Todellinen Jeesus on usein unohdettu joulunvietosta.
Eihän missään edes kerrota, että hän olisi kertonut opetuslapsilleen synnyinpäiväänsä, eikä mikään viittaa siihen, että hänen seuraajansa olisivat viettäneet hänen syntymäpäiväänsä.
Eihän missään edes kerrota, että hän olisi kertonut opetuslapsilleen synnyinpäiväänsä, eikä mikään viittaa siihen, että hänen seuraajansa olisivat viettäneet hänen syntymäpäiväänsä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eihän Jeesus sanonut myöskään, että:" muistakaa valehdella ja palvokaa amerikan kahdeksaa "nollaukkoa", tyhjäntoimittajaa. Niiden sanomiset menee minun sanomisieni edelle."
Painavaa sanaa lisää!
Jeesus ei käskenyt seuraajiaan muistelemaan hänen syntymäänsä vaan kuolemaansa ja sen käänteentekevää historiallista merkitystä.
Mutta ei hän syntymänsä muistoa, kieltänyt viettämästäkään.
Jos kielsi, niin missä kohden?
Mutta valehtelemasta hän kielsi. Miksi JT:t kuitenkin valehtelevat niin, että korvat heiluvat. Läps Läps.
Vartiotornille käskyn puuttuminen voi olla sama kuin kielto, jos tarve niin vaatii. Samoin kielto voidaan tarvittaessa ohittaa. Raamattu palvelee järjestön tarpeita rekvisiittana, josta poimitaan se mitä halutaan ja väännellään sekin.
Raamatun mukaan JT eivät valehtele eli keksit koko sadun!
Kukaan muu maailmassa ei käytä Raamattua niin tehikkaasti kuin JT.
Heidän kaikki kirjoitukset omissa kirjoissa ja netissä osoittavat, että puhut soopaa!
Raamattu ei sano mitään Jehovan todistajista, koska koko Vartiotorni-korporaatiota ja Jehovan todistajia ei ollut olemassakaan tuohon aikaan. Tunget Jehovan todistajat jälkikäteisesti Raamatun sivuille.
Kuinka tuli tällaiseen johtopäätökseen, ettei kukaan käytä Raamattua niin tehokkaasti kuin Jehovan todistajat? Maailmassa on yli 30 000 erilaista kristinuskon kuppikuntaa - oletko käynyt ne kaikki läpi? Totta kai Vartiotorni sanoo olevansa ainut aidosti kristillinen ryhmä, mutta näin voi sanoa mikä tahansa muukin ryhmä itsestään. Omien kirjoitusten käyttäminen todisteena puolestaan on lähinnä surullista, koska siinä viitataan puolueellisesta lähteestä tuleviin teksteihin: "Olemme oikeassa, koska olemme itse kirjoittaneet niin". No älä.
"Todellinen Jeesus on usein unohdettu joulunvietosta."
Kyllähän tuota muistellaan aina kun jouluevankeliumi luetaan.
"Eihän missään edes kerrota, että hän olisi kertonut opetuslapsilleen synnyinpäiväänsä, eikä mikään viittaa siihen, että hänen seuraajansa olisivat viettäneet hänen syntymäpäiväänsä."
Niin, entä sitten?
Se on ihmistekoista muistelemista, joka asiassa pitää pysyä totuudessä!
Totuutta, ei mitään entä sitten!
Todellinen jeesus? Älä heti naurata tärviölle. Katsos jessuli on satuolento.
Raamattu osoittaa monia tieteellisiä totuuksia totuudeksi, revi siitä satusetä!
Älä. Kuten esimerkiksi? Kerro omin sanoin, niin saamme nauraa.
Vedenpaisumus, satuolennon vettenpäällä kävely?
Oletko itsesi isä?
Näin väittää lahkolaiset, opissaan!
Ei ihmiskunnan menneisyys ole satua,vaan se on todellista elettyä elämää.
Uskot sitten historiankirjoituksiin,tai sitten et.
Aika aikaansa kutakin,mutta menneisyys ei katoa.
Menneisyydestä löytyy oikea kristillisyys, sen ovat lahkot sivuuttaneet, mutta ei JT!
JT on siinnä lahko,missä muutkin.Uskotte sitten tai ette.
Lahko on sitä, että höpistään sellaista mitä ei ole Raamatussa!
Kun ne lahkokirjoitukset muuttuvat edestakaisinkin, ja ne kirjoitetaan jehovakanavalta tulleiksi.
Esim. Room. 13 esivallat olivat ennen 1929 maallisia, vuosina 1929 - 1962 taivaallisia ja sen jälkeen taas maallisia. Vartiotornissa.
Niin kuin päällekkäisten sukupolvien oppi ja hallintoelin. Näytätkö mistä nämä löytyvät Raamatusta?
Usko muuttuu sen mukaan, kun Raamatun sanan ymmärrys kasvaa....jakeita on n. 45000!!!
Jeesus ei kehottanut seuraajiensa lapsia lahjoittamaan jäätelörahojansa järjestölle.
Ei kehota Vartiotornikaan, kertoo vaan mahdollisuudesta, lahjoittaa jäätelörahat järjestölle.