Miten vietät Joulun?

Anonyymi-ap

Yksin? Perheen, suvun tai esim. ystävien kanssa?
Minä vietän yksin, mutta skype-yhteys sukulaisiin on.

Joulun nk. ulkonaiset valmistelut on nyt jokseenkin tehty.

Joulukuussa puuhailen monenmoista hissukseen, niin ei voimat mene ja stressi iske.

Tänään pesin lakanapyykin.
Pieni joulukuusi on ja se on koristeltu.

Toivottavasti pysyy valkoinen Joulu. ☃️

107

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatussa ei ole ainuttakaan käskyä viettää joulujuhlaa. Sen takia Jeesus, apostolit eikä alkuseurakuntakaan eivät viettäneet joulua.

      Raamatussa on sen sijaan käsky olla lisäämättä lakiin siis myös juhliin mitään käskyä. Joulu on tullut klassiseen kristinuskoon sen takia, ettei pakanat suostuneet luopumaan jouluna viettämistään pakanallisista juhlista, joten kirkko omaksui ne, jotta pakanat suostuivat liittymään katolisen kirkon jäseniksi.

      Sekin on täysin selvää, ettei paimenet olleet yöllä kedolla joulukuussa, koska silloin Israelin vuorilla Betlehemissä voi olla luntakin. Israelissa karja oli talvella eläintalleissa, joten silloin ei olisi Joosefille ja Marialle löytynyt majoitusta myöskään eläintallista, jotka olivat tupaten täynnä karjaa. Verollepanoa on myös mahdoton järjestää talvella.

      Jeesus syntyi syksyllä viljankorjuun jälkeen. Joulu on klassisen kristinuskon juhla, jota ei ole Jumala käskenyt viettää. Jos joku on toista mieltä, niin olkaa hyvä ja siteeratkaa sellaista jaetta Raamatusta, jossa on sellainen käsky. Itse en laita mitään painoarvoa katolisen kirkon perinteille enkä katolisten kirkkoteologien puheille, koska kristinuskossa on sola scriptura -periaate.

      ”Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.” (5 Moos 12:32)

      ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt 5:17-20)

    • Anonyymi

      Petri Paavola vastustaa joulua. Hän kirjoittaa näin:

      Katolisen kirkon ensyklopedia sanoo, ettei joulu ollut mukana varhaisempien kirkon juhlien listalla. Katolisen kirkon ensyklopedian mukaan ensimmäinen maininta Jeesuksen syntymän ajankohdasta olisi ollut Kleemens Aleksandrian mainitsema toukokuun 2. päivä. 200-luvulta lähtien Jeesuksen syntymän ajankohdan on sanottu olleen huhtikuun 19. tai 20. päivä, maaliskuun 28. päivä, huhtikuun 2. päivä, marraskuun 18. päivä ja tammikuun 6. päivä jne.

      Kristillisen kirkon historiassa Rooman kirkon piispan lausumana joulu joulukuun 25. päivänä mainitaan ensi kerran historiassa 336 jKr. – 25 Dec.: natus Christus in Betleem Judeae – Joulukuun 25 Kristus syntyi Betlehemissä Juudeassa. Kirkon sisällä oli monia erilaisia päivämääriä Jeesuksen syntymän ajankohdaksi ja vasta 354 jKr. Rooman kirkon piispa Liberius määräsi Jeesuksen viralliseksi syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivän. Joulukuun 25. päivä valikoitui Rooman kirkon toimesta Jeesuksen syntymäpäiväksi tietyn syyn takia:

      Otavan Suuri Ensyklopedia:
      ”Joulun pakanallinen tausta ja keskiajan perintö: Kristillinen joulu siirrettiin joulukuun 25. päivän kohdalle n. 350-luvulla. Vanhempi juhlapäivä oli tammikuussa, loppiaisena, ”epifanian” kohdalla. Kristuksen syntymän ajankohdasta on ollut monia erilaisia tulkintoja ja laskelmia. Se on sijoitettu esim. kevääseen tai syksyyn. Sen sijaan mikään traditio ei sido sitä joulukuuhun. Syyt ovat toiset. Roomassa vietettiin keisari Aureliaanuksen toimesta joulukuun 25. päivää auringonjumalan syntymäpäivänä, ”Dies natalis solis in victi”. Tällä oli yhteyksiä itämaisiin uskontoihin, mm. Mitran kulttiin. Päivämäärä johtui siitä, että juliaanisen kalenterin käyttöönoton aikoihin talvipäivän seisaus sattui joulukuun 25. päivän kohdalle. Kristillinen kirkko menetteli juhlan suhteen samoin, kuin monesti muulloinkin. Se ei ryhtynyt taistelemaan sen suosiota vastaan, vaan omaksui sen, ja siirsi sille kristillisen sisällön. Joulun muodostamiseen vaikutti tämän lisäksi kaksi muuta Rooman valtakunnan alueella viettyä juhlaa; ensimmäinen saturnaalia ja toinen kalendai.”

      Rooman kirkko säilytti pakanalliset perinteet siirtäen näihin pakanallisiin perinteisiin kristillistä sisältöä, mutta samaan aikaan kirkon varhaisina aikoina kirkko salli jäsentensä viettävän esim. Saturnaalia juhlaa. Jeesuksen syntymäjuhla joulukuun 25. päivänä perustuu pakanalliseen perinteeseen, ei Raamatun opetukseen.

      • Anonyymi

        Kiitos tyhjentävästä vastauksesta.
        Ketjun aihe kuitenkin on "kuinka vietän joulua", ei "kuinka en vietä joulua".

        Kristityt muistavat jouluna Jeesuksen ihmiseksi syntymää. Tämä ei vaadi erillistä käskyä, sillä kristinusko ei ole käskyjen alaista uskoa. Muistan vielä omankin syntymäpäiväni ajan (en ehkä itse syntymää), joskin kerran leikkauksesta herätessäni en osannut vastata lääkärin esittämään kysymykseen. Löi aivan tyhjää. Kunnes hetken päästä kirkastui.

        Tämä foorumi on kristinusko-osiossa, johon itse anabaptismi ei välttämättä, kristinuskon vastaisuutensa vuoksi kuuluisi.

        Jeesuksen syntymän voi myös aivan vapaasti unohtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kristityt muistavat jouluna Jeesuksen ihmiseksi syntymää. Tämä ei vaadi erillistä käskyä, sillä kristinusko ei ole käskyjen alaista uskoa."

        Sinun uskontosi ei ole sitten kristinuskoa. Jeesuksen sanojen mukaan käskyjä pitää noudattaa, muuten ei ole ikuista elämää. Lain purkajat joutuvat Jeesuksen sanojen mukaan helvettiin.

        Matt 19:17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."

        Joh 12:50 ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Kovin olette yrittäneet täälläkin valehdella.

        Kristinusko on Katolisen kirkon kirkolliskokouksissa määritelty yksi, yhteinen usko.

        "Kristinuskoa" ei vielä "apostolien aikana" ollut.

        Olette kristinuskon vastustajia, olleet alusta asti, aktiivisesti uskonpuhdistuksesta alkaen, ettekä enää muuta voikaan. Parannus on jo liian myöhäistä. Jeesus Itse kutsui teitä Saatanan lapsiksi.

        Ette sallisi kristityille mitään, edes joulurauhaa.
        Kyseessä on uskonrauhan häirintä.

        Tämä ketju on vain foorumilla kirjoittavia, mahd. kristittyjä varten ja joiden toiseksi suurin juhla on meneillään.

        S24 tukee valhettanne, ette kuulu kristinusko-foorumille.

        Kirjoituksesi ei liity ketjun aiheeseen 🤣

      • Monet hairahtaa aina jossain asiassa. Pikku juttu jos siirtä Joulun muuhun vuoden aikoihiin.

    • Anonyymi

      Joh.5:24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eilä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Joh.11:25-26 Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko se?

    • Anonyymi

      Jeesus syntyi muuna janakohtana kuin jouluna - mahdollisesti lehtimajanjuhlan aikaan.

      Joidenkin mielenkarvaudeksi, muistelen kuitenkin joulunaikaan Jeesuksen syntymää, kuten kristikunnassa tavataan yleisesti tehdä. Itse asiassa Jeesuksen syntymän muistelu alkaa minulla jo ennen joulua, ja katselen aiheeseen liittyviä elokuvia ym.

