Suomen ja Venäjän vaalit on peukaloitu täysin samalla tavalla

Venäjä kuten Suomikin on pelkästään näennäinen demokratiatia koska Venäjällikin kuten Suomen vaalit on peukaloitu täysin lehdistön toimesta. Ainoa ero on vaan se että Venäjän YLE, eli TASS ei ole vasemmisto liberaalinen hallussa vaan se on kristilliskonservatiivinen ja tämän takia lännen mielenmanipuloijat paheksuvat Venäjän mielenmanipuloijia. Syyttävät heitä siis kaikesta mihin itsekkin syyllistyvät ja hitaimmat meistä eivät hoksaa sitä. USA:ssa ei ole YLE:ä tai BBC:ta vastaavaa julkisomisteista uutistoimistoa ollenkaan, vaan sielä kaikki ovat yksityisessä omistuksessa.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kaikki rasistinen viha venäjää kohtaan alkoi siitä kun Putin ei suvainnut Pride kulkuetta Pietariin 2010 lasten suojelemiseksi. Koska se on hänen mielestään hyvän tavan ja hyvän maun vastaista.

Äänestä

Näin on

Äänestä

Suomi on demokratia ja Venäjä on totalitäärinen terroristivaltio.

Äänestä
  • Onhan suomikin tavallaan totalitaarinen aina sen hallituskauden ajan. Hallitus päättää itsevaltiaan tavoin koko hallitukauden ajan kuten venäjälläkin. Ei mitään eroa tässäkään asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onhan suomikin tavallaan totalitaarinen aina sen hallituskauden ajan. Hallitus päättää itsevaltiaan tavoin koko hallitukauden ajan kuten venäjälläkin. Ei mitään eroa tässäkään asiassa.

    Paitsi, että Suomessa hallitus, rikä muuten eduskuntakaan, pysty yhdellä vaalukaudella hoitelemaan istuvalle "presidentille" kahta kautta lisää oerustuslain vastaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Paitsi, että Suomessa hallitus, rikä muuten eduskuntakaan, pysty yhdellä vaalukaudella hoitelemaan istuvalle "presidentille" kahta kautta lisää oerustuslain vastaisesti.

    Onhan Niinistökin toista kautta presidenttinä. Kuusi vuotta on presidentin kausi venäjällä sekä suomessa. Venäjällä kuten Suomessaki niin Presidentti ei tee mitään päätöksiä vaan hallitus tekee päätökset. Presidentti vaan edustaa maata.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onhan suomikin tavallaan totalitaarinen aina sen hallituskauden ajan. Hallitus päättää itsevaltiaan tavoin koko hallitukauden ajan kuten venäjälläkin. Ei mitään eroa tässäkään asiassa.

    Suomessa on demokraia,jossa on aina sananvapaus ja laatumedia sekä kriittinen oppositio.
    Nämä puuttuvat Venäjältä samoin kuin vapaat vaalit.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onhan Niinistökin toista kautta presidenttinä. Kuusi vuotta on presidentin kausi venäjällä sekä suomessa. Venäjällä kuten Suomessaki niin Presidentti ei tee mitään päätöksiä vaan hallitus tekee päätökset. Presidentti vaan edustaa maata.

    Suomen presidentin valta on määritetty perustuslaissa.
    Venäjän presidentti on yksinvaltainen diktaattori,vailla vastuuta mistään.
    Hän on elinikäinen hallitsija.

    Äänestä


Onhan se järkyttävää kun Suomessa vaaliehdokkaiksi yrittäneet tai väärin äänestäneet ammutaan kotiovelleen, kuolevat mystiseen myrkkyyn, putoavat ikkunasta tai joutuvat vankileirille 15 vuodeksi. Eikun se olikin Venäjällä, sorry.

Äänestä
  • Kyllä näin voi käydä myös suomessa jos olet tunnettu Uusnatsi kuten Navalny

    Äänestä

venäläiset ovat mailman parhaita tappajia, satoja miljoonia on noitten käsien kautten mennyt

Äänestä
  • Taitavat kuitenkin jäädä toiseksi USA:lle joka on toistaiseksi vielä ainoa maa joka on käyttänyt sodassa ydinpommia

    Äänestä

Mistähän puppugeneraattorista tuollaista tulee?


