Camilla Richardson

Anonyymi-ap

Camilla Richardsson on tehnyt Vantaan Hakunilassa uuden ennätyksensä 10 kilometrin maantiejuoksussa. Aika 33.17 on myös kauden kotimainen kärkiaika. Alisa Vainio oli toinen ajalla 34.17.

– Juoksu oli aika helpontuntuinen koko ajan, eikä ollut mitään vaikeuksia. Se tosin harmittaa, että vastatuuli oli noin kova, Richardsson totesi SUL:n tiedotteella.

– Mennessä mietin, että nyt on helppoa, kun oli myötätuuli, mutta paluumatka ei tule olemaan kiva. Juoksin samanlaisella yrityksellä ne paluumatkan 5 kilometriä, mutta vauhti oli varmaan 10 sekuntia per kilometrin hitaampaa kuin mennessä.

Voittoajallaan Richardsson rikkoi Johanna Lehtisen 13 vuotta sitten juokseman reittiennätyksen 34.06 ja kuittasi siitä 2 000 euron bonuksen.

– Minulla oli ylimenokauden ja koronan sairastamisen jälkeen ongelmia. Kaikki tuntui niin huonolta, että päätin jo valmentajani Jukka Keskisalon kanssa, etten juokse mitään kisoja tämän vuoden puolelle, Richardsson sanoi.

– Tämä juoksu oli yllättävän vahvantuntuinen. Siitä jäi sellainen fiilis, että pitäisikö kuitenkin juosta joku kilpailu, kuten EM-maastot tai joku maantiekilpailu, mutta se on vielä auki.

11

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tehdäänkö joka päivä uusi ketju Camillalle?

    • Anonyymi

      Kyllä harmittaa kun Camilla keskeytti.
      Uskon että Camilla voittaa Parisiin maratonin koska hän on niin hyvä

    • Anonyymi

      Camilla on kova nylkky. Suomen paras.

    • Anonyymi

      Camillan kengät kadonneet kuin tuhka tuuleen ja siksi tulla tupsahti nyt dnf.

    • Anonyymi

      Eukko joutui juoksemaan eri kengillä kuin yleensä. Alphaflyt pettivät.

    • Anonyymi

      rento dnf

    • Anonyymi

      Mänivät Sennin kanssa kaljalle, mutta grappaa piti ottaa välleen. Nyt kulkee Pariisissa, kun liipasee kunnon konttauskännit.

      • Anonyymi

        Käviväkkö kläpintekköön, keskenänsä ?


    • Anonyymi

      Tänään ei maaliin, turhake Pariisissa.
      Hukkaan menee veronmaksajien rahat

      • Anonyymi

        Camilla juoksee huomenna.


    • Anonyymi

      Camilla naamioitunut Bekeleksi. Yhdenvertaisuuslain Hengessä !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5190
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2315
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1504
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      92
      1446
    5. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      204
      1406
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1396
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1145
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      8
      1090
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1027
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      267
      1025
    Aihe