Yleinen harha

Anonyymi-ap

Jeesus kehottaa antamaan anteeksi jokaiselle, joka rikkoo meitä vastaan 490 kertaa. Hän ei mainitse mitään mistään sijaisuhrista, jonka tuon meitä vastaan rikkoneen tulee uhrata, jotta voisimme antaa hänen rikkomuksensa anteeksi. Jokseenkin samaan hengenvetoon hän kehottaa meitä olemaan taivaallisen Isämme kaltaisia.

Helluntailaisuuden ja kenties luterilaisuudenkin mukaan taivaallinen Isä on kuitenkin niin anteeksiantamaton hullu sadisti, ettei kykene antamaan ihmisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, jollei saa ensiksi hyvitystä kostonhimolleen inhimillisen sijaisuhrin RANKAISEMISEN muodossa.

Jumalan tulee toisin sanoen

a) ENSIKSI saada vuodattaa "vanhurskas" (lue: mielipuolisen sadistisen) vihansa VIATTOMAN (!!!!!!!) sijaisuhrin päälle, JOTTA Hän tämän jälkeen voisi antaa anteeksi niille, jotka
b) pyytävät anteeksi rikkomuksiaan,
c) tekevät parannuksen ja
d) uskovat tuohon sijaisuhriin ja ylipäätään koko sijaisuhrijärjestelmään.

Eli vaikka Jeesuksen mukaan MEIDÄN tulee antaa meitä vastaan rikkoneille anteeksi EHDOITTA (missään kohtaa Jeesus ei edellytä meitä vastaan rikkoneelta anteeksipyyntöä) ja vaikka hänen Isänsä ei helluntailaisten ja luterilaisten mukaan kykene antamaan anteeksi ilman NELJÄN yllämainitun EHDON TÄYTTYMISTÄ,

meidän EHDOTON anteeksiantamuksemme tekee meistä muka "taivaallisen Isämme kaltaisia".

Tämä saatallinen oppi on hieman toisenlainen kuin Paavalin, jonka mukaan Jumala ITSE oli Ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa siten, että Jeesus veti meidät KAIKKI tykönsä ja kuoli MEINÄ KAIKKINA pois synnistä heräten MEINÄ KAIKKINA uuteen luomakuntaan/uutena luomakuntana, jonka Pää Hän itse on. TÄTÄ tarkoittaa se kolossalaiskirjeen sanoma, jonka mukaan Jumala SEKÄ loi ETTÄ sovitti JO koko universumin Kristuksessa.

Ja KAIKKI TÄMÄ tapahtui PERUUTTAMATTOMASTI ristillä ja ylösnousemuksessa jo siinä vaiheessa, KUN KUKAAN EI USKONUT JEESUKSEEN.

Koska Jumala EI KYKENE VALEHTELEMAAN, Hän ei kykene myöskään vaatimaan ketään USKOMAAN VALHEESEEN VAAN TOTUUTEEN.

Niinpä usko Jeesukseen EI SAA OBJEKTIIVISESSÄ TODELLISUUDESSA AIKAAN YHTIKÄS MITÄÄN vaan suuntautuu yksinkertaisesti JUMALAN RISTILLÄ JO KERTAKAIKKISESTI JA PERUUTTAMATTOMASTI AIKAANSAAMAAN TODELLISUUTEEN. Tämä todellisuus Kristuksessa nyt vain sattuu sellaisenaan olemaan sen verran tajunnanräjäyttävä, että usko siihen tuo mukanaan tajunnanRÄJÄHDYKSEN eli metanoian/mielenmuutoksen ihmisessä itsessään.

Kun sokea saa näkönsä, ei maailmaan tuossa hetkessä ilmaannu muotoja, ulottuvuuksia ja värejä, vaan sokea yksinkertaisesti alkaa nähdä todellisuuden sellaisena, jollainen se on ollut kaiken aikaa.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitähän Raamattu asiasta sanoo.

      • Anonyymi

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Sitä Raamattu sanoo. Ota itse selvää, missä kohtaa tuo siellä lukee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan...

        17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi
        ( 2.Kor.5)

        Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
        ( 2 Kor. 6:1-2)

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

        Näin Paavali kirjoittaa eikä suinkaan ala heti perumaan kirjoituksiaan.

        Svoitetun on mahdotonta ENÄÄ "antaa sovittaa itseään Jumalan kanssa". Tuossa kohtaa on kuvottava käännösvirhe, jonka tajuaa jokainen, joka osaa ajatella edes 8-vuotiaan tasolla.

        Paavali kirjoittaa alkukielellä: "Hyväksykää se, etttä teidät on JJO sovitettu JJumalan kanssa."

        Paavalin evankeliumin vääristäjät ITSE tekevät Jumalan armon turhaksi väittäessään, että se astuu muka voimaan vasta sitten, kun ihminen uskoo.
        JUURI TÄMÄ ON JUMALAN ARMON VASTAANOTTAMISTA "NIIN, ETTÄ SE JÄÄ TURHAKSI" - SE EI ASTU IHMISEN YMMMÄRRYKSEEN SELLAISENA KUIN SE ON VAAN KIEROKSI VÄÄRISTYNEENÄ.

        Koska Jumalan armon tarkoitus on saattaa ihmisen sielu LEPOON KRISTUKSEN TÄYTETYSTÄ TYÖSSÄ, Paavalin evankeliumin vääristäjät tekevät tämän turhaksi ujuttaessaan ihmisten mieliin harha-ajatuksen, että heidän uskonsa on saattanut heidät soovintoon yhdessä Jumalan kanssa ja heidän uskossa pysymisensä pitää heidät sisällä sovituksessa. Juuri TÄMÄ on armmon avstaanottamista siten, että se jää turhaksi - se jää vaille sitä tarkoitusta, jota varten Jeeesus Kristus asetti Paavalin sitä julistamaan.

        Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
        ( Matt. 10:32-33)

        Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        ( Room.10:9-13)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

        Näin Paavali kirjoittaa eikä suinkaan ala heti perumaan kirjoituksiaan.

        Svoitetun on mahdotonta ENÄÄ "antaa sovittaa itseään Jumalan kanssa". Tuossa kohtaa on kuvottava käännösvirhe, jonka tajuaa jokainen, joka osaa ajatella edes 8-vuotiaan tasolla.

        Paavali kirjoittaa alkukielellä: "Hyväksykää se, etttä teidät on JJO sovitettu JJumalan kanssa."

        Paavalin evankeliumin vääristäjät ITSE tekevät Jumalan armon turhaksi väittäessään, että se astuu muka voimaan vasta sitten, kun ihminen uskoo.
        JUURI TÄMÄ ON JUMALAN ARMON VASTAANOTTAMISTA "NIIN, ETTÄ SE JÄÄ TURHAKSI" - SE EI ASTU IHMISEN YMMMÄRRYKSEEN SELLAISENA KUIN SE ON VAAN KIEROKSI VÄÄRISTYNEENÄ.

        Koska Jumalan armon tarkoitus on saattaa ihmisen sielu LEPOON KRISTUKSEN TÄYTETYSTÄ TYÖSSÄ, Paavalin evankeliumin vääristäjät tekevät tämän turhaksi ujuttaessaan ihmisten mieliin harha-ajatuksen, että heidän uskonsa on saattanut heidät soovintoon yhdessä Jumalan kanssa ja heidän uskossa pysymisensä pitää heidät sisällä sovituksessa. Juuri TÄMÄ on armmon avstaanottamista siten, että se jää turhaksi - se jää vaille sitä tarkoitusta, jota varten Jeeesus Kristus asetti Paavalin sitä julistamaan.

        9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
        10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
        11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
        12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
        13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
        14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
        15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
        16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
        ( Ap.t. 26)

        Saviseutulainen yrittää tehdä PPaavalin evankeliumin tyhjäksi.

        Jotta voisit tehdä Paavalin evankeliumin tyhjäksi, sinun tulisi kyetä osoittamaan, että kohta

        1) "Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"

        tarkoittaa alkukielellä jotain muuta. Se ei tarkoita.

        Lisäksi sinun tulisi keytä osoittamaan, että siteeraamasi jakeen 18 loppuosa

        "'saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa'"

        tarkoittaa alkukielellä tuota, mitä suomennoksessa sen väitetään tarkoittavan eli sitä, että ihminen tosiaan saa syntinsä anteeksi vasta sitten kun uskoo Jeesukseen.
        SITÄ SE EI TARKOITA. SE TARKOITTAA ALKUKIELELLÄ SITÄ, ETTÄ IHMINEN JEESUKSEEN USKOESSAAN TAJUAA SAANEENSA SYNNIT ANTEEKSI.

        Niinpä kaikki sinun Raamatun siteeraamisesi ovat saatanan orjuuttaman ihmisen epätoivoista tutkainta vatsaan potkimista. Juuri tuota on todellinen orjuuus: HALUA PYSYÄ KAHLEHDITTUNA.

        Jumalan ansioton armo, joka vapauttaisi ihmisen Jumalan lapsen TODELLLISEEN vapauteen, on tarjolla, mutta orja KAVAHTAA SITÄ.

        -
        >>Usko tuo sisäisen vapauden

        Tämänkertainen Matkaevääksi-kirjoituksen aihe puhuu jokaista ihmistä koskettavasta sisäisestä vapaudesta. Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeessä: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1.)

        Jumala on valmistanut tämän vapauden jokaista ihmistä varten uskolla vastaanotettavaksi. Pääsiäisen sanomassa saimme jälleen pysähtyä suuren Jumalan rakkauden lupauksen ääreen. Se sanoma kertoo kaikkivaltiaan Jumalan Pojan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lunastamasta vapaudesta.

        Jumala on lahjoittanut Pyhän Hengen kautta uskovaiselle tuon Kristuksen lunastaman vapauden. Hän on myös antanut Pyhän Hengen kautta voiman sen tallentamiseen Jumalan lapsen sydämeen.

        Evankeliumi vapauttaa synnistä

        Uskonkilvoituksessa Jumalan lapsella on joka päivä taistelu synnin orjuutta vastaan. Synti voi viedä vapauden. Jeesus sanoi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja” (Joh. 8:34). Erityisesti tänä aikana sielunvihollinen yrittää monin eri tavoin saada Jumalan lasta synnin pauloihin.

        Jumalan lapsi on vapaa uskonvanhurskauden tähden; vanhurskaus Jumalan edessä omistetaan uskon kautta. Evankeliumin sanan uskomalla ihminen saa omakseen uskon lahjan ja vapauden synnistä. Vapaudesta osatonta ihmistä kutsutaan Jumalan valtakuntaan.>>

        ( Otelainaus: Hannu Tervonen/Jumalan lapsi on vapaa synnin orjuudesta/Julkaistu Päivämiehessä 24.5 - 17)

        "Uskonkilvoituksessa Jumalan lapsella on joka päivä taistelu synnin orjuutta vastaan. Synti voi viedä vapauden."

        Tuossa on ehkä Paavalin evankeliumin VASTAISIN omatekoinen oppi, joka on ihmisen näppikseltä kuunaan lähtenyt.

        Missään kohtaa Paavalin kirjeitä ei sanota mitään tuollaista, ei sinne päinkään.

    • Anonyymi

      Mutta ei asia ole noin yksinkertainen eikä aiheuta huutamista. Meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja kun olemme osana Kristuksen kuolemaa, niin olemme osallisia myös ylösnousemuksessa. Myös meidät on siten ristiinnaulittu ja olemme siten uusi luomus Kristuksessa. Siis aivan todellisesti, ei vain siten että pidämme siitä ääntä ja olemme pahoillamme jos joku ei sitä ymmärrä.

      • Anonyymi

        Mitä ihmeen huutamista? Sinun päässäsi kuuluu huutoa eikä missään muualla.

      • Anonyymi

        Ja miten niin ei ole niin yksinkertainen? Toisaalta eihän teille evankeliumin vääristäjille MIKÄÄN ole yksinkertaista - ajattelussaan kieroon vääntyneellä kun mikään ei ole.

    • Anonyymi

      Varmalla kurjaa erotuomarin hommo.

    • Anonyymi

      Aloittaja voi kokeilla lukea raamattua välillä eikä saatanallisia säkeitäå

      • Anonyymi

        Mölisijä siteeraa aivan vapaasti Raamattua, jos osaa. Taitaa huuteluksi jäädä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe