Kyllähän elämä tietenkin kaikenlaista heittää eteen, mutta kuulin eilen jutun, että joku pariskunta oli virallisen eron jälkeen palanneet yhteen ja menneet uudestaan naimisiin. Erotessa välit olivat menneet totaalisesti poikki, mutta jokin maailman ihme tapahtunut. Voiko tällaista uskoa todeksi vaikka kuinka olisi kevättä rinnassa?
Voiko olla totta?
hurjaa
111885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ukko on varmaan saanut lottovoiton ja äkkiä nainen huomasikin, että hei se mieshän olikin ihan kiva tyyppi.
TAI
Ukko on ensin löytänyt uuden tyttöystävän mistä seurasi sama kuin edellä, eli vaimo, ex-vaimo huomasikin, että hei se mieshän olikin ihan kiva tyyppi.
TAI
On syntynyt lapsenlapsi, ja kun ei enää jossain vaiheessa tarvinnut olla lasten takia naimisissa, niin vaimo keksi, että hei meidänhän pitää olla yhdessä kun on tuo lapsenlapsikin.
terveisin kyyninen kyntäjä
parin. On se vaan mahdollista.
Noin voi käydä, olen samassa tilanteessa. Pitkä aviokriisi ratkaisuyrityksineen, virallinen ero omaisuudenjakoineen,lapset yhteishuoltajuudessa. Nyt on palattu yhteen kahden vuoden eron jälkeen. Ero oli kuitenkin välttämätön, ei pystytty rakentavampaan ratkaisuun kaksi vuotta sitten....tarina kyllä on monivivahteinen,mutkikas...mutta vastaus kysymykseesi:kyllä voi palata yhteen. Kyllä se valinta osui nappiin 20 v sitten, tuli käsittämättömiä mutkia matkaan......
Hei,
onko sulla suomi24 osoitetta? Olisi jatkokyseltävää?
miksi et voi uskoa,uskotko mielummin,että joku eronnut löytää uuden jota rakastaa,eikö se ole yhtä mahdottoman tuntuista?
Kaikkea sattuu ja tapahtuu, tosi on joskus tarua ihmeellisempää.
Tosin kannattaa muistaa myös se, että vain 5 - 10% uudelleenlämmitetyistä suhteista toimii. Yleensä alkuperäiseen eroonkin oli hyvä syy, joka tahtoo muistua mieleen siinä vaiheessa kun arki/ongelmat alkaa hiipiä uudelleen kuvaan.
Minä ja "alkuperäinen" aviokumppanini perehdyttiin kimpassa tähän aiheeseen ja löydettiin semmosta tutkittua tietoa että "uudelleen"lämmitetyllä suhteella on yhtä hyvät mahikset onnistua kuin muillakin suhteilla.Nykyään kaikki suhteet on aika "uhanalaisia".Tääkin oli uutta tää tiedon etsiminen, aviokumppani vielä kolme vuotta sitten mitätöi kaikki parisuhdekirjat,terapiat,kurssit mutta nyt on valmis vaikka ennakolta kurssittumaan. No, kumppani kieri silloin kyllä ikäkriisissään,yritin ymmärtää, mut en jaksanu pidemmän päälle,oli kolmatta pyörää jne.
Me lähdettiin "uusintasuhteessamme" siitä liikkeelle että vaikeuksia tulee varmaan olemaan, mut kerran ryvettyneenä on nyt myös todellista tahtoa. Suositan kyllä että tahtoa harrastetaan ilman ryvettymistäkin.Ei tässä nyt onnessa pyöritä. Jotenkin on vaan kiitollisia siitä että kummatkin tajuttiin olleemme kykenemättömiä ratkomaan kohdalle tulleita ongelmia. Jotenkin sitä oli niin kirkasotsainen ja moraalinen, epäkypsä. Hyvä taistelupari:toinen pullikoi ikäkriisissä ja toinen kärsi masennuksesta (senkin tajus vasta yksin asuessaan, että ei se aviokumppani yksin aiheuttanut mun pahaa oloa, masentunuhan mä olin).
Tää nyt ei oo ihan aiheesta, mutta itse koen että tärkein tekijä mun kohdalla on että pystyn nyt kunnioittamaan taas kumppaniani. Ja kunnioituksen syitä löytyy hiljalleen lisää vaikka alkuun kumppani tuntui myös kovin etäiseltä...TUntuu että kunnioituksesta kasvaa rakkaus...
Lapsemme olivat ok eron aikana,mutta voi sitä iloa minkä aistii lapsista kun sähelletään kimpassa koko revohka. Eron aikana lapset yhdistivät meitä, vanhemmuus jatkui yhdessätuumin ja tosi asiallisesti, siinäkin pikkuhiljaa alkoi huomaamaan että toihan ex-kumppani on varsin humaani ja viksu tyyppi. Tarvittiin sit aikaa saada "aikuisten" asioita kuntoon ja tuli siinä sählättyäkin, ettei nyt kukaan sais liian auvoista kuvaa kahdesta eronneesta jotka tahoillaan istuivat kirkon penkissä pohtimassa.
Toivottavasti mä ainakin opin jotain vastaisuuden varalle........
Hei,
Meille erosta 2v. Minä halusin erota..ikäkriisit ja ihastus, yli 20v yhdessä..onnellisesti. Kaikki
jaettu. Ex'än kanssa oikein hyvät välit, lapset mallillaan, asumme kaikki lähekkäin ja näemme päivittäin. Puolivuotta eron jälkeen yhtäkkiä "heräsin" todellisuuteen, että me, joiden ei ikinä pitänyt erota olimme eronneet?? Aloin vähitellen lähestyä ex-puolisoani, ja olen kyllä sittemmin jo ihan rehellisestikin kertonut kaikki, ja tunteeni häntä ja tulevaisuudenhaaveitani kohtaan. Pahoitteluni ja surun. Mies on hyvin pidättyväinen. Ei halua sanoa, etteikö koskaan, mutta ei kyllä minkäänlaista kiinnostusta osoita halusta, edes tulevaisuudessa, aloitaa alusta. Kyllä ymmärrän, että nyt hän haluaa nauttia vapaudestaan. Voi tehdä ja toteuttaa asioita, joita ei avioliitossa voi. Olen vain niin toivottoman surullinen, enkä saa näitä ajatuksiani päästäni. Pyöritän vain vaihtoehtoja: kuinka jatkaisin elämääni, päästäisin irti..mutta entäpä, jos hän kuitenkin haluaakin, ja saa vääriä signaaleja minusta, jos vetäydyn..
Mukava kuulla näitä "onnistumisia". Kiinnostaisi, kuinka totaalisesti välinne menivät poikki ja kuinka sitä siltaa rupesitte uudelleen rakentamaan? Ja varsinkin, kun mukana oli jo muitakin ihmisiä? Mistä se halu lähti?
Tuo tarinasi voisi olla mun kirjoittama,paljon samaa. Mies loukkasi minua,sitten minä suutuspäissäni,petetyn "oikeutuksella"(=tyhmää)häntä.Tilanne oli umpikujassa ja päätimme erota, minä halusin eroa ehkä enemmän. Tässä meitin jutussa on kaiketi se helpottanut "jälleenrakennusta" että kumpikin mokasimme, en tiedä.
Tarvittiin aikaa ja etäisyyttä että pystyttiin tahoillamme antamaan ihan oikeasti toisillemme anteeksi. Olimme olleet virallisesti eronneita 1.5 vuoden ajan kun kerroin miehelleni omista tunteistani,katumuksestani. Miehellä meni sitten ajatuksen "kypsyttelyyn" vielä puoli vuotta kunnes lähestyi minua,halusi keskustella omista ja mun tulevaisuuden ajatuksista. Nyt sitten ollaan yhdessä,vaan monet keskustelut se vaati ja tahdon tahtoa olla yhdessä. Tässä nyt sitten odotetaan seuraavaa kriisiä- "50 villitystä". Toivottavasti me jotain opittiin erosta. Pakko. Kun on jälkikasvuakin niin panokset on isot.
Mut tarinoita on paljon. Meidän ei pitänyt ikinä erota.Me erottiin. Meidän ei pitänyt ikinä palata yhteen. Me palattiin. Ja täs meidän elämässä on just ehkä toi ME. ME sitä,ME tätä vaikka itsenäisiä yksilöitä ollaankin.
Hei,
Meillä nyt "se tilanne", että minä olen lähestynyt häntä. Hän sanoo, että antaa ajan kulua, toivutaan rauhassa, ettei ainakaan nyt ole muun aika. Kuinka sinun miehesi reagoi sinun lähestymiseesi? Kuinka tilanne siitä jatkui? Eli oliko se sinulta "kertasanominen" ja sitten annoit hänen olla, vai lähestyitkö sinnikkäästi siitä hetkestä eteenpäinkin?
Sitä minä juuri pohdiskelen, että mitenkähän olisin parhain päin. Tajuan, että tilaa täytyy antaa ja toiselle rauhaa ja kunnioittaa hänen elmäänsä. En tajua, kuinka minä, joka pari vuotta sitten niin "varmasti" tiesin, mitä halusin, oonkin nyt niin totaalisen kadoksissa...
Niin, vielä se, että kuinka sen puolivuotta olitte, ennenkuin miehesi lähestyi sua? Ystäviäkö vai etäisempiäkin?
Olen saanut "uusrouvalta" (tosiystäväni)hyviä neuvoja, koska olen itse tilanteessa, missä mies on juuri häipynyt!