Kun aikanaan Sodankylästä hävisi/katosi kotoaan silloisen auto ja korjaamo liike Pohjolan Auton työn tekijä. Nimi oli muitaakseni Kaunisvaara. Liikkeen johdossa ja pomona oli tuolloin muuan paikkakunnalla pitkään asunut tunnettu henkilö. tämä liikkeen työntekijä , kadonnut mies löytyi saman talven keväällä Kemijoen kantavalta jäältä vaatetus päällällänsä makaamasta. Eli joidenkin tietojen mukaan oli ollut kuolleena jonkin aikaa mahdolisesti muutamia kuukausia ja mahdollisesti tapettu ja kuljetettu Sodankylästä , Valajaskosken voimalaitoksen yläpuolisen jääkanne päälle siinä uskossa että ruumis huuhtoutuu tulvaluukuista alas- . Ei siis jäältä löydettäessä ollut löydettäessä vedessä vaan lumisen jään päällä . Huhujen mukaan oli jopa karvalakki aseteltu päähän. Useita eri henkilöitä kuulusteltiin ja joitain mahdollisesti epäiltiin, mutta asiaa ei saatu koskaan selville kuka oli tämän teon tehnyt ja uhrin kuljettanut liki 300 km matkan tuonne ruumiin löytöpaikkalle. Huhujen mukaan ruumista säilöttiin Sodankylässä isossa pakastearkussa erään miehen varastossa ennen kuljetusta. Myös huhujen mukaan tuohon miehen kuolemaan olisi syynä miehen kieltäytyminen tekemästä vilppiä jo aikaisemmin aloitettuun mahdollisiin vakuutuspetostoksiin. Muistaakseni tuo kuollut mies (yksinäinen poikamies) asui autoliikkeen huoneistossa ja oli ikään kuin talonmies. tietääkseni kaikki mahdolliset tekoon liittyneet henkilöt joita epäiltiin tai jotain tiesivät on nyt kuolleet tavalla tai toisella.
M U I S T A A K O KUKAAN
16
1601
Vastaukset
- Anonyymi
muistan lehtikirjoituksia tuosta tapauksesta ja huhujen mukaan siitä olisi yritetty suorittaa poliisi tutkimuksia ja asiasta voipi löytyä poliisin arkistosta tietoja
- Anonyymi
Onko tämä tapahtunut tällä vuosituhannella vai aikaisemmin?
- Anonyymi
Muistaakseni 1972
Kyllähän sen joku tunnusti kuolinvuoteellaan huhujen mukaan, mutta hän oli aikalailla jo vanha ukko ja otettiinko hänen juttujaan kovin vakavasti. Ehkä apumiehenä?
Tuskin edes autoa omisti.
Väittävät, että Kaarlella olisi jäänyt asuntoonsa valot, radio päälle ja ovi auki. Tuskin outojen houkuttelemana olisi mihinkään lähtenyt. Rauhallinen, hiljainen nuori mies kouluajoilta tuttu.- Anonyymi
kyllä muistat ihan oikein, oli jäänyt ovet auki ja vähän kuin väksin yllätäen tullut lähtö. Minä tunsin ulkonöltä tun pitkähkön silmälasipäisen kaverin. Tuon kuolin vuoteella tunnustuksia tehyt . olen senkin joskus tavannut erään yhtesen ystäväni luona ja kahveetkin juotiin. Jälkeen huhuinatietämään tyypin " osallisuuksia" avun antoa jos niin voipi sanoa. Muistan että tuo kadonnu kaveri oli tuossa Fordin liikkeessä ikänkuin talkkari ja asui kiinteistössä ja oli samalla yleismies jantunen. Pomon tuossa puljussa oli joku kille suutari muistan hujen mukaan, että olisi ollut joku epäilys pomon liittyvän katoamiseen.Muuten tuo apumies omisti auton ,kun voimissaan ollessaan kuljetti altaiden kalakuormia pakettiautollaan ja siltä sai suoraan ostaakkin kalaa, että joku totuushan tossa on mutta on vain yksi totuus sitä on vaikea mennä vannomaan, mutta se on ,että ei tuo kadonnut mies ole itse hankkinut itseään sine mistä se löytyi
- Anonyymi
Joo niinpä olikin "kalakauppias" ja siksi tuo pakastin juttukin sopii huhuun. Pakastin alkoi yleistyä 1970-luvulla. Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen.
Killen kanssa en päässyt yksimielsyyksiin Fordin ostojutussani, joten hain autoni Rovaniemeltä. Mielestäni meinasi nuorta miestä hiukan vedättää. Täysin hän hallitsi paikkakunnan autokauppaa. - Anonyymi
Kaarle Kaunisvaara oli siis tämä henkilö, joka oli kuljetettu.
Kille on joku toinen henkilö josta emme ole kiinnostuneet(?) eikä hänen autokaupoistaan.- Anonyymi
Ketkä eivät ole kiinnostuneet??? Mielenkiintoista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä eivät ole kiinnostuneet??? Mielenkiintoista
Koska tänä päivänä on tilanne se ettei poliisi enää pysty auttamaan kansalaisia (surullista), nettihäiriköinnin takia, ei auta muuta kuin myöntää että emme ole kiinnostuneita vain uhreista vaan myöskin uhraajasta eli autokauppiaasta.
Ja syyhän on uhrin itsepäisyys rikollisen painostuksen edessä eli suostumattomuus valehteluun vakuutusasiassa.
- Anonyymi
Mitään tuonimistä pomoa kille suutari tuossa puljussa tuskin on ollutkoskaan . Kalle tais olla noihin aikoihin, jos vanhan muisti ei petä.
- Anonyymi
joo muistat oikein ja minäkin muistelen, että etunimi oli ainakin Kalle, tuosta sukunimestä en ole vama, mutta oisko ollut Ylisuutari. Siis tämän niminen johtaja autoiikkeessä. Oli kuiteskiin kova kauppamies siihen entisaikaan.
- Anonyymi
Ja aloittajan muistikuva on että Kaunisvaara kielytyi osallistumasta vakuutuspetokseen.
- Anonyymi
Kielytyi, pitää olla 'kieltäytyi'
- Anonyymi
Ihan jännä jos tuo juttu pantiin ö-mappin, kuitenkin vaikuttaa, että pienet ympyrät. Vai tuliko tuomioita?
- Anonyymi
jos kyseessä tappo niin on rikoksena vanhentunut, mutta jos murha niin ei ole vanhentunut
- Anonyymi
Tuuletusta o-mappiin? Algoritmien puutteet huomioiden?
- Anonyymi
Tapaukseen taidettiin liittää myöhemmin eräs itsemurhakin , mutta se taisi johtua enemmänkin paineista syyllisyydentuntoon eräästä murheellisesta onnettomuudesta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501