Salattia on

Naiset on kuin salattia. Koskaan ei voi tietää minkämakuinen salaatti on.
9129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lohisalaatti ja kreikkalainen on hyvää.

Äänestä

Rouskuttaako kuivaa vai lisääkö kastiketta.

Äänestä

Onko miehet vähän kuin majoneesi, hyvä majoneesi saa pahankin salaatin maistumaan hyvälle? Hyvä majoneesi jättää myös hyvän jälkimaun ja vähemmän hyvästä jää karvaampi maku. Hyvä majoneesi hyvällä salaatilla saa pahemmankin mielen muuttumaan hyväksi? Sitä haluaa aina vaan lisää. Hyvä combo synnyttää hyvää myös ympärille.

Äänestä
  • Salaatin kera olisi hyvä saada ensiluokkaista lihaa.

    Äänestä

  • Majoneesikin voi olla päiväysvanhaa. Toki jos on pitkäksi aikaa jäänyt neljän seinän sisälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Majoneesikin voi olla päiväysvanhaa. Toki jos on pitkäksi aikaa jäänyt neljän seinän sisälle.

    Kaikille on se ihanne lämpötila, jossa ovat parhaimmillaan. Ja kun ovat ihanne lämpötilassa, säilyvyys paranee, jolloin ikäkin on vain numeroita. Sillä on silloin vähemmän merkitystä.

    Äänestä

Ksnnattaa olla tuore salaatti tai tulee joku hirmu pöpö. 😁

Äänestä

Nainen on kuin salaatti. Nahistuu hetkessä ja lyhyt käyttöaika.

Äänestä
  • Yllätyksi täynnä

    Aina eri makuista

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Naiset on kuin salattia. Koskaan ei voi tietää minkämakuinen salaatti on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu