Putin määräsi uudella lailla Pyhän Yrjön nauhan olevan sotansa symboli.
Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti lain, jolla Pyhän Yrjön nauha tunnustetaan Venäjän sotilaallisen kunnian symboliksi.
Nyt sen "julkisesta häpäisemisestä" joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Venäjän federaation rikoslain mukaan tavalliset venäläiset, jotka millään tavalla "häpäisevät" hyökkääjän symbolia, joutuvat maksamaan sakkoa enintään 3 miljoonaa ruplaa tai saada vankeutta enintään kolmeksi vuodeksi.
Jos joukko ihmisiä osallistuu "rikokseen" tai nauha saastutetaan tiedotusvälineiden tai Internetin avulla, sakon määrä nousee 5 miljoonaan ruplaan ja vankeusrangaistus enintään viiteen vuoteen.
Lisäksi Putin päätti vihdoin yksityistää toisen maailmansodan voittooikeuden sanomalla, että Pyhän Yrjön nauha ei tule olemaan vain voiton symboli, vaan sitä käytetään myös kaikissa sodan merkeissä.
Laki sallii kansalaisten, julkisten järjestöjen, yritysten ja instituutioiden käyttää nauhaa ja sen kuvaa "kunhan se on sotilaallisen kunnian symbolina".
Lähde: ttps://www.dialog.ua/
Putin pitää Ukrainaan hyökkäämistä Pyhänä sotana
283
1415
Vastaukset
- Anonyymi
Sehän on kansanmurhan, raiskaamisen ja varastamisen symboli. Mitä venäläisten sotiminen on aina ollut. Eivät he voittaneet saksalaisia, vaan amerikkalaiset. He tulivat vain raiskaamaan ja ryöstelemään Saksaan.
- Anonyymi
Kukas tää Yrjö Georgios mahtaa olla kun ainakin JUMALAN POJAN NIMI ON JESUS NASARETILAINEN.
- Anonyymi
Niin ne kaasut ja hiilet.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176890897
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Putin on määrännyt Venäjän ja koko maailman uskomaan omaan pyhään sotaansa. Hän pakkosiirtää vähemmistö kansalaisiaan rintamalle miinanpolkijoiksi. Näin hän heikentää uppiniskaisia tekojensa nurkujien määrää valtakunnassaan. Samoin hän pääsee juopoista ja rikollisista eroon tapattamalla heitä eturintamalla, kätevää!! Wagnerit seisovat takana ja ampuvat perääntyjät. Palkkoja ei tarvitse maksaa, koska pakkovärvätyt eivät näe seuraavaa tilipäivää. Elinikä rintamalla on 16pv.
- Anonyymi
Mutta tarina ei tule päättymään hyvin. Sille ei enää ole onnellista loppua kun tilanne on mennyt siihen mihin on mennyt. Yhteiskunta tulee romahtamaan ja jossain vaiheessa hallitsemattomat voivat pääsevä vallalle. Rikkaiden selittämättömät kuolemat ovat jo tästä ennusmerkki. Ne johtuvat siitä että suurimman osan näiden rikkauksien takana on valtiolta varastaminen ja se edellyttää lojaallisuutta hallinnolle. Jos sitä ei ole, omaisuus realisoidaan kuolemalla. Mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan jolloin vastustajia on enemmän kuin hallitsijoita ja silloin tilanne on kaaos.
- Anonyymi
Alun pitäenkin oli selvää kyseessä olevan Pyhä ristiretki Ukrainaan.
Pyhä Yrjö on Suomessa myös partiolaisten Suojeluspyhimys, jolta Putin vie kunniaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alun pitäenkin oli selvää kyseessä olevan Pyhä ristiretki Ukrainaan.
Pyhä Yrjö on Suomessa myös partiolaisten Suojeluspyhimys, jolta Putin vie kunniaa.Kukaan ei vaan tiedä mistään yrjöstä mitään. Jeesuksen kaikki kyllä tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei vaan tiedä mistään yrjöstä mitään. Jeesuksen kaikki kyllä tietää.
Aika sivistymätön täytyy olla, jos ei Yrjöstä tiedä.
- Anonyymi
Ei nyt muuten mutta saksalaisista puolalaisista suuri osa oli joskus kristittyjä myös muuten köningbergissä oli kristittyjä joilla oli tämä Jeesuksen usko mutta ei kukaan vaihda kyllä Jeesusta mihin georgiokseen.
- Anonyymi
Putin aikoo tappaa 4 000 000 - 5 000 000 venäläistä. Joko alatte tajuamaan, kuka se venäläisten vihollinen on?
- Anonyymi
'Putin aikoo tappaa 4 000 000 - 5 000 000 venäläistä. Joko alatte tajuamaan, kuka se venäläisten vihollinen on?'
Globaali juutalais-siionistinen klikki jonka hallussa on dollari-rahakone ja joka tavoittelee Maailmanvaltaa. Työrukkasena on USA ja sen armeija sekä CIA. Kaikkia lännen tiedustelupalveluita johtaa todellisuudessa juutalaisten Mossad.
Kyllä, Venäjä tosiaan käy pyhää sotaa Saatanan vallassa olevaa Länttä vastaan.
- Anonyymi
ArtoTTT
Todellinen syy sodalla on se että Venäjä oli menettänyt kontrollin Ukrainasta, Ukraina oli lipumassa läntiseen maailmaan.- Anonyymi
"Ukraina oli lipumassa läntiseen maailmaan."
Ja tuo oikeutti sinun mielestä hyökkäämään Ukrainaan.
Siis uskon sota, ettei lipuisi läntiseen maailmaan, jossa mekin Suomessa ollaan. - Anonyymi
En koe minulla olevan syytä kiduttaa, raiskata ja tappaa sukulaisiani siksi, etten voi kontrolloida heidän tekemisisään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ukraina oli lipumassa läntiseen maailmaan."
Ja tuo oikeutti sinun mielestä hyökkäämään Ukrainaan.
Siis uskon sota, ettei lipuisi läntiseen maailmaan, jossa mekin Suomessa ollaan.ArtoTTT
Minun mielestänikö, eiköhän Venäjän mielestä, Ukraina haluttiin alistaa takaisin Venäjän ohjaukseen kuten Valkovenäjäkin, Suomikin on ollut Neuvostoliiton etupiirissä, siihen on syynsä miksi nato jäsenyyttä haettiin vasta nyt. 70 luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etupiiri - Anonyymi
Uskovanako koet siis omaan tahtoon käännyttämiseksi hyväksyttävänä teurastuttaa ja vammauttaa satoja tuhansia oman maan kansalaisia, sekä toisen valtion lapsia, naisia ja vanhuksia. Aiheuttaa heikoimmassa asemassa oleville aivan järkyttävää inhimillistä hätää ja kärsimystä?
Voitko vielä tarkentaa, minkä uskonnollisen liikkeen (vast) ajattelua edustatkaan? Anonyymi kirjoitti:
Uskovanako koet siis omaan tahtoon käännyttämiseksi hyväksyttävänä teurastuttaa ja vammauttaa satoja tuhansia oman maan kansalaisia, sekä toisen valtion lapsia, naisia ja vanhuksia. Aiheuttaa heikoimmassa asemassa oleville aivan järkyttävää inhimillistä hätää ja kärsimystä?
Voitko vielä tarkentaa, minkä uskonnollisen liikkeen (vast) ajattelua edustatkaan?No tämä nyt on tätä Arton "logiikkaa" jossa ei ole mitään järkeä. Totuus on kuitenkin, että Arto & co kannattaa samoja arvoja kuin Putinin porukka. Tai että Putin on ottanut uskonnon käsikassarakseen sodassa. Näihän hallitsijat ovat tehneet läpi vuosisatojen. Se on helppo keino saada uskovainen jengi mukaan sotabileisiin. Valitan, näin se nyt vain on...
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
No tämä nyt on tätä Arton "logiikkaa" jossa ei ole mitään järkeä. Totuus on kuitenkin, että Arto & co kannattaa samoja arvoja kuin Putinin porukka. Tai että Putin on ottanut uskonnon käsikassarakseen sodassa. Näihän hallitsijat ovat tehneet läpi vuosisatojen. Se on helppo keino saada uskovainen jengi mukaan sotabileisiin. Valitan, näin se nyt vain on...
Sinä etkä Putin ette määrää uskoamme - meidän uskomme määrää ja laadun antaa Jeesus Kristus.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä etkä Putin ette määrää uskoamme - meidän uskomme määrää ja laadun antaa Jeesus Kristus.
Niinpä tietysti. Nyt tuli taas kiire siirtää maalitolppia...
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
No tämä nyt on tätä Arton "logiikkaa" jossa ei ole mitään järkeä. Totuus on kuitenkin, että Arto & co kannattaa samoja arvoja kuin Putinin porukka. Tai että Putin on ottanut uskonnon käsikassarakseen sodassa. Näihän hallitsijat ovat tehneet läpi vuosisatojen. Se on helppo keino saada uskovainen jengi mukaan sotabileisiin. Valitan, näin se nyt vain on...
Niin`Palstalla on aika selkeästi tullut esille, Arton ja kumppaneiden kannattavan mr Putinin kanssa samantyyppistä arvomaailmaa.
Vaikuttaa kuin kyseiset ihmiset haluaisivat uskollaan peitellä itsenäisen maan lapsiin-, naisiin- sekä vanhuksiin kohdistetut aivan järkyttävät veriteot ilmauksilla jotka jättävät tekojen raakuuden ja järjettömyyden varjoonsa.
Pidetään peukkuja parempien aikojen koittavan pian ja jos todellakin sota Ukrainassa koetaan uskonnollisena välttämättömyytenä, niin toivotaan myös maallistumisen etenevän nopeasti. Ainakin yksi syy olisi vähemmän käydä järjettömiä sotia. - Anonyymi
Yksinkertaistat asioita melkoisesti, jos jo viime vuosikymmenellä alkaneen kriisin yksin tuon syyksi lasket. Vyyhti on paljon monimutkaisempi.
-a-teisti- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaistat asioita melkoisesti, jos jo viime vuosikymmenellä alkaneen kriisin yksin tuon syyksi lasket. Vyyhti on paljon monimutkaisempi.
-a-teisti-ArtoTTT
Toki on, jo Venäläismyönteisen Viktor Janukovytšin syrjäytttäminen laittoi Venäjän kupin nurin. Venäjä ei ole päässyt yli suurvalta ajatuksestaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aveollila/putinin-syyt-aloittaa-ukrainan-sota-venajan-ulkopolitiikan-perusteita-ja-arviointia/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ukraina oli lipumassa läntiseen maailmaan."
Ja tuo oikeutti sinun mielestä hyökkäämään Ukrainaan.
Siis uskon sota, ettei lipuisi läntiseen maailmaan, jossa mekin Suomessa ollaan.Ukraina kävi 'lipumaan' Länteen vasta sitten kun maassa tehtiin vallankaappaus 2014. Ukrainan kansa oli suurimmaksi osaksi ennen tätä tiiviin Venäjäyhteistyön kannalla. Venäjän olisi pitänyt miehittyää koko Ukraina jo 2014 ja palauttaa demokratia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Minun mielestänikö, eiköhän Venäjän mielestä, Ukraina haluttiin alistaa takaisin Venäjän ohjaukseen kuten Valkovenäjäkin, Suomikin on ollut Neuvostoliiton etupiirissä, siihen on syynsä miksi nato jäsenyyttä haettiin vasta nyt. 70 luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/EtupiiriSuomi oli puolueeton. Nyt alistettu USA:lle ja Natolle. Mitä hyvää tämä tuo Suomelle? Loputkin kansallisomaisuudesta ja itsenäisyydestä menetetään. Mitä Nato oikeasti puolustaisi Suomessa? Oletteko ajatelleet? Globaalien suuryhtiöiden etua! Tavallinen veronmaksaja sitten itse maksaisi riistäjiensä kustannukset! Venäjä ei ole vaatinut meiltä mitään tai uhannut meitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi oli puolueeton. Nyt alistettu USA:lle ja Natolle. Mitä hyvää tämä tuo Suomelle? Loputkin kansallisomaisuudesta ja itsenäisyydestä menetetään. Mitä Nato oikeasti puolustaisi Suomessa? Oletteko ajatelleet? Globaalien suuryhtiöiden etua! Tavallinen veronmaksaja sitten itse maksaisi riistäjiensä kustannukset! Venäjä ei ole vaatinut meiltä mitään tai uhannut meitä.
ArtoTTT
#Venäjä ei ole vaatinut meiltä mitään tai uhannut meitä.#
Tuosta voi kyllä olla eri mieltä.
"Lisäksi Putin päätti vihdoin yksityistää toisen maailmansodan voittooikeuden sanomalla, että Pyhän Yrjön nauha ei tule olemaan vain voiton symboli, vaan sitä käytetään myös kaikissa sodan merkeissä."
Nämä Putinin lait ovat yhä irrotionaalisempia.Eläköön Putin & Kirill.
- Anonyymi
Evoluutio pitää puolensa,sille typerykset ei mahda mitään.
- Anonyymi
Elämä on vain niin raakaa, että sota vaatii rahaa. Tässäkin tapauksessa se keltä käy paukut vähiin, jää häviölle. Ideologiasta ei ole sota-aseeksi.
USAn 15v jauhatus venäjän rajalla ja tarkoitus saada Ukrainaan ydinaseet Venäjää vastaan.
Jo on kumma jos Venäjä ei olisi toiminut.
Sama on edessä Suomessa.
Tämä nato joukko tuhoaa Suomen jos se pääsee tänne.
Ihan sama kasva kuin Ukrainassa.
Tervemenoa .- Anonyymi
Ukrainan heikoimmassa asemassa olevat lapset, naiset ja vanhuksetko sinun mukaasi olivat viemässä ydinaseita venäjän rajalle? Heitähän Kreml nyt on kohta vuoden rankaissut aivan järjettömillä veriteoilla, jota näytät valitettavasti kannattavan.

Väärin en kannata vaan olen ikuisesti rauhan kannattaja.
Säälin Ukrainan kansaa joka joutui juuri tuollaisen zelenskyn kaltaisen rotan uhriksi ja toinen osapuoli on USA ja uskallan luvata näillä tiedoilla, että aikanaan historia kirjoitetaan näin.
Zelenskyn 1,2 miljardin omaisuus on 4 kertaistunut sodan aikana ja myös kaveri piirin.
Rouva vielä kevyesti shoppaili jos tiedot paikkaansa pitää 40 000 e pariisissa.
Suomen hölmö kansa uskoo tuon USAn vedätyksen ja ihan ensimmäisenä tämä pikku setä samuli presidenttimme.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Väärin en kannata vaan olen ikuisesti rauhan kannattaja.
Säälin Ukrainan kansaa joka joutui juuri tuollaisen zelenskyn kaltaisen rotan uhriksi ja toinen osapuoli on USA ja uskallan luvata näillä tiedoilla, että aikanaan historia kirjoitetaan näin.
Zelenskyn 1,2 miljardin omaisuus on 4 kertaistunut sodan aikana ja myös kaveri piirin.
Rouva vielä kevyesti shoppaili jos tiedot paikkaansa pitää 40 000 e pariisissa.
Suomen hölmö kansa uskoo tuon USAn vedätyksen ja ihan ensimmäisenä tämä pikku setä samuli presidenttimme.Uutisten mukaan venäjän federaation joukot ovat surmanneet heikoimmassa asemassa olevaa Ukrainan siviiliväestöä, lapsia, naisia ja vanhuksia. Ei siis Ukrainan Presidentti kuten annat ymmärtää.
Onko sinulla oikeasti tietoa kyseisten ihmisten taloudellisesta tilanteesta, vai luetko taas totuutena sellaista mitä ei ole kirjoitettu?
Venäjän joukkojen raakuudet siviilejä kohtaan eivät katoa vaikka miten yrität heidän tekojaan vähätellä.
Aivan kuin pitäisit hyväksyttävänä venäläisten toimet raakuuksineen Ukrainassa Anonyymi kirjoitti:
Uutisten mukaan venäjän federaation joukot ovat surmanneet heikoimmassa asemassa olevaa Ukrainan siviiliväestöä, lapsia, naisia ja vanhuksia. Ei siis Ukrainan Presidentti kuten annat ymmärtää.
Onko sinulla oikeasti tietoa kyseisten ihmisten taloudellisesta tilanteesta, vai luetko taas totuutena sellaista mitä ei ole kirjoitettu?
Venäjän joukkojen raakuudet siviilejä kohtaan eivät katoa vaikka miten yrität heidän tekojaan vähätellä.
Aivan kuin pitäisit hyväksyttävänä venäläisten toimet raakuuksineen UkrainassaEn pidä sotaa oikeutettuna missään.
Ukrainan zelensky on vastuussa siitä ,että alkoi kaveeraamaan amerikan kanssa ja antoi myös alueellaan ukrainan natsien tehdä julmuuksia ja hyvin todennäköisesti siitä syystä ,että tarkoituksella ärsytti Putinia .
Siinä on lähtökohdat konfliktiin ja USA on rikkonut kaikki neuostoliittoa eli venäjää koskevat laajentumis sopimukset.
Nyt se yrittää Ukrainan ja Suomen kautta tehdä hyökkäys reitit jossa kaksi kansaa sivussa tuhoutuisi ,mutta kyllä siellä amerikassa jonkun sipuli taskussa muistopuheen pitäisivät liittolaisista jotkataistelivat rinnallamne.
Saatanan ykkösnyrkki on amerikka.Verta vuotaa siellä missä se liikkuu ja ihmiset ihannoi ja oikeuttaa ja ummistaa silmänsä.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
En pidä sotaa oikeutettuna missään.
Ukrainan zelensky on vastuussa siitä ,että alkoi kaveeraamaan amerikan kanssa ja antoi myös alueellaan ukrainan natsien tehdä julmuuksia ja hyvin todennäköisesti siitä syystä ,että tarkoituksella ärsytti Putinia .
Siinä on lähtökohdat konfliktiin ja USA on rikkonut kaikki neuostoliittoa eli venäjää koskevat laajentumis sopimukset.