      Joulunaika on myös perhe- ja sukujuhlan aikaa, ja tunnelmajuhla talven keskellä. Kävin itse jo syömässä vanhempieni kanssa, koska juuri joulunpyhinä emme näe. Joululaulujakin olen kuunnellut. "En etsi valtaa loistoa" on kauneimpia perinteisiä joululauluja, joka tuo rauhan tunteen aina, kun sitä kuuntelee.

      Myös tunnelmakoristelut olen jo laittanut kotiini: ikkunatähdet, kynttilöitä, valoenkelin, lumihiutaleita, lumiukon, hyasintin...

      Olen myös hankkinut pöytäkuusikoristeita, koska minulla ei ola varsinaista koristetavaa kuusta. Jopa yksi pieni tonttukoriste löytyy. Ja joulupalloja kulhossa.

      Joulun perinneruokia syön kahtena tai kolmena päivänä joulunpyhinä. Tänä vuonna en ole vielä päättänyt, syönkö kinkkua. Yleensä en syö sianlihaa kuin hyvin harvoin, siksi olen harkinnut tällä kertaa kalkkunaa.

      Niille nipottajille, jotka eivät oppisyistä halua muistella Jeesuksen syntymää jouluna ja joilla on pää uskonnollisuuden suossa kaulaa myöten, voisi toivottaa vaikka sitä suonlemuista joulunaikaa. Mutta toivotan kuitenkin kaikille tasapuolisesti hyvää ja rauhaisaa joulunalusaikaa ja joulua. Uskoipa Jeesuksen syntyneen jouluna tai ei.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Mites ne lanttu- ym. laatikot ja perinneruoat, tortut ja puurot...? Pitääkö hankkia "shatobriääniä" ja "kreem bruleeta" suomalaisten jouluruokien sijaan...?

      Tai ne ikkunatähdet, lumihiutaleet, kynttilät ym. talviset tunnelmanluojat ja koristeet... Julistetaanko pannaan...?

      Saako pakanakoristeet polttaa saunanpesässä, kun saunaankaan ei tohdi mennä enää, sekin kun on pakanallista perua...? Intiaanithan tekivät hikimajoja jo aikoja ennen suomalaisia pakanasaunoja.

      Eikä mitään havuja sitten rapuille, vaan on haettava kunnon moderni metalliralli K-raudasta rahalla pirtin eteen jalkojen pyyhkimistä varten...?

    • Anonyymi

      Parasta joulunalusajan tunnelmaa luovat Kolmosen ja Vanamon perinneruokaohjelmat, joita Yle tapaa aina joskus esittää joulun alla.

      Siellä taputellaan paljaalla reidellä tahvanaiskakkaroita ja valmistetaan joulusahtia.

    • Anonyymi

      Luojan kiitos YKSIN. En jaksais ketään palvella ja kuunnella. Paukut ihan loppu.

      • Anonyymi

        Mýös yksin, perheen keskelä. Tyttöni n. 30vuotiata, tulivat kotiin joulun viettoon, siivosiñ ja tein jouluruat , koristelin kodin niin kuin olen tehnyt aina ennen heidän kanssaan, parina viimmeisnä vuonna olen tehnyt yksin, he tulevat ja sitten alkaakin minun mollaminen. Nyt isun yksin pienessä kopissa täällä on kuitenkin vähän lämmintä, he viettävät laatu aikaa isänsä kanssa. Käy minulla kateeksi, myönnän, mutta kun on tehty selväksi, että sinä olet tehtäväsi tehnyt mene muualle pois silmistämme. Olisipa edes joku jonka kanssa jutella, missä teen väärin, mikä minussa inhottaa, pitääkö minun mennä jonnekin kauas pois kodistani kun he tulevat? Vaadiko liikaa, kun haluaisin olla koko joukon kanssa, mutta he eivät ilmeisesti halua. Tätä on jatkunut toista vuotta, minä ihan pelkään kun ilmoittavat tulevansa, pitäiskö tosiaan pötkiä karkuun siksi ajaksi. Rahaa ei ole paljon, mutta voisn yritää säästää että voisi matkustaja kodista ottaa honeen siksi ajaksi.

    • Anonyymi

      >> Raamatussa ei ole ainuttakaan käskyä viettää joulujuhlaa. Sen takia Jeesus, apostolit eikä alkuseurakuntakaan eivät viettäneet joulua. Raamatussa on sen sijaan käsky olla lisäämättä lakiin siis myös juhliin mitään käskyä. <<

      Tällä logiikalla pitää jättää myös syntymäpäiväjuhlat, hääjuhlat, grillijuhlat, puutarhajuhlat, lastenkutsut ym. ihmisten keksimät juhlat viettämättä.

      Syntymäpäivien vietosta ei varmasti Raamatussa ole esimerkkejä, että kristotyt niitä olisivat viettäneet. Syntymäjuhlia vietetään Raamatussa vain pakanoitten toimesta.

      Vaikka avioon pitää mennä, niin hääjuhlan viettämisestäkään ei ole mitään käskyä annettu Raamatussa. Hääjuhla on siis "Jumalan juhlien ja käskyjen ulkopuolinen juhla".

      Ja mites ne grillijuhlat, puutarhajuhlat, lastenkutsut... ym. juhlat....????
      Missä Raamatussa sellaisiin juhliin lupa ja käsky muka annetaan....???!!!

      • Anonyymi

        Älä saivartele. Joulu on uskonnollinen juhla, jonka viettämisestä ei ole Raamatussa mitään käskyä. Grillijuhlat ystävien kesken ovat sitten ihan eri asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä saivartele. Joulu on uskonnollinen juhla, jonka viettämisestä ei ole Raamatussa mitään käskyä. Grillijuhlat ystävien kesken ovat sitten ihan eri asia.

        Ai grillijuhlistako ystävien kesken sitten löytyy Raamatusta käsky?!

        Älä saivartele. Raamattu tekee eron uskonnollisten juhlien ja perhejulien välille. On Raamatussa mainittu häitä juhlitun. Raamatussa on lueteltu uskonnolliset juhla, mihin kirkon juhlima joulu ei kuulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä saivartele. Joulu on uskonnollinen juhla, jonka viettämisestä ei ole Raamatussa mitään käskyä. Grillijuhlat ystävien kesken ovat sitten ihan eri asia.

        Ei tietenkään ole, koska Jeesuksen syntymän muistojuhla ei taatusti kuulu juutalaisuuteen. Meillä on eri Herra, meissä on eri Henki.

        Tätä, kristittyjen uskoa, te juutalaiset olette häiriköineet jo Jeesuksen syntymästä, kuninkaanne, antikristus Herodes l:n vainoista alkaen, jo n. 2027 vuoden ajan. Kaikkialla minne diasporassa menitte, te vehkeilitte kristittyjä vastaan: valheillanne ilmiannoitte meitä Rooman keisareille.

        Keisari Konstantinus on aivan erityisesti ollut hampaissanne: hän kun lopetti harjoittamanne monisatavuotiset vainonne ja salli kristittyjen kokoontumiset.

        Sama viha teillä on tänäkin päivänä: tuette ja rahoittaneet, aseistaneet omianne Ukrainassa, kahalinne jälleen järjestelmällisissä vainoissa venäläistä kristittyä kansaa vastaan. Kun luomanne, kommunistinen, antikristillinen neuvostojen liitto (NL) nk kaatui ja Venäjällä, pres. Putinin toimesta jälleen sallittiin kristillinen usko, te ette ole saaneet sielunrauhaa. Tietynlaisella talouspetoksella (IMF) hankitte koko Ukrainan maan omistukseenne, jossa mediahiljaisuudessa harjoittaneet julmuuksianne, Ukrainaan laittomasti v. 1954 liitetyillä Venäjän alueilla (Krim ja Donbass). Kuten keisari Konstantinus, myös kristitty presidentti Putin on ollut jatkuvasti hyökkäyksenne kohde.

