...deiteille jos vaikka ei kiinnosta tai kiinnostaakin,?
Itse olen aika lahjakas näyttelemään. Yli vuosikymmen asiakaspalvelussa vielä vahvisti näyttelijän taitojani
Esim viimeksi kun erosin kumppanista vedin yli tunnin aivan järkyttävään draamaa päästäkseni eroon henkilöstä. Todellisuudessa en tuntenut yhtään minkäänlaisia tunteita.
Mutta enemmän miehet ovat minulle valehdelleet läpi elämän.
Itse olen aika lahjakas näyttelemään. Yli vuosikymmen asiakaspalvelussa vielä vahvisti näyttelijän taitojani
Esim viimeksi kun erosin kumppanista vedin yli tunnin aivan järkyttävään draamaa päästäkseni eroon henkilöstä. Todellisuudessa en tuntenut yhtään minkäänlaisia tunteita.
Mutta enemmän miehet ovat minulle valehdelleet läpi elämän.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole. Mä olen aivan liian laiska lähteäkseni tollaseen. Itsekin olen kyllä ollut töissä aspassa, mutta ei ole tuollaista tapaa tarttunut mukaan.
Mä olen perusluonteeltani kuitenkin ujo, eli kiinnostustani en mitenkään erityisen suorasti ja selkeästi näytä. Se ei kuitenkaan ole mitään väliinpitämättömän esittämistä, vaan en vaan ole sellanen hyökkäävän "olen nyt kiinnostunut SINUSTA" tyyppinen ihminen.
Jaa. Voihan sitä noinkin käyttäytyä. Itse olen suorapuheinen ja järkähtämätön. Olkoot seuraukset mitä lystää, aina voisi käydä huonomminkin. Pää-asia on, ettei valehtele edes itselleen.
Kerran nuorenpana olin kapakassa ja istahdin yksin olevan, kauniin naisen seuraan.
Hetken jutustelimme niitä ja näitä. Sitten kysyin, että mennäänkö nussimaan?
Hän vain tuumasi, että juodaan nämä kaljat ensin. Tämä tapaus yksistään ei tee minusta ytmiä, mutta laajemmin ajateltuna koko elämäni on ollut ytmin elämää.
Ainakin jos joihinkin palstalle umpianonyymina kirjoittaviin vertaa.
>simiti<
Valehteleminen tosiaan on helppoa. Pitkittyneenä se kuitenkin jäytää normaalia ihmistä. Normaalilla tarkoitan sellaista joka ei ole psykopaatti tai muuten häiriintynyt. Valehtelu kietoutuu jotenkin moraalin kanssa yhteen. Kyllä sen aistii että pitääkö kaksi ihmistä toisistaan vai ei. Se riittää että toista ei kiinnosta niin silloin mistään ei tule mitään. Päähäni ei mahdu sellainen ajatus että vaikka kaksi ihmistä olisikin puhunut keskenään ja molemmille on tullut selväksi että kiinnostus on vain yksipuolista, niin miten kaipaus voi silloin jäädä päälle kummallekaan osapuolelle? Pahinta on epätietoisuus eli intuitio siitä että kiinnostus olisi molemminpuolista mutta kumpikaan ei ala juttelemaan toisilleen jolloin tilanne kuivuu kasaan ja kaikki jää auki, hyvä että sitä toista ihmistä edes sattuu näkemään sellaisen tapahtuman jälkeen. Helposti käy niin ettei toista näe enää ikinä ja sitten vasta kunnolla kaduttaakin että estyneisyys ja pelko voittivat siinä potentiaalisessa tilanteessa.
Rehellisenä ihmisenä ei tarvitse.
Asiat ei oo niin mustavalkoisia eli tätä mun draamanäytelmää edelsi puoli vuotta jonka aikana mies ei uskonut että haluan erota. Ei sellaista loputtomiin jaksa. Tiedän että mies vihaa draamaa yli kaiken joten vedin hänelle draamateatterinäytöksen.
Onhan se väärin mutta miten muuten siitä ahdistavasta tyypistä ois päässy eroon, lähestymiskiellolla vai.
Sivusta totean, että ei siihen eroon toisen haluamisia tarvita. Siihen riittää, että ihan vaan eroaa.
Ei eroon tarvitse molempien suostumusta, jos ei ole avioliitossa. Silloinkaan sillä ei ole merkitystä vaan käräjäoikeus TUOMITSEE avioeroon.
Itseäni aikoinaan huvitti, että pitääköhän minun nyt ilmottautua poliisille vai lääninvankilaan, koska olen saanut tuomion.
>simiti<
Ei menny puhe perille. Kun sanoin että haluan lopettaa tämän suhteen hän aina vastasi "olet epävakaa, et tarkoita tuota". Koska olen tuntenut hänet vuosikymmeniä yritin sopimalla yrittää erota. Toivon että nyt uskonut kun oikein aikaakin häneen käytin.
Niin? Sen kun ottaa ja eroaa. Ei siihen toisen uskomiset kuulu.
Sulla ei ilmeisesti ole ollut pidempiä 10v ystävyyssuhteita jos tosta vaan voit kadota toiselta