Nyt se yrittää Ukrainan ja Suomen kautta tehdä hyökkäys reitit jossa kaksi kansaa sivussa tuhoutuisi ,mutta kyllä siellä amerikassa jonkun sipuli taskussa muistopuheen pitäisivät liittolaisista jotkataistelivat rinnallamne.
Saatanan ykkösnyrkki on amerikka.Verta vuotaa siellä missä se liikkuu ja ihmiset ihannoi ja oikeuttaa ja ummistaa silmänsä.Ukraina haluaa samoin kuin Suomikin säilyttää itsenäisyyden. Ei Ukraina ole mihinkään hyökännyt. Jokaisella valtiolla on oikeus turvata itsenäisyytensä parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä perusasetelma tulee huomioida Venäjä hyökkää ja Ukraina puolustaa.
Jokaisella maalla on oikeus puolustaa maatansa ja kansaansa ulkoa päin tulevia uhkia vastaan. Ei Venäjä mikään uhri ole. Turha sille on antaa mitään uhrin asemaan. Ei Venäjää ole mikään uhannut. Venäjä itse on jo vuosia pitänyt pienempiä naapurimaita myös Suomea uhan alla. Miksi muka suuri ydinase valtio tarvitsee etupiirinsä. Kyllä sillä on voimaa itsellään suojata itseään jos sinne ollaan hyökkäämässä. Mutta kun sinne ei kellään ole ollut edes indtressejä hyökätä, niin miksi sinne muka joku hyökkäisi. Ukraina vähiten veljeskansaansa vastaan. Anonyymi kirjoitti:
Ukraina haluaa samoin kuin Suomikin säilyttää itsenäisyyden. Ei Ukraina ole mihinkään hyökännyt. Jokaisella valtiolla on oikeus turvata itsenäisyytensä parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä perusasetelma tulee huomioida Venäjä hyökkää ja Ukraina puolustaa.
Jokaisella maalla on oikeus puolustaa maatansa ja kansaansa ulkoa päin tulevia uhkia vastaan. Ei Venäjä mikään uhri ole. Turha sille on antaa mitään uhrin asemaan. Ei Venäjää ole mikään uhannut. Venäjä itse on jo vuosia pitänyt pienempiä naapurimaita myös Suomea uhan alla. Miksi muka suuri ydinase valtio tarvitsee etupiirinsä. Kyllä sillä on voimaa itsellään suojata itseään jos sinne ollaan hyökkäämässä. Mutta kun sinne ei kellään ole ollut edes indtressejä hyökätä, niin miksi sinne muka joku hyökkäisi. Ukraina vähiten veljeskansaansa vastaan.Siinä on se juttu ,että AMERIKKA sinne venäjälle on kärkkymässä.
Täytyy tietää historia ja se mikä rotta valtio amerikka on.
Eiköhän jokaiselle historian osaavalle nämä ole ihan perusjuttuja.
Amerikka on tuhoaja ja kuolema joka paikassa.
Sotateollisuus ajattaa pakostakin ne sotaan.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Siinä on se juttu ,että AMERIKKA sinne venäjälle on kärkkymässä.
Täytyy tietää historia ja se mikä rotta valtio amerikka on.
Eiköhän jokaiselle historian osaavalle nämä ole ihan perusjuttuja.
Amerikka on tuhoaja ja kuolema joka paikassa.
Sotateollisuus ajattaa pakostakin ne sotaan.Mitä se Amerikka Venäjällä tekee. Menee hän sillä sotilaallisesti ja taloudellisesti paljon paremmin kuin Venäjällä. Paremminkin se on Venäjän vainoharhaisuutta, että USA olisi Venäjälle pyrkimässä.
MrHyvis kirjoitti:
Väärin en kannata vaan olen ikuisesti rauhan kannattaja.
Säälin Ukrainan kansaa joka joutui juuri tuollaisen zelenskyn kaltaisen rotan uhriksi ja toinen osapuoli on USA ja uskallan luvata näillä tiedoilla, että aikanaan historia kirjoitetaan näin.
Zelenskyn 1,2 miljardin omaisuus on 4 kertaistunut sodan aikana ja myös kaveri piirin.
Rouva vielä kevyesti shoppaili jos tiedot paikkaansa pitää 40 000 e pariisissa.
Suomen hölmö kansa uskoo tuon USAn vedätyksen ja ihan ensimmäisenä tämä pikku setä samuli presidenttimme.Kyllä kansa Ukrainassa tietää miksi taistelee ja mitä vastaan. Ukrainalla oli suuri onni että Zelenskyillä oli kyky nousta johtajaksi tässä omalle maalleen äärimmäisen vaikeassa tilanteessa. Putin on säälimätön tuhoaja, Zelenskyi edustaa hyvää erehdyt, rotasta kuten kaikesta muustakin.
Ainoa presidentin puoliso jonka tiedetään sota-aikana vierailleen Pariisissa shoppailemassa on rouva Assad. Assad itse on oman maansa tuhoaja, voimat häneltä tosin loppuivat kesken, armeija karkasi alta ja sen jälkeen Syyrian siviilien tarkoituksellista ja järjestelmällistä tappamista hoitivat Assadin avuksi tulleet Venäjän armeijan ja ilmavoimien yksiköt Groznyin tyyliin.
Kyllä rotta rottaa auttaa. (pyydän anteeksi vertausta eläinkunnan rotilta )- Anonyymi
Aivoton väite. Ydinaseita ei tarvitse siirtää Venäjän rajoille, jotta pelote toimisi.:D:D
Anonyymi kirjoitti:
Aivoton väite. Ydinaseita ei tarvitse siirtää Venäjän rajoille, jotta pelote toimisi.:D:D
Juu... menee yli parhaan komiikan 😆
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Kyllä kansa Ukrainassa tietää miksi taistelee ja mitä vastaan. Ukrainalla oli suuri onni että Zelenskyillä oli kyky nousta johtajaksi tässä omalle maalleen äärimmäisen vaikeassa tilanteessa. Putin on säälimätön tuhoaja, Zelenskyi edustaa hyvää erehdyt, rotasta kuten kaikesta muustakin.
Ainoa presidentin puoliso jonka tiedetään sota-aikana vierailleen Pariisissa shoppailemassa on rouva Assad. Assad itse on oman maansa tuhoaja, voimat häneltä tosin loppuivat kesken, armeija karkasi alta ja sen jälkeen Syyrian siviilien tarkoituksellista ja järjestelmällistä tappamista hoitivat Assadin avuksi tulleet Venäjän armeijan ja ilmavoimien yksiköt Groznyin tyyliin.
Kyllä rotta rottaa auttaa. (pyydän anteeksi vertausta eläinkunnan rotilta )Mr. Hyvis höpisee outoja. Noin 73% ukrainalaisista äänesti Zelenskyn vuonna 2019 presidentiksi ja antoi hänelle mandaatin viedä Ukraina läntisiin yhteisöihin (EU ja mahdollisesti Nato).
Ukrainalla on ollut vahvat länsisuhteet itsenäistymisen alusta saakka. Maa on suuntautunut länteen jo 90-luvulta saakka, jolloin siitä tuli esim. Naton rauhankumppani. Ukrainalla on ollut kumppanuussopimus EU:n kanssa miltei yhtä kauan.
Janukovytsh äänestettiin aikanaan presidentiksi nimenomaan vahvistamaan näitä suhteita, mutta hän valitettavasti petti kansan. Pakeni sitten seurauksia Venäjälle ennen kuin parlamentti sai virkarikoskäsittelyn päätökseen.
Suomen alistettu kansa ja sen USAn sanellut uutiset ala YLE ja Iltalehti.
Siihen tämä presidentiksi pyrkivä pelle ja toinen pelle Toveri.
Täyttä sontaa mitä nuo on saaneet aikaan.
Pelkkää valhetta.
Lukekaa esim iltalehden otsikot viime ajoilta.
Lähestyy idiotismia jo ne valheet ja olen miettinyt onko jotkut kehitysvammaset kirjoittamassa niitä juttuja.
No osin on sillä ne on nato trollien eli informsatiokeskuksen tekemiä.
Se porukka hyökkää aina tiettyjen aiheiden kimppuun esim tvitterissä.
Korona rokote ja Ukraina on niiden pääaiheet.
Milloin tämä kansa oikeesti herää.
Joka tapauksessa ne ,jotka tuossa keskuksessa työskentelee Suomalaisista niin ne on Isänmaan pettureita.
Siitä ei ole kahta sanaa.- Anonyymi
Yritätkö nyt selittää ettei venäjän federaatio ole tehnytkään uutisoituja, aivan järkyttäviä veritekoja Ukrainan heikoimmassa asemassa olevaa siviiliväestöä kohtaan hyökättyään oikeudettomasti?
Voitko nyt tarkentaa, sitoutuvatko uskonnolliseen taustaryhmääsi kuuluvat ihmiset nuo ajatuksesi? Anonyymi kirjoitti:
Yritätkö nyt selittää ettei venäjän federaatio ole tehnytkään uutisoituja, aivan järkyttäviä veritekoja Ukrainan heikoimmassa asemassa olevaa siviiliväestöä kohtaan hyökättyään oikeudettomasti?
Voitko nyt tarkentaa, sitoutuvatko uskonnolliseen taustaryhmääsi kuuluvat ihmiset nuo ajatuksesi?Varmasti on tapahtunut raakuuksia molemmin puolin.
Suomen sodassakin oli Suomalaisia lottia nyljetty ja isketty seipäisiin pelokkeeksi , mutta siitähän vasta Suomalaiset vihastuikin.
Samoin on Ukrainassa ja kun tulisi vielä esiin se , mistä kaikki alkoi eli Ukrainan natsit poltti venäläisiä soihtuina ja putin sanoi lähtevänsä ajamaan natsit pois.
Tämä siis faktaa.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Varmasti on tapahtunut raakuuksia molemmin puolin.

Tämä siis faktaa.Laitatko viitteen yleisesti hyväksyttyyn tietolähteeseen, jossa mainitsemasi asiat on todennettu.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ei päinvastoin. Anonyymi kirjoitti:
Laitatko viitteen yleisesti hyväksyttyyn tietolähteeseen, jossa mainitsemasi asiat on todennettu.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ei päinvastoin.Laitan jos huvittaa .Usko sinä yleä ja iltalehteä ja toveria.
Tällä hetkellä vain seuraan tätä sinisilmäistä idiotismiä ja kuinka maamme johtajat sannan johdolla hakee tietoa ulkomailta.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Laitan jos huvittaa .Usko sinä yleä ja iltalehteä ja toveria.
Tällä hetkellä vain seuraan tätä sinisilmäistä idiotismiä ja kuinka maamme johtajat sannan johdolla hakee tietoa ulkomailta.Lähteenä on MV-Media
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Laitan jos huvittaa .Usko sinä yleä ja iltalehteä ja toveria.
Tällä hetkellä vain seuraan tätä sinisilmäistä idiotismiä ja kuinka maamme johtajat sannan johdolla hakee tietoa ulkomailta.Tällä hetkellä olemassaolevan julkisen uutisoinnin sekä tiedon valossa venäjä hyökkäsi oikeudettomasti itsenäiseen valtioon Ukrainaan ja aiheuttaa raakuuksillaan siellä hätää sekä kärsimystä lapsille, naisille sekä vanhuksille, ei päinvastoin.
Raamatunkin kohdalla olet osoittanut lukevasi sieltä sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu, onko mainitsemasi seuraamisesi samaa tasoa? - Anonyymi
No Iltalehti se onkin paras tietolähde. Sodassa aina on propakandalla suuri osa. Kyllä ne on tosiasiat, mitkä puhuvat puolestaan. Miten ne pienet naapurivaltiot, jota Venäjä on jo vuosia pitänyt pihdeissään muka Venäjää uhkaa. Kuinka monessa naapurivaltiossa on tälläkin hetkellä jäätynyt konflikti kun Venäjä on sinne hyökännyt. Samaan se pyrkii Ukrainankin kohdalla. On surullista, että joku vielä uskoo Venäjän viattomuuteen. Tekee USA:sta aina syyllisen ja sen varjolla hyökkää pieniä naapurivaltioita vastaan. Ukraina vain sattui olemaan suurempi kala kuin se kuvitteli ja siksi "erikoisoperaatio" jatkuu, vaikka sen piti olla ohi hetkessä.
Anonyymi kirjoitti:
Tällä hetkellä olemassaolevan julkisen uutisoinnin sekä tiedon valossa venäjä hyökkäsi oikeudettomasti itsenäiseen valtioon Ukrainaan ja aiheuttaa raakuuksillaan siellä hätää sekä kärsimystä lapsille, naisille sekä vanhuksille, ei päinvastoin.
Raamatunkin kohdalla olet osoittanut lukevasi sieltä sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu, onko mainitsemasi seuraamisesi samaa tasoa?Tuo oli hyvä pointti...julkinen uutisointi.Se kiteytti kaiken.
Pekka Toveri valheineen siihen ja propaganda ministerit.
Lukekaa 50 iltalehden venäjä otsikkoa ja olkaa rehellisiä.
Putinkin on kuollut jo 8kk sitten haima syöpään.
2viikkoa jäljellä +++++ kuolemat.
Venäjän talous luhistumassa ja tosiasia että elävät yltäkylläisyydessä ja normi hinnoin vaan entä meillä.
Aivan sulaa hulluutta se propaganda ja valheiden määrä.
Suorastaan hulluutta täysin ja Suomessa .- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Tuo oli hyvä pointti...julkinen uutisointi.Se kiteytti kaiken.
Pekka Toveri valheineen siihen ja propaganda ministerit.
Lukekaa 50 iltalehden venäjä otsikkoa ja olkaa rehellisiä.
Putinkin on kuollut jo 8kk sitten haima syöpään.
2viikkoa jäljellä kuolemat.
Venäjän talous luhistumassa ja tosiasia että elävät yltäkylläisyydessä ja normi hinnoin vaan entä meillä.
Aivan sulaa hulluutta se propaganda ja valheiden määrä.
Suorastaan hulluutta täysin ja Suomessa .Osoitatko nyt sitten valheeksi Ukrainan tilannetta koskevan julkisen uutisoinnin sekä herra Toverin lausunnot?
Voitko nyt osoittaa millaisen oikeutuksen venäjä esitti hyökkäykselleen Ukrainaan ja siellä väkivallan lapsia, naisia sekä vanhuksia kohtaan? - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Varmasti on tapahtunut raakuuksia molemmin puolin.
Suomen sodassakin oli Suomalaisia lottia nyljetty ja isketty seipäisiin pelokkeeksi , mutta siitähän vasta Suomalaiset vihastuikin.
Samoin on Ukrainassa ja kun tulisi vielä esiin se , mistä kaikki alkoi eli Ukrainan natsit poltti venäläisiä soihtuina ja putin sanoi lähtevänsä ajamaan natsit pois.
Tämä siis faktaa.Olisitko niin kiltti ja laittaisit viitteen tuohon mainitsemaasi faktaan?
MrHyvis kirjoitti:
Varmasti on tapahtunut raakuuksia molemmin puolin.
Suomen sodassakin oli Suomalaisia lottia nyljetty ja isketty seipäisiin pelokkeeksi , mutta siitähän vasta Suomalaiset vihastuikin.
Samoin on Ukrainassa ja kun tulisi vielä esiin se , mistä kaikki alkoi eli Ukrainan natsit poltti venäläisiä soihtuina ja putin sanoi lähtevänsä ajamaan natsit pois.
Tämä siis faktaa.Ukrainassa on hyvin suuri juutalaisyhteisö he eivät ole nähneet maassa natseja. Osallistuvat Ukrainassa yhteiskunnan eri toimintoihin kuten muutkin kansalaiset, politiikassa, tieteessä, taiteessa ym. Kai heidän olisi joitain natsitoimintoja pitänyt havaita? Eivät kuitenkaan ole.
MrHyvis kirjoitti:
Laitan jos huvittaa .Usko sinä yleä ja iltalehteä ja toveria.
Tällä hetkellä vain seuraan tätä sinisilmäistä idiotismiä ja kuinka maamme johtajat sannan johdolla hakee tietoa ulkomailta.Jos johonkin lähteeseen vetoaa lähde pitää kertoa ei se ole " jos huvittaa asia". Häpeät lähdettäsi joten eiköhän se ole MV.
Anonyymi kirjoitti:
Osoitatko nyt sitten valheeksi Ukrainan tilannetta koskevan julkisen uutisoinnin sekä herra Toverin lausunnot?
Voitko nyt osoittaa millaisen oikeutuksen venäjä esitti hyökkäykselleen Ukrainaan ja siellä väkivallan lapsia, naisia sekä vanhuksia kohtaan?Toverin lausunnot....... sehän on ............
Anonyymi kirjoitti:
Olisitko niin kiltti ja laittaisit viitteen tuohon mainitsemaasi faktaan?
Tvitteristä voit käydä lukemassa....kyseiseen asiaan liittyviä kirjoituksia.
dikduk kirjoitti:
Ukrainassa on hyvin suuri juutalaisyhteisö he eivät ole nähneet maassa natseja. Osallistuvat Ukrainassa yhteiskunnan eri toimintoihin kuten muutkin kansalaiset, politiikassa, tieteessä, taiteessa ym. Kai heidän olisi joitain natsitoimintoja pitänyt havaita? Eivät kuitenkaan ole.
Kertoiko toveri tai yle tai iltasanomat nuo juttelut.
dikduk kirjoitti:
Jos johonkin lähteeseen vetoaa lähde pitää kertoa ei se ole " jos huvittaa asia". Häpeät lähdettäsi joten eiköhän se ole MV.
En lue mv lehteä.Tms.
Jos jotai lähteitä joita niin ulkomailta.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Toverin lausunnot....... sehän on ............
Tietolähteesi vaikuttaa todella luotettavalta.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Tvitteristä voit käydä lukemassa....kyseiseen asiaan liittyviä kirjoituksia.
Toisin sanoen sinullako ei sitten ollutkaan esittää mitään sanojesi vakuudeksi?
Anonyymi kirjoitti:
Tietolähteesi vaikuttaa todella luotettavalta.
Luotan ulkomaan viestimiin ja jopa rehellisiin amerikkalaisiin joita ei ole huijattu ,kuten onnettomia Suomalaisia.
Anonyymi kirjoitti:
Toisin sanoen sinullako ei sitten ollutkaan esittää mitään sanojesi vakuudeksi?
On minulla kyllä.
Luottakaa te Yleen ja iltalehteen ja kuunnelkaa sitä Toveria tarkasti .
Informaatio trollikeskus jossa
isänmaan petturit työskentelee ja ohjaa valheita.
Se porukka pitää saattaa vielä vastuuseen jokainen.- Anonyymi
Kansa on hereillä. Mr. Hyvis elää sen sijaan harhoissaan.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Tuo oli hyvä pointti...julkinen uutisointi.Se kiteytti kaiken.
Pekka Toveri valheineen siihen ja propaganda ministerit.
Lukekaa 50 iltalehden venäjä otsikkoa ja olkaa rehellisiä.
Putinkin on kuollut jo 8kk sitten haima syöpään.
2viikkoa jäljellä kuolemat.
Venäjän talous luhistumassa ja tosiasia että elävät yltäkylläisyydessä ja normi hinnoin vaan entä meillä.
Aivan sulaa hulluutta se propaganda ja valheiden määrä.
Suorastaan hulluutta täysin ja Suomessa .MV:stä tietonsa hakeva hörhö on siis pätevämpi kuin sotilastiedustelun ammattilainen. Anna mun kaikki kestää.:D:D
Anonyymi kirjoitti:
MV:stä tietonsa hakeva hörhö on siis pätevämpi kuin sotilastiedustelun ammattilainen. Anna mun kaikki kestää.:D:D
Niin kuka hakee MV stä tiedot.?
Jos Venäjän propagandaan uskoo niin totuuspohjainen tiedonvälitys tuntuukin varmaan hullun hommalta. Meillä on vapaat vaalit, ketään ei ole kielletty vaaleihin osallistumasta, ei äänestäjiä eikä puolueita joita syntyy aina uusiakin ja kukin voi puolueissa toimimallakin vaikuttaa niiden kantoihin, ei vain äänestämällä . Ketään ei mielipiteiden takia vangita tai murhat kuten Putin tekee niin Venäjällä kuin ulkomailla. Omat toimittajat meillä lehtiä tuottavat eivät ulkomaiset trollit.
Suomessa kansa on nyt onneksi hereillä viimeiset heräsivät 24. 2 2022. Ukrainalaiset taistelevat ja urhoollisesti oman maan ja sen vapauden puolesta.MrHyvis kirjoitti:
Kertoiko toveri tai yle tai iltasanomat nuo juttelut.
Tietoni ovat juutalaisista lähteistä ei ole natseja näkynyt . Ukrainassa käy myös paljon juutalaisia turisteja mm Umanissa, Ukrainassa ei ole tarvinnut pelätä.
dikduk kirjoitti:
Tietoni ovat juutalaisista lähteistä ei ole natseja näkynyt . Ukrainassa käy myös paljon juutalaisia turisteja mm Umanissa, Ukrainassa ei ole tarvinnut pelätä.
Oletko tietoinen kaikista juutalais tai sanotaan juutalaisiksi itseään kutsuvien ryhmistä.
Siellä huseeraa nämä NWO juutalaiset myös ja siellä on uskonnollista vääntöä ja kannattaa miettiä ketä kuunnella.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Luotan ulkomaan viestimiin ja jopa rehellisiin amerikkalaisiin joita ei ole huijattu ,kuten onnettomia Suomalaisia.
Kuitenkaan sinulla ei ollut esittää yhtään tietolähdettä jota käytät, joten onko väärin olettaa sinun tehneet omia päätelmiäsi?
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
On minulla kyllä.
Luottakaa te Yleen ja iltalehteen ja kuunnelkaa sitä Toveria tarkasti .
Informaatio trollikeskus jossa
isänmaan petturit työskentelee ja ohjaa valheita.
Se porukka pitää saattaa vielä vastuuseen jokainen.Huomaatko miten sanoistasi edelleen puuttuu se olennainen, tieto mihin esittämäsi asiat perustuvat?
MrHyvis kirjoitti:
Oletko tietoinen kaikista juutalais tai sanotaan juutalaisiksi itseään kutsuvien ryhmistä.
Siellä huseeraa nämä NWO juutalaiset myös ja siellä on uskonnollista vääntöä ja kannattaa miettiä ketä kuunnella.Ei ole mitään NWO:ta tai NWO juutalaisia.
Jotkut kristityt vain jostain syystä laittavat meidät syypäiksi kaikkiin mahdollisiin pahoina pitämiinsä asioihin myös sellaisin asioihin joita ei ole kuin joidenkin mielikuvituksessa.
Aina kun salaliittoihin uskovaa pinnalta rapsuttaa löytyy antisemiitti. Tällainen tyhmyys olisi naurettavaa ellei se olisi johtanut miljoonien juutalaisten tappamiseen.
Valtaosa kristityistä on järjellisiä ja asiallisia joka suhteessa, mutta alun alkaen pienenkin vähemmistön järjettömyys on riittänyt tuottamaan paljon pahaa.
Tämä NWO hullutuskin on kristillisestä taustasta lähtöisin, ei hinduilta, ei buddhalaisilta ei muslimeilta.Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkaan sinulla ei ollut esittää yhtään tietolähdettä jota käytät, joten onko väärin olettaa sinun tehneet omia päätelmiäsi?
Sinulla on lupa olettaa mitä vaan.
dikduk kirjoitti:
Ei ole mitään NWO:ta tai NWO juutalaisia.
Jotkut kristityt vain jostain syystä laittavat meidät syypäiksi kaikkiin mahdollisiin pahoina pitämiinsä asioihin myös sellaisin asioihin joita ei ole kuin joidenkin mielikuvituksessa.
Aina kun salaliittoihin uskovaa pinnalta rapsuttaa löytyy antisemiitti. Tällainen tyhmyys olisi naurettavaa ellei se olisi johtanut miljoonien juutalaisten tappamiseen.
Valtaosa kristityistä on järjellisiä ja asiallisia joka suhteessa, mutta alun alkaen pienenkin vähemmistön järjettömyys on riittänyt tuottamaan paljon pahaa.
Tämä NWO hullutuskin on kristillisestä taustasta lähtöisin, ei hinduilta, ei buddhalaisilta ei muslimeilta.Se ei ole hulluutta vaan tietoa.
Sekin asia ,että kuka on juutalainen ja kuka ei.
Se on tässä asiassa se ydin.MrHyvis kirjoitti:
Se ei ole hulluutta vaan tietoa.
Sekin asia ,että kuka on juutalainen ja kuka ei.
Se on tässä asiassa se ydin.Ei ole tietoa vaan juuri hulluutta . Rasistit pyrkivät itse määrittelemään kuka on juutalainen sen kuitenkin määrittää yksin halacha, joka on pari tuhatta vuotta vanhempi kuin nykyrasistit hullutuksineen.
dikduk kirjoitti:
Ei ole tietoa vaan juuri hulluutta . Rasistit pyrkivät itse määrittelemään kuka on juutalainen sen kuitenkin määrittää yksin halacha, joka on pari tuhatta vuotta vanhempi kuin nykyrasistit hullutuksineen.
Raamattukin kysyy kuka on juutalainen ja koko universumin suurimpia salaisuuksia on tähän aikaan eli omaisuuskansan osa.
On olevinaan juutalaisia ,mutta ei ole.
Eräs osa ON.MrHyvis kirjoitti:
Raamattukin kysyy kuka on juutalainen ja koko universumin suurimpia salaisuuksia on tähän aikaan eli omaisuuskansan osa.
On olevinaan juutalaisia ,mutta ei ole.
Eräs osa ON.Hepr. raamattu ei kysy vaan kertoo ja mitä muut uskonnot tai kirjat asiasta sanovat on täysin yhdentekevää. Kristityt ovat pääsääntöisesti jättäneet meidät jo rauhaan pieni käännyttäjien joukko vain enää puuhaa omiaan ja osa heistä uskoo että pitää olla jokin suur-Israel jotta uskottu Jeesuksen paluu voisi toteutua.
dikduk kirjoitti:
Hepr. raamattu ei kysy vaan kertoo ja mitä muut uskonnot tai kirjat asiasta sanovat on täysin yhdentekevää. Kristityt ovat pääsääntöisesti jättäneet meidät jo rauhaan pieni käännyttäjien joukko vain enää puuhaa omiaan ja osa heistä uskoo että pitää olla jokin suur-Israel jotta uskottu Jeesuksen paluu voisi toteutua.
Ei... sinulla on aivan väärää tietoa ,miten asiat tulee menemään.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Laitan jos huvittaa .Usko sinä yleä ja iltalehteä ja toveria.
Tällä hetkellä vain seuraan tätä sinisilmäistä idiotismiä ja kuinka maamme johtajat sannan johdolla hakee tietoa ulkomailta.Kiihkoilu ei ole hyväksi, kärsii itse ja läheiset,
MrHyvis kirjoitti:
Ei... sinulla on aivan väärää tietoa ,miten asiat tulee menemään.
Kellään ei ole varmaa tietoa tulevasta. Kuka olisi uskonut että Putin luuli että Ukrainan valloitus olisi ollut jokin pikkutaistelu ja sen jälkeen voitonparaati Kiovassa ?
Ilmastonmuutos on kuitenkin tosiasia samoin kuin se että moniarvoiset demokraattiset maat selviävät kriiseistäkin paremmin kuin diktaattorijohtoiset pimiöt.dikduk kirjoitti:
Kellään ei ole varmaa tietoa tulevasta. Kuka olisi uskonut että Putin luuli että Ukrainan valloitus olisi ollut jokin pikkutaistelu ja sen jälkeen voitonparaati Kiovassa ?
Ilmastonmuutos on kuitenkin tosiasia samoin kuin se että moniarvoiset demokraattiset maat selviävät kriiseistäkin paremmin kuin diktaattorijohtoiset pimiöt.Raamatussa on tarkat askelmerkit , miten juutalais asia menee yms tapahtumat
MrHyvis kirjoitti:
Raamatussa on tarkat askelmerkit , miten juutalais asia menee yms tapahtumat
Hepr. raamattu ei tästä ajasta ole ennustanut muuta kuin että messias tulee toimimaan ja rauha hänen mukanaan. Ei ole mitään erityistä juutalaisasiaa ellei joku rasistit taas yritä sellaista väkisin tehdä tehdä.
Salaliittoja joissa muka yritämme maailmanhallintoa tai olemme yleisesti vaan kaiken "pahan" takana vaikka nyt rokotusten, koronan ym. keksitään, mutta ne lienevät pienten piirien höpinää. Aina silti löytyy tuollaiseenkin uskovia.dikduk kirjoitti:
Hepr. raamattu ei tästä ajasta ole ennustanut muuta kuin että messias tulee toimimaan ja rauha hänen mukanaan. Ei ole mitään erityistä juutalaisasiaa ellei joku rasistit taas yritä sellaista väkisin tehdä tehdä.
Salaliittoja joissa muka yritämme maailmanhallintoa tai olemme yleisesti vaan kaiken "pahan" takana vaikka nyt rokotusten, koronan ym. keksitään, mutta ne lienevät pienten piirien höpinää. Aina silti löytyy tuollaiseenkin uskovia.Kuka on oikea juutalainen ja kuka ei.
Onko amerikan juutalaiset perimältään kaikki oikeita juutalaisia.
Kristittyjen raamattu kertoo niistä juutalaisista ,mitkä Jumala hyväksyy perintöosakseen vain jäännöksen ja sekin yhdestä sukuhaarasta.
Koko raamatun teksti ja ilmestystieto perustuu tuohon Jumalan ilmoitukseen .
Uusiliitto on Jumalan tekemä kaikille kansoille ja Israel on myös edelleen mukana ja lopun hetken avaiasemassa.
Eikä tämä ole mitään juutalaisvastaisuutta vaan se ilmestystieto ,mikä koko maailmalle on annettu ja sen on Jumalalta.MrHyvis kirjoitti:
Kuka on oikea juutalainen ja kuka ei.
Onko amerikan juutalaiset perimältään kaikki oikeita juutalaisia.
Kristittyjen raamattu kertoo niistä juutalaisista ,mitkä Jumala hyväksyy perintöosakseen vain jäännöksen ja sekin yhdestä sukuhaarasta.
Koko raamatun teksti ja ilmestystieto perustuu tuohon Jumalan ilmoitukseen .
Uusiliitto on Jumalan tekemä kaikille kansoille ja Israel on myös edelleen mukana ja lopun hetken avaiasemassa.
Eikä tämä ole mitään juutalaisvastaisuutta vaan se ilmestystieto ,mikä koko maailmalle on annettu ja sen on Jumalalta.Amerikan juutalaiset ovat Itä-Euroopan juutalaisia jotka pakenivat vainoja Yhdysvaltoihin. Itä -Euroopan juutalaiset olivat alkujaan Länsi-Euroopan juutalaisia jotka pakenivat vainoja itään. Länsi -Euroopan juutalaiset olivat alun perin osa sitä diasporaa joka syntyi pakkosiirtojen jälkeen Välimeren alueelle. Vapautetut pakkosiirretyt olivat tuhottujen Israelin ja Juudan kuningaskuntien entisiä asukkaita.
Hepr. raamatun mukaan Israelin kansa muodostuu kaikista heimoista ja uusi liitto koskee vain Israelin kansaa. Jokainen kansa määrittelee itse itsensä samoin kuin joka uskonto luo oppinsa itse. Jos ulkopuolinen pyrkii siinä määrääjäksi voi käydä kuin Putinille Ukrainassa.dikduk kirjoitti:
Amerikan juutalaiset ovat Itä-Euroopan juutalaisia jotka pakenivat vainoja Yhdysvaltoihin. Itä -Euroopan juutalaiset olivat alkujaan Länsi-Euroopan juutalaisia jotka pakenivat vainoja itään. Länsi -Euroopan juutalaiset olivat alun perin osa sitä diasporaa joka syntyi pakkosiirtojen jälkeen Välimeren alueelle. Vapautetut pakkosiirretyt olivat tuhottujen Israelin ja Juudan kuningaskuntien entisiä asukkaita.
Hepr. raamatun mukaan Israelin kansa muodostuu kaikista heimoista ja uusi liitto koskee vain Israelin kansaa. Jokainen kansa määrittelee itse itsensä samoin kuin joka uskonto luo oppinsa itse. Jos ulkopuolinen pyrkii siinä määrääjäksi voi käydä kuin Putinille Ukrainassa.Muuten hyvin ,mutta väärin sillä Jumala määrittää ja tietää oikean Israelin.
Kutsu on käynyt monille ympärimaailmaa ,kuten aivan kotiseudultakin kiskaisi Jumala perheen liikenteeseen.
Tätä tapahtuu nyt siis joka puolella.
Sinänsä mahtavaa , kun Raamatun profetia tässäkin toteutuu aivan hämmästyttävällä tavalla jopa niin tarkasti ,että selkäkarvat nousee pystyyn siis hyvässä mielessä.
Tuo koko Israel on jäännös kuitenkin.MrHyvis kirjoitti:
Muuten hyvin ,mutta väärin sillä Jumala määrittää ja tietää oikean Israelin.
Kutsu on käynyt monille ympärimaailmaa ,kuten aivan kotiseudultakin kiskaisi Jumala perheen liikenteeseen.
Tätä tapahtuu nyt siis joka puolella.
Sinänsä mahtavaa , kun Raamatun profetia tässäkin toteutuu aivan hämmästyttävällä tavalla jopa niin tarkasti ,että selkäkarvat nousee pystyyn siis hyvässä mielessä.
Tuo koko Israel on jäännös kuitenkin.Aivan Israelin Jumala on sen jo määrittänyt ja jos se ei ole tosi, koko asialla ei ole merkitystä muuta kuin kansan kulttuurisena omakäsityksenä. Muiden kulttuurien, uskontojen tms asiasta luomat käsitykset ovat täysin merkityksettömiä.
dikduk kirjoitti:
Aivan Israelin Jumala on sen jo määrittänyt ja jos se ei ole tosi, koko asialla ei ole merkitystä muuta kuin kansan kulttuurisena omakäsityksenä. Muiden kulttuurien, uskontojen tms asiasta luomat käsitykset ovat täysin merkityksettömiä.
Ja se Jumalan Totuus voidaan lukea raamatusta ja ketä he ovat näemme aivan pian.
MrHyvis kirjoitti:
Ja se Jumalan Totuus voidaan lukea raamatusta ja ketä he ovat näemme aivan pian.
Se ketkä kuuluvat Israelin kansaan määriteltiin jo silloin kun Israelin oma uskonto syntyi, luvassa ei ole muutoksia, ei lähiaikoina eikä myöhemminkään. Israelin valtio on tavallinen maallinen kansallisvaltio johon ei vieraiden uskontojen kannata ripustaa mitään omia teologisia kuvitelmiaan, eihän sen syntyyn liity ennustuksia edes hepr. raamatussa.

Israel liittyy tässä asiassa myös kristittyihin vahvasti sillä lopunaika on sidottu kristillis juutalaisuuteen ja yhdistymiseen.
Näin kaikki on kerrottu raamatussa.MrHyvis kirjoitti:
Israel liittyy tässä asiassa myös kristittyihin vahvasti sillä lopunaika on sidottu kristillis juutalaisuuteen ja yhdistymiseen.
Näin kaikki on kerrottu raamatussa.En tiedä mistään lopunajoista mutta eivät eri uskonnot yhdisty toisiinsa eivätkä kansat sulaudu muihin tuosta vaan prosessi on pitkä ellei sitten väkivaltaa käytetä.
dikduk kirjoitti:
En tiedä mistään lopunajoista mutta eivät eri uskonnot yhdisty toisiinsa eivätkä kansat sulaudu muihin tuosta vaan prosessi on pitkä ellei sitten väkivaltaa käytetä.
Päinvastoin.
