Onko se parempi kuin vaikka olululainen tavara?
Saamelainen pinppi
Anonyymi-ap
4188281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 75 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 75 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 418
Vanhimmat
Tottahan toki, se on PALJON parempi. Se on tosi karvainen, ahdas, kuuma ja kostea. Nam! Tule sinäkin testaamaan niin se jättää ikuisen kiiman.
Saamelainen ja ruotsalainen pimppi molempiin tulee ensi kerrasta himo, on ne niin koukuttavia
Eipä siinä eroa ollut hyvä pillu vaan saamennaisella. Yksi asia jäi vaan mieleen,se ääntely oli hurjaa jopa hieman häiritsevää. Hän todella nautti aktista kovasti. Olen kuulut,että saamenaisilla on sellainen hurja malli naida.
Kaikki on yhtä hyviä. Se on vain miehen vehkeen pienuudesta johtuvaa, jos ei tunnu hyvältä
Son näin että ei ole väljän voithanutta.
Kyllä mie omalla 7 tuumasella olen pärjäny hyvin käestä pitäen ovat kiittäneet
40 vuoden kokemuksella voin sanoa, että saamelainen on huomattavasti himokkaampi. Siinä on se suurin ero esim. Oululaiseen verrattuna.
Saamen pinppi karvaista, aika väljää ja haiskahtaa mädölle 🤔
Tuo on kyllä täysin totta!
Siinä 2 peräkamaripapparaista kirjoittelevat keskenään syntyjä syviä. Se on tokkiinsa oikein että saavat purkaa unelmiaan edes suomi24lla
ööh... eli sinäkö se oot?
minähän se, Moktar.Gubta kyllä.:)
Pinpeissä on huomattavia eroja
"Siinä 2 peräkamaripapparaista kirjoittelevat keskenään syntyjä syviä. Se on tokkiinsa oikein että saavat purkaa unelmiaan edes suomi24lla"
Tosta viestistä voi päätellä sen ,että toi ukkeli ei oo saanut yhtään kertaa eli poikuus on tallella. Me ollaan saatu saamelaistytteletäkin naida.
Kivaa se oli kun hän saamelaisnainen äänteli kovaäänisesti ja voihki,kun paneskelin häntä. Ei olluna pornovideoiden tekoäänitystä vaan ihan liveä ihanaa saamelaisnaisen ääntelyä.
Jospa se vain joighas?
joi loi loo
https://youtu.be/6BYGCyik5S8
Jo vain
Lappilainen pinppi on tosi kylmä 🥶
Siltä vaikuttaa...
https://www.youtube.com/watch?v=kaRZeuZDAVI&ab_channel=Vierotchka
Onko taas kuvattu Jeesiössä videota?
Toimittaja kyselee saamelaisukoilta, että kumpi se on parempaa poron vai naisen. Johon toinen saamelaisukoista toteaa, että vastaa sie Aslakki ku oot kokeillu naistakin.
Nauroin itsekin makeasti Gretan kuitille, mutta olen kyllä viime aikoina myös herännyt miettimään miten perseestä se on, että peniksen arveleminen pieneksi on meillä edelleen hyväksytty vittuilukeino.
Koska oikeasti - mistä muista fyysisistä ominaisuuksista on vielä ok pilkata?
Minä koen sanonnan aika lailla vertauskuvalliseksi. Tietenkään kaikilla "bemari/Audi-miehillä" ei ole pieni penis. Minulle tämä "pienimunainen mies" tarkoittaa epävarmaa, retostelevaa miestä, joka kompensoi henkistä vajavaisuuttaan materialla.
onko edelleen 2020-luvulla tarpeen kytkeä vertauskuvissamme seksuaalista kyvykkyyttä ja munan kokoa siihen millaista käytös on?
onko edelleen 2020-luvulla tarpeen kytkeä vertauskuvissamme seksuaalista kyvykkyyttä ja munan kokoa siihen millaista käytös on?
Käytännössä lähes kaikista naisen ruumiin osista, noin alkajaisiksi.
En halua tällä avauksella vähätellä naisten esineellistämistä ja törkeää kommentointia, jota naiset saavat vartaloistaan. Se on joissain piireissä ihan liian hyväksyttyä.
Ööh, ehkä nainen ei ole sinulle ihmimen.
Mutta aloituksen aihe on naisen sukupuolielimen kommentointi ja arvostelu.
Mitä tiukempi tavara, sit aikasempi ruiskutus.
Näin se pano menee joskus tunteihin asti, kun vanhempia rouvia panee!
Saunatisseistä lihavuuteen naisten arvostelu on ihan hyväksyttyä, ihan nykypäivänä. Lihavana naisena tämä on mulle tuttua.
Koko elämäni tätä lihavuuteni ja lihavuuden puintia kuunnelleena sanoisin että ihan joka paikassa se on vapaata riistaa.
Tiedät varmasti itsekin jos hetkeksi pysähdyt että miten naisten kehoista puhutaan esineellistäen ja usein ilkeästi, vaikket siihen itse osallistuisi.
Minusta ei ole fiksua pilkata, ei miestä eikä naista, eikä kummankaan ruumiin osia - saamme ne jokainen elämältä lahjana, , jokainen ihminen arvokas sellaisena kuin on. Joskus nuoret ihmiset eivät ymmärrä, mutta kun ikää tulee niin kenties oppii hiljaa mutkaista tietä kävelemään.
Tiedän ei kaikki aikuisenakaan
Minulla on peenis 37cm. Juuri kukaan nainen ei halua minua, kun eihän tuo aisani mahdu kuin tosi loson naisen sisään! 😩
Kiusallinen ongelma, eikö sitä voisi jotenkin lyhentää? 🤔
Joku poropaimen puraisemaan aisasta liiat pois, pureehan ne porojenkin pallit 😂
Sopiiko aud/bemarin sisälle ,no ainaski ovi raollaan
Kuinka saada onkelmaasi tyydyttävä loppulasku! Ehkä väljävittunen horo?
Mahtuuko edes Hiaceen?
aidshomo
Kiitos!
Lapin pinppi... sinne mahtuu vaikka avaruus sukkula 🤣
Sieltähän tais kommentoida varsinainen järjen jättiläinen
Esimerkiksi työterveys, sosiaalitoimi, kunnan mielenterveystoimisto, neuvola tai kirkko voivat ohjata masentuneen oikean avun piiriin. Neuvoja saa myös Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksesta.
Saako mainitsemissassi paikoissa pinppii? 🤔
Alffat saa , hiirulaiset ei jos noin yleisesti tulkitaan saamisia ja ei saamisia oli sitten paikka mikä vaan. Kannattaa kuitennii huomioida että väärässä paikassa hölmöily menee rikoksen puolelle.
Thaimaassa saavat kaikki, siellä voi harjoitella kohtaamaan naisen. Suomiakka on sen jälkeen järkytys, kun on näitä luonnehäiriöisiä eli persoonallisuushäiriöisiä.
Ootko varma että harjoittelit akan kanssa?
Joo on parempi. Märkä ja kuuma
Nyt ei puhuttu perzreiästä vaan ihan muusta.
Värkeissä on eroja, mutta toimintaperiaate on kuitenkin kaikissa sama!
Milleen se sit toimii? 🤔
Minä en sitä tiedä, kun olen enemmänkin nuita klaavapuolen poikia 🏳🌈
Mäntämäisesti, ensin sisään ja sitten poispäin, kuitenkin konetta sammuttamatta.
Kun viimeinen ulostyönti on suoritettu, on hoonattu kone taas toimintavalmis.
Milleen se sit toimii? 🤔
Edestä kun pumppaa niin takaa paukahtelee. Silloin tiedät että kunnossa on.
Olikohan se niin, että kaikki kolme kepun valiokuntajäsentä ovat ahdasmielisiä lahkolaisuskovaisia?! Lohi ainaski
ja kepun alamäki jyrkkenee näiden rauhanyhdistysläisten myötä.
No sitä saa mitä tilaa
pasko housusi
Näin tein, mitäs nyt?
Lienee poronmunat parempia kun pässinpallit.
Pinppiä en ole minä koskaan saanut 🙋♂️
Onneksi olkoon, saat palkinnon 🏆🥇
https://www.youtube.com/watch?v=rQK6YJ-Hr3c&list=WL&index=66&t=627s&ab_channel=IlkkaVakkuri wab
Tänään yritän tavoitella pääsyä saamen pinpin päälle, että saisi kokea sellaisen laadun ja ominaisuudet.
Oli, Juudas kehitti sipuliteemakkaran
Reisille menee jos pääset lähellekään
Mutta vakavasti. Onko liikaa vaadittu, että yksilö reflektoisi oma-aloitteisesti, miksi jää ilman? Ja tekee tarvittavat toimet, jotta asema parisuhdemarkkinoilla paranisi?
Ei, kyllä naisten nyt selvästi täytyy vastuuta kantaa ja huolehtia, ettei kukaan jää ilman...
Taustana voi vaikuttaa se evoluutiobiologinen historia ja tosiasia että miehen voittajastrategia on kylvää siementä joka vakoon, naisen valita paras mahdollinen kylväjä.
Mies maksimoi määrän, nainen laadun.
Se on geeneissä pässi
No sitten tässä on selvää geneettistä valintaa.
Monessa kulttuurissa joissa miehet eivät kohtaa naisia samoin kuin meillä vapaimmissa länsimaissa, miehet, heterotkin, tyydyttävät toisiaan keskenään.
eli siitä vaan naapurin saamatonta heleppaamaan 💯✌️🤣🤣
Prinssi nakilla on kovat toiveet! Haaaaaa
En oikein ymmärrä tätä perussuomalaisten jatkuvaa kiinnostusta toisten ihmisten sukupuolielämää kohtaan?
eli
Siitä puhe mistä puute
Perussuomalaisia ja Päivi Räsästä yhdistää se, että ajatukset ovat koko ajan seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Sitähän osoitti transkeskustelu tirkistelyineen.
Millainenhan on Päivä Räsäsen pesä?
Voi olla tosi kiimainen tai sitten ihan kylmä maho?
Veikkaan mahoa....
Oma kokemuksei on, että tokihan pinppiä lapissa helposti saa, laatu ei ole häävi, mutta pinppi silti.
Eipä taida kalusikaan olla kovin kummoinen.Pikku munaset hiljaa kun ette tiedä mitään.
Laatu on aina hyvää. Se on vehkeen koosta kiinni jos ei tunnu hyvältä
Mistä koosta nyt puhutaan 🤔
Saamelaiskoosta , mikä on +35 cm
Kierot sääret ja hampaatkin puuttuu. Pinppi mallia loso.
Arvosana 5+
Saitko reikään asti
Kauhuskenariossani, transmies Totti Tuppurainen pyyhältää heltat heiluen uimahallin saunaan viereeni istumaan.
Pariin päivään ei ole ollut aamuseisokkia. Miten saan mielikuvan pois päästäni.
jaa ihan ok on lappilosten tavarat. Normaalia.
Jos vertaillaan, esim Kittilän pinppi on ihan eri tuntuinen kuin Ivalon pinppi. Mutta, Sodankylässä se onkin ihan eri juttu, siellä ne pinpit on pinkeitä ja niissä tosiaan on puristusta (etu näin kun aisa on aika pieni)
No nythän tänne tuli todellinen asiantuntija 😂
Varmaan Jeesiöstä, ei muut tiedä tommosia juttuja... 🤔
Mä oon nähnyt pinpin miestenlehdessä 😱
No, mitäs tuumasit, heräsikö himot 🤔
Ei, päinvastoin 🤮
Minkä tyyppistä miestenlehteä mahdoit selailla, erikoinen rektio...
Siinä oli autoja ja sit naisia istu konepellillä.
Olet lukenyt väärää lehteä!
homo
"Siinä oli autoja ja sit naisia istu konepellillä"
Sä olet vahingossa lukenut "GTI Hot Magazine".
Vaan tuo ei ole laatulehti - vaan Sanoma Magazinesin säälittävä yritys rahastaa ostajia lehdellä, jonka todellinen sisältö ei ole laadukas.
Riippiläinen tavara parasta B ryhmää, eivät pyyhi!
Sekö tekee tavarasta hyvän? 🤔
No toki 🥰
Jeesiön tavara ylivoimaista eikä paitsiossa!
Se nyt vielä puuttuisi, että paitsiossa 🙄
Mä lähden nyt Pjongjangiin, hyvästi Jeesiö! 🖐🏿
Oletteko te miehet jotenkin tyhmiä,pikku pilli piiparit munanne on.Haukutte naisia vaikka tosi asiassa vika on teijän vehkeissä
Onko miesten vehkeet liian isoja 🥒🤔
Eihän täällä ole kuin munattomia miehiä,luulevat olevansa kovia miehiä.Oikeat miehet on ihan muualla.
Kittilässä?
Ei todellakaan,eihän Kittilässä oo muita kuin jouto jaatisia.Samaa kastia kuin Sodankylässä.Uhoavat olevansa niin pystyviä miehiä.Hyi hel.
Etkö ymmärrä,nehän on pelkkiä pillejä.Tosi miehet on ihan muualla.
Voi ollakin, muttei ainakaan multialla.
Onko Pjongjingjang jossain päin lappia?
https://www.youtube.com/watch?v=kaeXGp4yaw0&ab_channel=VilleTavio eu muna
Mutta meillähän on jiesiössä farmaseutti. Hommiin siitä....hopi hop
"Apteekit lyhentävät aukioloaikojaan, kun farmaseutteja ei saada töihin – avoinna olisi satoja paikkoja
Apteekkariliiton mukaan jopa 70 prosenttia apteekeista kamppailee työvoimapulan kanssa".
Tuon jiesiön miehen? pitäisi puhua vain kutistuneelleen. Ei enää tässä maailmassa.
🤣🤣🤣
Siinäpä on erittäin hyvä esimerkki miehistä jolla ei ole itsetuntoa ja rohkeutta olla oma itsensä! Miehisyyden riman alitus on ne juntit, joka valittaa kun toiset tekee sitä sun tätä ja kuinka toiset vie työt ja naiset uiuiui ne.
Ei saa lyödä jo nujerrettua, kyllä tulee paha mieli 😣🥺
Kuunnelkaa Juha Wat vainion kappale "koltta kaiken tietää" niin ei tarvitse arvailla. Selviää kertaheitolla kenellä on Maapallon paras.. ja annonmalli huippuluokkaa. Routii poolan pystyyn alta aitajuoksun mm. ajan. Oululainen " Rönttönen" sijoittuu ehkä hopialle".
Jag är lurvig och jag gillar vargar! 💖
Också kattar, ja är in SDP!!
Jag är larvig ock jag gillar maskar.
Miten ne jiesiön vanhatpojat viettävät naistenpäivää?
Maailmalla näin:
Naiset alkavat tunkeutua kaduille massiivisesti eri puolilla maailmaa keskiviikkona puolustaakseen oikeuksia, jotka joutuvat yhä useammin hyökkäyksen kohteeksi.
Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi pääkaupungeissa eri puolilla maailmaa järjestetään marsseja, mielenosoituksia ja mielenosoituksia
Incel on termi, jolla viitataan vastentahtoisesti ilman seksiä eläviin miehiin, jotka usein myös vihaavat naisia. Ei mikään leppoinen titteli kannettavaksi, mutta historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäkinen myöntää siitä huolimatta olevansa entinen incel.
Mäkinen toivoo, että incel-miehet tunnustettaisiin syrjäytyneiksi. Näin he voisivat saada yhteiskunnan apua.
– Mielestäni kaikki paha kirjoittelu, oli se mistä tahansa aiheesta, huokuu jostakin. Olisi hyvä tutkia, mistä se johtuu. Miksi on olemassa yksilöitä, jotka kirjoittelevat yksin kotonaan nettiin mitä sattuu ja todella karkealla kielenkäytöllä?
Kun yksilö on eristäytynyt yhteiskunnasta, hän elää oman sosiaalisen median kuplassa eikä näe mitään vaihtoehtoista näkökulmaa omille ajatuksilleen. Kuplissa muhii myös ääripään ajattelijoita, jotka radikalisoivat pehmeämmin ajattelevia tulokkaita.https://yle.fi/a/74-20021916
ON paljon parempi!
incel-miesten pitäisi saada apua yhteiskunnalta
Onko incel niiku joiku ?
On se, se on joiku, kun Niila päästää Incelin johan siinä naapurinkin porot muuttuu omiksi!
Lapinmies kerrää talavella vähemmän polttopuita mutta pinppiä sitten enempi.
Miten tätä pinppiä kerätään?
Ahkiolla, siihen kerätään pinppiä.
Hyvää Minna Canthin päivää, tasa-arvon päivää.
-Varsinkin iesiön suuntaan
Viisas nainen. Juuappa kahavit
"Siihen päätökseen olen tullut, että kaikki juominen, yksin vedenkin, on vahingollista. Poikkeuksen tekee vain kahvi.” 😅 (Minna Canth)
Pidän isosta, pidän kylmästä
Pidän sinisestä, pidän rohkeasta
Pidän siitä, jossa on kaksi % metaania
Se on Uranus!
Haluan sen jäisen, haluan sen suuren
Haluan sen mausteisen, sähkövarauksella
Nestemäinen ulkopuolella ja kivinen sisältä
Kuten Uranus!
Pluto, Pluto
Olet kylmä ja kaukana, et edes planeetta
Venus, Venus
Liian paljon CO2!
Mars, Mars, Mars, Mars
Magnetosfääri ei riitä.
On vain paikka, johon haluan mennä!
Lähden suoraan Uranukselle
Uranus, Uranus
Coz Olen tähtitieteen harrastaja
Haluan tarkkailla Uranusta
Uranus, Uranus
Sukkulani on nopea kuin torpedo
Se lävistää Uranuksen
Willam Herschelin käsissä pidetty 6,2 tuuman teleskooppi
antoi maailman nähdä kuinka leveä
Uranus on!
Ei enää harrastus, harvoille
Kiitos astroamatööreille Nyt kaikki voivat nauttia Uranuksen
näkymistä !
Saturnus, Saturnus
Sormuksesi värisevät ja minä epäröin
Jupiter, Jupiter
Se on kaasumainen ja ruskea
Neptunus, Neptunus
Valtava kalippo, liian iso nieltäväksi.
On vain paikka, jonne voimme mennä!
Minun täytyy asettua Uranukselle
Uranus, Uranus
Olen aurinkokunnan kurkistava Tom
Haluan tuijottaa Uranusta
Uranus, Uranus
Vanha vitsi ansaitsee edelleen laulun
Joten laula mukana "Give me Uranus!"
Ihmiskunnan korkein tavoite, erilaisten elämänmuotojen etsiminen
Lähetän luotaini, Voyeur 2, 19 AU:ta syvälle
Uranus, Uranus
Coz Olen tähtitieteen harrastaja
Haluan tutkia Uranusta
Uranus, Uranus
Sukkulani lähti kuin torpedo
Se laskeutuu Uranukselle
Haluan sukeltaa Uranuksessa
Aion kolonisoida Uranuksen-
No, ei se oo, ulkonäkö toki vaihtelee ja synnyttäneillä pipari on väljää.
Ei aina, ei synnytys aina pilaa värkkiä.
olet kokematon, kullä se naisen tavara synnytyksen jälkeen on guudpai 😩😅
Asiantuntijan puhetta!
Peräkylän vanhapojat kiinnostuneet naisten sukuelimistä. Ehkä seuraavassa elämässä jokku jo uskaltaa kokeillakin?- vihje kannattaa kuitennin olla varovainen.
🤣🤣🤣
Oletko saanut veneerisiä tautaja vai mitä pitää varoa? 🤔
Näin kävi! 😩
Mielestäni Saamelainen tavara on kuivaa ja ns. korkeamman käyttöasteen kamaa, eli vääjäämättä jo lösöä.
Mihin perustat tämän kuivan lausuntosi?
Vankkaan kokemukseen alkane vuodelta 83 🍆
Pinppi on pinppi, ei ne eroa juurikaan. Kantoteline on se missä eroa alkaa syntyä...
on niissä eroa, oletko koskaan käynyt esim Kittilssä?
En ole, mutta olen käynyt Jeesiössä!
Miksi kävit Jiisiössä?
Kävin turisti statuksella.
Mutta väistelet kysymystä, MIKSI?
Kattelin näkyykö yhtään peräkammarilaisia. Jos ei olis näkyny niin olisin pannu loton vetämään.
Jotku telineet painaa 200kg.
Mikä siinä pinpissä lapissa niin kiinnostaa?
Snippa
Vain sodankylässä -ja lapissa voi olla näin lapsellista 🤔
Tuommosta se on kun on pitkät jonot hoitoon
Jonottaessa ehtii panezkella 🥰🚬
Näin sunnuntaina hiukan kevennystä yhden jaksamiseen
21.5.1366: "kuoli Turun piispa Hemming, joka oli aikansa etevimpiä kirkkoruhtinaita pohjoismaissa. Hän oli syntynyt Ruotsissa v:n 1290 paikkeilla
Saamelainen pimppi on kyllä astetta parempi kuin muiden.
näin on
Pillu päivässä pitää lääkärin loitolla
Ilman Lingaa kukapa jaksaisi arkea
No homot jaksaa!
Pinppi se on porollakin!
Suosittelisin, että jättäisit pornon selaamisen vähemmälle ja siliviisiin rauhoittuisit
Pientä piirakkaa passaa isolla kairalla porata
Mitä isompi piirakka, sitä parempi!
kankeni on 39 cm ei se pikkuvärkkiin mahdu millään! 😎
Nyt taisi tulla vähän lapin lisää... 🥳
Mulla on sen pää todella iso. Oikea rankaisija
Rankaiset kelaa jatkuvilla hakemuksillasi?
Tänään Rietas baarissa!
Saamelainen tavara on kuin liian isot nutukkaat.
Toppaa heinällä, toimii pinpissä ja nutukkaissa!
Olen nussinut saamelaisnaista ja avot kyllä tei edvarttia.
Uskon kyllä.
Jo on taas juttua, pinppi on pinppi!
Saiko kukaan pinppiä juhannuksena? Mä en saanut! 😭
Putinia Venäjällä yleisesti nimitetään pilluksi. Pidin ensin vitsinä, mutta kuulemma aivan tunnettu juttu
Mä sain kyttyrälohen!
Ainahan niitä jiesiöjoesta on tullut. Siinä on joku lamparekin josta isoja taimenia käväsen joskus pikasesti ,kuulemma jonku kalalammikko
Tekikö eetvarttia?
Hyvät pimpi saamelaisll.
Tuolla on just sinulle hyvä pride- live menossa
https://areena.yle.fi/tv/suorat
Kyllä on pinppi sitä en kiistä
onkohan kaikki olut alkuperäisiä saamelaisia?? Epäilen? Aidon tunnistaa jumalattoman karvainen ja länkisääret vanhemmilla samelaisnaisilla on oma parran ajokonen.
Et varmaan tarkoita olutta, saamelaiset ei lutkuja juo, vaan pelkää jäykkää viinaa, ehkä siksi liki kaikki alkoholisteja!
On hyvä pillu joo.
Miksi lappilainen pinppi eroaisi miteenkään vaikka somalialaisesta pinpistä?
Zompansseilla se värkki on ommeltu kireäksi, ihan mahoton puristus!
Onko näin 🤔
Ei oman käden voittanutta
Pinppi voittaa rektuumin 🤔
pimpeissä toki eroa iänkin mukaan, mutta saamelainen kuitenkin paras näissä kaikissa kategorioissa
Mihin tämä tieto perustuu?
Saamelaiseen perinnetiotoon
tiukat on vitut
Miehinen rupareikä paras 🤪
Joo jiesiöstä löytyy miesten miehiä
sefulla ja Riikalla on selvästi vakavia ongelmia seksualisuutensa kanssa 🤔 Kovin usein hänen kirjoituksissa esiintyy pornoleffoista tuttuja termejä. Eikä siinä mitään, mutta Riikalla nämä on kääntynyt vihaksi. Terapia olisi voinut auttaa, tilannetta ei olisi tarvinnut viedä näin pitkälle
Poliittista väkivaltaa ihannoinut vasemmistoliittolainen hallitusneuvotteluissa - Li Andersson: ”Hän on hyvin selvästi pahoitellut”
Poliittista väkivaltaa aikaisemmissa kirjoituksissaan ihannoinut vasemmistoliiton Dan Koivulaakso (vas) johtaa Säätytalon hallitusneuvotteluissa oikeusvaltion kehittäminen -alaryhmää, joka on osa suurempaa turvallinen oikeusvaltio Suomi -työryhmää.
Summertime and the livin' is easy
Fish are jumpin' and the cotton is high
Oh, your daddy's rich and your ma is good lookin'
So hush little baby, don't you cry
One of these mornings, you're goin' to rise up singin'
Then you spread your wings and you'll take the sky
But 'til that mornin', there's nothin' can harm you
With daddy and mammy standin' by
One of these mornings, you're goin' to rise up singin'
Then you spread your wings and you'll take the sky
But 'til that mornin', there's nothin' can harm you
With daddy and mammy standin' by
https://www.youtube.com/watch?v=uYUqbnk7tCY
Sodankylä-vaginaen er løs og tørr. Dette skyldes innavlede gener!
Norjan saamelaiset on kovia panomiehiä!
men min pinppio?
ttps://www.youtube.com/watch?v=slhJ7WMYMzk&t=633s että kommarit
https://www.youtube.com/watch?v=slhJ7WMYMzk&t=9s kop
Saamelaisessa pinpissä on ihan oma aromi, semmoinen hieman mätö poronliha tulee mieleen.
Ylläolevan kirjoittajan kannattasi kääntyä lääkäreiden puoleen. Sinulla on paha tauti. Toki ehkä korjattavissa kun muistetaan, että vika ei välttämättä iso, mutta kun se on päässä niin ........
Hajuaistissa vikaa?
Totta, saamepinppi haisee tosi oudolle🤔
"Saamelaisessa pinpissä on ihan oma aromi, semmoinen hieman mätö poronliha tulee mieleen."
Et varmaan ole päässyt kenkään pimpin likellekkään, saati sitten saamelaisnaisen.
Tuo katkera kirjoitus on osoitus siitä.
Täysin rasistista kirjoitusta. Laitoin kopiot poliisille ja vinkin kirjoittajasta.