        Putinin valtakaudella on kristityille palautettu sekä myös osin kunnostettu yli 30 000 teikäläisten johdolla tuhottua ja häpäistyä, kristillistä kirkkoa. Myös koko hävittämänne Venäjän valtion rakennustyöt ovat vielä kesken. 70 vuotta juutalaista satanismia, tämän tuhonne jälkiä ei ole vielä 30 vuodessa uudelleen rakennettu.

        Katsoitte ajankohtaiseksi aloittaa uudet hyökkäyksenne kristittyjä vastaan, vuodesta 2014 jo enenevästi. Olette ainakin jo yli 8 vuoden ajan mm. ristiinnaulituttaneet Ukrainan azov-gojimeilla Krimin ja Donbassin kristittyjä venäläislapsia, pilkkoneet heitä kilon palasiin ja palauttaneet jätesäkeissä vanhempiensa porteille.

        Annatte täyden tukenne juutalaiselle saatananpalvoja (mahd. jopa antikristus) Zelenskyille, muine juutalaisine satanistikavereineen, kuten am-ukrainalainen Mila Kunis, puolisonsa Ashton Kutcherin kanssa, joka on jo vuosia, joka aamu nauttinut lasillisen Saatanalle uhraamiensa eläinten (myös ihmisten?) verta.

        Tässä kohdin ei Talmudinne selvästikään tuomitse veren juontia, kun se palvelee kristittyjen vastaista agendaanne.

        Ovat, monien muiden Hollywoodin juutalaissatanistien kanssa Zelenskyinne lähipiiriä. Zelenskyi itsehän ei ole etninen ukrainalainen, opetteli ukrainankielenkin vasta v. 2017. Kaksi vuotta myöhemmin nostatitte hänet presidentiksenne.

        Rouvansa kuulemma sipsuttelee Pariisin ostoskatuja, törsäämässä Suomen hölmön hallituksen heille lähettämää "kriisiapua". Israelissa on Zelenskyinne perheillä hulppeat asunnot, nk. "hienostoalueilla", mm. lähellä Netaniaa.

        Maailmassa on tietysti monenlaista "hienostoa", myös aitoa hienostoa, mutta samaan joukkoon nämä eivät kuulu.

        Vstavaj Danbass, Rassija-matj s taboj!
        Вставай, Донбасс, Россия-мать с тобой!

        https://www.youtube.com/watch?v=fw71JhjGmUk

        🥀 "Nouse, Donbass, Äiti-Venäjä on kanssasi!"

        Azov-pataljoona, historia ja symboolit:
        https://youtu.be/HGdUtUefjCA

        Suomessakin on kovasti pyritty kiistämään tuon konfliktin todellinen olemus, medioissa nimitelty Putinia "natsiksi", jota hän ei ole. Kansallismielinen patriootti, kylläkin.

        Suomi on aina ollut tukemassa vasemmistolaista ääriliikettä, kansallissosialismia, eli natsismia. Tänä päivänä kaikki mahdolliset ääriliikkeet kimpassa: demarit, viherkommarit, kokkarit, ja tietty koko Euroopan natsismin alkuunpanija ja syvin olemus: hurrien ärkååpee.

        Jopa muka kansallismielisiksi ilmoittautuneet perSut ja sinimustat käänsivät selkänsä niin suomalaisille itselleen, kuin myös Itärajan takana eläville suomalaisugrilaisille kansoille ("ryssiä, kaikki!"). Kansallismielisyys on noilla selvästi ollutkin vain vaalilause: natsismi siellä väijyskelee. Tuukka Kurukin (sinimustat) oli heti ihan tikkana puoltamassa azoveita!

        Saattaa myös johtua tyhmyydestä. Kuru laittoi ruletissa kolikkonsa väärälle värille.

        Katinkontit. On, miten on, täältä ei ääniä, eikä tukea puuhillenne enää tipu.

        Вставай, Донбасс! Россия-мать с табой! 🧚✨

        Rauha! 🧚 За мир!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä saivartele. Raamattu tekee eron uskonnollisten juhlien ja perhejulien välille. On Raamatussa mainittu häitä juhlitun. Raamatussa on lueteltu uskonnolliset juhla, mihin kirkon juhlima joulu ei kuulu.

        Täällä vasta Tosi Tekohurskaita on, jotka väittävät, ettei saa juhlia kuin Raamatussa käskettyjä juhlia, ja että joulua ei saisi sen takia juhlia.

        Mutta sitten kumminkin muka saisi omia ja läheisten synttäreitä juhlia, grillijuhlia, lastenkutsuja ja mitä tahansa muita omia juhlia, joista ei Raamtussa kuitenkaan mitään käskyä ole. 😂

        Ymmärrettävistä syistä oli hiton vaikea selvittää netistä, mitä tarkoitetaan Putinin mainitsemalla termillä "(Ukrainan) decommunisaatio". Mutta päättäväisyydellä tuli tämäkin asia selvitettyä:

        https://hmn.wiki/fi/Decommunization_in_Ukraine

        Lyhyesti, dekommunisaatio on Ukrainassa mm. v. 2015 lailla säädetty ja toteutettu "kommunismin kieltäminen". Näin toimitaan VAIN fasismissa (natsismi).

        Entäs, jos Suomessa kiellettäisiin Vasemmistoliiton ja eri kommunististen puolueiden toiminta useiden vuosien vankeuden uhalla? No, toisihan se tietty enemmän kannattajia demareille, azov-Marin voitaisiin ehkä nostattaa peräti presidentiksi!

        Venäjällä, tiettävästi, saa myös kommunistinen puolue edelleen toimia, eivät vain ole kovin suuressa suosiossa.

        Minä en ole komukka, mutta "suvaitsen" heidätkin. Onhan jokaisella, halutessaan oikeus vaikka jakaa oma voinappinsa kahdeksaan osaan, koko muulle kellarin toveriväelle ravinnoksi. Voinappien ryöstöjä en kuitenkaan suvaitse.

        No, Ukrainassa tällaisesta hyväsydämisyydesta, jos ei tapeta, pilkota sataan osaan, joutuu nyt ainakin 5 vuodeksi vankilaan.

        Mutta, tämän kaikenhan te olette jo tienneetkin.

        Jos ette, niin kysykää kristinuskon vastaisilta talmudisteilta, he tietävät. He näitä lakeja Ukrainassakin säätävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä saivartele. Raamattu tekee eron uskonnollisten juhlien ja perhejulien välille. On Raamatussa mainittu häitä juhlitun. Raamatussa on lueteltu uskonnolliset juhla, mihin kirkon juhlima joulu ei kuulu.

        "Raamatussa on lueteltu uskonnolliset juhla, mihin kirkon juhlima joulu ei kuulu."

        Aivan! Joulu on meidän perheemme perhejuhla. Meidän jouluamme ei meidän perheemme ulkopuolella juhlita. Ei meidän joulussamme ole mitään uskonnollista. Ihan niin kuin ei ole grillijuhlissakaan mitään uskonnollista. Jos sinun joulusi on uskonnollinen juhla sinulle, älä sotke omaa juhlaasi meidän ei-uskonnolliseen jouluumme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä vasta Tosi Tekohurskaita on, jotka väittävät, ettei saa juhlia kuin Raamatussa käskettyjä juhlia, ja että joulua ei saisi sen takia juhlia.

        Mutta sitten kumminkin muka saisi omia ja läheisten synttäreitä juhlia, grillijuhlia, lastenkutsuja ja mitä tahansa muita omia juhlia, joista ei Raamtussa kuitenkaan mitään käskyä ole. 😂

        Kannattaa katsoa vain pääasiaa: he itse eivät juhli Jeesuksen ihmiseksi syntymää ja haluaisivat estää tuon ilon myös muilta, mm. joka joulu häiriköimällä kristittyjen uskonrauhaa.

        Selityksiä "miksi" ei kannata noteerata ("Raamattu ei käske"...).

        Asian ydin on antikristillinen aktivismi.

    • Anonyymi

      >> Petri Paavola vastustaa joulua... <<

      Petri on kertonut, että joulukoriste tippui seinältä yliluonnollisesti, merkiksi siitä, että on aika luopua joulusta.

      Minulta tiputettiin Raamattu yliluonnollisesti kirjahyllystä, merkiksi siitä, että kristinusko on pötyä ja uushenkisyys totta.

      Onneksi Jeesus kuitenkin myöhemmin sai minut kääntymään totuuteen ja ymmärtämään, että sen Raamatun tipautti aikanaan pahat henget, eikä Hän.

      Paavola kuitenkin jäi siihen uskomukseensa, että Jeesus oli joulukoristeen tipauttamisen takana.

    • Anonyymi

      Perinteisesti.. Ensin joulupuuro.. Sitten aattona tai ensimmäisenä jouluaamuna joulusauna.. Aattona joulupäivällinen, jossa pottu-, lanttu-, porkkanalaatikkoa, rosollia, kinkkua, kalkkunaa, leipää, kotikaljaa, yms..

      • Anonyymi

        Nehän on kaikki pakana-, pakana-, pakana-, pakana-, pakanatapoja!!!!! 🤬 Mitäs sinä hyvä ihminen TEEET???!!! Nautitko sinä hyvällä omallatunnolla siitä kristityn vapaudesta, jonka Jeesus antoi????!!!! Sehän on.....vapautta, johon Kristus meidät vapautti!!!! Ei, ei, ei - ei sitä saa, ei sitä saa tehdä!!!!! Ei saa olla vapaa, ei saa, ei saa, ei saa!!!! MINÄ kiellän sen!!!!

        Hähhähhähh! 🤣🤣🤣😂🤣🤣🤣🤣😅🤣🤣🤣😂😂😂🤣

      • Anonyymi

        Juuh. Suomalaisia perinneruokia.

        Aloitin itsekin äsken jouluruokailun, se on niin tuhtia ja täyttävää, ettei voi syödä kuin vähän kerrallaan: pienet nokareet laatikoita, "kastikkeena" voinokare. Yksi, pieni kinkun siivu, hiukan sienisalaattia ja puolukoita. Maitoa.

        Jouluaattoaamuna sitten kahvia, kakkua, torttuja.
        Turun joulurauhan julistus. Maamme-laulu Porilaisten marssi.

        Niinistön mahd. höpinöitä en kuuntele.
        Jouluisia ohjelmia telkkarista.

        Kotikaljan sijasta tein hieman simaa.
        Joulusauna.

        Katson mahd. jonkin matkaa Jouluyön messua Vatikaanista / Ortodoksista Jouluyön palvelusta. Netistä katson kaikenlaista jouluista.

        Jouluaamuna (jos mahd. telkkarin joulukirkko).

        Se ortodoksinen tv-palvelus Järvenpäästä tuleekin (Tapaninpäivänä =) huomenaamulla klo 10.

    • Anonyymi

      Espanjan aurinkorannikolla aurinkoa ottaen ja pari olutta nauttien, koiran nautiskellessa ohikulkevien koirien kanssa seurustelusta. Iltasella avaan Whatsapp-videoyhteyden kotisuomeen ja juttelen perheen kanssa. Tänään mahdollisesti tarttuu suomalaisesta kaupasta mukaan jokunen Suomesta tilattu jouluruokakin, riippuen mitä hyllystä löytyy. jouluradio.fi soi taustalla.

      • Anonyymi

        Täällä Fuengirolassa on kukkapenkit täynnä joulutähtiä, joten joulukukkaakaan ei tarvitse olla omasta takaa. Tosin joulutähden saa mistä tahansa lähikaupasta 3 eurolla. Tontut täällä kirmaa vähissä vaatteissa piippolakit päässä.

        Kirottua maaperää!!! Joulutähdet eivät voi kasvaa siunatussa kukkapenkissä!! Eivät voi, ei voi, ei voi, ei voi!!! MINÄ sanon, että eivät voi!!! 🤬

        On sulla murheita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sulla murheita!

        Mitä???!!! Ei voi olla murheita, ei voi olla!! Ei voi, ei voi, ei voi, ei voi!!! Kaikki murheet on JO kannettu!!! "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä"!!! Siunatulla uskovalla EI voi olla murheita, ei voi, ei voi, ei voi!!!! MINÄ sanon; että EI voi olla!!! 🤬

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä Fuengirolassa on kukkapenkit täynnä joulutähtiä, joten joulukukkaakaan ei tarvitse olla omasta takaa. Tosin joulutähden saa mistä tahansa lähikaupasta 3 eurolla. Tontut täällä kirmaa vähissä vaatteissa piippolakit päässä.

        Ja narkomaanit ryöstää ihmisiä. Sitä se fugen joulu on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja narkomaanit ryöstää ihmisiä. Sitä se fugen joulu on

        Älä sitten ryyppää pitkin yötä kartsalla! Illalla voi tehdä jotain paljon mukavampaakin kotosalla. Eikä täällä kukaan ketään ennen iltamyöhään ryöstely, ja sitä samaa tapahtuu Suomessakin vähänkin isommilla paikkakunnilla.

    • >>Sinun uskontosi ei ole sitten kristinuskoa. Jeesuksen sanojen mukaan käskyjä pitää noudattaa, muuten ei ole ikuista elämää. Lain purkajat joutuvat Jeesuksen sanojen mukaan helvettiin.>>

      Minä muistan Jeesuksen syntymää. Minulle helvetti kelpaa oikein hyvin.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Miksi sinulla vaihtuu tuo numero nikkisi perässä? Onko se joku lähtölaskentanumero valitsemaasi paikkaan...?

      • Anonyymi

        Oletko menossa luterilaisten helvettiin vai kenties adventistien? Vai kiirastulellako aloittelet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivon mukaan juutalaiseen helvettiin. Se on aika kesy paikka jos vertaa Jeesuksen puheisiin.

        Aiemmat numerot on bannattu.

      • Anonyymi
        PasiToivonen5 kirjoitti:

        >> Toivon mukaan juutalaiseen helvettiin. Se on aika kesy paikka jos vertaa Jeesuksen puheisiin. <<

        Verrataanpa juutalaisuutta ja juutalaisen Jeesuksen puheisiin:

        Vanha Testamentti, Dan. 12:2
        monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

        Uusi testamentti, Joh. 5:28-29
        hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

        Vanha testamentti, Jes. 66:24
        he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

        Uusi Testamentti, Mark. 9:47-48
        Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

      • Anonyymi
        PasiToivonen5 kirjoitti:

        Aiemmat numerot on bannattu.

        Tee parannus ja usko evankeliumi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko menossa luterilaisten helvettiin vai kenties adventistien? Vai kiirastulellako aloittelet?

        Sitä voi olla mitä vaan humalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Toivon mukaan juutalaiseen helvettiin. Se on aika kesy paikka jos vertaa Jeesuksen puheisiin. <<

        Verrataanpa juutalaisuutta ja juutalaisen Jeesuksen puheisiin:

        Vanha Testamentti, Dan. 12:2
        monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

        Uusi testamentti, Joh. 5:28-29
        hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

        Vanha testamentti, Jes. 66:24
        he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

        Uusi Testamentti, Mark. 9:47-48
        Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

        Joojoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä voi olla mitä vaan humalassa.

        Humalan haihduttua herää kumminkin mielellään jossain mukavassa paikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinulla vaihtuu tuo numero nikkisi perässä? Onko se joku lähtölaskentanumero valitsemaasi paikkaan...?

        Oiskohan se koulutodistuksen keskiarvo, joka täytyy olla muistissa, ettei se iälliseksi tultuaan luiskahda unholaan.

      • Anonyymi

        Seistään, Toivonen, rinnakkain kaivannon reunalla ja tunnustetaan Jeesuksen syntymää hamaan viimeiseen luotiin asti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tee parannus ja usko evankeliumi.

        >> helvettiin. Se on aika kesy paikka <<

        Jos ihminen ajattelee näin, niin se kertoo siitä, ettei ole tajunnut koko asiaa.

      • Anonyymi
        PasiToivonen5 kirjoitti:

        Toivon mukaan juutalaiseen helvettiin. Se on aika kesy paikka jos vertaa Jeesuksen puheisiin.

        Juutalaisten helvetistä en tiedä mutta minun helvettini on Raamatun mukaisesti Sheol, tuo Heprealaisten kuoleman jälkeinen hauta/syvyys. Ymmärtääkseni siihen Jeesuskin uskoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä voi olla mitä vaan humalassa.

        Mitä yrität sopertaa kännissäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> helvettiin. Se on aika kesy paikka <<

        Jos ihminen ajattelee näin, niin se kertoo siitä, ettei ole tajunnut koko asiaa.

        Kuule ihan samoin! On uskomastaan helvetistä kiinni millainen se paikka on. Helvetti-sanaa et Vanhasta testamentista löydä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisten helvetistä en tiedä mutta minun helvettini on Raamatun mukaisesti Sheol, tuo Heprealaisten kuoleman jälkeinen hauta/syvyys. Ymmärtääkseni siihen Jeesuskin uskoi.

        >> Jeesuskin uskoi. <<

        Raamatun tuntemuksesi on aika pahasti vintallaan. Jeesuksen ei tarvinnut "uskoa" mitään, hän tuli taivaasta maan päälle kertomaan meille, kuinka asiat henkimaailman puolella ovat kuoleman jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule ihan samoin! On uskomastaan helvetistä kiinni millainen se paikka on. Helvetti-sanaa et Vanhasta testamentista löydä!

        Uusi testamentti täydensi opin helvetistä.
        Madot ja tuli on mainittu VTssäkin, joista Jeesuskin puhui.

        Ruumis kyllä menee hautaan. Mutta VT erittelee haudan ja "pohjimmaisen haudan".

        Jes. 14:15 sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.

        >> On uskomastaan helvetistä kiinni millainen se paikka on <<

        Raamatussa ei ole sanallakaan mainittu jostain vapaavalintaisesta helvetistä.

        😂 "Kivennäisvettä saisi sitten myös tuoda, kun saavun sinne helvettiin, ettei polttelisi suuta niin kovasti kuin sitä rikasta miestä tuonelassa, josta Jeesus kertoi..."

        Tuonela, helvetti, kadotus - sama asia, josta myös VT puhuu iankaikkisena kauhistuksena.

        Dan. 12:2
        monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

        Jes. 66:24
        he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Jeesuskin uskoi. <<

        Raamatun tuntemuksesi on aika pahasti vintallaan. Jeesuksen ei tarvinnut "uskoa" mitään, hän tuli taivaasta maan päälle kertomaan meille, kuinka asiat henkimaailman puolella ovat kuoleman jälkeen.

        Höpöhöpö! Miten selität sen, että ensin Jumala opettaa Sheolista tuhansia vuosia, ja Jeesus ei tiedä siitä muka yhtään mitään, vaikka lukee Vanhaa testamenttia, tuota aikansa Raamattua, kirjoituksina kaikille muille?! Älä hölmöjä puhu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi testamentti täydensi opin helvetistä.
        Madot ja tuli on mainittu VTssäkin, joista Jeesuskin puhui.

        Ruumis kyllä menee hautaan. Mutta VT erittelee haudan ja "pohjimmaisen haudan".

        Jes. 14:15 sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.

        Miten niin täydensi? Ei Aabraham ollut kuullutkaan helvetistä! Eikä kukaan muukaan VT ihmisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> On uskomastaan helvetistä kiinni millainen se paikka on <<

        Raamatussa ei ole sanallakaan mainittu jostain vapaavalintaisesta helvetistä.

        😂 "Kivennäisvettä saisi sitten myös tuoda, kun saavun sinne helvettiin, ettei polttelisi suuta niin kovasti kuin sitä rikasta miestä tuonelassa, josta Jeesus kertoi..."

        Helvetti on itse kullillekin juuri se, mihin itse kukin päättää uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuonela, helvetti, kadotus - sama asia, josta myös VT puhuu iankaikkisena kauhistuksena.

        Dan. 12:2
        monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

        Jes. 66:24
        he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

        "Tuonela, helvetti, kadotus - sama asia, josta myös VT puhuu iankaikkisena kauhistuksena."

        No et sinä ainakaan Vanhaa testamenttia tunne!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuonela, helvetti, kadotus - sama asia, josta myös VT puhuu iankaikkisena kauhistuksena."

        No et sinä ainakaan Vanhaa testamenttia tunne!!

        Muinaiset heprealaiset eivät tunteneet kuolemattoman sielun käsitettä, jossa sielu eläisi ihmisen kuoleman jälkeen. He eivät myöskään tienneet mitään mistään kaikkia uskovia koskevasta uskovien ylösnousemuksesta. Jumala oli ottanut joitakin yksilöitä luokseen, kuten Eenokin mutta vain muutaman ja heidätkin yleensä kuolemaa maistamatta. Heprealaiset uskoivat, että ihminen on tehty maan tomusta, ja kuollessaan se muuttuisi jälleen tomuksi.

        “Sitten Herra Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu.” (1. Mooseksen kirja 2:7, FinRK)

        “Otsasi hiessä sinä syöt leipäsi, kunnes tulet jälleen maaksi, sillä siitä sinut on otettu. Tomua sinä olet, ja tomuun sinun on palattava...” (1. Mooseksen kirja 3:19, FinRK)

        Hepreankielen sana nephesh, jonka traditio kääntää "eläväksi sieluksi" mutta joka oikeammin ymmärrettynä tarkoittaa "elävää olentoa", on sama sana kaikille eläville olennoille, kuten eläimille, eikä se sisällä merkitystä mistään kuolemattomasta. Eläimissä on tradition mukaan käännettynä "elävä sielu".

        “Kaikille villieläimille, taivaan linnuille ja maassa liikkuville pikkueläimille, joissa on elävä sielu, minä annan ravinnoksi kaikenlaiset vihreät kasvit.” Näin myös tapahtui.” (1. Mooseksen kirja 1:30, FinRK)

        Sama koskee "elämän henkeä", jonka Jumala puhalsi sekä ihmisiin että eläimiin. Se on eliöiden elämä, joka päättyy kuolemaan. Aivan kuten  luomisessa mutta käänteisesti:

        “3. Älkää luottako ruhtinaisiin, älkää ihmiseen – ei hänestä ole pelastajaksi. 4. Hänen henkensä lähtee, ja hän tulee jälleen maaksi; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.” (Psalmit 146:3-4, FinRK)

        Niin ihmiset kuin eläimetkin päätyvät kuollessaan samaan paikkaan:

        “19. Ihmisten käy niin kuin eläinten. Sama on molempien kohtalo. Niin kuin nämä kuolevat niin nuokin, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etusijaa eläimiin nähden, sillä kaikki on turhuutta. 20. Kaikki menevät samaan paikkaan. Kaikki ovat tulleet tomusta, ja kaikki palaavat tomuun.” (Saarnaaja 3:19-20, FinRK)

        Kuolema on kuin yksisuuntainen katu, josta ei ole paluuta. Job kuvaa hyvin kuoleman tilaa, paikkaa, jota Raamattu kutsuu Sheoliksi:

        “11. ”Miksi en kuollut heti äitini helmaan, menehtynyt kohdusta tullessani? 12. Miksi olivat polvet minua vastaanottamassa, minkä vuoksi rinnat imeäkseni? 13. Makaisinhan nyt rauhassa, nukkuisin ja saisin levätä 14. kuninkaiden ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat jälleenrakentaneet raunioita, 15. tai päämiesten kanssa, joilla oli kultaa, jotka täyttivät talonsa hopealla. 16. Tai olisin olematon kuin maahan kätketty keskonen, kuin lapset, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa. 17. Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä. 18. Kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule piiskurin ääntä. 19. Samanlaisia ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastaan.”” (Job 3:11-19, FinRK)

        Niin, yksisuuntainen katu mutta joitakin harvoja poikkeuksiakin on, kuten "Samuel", joka tietää tulevaisuudesta. Seuraavaa tekstiä edeltävät jakeet kertovat kuitenkin, että kyseessä ei ole Samuel vaan tietäjähenki:

        “13. Kuningas sanoi hänelle: ”Älä pelkää vaan sano, mitä näet.” Nainen vastasi Saulille: ”Minä näen jumalolennon nousevan maasta.” 14. Saul kysyi naiselta: ”Minkä näköinen hän on?” Nainen vastasi: ”Vanha mies nousee ylös viittaan verhoutuneena.” Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta.” (1. Samuelin kirja 28:13-14, FinRK)

        Sheoliin siis menevät kaikki, niin hyvät kuin pahat, rikkaat kuin köyhät, niin keskosena kuolleet kuin vanhoinakin kuolleet. Sitä kutsutaan kuopaksi, haudaksi, syvyydeksi, jossa olijaa Jumalakaan ei enää muista.

        “Minut on jätetty kuolleitten joukkoon kuin kaatuneet, jotka haudassa makaavat. Heitä sinä et enää muista, ja heidät on erotettu sinun kädestäsi.” (Psalmit 88:6, FinRK)

        Toisaalta Jumala on kaikkialla:

        “7. Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne paeta kasvojesi edestä? 8. Jos nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, jos tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.” (Psalmit 139:7-8, FinRK)

        ...jatkuu...

        Kuolemassa olijat on kuitenkin unohdettu ainaisiksi ajoiksi. He eivät tiedä mitään mistään kitumisista helvetin liekeissä. He eivät tiedä mitään tuomiosta, palkkiosta eivätkä rangaistuksesta. Sheolissa Jobkin saisi levätä koettelemuksistaan. Siellä juuri ja juuri oltaisiin olemassa olemattomuudessa, ikään kuin vain varjona itsestä. Edes Jumalaakaan siellä ei pystytä palvelemaan:

        “16. Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisille. 17. Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen laskeutuneista. 18. Mutta me, me siunaamme Herraa, nyt ja ikuisesti. Halleluja!” (Psalmit 115:16-18, FinRK)

        Joistakin psalmeista voi saada sellaisen kuvan, että Sheolissa olisi jonkinlaista elämää. Psalmeja ennen kirjoitetut raamatunkirjat eivät kerro tällaisesta. Uskontoon on siis tulossa muutosta.

        Tässä seuraavassa psalmissa mainitaan Jumala, joka lunastaa sielun tuonelasta. Tämä maailmankuva ei ole lähelläkään nykykristinuskon traditiota. Eivätkä psalmitkaan koskaan puhu tuomiosta, rangaistuksesta, palkkiosta, eivätkä ylösnousemuksesta

        “15. Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee. Aamun koittaessa oikeamieliset hallitsevat heitä. Heidän hahmonsa katoaa, tuonela on heidän asuntonsa. 16. Mutta Jumala lunastaa minun sieluni tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.” (Psalmit 49:15-16, FinRK)

        Kun päästään profeettojen aikaan, heprealaisten maailmankuva rupeaa pikkuhiljaa muuttumaan. Sitä ennen, Israelin kansan vaellus oli jatkuvaa syntiin lankeamista ja katumista, vaellusta Jumalan silmien alla vailla parempaa toivoa tulevaisuudesta. Mutta Jesajasta Malakiaan aikavälillä tapahtuu muutos. Israelin kansalle annetaan toivoa paremmasta. Toivoa siitä, että vielä joskus Israelin heimot kootaan uudelle omalle maalleen ja kansasta tulee jälkeen hyvin voiva yhteisö. Daavidin kuninkuus palautetaan ja kansa on jälkeen uskollinen Jumalalle. Kaikkien kansojen välillä vallitsee rauha. Tämä maailmankuva rupeaa myöhemmin heijastumaan heidän kuvaansa maailmanlopusta.

        Jesajan 11:6-9 kertoo hienolla tavalla tuosta uudesta maallisesta valtakunnasta.

        Sitten ruvetaan puhumaan jo tuomiosta. Mutta vieläkään ei puhuta ylösnousemuksesta eikä taivaaseen tai helvetin menemisistä:

        “21. Sinä päivänä Herra vaatii tilille korkeuden sotajoukon korkeudessa ja maan kuninkaat maan päällä. 22. Heidät kootaan yhteen, vangeiksi vankikuoppaan. Heidät pannaan telkien taakse, mutta pitkän ajan kuluttua heidät asetetaan tutkittavaksi. 23. Kuu punastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus.” (Jesaja 24:21-23, FinRK)

        Ollaan tulossa uudenlaiseen eskatologiaan mutta ei kuitenkaan vielä Uuden testamentin maailmankuvan mukaiseen. Apokalyptiikka rupeaa astumaan kuvioihin mukaan pikkuhiljaa. Mutta Sheol on edelleenkin kuoppa, hauta, jonne ihmiset joutuvat kuoltuaan, eikä sieltä nousta kuolleista.

        Kun lähestytään uusimpia Vanhan testamentin kirjoituksia, maailmanlopun teemat rupeavat nostamaan päätään. Erityisesti niitä löytyy Hesekielin kirjassa ja varsinkin VT nuorimmassa kirjassa, Danielin kirjassa (kirjoitettu 160-200-luvulla eKr). Ruvetaan puhumaan valituista, jotka vain voivat ymmärtää lopun aikoja ja niiden aikojen merkkejä, ja jotka johdattavat kansat kohti Jumalallista väliintuloa.

        ..,jatkuu...

        Aikansa muustakin kirjallisuudesta löytyy samoja elementtejä. Ja aina kun varteenotettava uusi hallitsija tai tapahtuma nousi esiin, yritettiin sitä sovittaa lopun ajan tapahtumiin. Esimerkkeinä vaikkapa Antiokhos Epifanes  (Syyrian hallitsijana 175-164eKr.), Rooman kenraali Pompey (63eKr.), Keisari Kaligula, joka pystytti patsaansa temppeliin (41jKr.) ja temppelin tuho 70jKr. Kun Rooman kenraali Tiitus joukkoineen tuhosi temppelin. Mikään ei siis ole muuttunut.

        Raamatun ulkopuolelta 2.Esran kirja jatkaa Danielin kirjan tapahtumia. Danielin 12:2-3 on Vanhan testamentin ensimmäinen kohta, jossa selkeästi ja absoluuttisesti mainitaan niin hyvien kuin pahojen ylösnousemus mutta tämäkin raamatunkohta antaa selkeästi ymmärtää, että kuolleet nukkuvat untaan, eivätkä mistään mitään tiedä. He ovat edelleen vain pelkkää tomua vailla kuolemattomia sielujaan:

        “Monet MAAN TOMUSSA nukkuvista heräävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhuun.” (Daniel 12:2, FinRK)

        2. Makkabilaiskirjassa (kirj. n.100eKr-100jKr välillä) kirjoitetaan vanhurskaiden marttyyrien ylösnousemuksesta ja rukoillaan ja uhrataan kuolleitten puolesta. Siinä kerrotaan myöskin, että kuolleet voivat olla yhteydessä eläviin.

        2. Esran kirjassa kuolleet ovat täysin tietoisia olentoja, jotka kärsivät taivaallisen ulottuvuuden eri tasoilla, tai osastoissa odottaessaan lopullista tuomionpäivää. Tässä kirjassa näkemys kuolemattomasta sielusta, joka irtaantuu ruumiista ihmisen kuollessa, kytketään tulevaan lopulliseen kuolleitten ylösnousemukseen.

        Nämä pakanalliset  kirjat rupeavat jo muistuttamaan Uuden testamentin kristinuskon vastaavia opetuksia. Muutkin aikansa Raamatun ulkopuoliset kirjoitukset rupeavat puhumaan samanlaisesta kuolleiden tilasta ja maailmanlopusta. Esim. Etiopialainen Eenokin kirja (kirj. 200-luvulla eKr.-100jKr) kertoo näistä samanlaisista näkökannoista useiden sen ajan juutalaisten ja kristittyjen ryhmien mielikuvissa. Salomon kirja eli Viisauden kirja (kirj. välillä 30eKr-50eKr) kertoo luvussa 2, mitä antiikin heprealainen uskoi kuolemasta.

        "Lyhyt ja surullinen on meidän elämämme. Ihminen lähestyy loppuaan eikä sitä asiaa voi muuttaa miksikään, eikä kenenkään tiedetä palanneen Hadeksesta (Hades on kreikkaa ja merkitsee samaa kuin hepreankielen Sheol). Koska synnyimme puhtaasti sattumalta ja sen jälkeen kuolemme ja olemme niin kuin emme olisi koskaan olleetkaan; sillä sieraintemme hengitys on kuin savua ja syntymisemme syy on kuin kipinä, jonka sydämemme lyönnit sai aikaan. Kun häviämme, ruumiimme muuttuu tuhkaksi ja henkemme haihtuu kuin tyhjänä ilmaan. Aika unohtaa nimemme, eikä kukaan muista tekojamme."

        Tähän asti kuva on tarkalleen sama, kuin minkä Saarnaajan kirja antaa. Mutta luvun 2 jakeet 21-24 antaa päinvastaisen kuvan kuolleiden tilasta ja ylösnousemuksesta, kun kirjoittaja sanoo, että vanhurskaiden sielut ovat Jumalan käsissä, jossa he saavat rauhan ja ovat turvassa kärsimyksiltä. He "loistavat esiin" ja päätyvät hallitsemaan Jumalan valtakunnan kansoja.

        Uuden testamentin maailmankuva rakentuu tämän kaltaisille uudemmille näkemyksille, jolloin vanha heprealainen maailmankuva joko sivuutetaan taikka tulkitaan uudella tavalla. Kuva Sheolista muuttui siis vasta melko myöhään, vain noin 600-200 vuotta ennen Jeesuksen syntymää mutta se muuttui myöskin Uuden testamentin tapahtumien ja ylöskirjoittamisen välisenä aikana, toisin vain sävyiltään, kirjoittajasta riippuen. Vanhat testamentin muinaiset heprealaiset eivät tienneet yhtään mitään mistään ylösnousemuksesta eivätkä taivaaseen pääsemisestä tai helvettiin joutumisesta. Nämä teemat keksittiin vasta lähempänä Jeesuksen syntymää.

        Miksi Jumala ei kertonut valitulle kansalleen ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä? Miksi uskonto muuttui? Osaatko sinä vastata näihin kysymyksiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> On uskomastaan helvetistä kiinni millainen se paikka on <<

        Raamatussa ei ole sanallakaan mainittu jostain vapaavalintaisesta helvetistä.

        😂 "Kivennäisvettä saisi sitten myös tuoda, kun saavun sinne helvettiin, ettei polttelisi suuta niin kovasti kuin sitä rikasta miestä tuonelassa, josta Jeesus kertoi..."

        Ja silti sinäkin uskot yhteen niistä oman tulkintasi mukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin täydensi? Ei Aabraham ollut kuullutkaan helvetistä! Eikä kukaan muukaan VT ihmisistä.

        Aabraham lähti seemiläisestä eksytyksestä, epäjumalanpalvelijoiden keskuksesta, Urin kaupungista, etsimään Elävää Jumalaa.

        Siellä, Urissa, ei oltu kerrottu mitään Helvetistä.

    • Anonyymi

      En ole vapaapäiviä vastaan, on hyvä, että työläisillä on useampikin vapaapäivä.

      Itselläni on kuitenkin 23 päivä perjantai, sapatin aattopäivä. 24 päivä lauantai on sapatti.

      1234567---

      • Anonyymi

        Aika monella 23. päivä on perjantai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monella 23. päivä on perjantai.

        Onko perjantai 23 päivä joulukuuta, kaikille sapatin aattopäivä ? Pitääkö kaikki sapattia lauantaina 24 päivä joulukuuta pyhänäpäivänä `?

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko perjantai 23 päivä joulukuuta, kaikille sapatin aattopäivä ? Pitääkö kaikki sapattia lauantaina 24 päivä joulukuuta pyhänäpäivänä `?

        1234567---

        Lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

      • Anonyymi

        En ole vapaapäiviä vastaan, on hyvä, että työläisillä on useampikin vapaapäivä.

        Itselläni on kuitenkin 23 päivä perjantai, sapatin aattopäivä. 24 päivä lauantai on sapatti.

        1234567---

        Te voitte paptin vääntää miten haluatte:)
        24.pv on opetukseni mukaan Kristuksen syntymäpäivä,vaikka muualla juhlitaan pv.25.
        Itse,kyllä uskon että Kristus syntyi Syys-lokaakuussa,koska paimenia oli kedolla.
        Tosin olen asunut Israelissa ja 24 joulukuuta,muistan kun oli aurinkoinen ilma mutta kasvillisuus ei ollut niin suurta.
        No,jokainen voi tutkia..

        Raamatusta luemme: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Kuolleellamerellä ja Kinneretin rannalla on aina lämpimämpää kuin esim. Jerusalemissa. Olen itse käynyt Israelissa ja sääero oli merkittävä saman päivän aikana eri paikoissa. Sama pätee päivälämpötiloihin ja yölampötiloihin.

        Sen yön säätila Beetlehemissä, jona Jeesus syntyi, on luettavissa kuitenkin vain Raamatusta. Ja Raamatun mukaan paimenet lampaineen olivat silloin kedolla.

        Beetlehemin itäpuolella olevat maat alkavat laskea jyrkästi alas kohti Kuolluttamerta, joten siellä on lämpimämpää, jopa joulukuussa. Paimenet eivät kuitenkaan pitäneet lampaitaan Beetlehemin välittömässä läheisyydessä mihinkään aikaan vuodesta, koska lampaat pidetään aina poissa viljelysmailta, jotta lampaat eivät syö satoa. Israelissa paimenet ovat pelloilla vielä syyskuun aikana. Sää Israelissa voi joulukuussa olla melko kylmä, joten laumat tuodaan yleensä suojaan viimeistään lokakuun puolivälissä, kertoo wikipedia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatusta luemme: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        1234567---

        Rakkauden kaksoiskäsky sisältää lain ja profeetat. "Se on lain täyttänyt, joka rakastaa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko perjantai 23 päivä joulukuuta, kaikille sapatin aattopäivä ? Pitääkö kaikki sapattia lauantaina 24 päivä joulukuuta pyhänäpäivänä `?

        1234567---

        Et sinä niin sanonut. Sinä sanoit: "Itselläni on kuitenkin 23 päivä perjantai.."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakkauden kaksoiskäsky sisältää lain ja profeetat. "Se on lain täyttänyt, joka rakastaa".

        Ja paljon muutakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paljon muutakin.

        Niin on, joulun aika sisältää kaikkea laidasta laitaan. Runsautta ja niukkuutta.
        Toiset töissä, toise juhlii. Kuka mitenkin? Traditiot pelaa.

        Eikä joulun aika ole mikään erityinen sikäli, että kaikkea voi tapahtua, niinkuin tässäkin joulussa 1930-luvulla.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17675872/eras-jouluaatto---ja--sen-ihmisia------

        Joulu lumen ja hiljaisuuden keskellä Herraa kiittäen on hoitavaa!

    • Anonyymi

      Vietän jouluani loikoillen, joulukuusta ja kynttilöitä katsellen. Ostamani Frödinge-marenkikakku on liian makeaa, ei voi paljon syödä kerralla. Prinsessakakku olisi ollut paras.

      Telkkareista tulee jouluohjelmia. En juuri muulloin pidä telkkaria auki, taustalla mölisemässä, mutta nyt kaikuvat joululaulut, hiljaisella äänellä. En pidä metelistä.

      Illalla näyttäisi tulevan uusi Agatha Christie -sarja kirjasta Askel tyhjyyteen.

      • Anonyymi

        Olipa laadukas joulukonsertti!
        Jumala joka loi musiikin. Kun sitä esittää ammattilaiset - korottavat kiitoksen Jumalalle!
        Jouluyö- juhlayö - laulu, esitetty ekan kerran 1818. Nyt - käännetty 320 kielelle.

        Jumala on arvollinen kaikkeen kiitokseen ja ylistykseen!

        https://areena.yle.fi/1-50874467

    • Anonyymi

      Leskellä tämä on vain yksi viikonloppu muiden viikonloppujen joukossa.

      • Anonyymi

        Siunatun joulun ja hyvän mielen toivotus toiselta leskeltä! 🎄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siunatun joulun ja hyvän mielen toivotus toiselta leskeltä! 🎄

        Kiitos, Jumala sinua siunatkoon.

    • Anonyymi

      Lähen hiekkarannalle toiselle jouluoluelle.

      • Anonyymi

        Maistuiko huurteinen? Paljo siel on lämmintä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maistuiko huurteinen? Paljo siel on lämmintä?

        293 astetta yli absoluuttisen nollapisteen mutta auringon valossa ihan riittävästi.

    • Tämä on meille Joululahja Isälte Pojalle >> Tämä Joulun sanoma sinulle, jolloin vallitsee Rauha ! Kato ulos vaikka !! Onko siinä myrsky ? No ei,, koska Jumala säätä myrskyt ja ilmat !!
      Muistatko Joulu ,, jolloin olis ollut myrsky ? Niin en minä myöskään muista. Siis Hän antaa Joulun Rauhan laskea ja sen voimme myös tuntea. Valtava tapahtuma ja ihme.

      • Anonyymi

        En vietä joulua, tuota pakanallista alkuperää olevaa ihmislihassa keksittyä juhlaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En vietä joulua, tuota pakanallista alkuperää olevaa ihmislihassa keksittyä juhlaa.

        Joulua viettävä nainen väitti eilen 20.33 ylevalheuutisissa Joulua Jeesuksen syntymäpäiväksi.

        Joulunvietto on samaa kuin oli epäjumalanpalvontaan kuuluvat syntiteot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En vietä joulua, tuota pakanallista alkuperää olevaa ihmislihassa keksittyä juhlaa.

        Todellisuudessa et edes usko Jeesukseen.

        Kun Jouluna Jeesus ja pakanuus laitetaan rinnakkain, sinä aina hylkäät Jeesuksen ja annat kunnian pakanuudelle, tunnustat sen voiman ja herrauden.

        Kristityt eivät piittaa mitä pakanat samaan aikaan ehkä puuhaavat, kristityt juhlivat vain Jeesuksen ihmiseksi syntymistä.

        Hyvin sanottu ja toimintaon oikein rakas. Muuten ei edes voi käydä kebapilla..

    • Anonyymi

      Joillekin tulee hikka toisten joulujuhlista.
      Eiköhän jokainen saa viettää joulunsa, tai olla viettämättä.
      Eikä joulua ole kielletty viettämästä, perhejuhlana. Ei meillä manata sitä Jeesuksen syntymäjuhlaksi, se on vain joulujuhla, eli vuoden yksi etappi, lähdetään kohti kevättä.
      Nyt levätään hieman, syödään laatikoita, ollaan yhdessä, kun on vielä pimein aika.
      Ei synttäreitäkään ole pakko viettää, mutta toiset viettää, eri päivinä vuodesta.
      Tavallaan juhliminen on arkielämään tarkoitettu hetki, iloita ja myös levätäkin.
      Eiköhän siellä esimerkkinä juutalaisuudessa juuri ole jonkun tapahuman johdosta jokin muistutus, että tässä näin ja näin, tai noin ja noin. Sekin on aivan luvallista.
      Ja jos palaan jouluun, joku pränttää siihen Jeesuksen syntymäväittämän, en minä siitä mitään ihottumaa saa. Sekin on monen asian summa, että näin ajatellaan.

      Vai pitäisikö tässä pitää jengitappelu, ja korvia sipasta Malkukisen päästä, että saa miekkaansa hukkua? Kansii vetää henkeä ja rauhottua. Ei tämä elämä ole niin vaikeaa, että viivottimen kanssa kulkee pihalla.

      • Mitä Isä joka ON Taivaassa, tykkää siitä että Hänen Ainoana Pojan Synttärit , ettei perheenjäsenet perheessä viettää veljemme synttärijuhla vaan joku epäjumala Joulua vietätte ja juhlitte . huh huh ja huh..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Mitä Isä joka ON Taivaassa, tykkää siitä että Hänen Ainoana Pojan Synttärit , ettei perheenjäsenet perheessä viettää veljemme synttärijuhla vaan joku epäjumala Joulua vietätte ja juhlitte . huh huh ja huh..

        Synttärit ja nimipäivät on ihmisten keksimiä juhlia. Jumala niistä vähät välittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Synttärit ja nimipäivät on ihmisten keksimiä juhlia. Jumala niistä vähät välittää.

        Eb löydä Pyhä Raamatussa ettei saa antaa kunnia Jumalalle että joku on syntynyt Tellukseen ja Juhlii sitä..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Eb löydä Pyhä Raamatussa ettei saa antaa kunnia Jumalalle että joku on syntynyt Tellukseen ja Juhlii sitä..

        Kunnia ei kuulu ihmisille. Jos jollekin, niin jumalille!

    • Anonyymi

      Joulua ei ole koskaan vietetty pakanallisen Yulen aikaan, joka on säännöllisesti 21.-22.12, kun taas Jeesuksen syntymää on muistettu aina vasta 25.12.

      Eikä joulua muutenkaan vietetä "pakanallisesti aurinkoa tm. palvoen" kristikunnassa, vaan kristillisesti, Jeesuksen kunniaksi.

      Joulua saa viettää Jeesuksen muistoksi siinäkin tapauksessa, jos Jeesus on syntynyt syys-lokakuussa, koska siinä tapauksessa hän sikisi Marian kohtuun eli sai alkunsa joulunaikaan.

      Jeesusta saa ja kuuluu muistella muutenkin jokaisena vuoden päivänä.

      Se, joka hyppää vuodesta jotkut päivät yli, esimerkiksi sunnuntait tai joulunpyhät, kieltäytyen muistelemasta Jeesusta tiettyinä aikoina, vasta tosi eksynyt onkin.

      Samoin on täysin eksynyt se, joka viettää syntymäpäiviä, hääjuhlia, grillijuhlia, lastenkutsuja, puutarhajuhlia, valmistujaisjuhlia tai muita ihmisten keksimiä, kulttuurillisia ja tapajuhlia, mutta joka väittää, ettei joulua, joka on suku- ja tapajuhla, kuitenkaan saisi juhlia, koska se on Raamatun ulkopuolinen juhla.

    • Anonyymi

      Mitä joulu merkitsee sinulle? ( Joulu ilman kotia...)
      – Ei se ilon juhlaa ole. Se on vain yksi päivä muiden joukossa, vastaa nuori henkilö.
      jakaa.
      – Joulu on kaikista vuoden juhlapyhistä vaikein. Jouluna on sellaista pysähtymistä ja minusta tuntuu, että silloin on eniten juhlasta muistuttavia symboleja. Esimerkiksi meillä on täällä joulukuusi, Malmivaara sanoo.
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b8186ef4-2059-4419-8581-6fc216ca7c3b

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus. Olen itse aikoinaan ollut hiukan samanlaisessa tilanteessa.
        Itse on noustava, monin eri tavoin, itse opeteltava pitämään huolta itsestään.

    • Anonyymi

      Joulua ei tarvii erikseen viettää. Se tulee ja menee.

    • Anonyymi

      Niinpä juuri. Muutama päivä vuodessa.

    • Anonyymi

      Katselen telkustani parin vuoden takaista tallennetta aiheesta "Topeliuksen joulu".

      Sakari Topelius oli suomalainen kirjailija, kirjoitti paljon myös lasten satuja, mm. satukokoelman "Lukemisia lapsille". Hän myös sanoitti joululauluja kuten "En etsi valtaa, loistoa". Topelius loi suomalaisen perinnejoulun vieton, sen ulkoiset puitteet, jotka juuri ilmenevät tuossa joululaulussa.

      Lapsuuskotini ja myös oma jouluni on hengeltään sekä päällisin puolin ollut aina hyvin "topeliuslainen".

      Suomalainen "oikea joulu" on joulu omassa kodissa, rauhassa. Olen viettänyt tätä yksin, mutten koe itseäni yksinäiseksi. 🕯️✨

      • Anonyymi

        >>En etsi valtaa loistoa ✨

        En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
        ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan
        Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo
        Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.

        Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu
        Jumalan sanan valoa, joss’ sieluin kirkastuu
        Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin
        Jumalan sanan valoa, ja mieltä jaloa.

        Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana
        Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa
        Sua halajan, Sua odotan, Sa Herra maan ja taivahan
        Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo.<<

        Rakas !! Tuo on suloinen Synttäri laulu !!

        Ihmisten hapatusta joulupuista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisten hapatusta joulupuista!

        Älä anna sen häiritä itseäsi.
        Voi itse ihan rauhassa, ilman juhlaa, viettää omat, tyhjät päiväsi.

    • Ensin laitetaan lapsille joulukuusen ja koristellaan ja sitten laitetaan ulos jouluvalot ! Sitten odotetaan Julafton , siis jouluaatto, ja silloin jaetaan joulujahlat toisillemme .
      Sitten Joulupäivänä syödään possu joulupöydällä , laatikoiden ja muitten herkkujen kanssa !!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe