Siis nyt ihmiset, miettikäähän kerrankin, mikä ihme siinä nyt on niin kamalaa, että toiset haluavat pitää kiinni eduistaan? Jos tultaisiin opettajille sanomaan, että se on nyt kolmasosa lomaa kesällä ja toinen sitten joskus, kun ehditään pitää ja kolmannen saat sitten syksyllä, niin johan olisi koko Suomi puolustamassa, etteihän nyt niin voi tehdä. Vaan nyt kun on ne niin hurrrjan hyväpalkkaiset paperimiehet kyseessä, niin johan vituttaa.
Kuinka moni, ihan vakavissaan on edes tutustunut paperialan työehtosopimukseen? Kuka teistä tietää, mitä se palkka oikeasti on?
Tottakai siellä paperitehtaassa on niitä parempipalkkaisia, isompia herroja, ihan samalla lailla kuin missä tahansa muussa yrityksessä, mutta tavallisen paperiduunarin palkka ei tosiaan ole NIIN iso, että sitä noin järjettömästi tarvitsisi kadehtia.
Minä en ainakaan luopuisi lomistani noin vaan, enkä muutekaan suostuisi huonontamaan työsopimuksen ehtoja tuollaisiksi kuin heille ehdotetaan.
Entäpä sitten, kun paperiliitto antaa periksi? Sitten me kaikki saamme ehdotuksia samanlaisista ehdoista, "kun paperiliittokin suostui". Turha sitten tulla enää itkemään, että miksi antoivat periksi.
Pistää vihaksi tuollainen.
Kuinka moni, ihan vakavissaan on edes tutustunut paperialan työehtosopimukseen? Kuka teistä tietää, mitä se palkka oikeasti on?
Tottakai siellä paperitehtaassa on niitä parempipalkkaisia, isompia herroja, ihan samalla lailla kuin missä tahansa muussa yrityksessä, mutta tavallisen paperiduunarin palkka ei tosiaan ole NIIN iso, että sitä noin järjettömästi tarvitsisi kadehtia.
Minä en ainakaan luopuisi lomistani noin vaan, enkä muutekaan suostuisi huonontamaan työsopimuksen ehtoja tuollaisiksi kuin heille ehdotetaan.
Entäpä sitten, kun paperiliitto antaa periksi? Sitten me kaikki saamme ehdotuksia samanlaisista ehdoista, "kun paperiliittokin suostui". Turha sitten tulla enää itkemään, että miksi antoivat periksi.
Pistää vihaksi tuollainen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta miten tämä viesti saatais läpi myös ruohonjuuri tasolla? kun tuntuu että tällä hetkellä ihmiset ovat keskittyneet siihen kuinka paljon paperi haluaa lisää rahaa, vaikka siitä ei ole edes kysymys.
tulee vain mieleen, että onko Suomessa todella näin paljon lukukyvyttömiä ihmisiä vai onko korvien välissä vikaa kun ei meinaa mennä message läpi millään?
Hienoa lukea järkitekstiä täältäkin.
Koko keskustelupalsta on yleistyksen ja ennakkoluulojen peitossa.
että opettajat eivät ole kiristäneet kaikkia mahdollisia etuja työnantajaltaan? Eihän heillä tosin ole siihen mahdollisuuttakaan, toisin kuin paperimiehillä. Suomalainen luonne ei hyväksy rikoksilla saatuja etuja...
missä muualla pääsee niin helpolla kuin paperimiehenä. Telkkarissa oli haastateltu yhtä ja siinä vain istui tietokoneen ääressä. Paperista ei tarvitse tietää hajuakaan, tietokone hoitaa kaikki. Jospa hoitoalallekin saisi tuollaisia tietokoneita. Napista kun painaa, niin taas vanhukset saavat ruokaa. Toisesta napista painamalla vanhus kiidätettäisiin vessaan ja niin edelleen. Ilkeävätkin paperimiehet vaatia lisää palkkaa. Tietokone sen palkan ansaitsisi. Kyllä opettjankin pitää joustaa, jos tosiaan työnantaja haluaisi jakaa kesäloman osiin. Eihän se olisi ollenkaan mielekästä. Entäs, jos paperimiehet sattuisivat vaatimaan kolmen kuukauden kesäloman niinkuin opettajilla on. Kenellä muulla on kolmen kuukauden palkallinen kesäloma? Niin moni joutuu nyky päivänä joustamaan, että saisi edes pitää työpaikkansa. Et taida tietää nykyajan menosta mitään. Lähipiirissäsi ei varmaan ole yhtään työtöntä.
Kyllä se on pieni kateellisten tai työnantajien propagandaan uskova joukko,joka möykkää pitää.Suurin osa suomalaisista ei vähempää voisi välittää paperimiesten palkoista.Kukaan meistä ei omia etuuksia halua heikentää.Varsinkaan näillä argumenteilla,joita TA esittää.Keskimäärin paperitehtaiden käyttöaste on tällä hetkellä 87-90%.Nykytyöaikamuodolla tehtaita voidaan käyttää 98% teholla vuositasolla laskettuna.Ei siis löydy perusteita joulu-,juhannusseisokeista luopumisesta.
Paperimiehet halusivat tupon mukaisen palkankorotuksen - ei enempää - ei vähempää.Paperin palkat ei ole keneltäkään muulta,kuin omistajilta pieni osa pois.
Kyllähän 3/7 työaikamuodossa joustetaan jo tarpeeksi.Kuinkahan moni on oikeasti halukas jakamaan kesälomansa useampaan osaan.Ei opettajat ainakaan.
mulle, paljonko paperimies tienaa. Enemmänkin voisivat tienata, niin saatas perhana vieköön veroilla pikkaisen lisää palkkaa opettajille ja sairaanhoitajille. Ja noilla paperimiesten maksamilla veroilla katetaan kolmen-neljän työttömän päivärahat. Jos paperimiehiltä viedään palkkaa pienemmäksi, se pienenee lähipiirisi työttömyyspäivärahatkin. Vai mistä vitusta kuvittelit rahan noihin päivärahoihin tulevan? Kenties työttömyyspäivärahoista maksetuista veroista?
Puhuu puhuu heppu asiaa !! Miettikäähän sitä valittajat.
Voihan nyt käämit! Ihanko vallan telkkarissa näytettiin, että siellä se paperimies vaan istui tietokoneella ja kone hoiti kaiken ihan paperikoneen pesun ja viiran vaihdonkin, ihan tosta vaan? Että näinhän sen silloin täytyykin olla. =D Anteeksi lievä hymyilyni, mutta olisi hienoa, jos pääsisit joskus katsomaan paperikoneenhoitajan työtä -ihan livenä.
Niin ja juu, olen ollut ihan itsekin työttömänä, joten melkoisen lähipiirissä löytyy.