Marinin hallitus vitkutteli ja riiteli keskenään koko syksyn. Lopputuloksena sähkötukien käsittely tehtiin hutiloiden ja hyötyjät ovatkin hyvätuloisia omakoti- ja rivitalo asukit
Taas yksi surullinen sivu Marinin hallitukselle
Marinin hallitus päätti tukea hyvätuloisia sähkötuilla
101
83
Vastaukset
- Anonyymi
Eli perinteisin menoin hoidettiin tämäkin ceissi.
- Anonyymi
Yritys-maatalous-korona-kulttuuri-sähkö-ym ym miljardien tulojensiirrot, ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelijoille jatkuvat. Koska Suomen kansa älyää, että äänestämällä voi vain hävitä lisää ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17613047/aanestamisen-lopettaminen-on-uusi-aanioikeus-suomessa - Anonyymi
SDP ja Kepu pettivät kerrostaloasujat, jotka eivät ole sähkörohmuja ja ovat useammin myös matalatuloisia työläisiä tai eläkeläisiä, joilla ei kuitenkaan oikeutta asumistukeen ja muuhun sosiaalitukeen. Yli 5 kertaa kallistunut sähkö maksetaan täysin itse 100 euroa/kk sähkötuen omavastuun takia. Siirryin SDP:n äänestäjästä persujen kannattajaksi.
Aalto-yliopiston tutkijalta kritiikkiä hallituksen uudelle sähkötuelle: suosii hyvätuloisia ja sorsii pienituloisia.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/caaf1c81-f288-45f4-a255-671baa63245d
Datahuoneen laskelmien mukaan sähkötukea saavat eniten hyvätuloisin kymmenys suomalaisista.
–Tuki suosii niitä kuluttajia, joiden sähkölaskut ovat isommasta päästä, koska 100 euron omavastuu leikkaa kaikkein pienimmät kulutukset pois - Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17678325J
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Erinomaisesti on erilaisia sähkönhinnan tukimuotoja tämä hallitus tehnyt koko kansalle, ja viimeiset tuet tehtiin nimenomaan SDP: aloitteesta.
Persut olisivat nostaneet vastaavassa tilanteessa sähköveroa, koska persujen slogan on
"KÖYHÄT KYYKKYYN" - Anonyymi
Ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelija-osake-vakuutuskuoririkollisille, lisää tukia pörssikeinotteluun verokeitaissa, ökytalojen sähköt ilmaisiksi, ja ÄärioikeistoSdpn KorruptioMarinHilloaho, näyttää vielä kehuskelevan, köyhimpien heitteille jättämisellä, Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamisella.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa
1 500€/kk MINIMIELÄKKEET: Ruotsi, Norja, Islanti, Tanska, Saksa
Edelleen ne viime vuosisadan n. 700€/kk Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamis-pilkka-almut Suomi
Äänestämisen Lopettaminen On Uusi Äänioikeus.- Anonyymi
Äänestämättä jättäminen on ääni suoraan Kokoomukselle sillä kokkareet äänestää aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestämättä jättäminen on ääni suoraan Kokoomukselle sillä kokkareet äänestää aina.
Nykyhallitus on vihreä porvari- ja mamupuolue, ei oman kansan edun mukainen puolue. Jos hallituspuolueita äänestää, ääni menee hukkaan.
- Anonyymi
Hienoa että Kokoomus järjesteli ollessaan vallassa näille hyvät sopimukset. https://www.iltalehti.fi/talous/a/43dcf7f6-7cb9-4261-85f9-ba39b3324451
- Anonyymi
Missä tiedonvälitys, missä vastuuta tuntevat tutkijat ym vallan valvojat, kun eläkeläisväestöä tapetaan ennenaikaisesti, oikeusturvattomaksi pahoinpitelemällä, pitäisi olla jo rikoskanteita kansainvälisessä oikeudessa.
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17641670/aarioikeistokeskustan-korruptiokulmuni-valehteli-elakelaiskoyhille-torkeasti
Mikään ei ole niin helppoa, kuin haavoittuvimmille valehteleminen, sen eduskunnan korruptio-YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN, äärioikeisto-uusfasistinen yksipuoluejärjestelmä osaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia - Anonyymi
Eikä siinä vielä kaikki, nyt Sanna on jo vihjaillut, että kun sähkötukietu saadaan käyttöön, niin siitä ei ihan heti luovuta. Sähköyhtiöiden miljarditappioiden maksamiseen menee kuulemma vuosia. Kyse siis ns. Uniper alijäämästä.
Joten samaan aikaan kun sähköyhtiöt kuolettaa ahneuden tappioita, ne takovat ennätystulosta ja liian leveästi elävät voidellaan tukipaketeilla. Loput pitää turpansa kiinni tai kiristetään ruuvia.
On se Sanna oppinsa saanut EU:sta, EU on kusetuksen korkeakoulu.- Anonyymi
Vappusatanen oli mahdoton toteuttaa, Sähkötonni onnistui helposti. Lapsilisäbonarit onnistui myös kivutta. Kyllä SDP tietää keitä pitää lipoa takaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vappusatanen oli mahdoton toteuttaa, Sähkötonni onnistui helposti. Lapsilisäbonarit onnistui myös kivutta. Kyllä SDP tietää keitä pitää lipoa takaa.
Yritystukiin menee ja on mennyt sioilpn nostaess ne kolmisnkertaiseksi 9 miljardia
Ilmaista rahaa rikaille yrtykulle ja talonpojille luksus elämään
- Anonyymi
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009270812.html
Täydellinen epäonnistuminen jälleen kerran hallitukseltamme. Suomen historian huonoin ja kallein hallitus - Anonyymi
On kummaksi mennyt kun osataan veroprosentteja antaa mutta tukia jaettaessa ei sitten tiedetä mitään , edes asuuko osoitteessa yksinäinen vai perhe jne. , kaiken huippu on JÄLLEEN perustelut , KIIRE, ei ole omalle pomolle kelvannut pikkuhommissakaan , olisiko noiden näpertelijöiden syytä kts, peiliin ja tehdä johtopäätökset , vai oliko sittenkin kyseessä jälleen "vappusatasen" tapainen vedätys tässäkin tapauksessa, hyvin toden näköistä ennakko uutisen hintakatosta perusteella , mutta kuinkas kävikään.....
- Anonyymi
Muistakaa vaalit tulossa!
- Anonyymi
Ja niin paljon kuin sitä hallitusta on parjattu vasemmistolaiseksi vaikka jo sähköautotuki oli näyttö siitä kuinka parempi osaisia tuetaan, no aina on tuettu mutta itkua on pidetty työttömistä ja kuinka kela jakaa rahaa,,,,,
- Anonyymi
Pieniä ne onkin silakat joulukaloiksi. Eli minimitukien nosto sen rinnalle, kun varakkaille on kehitetty jos jonkinmoista tukipakettia.
- Anonyymi
Hyvätuloiset ovat tukensa ansainneet.
- Anonyymi
On ne köyhätkin heille määrätyt veronsa maksaneet , eihän noita selityksiä perusteluista voi millään tasoa hyväksyä . Yksinäisiä jotka kaikkein heikommassa asemassa tässä maassa ei ole tuettu millään lailla oli kriisi mikä hyvänsä , ja sitten ihmetellään kun porukkaa syrjäytyy . Heittäydytäänkin tyhmiksi yhtäkkiä.
- Anonyymi
Eläkeläisethän ne vasta ovat tukensa ansainneet, sillä hehän ne tuloistaan maksavat enemmän oikeasti veroa kuin saman bruttosumman tienaavat työikäiset. Ennakkoprosentti on lähes sama mutta se ei sisällä työeläkemaksua ja vähennyksiäkin on vähemmän.
- Anonyymi
Rikkaat kykenevät kyllä maksunsa maksamaan, he eivät mitään tukia ja lisiä tarvitse. Hallituksella on oma lehmä ojassa, sen on nähnyt koko tämän hallituksen kauden ajan. Erittäin tuhlaileva hallitus, kun omista eduista on kysymys. Pääministerilläkin on oikea aavustahaaremi, palkat heillä isot, eikä oikein mitään tekemistä. Kertoo pääministerin narsistisesta luonteesta. Narsistit keräävät lakeijoita ympärilleen.
- Anonyymi
Määräytyy marras jolukuun mukaan?? Soppari perkele loppuu vuoden lopussa. Sitten tulee kallis sähkö ja ollaan väliin putoajia. Missä hintaleikkuri mitä demla lupasi!!
- Anonyymi
Kulutus lasketaan marras-joulukuun mukaan.
- Anonyymi
Kiitos Sanna ja hallitus nopeasta toiminnasta. Olisi ollut kallis ja paha asia Suomen taloudelle jos perheitä olisi alkanut menemään konkurssiin sähkönhinnan takia.
Parastahan se olisi jos tuki voitaisiin kohdentaa sitä kipeimmin tarvitseville, mutta se ei ole ihan helppo juttu järjestää. Siihen ei nopeasti muut pysty kuin persut ja hekin vain puheissaan.- Anonyymi
Tehdään systeemistä päinvastoin monimutkainen, jotta rikkaat saavat enemmän etua.
- Anonyymi
Mitä tahansa olisi voitu järjestää, jos tahtoa olisi ollut, varsinkin kun aikaa on ollut tehdä, lainvalmisteluja jo kauan, mutta kun nykyhallitus haluaa jakaa vain rahaa itselleen ja muille varakkaille, muulle maailmalle ja vihreään siirtymään.
Nykyhallitus alkaa yhä enemmän näyttää vihreältä porvarihallitukselta. Heikensi ikääntyvien työttömyysturvaa. loi aktiivimalli 2 :n, tukee rikkaita kuten itseään. Melkein sääti pakkolain hoitajille eli duunareille, ei luottanut heihin.
Kokoomus, jossa on myös vihreitä, tunnetusti on antelias ulkomaalaisille. Suomalaisilta keskituloisilta se leikkaa, ei kaikkein köyhimmiltä ota. Nykyään ei ole paljon mistä leikata, kun vuosien mittaan koko ajan on leikattu, säästetty ja tehostettu ja työnnetty veronmaksajien rahoja ulkomaille.
Seuraava hallitus tulee leikkaamaan työttömyysturvaa, luulevat, että nälkäpakolla ihmiset saadaan töihin. Ei ongelmat poistu turvaa heikentämällä, ostovoima kyllä heikkenee, ja leipäjonot pitenevät ja laajenevat, ongelmat kasaantuvat terveys ym. ongelmiksi.
Nykyvihreä hallitus on tosi itsekäs, ylimielinen ja oman tolkun kansan vastainen hallitus.
- Anonyymi
Marinin hallituksen terveiset jouluna 2022. "Hyvää Joulua yli 70 000 euroa vuodessa tienaavat"
- Anonyymi
Kokomus on milkonäärien etujärjestä
Keskituloiseslla on milkoonia tilillä
Söjkölqskut on vaan oienituloisten ongelma ei keskituloisten
Uusi tuki voi leikata satoja euroja sähkölaskustasi – tämä sinun kannattaa tietää uudesta sähkötuesta
Kertakorvauksen kuukausitaso määräytyy marraskuun ja joulukuun sähkölaskuista, mutta tukea saa neljän kuukauden edestä. Kertakorvaus ei vaikuta Kelan sähkötukeen tai sähkövähennykseen - Anonyymi
Kiitoskiitos. Itse kuulun tuohon luokaan ja menisi konkurssiin ilman sähkönhinnan tukemista. Olen perheeni ainoa palkansaaja, konkurssini kohdalla päätyisimme sosiaalitapauksiksi ja tulisimme syömään muiden pienempituloisten nyt nauttimia etuuksia. Se olisi silloin pois siitä kakusta, samoin veronmaksuni joilla sitä kakkua kasvatetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitoskiitos. Itse kuulun tuohon luokaan ja menisi konkurssiin ilman sähkönhinnan tukemista. Olen perheeni ainoa palkansaaja, konkurssini kohdalla päätyisimme sosiaalitapauksiksi ja tulisimme syömään muiden pienempituloisten nyt nauttimia etuuksia. Se olisi silloin pois siitä kakusta, samoin veronmaksuni joilla sitä kakkua kasvatetaan.
Elätte liian lesosti, oletteko edes harkinneet muuttoa kerrostalokaksioon lähiöön? Pysyisvlaskut kurissa.
- Anonyymi
Missä kohtaa sähkötuissa on maininta niiden kohdistetun hyvätuloisille?
En ole löytänyt muita perusteita kuin sähkölaskun koko, josta korvataan mahdollisesti tietyn euromäärän ylittävä osa, ja siitäkin vain osa. Sähkön arvonlisäveron lasku 24:stä 10:een prosenttiin vaikuttaa kyllä koko laskun loppusummaa alentavasti.- Anonyymi
Älä nyt pilaa hyvää persu- ja tiltutarinaa ikävillä tosiasioilla.
- Anonyymi
Minä olen hyvätuloinen ja sähkölasku 45 egee / kuukausi. Mutta minäpä elän tuhlaamatta.
Tuet kohdistuu varmuudella eniten tuhlaaville. Tarvitaan siis vitusti pätäkkää, että sähkölasku on satoja euroja kuukaudessa. Pitää olla sähköautot ja isot sähkölämmitteiset talot kuten ministeri Ohisalon perheellä, jotta laskut pompsahtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen hyvätuloinen ja sähkölasku 45 egee / kuukausi. Mutta minäpä elän tuhlaamatta.
Tuet kohdistuu varmuudella eniten tuhlaaville. Tarvitaan siis vitusti pätäkkää, että sähkölasku on satoja euroja kuukaudessa. Pitää olla sähköautot ja isot sähkölämmitteiset talot kuten ministeri Ohisalon perheellä, jotta laskut pompsahtaa.Asunnon lämmittämistä pidetään tuhlaamisena vain pölhöille tarkoitetussa populistipuheessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen hyvätuloinen ja sähkölasku 45 egee / kuukausi. Mutta minäpä elän tuhlaamatta.
Tuet kohdistuu varmuudella eniten tuhlaaville. Tarvitaan siis vitusti pätäkkää, että sähkölasku on satoja euroja kuukaudessa. Pitää olla sähköautot ja isot sähkölämmitteiset talot kuten ministeri Ohisalon perheellä, jotta laskut pompsahtaa.Asut siis kerrostalossa, jossa lämmityskulut ovat vastikkeessa tai vuokrassa. Muista, että yleensä yli puolet hoitovastikkeesta on lämmityskuluja. Todennäköisesti sinunkin asuntosi ja vetesi lämmitys maksaa reilusti yli 150 euroa, vaikka asuisit pienessä asunnossa. Vähän isommassa asunnossa reilusti yli 200 euroa.
Eli maksat pian satasia kuukaudessa asuntosi lämmityksestä, mutta et edes tajua sitä, koska se on piilotettu muihin kuluihin.
- Anonyymi
Miksi se ei voi olla yksinkertaisesti niin, että sähkön hinta rajattaisiin 18 senttiin kWh?
Miten vaikeaa EU:n ohjeistus (määräys) on toteuttaa hallituksen vajakeille? Onko siinä jokin WEF-pykälä, joka tuon kikkailun mahdollistaa?
Helevettiin nuo sadan euron omavastuut!!! Köyhien kyykyttämistä!- Anonyymi
Ei sinun tarvitse tuosta 18 sentistä murehtia. Hallitus on tehnyt tai tekemässä Windfall-veroa, joka toteuttaa tuon EU:n vaatimuksen.
- Anonyymi
Tietämättömille tiedoksi, että WEF ajaa juuri etuja hyvätuloisille ja kurjuutta köyhille. Siinä syy!
Vaihtakaa jo ne Marin ja muut kätyrit pois sieltä mädättämästä!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun tarvitse tuosta 18 sentistä murehtia. Hallitus on tehnyt tai tekemässä Windfall-veroa, joka toteuttaa tuon EU:n vaatimuksen.
Miten se varmistaa, ettei sähkön hinta kansalaisille ylitä 18 snt /kWh?
- Anonyymi
Tuollaista määräystä ei ole olemassa. Tuo 18 sentin ohje on ymmärretty väärin, koska se ei oikeasti kiellä laskuttamasta yli 18 senttiä sähköstä.
- Anonyymi
Marinin hallitus on kokoomuslaisempi kuin kokoomus itse. Sähkötuet rikkaille.
Kokoomuksen märän unenkin, eli eläkeputken poiston Marinin hallitus toteutti, koska kokoomus ei itse kyennyt siihen hallituskausiensa aikana. Tämän seurauksena monen vanhuksen elämästä tulee sietämättömän vaikeaa.- Anonyymi
Miksi kirjoittelet jatkuvasti valheita?
Sähkötuet maksetaan sähkölaskujen loppusummien perusteella, jota alennettu arvonllisävero myös pienentää.
Mitå enemmän kulutat sähköä, niin sitä enemmän maksat sähköstäsi edelleenkin.
Eläkeputki ei ollut perustuslain mukainen. Enemmän on ihmeteltävä miten sellainen on ylipäätään lainsäädäntöön päässyt. - Anonyymi
Harmi kun persut ovat oppositiossa. Mutta seuraavassa hallituksessa ne kyllä hoitavat vasemmistolaista politiikkaa ja oikeistolaista. Työttömille aletaan maksaa kunnon työttömyyskorvaukset ja työttömyysetuudet leikataan minimiin.
Sähkötuki maksetaan kerrostaloasujille eikä sähköllä omakotejaan lämmittäville hyvätuloisille, niille luvataan palkkaveroalennukset joilla se sähkötuki maksetaan kerrostaloasujille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kirjoittelet jatkuvasti valheita?
Sähkötuet maksetaan sähkölaskujen loppusummien perusteella, jota alennettu arvonllisävero myös pienentää.
Mitå enemmän kulutat sähköä, niin sitä enemmän maksat sähköstäsi edelleenkin.
Eläkeputki ei ollut perustuslain mukainen. Enemmän on ihmeteltävä miten sellainen on ylipäätään lainsäädäntöön päässyt.Älä höpötä äläkä keksi ihan omia selityksiä eläkeputken poistolle, se oli porvarien jo pitkän ajan haave toteuttaa, jonka sitten demarijohtoinen hallitus toteutti.
Mihinkään perustuslakiin ei poisto liittynyt. Höpö, höpö. Ikä on ongelma työmarkkinoilla, se pitäisi huomioida. Ns. duunarihallitus halusi jättää ikääntyvät heitteille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmi kun persut ovat oppositiossa. Mutta seuraavassa hallituksessa ne kyllä hoitavat vasemmistolaista politiikkaa ja oikeistolaista. Työttömille aletaan maksaa kunnon työttömyyskorvaukset ja työttömyysetuudet leikataan minimiin.
Sähkötuki maksetaan kerrostaloasujille eikä sähköllä omakotejaan lämmittäville hyvätuloisille, niille luvataan palkkaveroalennukset joilla se sähkötuki maksetaan kerrostaloasujille.Kerrostaloasuminen on ekologisin asumismuoto, mutta tunnetusti vihreät luonnonsuojelijat mielellään asuvat luonnonvaroja tuhlaavissa suurissa ökytaloissaan.
Ei pitäisi nipottaa, mutta huvittaa vihreiden tekopyhät luonnosuojeluhöpötykset. Omista mukavuuksistaan eivät tingi vähääkään, mutta muiden kimpussa ovat vihreine paatospuheineen. Pelkkää lässytystä!
- Anonyymi
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009285902.html
Sähkötuet saavat rikkaat tuhlaamaan lisää sähköä, seurauksena sähkökatkoja. paha virhe hallitukselta.- Anonyymi
Sähköä saa tuhlata jokainen aivan yhtä paljon. Mitä enemmän tuhlaat, sitä enemmän maksat.
Jos taas olet persaukinen, niin menet töihin, etkä uIise nettipalstoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköä saa tuhlata jokainen aivan yhtä paljon. Mitä enemmän tuhlaat, sitä enemmän maksat.
Jos taas olet persaukinen, niin menet töihin, etkä uIise nettipalstoilla.taidat olla vähän sekaisin päästä, jos yhteiskunta maksaa sulle osan sähkölaskusta niin totta kai ymmärrät olla solidaarinne silloin yhteiskuntaa kohtaan. Jouluaatton sähköpiikki voi johtaa jo sähköpulaan ja katkoihin. Sairaalat tarvitsee mm sähköä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taidat olla vähän sekaisin päästä, jos yhteiskunta maksaa sulle osan sähkölaskusta niin totta kai ymmärrät olla solidaarinne silloin yhteiskuntaa kohtaan. Jouluaatton sähköpiikki voi johtaa jo sähköpulaan ja katkoihin. Sairaalat tarvitsee mm sähköä.
En minä niin hölmö ole, että maksaisin sähköstä enempää mitä käytän.
Sähkötuki ei korvaa sähkölaskusta kuin osan. Mitä enemmän tuhlaat, sitä enemmän maksat. Ja maksat takuulla monta kertaa enemmän kuin vuosi sitten, jos ei satu olemaan edelleen joku halpa määräaikainen sopimus käytössä.
- Anonyymi
Älä vinku köyhäpaska, Keskiluokka tätä maata pyörittää ja keskiluokalle tuki suunnattiin. Köyhät ovat jo muutenkin saamapuolella tukineen ja avuntarpeineen. Ole kiitollinen etten tule ja https://bootstrappedwithkids.com/wp-content/uploads/2014/12/batman-bitch-slap-opp.jpg
- Anonyymi
Harhaluulo, että keskiluokkaisena olisit hyvässä asemassa tulevaisuudessa. Keskiluokka halutaan juuri karsia maasta pois ja keskittää edut superrikkaille suuromistajille. Tutustu WEF-tavoitteisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaluulo, että keskiluokkaisena olisit hyvässä asemassa tulevaisuudessa. Keskiluokka halutaan juuri karsia maasta pois ja keskittää edut superrikkaille suuromistajille. Tutustu WEF-tavoitteisiin.
Niinhän tässä sähkötuki-hommassakin tapahtuu. Raha pakkautuu niille, jotka omistavat valtavasti. Keskiluokka ei hyödy.
- Anonyymi
Hallitus suuntaa sähkölaskutukea itselleen ja muille rikkaille ökyasujille, joilla on isot sähkölaskut.
Köyhyys on valinta. Ainahan niitä on katkerana karehdittu jotka ovat itse rahansa ansainneet. Sossu ne köyhien laskut on tähänkin asti kuitannu, ei se mitään vaikuta köyhimpien elämään, helpottaa vain yhteiskunnan pyörimistä kun itsenäisesti elävillä ei mene kaikki rahat sähköyhtiön taskuun.
- Anonyymi
Ja valinta on myös idioottimainen sähkön tuhlailu. Eli maksakoon kokonaan sähkönsä, ei mitään tukia.
- Anonyymi
Kela maksaa edelleen köyhän sähkölaskut kuten ennenkin. Ei siis mitään uutta auringon alla.
- Anonyymi
Ihme kelajankkaamista, onko se tämä sama jankkaaja joka aina sanoo että tupakki ja kalja. Hyvin on matalat ne tulorajat jotka katkaisee kaikki potentiaaliset haettavat tuet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme kelajankkaamista, onko se tämä sama jankkaaja joka aina sanoo että tupakki ja kalja. Hyvin on matalat ne tulorajat jotka katkaisee kaikki potentiaaliset haettavat tuet.
Kela maksaa sähkölaskun kuten ennenkin. Se oli asiana, ei mikään muu. Turha siis vinkua sähkön hinnasta, kun se ei toimeentulotukiasiakkaille ole muuttunut 0 eurosta mihinkään.
- Anonyymi
Minä en ainakaan kuluta yhtään enempää sähköä tämän kuun viimeisinä päivinä kuin mitä välttämättä tarvii. Minähän joudun silloin maksamaan entistä suuremman laskun joulukuusta ja se tulvaisuudessa saatava hyvityksen prosenttiosuus siitä 100€ ylittävästä osasta ei edes ole tiedossa.
Eli en nyt halua esim. maksaa 200€ lisää siitä hyvästä että saan siitä vaikkapa 100€ hyvityksen keväällä kun en sitä hyvityksen määrää tiedä.
Turhaa pelkoa tuo kulutuksen tahallinen lisääminen. - Anonyymi
Juu sama sähkö meilläkin menee vaikka hintaa laskettaisikin. Kynttilänvalossa tähänkään asti kuljettu ja puita palaa kuten ennenkin.
- Anonyymi
100 euron omavastuu varmistaa, että kaupunkiluukkuihin sullotut köyhät maksavat täyden kalliin hinnan sähköstä, vaikka kuluttaisivat vähän.
Tyypillinen sähkönkulutus on 2400 kWh vuodessa, joka vastaa 50 sentin /kWh hintaa ja maksaa sen satasen kuussa.
Taloyhtiö maksattaa kallistuneet lämmityskulut lisäksi asukkailta käyttövastikkeessa, joten siitäkään ei köyhä saa etua.
Aivan suunnittelemalla suunniteltu juttu juuri köyhien kyykyttämiseksi.- Anonyymi
No miksi sitä tukea pitäisi kerrostaloasujan saada jos ei ole kusessa?
Siksikö että joku toinen voin olla kusessa ja tarvii sitä tukea? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi sitä tukea pitäisi kerrostaloasujan saada jos ei ole kusessa?
Siksikö että joku toinen voin olla kusessa ja tarvii sitä tukea?Miksi tukea pitäisi saada sähköä vastuuttomasti tuhlaavan narsistisen paskiaisenkaan? Nämä tuet kannustaa tuhlaamaan sähköä kuin idiootti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi sitä tukea pitäisi kerrostaloasujan saada jos ei ole kusessa?
Siksikö että joku toinen voin olla kusessa ja tarvii sitä tukea?Vastakysymys: miksi juuri köyhän pitää maksaa täysi sähköyhtiöiden keplottelema hinta, jos EU on määrännyt hinnan ylärajaksi 18 senttiä / kWh?
Jotenkin alkaa tuntua, että täällä kirjoittelee valtioneuvoston suojatyöpaikka-trolleja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastakysymys: miksi juuri köyhän pitää maksaa täysi sähköyhtiöiden keplottelema hinta, jos EU on määrännyt hinnan ylärajaksi 18 senttiä / kWh?
Jotenkin alkaa tuntua, että täällä kirjoittelee valtioneuvoston suojatyöpaikka-trolleja.Jossain asioissa EU-määräyksillä ei ole mitään merkitystä ja joissakin se on aukoton laki.
Riippuu ihan siitä, mille porukalle edut ovat menemässä ja kuinka se vastaa WEF-agendaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastakysymys: miksi juuri köyhän pitää maksaa täysi sähköyhtiöiden keplottelema hinta, jos EU on määrännyt hinnan ylärajaksi 18 senttiä / kWh?
Jotenkin alkaa tuntua, että täällä kirjoittelee valtioneuvoston suojatyöpaikka-trolleja.Miksi kirjoittelet tuota valhettasi joka ketjuun?
Windfall-vero on tulossa tuon EU-vaatimuksen vuoksi Suomessakin käyttöön.
- Anonyymi
Kyllähän se tuki menee suurelta osin kaikkein rikkaimmille, sillä tuskin köyhillä on isoja sähkölämmitteisiä ok-taloja, joissa on lämmitettyjä uima-altaita, lämmitettyjä autotalleja, lämmitettyjä viherhuoneita ja patioita, kaksi sähköautoa jne.
- Anonyymi
Suurituloiset lämmittää asuntonsa pääsääntöisesti muilla tavoilla kuin suoralla sähkölämmityksellä. Uima-altaat ovat kuitenkin aika pienellä osalla ihmisiä, eli sen takia ei kannata jättää "sähkönhintaloukoon" pudonneita ihmisiä ja perheitä pakkaseen.
- Anonyymi
Nyt hallituksen kannattaisi lakkauttaa Veikkaus
ja osallisutua itse lottoon
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fc9d1e69-35dc-43ee-b133-f47aa4945055 - Anonyymi
Kerrostaloasukkaat maksaa taloyhtiön sähköt vastikkeessaan. Jossain taloyhtiöissä yhtiö toimii kauttalaskuttajana eli sähköt tulee yhtiön kautta ja ne maksetaan vastikkeessa. Nämä eivät tule saamaan sähkötukea vaikka vastike voi nousta tonniin. Ja näissä asunnoissa asuu ihan normi työssäkäyviä,joilla ei ole teslaa pihassa.
- Anonyymi
Kateuden siemen on taas itänyt mädän mielen syövereissä .
- Anonyymi
Taasko joku ns. keskiluokkainen luulee, että hänelle ollaan kateellisia? Tässä ei hyödy kuin todella paljon omistavat tahot, jotka pääsevät tekemään tulonsiirtoja. Keskiluokkaiselle sähkö on edelleen p*rkeleen kallista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taasko joku ns. keskiluokkainen luulee, että hänelle ollaan kateellisia? Tässä ei hyödy kuin todella paljon omistavat tahot, jotka pääsevät tekemään tulonsiirtoja. Keskiluokkaiselle sähkö on edelleen p*rkeleen kallista!
Keskiluokkainen luulee kuuluvansa rikkaisiin.
- Anonyymi
Hallitukselta oli taaskin järki kateissa, kun puolipaniikissa piti tehdä jokin tukipäätös. Kaikki lähtee umpityhmästä pääministeristä.
- Anonyymi
Tarkoitatko sitä kaukaisuuteen tuijottavaa lautaa hallituksen aitiossa?
- Anonyymi
Ongelmahan on siinä että Salinin veljekset Virroilla on kusettajia.
- Anonyymi
Umpityhmän opposition syytä näin kehno tilanne. Hyvä opposito olisi kaatanut hallituksen jo monta vuotta sitten.
- Anonyymi
Kyllä oppositio on yrittänyt kaataa hallituksen jo monta kertaa, mutta kun eduskunnassa on hallituspuolueiden kansanedustajia niin suuri määrä, he tietysti aina äänestävät hallituksen luottamuksen puolesta ja on niitä luopioita tyhjiä äänestäjiä, hallituksen kaato on lähes mahdoton.
- Anonyymi
Järkevän tukipäätöksen tekemiseen olisi ollut aikaa vaikka kuinka paljon mutta ilmeisesti hallituksella ei ollut edes halua sellaisen tekemiseen.
- Anonyymi
Oli tukipäätös mikä tahansa, niin aina joku jäkättää sanoo ettei se ole järkevä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli tukipäätös mikä tahansa, niin aina joku jäkättää sanoo ettei se ole järkevä.
Nykyhallitus on ollut lähes kaikissa toimissaan järjetön, pelkkä vihreä tolloääriaate toimija ja se näkyy Suomen monen moisissa ongelmissa ja kriiseissä.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17621347/niinisto-oli-heikoin-lenkki
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄKSI pörssirikollisten muuttaman eduskunnan, äänestämisen lopettaminen, on ainut keino tavallisille kansalaisille puolustautua, äärioikeiston järjestäytynyttä pörssirikollisuutta, isoa talousrikollisuutta vastaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17596062/rikostutkinnat--ja-syytteet-nord-stream-talvivaara-uniper-elakerahastojen-ryostot
Ei ole virallista äänestyspakkoa, vaikka on kova painostaminen, "kansalaisvelvollisuuteen" vetoaminen, syyllistäminen, suostuttelu, kova ek-mediamainonta, ym vanhoilla ajoilla, nykyisin olemattomien puolue-erojen esitteleminen ym sumuttaminen ja kansanpetos. Oppikaa sanomaan ei, emme enää äänestämällä, huononna jo entisestään huonoja olojamme. - Anonyymi
Ihmeellisiä väkisin väännettyjä tukihimmeleitä jotka ovat rahansiirtoa rikkaille.
Muualla asetettu yksinkertainen ja toimiva hintakatto.
Suomalaiset päättäjät (jotkut) ilmeisesti liian ylpeitä ottamaan muualta mallia? - Anonyymi
Tiukkaa tekee selviääkö suomi Marinin huulipuna hallituksen viimeisestä kolmesta kuukaudesta
- Anonyymi
Onko Lintilän keplottelijalla sähköllä lämmitettävä talo. En ihmettelisi, median kannattaisi pengata. Ensin valmisteltiin kuukausitolkulla ja sitten tulikin kiire. Minne tuli kiire .
- Anonyymi
Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavat asuntokunnat kiittävät tuista
- Anonyymi
Mutta kiitos kummiskin , otetaan vastaan mieluusti , ainahan tuon rahan voi johonkin mieluisaan käyttää.
- Anonyymi
Vihreä tuhlaileva porvarihallitus on nykyhallitus. Ilmankos moni konkari kokoomuslainen kansanedustaja, jolla on ollut tapana ennen olla äänessä oppositiossa, on nyt ollut hiljaa, on vain myhäillyt tyytyväisenä Marinin hallituksen toimintaan.
Onko Marin loikkaamassa Kokoomukseen, kun sen hallitus alkaa ennen vaalia tukea rikkaita tuolla tavoin vaiko pelaa yhteistyötä seuraavaan sinipunahallitukseen?
- Anonyymi
Käännän pääni seinään päin ja itken katkerasti.
-pikku mökin akka- - Anonyymi
Uskaltaako eestiin muuttaa, jos maa vallataan vielä pahempien tunarien toimesta.
- Anonyymi
Suomen Vihreä hallitus aikoo ottaa Virosta ukrainalaisia pakolaisia, miksi taas turvallisesta maasta, Suomi on kyllä ottanut ukrainalaisia pakolaisia ihan tarpeeksi ja lisää on tulossa ensi vuonna saman verran ainakin, miksi myös muualta?
Välimeren salakuljettajien duunaamia siirtolaisia Vihreä hallitus on kuskauttamassa myös Suomeen.
Kunka energia. - sähkö riittää tulevalle väenpaljoudelle, kun Vihreä hallitus on aiemmin petannut toimillaan energian vajautta muutenkin?
- Anonyymi
kävi tässä sähkö tuessa, kuin niissä aiemmissa korona tuki rahoissa - nekin meni niille, jotka ei lisää rahaa olisi tarvinneet !
Tämä on täysin osaamaton tolvana hallitus. ja hanhi ministerit kaakattaa. - Anonyymi
Marin tirsk, sähkötuki tirsk hallitus tirsk.
https://www.youtube.com/watch?v=E3TgsetOxBU - Anonyymi
Valtaosa mieltää sähkönkulutuksen tulevan talon lämmityksestä, mutta tässä samalla tuetaan mm. sähköautoilijoita ja vaikka crypto-louhintaa. Nopeasti, miettimättä kustu ehdotus.
- Anonyymi
Sama sille mitä tekee, palkka tulee siitä huolimatta.
- Anonyymi
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kuluttajien-luottamus-talouteensa-pohjalukemissa-yritysten-tunnelmat-ennallaan/4977910c-77fe-466e-b5d1-ea0aed4bac53
Marinin hallitus ajanut kanasalaisten luottamuksen talouteensa kaikkien aikojen pohjalukemiin.- Anonyymi
Ei ole Marinin hallituksella tuohon osaa eikä arpaa. Energian ja lannoitteiden korkeat hinnat (kiitos sota-Putelle) jälkiseuraamuksineen ja EKP:n tekemät (Marininkin kyseenalaistamat) koronnostot ovat kiihdyttäneet inflaation kovimpaan vauhtiin sitten 1970-luvulla. Kuka on tottunut elämään kädestä suuhun voi todeta oman taloudensa olevan huonossa jamassa.
- Anonyymi
Päätin että äänestän demareita pitkään kannattamani oikeistopuolueen sijasta.
- Anonyymi
frwq
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752873- 592831
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172713- 412082
- 532061
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792057Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31114Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019