Etelä-Suomen talvi on juoksijalle hienoa aikaa. Nautitko sinäkin talvesta?

Anonyymi-ap

Syksyn lämpimän kosteina iltoina otsavalon kanssa polkuja juostessa sen aina muistaa. Kuun valo peilaa järven mustasta pinnasta ja linnut ääntelevät jossain pimeydessä. Usva nousee aukeilla paikoilla. Voiko olla hienompaa aikaa ulkoilla?

Tihkusade tai sumu tuo sellaisen tunnelman, jota ei voi saavuttaa kesällä. Juoksulenkit pitävät mielen terävänä kaamoksenkin aikana. Viileän sään ansiosta voi juosta puolikkaankin juomatta välillä.

Lumettomaan aikaan voi myös käydä treenaamassa suunnistusta. Pimeässä metsässä edetessään huomaa, että maasta tai puusta pyrähtäå joskus lintu lentoon. Kauriiden hämmästyneet silmät kiiluvat otsalampun valossa, kunnes eläimet päättävät vaihtaa paikkaa.

Vähän lumen aikaan polut huutavat juoksemaaan. Viiden sentin lumikerros pehmentää askelta. Otsavalo valaisee nyt ihan eri paljon! Paksummassa, n. 20 - 30 sentin hangessa voi tehdä hyvää voimatreeniä, mutta jäinen hangenpinta kuluttaa kenkiä. Sitä syvemmän lumen aikaan siirryn tielle.

Oikeat nastakengät pitää märällä peilijäälläkin. Rytmikäs rouskutus saattaa juoksijaa järven jäällä, kun hän kiitää siellä kuunvalossa tähtitaivaan alla otsalamppu sammutettuna.

Täyden kuun aikaan lumen peittäessä maan en käytä ollenkaan otsalamppua. Nautin kuun valossa kylpevästä maisemasta. Silmän totuttua maisema on kuin auringon valaisema.

Pakkasen kiristyessä lisääntyy vaatetus, mutta tehoharjoittelu jää tauolle. Yli 20 asteen pakkasessa siirryn reilun tunnin kävelylenkkeihin.

Etelä-Suomen talvi on kerta kaikkiaan upeaa aikaa juoksijalle. En ikinä suostuisi jäämään sisälle treenaamaan.

Mites te muut?

40

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos hienosta kirjoituksesta! Itsekin pidän tähän vuodenaikaan juoksemisesta ja pitklti samoista syistä. Pitkät lenkit illalla kun täyskuu valaisee, eikä janon tunnetta tule vaikka paljon hikoileekin.

      Urban premium runner taasen ei pidä ollenkaan ulkona juoksemisesta talviaikaan ja juoksee lenkkinsä matolla silloin kun ei ole telakalla.

    • Anonyymi

      Nautin sipoonkorvessa

    • Anonyymi

      En pidä ollenkaan kylmässä ja pimeässä juoksemisesta. Etätöissä käyn mieluiten lenkillä valoisaan aikaan, ja ilman mennessä pakkasen puolelle siirryn salin matolle tai sisäradalle. Silloin voi lenkkeillä illallakin.

      • Anonyymi

        Tuolla taktiikalla saa vammoja aikaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla taktiikalla saa vammoja aikaiseksi.

        Kylmässä juoksemalla saa vammoja aikaiseksi, ja pimeässä voi kompastua.


    • Anonyymi

      talvi sitä ihteänsä. Lenkkeilen keväämmällä.

    • Anonyymi

      Itsellä kroppa kestää kylmyyttä paremmin kuin kuumutta. Jos ei ole liukasta niin talvella juokseminen on oikein mukavaa.

    • Anonyymi

      Talvella on ihan kivaa juosta mutta kyllä se kesällä on vielä kivempaa.

    • Anonyymi

      Ilmaston puolesta Suomalian talvi on soveltuvampi juoksemiseen

      • Anonyymi

        Totta. Tsadin talvi, jos sitä voi talveksi edes kutsua on niin leuto.


    • Anonyymi

      Sauna pakkaslenkin jälkeen tuntuu kivalle. Onneksi on oma sauna omakotitalossa.

      • Anonyymi

        Kyllä kelpaa römpötellä.
        Onko palju?
        Talvella hölkän jälkeen parasta istuu paljussa.


      • Anonyymi

        tupakointi lämmittää jos ei ole saunaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kelpaa römpötellä.
        Onko palju?
        Talvella hölkän jälkeen parasta istuu paljussa.

        Lämpimässä paljussa rentoa juua olutta ilman hölkkääkin.


    • Anonyymi

      Sitä oonkin miettinyt viime aikoina, että hyvä jos asuisi Etelä-Suomessa. Hyvät kelit kun on pimeää ja 1-10 astetta lämmintä. Jos vielä on tyyntä ja sumua. No tuulinenkin pimeä ilta voi olla hyvä.
      Motivaatio kärsii tosi pahasti aina kun tulee lumet ja jäiset tiet. Toki onhan niitä etelässäkin tarjolla. Siihen kun isketään reilusti pakkas asteita niin kyselee itseltään miksi mä teen tätä?

      • Anonyymi

        Ja motivaatio nousee kummasti, kun hankkii talvijuoksuun tarkoitetut jalkineet. Maksaahan ne, mutta vastaavasti kesäkengät sitten säästyvät.

        Eilen kävin juoksemassa reilu 14 km lumipolanteisia teitä pitkin VJ:n nastarit jalassa. Pito kuin olisi kesällä juossut. On ne herkät kengät kulkemaan.

        Lumisateella kirkkaat urheilulasit on hyvät niin ei lumihiutaleet pistele silmiin, kun on vähän enemmän vauhtia päällä.


    • Anonyymi

      Talvijuoksu on syvältä ja syy on lumi, jää ja sepeli.

    • Anonyymi

      Nautin kuhan lunta.
      Uuvet puut ja lämpiää.
      Alkuillasta pipo piässä paljuun.

    • Anonyymi

      Ihmettelen noita loukkaantumisväitteitä liittyen kaatumiseen. Olen kuvitellut, että juoksukuntoinen ihminen ei loukkaa itseään, jos sattuu heittämään ns. turvat. Naarmuja ja mustelmia toki voi tulla, mutta niitä en laske vaan tarkoitan murtumia ja venähdyksiä jotka estävät harjoittelun. Naarmut ja mustelmat paranee, mutta rikkoutuneet vaatteet eivät ja se toki voi harmittaa ja tietää rahanmenoa.

      Suunnistaessani kaadun melkein joka kerta juoksussa. Jotain naarmuja on tullut, kerran hajosi kompassi heittäessäni volttia ja emit-korttikin on saanut osumaa liukuessani pitkin maanpintaa. Ei ole kuitenkaan mitään itsestäni mennyt "rikki".

      Myös poluilla juostessani olen kaatunut. Talvella juostessa olen lentänyt pehvalleni ja kyljelleni eikä mitään rikki.

      Moni ei juoksu poluilla ja liukkaalla, koska pelkää loukkaavansa itsensä. Onko kaatuminenkin laji jota juoksijan olisi hyvä harjoitella?

      • Anonyymi

        Ei kai siinä kaatuessa mitään käy jos on nuori ja terve. Mutta itse en ainakaan alkaisi kaatuilemaan turhan tähden. Aina siinä jotain voi käydä.


    • Anonyymi

      Kyllä se lipsuva alusta talvella aiheuttaa ongelmia. Itsellä jo tullut ensimmäiset jalkavaivat liukkailla. Tosin nurin menollakin saa itsensä loukattua, kun huono tuuri käy.

      • Anonyymi

        Icebugien tai muiden nastalenkkareiden kanssa on ihan kiva juosta talvella, vaikka olisi liukasta


    • Anonyymi

      Ihanaa, hiihtotalvi on avattu luonnonlumella.

      • Anonyymi

        Ahdistaa lumi, kylmä ja pimeä. 5kk kidutusta lenkkeillen luvassa.


    • Anonyymi

      Nastatohveleiden vaimennus yleensä kivikova. Pitäisi olla nastalliset pomppukengät.

      • Anonyymi

        Kymmenen vuoden ajan on jo puhuttu että nastatohvelit on pehmentyneet, mutta ilmeisesti perustohvelit ovat pehmentyneet vielä enemmän. Mikähän idea on kovassa ja paksussa pohjassa? Eikö vähän vaimennuksen tossun kannattaisi olla ohut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenen vuoden ajan on jo puhuttu että nastatohvelit on pehmentyneet, mutta ilmeisesti perustohvelit ovat pehmentyneet vielä enemmän. Mikähän idea on kovassa ja paksussa pohjassa? Eikö vähän vaimennuksen tossun kannattaisi olla ohut?

        Olen monia vuosia juossut nastajuoksukengillä. Pohjan kovuus oli turha ennakkoluulo. Käytännössä kenkä toimii hyvin pehmeästi. Lumi itsessään vaimentaa. Kenkä ei ole kova jalalle juostessa. Nastat tarvitsevat vakautta. Hyvin onnellinen, kun lumi ja pieni jää tulivat. Juoksukenkä antaa nautinnon, kun nasta puraisee maahan ja kuuluu kiva ääni. Olisipa pitkä talvi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen monia vuosia juossut nastajuoksukengillä. Pohjan kovuus oli turha ennakkoluulo. Käytännössä kenkä toimii hyvin pehmeästi. Lumi itsessään vaimentaa. Kenkä ei ole kova jalalle juostessa. Nastat tarvitsevat vakautta. Hyvin onnellinen, kun lumi ja pieni jää tulivat. Juoksukenkä antaa nautinnon, kun nasta puraisee maahan ja kuuluu kiva ääni. Olisipa pitkä talvi.

        Riittävän hyvä juoksukunto kestää juoksemisen myös vähällä vaimennuksella. Tämän olen huomannut. Esimerkiksi suunnistusnastareissa droppi on hyvin pieni. Vaimennus eli paksu pohja heikentää tuntumaa ja tuo lisää painoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittävän hyvä juoksukunto kestää juoksemisen myös vähällä vaimennuksella. Tämän olen huomannut. Esimerkiksi suunnistusnastareissa droppi on hyvin pieni. Vaimennus eli paksu pohja heikentää tuntumaa ja tuo lisää painoa.

        Eräs 32 min kympin juoksija sanoi että ei tykkää juosta nastareilla kun ei jalat kestä, eli ei ole vielä tarpeeksi hyvä juoksukunto hänellä.


    • Anonyymi

      Nautin kun sortsit jalassa

    • Anonyymi

      Tulkaa Lahen lumetetulle hiihtämään, saatte vaihtelua siihen arkinylykyttämiseen.

      • Anonyymi

        Usein kuulee sanottavan, että juoksijalta puuttuu "pito", siis keskivartalo on heikko.

        Tuota saa harjoitettua nimenomaan hiihtämällä. Hiihto on suomalaisten salainen ase juoksussakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usein kuulee sanottavan, että juoksijalta puuttuu "pito", siis keskivartalo on heikko.

        Tuota saa harjoitettua nimenomaan hiihtämällä. Hiihto on suomalaisten salainen ase juoksussakin.

        Salanen ase on mustikkasoppa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usein kuulee sanottavan, että juoksijalta puuttuu "pito", siis keskivartalo on heikko.

        Tuota saa harjoitettua nimenomaan hiihtämällä. Hiihto on suomalaisten salainen ase juoksussakin.

        En ymmärrä mitä keskivartalon pidolla tarkoitetaan. Juostessa vatta jäykkä mutta hiihtäessä löysä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usein kuulee sanottavan, että juoksijalta puuttuu "pito", siis keskivartalo on heikko.

        Tuota saa harjoitettua nimenomaan hiihtämällä. Hiihto on suomalaisten salainen ase juoksussakin.

        Jos juoksussa tarvitsee keskivartaloa, niin eiköhän se treenaudu juuri juoksemalla. :D

        Itse olen huomannut, että juoksija on hiihtäjänä paljon parempi kuin hiihtäjä juoksijana. Siis hiihto ei riitä pitämään yllä juoksukuntoa niin kuin juoksu pitää yllä hiihtokuntoa.


    • Anonyymi

      Rento tuulen vire tuottaa juoksumatolle sähköä.
      Tunturi ukkona osaa nauttia elämän pienistä iloista.

    • Anonyymi

      Yli puolimetriä lunta tullut parissa viikossa. Perseestähän se on. Sulaisi vaan kaikki pois.

      • Anonyymi

        Pian tulee plussakelit etelään. Mutta ei sula kaikki pois, tulee vain loskaa ja jäätä.


    • Anonyymi

      Hellsingissä jo liki sata tuotu sairaalaan liukastumisen vuoksi. Nyt alkoi taas nastakenkäaika.

    • Anonyymi

      Pakkasaamuja itte kullekin.
      Mikä pukeutuminen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe