Rapistuva Kemi

Miksi Kemin kaupunki annetaan rapistua. Ydinkeskusta on hirveän näköinen. Joka puolella on epäsiistiä ja törkyistä. Talojen julkisivut ovat rumia ja nuhruisia. Kerrostalot ovat samassa kunnossa kuin ne olivat -60 ja -70 luvulla. Keskustassa ainoa siistinä pidetty alue on ilmeisesti Meripuisto, jossa on paikoin kaunista. Mansikka nokan uimaranta on rehevöitymässä ja uimarannan hiekkaa ei koskaan puhdisteta. Ehkä kaupungin johtajan ja johdon vaihtaminen saisi aikaan muutoksia, kaupunkilaisten eduksi?
292019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kemin kaupunginjohdon pitäisi satsata siihen, että Kemiin saataisiin oikea yliopisto. Sillä olisi suuri vaikutus koko kaupunkiin. Yliopistokaupungeihin halutaan muuttaa ja niissä halutaan asua, koska näissä kaupungeissa tapahtuu kehitystä myönteiseen suuntaan. Oulu ja Rovaniemi ovat hyvä esimerkki positiivisesta kehityksestä, joissa veronmaksajat saavat edes jotain vastinetta maksamilleen veroille.

Äänestä
  • Eiköhän niille sinunkin vätyslapsillesi olisi pitemmän päälle parasta haalautua äidin nurkista sinne yliopistoon, vaikkapa sitten toiselle paikkakunnalle. Ei valtio kaikkia hömpötyksiä kemiläisillekään sentään maksa.

    Äänestä

  • Yliopisto, apukoulu ja äkkiä ja kaikki jotka kunnan asioista päättämään pääsevät, käymään se ja sitte jatkoa katotaan jos päättötoikkarin saavat!

    Äänestä

  • Kemissa voisi ajatella jotakin etäyliopiston tapaista laitosta, joka kytkeytyisi Oulun ja Rovaniemen lisäksi ehkä myös Ruotsin puolen korkeakoululaitokseen. Kysymys kuuluu mikä olisi uuden yliopiston profiili, mitä siellä opetettaisiin sellaista jota ei jo nyt opeteta jossakin muualla. Vaikea keksiä koska Suomessa korkeakoululaitos on jo nyt pahasti pöhöttynyt. Tieteidenvälinen tutkimus saattaisi olla markkinarako?

    Äänestä

mun juttu "kemiläisille"... yliopisto, sallikaa mun nauraa!!! paskakaupunkiinne ei tule mitään yliopistoa ikinä.

Äänestä
  • Et kai ole hieman katkera?
    Miksi vaivaudut tänne kirjoittelemaan tai kommentoimaan jos kerran on niin paska kaupunki!
    Pysy pois ni ei tarvi itkee siellä!

    Äänestä

  • Eikös Kemiin alunperin PITÄNYT tulla yliopisto mutta kemiläiset eivät sitä huolineet... siitä syystä se sitten rakennettiin Ouluun.... tällaista muistan lukion historian tunneilta.

    Parempi vain ettei Kemi ole mikään suurkaupunki... pysyy ne pahimmat rikollisetkin ja huumehörhöt pois täältä :)

    Äänestä

Mitä ihmettä tuollainen valittaminen on?
Kemiläisistähän se on kiinni loppupelissä!

Edes yleinen asenne ei tue taloudellista kasvua!
Jos tulee uusi yritys niin se kestää hengissä hetken kun ei ihmiset innostu yhtään mistään!
Tapahtumiin, konsertteihin ja kaikkeen tarjolla olevaan osallistutaan todella nihkeästi. Se on yksi ja sama porukka joka on aktiivista. Loput hautautuu sohvan syövereihin valittamaan!

Lumilinnasta on väännetty kättä koko sen elinkaaren, kemiläiset eivät käy siellä juurkaan ellei tule vieraita kylään.
SInne on nyt kallis pääsymaksu mikä ottaa aivoon. Olisiko se voitu välttää jos ihmiset olisivat käyneet enemmän ilmaisissa linnoissa ja jättäneet sinne muutaman euron?

Täällä harvoja kannustetaan tai innostetaan yrittämän uutta. LÄhinnä se on kateellisuutta ja haetaan heti vikoja toisistamme.

Esim. Telkin tapaus on toella naurettava joka saattaa luterilaisen kirkon kemissä todella huonoon valoon. Eikö muuta keksitä kuin että mennää kantelemaan kuin pikkulapsi, ja pikku asiasta!- että saataisiin Telkki pois?
Eikö todella kemin luterilaiset osaa keskustella asioista? Joskus mietin että mitä se kirkkoherrakin saa kokea tai mitä hän miettii kun aamulla herää tähän painostukseen?
-En ole toki synnitön itsekään. Kaukana siitä!

Jos ihmiset eläivöittäisivät kemiä olemalla positiivisempia ja osallistumalla ja harrastamalla nii nkyllähän täällä olisi työpaikkoja ja rahaa laittaa kaupunkia kuntoon!
Ihan turhaa itkeä jossain netissä.

Menkää ulos! Hymyilkää toisille ja olkaa iloisia toistenne puolesta ja nauttikaa siitä hyvästä mitä kemi meille nyt tarjoaa!
Tulevaisuudessa ehkä vielä enemmänkin?

p.s. En kannata lumilinnaa kaikesta huolimatta enkä ole mikään Telkinkään ystävä (en ole siis luterilainen) MUTTA! Hyvät tavat, moraali ja lähimmäisen rakkaus pitää olla silti!
Minua kyllästyttää tuo jatkuva valitus. Olisko ihminen tyytyväinen vaikka sillä olisi mitä! -en usko...

Äänestä
  • on ne muutkin kirjotelleet kemistä kuin minä. ne jotka TOTUUDEN näkevät.

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    on ne muutkin kirjotelleet kemistä kuin minä. ne jotka TOTUUDEN näkevät.

    Voittekin perustaa sitten jonkun kivan klubin ja kehua toisianne siellä =) ja kerätä vähän tuota sanavarastoakin lisää... 3.luokan äikän kirjasta on hyvä aloittaa =)

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Voittekin perustaa sitten jonkun kivan klubin ja kehua toisianne siellä =) ja kerätä vähän tuota sanavarastoakin lisää... 3.luokan äikän kirjasta on hyvä aloittaa =)

    Sinä ja kaltaisesi heilutte "aktiivisina" toisten rahoilla. Kaivakaa vaan omasta lompakostanne rahat harrastuksiinne ja tulkaa sitten märisemään kun ei osallistuta.

    Äänestä

  • Kotikolli kirjoitti:

    Sinä ja kaltaisesi heilutte "aktiivisina" toisten rahoilla. Kaivakaa vaan omasta lompakostanne rahat harrastuksiinne ja tulkaa sitten märisemään kun ei osallistuta.

    Millä ihmeen toisten rahoilla!?!?!

    Kyllä minä kaivan omaa kuvettani ihan joka aktiviteettiin osallistuessani! Sillähän tässä yritetään jeesata koko kaupunkin ja sen yrittäjiä!
    Laittamalla omia rahoja kemiin!

    En itseasiassa edes tajua että mitä ihmettä toi kommentti tarkoitti?

    Äänestä

  • Sanna puki minun ajatukseni sanoiksi.

    Olen kemiin juurikin muuttanut, puolisen vuotta sitten siis, ja pidän tästä kaupungista, jos hymyilen, mulle hymyillään takaisin. Palvelut joita olen käyttänyt, ovat toimineet, kassalla hymyillään, niin myös ravintoloissa, asiakaspalvelussa mallikelpoista jengiä täällä.

    Yleensä kun pitää valittaa asioista, voi valituksen aiheen keksiä mistä vain, itse aikanani kritisoin opintotuki järjestelmiä, koska en itse tukia saanut, kotoa ei tullut rahaa, ja töitä oli niukalti, se valitus helpotti mieltä, mutta ei se mitään muuttanut.

    Kesällä kemi on kuitenkin suht kaunis kaupunki, ja juntteja on kaikkialla, ei vain täällä, vaan myös muualla, ahtaita maailmankatsomuksia myös, ja negatiivisia ihmisiä...
    Antakaa nyt kuitenkin auringon lämmittää, ja tuoda kevättä myös mielen perukoille, ja älkää heti haukkuko, jos joku kehottaa myönteisempään ajatteluun! Vaan yrittäkää sitä, ihan huvin ja vaihtelun vuoksi!

    Aurinkoisia aamuja, ja lämpimiä päiviä kaikille, ja nythän on helluntai, eli muistakaa, jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena!

    Äänestä

  • Kirsmili kirjoitti:

    Sanna puki minun ajatukseni sanoiksi.

    Niin, siis tuollainen "periaatteesta ruikutan enemmän" juttu, kuin makella on nyt päällä, on lähes sama kuin yleisönosastoilla näin keväisin käytävä "koiran kakka" keskustelu rumba, nähdään vain se yksi asia, eikä mitään muuta,ja jos joku sanoo muuta, kauhea haukkuminen ja mollaaminen ja nillitys päälle... Vaikka ojan penkalla on todennäköisesti muutakin roskaa, kuin paskaa :)

    Aurinkoisia keväitä kuitenkin kaikille!

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Millä ihmeen toisten rahoilla!?!?!

    Kyllä minä kaivan omaa kuvettani ihan joka aktiviteettiin osallistuessani! Sillähän tässä yritetään jeesata koko kaupunkin ja sen yrittäjiä!
    Laittamalla omia rahoja kemiin!

    En itseasiassa edes tajua että mitä ihmettä toi kommentti tarkoitti?

    ...kenen rahoilla ne tapahtumat järjestetään? Siinä ei sun muodolliset pääsylippusi ja euron nakkiostokset paljon paina. Sarjakuvapäiviinkin upposi juuri kymmeniä tuhansia kaupungin rahaa.

    Äänestä

  • Kotikolli kirjoitti:

    ...kenen rahoilla ne tapahtumat järjestetään? Siinä ei sun muodolliset pääsylippusi ja euron nakkiostokset paljon paina. Sarjakuvapäiviinkin upposi juuri kymmeniä tuhansia kaupungin rahaa.

    Tää vaikuttaa taas tältä "ruikutanpa kotikolli sohvan pohjalta ja ryystän bissee. Ja mullehan ei sitten kelpaa tasan mikään"

    Ei kai tarkoitus ole upottaa kaupungin rahoja kankkulan kaivoon! Mooses on mooses ja bisnes on bisnes!
    Kyllä niitä varoja tulee kaupungille takaisin niistä nakkirahoista veroina! News for you pal!
    Kyse onkin siitä että saatais kemiläiset isolla porukalla liikkeelle ja myytäis monta "nakkia"!

    Mutta kun totuus on edelleen se ettei ketään kiinnosta muu kuin valittaminen!
    Jos ottaa kupoliin niin pitää toimia mies!

    En minä pahansisuisuuttani täällä paasaa.Kyllä minäkin haluaisin että olis kemissä "kaikkee kivaa" vaikka lähtien säädyllisen siisteistä leikkipuistoista lapsille...
    Mutta se ei auta että täällä vinkuu ja vonkuu ja haukkuu. Ihmisistä se kemi koostuu ja ihmisten toiminnasta se joko rapistuu tai kukoistaa.
    Se on sitten jokaisen asia mitä päättää tehdä.

    Itse käytän kemissä uimahallia, kirjastoa, grillejä ja kauppoja ja käyn konserteissa jne. varojeni mukaan ja yritän vääntäytyä kaupungille jos siellä jotain tapahtuu. Ei mulla ole paljoa rahaa laittaa haisemaan eikä ne sentit paljoa auta mutta kemiläisiä on tiettävästi muutama muukin kuin minä?

    Onneks on kesä tulossa..Lisää valoa ja merituulta... Minä ainakin aion nauttia kaikesta siitä hyvästä mitä tämä kaupunki tarjoaa! =)

    Vouhottajien vakiovastaus kaikille, joita ei sosialisoitu harrastaminen ohjatussa laumassa kiinnosta: ootta passiivisia ja juotta kummiski kaljaa. Helvetistäkö sinä mun harrastukseni tiedät. Laukkaa sinä missä lystäät, mutta älä vouhota "aktiivisuudella".

    Katukuva on kyllä Kemissäkin kiinni ennemminkin yksittöisistä kansalaisista kuin kaupungin toimenpiteistä. Kaupunkihan ei taloja maalaa eikä röttelöitä pura. Eikä tämä niin urbaani kylä ole, että Mansikkanokan pajukoista kannattaisi kauheasti keuhkota.

    Paljonko siinä sinun koneessa on huutomerkkejä jäljellä?

    ok..Surkea kaupunkin...Toivoton...Ei mitään hyvää...
    Parempi mieli nyt?

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    ok..Surkea kaupunkin...Toivoton...Ei mitään hyvää...
    Parempi mieli nyt?

    kyl toi sanna on sitte rasittava. miksei se tajua niinku selväjärkistä puhetta. miksi kaikki pitää rautalangasta vääntää että ymmärtää.

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    kyl toi sanna on sitte rasittava. miksei se tajua niinku selväjärkistä puhetta. miksi kaikki pitää rautalangasta vääntää että ymmärtää.

    Mä nyt sitten itken täällä kun olet make niin ilkeä...
    On tää kemi ikävä paikka..Ja sä oot niin viisas, hyvä että kerroit totuuden ja olen nyt menossa sinne instruun...Voi kun voisin sua kumartaa...

    Sä oot sitte kova jätkä!

    *nyyh*

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Voittekin perustaa sitten jonkun kivan klubin ja kehua toisianne siellä =) ja kerätä vähän tuota sanavarastoakin lisää... 3.luokan äikän kirjasta on hyvä aloittaa =)

    Hyvä Sanna! :) Kerrankin joku viisas ihminen näillä keskustelupalstoilla!

    Äänestä

Tämä on kyllä ihan faktaa:
Kemin talojen julkisivut ovat rumia ja nuhruisia. Kerrostalot ovat samassa kunnossa kuin ne olivat -60 ja -70 luvulla. Tämä on puhdasta faktaa. Kemi on toden totta ruma kaupunki. Veitsiluoto, rytikari, Karjalahti, Syväkangas, Mäntylä jne. Rapistuvia laatikkotaloja kaikkialla. Mansikkanokasta saisi upean uimarannan, jos sen hiekkaa puhdistettaisiin ja rantaa ruopattaisiin joltakin osin. Positiivista Kemissä on se, että ihmiset ovat suurelta osin mukavia, Kemissä on kaunis kirkko ja Meripuiston ympäristö on kaunista. Toivottavasti kaupunkilaiset vaativat, että parannuksia ja uudistuksia tehdään, jotta sama kehitys ei jatku entisestään.

Äänestä
  • Eihän siitä pääse mihinkään, rumaa on paikka paikoin...
    Toisaalta taas..Missä nyt olisi niin kaunista että voisi vain kehua?
    Se on vähän miten sitä katsoo myös. Alkaa masentaa jos tarttuu aina kaikkeen rumaan, eikö?
    =)

    Onhan meripuisto ja rantsu kaunis. Kiikelissä on kiva ulkoilla ja uimaan kun menee niin on hieno näköala merelle. Kyl ne mulle riittää =)
    Saatika miten hienoa on kulkeä jäällä talvella!

    Äänestä

Työttömyys on puolitettava.

Kaikki töihin ja muuten tuet pois !

Äänestä

Vaikka talot rapistuvat niin ihmiset ovat " onnellisia ".

Joskus vain ei uskalla sitä sanoa oikein ääneen, sillä kaikki eivät ole aina hyvällä tuulella ?

Kun ei ole paineita, niin jää paljon aikaa muuhunkin.

Äänestä
  • Kun ei ole paineita niin ihmiset voivat paremmin ?

    Voi olla että työllisyys ei aiheuta paineita, sillä monella ei ole kuin känny ja korkeintaan netti kotona.

    Monella ei ole rahaa enään turhuuteen, kun kaikki rahat menevät tekniikkaan ?

    Äänestä

  • Web Camera kirjoitti:

    Kun ei ole paineita niin ihmiset voivat paremmin ?

    Voi olla että työllisyys ei aiheuta paineita, sillä monella ei ole kuin känny ja korkeintaan netti kotona.

    Monella ei ole rahaa enään turhuuteen, kun kaikki rahat menevät tekniikkaan ?

    Onko netissä myös tulevaisuus ?

    Äänestä

Kun kaupungin annetaan rapistua tuollaiseen rapakuntoon kuin Kemikin on päässyt, niin tekisi mieli kysyä, että minne ne Kemin veromarkat päätyvät? Kemissä ei ole kelvollista jalkapallokenttää, ei kelvollista jäähallia tai uimahallia eikä juuri mitään muuta kuin talvella lumilinna ja kesällä meri ja merenrannat.

Äänestä

Onhan Kemissä kaunista uudisrakennustakin, kuten tämä Lidlin laatikkokauppa siltojen välissä..
buaaahhh hah hahah hahah haaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hi-Tech kirjoitti:

Miksi Kemin kaupunki annetaan rapistua. Ydinkeskusta on hirveän näköinen. Joka puolella on epäsiistiä ja törkyistä. Talojen julkisivut ovat rumia ja nuhruisia. Kerrostalot ovat samassa kunnossa kuin ne olivat -60 ja -70 luvulla. Keskustassa ainoa siistinä pidetty alue on ilmeisesti Meripuisto, jossa on paikoin kaunista. Mansikka nokan uimaranta on rehevöitymässä ja uimarannan hiekkaa ei koskaan puhdisteta. Ehkä kaupungin johtajan ja johdon vaihtaminen saisi aikaan muutoksia, kaupunkilaisten eduksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu