Monet huutelevat, että pettämisestä napsahtaa ero kerrasta ilman mitään lisäselvityksiä, ja että tyhmiä on ne naiset jotka toisiaan syyttää ja tappelee pettäjämiehestä.
Oma ratkaisuni meni näin:
*en halua menettää kaikkea sitä hyvää, mitä liitossamme on ollut, pettämisen takia
*mieheni teki virheitä, mutta pettämiseen johti vain suhteessamme muhineet ongelmat
*en syytele "toisia" naisia, enkä pahemmin miestäni, tapahtuneesta
*annan miehelleni toisen mahdollisuuden ja toivon, että päädymme parempaan kuin missä olemme tähän asti olleet.
Mitä mieltä olette tällaisesta ratkaisusta?
Oma ratkaisuni meni näin:
*en halua menettää kaikkea sitä hyvää, mitä liitossamme on ollut, pettämisen takia
*mieheni teki virheitä, mutta pettämiseen johti vain suhteessamme muhineet ongelmat
*en syytele "toisia" naisia, enkä pahemmin miestäni, tapahtuneesta
*annan miehelleni toisen mahdollisuuden ja toivon, että päädymme parempaan kuin missä olemme tähän asti olleet.
Mitä mieltä olette tällaisesta ratkaisusta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan hyvä ratkaisu. Ja suuresta metelistä huolimatta myös eniten käytetty ratkaisu. Vain yhdessä tapauksessa neljästä pettäminen johtaa eroon.
Tilastot eivät kerro mitään pettämisen laadusta, mutta ainakin minulle tulee mieleen, että joka neljäs pettäminen johtaa sitten rakastumiseen kolmanteen osapuoleen tai suhde on muutenkin niin pielessä ettei jatkomahdollisuuksia ole.
Puhutaan mitä puhutaan, mutta pettäminen harvoin johtaa eroon pitkissä (vuosia jatkuneissa) parisuhteissa ja hyvä näin.
Kuulostaa täysin samanlaiselta ajatusmaailmalta kuin omani... en tosiaan osaa sanoa onko oikein vai väärin, vastausta siihen kaipaan itsekin.
Rakastan miestäni enemmän kuin elämää. Olen valmis mihin tahansa hänen vuokseen, mutta pettämistä ja epäluottamusta en sulata. Mies petti pahemman kerran ja lopulta tajusi itse pakata kamansa ja häipyä. Jonkun ajan jälkeen palasimme yhteen ja kaikki tuntuu nyt oikealta. Ongelmana on vaan se, etten luota häneen enkä usko ihan kaikkia hänen puheitaan.
Olen samaa mieltä, liitossamme oli paljon hyvää, josta kummankin kannattaa pitää kiinni. Virheistä tulee myös ottaa opiksi, tässäpä tämä mieheni toinen mahdollisuus. Uskon, että ajan kanssa pääsen epäluuloistani, mikäli mies vaan rakkauteni arvoiseksi osoittautuu.
Mutta vie aikaa, ennen kuin pystyn jättämään menneen taakse. Pettämiset ja valheet satuttavat aina vain, vaikka niiden piti kuulua jo historiaan. Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä, muttei maailman romuttaneita asioita noin vaan unohdeta.
Olo ei ole hyvä vieläkään, vaikka olemme olleet yhdessä jo jonkun aikaa. En luota tippaakaan ja huomaan asettaneeni rajoja, mitä en ennen tehnyt. Epäilen häntä joka päivä, vaikken saisi. Välillä jopa pengon hänen pelikassiaan tarkistaakseni, että pelivaatteet ovat hikiset (=on siis oikeasti ollut harkoissa eikä kenties muissa puuhissa). Olo on kamala, epäluulot satuttavat miestäkin. Vie aikaa...
Mitä teillä on tapahtunut? Mitä itse nyt ajattelet ja tunnet?
Samat sävelet on täälläkin, asia tosin on niin tuore, vain muutaman kuukauden vanha että asian käsittely on kesken.
Voin sanoa ihan samaa, en luota vielä juurikaan. Asetan lähes kaiken hänen sanomisensa ja tekemisensä kyseenalaiseksi. Olenkin huomannut että mies ihan oma-alotteisesti selostaa hyvin tarkkaan mitä ja missä on tehnyt ja ollut.Toisaalta ärsyttää ne selittelyt. Eikä ylimääräisiä mutkia matkalla juuri teekään eli yrittää tosissaan ettei antaisi aihetta epäilyille.
Epäilyksen siemen kuitenkin itää koko ajan mielessäni koska se toinen nainen on hänen työkaverinsa.Ovat kuulema harvoin samassa työvuorossa että eivät juurikaan törmää. No en haluaisi joka päivä kysyä että oliko naikkonen töissä. Tosi rasittavaa.
Olen kuitenkin päättänyt(yrittää) antaa miehelle toisen tilaisuuden. Näyttäkööt nyt että onko mies vai hiiri. Ilman rakkautta en varmaan jaksaisi edes yrittää. Mistähän sitäkin riittää kaiken tämän jälkeen?
Meille kävi niin, että kun upottauduin töihin ja opintoihin, mies koki jääneensä huomiotta (ei tajunnut, että tein paljon duunia jotta rahaa riittäisi hänenkin kalliisiin menoihinsa!). Ja sitten selvisi, että se paneskeli baari-iltojen päätteeksi milloin ketäkin...
Kun sain tietää, itkin viikkokausia ja sitten vaadin, että mies muuttaa pois. En vain jaksanut katsella sitä.
Nyt asumme erillämme mutta näemme paljon ja olemme kai taas yhdessä. Mutta vaikka kuinka yritän, menneisyys painaa... Joskus saan itsesääli/itkuraivarikohtauksia kun mies ei tule luokseni sovittuna ajankohtana tai ei vastaa puhelimeen baari-iltansa aikana... Pelottaa että sama helvetti on edessä taas kerran.
Epätietoisuus voi olla helpotus, mutta pidemmän päälle se ei toimi. Itse haluan mieluummin tietää, mitä ja miksi tapahtui. Aske askeleelta, päivä kerrallaan, ehkä tästä selvitään.
Paska homma mun kannalta se, että mies on näitä "en osaa puhua" -tyyppejä. Eli omat ongelmat pidetään päänsä sisällä, ja mun kuulkuis kai arvailla vain että mikä nyt mättää?
..on mullakin. Kyllä on saanu väkisellä vääntää ja nyhtää että on saanu miehen puhumaan. Kun hän jäi "rysän päältä" kiinni, kertoi hätäpäissään kaiken vähän liiankin avoimestii mutta sen jälkeen on ollut niin vaikeaa puhua. Mies vaivautuu ja menee ihan lukkoon jos alan taas kerran asiasta puhua. Yksinpuhelua se on enimmäkseen. Varsinkin jos yritän kysyä suhteesta ja siihen johtaneista syistä tai "likaisista" yksityiskohdista, en saa mitään irti. Ehkä hän haluaa säästää minua ajatellen että tieto lisää tuskaa. Itse ajattelen että tieto saisi minut ehkä ymmärtämään hänen tekonsa paremmin.
Raivostuttaa kun ei saa millekään kysymykselle vastausta. No ehkä niitä vastauksia ei olekaan.
Onko miehet niin erilaisia, eikö heidän tee mieli koskaan purkaa sisintään? Luulis että se helpottais oloa.
Sun suunnitelmat kuulostaa hyvälle, mutta varaudu siihen ettei se noin helppoa tule olemaan. Mieheni petti minua ennen joulua, meillä on pienet lapset, toinen alle puolivuotias silloin. Ja lasten takia ajattelin jäädä. Mutta...tapahtuneesta on nyt puoli vuotta aikaa, eikä mene päivääkään, harvoin edes tuntia, etteikö mieleeni nouse tämä pettäminen. Päivä saattaa olla mitä mainioin, kunnes näen samanlaisen auton kuin tällä naisella, kuulen hänen etunimensä, tai sukunimensä (yleisiä suomalaisia nimiä)jne. ja päivästä tulee niin synkkä ettei näy valoa lainkaan.
Katkeruus on kaikkein katalin tunne. Se kun on iskenyt juurensa sisällesi, sitä on hankala kitkeä pois. Olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa ja joitain asioita sain käsiteltyä. Mutta koska kaikkein suurin kysymys MIKSI? on vielä vastausta vaille, en pääse tästä eteenpäin. Mieheni ei siitä halua puhua, naiselta en viitsi kysyä kun hän on valehdellut monia asioita siinä toivossa että avioliittomme hajoaisi.
Kovinkaan pitkälle en ole valmis itseäni kiduttamaan lastenkaan vuoksi, koska hyvinvointinihan heijastuu lapsiin automaattisesti.Toivon että saat liittosi toimimaan kuten olet suunnitellut, mutta muista..aikaa se tulee viemään..
Käykää kaikki asiat läpi pettämiseen ja suhteeseen liittyvät. Ei kannata säästää mitään. Ei ole hyvä jos muistutuksia ja totuuksia pettämisestä tippuu kaikenaikaa. Kannattaa kysyä tuhat kertaa ennenkuin jättää kerran kysymättä. Kun kaikki faktat on pöydällä on hyvä tehdä ratkaisuja ja jatkaa eteenpäin.
Tosi hienoa,että pystyt! Kerro miten! Olet tosi suuri mielinen nainen kun pystyt tuohon. Itsekin luulin pystyväni ja yritin tosissani, mutta viha ja katkeruus nosti kuitenkin päätään, vaikka kuinka yritin. meni aluksi jotensakin hyvin, mutta sur- ja yritysvaiheen jälkeen tuli nuo inhottavat tunteet.
Kun sain tietää mieheni pettäneen, itkin varmaan parikymmentä päivää putkeen. Ja toiset parikymmentä lisää heti perään. Kuitenkin ajatus siitä, että menettäisin hänet emmekä enää koskaan olisi yhtä läheisiä, satutti vielä enemmän.
Yritin tehdä samaa kuin hän, mutta liekö oma asenteeni vaiko suruaika vaiko mitä, mutta lähinnä oksetti yrittääkään olla kenenkään muun kanssa. En vaan pystynyt.
Lopulta päätin yrittää vielä kerran. Niinhän tehdään monen muunkin asian kanssa: kun ei eka kerralla onnistu, koitetaan vielä. Ei parisuhde itsestään onnistu, sen eteen pitää tehdä töitä.
Minuakin sattuu. Nytkin, kun kirjoitan tätä. Kun näen jossakin kadulla nätin 16-17-vuotiaan tytön, muistan heti sen, kenen kanssa mieheni minua petti, ja tunen itseni... vanhaksi!!! outoa, eikö?
Mutta ei saa antaa liikaa sijaa pahoille ajatuksille, muuten seuraa täystuho. olen sen verran temperamenttinen, että ihme kun en vetänyt miestäni kuonoon pahemman kerran (tosin johtunee siitä, etten ole väkivaltainen).
Mutta kipua on vielä jäljellä, ja paljon. Aion vain pitää sen taka-alalla enkä päästä sitä etusijalle. Voimia siihen tarvitaan, ja helvetisti uskoa parempaan. Muuten ei asiat suju.
Tosi hienoa kun pystyt. Kerro miten! Itse yritin tosissani ,mutta en vain voinut. Viha ja pettymys nosti alkuyrityksen jälkeen päätään. Yritin perustella jatkoa kaikella hyvällä mitä meillä kuitenkin oli ja yhteisellä kasvulla, mutta ei se enää auttanut. Onnea sinulle!
Tosi fiksusti ajateltu.
Teillä on vielä kaikki mahdollisuudet, kun avoimesti keskustelette ja käytte läpi ongelmanne. Onnea liittoonne.
ja perusteellisesti sillä asia voi vaivata jopa vuosikymmeniä.Annoi liian helposti anteeksi jo nuorena pettämisen jota sitten riitti kunnes lopulta erosin ja en suosittele kellekkään että katsotaan läpi sormien sellasta.Mutta kaikki ei ajattele näin ja se on tietysi kaikilla oma asia miten toimii mutta kyllä pettämällä satuttaa toista ja kannattaa puhua että se ei enää toistu.Tsemppiä!
Usein ne jotka julistavat kovin tätä "se on kerrasta poikki" teemaa, vain pelkäävät sitä pettämistä. Sillä vain yritetään ennalta ehkäistä mahdollista tulevaa syrjähyppelyä. Kun se sitten on sattunut, ei löydykään katetta huutamisille.
Mutta anteeksianto on asia joka osoittaa ihmisen aikuisuuden, tapauksissa missä suhteen jatkamiselle löytyy vielä perusta.
lienee sellainen, jota aika usein käytetään tuossa tilanteessa eli hyvä! Hyvän on pakko olla oikein :).
...Sydämensä ääntä, pitäisi ratkaisukin tuntua oikealta! Järjen ja tunteiden tasapainoittelu on joskus hankalaa, mutta harvoi sitä järjellä mietitty ratkaisu silti tekee onnelliseksi?! Tämän olen ainakin itse huomannut!