Tajusin oikeastaan viiveellä sen, että maamme parhaimpiin eturivin sävelseppoihin kuuluvan Nils Eric Fougstedtin tonaalisuudesta pois pyrkivä, muodoltaan 1 osainen 2. sinfonia, onkin hyvin ilmaisuvoimaista ja valloittavan lumoavaa ja pakahduttavaa musiikkia, mikä ei suinkaan ollut välittömästi ilmeistä, kun sen ensimmäisiä kertoja kuulin, jolloin en vielä saanut siihen oikein kunnon otetta, enkä ollut siihen ja sen muotoratkaisuun ehkä täysin tyytyväinen, sillä milloinka sitä suuri taidemusiikki välittömästi kuulijalleen syvimpiä syövereitään myöten aukeaisikaan, mutta sitten oivalsin että säveltäjä rakentaakin vaikuttavan draamallisen kaaren inspiraation kantaessa sinfonian alusta sen loppuun asti musiikin polveillessa vuoroin kiihkeämpien ja vuoroin levollisempien jaksojen välillä, sinfonian sisältäessä myös ekspressiivistä melodista kauneutta uhkuvaa ainesta auvoisemmissa episodeissa, jotka sisältävät ikään kuin taistelun yläpuolelle kohonnutta kontemplatiivisuutta.
Täytyy myöntää, että olen lainannut viimeisen sivulauseen Tietoniekkojen Orkesterimusiikkikirjasta, jossa tällä tavoin kuvaillaan muistaakseni Brucknerin sinfonioita, mutta sopii hyvin myös edellä mainittuun sinfoniaan.
Sinfonia ansaitsisi uudelleen tulemisensa ja renessanssinsa, sillä kyse on suuren säveltäjän mestariteoksesta. Fougstedtin tunnetuin teos, Trittico sinfonico, lienee dodekafonisuudessaan vielä astetta vaikuttavampi, päätellen siitä miten voimakkaan elämyksen koin kerran aikoinaan kuullessani sen Paavo Berglundin johtamassa Fougstedtin muistokonsertissa konserttiäänityksenä radiosta. Maamme eliittiä säveltaiteessa.
Dodekafoninen teos kuorolle ja orkesterille ja muutamat säveltäjän konsertot lienevät myös erinomaisen kaunista musiikkia, vaikka on todella sääli miten vähän tai ei lainkaan niitä esitetään. Muitakin vaikuttavia teoksia kuten loistava Passacaglia orkesterille löytyy säveltäjän runsaasta tuotannosta.
Fougstedtin tunnetuin ja suosituin mutta hiukan kevyempi kappale on romanssi elokuvasta Munkkiniemen kreivi, jonka miltei kaikki tuntevat. Fougstedthan oli myöskin etevä kapellimestari.
Täytyy myöntää, että olen lainannut viimeisen sivulauseen Tietoniekkojen Orkesterimusiikkikirjasta, jossa tällä tavoin kuvaillaan muistaakseni Brucknerin sinfonioita, mutta sopii hyvin myös edellä mainittuun sinfoniaan.
Sinfonia ansaitsisi uudelleen tulemisensa ja renessanssinsa, sillä kyse on suuren säveltäjän mestariteoksesta. Fougstedtin tunnetuin teos, Trittico sinfonico, lienee dodekafonisuudessaan vielä astetta vaikuttavampi, päätellen siitä miten voimakkaan elämyksen koin kerran aikoinaan kuullessani sen Paavo Berglundin johtamassa Fougstedtin muistokonsertissa konserttiäänityksenä radiosta. Maamme eliittiä säveltaiteessa.
Dodekafoninen teos kuorolle ja orkesterille ja muutamat säveltäjän konsertot lienevät myös erinomaisen kaunista musiikkia, vaikka on todella sääli miten vähän tai ei lainkaan niitä esitetään. Muitakin vaikuttavia teoksia kuten loistava Passacaglia orkesterille löytyy säveltäjän runsaasta tuotannosta.
Fougstedtin tunnetuin ja suosituin mutta hiukan kevyempi kappale on romanssi elokuvasta Munkkiniemen kreivi, jonka miltei kaikki tuntevat. Fougstedthan oli myöskin etevä kapellimestari.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nils Eric Fougstedtin unohdettu sinfonia on paras sinfonia jonka olen unohtanut. Muistaakseni siinä oli oikein vaikuttava kohta se jossa patarumpu isosti paukahti.
Minustakin se on vaikuttava teos, mutta ei välttämättä paras. Minusta Tuukkasen Meri on ehkä sitäkin vaikuttavampi, mutta ei Fougstedtinkaan sinfoniat emotionaaliselta voimaltaan vaisuja missään nimessä ole.
Kaikkein unohdetuin sinfonia on tietenkin Mozartin no. 37, Mozart nimittäin ehkä unohti säveltää sen.
Tietenkin on mahdollista että Mozart jäi sen suhteen imagonsa vangiksi. Nimittäin hänestähän on kerrottu että hänen teosten Mozartin itsensä käsin piirrtelemissä alkuperäispartituureissa ei lainkaan ole korjauksia tai muutoksia vaan kaikki on tehty kerralla niinsanotusti oikein, joten ehkä on tietenkin mahdollista että Mozart vahingossa silloin uusimman teoksensa partituurin alkulehdelle kirjoitti teoksen nimeksi sinfonia No.38 kun olisi pitänyt kirjoittaa että No.37, ja sitten kun huomasi erheen aatteli että paskat minä alan mitään alkuperäisiin käsinkirjoittamiini partituureihin korjaamaan. Ja niin se No.38 sitten jäi numeroksi Sinfonialle No. 37.
Mozartin käsialaa on sinfonian Adagio maestoso johdanto, mutta muilta osin se on Franz Joseph papa Haydnin veljen kynästä lähtenyt teos, vaikka sitä pitkään esitettiin Mozartin nimissä ja jota kutsuttiin Mozartin 37,. sinfoniaksi, mutta ei ole tiedossa mitä tarkoitusta varten Mozart muokkasi teosta. Se on sentään levytetty, kuten eivät ole Fougstedtin sinfoniat. Mozart ei itse numeroinut sinfonioitaan, vaan numerointi on peräisin Breitkopf & Härtelin kokonaisjulkaisusta. Mozartinkin tiedetään tehneen toisinaan korjauksia partituureihinsa, kuten esim. c molli pianokonserttoon ja Don Juanin alkusoittoon.
Kyllä minusta Fougstedtin sinfonia on emotionaalisesti vaikuttavanpi teos kuin monien eurooppalaisten säveltäjäkollegoidensa kuten Honeggerin, Milhaudin ynnä monien muiden säveltämät sinfoniat vaikka niitä esitetäänkin paljon uutterammin kun Fougsedt sen sijaan on jo täysin unohdettu vaikka olikin taitava ja näkemyksellinen ammattimies niin kapellimestarina, pedagogina kuin säveltäjänäkin.