Faktatieto ja kokemuksiin perustuvia mielipiteitä 🤣
Poliisi tulee tutkimaan lappilaiset pinpit?
Suoritetaan aistinvaraista tutkimusta 😁
Tarvitaan puolueeton tavarantarkistaja 🤔
Voin tarkistaa tavaran sopivaa korvausta vastaan! 🧐
Se on ylempänä,ainakin kartasta katsottuna.
Niin mikä se, mitä karttaa nyt käytät?
Kuulemma aina märkä! Ei kaipaa esileikkiä :D
Jovain
Rakko falskaa?
Vieläkös jiesiössä kukoistaa se sananvalmis, -ttumainen ruusunen isoine pinppeineen?
Tottahan toki! Todellinen herkku 🙋♀️🥰
Tuo myös. Hampaat myös mätänevät. Poronliha häiritsee vatsaa ja pierut haisevat julmalta ja niitä tulee olemaan paljon!
Kovasi kuulostaa jiesiön vanhaltapapalta, lisää suolaa juu
einariko vai voitto?
vai kalle
ei kai wille
Niilahan se. Sepä se.
Kaikki muut jiesiöläiset jo lueteltu, mutta 2 veljestä listasta puuttuu,syy tuntematon.
Ehkä eivät välitä pimperoista tai mistäpä sitä sivullinen kaikkea tietää minkälaisia h-heikkejä ovat 💪🤗
No nethän on Jeesiössä homoseksuaaleja kautta linjan.
" kautta linjan" Voi hyvänenaika vai "kautta linjan" Jeesiöläiset miehet ovat jossain linjalla JAAA!! Ja linjan kautta kulkevat esim paskalla.
Johan ne on kaivanut poterot ja juoksuhaudat kylän ympärille. "kautta linjan" net varautuu nyt johonkin mistä me muut ei tiedetä mitään 🤔
Joitain huhuja olen tästä jeesiöläisten touhusta kuullut... ne on todella outoja!
Kerro nyt ihmeessä, touhu on outoa.
Ei pysty, väkivallan uhka!
Eikös se yks jeessiöläinen esitelly youtubessa ampuharjoituksiaan, että jos tässä vielä tätä taitoa tarttee, niin pitää harjoitella, vanha ukkopaha
En tarvitse saamelaista, koska vehkeeni on heille liian iso. Teen sen itse
Minkä vehkeen teet itse, vetaset handuun vai Pringle tötsänkö? Mielenkiintoista , mutta en ymmärtänyt sanomaasi
Niin joo siis tosiaan teen pringles pinpin! Täällä oli joskus ohjeetkin siihen..
Eiku teen sen omalla kädellä. Aivan ihana tunne ja todella iso vehe
Kätesi on iso vai miten tämä nyt pitäisi ymmärtää?
Joo, siis käsi on iso! 🙋🏽♂️
OLEN MAINARI!
Mainarilla aina "pinppi"reikä mielessä,
Pinppi on pinppi kunnasta riippumatta. Eroja kuitenkin on, olen pannut suomen jokaisessa kunnassa, ja parhaat pinpit on... Raaseporissa! ja nimenomaan ne ruotsalaiset piparit.. uh 💖
Sodankylän pinpit on sijalla 26 eli ihan keskivertoa parempia.. Esim Inarin pipari on silti parempaa laadultaan. Kittilässä taas suomen surkeimpia pinppejä.
Mukavaa kun keskusteluun osallistuu ns. asiantuntijoita 🤔
Meitä on jiesiössä joka lajin asiantuntioita. Vai mitä peräkammarin pojjaat tuumaa. No ei se väliä vaikka vähän kokemuksen puutettaki mielipiteet kuitennii
No niin se tosiaan on, varmaan aika jyrkääkin kritiikkä saa Jiisiöläiset mussuttaa?
Olisi mukava tietää millaisen arvosanan jiisiöläinen pinppi saa, ei täällä montaa pinppiä ole olisi helppo testata kaikki!
Mutta ymmärrän, suomassa on paljon kuntia ja olet joka kunnassa vakoa kyntänyt, jos mennään kylätasolle hiin onhan aivan mahdoton urakka jo!
Älä ikinä sekoa oululaisiin.
https://www.youtube.com/watch?v=H9CRcg9DDEU armotonta se totuus on.
Sdpn kissan kidutukset ja rasistinen romaninaisen mökin ja irtaimiston hävittäminen ei ollut vielä kaikkien gallupiin vastaajien tiedossa. Eikä myöskään natsi-Antin diktaattoriset elkeet puoluesihteerin valinnassa. Sama jatkui vielä tänään ryhmyrin valinnassa. Osa vastasi gallupiin viime viikon puolella.
Eikö se jiesiöläinne tännekin linkin laittanut käärmeen tapostaan ja grillaamisesta.
Käärmeen tappaminenkin on rikos.
Kissoja sentäs pakko lopettaa heti pentueen syntymän jälkeen. Muuten niitä olis mettät täynnä, villinä sikiävät sellaisella vauhdilla.
Oln kuin vilikkilässä kissoja- sanontakin
Kissoilta saattaa saada taivaallisen suihinoton
ihme ketju pinppi on pinppi on niiss' eroja
Mitä yrität sanoa?
Jokainen pinppi mitä jos ikinä saa, on hyvä
Wanha jeesiöläinen sanonta
Jeesiössä nää asiat todella tiedetään!
Juu, Jaa..knows.
Ennen Fredrika Winstenkin, 30, vihasi kuukautisiaan. Ne alkoivat nuorena ja ovat aina olleet runsaat.
Sitten Winsten tapasi ihmisen, jolle kuukautiset eivät olleet pelkästään ok-juttu vaan joka todella rakasti niitä ja otti kierrosta kaiken irti.
– Mietin, miten on edes mahdollista rakastaa kuukautisia ja pitää niitä voimavarana. Ajatus tuntui kuitenkin kokeilemisen arvoiselta.
Nyt kuukautispositiivisuudesta on tullut Winstenille kiinteä osa elämää. Hän pyrkii rytmittämään tekemisensä kuukautiskierron mukaisesti. Jokaisella kuukautiskierron vaiheella on omat erityispiirteensä, ja elämä helpottuu, kun elää niiden mukaan.
Minulla on taipumus burnoutiin, mutta kiertotietoisuus auttaa löytämään rytmin, jossa jaksaa.
Omista kuukautisista nauttimisen voi viedä niin pitkälle kuin sielu sietää. Moni harrastaa esimerkiksi vapaata vuotamista eli sitä, ettei käytä mitään kuukautissuojaa vaan antaa veren valua. Vähintäänkin kotona voi istua pyyhkeen päällä tai mennä metsään ja istua sammalmättäälle
Vuotoa voi oppia myös kontrolloimaan lantionpohjan lihaksilla ja pidättää sitä ulkona ja antaa virrata vapaasti kotona.
– Vapaasta vuotamisesta tulee tosi kehollinen tunne. Siivota pitää ja pestä enemmän pyykkiä, mutta se ei ole monelle ongelma.
Myös kuukautisverta voi hyödyntää, ja sillä voi esimerkiksi maalata. Winsten otti kerran verta kuppiin ja käytti sitä kasvonaamiona.
Jokin aika sitten Winsten perusti ystäviensä kanssa Instagramiin Pimppikerhon, jonka tarkoituksena on levittää radikaalia pimppipositiivisuutta. Ryhmä kasvaa vauhdilla.
– Jokaisen naisen pitäisi kysyä itseltään, mitä omalle pimpille kuuluu. Mitä pimppi haluaa? Kun kysyy sen kysymyksen, elämässä alkaa tapahtua kehollisella ja henkisellä tasolla. Moni on esimerkiksi tajunnut, että pimppi ei ole ikinä tullut kosketetuksi niin kuin se haluaa, yksin tai toisen kanssa.,
Fredrika Winstenin, asuuko tämä Jeesiössä, niin muistelisin 🤔
Eee ee se näin mene!
T*Ä?
Joskus kauan sitten oli kirja nimeltä Yxi paras lasten tawara.
Jo on outo ketju, tällaista ei tule ko jeesiöstä
Ensinnäkään jeesiöllä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa!
Onko saamen tyvärillä todella tiukka?
On tosi pinkee
Keskimääräinen seksikumppanien lukumäärä:
Turkki 🇹🇷: 14.5
Australia 🇦🇺: 13.3
Uusi Seelanti 🇳🇿: 13.2
Islanti 🇮🇸: 13
Etelä-Afrikka 🇿🇦: 12.5
Finland 🇫🇮: 12.4
Norja 🇳🇴: 12.1
Italia 🇮🇹: 11.8
Ruotsi 🇸🇪: 11.8
Sveitsi 🇨🇭: 11.1
Irlanti 🇮🇪: 11.1
Peura 🇺🇸: 10.7
Kanada 🇨🇦: 10.7
Japani 🇯🇵: 10.2
Iso-Britannia 🇬🇧: 9.8
Tanska 🇩🇰: 9.3
Brasilia 🇧🇷: 9
Venäjä 🇷🇺: 9
Meksiko 🇲🇽: 9
Alankomaat 🇳🇱: 7
Saksa 🇩🇪: 5.8
Kiina 🇨🇳: 3.1
Intia 🇮🇳: 3
Yllättävän vähäistä. Totta niitä kolminumeroinen luku sentäs
Tuossa ei ole Saamelaisten lippua ollenkaan!?
Suuri ero kun tavara on poikittain jalkoja levittäessä senku tiukoo vain rohki namia
Mä en oo edes saanut ikinä 😮😐
Kyllä se ehkä vielä onnistuu, elä sure!
Jeesiössä saa aina!
Kyllä varmasti saa, mutta mitä?
Miehistä pyppyreikää?
Vanhainkodissa tapahtuu! Kerran muuan Kyllikki oli laittanut huoneensa oveen lapun ”Pano sängyssä 100 euroa, Pano lattialla 10 euroa”. Kalle koputtaa kohta ovelle ja Kyllikki kysyy kumman otat? Kalle, että otan kymmenen kympin panoa.
Kallella kova kunto, ite en aina pysty edes yhteen panoon, kun on tuo erektio vähän heikonlainen 😣
Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista auringonpaisteesta,
linnuista langoilla..
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä –
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse. - Tommy Tabermann
"Kellu kuin perhonen, pistele kuin mehiläinen."
- Muhammad Ali eli Cassius Clay
Sulata läskis, kuntoile, lopeta tupakointi ja juopottelu. Ja ennekaikkea ota iso ryyppy aamuisin karpalomehua, niin eturauhanenkin tykkää.
Heleppoa kuin heinänteko ja eiku hommiin
Pieru on pasgan postimies!
-Niila Jeesinönmäkinen
Lapsellista puhetta, peräkammarin pojat haaveilee.
Hyvät ovat tavarat,tiukat ja kosteat.
Ilmeisesti Sodankylässä on sitten kahdenlaista tavaraa, kun minun kohdalle on tullut vain löysää ja kuivaa!
Siulla on käynyt vaan kehno tuuri! Jortikkaa vipuvarteen ja uutta matoa koukkuun!
Kuivuuteen auttaa liukkari, kokoon en ota kantaa, ehkä oma pelisi on poikeuksellisen pieni?
Naisilla alkaa tavara kuivuu tossa 40v iän jälkeen, sitten vaan anal lubee tai vaikka ruokaöljyä niin homma luistaa kyllä!
Viisaita sanoja!
Kun edes jokus saisi pimppii!
Kyl sitä voi saada mee jeesiöön, siellä kyllä saa!
löö
Jortikkaa vipuvarteen.
Saisiko suomennoksen, ei oikein aukea jortikka vipuvarressa. Jäänyt tuo anatomian opiskelu heikoille
Jortikka=jääkiekkovalmentaja
ja vipuvarsi= vivun tukipisteen ja voiman (t. kuorman) vaikutuspisteen välinen kohtisuora etäisyys.
Jortikkaa vipuvarteen 🤪
On olemassa pinppejä
Sitten on olemassa JEESIÖLÄISIÄ pinppejä
Näitä ei pitäisi sekoittaa keskenään!
Ei jeesiössä ole kuin vanhoi losovi**u rubsuakkoi. No ehkä 3-4 pimppiikin löytynee vielä.
Tarkoin olet kyllä räknännyt.
Miten voi olla 3-4 pinppiä? Onko jollain puolikas pinppi?
Niilaksella.
"Miten voi olla 3-4 pinppiä? Onko jollain puolikas pinppi?"
Kun ei oo älyä sitä vaan ei silloin ole. 3-4 nuorta likkaa heillä on ainoastaan ehkäpäs ne pimpit jeesiössä.
."Miten voi olla 3-4 pinppiä? Onko jollain puolikas pinppi?" No nyt sitten jo käsitin.
Onneksi olkoon! 🌼
Onneksi on keksitty RAUTALANKA.
Niin käsitän käsitän,siis saa vääntää siitä tyhmill.
Joo rautalankaa sitä aina tarvitaan.
Mulle ei vielä avautunut tuo kaava, jeesatkaa nyt yksinkertaista! 😣
3-4 pinppiä - torsot on = 0.5 pinppiä????
Kun 3 pinpistä vähennetään 4 pinppiä (3-4) päädytään tulokseen että on -1 pinppiä. Kun siihen lisätään 1,5 pinppiä saadaan -1+1.5=0,5 🙋🏽♂️
Ei se tuon vaikeampaa ole, onko vähän koulut jäänyt kesken?
No yksikertaistaan vielä,kun ei rautalankaan auttanut. Siis tytöillä on pimppi ja niitä on suinki jeesiössä 3-4 tytteliä. Ja rupsuakoll on se loso jne
Ei voi olla 3-4 pinppiä, usko nyt! Ellei jollain ole puolikasta pinppiä! 🧙♂️
3-4 = -1 Eli jeesiössä ei ole YHTÄÄN pinppiä.
Asia loppuunkäsitelty 👮♀️
Asian käsittely jatkuu.
Painoni on 124 kiloa ilman erektiota. Erektion kanssa 126 kiloa
Miten se on mahdollista? 🤔
No pari kiloa verta pakkautuu aisaan kun se jäykistyy!
Jeesiössä kaikki on mahdollista, minulla hävisi autosta renkaat kun ajoin jeesiön läpi.
Mulla Teslasta katosi äkisti kaikki virta Jeesiön kohdalla. Kun ihmettelin tilanetta niin mystisesti katosi sitten koko auto.
JÖSSES!
Osta skoda, niin liikkeelle lähtö epäonnistuu
Paitsi Jeesiössä se onnistuu!
Tänään pyörin kuin hyrrä!
ráigi
Jaa että pinppien eroja. Jaa jaa.
Onhan niissä kyllä eroja, on kireää, on väljää. On etu ja on taka tussua. On karvoilla ja on ilman.
Se on kuin ostaisi autoa, pitää valita mieleinen mikä sopii omiin tarpeisiin 🙋🏽♂️
Asiantuntija paikalla, täytyy olla Jeesiöstä 🤔
Kyllä, vain jeesiössä on noin vahvaa alan osaamista ja tietoa.
Jeesiön käppyräukot koskaan edes pinppiä nähneet, paitsi jossaan jallulehdessä!
Yksi kommentti käyttäjältä kommentteja yhteensä yli puolet siitä edestä ja takaa löytyy osoitteesta Henkilökohtaiset työkalu ei oo mitään viinaa ja 3kk on ollut vain pientä purtavaa viinaa ei voi ymmärtää sitä mieltä olet saanut viinaa ja sen jälkeen viinaa
Asia selvä 👍
En usko, että olet aivan selvä!
Oululaiset on pahimpia maanpäällä.
Oululainen p i n p p i haisee kyllä väkevästi!
Samoin perse.
Mie sain siitä Tepsa-Kelontekemä-Vaalajärvi väliltä muutamalta aitoa mettäsaamelaista tuheroa. Ihanhan tuo siltä ihteltä tuntui.
Tämä vaan tiioksi palstan täyttäjille
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_100+2023.aspx
Kohta radalle, tavoiteena saada pinppiä, vaikka liki aina käy niin, että ilman jää 🥺
No, aina voi vetää kännit.
Minusta kolttasaamelaisella paras
Miten se eroaa muista pinpeistä? 🤔
Veliseni, jos aika on nyt ankea, me tuemme sun kankea.
inarinsaamelaiset parhaita
Liian karvasia, en pidä rämemajavista. Minulla on oikeus mielipiteeseeni 🙋♂️
Miten metsäsaamelainen...?
Meltoja...
Keho on täynnä CT-hermosoluja, jotka reagoivat hitaaseen kosketukseen, 2,5 cm/s.
Kosketus antaa signaalin, että meistä välitetään. Solut ovat kytköksissä endorfiini- ja dopamiinijärjestelmään, ja tuottavat lämmön, yhteyden, turvallisuuden ja rakkauden tunnetta.
Kosketellaan
Olen ampunut pinpillä kananmunia 9 metriä lentää kananmuna kaaressa osuu työttömän otsaan työtön nuolee nälkäisenä roiskeet ja syö kuoretkin.
Hyvät puristukset, onnittelut
Haluan pinppiä
Yksinkertaista. Mne naisiin ja nauti
Joskus räknäsi omia naisreissuja . 300 jälkeen jätin laskemiset muiden murheeksi.
Ihan mukava harrastus muuten, veliseni
Olet saanut 300 kertaa pakit? No kyllä se vielä joskus onnistaa! 👍
Kuulemma jatkuvasti märkä,ei kaipaa esileikkiä :-)
Jo Vain
Sitäkö se olikin, voi ei.
Se on hyvä kaikilla, jo on outoo puhetta!
Pinppi?
Kontulakin pimpitteli eduskunnassa, sati ei sitten muukkin.No mikä ettei
Jortikkaa vipuvarteen!
Sanovat, että saamelaisilla on pinppi poikittain, pitäneekö tämä paikkansa?
Mitä tarkoitat, miten se poikittain voisi olla? 🤔
Papparaisilla on unohtu ne elintärkeät foliohatut päästä ja kun jiesiöön vielä tuli se kamala ja säteilevä 5G masto ja hormonit ja niin vain aivosolut sekos täysin.Eli
Ei mitään toivoa mahiksista puhumattakaan tuollaisessa tilanteessa naishin menosta.
Hallelujaa vaan laulamahan koko kööri rupelikenttää virttiövaahran ootellessa
Kannattaa hakea se pimppi kauempaa kuin naapurista.Tietää mikä siitäkin seuraa.
Maailma täynnä mukavia naisia. Ei muuta kuin tutustumaan rohkeasti!
Saispa nyt pinppiä. Ei kovin tiukkaa, koska sitä on mahdoton työstää
Onko kankesi MASAI kokoa?
On iso. Erityisen iso tatti
Mites Riippiläinen pinppi? Niillähän on se, että ei pyyhitä. Eikös se naisen haava ala haisemaan tymäkästi jos sitä ei lainkaan putsata?
No haiseehan se, on tautejakin. Totta niitä tulee kun ei pyyhitä.
Onko se kuitenkin hyvä, se Riippiläinen?
No onhan se, sanoisin 6+
No eihän se sitten ole hyvä, vaan välttävä!
Metsäsaamelaisilla paras
No ainakin se b rappu...
Sodankylässä on ihan hyvä pinppilaatu!
Välttäkää Inarin pesiä, sain jumalauta taudin sillä joka naisella tauti!
MIETTIKÄÄ
taidat liioitella
No en kylläkään, oletteko koskaan edes kokeneet saamelaista pinppiä?
Aivan normaaleja värkkejä ovat. Rohkeasti vaan elämään mukaan
Normaaleja? Ei kyllä todellakaan olé!
Lähtisin kyllä tätä haastavaa kysymystä läestymään aina eri kulmasta.
Kylmä loukku, sellainen on saamelainen pinppi.
Onko ne kesälläkin kylmiä? 🤔
Minulla on kokemusta noin 20 eri kansalaisesta niin idästä,etelästä kuin pohjoisesta lännestä puhumattakaan.
Eipä niissä juuri eroavaisuuksia ole muutamaa Afrikan naista lukuunottamatta, mutta ei muuten sekään itse aktia haittaa.
Rohkeasti kokeileen ja oppimaan uutta luutuneille käsityksille. Elämä on laiffia
Eikös ne afriikan pinpit oo ommeltu unpeen, millainen on tuntuma sellaisessa, kerroppas meille kun me ei moisista tiietä?
Unpeenko? Päinvastoin. Eihän se silpominen mikäään järjellinen teko ole,ikivanha rituaali.
Ei se seksiä estä. Rohkeasti vaan nautiskeleen
Mutta miten ison aisan saa afrikan naiseen sisälle kun holvi on ommeltu ompeen, vain pienen pieni reikä jätetty pissalle?
Älä nyt ole vaatimaton.Vanha pervo pornon katsoja ;)) tiedät toki
Minun iso aisa ei mahdu pieneen värkkiin. Siksi joudun tyytymään itsetyydytykseen
Kokeile kakkosta.
Mut eix se oo homoo?
No se vähän riippuu... mut kyllä se tavallaan on...
Onko mahdollista kieltää yleisavaimen käyttö omaan asuntoon?
Asunto-osakeyhtiölain mukaan huoltotoimenpiteet suoritetaan asukkaalle sopivalla hetkellä. Asukkaalla on siis oikeus kieltää asunnossa käynti ja sopia sille parempi ajankohta ellei toimenpiteen laatu tai kiireellisyys edellytä muuta.
Uuden ajankohdan käynnille voi sopia, mutta kokonaan käyntiä asunnossa ei voi kieltää, sillä huoltotoimenpiteet ja tarkastukset tulee suorittaa.
Jos asunnossa käydään asukkaan poissa ollessa, tulee siitä jättää asuntoon viesti. Viestissä pitää olla tieto, kuka asunnossa on käynyt, milloin asunnossa on käyty ja käynnin syy. Jos huomaat, että asunnossasi on käyty ilman lupaa ja viestiä jättämättä, ota yhteys ensisijaisesti omaan isännöitsijääsi asian selvittämiseksi.
Totta sie pistät kameran päälle kun ulos lähdet. Parilla kympillä semmosen vehkeen saa ja voi vaikka rosmoille karjaista mikkiin että mikämeininki,polliisit on tulossa!
Tutkintakäsky poliisilaitokselle.
Siitä ei voi poliisi kieltäytyä.
SUOMEN LAKI.
Poliisi ei tutki pinppejä, tiedän tämän, tämä on täysin varma tieto.
Asuntoinun ei siis pidä ängeta ilman omistajan lupaa.
KOSKA TE ISÄNÖIJÄT OPITTE EDES TÄMÄN
.
Taitaa olla maailman tyhmjn ammatti olla isännöitsij'n'.
Omat housunne te voitte avata kyllä.
Siihen ei muita lupia tarvita.
Lupa vaaditaan.
Anon lupaa aukasta housuni.
Missä on
paikkakunta
nimeltä
OLULU?
Lopuksi
totean,
että vielä siellä
Pyssykylässä
virkeää väkeä on,
kun aloittajan
PINPPI-
kysymys
kirvoitti
näin paljon
kommentteja.
Pinppi kiinnostaa kovin Sodankylässä.
Jeesiössä on alan asiantuntijat.
On hyvä että maailmassa on pinppejä!
Riipissä eivät pyyhi pinppejään! 😮
Trump ei pinpiä pyyhi, miksi riipissä missä trumpin kannatus täysi.
Riipissä met äänestämme Trumppia. Hyvä Trump!
Olimme TET ajelulla ja saamaniehiä olemme.
Sodankylässä oli erityísen hyvå pinppi. Aivan erinomainen.
vain ehkä yksi 10 000 on yhtä hyvä!
T gasgas team
Tänään jos pääsis laittaa siementä vakoon 🙋🏿♂️
Minäpä pääsen. Yritä sinäkin etsiä sopiva siemennettävä
Jos olet musta, takuulla pääset
Pääsin saatille, mutta sitten lapin neito totesi, soul brother too big no-no. Kun näki kaluni.
Höh!!
No ymmärrä, KALUSI OLI LIIAN ISO.
Helppoa vai mitä
https://x.com/Cameltoepan
Jiesiö ja riipi täynnä saame-pimpperoita. Ettäkö te poikaparat pääse ollenkaan nautiskelemaan
ei MET PÄÄSTÄ, kun etelän vetelät koko ajan työstää meidän rouvia 🥺
Jos ei nyt suvantohousut pettäis Pitääkin heti lähteä ostoksille
https://pbs.twimg.com/media/GZDZzwgWkAAWHP1?format=jpg&name=medium
oikein naisten mettästystä.tuli kuin tillauksesta,toimiikohan?
Sastan releet on kyllä laadukkaita, mutta saako niillä pinppii? Enpä tiedä.
Voihan se olla, että nälkäänen nainen näkee, siinäpä rikas lapin äijä, sastat päällä, isken siihen kiini, annan heti rakoa ja sitten.....
... sitten mitä?
No antaa pinppiä tarjolle!
Taidat vedättää.. mitään kuitenkaan saa 🥺
Saamelainen pinppi on poikittain, muilla se on pitkittäin. Näin olen asian kokenut 🤔
Oliko makeampi kuin tavallinen pitkittäin?
Jos makaa kyljellään ni senhän on silloin pystyasennossa se hilloviiva? 🤔
Tässä olet oikeassa, mitä tästä opimme?
Ei Sodankylässä ole Saamelaisia on vain lantalaisia Hehtaari- Hellejä.
Siellähän ne tyttölöiset oottelee, kovvoo hommoo
https://www.youtube.com/watch?v=1uOfthooKTo
Saamelainen pinppi? Olen kokenut kymmeniätuhansia pinppejä. Arvioni saamelaiseen tavaraan on 7-
Osaatko kertoa tarkemmin?
En osaa 😢
paskalle lähen
Tulin paskalta.
kanan pojat siis ruokin saunan taka
Te onnelliset piikin ottaneet. Siis jos olette maksaneet kirkollisveroa.
Teille ne soi.
Ei maksuttomille, ei, ei..no se ei harmita yhtään. päin vastain...
https://www.youtube.com/watch?v=XmnggYVaoFY
Ei ole kyllä piikitettykään. Ei sekään harmita.
Harmita sooo...harmita sooooo...
Onhan se aika kuiva ja ryppyinen!