Meillä on kansanvalta. Ota hyvä ystävä yhteyttä kotipaikkasi vaalilautakuntaan, mene vaikka jäseneksi. Meillä vaalit otetaan vakavasti. Meillä tiedetään tarkkaan äänioikeutetu kullakin alueella jahenkilöllisyys tarkistetaan. Vaalisalaisuus pitää.
Me suomalaiset eri puolueista varmistamme sen. Äänet lasketaan kahteen kertaan ja vaalilautakunta allekirjoittaa sen todeksi.

Ja tiedätkö mitä? Meillä vaaleissa valta pääsääntöisesti vaihtuu. Ei ole aina sama vallassa.

En tunne Venäjän vaalijärjestelmää enkä sen vuoksi voi sitä arvostella.

Äänestä
  • Tai kyllä vähän ihmettelin noita Ukrainasta ryöstettyjä neljää tasavaltaa ja niiden 'vaaleja'. Hersonin tasavallassa ei tiedetty edes tasavallan rajoja. Milloin olivat ehtineet tehdä väestölaskennan? Ja ottaa selville, missä Hersonin asukkaat ovat maanpaossa ja laittaa niille vaaliasiakirjat? Ulkosuomalaiset, jotka työskentelevät muualla mutta ovat Suomen kansalaisia, ovat myös äänioikeutettuja ja heille lähetetään kotipaikkansa mukaiset vaaliasiakirjat ja ilmoitus äänioikeudesta.

    Olen niin monta vuotta ollut vaalilautakunnassa, että tuollaiset heitot ovat kyllä Suomen kansaa ja meidän oikeuskäsityksiämme loukkaavia.

    Äänestä

  • Niin ihmiset ei tajua että se on ihan sama kuin suomessakin. Putin ei ole diktaattori. Tämä kaikki on Venäjän kansan enemmistön tahtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Niin ihmiset ei tajua että se on ihan sama kuin suomessakin. Putin ei ole diktaattori. Tämä kaikki on Venäjän kansan enemmistön tahtoa.

    Ei Venällä ole kansan omaa tahtoa.
    Sille sanellaan mielipiteet.

    Äänestä

Suomalaiset ja venäläiset ovat hyvinpaljon samanlaisia luonteeltaan ja tavoiltaan. Suomi vaan pienemmässä mittakaavassa. Väkivalta näkyy Suomessa lisääntyvän, mutta sille käännämme selkämme. Mielenterveysongelmat lisääntyvät koko ajan. Nuoriso on jo ihan pihalla arkielämästä. Terveydenhoito ongelmat kasvaa koko ajan.

Mutta meillähän on kaikki loistavan hyvin. Mitään ei ole pakko tehdä, koska kela ja sosiaalihuolto toimii, vaikka vähän sitä kiristetäänkin! Ja nuo kasvavat leipäjonot, nehän on oikea mallikuva hyvinvointi-Suomesta, melkein kuin vientituote maailman markkinoille!

Äänestä
  • En ole ollenkaan samaa mieltä. Meillä on hyvä työlainsäädäntö, työturvallissuussäädökset, ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja osaavat tehdä oikaisuvaatimuksia päätöksiin, jotka ovat virheellisiä.

    Leipäjonoista en oikein tiedä. Hyvintoimeentulevatkin näyttävät sieltä hakevan, minunkin naapurini oli ottanut kananmunia yli oman tarpeen ja tarjosi minullekin. En kehdannut ottaa. Toki molemmat ollaan eläkkeellä ja asutaan velattomisssa asunnoissa. Jää sitten enemmän rahaa johonkin muuhun. Ainakin pullaa on kahvin kanssa kun olen kyläillyt.
    Tai siis tiedän että on tarpeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    En ole ollenkaan samaa mieltä. Meillä on hyvä työlainsäädäntö, työturvallissuussäädökset, ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja osaavat tehdä oikaisuvaatimuksia päätöksiin, jotka ovat virheellisiä.

    Leipäjonoista en oikein tiedä. Hyvintoimeentulevatkin näyttävät sieltä hakevan, minunkin naapurini oli ottanut kananmunia yli oman tarpeen ja tarjosi minullekin. En kehdannut ottaa. Toki molemmat ollaan eläkkeellä ja asutaan velattomisssa asunnoissa. Jää sitten enemmän rahaa johonkin muuhun. Ainakin pullaa on kahvin kanssa kun olen kyläillyt.
    Tai siis tiedän että on tarpeen.

    Venäjällä ihmiset ovat paljon tietoisempia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kuin suomessa. Punikit esim. luulee että uskonnon herjaaminen on laillista suomessa, vain sen takia että siitä tulee hyvin harvoin tuomioita, joka johtuu lähinnä oikeusvaltion vääristymstän.

    Äänestä

Joka maassa on niitä, jotka elävät hyvin työnsä ansiosta, ja on niitä, jotka kärsivät kurjuudestaan.

Äänestä
  • Näin on. Kurjuus on yleensä itseaiheutettua, kun on itse mokannut.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Näin on. Kurjuus on yleensä itseaiheutettua, kun on itse mokannut.

    Tai toisten syrjinnän aikaan saama.

    Äänestä

Aloittajalla on mielenhäiriö.

Äänestä

ihmiset on täysin aivopestyjä

Äänestä

Näin on

Äänestä

Putin Valehtelija luulee, että kaikki ihmiset valehtelee. Että lännen elintaso on suora hyökkäys Putinia vastaan. Että lännessä kansalaisetkin ovat ihmisiä.

Voi voi, mutta kova vastus toi on. Ja häkkiin laitettava. Puhetta se ei usko ja ei osaa tuottaa!

Äänestä

Putin Voimamies ( Silovikki) luulee, että se voittaa jolla on voimaa. Puhetta se ei ymmärrä, neuvotteluja se pitää heikkouden merkkinä.

Siis. Nyt voimaa Ukrainalle. Laitetaan peto omaan häkkiinsä!

Äänestä

Ihan Suomen takia. Kaikki tuki Ukrainalle!

Äänestä

Voi olla että vaikka Putin maksaa, noita anoja ja muita hörhöjä tavallinen suomalainen kansa ei usko. Kun ollaan eletty ihan hyvässä maassa, eikä koskaan, koskaan kukaan ole hakenut kuulusteluun sen vuoksi, mitä olet sanonut!

Ja natsipellejäkin on vain kourallinen ja toivottavasti ovat ne, jotka lähtivät Wagner-joukkoihin!

Äänestä

Kyllä meidän isä on vahvempi kuin teidän isä.......

Äänestä
  • Joo, heikkopäiset kinastelee.

    Äänestä

Meillä ei ole paljonkaan yhteistä Venäjän kanssa. Ihan varmaan mukavia kansalaisiakin, mutta aivopestyä laumaa useimmat tänne työn perässä muuttaneetkin. Valitettavasti.

Äänestä

Tämä äänestäminen on vähän hullua koska kaikki joutuu joka tapauksessa elämään vaalien jälkeenkin aina markkkina-eli kapitalismitaloudessa. Ei pankit ja pörssit tai mitkään rahalaitokset menetä lopullista valtaa missään vaaleissa kuten kuuluisi olla jos ihmiset haluaa äänestää rahattomassasysteemissä ,missä ei mitään voittoa ja korkoa tunneta,eikä rahaakaan tarvita.

Siinä mielessä kaikki nykyvaalit on vain ajan ja rahan hukkaa.
Pitäisi olla niin että joka vaalien jälkeen katsottaisiin onko rahasysteemille kannattajia yli puolet äänestäneistä vai ei ,ja yhteiskunnan toiminnot tehdä aina vaan sen mukaan. Vain siten olisi jokin enemmistövalta äänestysten jälkeen,nykyisin kaikki on vain kapitalismin hännystelyä joka ns.Länsimaassa ,myös jenkeissä.
Diktatuureissahan näin ei ole mutta niiden absoluuttinen totalitarismi on tavalliselle ihmiselle liikaa,he ei pärjää taas niissä oloissa,esim. Pkoreassa ja muissa samanlaisissa Aasian,Afrikan ja Eteläamerikan maissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä kuten Suomikin on pelkästään näennäinen demokratiatia koska Venäjällikin kuten Suomen vaalit on peukaloitu täysin lehdistön toimesta. Ainoa ero on vaan se että Venäjän YLE, eli TASS ei ole vasemmisto liberaalinen hallussa vaan se on kristilliskonservatiivinen ja tämän takia lännen mielenmanipuloijat paheksuvat Venäjän mielenmanipuloijia. Syyttävät heitä siis kaikesta mihin itsekkin syyllistyvät ja hitaimmat meistä eivät hoksaa sitä. USA:ssa ei ole YLE:ä tai BBC:ta vastaavaa julkisomisteista uutistoimistoa ollenkaan, vaan sielä kaikki ovat yksityisessä omistuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu