kertokaa tyhmälle

Kyseessä on intiaanimusiikki, jota etenkin amerriikan lapset soittavat ja laulavat... soittimina ukulele, nokkahuilu sekä kehärumpu... soittajakaartiin kuuluu myös veikeisiin intiaaniasusteisiin ja -maalaukseen sonnustautuneita "sotureita" jotka tanssivat hurjasti rinkiä kuvitteellisen leirinuotion ympärillä. määrä ajoin "intiaanit" nostattavat veret seisauttavan sotahuudon "uuu.. uuu.. uuu".
Toisinaan meno yltyy villiksi, koska usein on huuma-aineita saatavilla. Lopuksi osallistujat kierivät aivan pollyssä pitkin permantoa alastomina laskien alleen ja metelöiden eläimellisesti.

No en nyt ole varsinainen asiantuntija, mutta termi yleistyi luullakseni 80-luvun alussa, kun levyjen kustannustoiminta monopolisoitui voimakkaasti ja toisaalta levyjen tuotantokustannukset alenivat samanaikaisesti kun markkinoilla alkoi olla enemmän ja enemmän rahaa.

Tilanteessa monet erityisesti käsittääkseni englantilaiset kitarayhtyeet, joiden demot suuret levy-yhtiöt tukkahevi- ja syntikkapoppihuumassaan olivat heittäneet roskakoriin, päättivät hakea vaihtoehtoisia teitä musiikkinsa jakeluun. Perustettiin paljon uusia levy-yhtiöitä.

Media löysi tältä saralta paljon mielenkiintoista musiikkia ja alkoi julkaista erilaisia "independent" (riippumaton)- listoja ja juttuja, musiikista joka oli tuotettu suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella. Tästä lyheni sitten käsite "indie". Jotkut indie-bändit pääsivät tosi pitkälle, esimerkiksi The Smiths. Amerikassa kehitys oli kai saman suuntainen.

Indie ei siis varsinaisesti ole mikään tyylisuunta, vaan pikemminkin musiikin autenttisuutta ja sisältöä koskeva asenne.