Lopeta rasvan kanssa läträys

Anonyymi-ap

Kaiken paistamisen voi tehdä aivan hyvin vedelläkin.
Etu on siinä että kalorimäärä pienentyy 30-80 prosenttia ja kypsymisaika pienentyy ainakin puolella. Ja samalla säästyy kallista sähköä.

Vedellä paistaminen pitää tehdä niin että vettä laitetaan pannulle juuri sen verran että pannu on paistamisen lopussa kuiva.

Kaikki rasva on laihduttajalle aivan turhaa ravintoa.
Se 30 grammaa minkä ihminen tarvitsee tulee kyllä lihasta yms.
En suosittele rasvan käyttöä niillekkään jotka eivät laihduta.
Ruoka ON hyvän makuista ilman rasvaakin jos sen osaa hyvin maustaa.js käyttää makua antavia kasviksia kuten sipulia,paprikaa yms

Rasva on se kaikista lihottavin aine joka siirtyy muutamassa tunnissa ihonalaiseen kerrokseen.

15

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen tarvitsee kasvisperäisiä rasvoja, lihasta niitä ei saa.

      Kalan rasvakaan ei riitä, koska elimistö ei osaa muuttaa kalan n-kolmosia alfalinoleenihapoksi (toisinpäin muuntaminen kyllä onnistuu). Tosin esim. lohessa on myös alfalinoleenihappoa, mutta lohifileetä pitäisi syödä joka päivä 700 g.

    • Anonyymi

      Alan olla entistä vakuuttuneempi että tämä CAPS LOCK tyyppi on palkattuna suomi24 toimesta keksimään provosoivia kirjoituksia.

      • Anonyymi

        Luulen että CAPS LOCK tyyppi on joku ihminen jolla ei ole aavistustakaan asioista ja kirjoituksiaan ei kukaan jaksa edes lukea .
        Luulee että kunhan kirjoittaa versaaleilla että muka on näkyvillä paremmin, meitä on monta jotka eivät vaivaudu edes lukemaan näiden sepustuksia .
        Itsekäs ihminen joka esiintyy isoilla kirjaimilla netissä todistaa jo siinä mikä hän on.
        Siis ei edes lukemisen arvoinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasva on monelle suurin lihottaja.

    • Anonyymi

      Tästäkin ollaan eri mieltä , joten minä en ainakaan luovu rasvan käytöstä enkä ” paistele”
      Perunoita vedessä , sehän on kiehumisen eikä paistamista.
      Kun syö ravintorikasta ruokaa niin paino ei nouse . Itselläni sama paino joka oli 40 vuotta sitten , ja rasvaa käytän ruuanlaitossa ihan tavalliset määrät .
      Tasapaino on löydettävä tässäkin asiassa , ja historia ihmisten elintavoista , joihin kuuluu niin rasva kun lihasta saamat proteiinit , normaaleissa mitoista ja ajatus missä maailman osassa ollaan synnytty siis pohjoinen on kymännilman pesä , johon etelämaiden dietit ei sovellu , siis silläkin asialla on luonnollinen merkitys

      • Anonyymi

        Mitä rasvansyöjä yleensä tekee laihdutuspalstalla.

    • Anonyymi

      Ihan älyttömän typerä avaus. Minä paistan pihvit lumessa.

      • Anonyymi

        LAIHDUTTAJA EI SAA SYÖDÄ RASVAA OLLENKAAN,MUUTEN EI LAIHDU.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LAIHDUTTAJA EI SAA SYÖDÄ RASVAA OLLENKAAN,MUUTEN EI LAIHDU.

        Rasva on tärkeä osa ihmisen ravinnossa, se antaa energiaa, rakentaa soluja ja suojelee sisä elimiä , rakentaa hormooneita kehossa aivot tarvitsevat myös rasvaa.
        Kaikessa tasapaino tietenkin mutta rasvaa ei tarvitse lopettaa jos laihduttaa.
        Joten turhaan kirjoittelet versaaleilla pikku tietojasi joilla ei ole tieteellisellä tasolla mitään arvoa .
        Kun et edes osaa kieliopillisia sääntöjä kirjoittaessasi , niin että keittele perunaksi vedessä kuten haluat, mutta älä julista sanomaasi sinä oikeana, sillä sitä se ei ole

        Rasvan tarve normaalisti on päivässä 80 grammaa ja sekin tulee normaalisti piilorasvoista.

        Jos olet laihduttaja rasvaa saa syödä korkeintaan 30 grammaa päivässä.
        Muita laihduttajalle melkein kokonaan kiellettyjä ruokaaineita on
        Sokeri
        Viljatuotteet
        Maitotuotteet
        RASVA

        https://sydan.fi/fakta/rasvan-laatu-ratkaisee/

        Ei ihminen muuten voi laihtua jos ei lopeta lihottavien ruokaaineittrn syömistä.

        Pitäisi käyttää joka päivä kasviöljyjä, margariinia tai sitten pähkinöitä.

        Välttämättömät rasvahapot ovat välttämättömiä, elimistömme ei kykene niitä itse valmistamaan päin vastoin kuin tyydyttyneitä rasvahappoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasvan tarve normaalisti on päivässä 80 grammaa ja sekin tulee normaalisti piilorasvoista.

        Jos olet laihduttaja rasvaa saa syödä korkeintaan 30 grammaa päivässä.
        Muita laihduttajalle melkein kokonaan kiellettyjä ruokaaineita on
        Sokeri
        Viljatuotteet
        Maitotuotteet
        RASVA

        https://sydan.fi/fakta/rasvan-laatu-ratkaisee/

        Ei ihminen muuten voi laihtua jos ei lopeta lihottavien ruokaaineittrn syömistä.

        Tuossa viittaamassasi tekstissä sanotaan myös näin:

        ”Pehmeän rasvan riittävä saanti varmistuu helposti, kun käyttää päivittäin

        ► leivällä margariinia (vähintään 60 % rasvaa)
        ► öljypohjaista salaatinkastiketta
        ► leivontaan ja ruoanvalmistukseen öljyä tai pullomargariinia
        ► pähkinöitä, manteleita ja siemeniä
        ► sekä lisäksi kaksi-kolme kala-ateriaa viikossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LAIHDUTTAJA EI SAA SYÖDÄ RASVAA OLLENKAAN,MUUTEN EI LAIHDU.

        ÄLÄ HUUVA SIINÄ!

        Itse väitteesikin oli täysin samaa luokkaa kuin että peruna on hyvä proteiinin lähde. Lopeta siis valehtelu, muutoin aivoistasi saattaa loppua rasva. Se olisi sinulle paha tilanne, kun nytkin ne kulkee jo pelkillä höyryillä.

    • Anonyymi

      Vedessä kypsentämistä kutsutaan keittämiseksi, ei paistamiseksi.

      - Paistaminen on elintarvikkeen kuumentamista, jossa syntyy väriä ja makua antava paistopinta. Lisäksi ruoka tuoksuu ja näyttää herkulliselta. (Martat)
      - Paistaminen on ruoan kypsentämistä kuumalla pinnalla kuuman rasvan avulla. Paistamista pannulla ilman rasvaa sanotaan paahtamiseksi tai pariloimiseksi. Paistamiseksi kutsutaan myös ruoan kypsentämistä uunissa. (Wikipedia)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 326
      4741
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2246
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2099
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1476
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      81
      1397
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      992
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      977
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      929
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      844
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      766
    Aihe