Mikä vitsi näissä "vakinaisissa seksisuhteissa" on? Siis, näitä tarkoitan, joissa tavataan vain sängyssä peuhaamisen merkeissä? Eikö siinä leikitä toisen tunteilla vai onko perustana yhteinen sopimus? Onko teillä näitä ns. ystäviä kenties useimipiakin yhtäaikaa?
Onko nämä miten yleisiä ja millaiseen elämäntilanteeseen nämä sopii? Eikö teillä ole minkäänlaista omaatuntoa?
Onko nämä miten yleisiä ja millaiseen elämäntilanteeseen nämä sopii? Eikö teillä ole minkäänlaista omaatuntoa?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Eihän tuo ole tyhmä kysymys. Itse pohdin ihan samaa : )
Se on seksuaalisten paineiden purkamista ja hauskanpitoa; voi seksiä harjoittaa ilman rakkauttakin. Toisilla on voimakkaammat halut kuin toisilla. Kyllä kai ko. suhteissa on kyseessä on (sanaton?) sopimus tms. yhteisymmärrys. Eri asia tietysti on, että toimiiko se pidemmän päälle.
sellainen vitsi, että kyllä se seksi maistuu vaikka sinkku olisikin...ei siinä mitään sen ihmeellisempää ole. Kaikilla on hauskaa, kunhan juttu sovitaan jo etukäteen.
Kyllä niitä vakipanoja on myös naisilla ja useita yhtäaikaa. Mun mielestä näillä puuhilla leikitään tunteilla ja siitä syystä noi ei mua nappaa. T: seikkailijan uhri
Nykyaika on kyllä muuttunut kovin kylmäksi, olen kanssasi samaa mieltä.
Olen eräiltä tällaisten suhteiden "harrastajilta" kuullut sanonnan, että on niin paljon helpompaa pitää ns.seksisuhdetta yllä. Ei siis ole mitään odotuksia, vaatimuksia eikä myöskään tunteita.
Totta helvetissä se on helpompaa...Niin kauan, kun tunteet pystyy pitämään kurissa. Sellaiset suhteet ei kuitenkaan kestä ja voi aiheuttaa todella pahoja haavoja sekä katkeruutta.
Ja tietysti jos ei jaksa seksiä baareista etsiä, onhan se helppoa, kun on vakihoito minne mennä kun alkaa haluttamaan.
Olen tavannut ihan liikaakin tällaisen arvomaailman omistavia miehiä, joten ei kiitos!Jos miehellä ei ole mulle enempää tarjota, kuin satunaista seksiseuraa, olen mieluummin ilman!!
Yksikään mies ei ole sen arvoinen "panokaveri", että rupeisin tunteillani leikkimään.
Opin tämän kylläkin vasta kantapään kautta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)!
Nim.oman arvonsa tunteva
Pelkoa,sitoutumiskammoa, tunnekylmyyttä.
Ei osata, haluta näyttää,eikä kohdistaa tunteita mihinkään eikä kehenkään. Kyse on erääänlaisesta henkisestä kypsymättömyydestä. Sosiaalisten tunteiden ilmaisun puutteesta.
Kuinka onnellisia näiden suhteiden harrastajat oikeastaan ovat? Sanovat, että ovat, ja uskovat siihen ehkä itsekin.
Halutaan olla rakastettuja, halutaan rakastaa..mutta ei osata.Pelätään, että ei olla tarpeeksi hyviä, pelätään menettämistä.
Tähän varmaan joku vastaa, että ei pidä paikkaansa. Mutta myös kyvyttömyys nähdä asoiden oikea laita on nykypäivää sekin.
tässä on nyt litania vastauksia ihmisiltä, jotka ilmeisesti vaan miettivät, muttei tiedä käytännössä asiasta yhtään mitään. Oli siinä se että sinkkukin tahtoo seksiä, tämä ei koske sitä, ilmeisesti.
Käytännössä vakiseksisuhdetta kannattavana ja "hyödyntävänä" voin kertoa teille, ettei syy ole välttämättä sitoutumiskammo, tai -kyvyttömyys vaan pikemminkin sitoutumishaluttomuus ja se, että oikein hyvän kaverin kanssa voi vaikka harrastaa seksiä jos siltä tuntuu, ilman että tarvii alkaa laittamaan postilaatikoon nimeä tai tekemään muuttoilmoitusta. Minulle ainakin sopii, että olemme vapaita kumpikin (kukin) tahoillamme tekemään mitä kohdalla on, ja silti palaamaan toistemme syliin silloin kun se on kohdallaan. Ei se sen kummempaa ole. Minä ainakin satun vain tarvitsemaan sen verran vapaata ilmaa ympärilläni,ettei tähän kukaan mahdu 24h/7pv, mutta on ihan mukava toisinaan laittaa sanaa, että sauna on lämmin, tule, istua iltaa ja päätyä samaan sänkyyn, lähteä omille teilleen ilman että on tilivelvollinen tai että vannottaisiin uskollisuutta. Se, kuinka monta kumppania toisella/toisilla on ei suoranaisesti kuulu kellekään, huolehditaan vaan, että käytetään kumia. Kukaan ei näet omista toista eikä ketään, joten tästä avoimesta asetelmasta lähtien suhteet pelaa ainakin yhtä hyvin ja kitkatta kuin normaalissa 1 1 suhteessa, jonka hurjemmista aspekteista voi lueskella näiltäkin palstoilta otoksia.
nää suhteet "toimii" varmasti ihan hyvin, sitä en voi kyseenalaistaa, mutta pitemmänpäälle asetelma ei toimi. Melkein kaikillahan niitä satunnaisia suhteita on jossain vaiheessa elämää, mutta jos tämä käytös jää päälle vaikka vuosikausiksi, niin kyllä se jäljet jättää.
"Normaalistihan" sitä kumppania haetaan sillä mielellä, että siitä kehittyy seurustelusuhde.Tästä tuskin ollaan erimieltä.
Silloinhan ei voi mitään, jos se kaveri ei sitten tunnukaan oikealta. Voi tulla pätkä suhde.
Mutta tarkoitin että, jos ihan alunperin haetaan toisesta ihmisestä pelkkää seksiä, eikä haluta seurustella tai pitää yhtä tiiviimmin, vaan toinen on kuin esine, jonka voin ottaa käyttöön silloin kun itselle sopii.
Ja kun tätä jatkuu vuosia, niin ei ole odotettavissa minkäänlaista kestävää suhdetta koskaan.
Se on kivaa ehkä nyt, mutta jatkossa on luvassa yksinäisyyttä ja irrallisuuden tunnetta.
Eihän toki se parisuhde aina mitään onnea ja autuutta ole, mutta kyllä siinä oppii elämästä ihan toisella tapaa, kuin noissa "hälläväliä"- suhteissa.Ja turva ja yhteenkuuluvaisuuden tunne on siinä mukana, mitä ei pelkkä seksi tuo.
Kaikenkaikkiaan..tehkää kuten parhaaksi näette, tämä oli vain minun mielipide ja näkemys asiaan.:)
On se noin ja noinkin, mutta riippunee vähän millä vuosisadalla ja sen kymmenellä sattuu olemaan syntynyt, mitä kokenut tähän mennessä, mitä on jo saavuttanut, saanut ja mitä kuvittelee haluavansa tulevaisuudelta.
Jostain kumman syystä esimerkiksi minä en ole pystynyt kuin kahteen pidempään ihmissuhteeseen, joista kummastakin on lapsia. Uskoin, toivoin ja rakastin, alotin ensimmäisen kerran elämäni rakentamisen, ja sainkin sen jonkinlaiseen pisteeseen, mutta joka romahti kuin korttitalo. Toisen kerran aloittaessani kuvittelin sen kestävän, olevan sen vihoviimeisen "kiikkustuolisuhteen" ja laitoin kaikki panokset pöytään kerralla. Hetken, 10v. jaksoin taas uskoa toivoa ja rakastaa, kääntää jopa toisen posken, mutta jostain syystä valtavana palanut lekko hiipui, ja kuinka ollakaan olin pian yksin nuotion ääressä.
Pidän tätä arkipäivän realismina enkä jonain kyvyttämyytenä. Meitä on muutama saman kokenut, olemme tunteneet toisemme hamasta nuoruudesta, ja pidämme luonnollisena, että toisinaan toinen toisiamme lähestymme.
Meistä jokainen on jo saanut sen mitä on, ja ehkä meistä ei tällä hetkellä kukaan haluakaan muuta kuin pitää omat kuvionsa,johon toki kuulumme me kaikki kuin ympyrät toisiaan leikaten.
Juuri niin. Mainitsit pettymysten pelon. Sitä se on varmasti monella. Ei ole haluakaan aloittaa reilua seurustelua, koska takana on pettymyksiä ihmissuhteissa.
Niin kauan ok, jos kumpikin kokee tapailut vain seksinä. Eli tunteet ovat out. Mutta niitä tunteita kun ei voi pidätellä, jos ne alkavat roihuta... Siinä sitten onkin tuskaa, kun tietää olevansa toiselle ilmaa...
En toivottavasti joudu enää toista kertaa tuollaiseen. Tosin silloinkin itselläni oli toiveet ja halu seurusteluun, mutta huomasin vastapuolelle olevani vain seksiseuraa. Paha olo tuli, myönnän. Ei ikinä enää sellaista!
Niinpä. Ehkä suhde toimii, jos kaksi ihmistä, aivan todella, ajattelee samalla tavalla. Tunteet eivät vain voi nousta pintaan ja ainakaan herkimmille ihmisille tuollainen suhde ei käy. Eihän ketään tietenkään voi omistaa, mutta voiko kukaan olla niin tunteeton, ettei edes vähän kolahda, jos tietää olevansa vain "yksi monista" joiden luona toinen käy tyydyttämässä tarpeensa.
käy vain tyydyttämässä tarpeitani kenenkään kanssa. Ehkä tämä on ihan ymmärtämätön kuvio, kun ihmiset pitävät toisistaan, ja jos niin on, niin voivat vaikka nauttia seksistä keskenään. On paljon muutakin kuin pelkkä seksi tai pano. Käsitän että kauhistelette, ehkä se on ainut keino ymmärtää asiaa jota ei ymmärrä.
ja todellakin: ketään ei voi omistaa.
Itselläni ei moisista suhteista ole kokemusta. Meitä ihmisiä on varmaan niin monenlaisia ja eri elämäntilanteissa, että mikä sopii jollekin, ei sitten taas käy toiselle ollenkaan. Luonnekysymyskin tuollainen lienee. Sen verran "omistushaluinen" olen, että en voisi olla sellaisessa suhteessa, jossa tietäisin olevani "eräs heistä".
Juuri se vaara näissä on, että toinen kiintyy liikaa ja kukaties rakastuukin. Ja jos vastapuoli pitää sinua vain eräänä hoitona, niin sydän siinä särkyy.
Eihän täällä kukaan omista ketään; ei edes lapsiaan, mutta eihän me kai leluja olla toisillemme. Vai onko parisuhde niin kova juttu, että se ei vaan nykyään enää onnistu? Onhan meitä eronneita ja erotettuja nelikymppisissä pilvin pimein.
Olivatpa mielenkiintoisia luettavia nämä kannanotot,varsinkin kun omassa tilanteessani juuri harkitsen vakiseuralaista lähinnä vain tähän tarkoitukseen.Vastaeronneena en usko pystyväni solmimaan pysyvää ns.oikeaa suhdetta,mutta luonto tekee tepposiaan ja olo on sietämätön.En kuitenkaan halua huijata ketään uskottelemalla,että olen hakemassa loppuiän kaveria.
Esille tuli pelkän seksisuhteen mahdollinen kylmyys ja se,että sellainen suhde jättäisi jälkensä.Harva nainen kai pystyy seksiin,jos mies ei jonkinlaisia tunteita herätä ja uskoisin,että siinä tyydytetään samalla myös läheisyydenkaipuuta,tarvetta päästä jonkun syliin.
Miesten tunteista en sitten mitään osaa sanoakaan,se on selvittämätön mysteeri muutenkin.
Olisi kuitenkin ollut mukava kuulla pelkässä seksisuhteessa olevien naistenkin kommentteja.Itse ainakin tarvitsisin vielä vähän rohkaisua ennen kuin uskaltaudun sanoista tekoihin.
Sanoit, "sydän särkyy".
Minun kokemukseni mukaan sydän särkyy joka tapauksessa yrittipä millaista suhdetta tahansa.
Vakipano on parhaimmillaan, kun ystävyyttä on mukana. Päivä/yö seksiystävän luona rentouttaa ja auttaa taas jaksamaan kovassa maailmassa.
Tässähän se tuli. Siinä on sekin, ettei sydämensärkymättömyystakuuta ole missään suhteessa, päinvastoin. Tällaisessa suhdekartastossa on jo valmiiksi läpikäyty se, ettei kummallekaan/kenellekään tule harhakuvaa, etteikö ketään muuta voi olla, ja jos on, niin ei se maailmaa kaada, kun se seisoo omien jalkojen varassa, eikä toisen. Toinen, kumppani on vain tukena, jonka kanssa voi jakaa asioita, voi kertoa että on katsellut ja nähnyt muitakin ihmisiä kuin hänet, asia, joka normaalissa parisuhteessa saa monellekin karvat pystyyn. Samainen seikka pitää hengissä piilosuhteita, jossa ei olla rehellisiä kellekään, on ykkös- ja kakkosvaimoja, jotka muka eivät tiedä toistaan. Sivusuhteita rakennellaan ja pidetään hengissä valhein ja mitä kummallisin selityskuvioin. Jos puolisot olisiva ystäviä keskenään, he voisivat puhua toisilleen asioitten oikeilla nimillä, eikä parisuhdevesillä olisi jatkuvaa valheitten verkkoa. Nyt kun on luvattu uskollisuutta hamaan hautaan, ja vaikka ollaan pelkästeen ihmisiä,ei ole rohkeutta / mahdollisuutta sanoa toiselle reilusti jos elämässä on muutakin kuin vain Hän. Vaikka monella on, kuten armaat lukijani tiedätte oikeassa elämässä olevan. Tämä ei tarkoita sitä, että ihannoisin tilannetta, päinvastoin, yritän omalta osaltani toppuutella vakituisessa parisuhteessa olevia sekaantumasta keneenkään, mutta kun ihminen on sangen inhimillinen ja erehtyväinen olio, sitä väkisinkin joskus ajautuu tilateisiin joihin ei missäään nimessä olisi etukäteen ajatellut joutuvansa.
Minulle ei sopisi mitenkään tilanne, jossa joku pitäisi minua omaisuutenaan siten,etten saisi osoittaa mitään mielenkiintoa minnekään vaikka tulisi tilanne, että tuntisin. Nyt kun voin sanoa "miesystävälleni" vaikka että tapasin tosi mukavan miehen, ja meinaan tavata uudelleenkin olen mielestäni paljon rehellisemmällä ja varmemmalla pohjalla kuin jos se pitäisi salata, piilotella ja valehdella. Luku sinänsä, jos olisi suhde, joka olisi niin täydellinen, että se sulkisi täydellisesti maailman ulkopuolelleen ettei siitä mikään koskettaisi pientä yksikköämme. Tähän ikään mennessä on jo oppinut jo ainakin sen, ettei sellaista yksikköä miehen ja naisen välillä olekaan, joten sitä on vähän turha pohtia.
Näitä panosuhteita harrastavat luovuttavat jo ennenkuin yrittävät edes vakinaista suhdetta.
Helppo sanoa, ettei "elämääni mahdu nyt ketään, tyydytämme vain tarpeitamme, olemme tyytyväisiä molemmat. jne." Kyse on varmaan seksuaalisen tyydytyksen saamisesta, mutta myös läheisyyden, sylissä olon kaipuuta.
Jos niin hyvin tulee toisen kanssa toimeen, että seksiä voi harrastaa, niin ihmetellä täytyy, ettei siinä tunteet leimahda. Miksi tietoisesti kielletään itseltä ihastuminen ja kenties rakastuminen? Peitellään viimeiseen asti halu vakavampaan suhteeseen, uskottelemalla, että ei kaipaa sitä. Pohjimmiltaan ihmisillä on halu parinmuodostukseen, sanokaa mitä sanotte.
Nämä aikuisiällä olevat panopuut/panijat pelkäävät hylätyksi tulemista enemmän kuin mitään muuta. Siksi on helpompi olla suhteessa jossa toinen ei tavallaan voi jättää, koska ei ole sitouduttukaan mihinkään.
Ja nimenomaan naiset eivät harrasta seksiä, jos eivät tunne miestä kohtaan yhtään mitään.Miehiltä se ehkä onnistuu?
kokemus seksisuhteesta:
Olen elänyt pitkään avioliitossa ja sen jälkeen tapailin joitakin miehiä. Nyt olen tavannut erästä miestä neljä vuotta lähinnä seksin merkeissä. Aluksi kävin kovaa kamppailua omien tunteideni kanssa. Hän vetosi minuun seksualisesti hyvin voimakkaasti, mutta pidin hänestä muutenkin. Toivoin vakavampaa suhdetta, mutta hän teki selväksi ettei ryhdy vakavaan suhteeseen. Emme tavanneet kuukausiin kunnes minä ehdotin tapaamista. Sen jälkeen olemme tapailleet tiiviisti. Me istumme iltaa jomman kumman luona. Otamme ehkä lasilliset viiniä tai pullon olutta. Me katsomme televisiota ja puhumme kaikenmaailman asioista. Me viihdymme toistemme seurassa. Ilta päättyy aina rakasteluun ja sitten nukahdamme sylikkäin. Saamme molemmat tästä suhteesta seksiä, läheisyyttä ja voimia. Olemme tyytyväisiä. Tiedän, että tämä saattaa päättyä minä hetkenä hyvänsä ja se on ikävää. Sitä en ajattele vaan elän tässä hetkessä ja nautin elämästäni.
Tiedän että tätä suhdetta paheksutaan. Itsekin paheksuin aviossa ollessani tällaisia, mutta silloin en tiennytkään miten antoisia nämä voivat olla. Kukin elää tavallaan.
Onko tuossa se koko homman ydin: tiedän että tämä voi päättyä milloin tahansa.. Aviossa oleva ihminen kuin vahingossa unohtaa tämän oleellisen seikan, vaikka ihan samalla tavalla loppuminen vaanii vakituista suhdettakin. Näilläkin palstoilla näkee tarinoita, joissa jätetty itkee kuinka kesken kaiken kuin salama kirkkaalta taivaalta toinen ilmoittaa halustaan erota. Olisikohan niin, että juuri se itsestään selvyyden harha tekee vakiparisuhteista joskus niin puuduttavia, että pitää lähteä hakemaan tunnetta jostain muualta ?
Omassa suhteessani ainakin voin olla varma, että hän haluaa olla kanssani silloin kun on, eikä kyse ole siitä, että näin on vaan jumalan ja tämän seurakunnan edessä tullut luvattua. Eikä ole sitäkään, että on henkeen ja vereen pidettävä sanastaan (ainakin näennäisesti) kiinni, ettei söisi niitä,olisi paskan puhuja. Kun mitään ruusutarhaa tai ikuista ei edes tarvitse luvata voi nauttia niistä pienistä hetkistä, jotka kummallekin sopii silloin kun sopii.
Sanooko joku että noinhan sitä joutuu pettymään ja odottelemaan joskus turhaankin ? Olisiko se kuitenkaan vakiseksisuhteen ongelma pelkästeen, ja poistettavissa valojen vannomisella ja uskollisuutta lupaamalla ja vaatimalla..
Siinähän taitaa olla koko homman ydin.
..sinkkuna ollessa paljon mieluummin vakipano kuin jatkuvasti uusia yhden illan juttuja. Jos mies ei ole aviomies ainesta, hänelle voi silti olla käyttöä sängyssä. Mikseipä ottaa jotain kuin olla kokonaan ilman? Oma suhde tosin lähti käyntiin tästä, hetken huvi kehkeytyi vakavammaksi. Mutta sitä ennen oli kyllä ollut monta 100% pelkkää huvia.
vitsiä,itekkään en oo koskaan ymmärtänyt koko helvetin 'vakipano' juttua.Ok,muutaman kerran voi peuhata saman muuten sen kummallisempia syttöjä aiheuttavan eukon kanssa kun hommassa on vielä uutuuden viehätystä mut jos homma jatkuu tyyliin monta vuotta niin mitä järkeä koko hommassa enää on.Saman tuloksen saa omalla oikealla huomattavan paljon helpommin ja vähemmällä vaivalla.
on aivan hirveä kammo näihin vakkari seksijuttuihin... olin 15 kun eräs varattu 28vuotias mies teki siirtonsa ja minä olin myyty tyttö... oli "tosi kivaa" kun tämä uskotteli mulle kaikkea paskaa monta vuotta...ja yrittää muuten vieläkin vaikka meistä kumpikin seurustelee tahoillaan...ja minulla on jo lapsikin... hohhoijjaa... kysyin tässä taannoin tältä että miten saattaa pettää tuolla tavalla kumppaniaan etteikö hän kunnioita naistaan ollenkaan, hän vastasi että tottakai kunnioittaa mutta satunnainen seksi toisen kanssa tuo piristystä ja jännitystä arkeen että se on vain hyväksi tälle hänen naiselleenkin... kysyin sitten että tietääkö tämä nainen sitten hänen touhuistaan... "no ei tietenkään tiedä, sehän jättäis mut!"
Mulla on ollut tämä ns. vakipano jo 2,5 vuotta
ja olen aivan mennyttä naista.Mies teki heti
selväksi ettei halua seurustella mutta kuvittelin
tyhmyyksissäni että kyllä hän siitä sulaa.
No mitenkään tilanne ei ole muuttunut ja olen
kyllä itse avoimesti kertonut kuinka paljon
välitän ym.Tavataan lähes joka viikonloppu
ja haluaisin lopettaa kyllä tämän itseni kiu-
saamisen mutta en tahdo pystyä..ikävöin koko
ajan.tää on typerää joten älkää ajako itseänne
samaan jamaan.Koko ajan tuntuu pahalta..
Älkää hyvät naiset aloittako seksisuhdetta miehen kanssa, joka ei halua sitoutua! Onhan se nyt selvä, että mies hakee suhteesta ennen muuta seksiä ja nainen turvallisuutta. Ei mikään seksisuhde ikinä korvaa sitä oman kullan olemassaoloa, jää vain tyhjä olo ja paha mieli. Ja miehethän on siinä mielessä keljuja, että ne kyllä käyttävät kaikki kortit näissä asioissa mitä annetaan. Ja jos mies on varattu, niin kyllä se kakkosvaihtoehtona oleminen särkee kenen tahansa naisen sydämen. Ja elämä on yhtä miehen odottelua...
Kai se sitten on tasapuolista, jos molemmat tavallaan "käyttää toisiaan yhtäläisesti". Ja ilmeisesti näissä nyt kuitenkin on eri meininki, kuin "yleisissä naisissa tai miehissä" käynnillä.
Jos "suhde" jatkuu vuosikausia, niin tulee vaan mieleen, että jaksaako pelkkä seksi pitää kahta yhdessä niin kauan. Vai onko siinä muutakin, jota ei vain tunnusteta olevan, koska ollaan sovittu, ettei sitouduta.
Sen vaan sanon, että aika ikävä olisi olla "se nainen, jonka tapaan tiistaina klo 19 - 21" ja sitten seuraavana päivänä on eri tapaus...
Se on miehelle lottovoitto jos löytää naisen jolta saa ilmaiseksi prostituoidun palvelut. Ajaltelkaa kuinka paljon siinä säästyy rahaa vuosien mittaan!
olen harkinnut vakipanon "hankkimista", kun omalta ukolta ei tarpeeksi saa ja aina ei viittis turhaan vongata... Mulla on aikanaan tällänen "vakkari" ollut, mutta elämä vei erilleen. Tuntuis kuitenkin paremmalta vaihtoehdolta ku irtosuhteet. Mistä vaan löytyis semmonen tarkotukseen sopiva ja luotettava mies??!?