Tupakointi vain juostessa

Anonyymi-ap

Maratonin juokseminen on vaativaa hommaa jo itsessään, mutta vaikeustasoa voi lisätä vaikka polttamalla ketjussa tupakkaa samalla.

Tätä ei tietenkään kenellekään kannata suositella, mutta sitä kokeili Uncle Cheniksi kotimaassaan Kiinassa nimetty 50-vuotias ultrajuoksija.

Kiinalaisessa Weibo-palvelussa levisivät kuvat, joissa Chen sauhuttelee menemään juostessaan Xinjiangin maratonia marraskuun 6. päivänä. Ahkerasta kessuttelusta huolimatta kokenut juoksija paineli matkan kelpo aikaan 3.28,45 ja sijoittui 574:nneksi. Kisaan osallistui vajaat 1500 osallistujaa.

Aika saattaa selittyä, sillä erään raportin mukaan kiinalaisia some-käyttäjiä käytöksellään sokeerannut herra polttaa tiettävästi ainoastaan juostessaan. Chen on kuvattu aikaisemmin tupakka suussaan myös kahdelle muulla maratonilla.

30

433

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      erittäin jees kiinalainen

    • Anonyymi

      Aloittaja taitaa olla vähän vajaa.

      • Anonyymi

        Aloittaja kopioi suoraan lehtijutun.
        Tee perässä vai nikotteletko kun palaa?


    • Anonyymi

      Ymmärrän. Hölkätessä himottaa nortti ja viina.

      • Anonyymi

        Kummalla tulee maralla parempi tulos?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummalla tulee maralla parempi tulos?

        Backyard ultrassa kannattaa herätellä itteä raakaa vodkaa huulilla käyttämällä.


    • Anonyymi

      Ukko on sub 3h juoksukunnossa, mutta tupruttelee mieluummin alle 3.30 hölkkääjien joukossa.

      • Anonyymi

        Mutta kun sillä kolmen tunnin alittamisella ei pääsisi lehtiin ympäri maailman.


    • Anonyymi

      Rööki suussa juossut kiinalaismies saa rajun tuomion: ”Idioottimaista”
      Arto Bryggare ei arvosta Uncle Chenin suoritusta

    • Tupakoin vain viikonloppuisin lenkin jälkeen. Ihanaa.

    • Anonyymi

      Tupruttelu erittäin rentoa.
      Mitä artsi ymmärtää hölkästä.

      • Anonyymi

        Etuskunnassa moni urheilumies ratkennut tupruttelemaan. Tiukat mielipiteet viestii kaappitupruttelusta.


    • Anonyymi

      joonas rinne oli imenyt 2 tupakan verran häkää.

    • Anonyymi

      Näkyvyyttä voisi saada juoksemalla kovassa humalassakin tms.

    • Anonyymi

      Tupakoinnissa vereen menee häkää, mikä laajentaa verisuonia, ja parantaa suorituskykyä. Kannattaa siis polttaa juuri ennen juoksua, ei sen jälkeen.

      • Anonyymi

        Keuhkoihin sitä häkää menee ja hapenotto huononee.


      • Anonyymi

        Häkä syrjäyttää hapen verenkierrossa ja lihakset väsyvät.


    • Anonyymi

      Vieläkö ukoille maistuu nortti vai menikö pupu housuihin?

      • Anonyymi

        Juu. Punaista Westiä palaa aski päivässä. Maraton menee alle neljän.


      • Sankaritreenien ja kisojen jälkeen juhlistan polttamalla yhden tupakan. En ole riippuvainen.


      • Anonyymi
        CigarettesAfterRun kirjoitti:

        Sankaritreenien ja kisojen jälkeen juhlistan polttamalla yhden tupakan. En ole riippuvainen.

        Sankari vorest kuuri.


    • Oliko Vantaalla muita tupruttelijoita juoksemassa?

      • Anonyymi

        Vilkkuiko kalju kahen metrin korkeuvessa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vilkkuiko kalju kahen metrin korkeuvessa?

        Juu vilkkui.


    • Anonyymi

      Eikö maratonilla ala tehä mieli ryyppyä? Tekee mieli keskeyttää kahden tai kolmen kierroksen jälkeen viinan pirun takii

      • Olen luonut itselleni säännöt, että saa rentoutua vasta maratonin maaliviivalla. Ei auta keskeyttää, kun silloin ei saa palkintoa.


      • Anonyymi

        Enää ei kehtaa keskeyttää kun yleisö ajattelee että ukko halusi ryyppäämään.


    • Anonyymi

      Syttyykö satteella?

    • Enää ei saa tupakoida juuri missään. Pitää mennä kadulle kävelemään. Hyvää reeniä juosta röökin kaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1442
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      786
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      690
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      672
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      646
    11. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      630
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      108
      611
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      481
    Aihe