2024 alkaen tullaan eläkeläisiltä leikkaamaan

joka vuosi 2.5 prosenttia pois eläkkeistä, muuten ei budjetit kestä...kiitos marinin hallituksen päätöksien.
845401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Minkä päätöksen. Eläkkeiden indeksi korotus on laitettu lakiin 90 luvulla tai aiemmin. Historian tutkijat tietävät tarkan päivämäärän. Eläke rahoilla ei ole mitään tekemistä budjetin kanssa.. peruskoulun suorittaneet tietävät sen.

Äänestä

Voi niitä leikata johtajiltakin. Niillä on usein liian iso palkka osaamiseen nähden ja tämän kokoiseen valtioon niitä on liikaa.

Äänestä
  • Aivan totta tämä. Osaaminen palkkaan nähden ei läheskään aina kohtaa.

    Äänestä

Ulosottoviraston tilastojen mukaan vuonna 2021 noin 89 000 terveyskeskuslääkärimaksua päätyi ulosottoon.

Äänestä
  • Helsingin kaupunki ei aio jatkossakaan periä lääkärikäynneistä maksua terveyskeskuksissa.

    Äänestä

Persuvalehteleminen alkaa mennä epätoivoiseksi. Marinin hallitus juuri nosti eläkkeitä reilusti. 2024 on jo toinen hallitus kuvioissa (todnäk PersKok) jonka tekosista ei vielä teidetä, mutta voisinpa veikata että leikkaamista on luvassa ja lujasti. Mutta ei takuulla suurituloisilta, siitä Kokoomus pitää huolen.

Äänestä
  • Missähän nämä reilut korotukset eläkkeissä näkyvät? Pienimmät eläkkeet nousi muutaman kympin. Mihinkähän näiden reilujen korotusten kanssa oikein joutuu...ruokajonoon ehkä.

    Äänestä

  • Tottakai seuraava hallitus joutuu pakostakin leikkaamaan, oli hallituksessa mitä puolueita tahansa tuhlailevan ja törsäilevän Marinin hallituksen toimien jäljiltä. Pahinta, että hallitus on syytänyt valtion euroja sellaiseen, joka ei hyödytä omaa maata ja kansaa, on mennyr ihan hukkaan ja oman maan asiat on hoitamatta ja kriisissä, seuraavalla hallituksella on kovasti töitä, jotta saa jotenkin korjattua nykyhallituksen mokia..

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tottakai seuraava hallitus joutuu pakostakin leikkaamaan, oli hallituksessa mitä puolueita tahansa tuhlailevan ja törsäilevän Marinin hallituksen toimien jäljiltä. Pahinta, että hallitus on syytänyt valtion euroja sellaiseen, joka ei hyödytä omaa maata ja kansaa, on mennyr ihan hukkaan ja oman maan asiat on hoitamatta ja kriisissä, seuraavalla hallituksella on kovasti töitä, jotta saa jotenkin korjattua nykyhallituksen mokia..

    Vasemmisto ei pysty tekemään talouden tasapainoittamiseksi mitää. Muiden on laitettava talous velkaantumisen jälkeen tasapainoon.
    Viimeinen gallub osoitti selvästi miten vasemmistopuolueiden äänestäjät suhtautuvat leikkauksiin, ja velanoton vähenemiseen. Demarit ja Vasemmistoliitto eivät uskalla tehdä päätöksiä, jotka ovat äänestäjiä vastaan.
    Siis, jos samalla pohjalla mennään, niin velkaantuminen tulee lisääntymään seuraavankin hallituksen aikana, eikä se tiedä hyvää hyvinvointiyhteiskunnalle, eikä nykyisille nuorille.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Se kirjoitetaan gallup. Jossa SDP on yhä maan toiseksi suosituin puolue, mikä on helvetin harvinaista neljän vuoden hallituskauden jälkeen.

    Äänestä

  • Aivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missähän nämä reilut korotukset eläkkeissä näkyvät? Pienimmät eläkkeet nousi muutaman kympin. Mihinkähän näiden reilujen korotusten kanssa oikein joutuu...ruokajonoon ehkä.

    Ole hetken onnellinen. Oikeisto sitten leikkaa ne alemmas

    Äläpä höpötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Se kirjoitetaan gallup. Jossa SDP on yhä maan toiseksi suosituin puolue, mikä on helvetin harvinaista neljän vuoden hallituskauden jälkeen.

    Näin on. Mutta persut on taas aktiivisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ole hetken onnellinen. Oikeisto sitten leikkaa ne alemmas

    Työeläkkeitä ei maksa valtio, joten eläkkeitä ei voi hallitusten tai eduskunnan päätöksellä leikata.

    Sen sijaan takuueläkkeet, kansaneläkkeet, toimeentulotuet ja vuokratuet maksetaan valtion kassasta, jollon niitä voitaisi leikata, mutta miten vähävaraiset tulee sitten toimeen?

    Äänestä

  • Ei Lipponen muuttanut indeksin laskutapaa, vaan Lipposen hallitus, jonka valtiovarainministerinä oli muuan Sauli Niinistö.

    Eikä eläkkeitä olla nyt leikkaamassa, mitään sellaista ei ole ehdotettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missähän nämä reilut korotukset eläkkeissä näkyvät? Pienimmät eläkkeet nousi muutaman kympin. Mihinkähän näiden reilujen korotusten kanssa oikein joutuu...ruokajonoon ehkä.

    Kyllä tuo yli 300 € korotus eläkkeeseen on jo aikamoisen suuri, varsinkin kun eläke on ennestäänkin ollut suuri. Siitähän se eläke syntyy, että töitä on tehty yli 40 v ja rulot on olleet kohtalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei Lipponen muuttanut indeksin laskutapaa, vaan Lipposen hallitus, jonka valtiovarainministerinä oli muuan Sauli Niinistö.

    Eikä eläkkeitä olla nyt leikkaamassa, mitään sellaista ei ole ehdotettu.

    Eläkkeet ei vaikuta vitun vertaa budjetti rahoihin. Eläkkeitä ei makseta budjetista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missähän nämä reilut korotukset eläkkeissä näkyvät? Pienimmät eläkkeet nousi muutaman kympin. Mihinkähän näiden reilujen korotusten kanssa oikein joutuu...ruokajonoon ehkä.

    Miksi muutaman kympin korotukset on pieniä ja toisaalta euron hinnan euron nousu kaataa maailmasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Työeläkkeitä ei maksa valtio, joten eläkkeitä ei voi hallitusten tai eduskunnan päätöksellä leikata.

    Sen sijaan takuueläkkeet, kansaneläkkeet, toimeentulotuet ja vuokratuet maksetaan valtion kassasta, jollon niitä voitaisi leikata, mutta miten vähävaraiset tulee sitten toimeen?

    No ei mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei Lipponen muuttanut indeksin laskutapaa, vaan Lipposen hallitus, jonka valtiovarainministerinä oli muuan Sauli Niinistö.

    Eikä eläkkeitä olla nyt leikkaamassa, mitään sellaista ei ole ehdotettu.

    Ei tietenkään.

    Äänestä

  • Marinin hallitus ei nostanut eläkkeitä senttiäkään. Sen sijaan demari Lipposen ansiosta ne ovat jääneet jälkeen 20 vuotta kunnes nyt kun suhdanteet kääntyivät päälaelleen nousivat eläkkeet enemmän kuin palkat. Nyt vuodenvaihteessa käy samoin ja niin kauan kun inflaatio on korkealla. Orpon hallitus ei koske eläkkeisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Vasemmisto ei pysty tekemään talouden tasapainoittamiseksi mitää. Muiden on laitettava talous velkaantumisen jälkeen tasapainoon.
    Viimeinen gallub osoitti selvästi miten vasemmistopuolueiden äänestäjät suhtautuvat leikkauksiin, ja velanoton vähenemiseen. Demarit ja Vasemmistoliitto eivät uskalla tehdä päätöksiä, jotka ovat äänestäjiä vastaan.
    Siis, jos samalla pohjalla mennään, niin velkaantuminen tulee lisääntymään seuraavankin hallituksen aikana, eikä se tiedä hyvää hyvinvointiyhteiskunnalle, eikä nykyisille nuorille.

    Hyvinvointivaltion rakentajat ajetaan leipäjonoon

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Marinin hallitus ei nostanut eläkkeitä senttiäkään. Sen sijaan demari Lipposen ansiosta ne ovat jääneet jälkeen 20 vuotta kunnes nyt kun suhdanteet kääntyivät päälaelleen nousivat eläkkeet enemmän kuin palkat. Nyt vuodenvaihteessa käy samoin ja niin kauan kun inflaatio on korkealla. Orpon hallitus ei koske eläkkeisiin.

    Onhan sieltä tullut indeksikorotus joka vuosi. Eläkkeiden korotusindeksi perustuu hintojen nousuun ja yleiseen palkkatasoon. Tammikuussa korotus oli 6,5% ja 2024 tammikuussa ehkä 5,5%. Muina vuosina jotain vähän yli prosentin.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Marinin hallitus ei nostanut eläkkeitä senttiäkään. Sen sijaan demari Lipposen ansiosta ne ovat jääneet jälkeen 20 vuotta kunnes nyt kun suhdanteet kääntyivät päälaelleen nousivat eläkkeet enemmän kuin palkat. Nyt vuodenvaihteessa käy samoin ja niin kauan kun inflaatio on korkealla. Orpon hallitus ei koske eläkkeisiin.

    Niinistö oli sen hallituksen valtionvarain ministeri,etkö muista kokoomua

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tottakai seuraava hallitus joutuu pakostakin leikkaamaan, oli hallituksessa mitä puolueita tahansa tuhlailevan ja törsäilevän Marinin hallituksen toimien jäljiltä. Pahinta, että hallitus on syytänyt valtion euroja sellaiseen, joka ei hyödytä omaa maata ja kansaa, on mennyr ihan hukkaan ja oman maan asiat on hoitamatta ja kriisissä, seuraavalla hallituksella on kovasti töitä, jotta saa jotenkin korjattua nykyhallituksen mokia..

    Purran budjetissa on 3,1 miljardia EU:lle ym. Ihan samat rahat menee ulkomaille. Miten ne eivät mielestäsi ole tuhlausta?

    Äänestä

Suomeen pitäisi saada eläkekatto esim. eläke korkeintaan 5000 euroa/kk, kuten monissa maissa on jo nyt.

Äänestä
  • Kyllä 3000 euroa olisi jo riittävä, kyllä sillä ihminen tulee hyvin toimeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä 3000 euroa olisi jo riittävä, kyllä sillä ihminen tulee hyvin toimeen.

    Minusta 900€/kk on sopiva. Näin kaikki saavat takuueläkkeen, eikä kukaan enempää!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä 3000 euroa olisi jo riittävä, kyllä sillä ihminen tulee hyvin toimeen.

    Silloin köyhien veroja pitäisi nostaa, kun rikkaat maksaisivat vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Minusta 900€/kk on sopiva. Näin kaikki saavat takuueläkkeen, eikä kukaan enempää!

    Ja muutetaan kadulle. Just joo.

    Äänestä

  • Miksi? Mitä suurempi eläke, sitä kovempi verotus ja valtio saa rahaa. Eläkkeet maksaa työeläkeyhtiöt ja eläkkeen suuruus määräytyy työelämäsdä saatujen tulojen mikaan.

    Äänestä

  • Sun eläkekatolla ei ole valtion budjetin kannalta mitään merkitystä, kun työeläkkeet tulevat työeläkekassoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Minusta 900€/kk on sopiva. Näin kaikki saavat takuueläkkeen, eikä kukaan enempää!

    Orpon mielestä tuo on liikaa joten lääkkeiden omavastuuta nostetaan reippaasti.

    Äänestä

Eläkeläisten olot tulevat romahtamaan kohta kunnolla..

Äänestä
  • Kiurun sote pitää siitä huolen, että kotisairaanhoito yms. tippuvat nollatasolle.

    Äänestä

  • Ei vielä mutta sitten kun oikeisto alkaa leikkaamaan.

    Äänestä

Jos samanlaisia korotuksia tulee useammalle vuodelle, joudutaan eläkemaksuja korottamaan. Korotuksiin ei juuri olisi varaa, sillä ne ovat jo tapissa, ja korotuksista seuraa haittoja, jotka taas vaativat muita ikäviä päätöksiä.

Äänestä

Terveyskeskuksien lääkärin maksut nousevat 20,90 e/käynti, Helsingissä on ilmainen, siellä eivät varmaan pysty maksullista toteuttamaan kun kaupunki on pummeja pullollaan.

Äänestä

Alottajalle voi antaa "Päivän tyhmin Kelan elätti"-palkinnon.

Äänestä
  • Näin voi.

    Äänestä

Eläkkeet on työeläkeyhtiöiden kautta eläkkeensaajien aikanaan sijoittamia varoja pl. kansaneläke. Yhtä hyvin voisi vaatia asuntojen, autojen kellojen ja korujen sosialisointia budjettivajeen paikkaamiseksi.

Äänestä
  • Palkan sivukuluna perittävä pakollinen työeläkevakuutusmaksu on käytännössä vero, millä rahoitetaan työeläkeyhtiöiden hallinnoimia rahastoja. Työeläkeyhtiöt perustettiin, että yli keskiansion ansaitsevalle päättävälle eliitille olisi mahdollista maksaa kohtuuttomia eläkkeitä. Työeläkeyhtiöihin luotiin lokoisia suojatyöpaikkoja mojovin eduin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Palkan sivukuluna perittävä pakollinen työeläkevakuutusmaksu on käytännössä vero, millä rahoitetaan työeläkeyhtiöiden hallinnoimia rahastoja. Työeläkeyhtiöt perustettiin, että yli keskiansion ansaitsevalle päättävälle eliitille olisi mahdollista maksaa kohtuuttomia eläkkeitä. Työeläkeyhtiöihin luotiin lokoisia suojatyöpaikkoja mojovin eduin.

    Olipa tosi tyhmä kirjoitus. Moni ulisee katkeruuttaan, koska syystä tai syyttä ei ole kyennyt työelämässään tekemään tulosta.

    Toki vaihtoehtokin on ja reilu, eli jokainen maksaa itse ottamansa eläkevakuutuksen. Silloin eläke on niin suuri, kuin maksaja haluaa ja kykenee.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Entäs ne jotka eivät ole pystynyt tienaamaan

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Entäs ne jotka eivät ole pystynyt tienaamaan

    Ne saa valtion KELA eläkettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Entäs ne jotka eivät ole pystynyt tienaamaan

    Jos on synnynnäisesti työkyvytön, mistä ne työeläkettä kerryttää

    Äänestä

Suomessa on 1,2 miljoonaa eläkeläistä. Ainoakaan puolue ei tule leikkaamaan eläkeläisiltä yhtään mitään.
Sellainen puolue ja puoluejohto äänestetään pois eduskunnasta seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • Mutta on se kova aika 4 vuotta kiristellä.

    Äänestä

Ei ketään siedä tuota kiukkuamista ja vihaa.

Äänestä

Täytyy muistaa, että työssä käyvät maksavat suurimman osan vieläkin, eläkeläisten eläkkeistä. Siksi korkea työllisyys tukee eläkkeiden saajia. Tosin eläkepotti on jo vuosia kasvanut vain sijoitustuottojen kautta, eläkemaksut eivät enään ole riittäneet, vaikka vajaa 25% niitä peritään. Työnantajat maksavat tuostakin suurimman osan.

Äänestä

Vellihousu aloittaja voisi vaan ottaa lusikan kauniisti käteen ja tehdä töitä ja maksaa veronsa niin kuin aiemmat sukupolvet , nämä nykyiset eivät osaa kuin valittaa eivätkä pysty edes ylläpitämään jo rakennettua yhteiskuntaa , säälittävää porukkaa nämä ruikuttajat.

Äänestä
  • Minkä alan töitä suosittelet epilepsiaa sairastavalle liikuntarajoitteiselle

    Äänestä

  • ÅSäälitävän tyhmä olet jos et ymmärrä ettei kaikki kykene koskaan töihin

    Äänestä

tuo leikkaaminen kaiken kakkijaan tehdään nykyään kulutus veroilla,

Äänestä

Ei tulla. Ainakaan Marinin päätöksillä. Oikeistosta Ei tiedä.

Äänestä

Linkki kiitos tai olet pahainen persuvalehtelija.

Äänestä

Työeläkkeet eivät kuulu mitenkään budjettiin.

Äänestä

Työeläkkeiden taso perustuu ylioptimistisen talouskehityksen odotukseen. On eräänlainen pyramidihuijaus. Kaikki on pois aktiiviväestöltä, eritysesti meidän nuorilta.
Eläkeläiset ovat varakkain ja taloudellisesti turvatuin väestöryhmä vaikka ovat itse maksaneet eläkkeistään vain murto-osan.

Äänestä
  • Ja kun nyky pullamössöimpotentit runkkaa, eikä tee lapsia, niin jäävät itse ilman kunnon eläkettä....

    Äänestä

Ei leikata eläkkeitä kun ei valita kokoomusta ja persuja hallitusvastuuseen.

Äänestä
  • Juuri noin

    Äänestä

Usko jo persu, ettei työeläkkeitä leikata. Eläkekassat kestää indeksitarkistuksen.

Äänestä
  • Tämä hallitus aikoo leikata. Kyllä täällä on hyväuskoista sakkia.

    Äänestä

  • Mutta täällä on ollut alunperin puhe kelan eläkkeistä

    Äänestä

Sairaat ja eläkeläiset eivät enää jaksa puolustaa oikeuksiaan ,helppo kohde.
Sipilän roisto se kehtasi leikata kaikkein köyhimmiltä minimieläkeläisiltä ja antoi ne matuille.
Sanoi vielä että "ei se ole keltään pois"
melko röyhkeä tyyppi.

Äänestä

https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17914480/2000ekk-minimielakkeet-toimintakykyisen-hallituksen-edellytys

Lainvastainen pörssirikollisten neonatsihallitus, pitää erottaa välittömästi, ei enää yhtään päivää, vihaväkivaltaa ja uhkailuja, köyhyyseläkeläisten henkien kustannuksella. Tuo peli on loputtava.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330532/elakerahastoissa-biljoonia-pelkat-korot-tuhansia-miljardeja-euroja---on-mista-ottaa#comment-120813696

2000€/kk MINIMIELÄKKEET ovat talousosaamista, suuria säästöjä valtion talouteen, mm. Norja, Islanti, Tanska, Ruotsi, Saksa ym oikeus-sivistysvaltiot ovat ne toteuttaneet.

Äänestä
  • Tarkoitatko että verojen jälkeen käteen jää 2000€? Hyvä summa, ei tarvi koskaan käydä töissä!

    Äänestä

Ei Marinin hallitus tommosta päätöstä tehnyt. Mutta mitä nykyhallitus se jää nähtäväksi.

Äänestä

Suomeen eläkekatto kuten Ruotsissa on!

Yli 4 000 € eläkkeen ylimenevä osa tulee leikata verona pois!

Tätä kautta valtio saa käyttöönsä varoja!

Kukaan ei tarvitse yli 4 000 € eläkettä!

Äänestä

"Anonyymi-ap
2022-12-30 16:45:05
2024 alkaen tullaan eläkeläisiltä leikkaamaan"

Tämän vuoden eläkekorotus tapahtuu Lokakuussa.
Vielä ei ole Lokakuu?
Toteutuuko se ?

Äänestä

Et taida olla töissä, kun et tiedä eläkkeistä mitään. Työeläkkeisiin ei voi koskea, kun ne eivät tule valtiolta. Työeläkkeet tulevat rahastoista, joihin on työssä ollessa joutunut maksamaan työeläkemaksuja. Ne joiden työeläke ei riitä elämiseen saavat KELA eläkettä ja siitä ei voi mitään leikata, koska eläkeläinen joutuu silloin toimeentulotuen piiriin.

Äänestä
  • Kellon eläkkeistä tässä puhutaan etupäässä ne on pienimmät ja kuuluvat nimenomaan valtion budjettiin

    Äänestä

  • Et taida itse ymmärtää että tässä puhutaan etupäässä pienistä eli kelan eläkkeistä

    Äänestä

Ihanaa ettei tarvitse säästää ja saa kuolla töitä paiskiessa.

Äänestä
  • Kunnon Pohjois-Korean meininkiä ei voita mikään! Vielä kun saa loismatoja työpaikan ruokalasta elimistöön niin vot, meininki on kohillaan.

    Äänestä

Työeläkkeet nousevat tammikuussa toisen kerran vuoden sisällä. Minäkin saan kahdesta korotuksesta yli 300 euroa nettona lisää eläkettä.
Valtio ei määrittele työeläkkeitä, eläkerahastot päättävät eläkkeistä. Eläkerahastojen sijoitustuotot ovat ovat kasvaneet, sijoitukset ovat olleet hyviä.
Aloittajalla on aivan väärä käsitys asiasta.

Äänestä
  • Sinulla on väärä käsitys siitä mistä aloittaja puhuu Kelan eläkkeistä

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Sinulla on väärä käsitys siitä mistä aloittaja puhuu Kelan eläkkeistä

    Aivan...ei aloituksessa puhuta mitään työeläkkeestä.

    Äänestä

Niin köyhiltähän ne säästöt pitää tehdä, ja antaa rikkaille muuten rikkaat ei pärjää.

Äänestä

Et omista mitään, sinulla ei ole yksityisyyttä ja olet onnellinen t: WEF

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

joka vuosi 2.5 prosenttia pois eläkkeistä, muuten ei budjetit kestä...kiitos marinin hallituksen päätöksien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu