Kun hallitus ei puolustanut metsiämme eikä maataloutta, tämä on kuolinisku koko valtiontaloudelle. Muistakaa tämä hirvittävä teko (tekemättä jättäminen) siellä äänestyskopissa. Vetoan teihin kansalaiset. Älkää äänestäkö näitä maata tuhoavia puolueita. Kiitos
Suomen talouden kuolinisku, ennallistaminen
Anonyymi-ap
93130
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Vuoteen 2050 mennessä eurostoliitto vaatii Suomen pinta-alasta 90 prosenttia suojelluksi. Tässä käytetään ovelasti sanaa-ennallistaminen, vaikka kyse on erittäin todennäköisesti alueen täyssuojelusta. Mitäänhän ei kyseisellä alueella saa enää tuottaa.
Kysymys kuuluu, mitä silloin voidaan enää tuottaa? Missä tuotamme ruokaa, missä puuta rekennusten tarpeisiin? Suomen kelvottomat punikkipäättäjät antavat kaiken periksi eurostoliitolle. Tämä on niin totta.
demarit äänestivät itsenäisyysjulistusta vastaan ja aloittivat kapinan venäläisen sotaväen tuella ja aseillapäästäkseen takaisin Neukkulaan
Nyt eukkula on heidän luvattu maa ja sortotoimet suomalaisia kohtaan näyttävät kiihtyvän.
Älä nyt valehtele. Kannattaa lukea historiaa, luulo ei ole tiedon väärti.
Vaikka Marin siellä eduskunnassa vakuutteli että hallitus tekee voitavansa ja etsii Suomelle hyvää ratkaisua, tiesin heti että tuo on vain huulten höpinää. Ikinä en tule luottamaan punaiseen ihmiseen, en milloinkaan. Se aate on valheen aate. Miettikääs niitä hirmuvaltoja joita on ollut ja on. Onko esimerkiksi pohjoiskoreassa totuus mitenkään arvossa? Entä nykyinen kommunistinen Venäjä, saati neukku?
Piip sanon minä voi olla nuo suomen päättäjät EU :n talutus nuorassa otetaan kaikki vastaan mitä EU:ssa päätetään muu eurooppa nauraa meille . Vihreät saunan taa tai miinanpolkijaksi. Alkaa tää vihreä hömppä tulemaan korvista ulos , Nuiden taholta suomi on kohta perikadossa . Moni isäntä kaataa kohta järestään puunsa puunjuuresta juuren ..
Tukisikin edes mtk:ta
Älkää edes kepua äänestäkö vaikka se Kurvinen ehkä vähän vastusti koko asiaa. Kepuun on yhtä vähän luottamista kuin perinteisiin punikkeihin.
johtavat kepulaiset perustivat puolueen sisälle 1970 ryhmä-70 järjestön jonka
ohjelmassa oli sosialistinen Suomi ja liittyminen Neukkulaan
Vaikka sanotaan Ruotsia mädättyneeksi yhteiskunnaksi jota se monissa asioissa onkin, se sentään laittoi eurostoliitolle tiukan vastalauseen asiassa. Ruotsi ei anna toisten määrätä mitä metsissään tehdään. Siellä on selkärankaa, täällä ei. Ei missään ole näin säälittävää kansaa (sellainen on kansa kuin on päättäjät) kuin täällä on. Se ei ansaitse mitään parempaa milloinkaan.
Ruotsia ei johda MTK mafia vaan hallitus.
Suomi pitää metsittää takaisin 1500-luvulle, jotta luontonsa tuhonnut eteläeurooppa voisi paremmin. Hallitus seisoo vankasti ajatuksen takana.
Mutta mistä ruoka?
Sieltä suostako otetaan ruoka?
Ei ne hillat riitä kansamme ruuaksi. Tämä pitäisi punikeillekin olla selvää.
Venäjä on suuri viljan tuottaja ostetaan vehnä ja ruis sieltä.
Ehkä tässä ennalistamisasetuksessa on tarkoituksenakin saada Suomi kuolemaan nälkään näivettämällä maa ja metsätalous. Sen johdosta Suomesta tulee kylmä periferia joka saadaan täysin riippuvaiseksi ulkomaisesta kenties suurten Euroopan maiden maataloudesta ja näin ollen he voivat määritellä kenelle ja minkä verran jatkossa Suomeen annetaan toimittaa ruoka-avustuksia. Herätkää. Olette kohta orja kansaa vailla lämpöä, ruokaa ja suojaa. Ja uskokaa tai älkää mutta kun maatalous ja metsätalous ja moni muu toiminta on kielletty ei Suomessa saa kohta valmistaa mitään muutakaan. Koko teollisuus todennäköisesti tullaan ajamaan alas. Ei enää uusia hissejä, konepajateollisuutta eikä mitään muutakaan. Vain saksasta rahdattua kaalisoppaa niille jotka ovat jotenkuten selvinneet talven yli ilman lämmityksiä.
Ei koske Suomea. Tuo laki ei vaikuta Suomen nykyiseen eikä tulevaan metsänkäyttölinjauksiin lainkaan.
Ei saa nähdä unta. Suomi tekee paljon enemmän mitä eu vaatii, kuten tässä ilmastovouhkauksessakin nähdään. Se kuuluu tähän ruskeakielisten ihmisten toimenkuvaan.
Juuri näin. Jokainen metsänomistaja saa tehdä jatkossakin metsillään mitä haluaa. Pistää vaikka aukoksi tai olla pistämättä.
Entä vuonna 2050 jolloin 90 prosenttia pitää olla suojeltu?
Onko tässä maassa näin paljon edes soita?
Paljon melua tyhjästä, kuten tavallista. Maalaillaan uhkakuvia, jotka eivät ole realistisia. Niin aina.
Sinisilmäisyys ei ole hyve. Mistähän johtuu Ruotsalaisten pelot kun he toimivat isänmaallisesti tässä asiassa?
ruotsalaisten
Juuri tällainen sinisilmäinen ajattelu maahanmuuton suhteen, se on mahdollistanut lähes sotatilan Ruotsissa eräillä alueilla suurkaupungeissa. Tänä vuonna on 40 kuollut jengien kahinoissa. He, siis ruotsalaiset varoittaa meitä että älkää laskeko tilannetta sellaiseksi kuin siellä on laskettu. Minua niin kuvottaa sinisilmäisyys asiassa kuin asiassa.
Metsät kansallistettava kuten Venäläisten omaisuus länsimaissa.
Saksa toko kansallisti Uniperin Suomelta , tuosta Kepu vaikenee.
Ei ole kyse mistään turhasta öyhötyksestä sen enempää haittamaahanmuuton vaaroista varoittamisessa kuin tässä ketjun aiheessakaan. On kyse todistettavista toteutuvista asioista.
Kun eu määrää että joku ala on suojeltava, sen suomalainen tekee mallioppilaana riemurinnoin. Mallioppilas haluaa jonkun vitun sulan hattuunsa ja kehuista hän tykkää. Hän ei tykkää että hän joutuisi negatiiviseen valoon vaikka se olisi hänelle kuinka hyväksi tahansa. Tämä -mitä muut ajattelee meistä - tämä on tuhoisa asenne.
Tämä mallioppilas-asenne kielii helvetin huonosta kansallisesta itsetunnosta. Suomi on maailman ainoa maa jolle se ei ole päässyt kehittymään riittävän vahvaksi. Tämä näkyy lähes kaikessa.
Verrataan Suomea vaikkapa Viroon, pikkuruiseen maahan. Siellä ollaan valtavan itsetuntoisia, määrätietoisia sekä päättäväisiä, rohkeita. Siellä ei kysytä mitä muut meistä ajattelee. Siellä toimitaan kansan etua ykkösenä pitäen. Siellä nauretaan vähän väliä meidän lammasmaisille, säälittäville touhuille suhteessa eurostoliittoon, maahanmuuttoon, varmaan tähänkin ennallistamiseen.
Täällä motto demareilla on: oman kansan etu-ajattelu on vahingollista. Että näin.
Sinä takaat tämän?
Känni-Marin ei ole kertaakaan maininnut missään sanaa "suomalaiset". Jankuttaa ilmeettömästi "me eulaiset/eussa". Tätä se jankuttaa kuin jossain transsissa. Tässä maassa esim pullot palautetaan ja roskat viedään niille kuuluville paikoille. Hoetaan kuin täysin aivottomat "meillä ei kerätä..". Mistä vitusta niitä roskiakaan saa aikaiseksi, kun ei ole rahaa ostaa edes ruokaa??? Pistäkää siellä Lapissa kaikkien hotellien kämpät 10:een asteeseen, antakaa etelän ihmeitten nauttia ja ruokapuoli sitten niin alkeellista, kun keksitte ja mielummin puoli raakaa. Tulkoon stana tänne leveileen natsitkin, niin saavat kuulla totuuden. Huorahallituksen voi viedä navetan taa....
Miksi niitä maalaillaan jos niitä ei ole tarkoitus muka toteuttaa?
Viimeinen siemaus putinismia ennen kuolemaa. Yössä raikaa palstasoturin tuska huuto kun sähköt katkeavat Kremlistä.
Että joku tähänkin ketjuun tuo puten mukaan. Halvat on jollakin huvit.
Minä aloittaja kannatan natoa.
Me halutaan olla ykkösmaa toteuttamassa EU:n järjetöntä ilmastovouhotusta.
Sääli kansalaisia.
Viherkleptomaanit ovat viemässä kaiken kansallisen omaisuutemme ja uhraamassa
sen euromolokin pohjattomaan kitaan. Me emme ole mikään raaka-aineaitta.
Ne saa alkaa vilkuilemaan olkiensa yli. Se on varma
Mielenkiintoista olisi tietää mikä on näiden niinsanottujen tutkijoiden poliittinen suunta. Se varmastikin on erittäin punainen. Sen tietää mitä nämä sitten tuputtaa ihmisille.
Eurostoliitto ei edes kuuntele muita kuin näitä vihervassuja hörhöjä. Ei se kuuntele metsänomistajia ollenkaan. Tästä saksalaiset metsänomistajat ovat olleet huolissaan myös.
Eu on täysin sosialistinen pakkovalta josta tulee erota mitä pikimmiten.
Joo, ei koskaan ääntä persuille, kepulle, eikä kokoomukselle, ne ovat tuhonneet Suomen.
Millä lailla? Demarit sentään antoivat lähtölaukauksen metsätalouden alasajolle ja myös maatalouden alasajolle.
Demareilla on iskulausekin. Oman kansan etu-ajattelu on vahingollista.
Juuri noon.
Joo ei koskaan ääniä SDP:lle sillä se on tuhonnut Suomen
virheet ovat vaarallisimpia
Suomen pitäisi olla itsenäinen maa, mutta onko? Onko Suomi EU:n alamaisvaltio? Suomen hallituksen pitäisi olla vastuussa suomalaisille. Me olemme hallituspuolueet valinneet suomalaisten asioita hoitamaan. Hoitaako Suomen hallitus meidän asioitamme vai jonkun muun? Onko hallitus vastuussa EU:n byrokratialle ja isoille EU-maille?
Tämän ennallistamisasetuksen hyväksyminen olisi suomalaisen epäisänmaallisen hölmöyden huippu. Erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto haluavat näyttää kuinka kuuliaisia ja tottelevaisia suomalaiset ovat EU:lle. Teemme kaiken mitä käsketään.
Poliitikot eivät kerro sitä, mikä tässä kyseisessä ukaasissa on Suomen kannalta täysin pielessä. Ukaasi määrää suomalaiset maksamaan siitä, että Suomessa on säilynyt metsiä ja muuta luontoa monin verroin enemmän kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa, missä luontoa on lähinnä vain vuoristoissa.
Vaikka Suomen metsiä hakataan, vaikka soita on ojitettu niin ne ovat silti lähempänä luontoa kuin Saksan autobaanat, kaupungit, parkkipaikat, teollisuusalueet, puistot, pellot ja viiniviljelmät. Ei niitä rakennettuja ja raivattuja alueita tarvitse ennallistaa, tuskin edes vuoriston lammaslaitumia tarvitsee.
Suomessa ennallistamiskelpoista luontoa on paljon, mutta ennallistamisen maksajia on samasta syystä vähän. Suomalaisia halutaan rangaista siitä, että meillä on luontoa. Metsät ovat Suomen taloudelle tärkeämpiä kuin viiniviljelmät ovat Etelä-Euroopalle. Palauttakoot eteläeurooppalaiset ne luonnontilaan!
Suomalaisten pitäisi suostua ennallistamaan vain pinta-alaltaan saman kokoinen alue kuin EU-maissa keskimäärin ennallistetaan. Sen ylimenevän osan ennallistamisen pitäisi olla Suomelle täysin vapaaehtoista ja Suomen itsensä päätettävissä.
Sulla hyvä kirjoitus. T. Aloittaja
Suomi ei ole ollut enää itsenäinen maa 27 vuoteen. Itsenäisyys vietiin viekkaudella ja väärydellä ja nyt eu mieliset haluavat tuhota Suomen lopullisesti. Eu mieliset puolueista riippumatta käyvät sotaa suomalaisia vastaan jollette ole huomanneet. Vaativat elinkeinoja ym alasajettaviksi ym ym. Käynnissä on uusi "punakapina" jälleen kerran nyt euvostoliiton avustuksella ja hallinnollisin keinoin. Mukana kapinassa on eri tahoja mm tutkijoita varmasti myös virkamiehiä ym.
Muistutan että tämä 20 prosentin alkuvaiheen ennallistaminen ei jää siihen. Lopullinen tavoite on 90 prosenttia Suomen pinta-alasta jota ihminen on muuttanut jollakin tavalla. Tähän tuhon hallitus antoi siis nyt luvan.
Tämän on tapahduttava vuoteen 2050 mennessä. Ei kovin kaukaisessa tulevaisuuden. Onneksi maailman tapahtumat ehtivät tulla estämään tuon mielenvikaisen, hullujen huoneelta peräisin olevan tavoitteen. Koko saatanan kommunismi ehtii kaatua sitä ennen.
Jatkan. Tai sitten ryssä ehtii ensin.
Joku tämän maan tuhoaa lopulta koska suomalainen alistuu kaikkeen. Se kansa on alisteinen kaikelle. Joko ryssä tuhoaa, joko eurostoliitto näillä järjenvastaisilla asioilla, tai sitten eräs uskonto josta vihervassut tykkää.
Suurin uhka on tämä hallitus. Se sallii kaiken pahan tapahtuvan kansallemme. Missään asiassa ei laita eurostoliitolle vastaan. Naton se hyväksyy vain eurostoliiton vuoksi, ei Suomen kansallisvaltiomallin takia. Jos eurostoliitto luhistuu, se on punikkien maailmanloppu. Siksi siis nato.
Jos Suomi ei olisi eu:n jäsen eikä olisi mahdollista päästä siihen, silloin vihervassut eivät kannattaisi natoa koska heidän mielestään on turhaa puolustaa jotain kansallisvaltiota nimeltä Suomi. He tykkäisi silloin entisestä henkisestä kodistaan ryssästä.
Eu:n rumat kasvot ovat nyt paljastuneet 27 vuoden jälkeen.
Fixit paras.
Heh, heh, mikä aloitus! Miten voi joku olla noin puhalla! Et todellakaan ymmärrä mitään koko asiasta! Ota selvää!
Ymmärrän sen verran että vuoteen 2050 Suomen pinta-alasta jota ihminen on muuttanut toimillaan, se ala on suojeltava. Ennallistaminen ja suojelu ovat synonyymejä.
Lisäys. Siis 90 prosenttia Suomen pinta-alasta jota ihminen on muuttanut toimillaan, pitää ennallistaa vuoteen 2050 mennessä. Mitä enää voimme tuottaa maasta?
On nää punikkitutkijat veikeitä tyyppejä. Ne kuvittelee että että jos joku kirppu on kuollut sukupuuttoon, se herää henkiin tuhoamalla koko talous ja maa.
Onkohan yhtään persututkijaa tutkijoiden keskuudessa? He toisivat puolueetonta tietoa asioista, mutta nämä punikkitutkijat ottavat politiikan aina mukaan. Tai se aate vaikuttaa kulloisetkin "tutkimustulokset".
Tämä näkyy erityisesti ilmastovouhotuksesssa. Punikit aatteineen manipuloi koko maailmaa näillä valheillaan.
Perimmäinen ajatus punikeilla on aatteen mukaisesti saada kaikki kansat heidän hallittavikseen. Tämä on kuningasajatus heillä näissä vouhotuksissa mitä on ollut.
Yksilön kontrolli kuuluu olennaisena osana kommunismiin.
Noin eu on kaavaillut. Asetus on sairas. Eu mieliset koittavat kieltää kaiken toiminnan ja työn Suomesta.
Emme mitään ja se kait on eu:n tarkoitus. Tappaa suomalaiset viluun ja nälkään ja tehdä kenties Suomesta joku oma luontoparatiisi muun maalaisille ihmisille.
Aloitetaan ennallistaminen Helsingistä, siirretään luonto hesassa siihen tilaan, missä se oli ennen perustamista, tuhatkuusisataa luvulla. Saman voi tehdä brysselissäkin. Saisivat nämä äkkivihreät omaa lääkettään.
Hyvä ehdotus. Aloittaja.
Sieltä pitää aloittaa jotka sitä haluaa.
Näin tehdään jos se saa riittävää kannatusta. Muutama metsänomistaja täällä van vinkuu kun ovat menettämässä omaisuutensa ja joutuvat paskat oikeisiin töihin. Näin on enemmistö päätänyt.
Miksi kohteena on juuri metsät? Miksei vaikka kaivosteollisuus, kemianteollisuus ym? Ja miksi vaatimukset kohdistuvat aina vain Suomeen ja Suomen kansalaisiin?
2030 ja et omista mitään.
Kommunistista höpinää.
Pitääkö Etelä-Euroopan maiden luopua viini- ja oliivitarhoistaan?
Enemmistö on päätänyt että ei tarvi. Siellä kato on paljon karvaranteita jotka ihmisiksi lasketaan.
Wef edistää resettiä
Elimitöntä elämää ei löytynyt suttenpentujen kirjasista https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/64bfa257-eaa1-4e00-bb4c-b26900081de1
Suomen vastuu koko EU-projektista on 13 %, väkiluku kuitenkin vain 1 % Pistää miettimään.
Vuosivastuumme on 925 miljoonaa, 10 vuodessa 9,25 miljardia, 20 vuodessa lähes 20 ell enemmän kuin uudet hävittäjät.
----Pitääkö Etelä-Euroopan maiden luopua viini- ja oliivitarhoistaan?-----
Ei pidä, tekevät lisää ja Suomi maksaa nekin.
virheet tekevät virheitä
Kysymys ei ole ennallistamisesta, vaan siitä annetaanko maamme metsien hoidossa valta vieraille maille...
Jos annetaan, siitä ei hyvä seuraa, Suomessa on paras metsäosaaminen.
Marin Lässyttää aivan samoilla lauseilla kuin teki Eu elvyttämiseksi miljardien lahjoituksissaan ! Muistakaa että Kokoomus oli mukana tuossa Italian Hulluudessa .
Kokoomus ajaa myös täysillä suunnitelmataloutta. On kommunistinen puolue vaikka muuta väittää ja esittää.
Ennallistamisasetus on suunnitelmataloutta, eräänlaista kommunismia. Eu ei ole tuonut eikä tuo suomelle mitään hyvää vain pelkkää kurjuutta. Suomen tulee pikimmiten alkaa irtaantumaan kyseisestä kansojen vankilasta. Suomelta ollaan viemässä sosialistien toimesta päätösvalta omiin asioihin.
Miksi kuulua järjestelmään jossa Suomalaiset joutuvat koko ajan puolustamaan aivan itsestäänselviä asioita? Eikö Suomen olisi parempi erota kyseisestä järjestelmästä?
Eu ajaa salakavalasti Suomeen sisäisiä ongelmia ja vastakkainasetteluja asetuksillaan. Fixit kiitos. Suomi ei kaipaa kommunismia. Se ei toimi se on nähty mm. entisessä neuvostoliitossa ja monissa muissa kommunistisissa valtioissa. Myös eurosta syytä erota mahdollisimman nopeasti ja ottaa oma kansallinen valuutta käyttöön.
Aloittajan kanssa samaa mieltä tämä on suomen tuho hallitus?🤦🤦🤦
Sen takia Norjalla menee niin huonosti, kun eurostoliitto ei ole sosialisoinut niiden öljyvaroja ja lohiteollisuutta, eikä niillä ole ”yhteisvaluutta” euroa!
Mutta ovat kuitenkin pysyneet hengissä, juuri ja juuri…
Jos pirulle antaa pikkusormen vie se koko käden?🤦🤦🤦
On sitouduttava tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.
-repent-
Suomi on liian hyvä maa kuuluakseen Euroopan unioniin. Olisi Suomen edun mukaista nostaa kytkintä ja erota kyseisestä laitoksesta. Itsenäisyys on jokaiselle suomalaiselle perusoikeus, ei alisteisena oleminen eu liittovaltiohimmelille. Jos eduskunnasta löytyy yhtään tervettä järkeä toivon mukaan pääsemme piakkoin äänestämään Suomen irti eu:sta ja Euro kolhoosista.
Suomessa on esimerkiksi liki miljoona hehtaaria turhaan ojitettua suota, jonka puustokasvu on niin heikkoa, että metsälaki ei edes velvoita taimittamaan niitä uudestaan jos ne avohakataan. Tässä on esimerkiksi hyvä alku ennallistamiselle. Eikä ennallistaminen tarvitse muuta kuin jättää ne suot rauhaan. Ojat kyllä umpeutuu ihan itsestään vuosien myötä.
Sinutkin saisi ennallistaa ja laittaa turvasäilöön.