Oikea juutalaisuus ja kristillisyys odottaa ihan oven takana.
Taivaan juhlissa istuu molempia.MrHyvis kirjoitti:
Päinvastoin.
Oikea juutalaisuus ja kristillisyys odottaa ihan oven takana.
Taivaan juhlissa istuu molempia.Kukin uskonto on "oikein" sellaisena kuin se oppinsa mukaan on. Uskonnot eivät sekoitu eivätkä juhli missään taivaassa, ne ovat maanpäällisiä uskomusjärjestelmiä.
dikduk kirjoitti:
Kukin uskonto on "oikein" sellaisena kuin se oppinsa mukaan on. Uskonnot eivät sekoitu eivätkä juhli missään taivaassa, ne ovat maanpäällisiä uskomusjärjestelmiä.
Siinä se onkin kun sekoittuu.
Juutalaiset liittyy pian kristityihin.MrHyvis kirjoitti:
Siinä se onkin kun sekoittuu.
Juutalaiset liittyy pian kristityihin.Emme liity.
dikduk kirjoitti:
Emme liity.
Se Jumalan salaisuudessa oleva jäännös liittyy kristittyihin ja silloin täyttyy kaikki.
Silloin kuka tietää sitä hetkeä alkaa tämän maallisen ajan loppuhetket.MrHyvis kirjoitti:
Se Jumalan salaisuudessa oleva jäännös liittyy kristittyihin ja silloin täyttyy kaikki.
Silloin kuka tietää sitä hetkeä alkaa tämän maallisen ajan loppuhetket.Pöh.
- Anonyymi
Raha se tuo ratkaisun Ukrainan tilanteeseen. Ei auta vaikka miten olisi höyrypäitä kummalla puolella tahansa.
Venäjällä on teoriassa rahaa, vaikka suurimman osan armeijan varustuksesta ja rahoista on varatettu ja sijoitettu ulkomaille. Öljystä ja kaasusta virtaa kyllä tuloja. Ongelma on se ettei itsellä on kykyä tuottaa niin hienoja komponetteja mitä nykyiaikaiset aseet vaativat vaikka rahaa olisikin. Edes nykyaikaisia autoja ei pystytä tekemään, niin miten sitten muka täynnä elekroniikkaa olevia aseita. Siksi onkin julkaistu videoita jossa joukot esittelevät ruosteisia käsiaseita, joista tippuu osia.
Ukraina taasen on käytännössä pa, mutta heti sen jälkeen kun venäläisten sotarikoksia paljastui, niin avautui aseapu eikä se tule lakkaamaan niin kaun kuin sota jatkuu. Tyhmyys oli ettei Ukrainaa oltu varusteltu jo ennen ostaa siten, että jokainen ryyssä olisi kuollut jo omalle puolen rajaa kun hyökkäys alkoi. Se oli suuri virhe länneltä ja mahdollisti kansanmurhan. - Anonyymi
Sinällään Venäjä osoittautui sotilaallisesti sellaiseksi liliputivaltioksi, että Ukraina olisi helppo aseistaa siten että alkaisi pommit paukkua Moskovassa ja Pietarissa. Lentäisi sairaalat, lastenkodit, koulut ja muut ei niin sotilaskohteet taivaan tuuliin ihmisineen. Venäjä saisi maistaa omaa lääkettään ja Putinin pöhöttynyt naama olisi vääntynyt sen jälkeen vielä enemmän kieroon.
Kun USA vetäytyy krimiltä ja koko alueelta niin rauha julistetaan välittömästi.
Tämä on minun arvio ja uskon sen pitävän paikkaansa.
Nyt on toisin.Nyt on vielä pahemmin asiat kuin alussa.
Nyt nato on ujuttanut lisää tunnuksettomia joukkoja joita muka ei ole olemassa.
Nyt on suursota aivan muutaman risauksen päässä ja se tarkoittaa ,että venäjä on samantien Suomen puolella myös.
Oma arvioni 50-100 km.
Toivottavasti saatanan amerikka vetäytyy ja rauha saapuu.- Anonyymi
Sulla MrHyvis näyttää olevan täsmälleen samat jutut kuin sillä Kremliin retkahtaneella MV-median hepulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla MrHyvis näyttää olevan täsmälleen samat jutut kuin sillä Kremliin retkahtaneella MV-median hepulla.
Täytyy rehellisesti sanoa ,että en ole lukenut MV lehteä..
T: MrHyvis. - Anonyymi
Voidakseen vetäytyä Krimiltä, USA:n pitäisi ensin mennä sinne. Toistaiseksi siellä uutisoinnin mukaan on venäläisiä joukkoja miehittämässä oikeudettomasti Ukrainan aluetta.
Oulun vaiheilla Suomi on reipas 180 km leveä, joten arviosi mukaan aika hoikaksi olet Suomea myymässä.
Toivottavasti Suomi ja Ruotsi liittyvät pian Natoon-, venäläiset vetäytyvät Ukrainasta ja Krimiltä, silloin rauhan on hyvä saapua. Anonyymi kirjoitti:
Voidakseen vetäytyä Krimiltä, USA:n pitäisi ensin mennä sinne. Toistaiseksi siellä uutisoinnin mukaan on venäläisiä joukkoja miehittämässä oikeudettomasti Ukrainan aluetta.
Oulun vaiheilla Suomi on reipas 180 km leveä, joten arviosi mukaan aika hoikaksi olet Suomea myymässä.
Toivottavasti Suomi ja Ruotsi liittyvät pian Natoon-, venäläiset vetäytyvät Ukrainasta ja Krimiltä, silloin rauhan on hyvä saapua.Rukoilen jatkuvasti ,että Jumala estää Natoon menon.
MrHyvis kirjoitti:
Rukoilen jatkuvasti ,että Jumala estää Natoon menon.
Taitaa olla pikkaisen myöhäistä jo.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Rukoilen jatkuvasti ,että Jumala estää Natoon menon.
Mitäpä muuta MV-Median mies rukoilisikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä muuta MV-Median mies rukoilisikaan.
Oletko sinä MV median mies ja millainen lehti se on ?
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Rukoilen jatkuvasti ,että Jumala estää Natoon menon.
Ehkä rukouksiisi vastataan ja Turkin sekä Unkarin päämiehet estävät Suomen NATO-jäsenyyden, jolloin itäinen naapurimme voi kohdistaa Ukrainan kaltaisen oikeudettoman väkivallan meitä suomalaisia kohtaan. Herrat Wagnerit käyvät tervehtimässä vaimoasi ja lastasi Ukrainassa antamansa esimerkin mukaisesti,
Rauhaa ei ole ollut sen jälkeen kun Venäjä oikeudettomasti varasti Krimin Ukrainalta. Ei Krimillä liioin ole koskaan ollut USA:n joukkoja. Mistä tuonkin olet päähäsi edes saanut?
Ydinaseita on Ukrainalla ollut, koska sinne jäi niitä suuri määrä Neuvostoliitto-vainajan jäljiltä, kalmon jonka kuolemaa Putin nyt suree. Ukrainahan luopui ydinaseista kun sille annettiin takuita jotka Venäjä rikkoi , Putin anasti Krimin ja aloitti sodan itä- Ukrainassa jossa vei Ukrainaan kuuluneita alueita.MrHyvis kirjoitti:
Rukoilen jatkuvasti ,että Jumala estää Natoon menon.
Paras -ja ainoa- tae sille ettei Putin joskus päätä tulla Suomeakin "natseista" vapauttamaan on Nato-jäsenyys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla MrHyvis näyttää olevan täsmälleen samat jutut kuin sillä Kremliin retkahtaneella MV-median hepulla.
Veikkaan taustalla pyörivän jonkun herätysliikkeen käärmeöljymyyjän kertomuksia MrHyvikselle. Se on lukenut MV-mediaa ja kertoo siitä kuola valuen lampailleen. En usko MrHyviksen olevan kykeneväinen tutustumaan mihinkään luettavaan itse.
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä rukouksiisi vastataan ja Turkin sekä Unkarin päämiehet estävät Suomen NATO-jäsenyyden, jolloin itäinen naapurimme voi kohdistaa Ukrainan kaltaisen oikeudettoman väkivallan meitä suomalaisia kohtaan. Herrat Wagnerit käyvät tervehtimässä vaimoasi ja lastasi Ukrainassa antamansa esimerkin mukaisesti,
Jos venäjä tulisi Suomeen ..se tulisi USAn ja naton takia.
Muuten se ei lähde liikkeelle ,koska saisi koko maailman vihat niskaansa.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Jos venäjä tulisi Suomeen ..se tulisi USAn ja naton takia.
Muuten se ei lähde liikkeelle ,koska saisi koko maailman vihat niskaansa.Höpönlöpön
Krimin valloituksen syyksi Putin sanoi sen kuulumisen joskus Venäjän keisarikuntaan ja siihen Suomikin on kuulunut.
Jos Ukraina häviäisi ja Natoa ei olisi, niin teillä MV-lehden porukallakin olisi leirikomennus Siperiaan, jos hengissä olisitte.
Vaikka Kremliä olisi tukenut ennen sotaa, niin sama kohtalo olisi teilläkin. dikduk kirjoitti:
Paras -ja ainoa- tae sille ettei Putin joskus päätä tulla Suomeakin "natseista" vapauttamaan on Nato-jäsenyys.
Ei putin tulisi Suomeen muun takia kuin sen ,että amerikka aloitti jo vuosia sitten lehmänkaupat Suomen kanssa.
Ne ystävyys ja rauhankumppanuus jutut oli ihan jo laajentumista venäjän rajalle Pohjoisen kautta.
Silloin alkoi venäjän puolella liikehdintä ja Putin ilmoitti siitä ,että jos länsi tuo tavaraa rajalle niin hekin.Anonyymi kirjoitti:
Veikkaan taustalla pyörivän jonkun herätysliikkeen käärmeöljymyyjän kertomuksia MrHyvikselle. Se on lukenut MV-mediaa ja kertoo siitä kuola valuen lampailleen. En usko MrHyviksen olevan kykeneväinen tutustumaan mihinkään luettavaan itse.
Aika alhaista ,mutta miten ruma onkaan parta rotalla.
Anonyymi kirjoitti:
Höpönlöpön
Krimin valloituksen syyksi Putin sanoi sen kuulumisen joskus Venäjän keisarikuntaan ja siihen Suomikin on kuulunut.
Jos Ukraina häviäisi ja Natoa ei olisi, niin teillä MV-lehden porukallakin olisi leirikomennus Siperiaan, jos hengissä olisitte.
Vaikka Kremliä olisi tukenut ennen sotaa, niin sama kohtalo olisi teilläkin.En tue ketään enkä ole ketään vastaan ..enkä lue MV lehteä.
- Anonyymi
Jos Mr. Hyviksellä olisi yleissivistys, niin hän tietäisi, että USA ei ole koskaan ollut Krimillä. USA ei näet Krimiä tarvitse, sillä yli 60% Mustanmeren rannoista kuuluu Nato-maille tai sen kumppaneille. Naton alukset partioivat merellä ja hävittäjät ilmatilassa. Tukikohtia on lähitienoilla aivan riittämään. Krimillä on sen sijaan ollut 1800-luvulta lähtien venäläinen laivastotukikohta, jonka vuokrasopimusta Ukraina jatkoi juuri ennen kuin venäläiset valtasivat Krimin. Krimin valtausta ei siis selitä sekään, että Venäjä halusi turvata sen toiminnan. Kaikki myös tietävät, että Ukraina EI OLLUT liittymässä Natoon, sillä se ei vielä täyttänyt jäsenyyden ehtoja. Valehtelet siis kirkkain silmin myös Naton ydinaseista Ukrainassa. Ydinasevaltiot haluavat muutenkin pitää aseet omassa hallinnassaan. Ei niitä sijoitella sinne tänne edes Nato-maissa.:)

😆😆😆
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Rukoilen jatkuvasti ,että Jumala estää Natoon menon.
Voi sua raukkaa. Suomi on jo Naton tarkkailijajäsen. Kannattaisi suunnata rukoukset hyödyllisemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä rukouksiisi vastataan ja Turkin sekä Unkarin päämiehet estävät Suomen NATO-jäsenyyden, jolloin itäinen naapurimme voi kohdistaa Ukrainan kaltaisen oikeudettoman väkivallan meitä suomalaisia kohtaan. Herrat Wagnerit käyvät tervehtimässä vaimoasi ja lastasi Ukrainassa antamansa esimerkin mukaisesti,
Turkki ja Unkari ovat jo todenneet Suomen Nato-kelpoiseksi. Se tapahtui jo kesäkuussa, kun Suomi hyväksyttiin yksimielisesti jäsenyysneuvotteluihin. Jäsenyysneuvottelut on käyty ja Suomi on tarkkailijajäsen. Suomen Nato-sopimus on ratifioitu 28 valtiossa. Kaikista valtioista, jotka tähän saakka päätyneet, on tullut Naton täysjäseniä. Suomi ja Ruotsi ovat Nato-kelpoisempia kuin monet aiemmin jäseneksi hyväksytyt. Turkki ja Unkari viivyttävät ratifiointia sisäpoliittisista syistä, mutta kyllä ne ratifioivat.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Jos venäjä tulisi Suomeen ..se tulisi USAn ja naton takia.
Muuten se ei lähde liikkeelle ,koska saisi koko maailman vihat niskaansa.Tynnyrissäkö sinä olet asunut? Venäjä vaati itselleen etupiiriä ENNEN kuin Suomi haki Nato-jäsenyyttä. Sitä samaa etupiiriä, johon Suomikin kuului Molotov-Ribbentrop sopimuksella. Emmekä edes tietäneet siitä kuin jälkeenpäin. Samalla tavoin Putin yritti neuvotella ylitsemme Bidenin kanssa siinä onnistumatta.
Anonyymi kirjoitti:
Tynnyrissäkö sinä olet asunut? Venäjä vaati itselleen etupiiriä ENNEN kuin Suomi haki Nato-jäsenyyttä. Sitä samaa etupiiriä, johon Suomikin kuului Molotov-Ribbentrop sopimuksella. Emmekä edes tietäneet siitä kuin jälkeenpäin. Samalla tavoin Putin yritti neuvotella ylitsemme Bidenin kanssa siinä onnistumatta.
Juu ja se haastattelu on jossain nähtävissä ja kuultavissa.
MrHyvis kirjoitti:
Juu ja se haastattelu on jossain nähtävissä ja kuultavissa.
Eikä pelkästään CIA n sodanlietsomis erikois osastolta ,jonka tehtävä on suunnitella ja organisoida koflikteja ympäri maailmaa.
MrHyvis kirjoitti:
Ei putin tulisi Suomeen muun takia kuin sen ,että amerikka aloitti jo vuosia sitten lehmänkaupat Suomen kanssa.
Ne ystävyys ja rauhankumppanuus jutut oli ihan jo laajentumista venäjän rajalle Pohjoisen kautta.
Silloin alkoi venäjän puolella liikehdintä ja Putin ilmoitti siitä ,että jos länsi tuo tavaraa rajalle niin hekin.Venäjän jo miehitti suurta osaa Itä-Ukrainasta ja oli liittänyt Krimin itseensä ja v. 2014 vastoin sitä sopimusta joka tehtiin kun Ukraina n luovutti ydinaseensa Venäjälle .USA ei ole toiminut koko alueella, nyt vasta auttaa Ukrainaa kun Venäjä hyökkää.
Putin antoi eri tekosyyt hyökkäykselleen helmikuussa 2022 kuin sinä nyt, mutta Venäjän propagandahan puhuu milloin mitäkin.
Joka tapauksessa Venäjä hyökkäsi itsenäiseen valtioon joka ei uhannut Venäjää ja nyt on Ukrainaa tuhoamassa, ei Ukraina Venäjää. Kyllä Putin syyt löytää tappamiseen ja raiskaamisen, löysihän hän ne tehdessään samaa Tsetsheniassa, Georgiassa ja Syyriassakin .Historia tulee tuomitsemaan Putin samalla lailla kuin Hitlerin. Ehkä sinusta Hitlerkin oli hyvä kun soti "pahaa " USA:takin vastaan?dikduk kirjoitti:
Venäjän jo miehitti suurta osaa Itä-Ukrainasta ja oli liittänyt Krimin itseensä ja v. 2014 vastoin sitä sopimusta joka tehtiin kun Ukraina n luovutti ydinaseensa Venäjälle .USA ei ole toiminut koko alueella, nyt vasta auttaa Ukrainaa kun Venäjä hyökkää.
Putin antoi eri tekosyyt hyökkäykselleen helmikuussa 2022 kuin sinä nyt, mutta Venäjän propagandahan puhuu milloin mitäkin.
Joka tapauksessa Venäjä hyökkäsi itsenäiseen valtioon joka ei uhannut Venäjää ja nyt on Ukrainaa tuhoamassa, ei Ukraina Venäjää. Kyllä Putin syyt löytää tappamiseen ja raiskaamisen, löysihän hän ne tehdessään samaa Tsetsheniassa, Georgiassa ja Syyriassakin .Historia tulee tuomitsemaan Putin samalla lailla kuin Hitlerin. Ehkä sinusta Hitlerkin oli hyvä kun soti "pahaa " USA:takin vastaan?Älähän nyt dramatisoi.
Verrataanko paljonko tämä amerikka on tappanut ihmisiä ympäri maailmaa ja raiskannut ja polttanut elävältä ja nylkenyt.
Unohtamatta ,että luonnonvarat on varastettu tietysti ja demokratian kustannuksella.
Nyt se uhoaa kiinaa vastaan ja odotellaan vaan sitä päivää kun USAn maa on pommitettu.
Sen elinpäivät vähenee ja itse on syypää.
Loputtomiin tuollainen ei jatku.
Lopulta tulee se joka laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Kiinassa 200 milj sotilasta eli aseet täytyy olla tehokkaita eikä sittenkää amerikka tule pärjäämään .
Valta on maailman järjestyksessä siirtynyt itä puolelle.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Jos venäjä tulisi Suomeen ..se tulisi USAn ja naton takia.
Muuten se ei lähde liikkeelle ,koska saisi koko maailman vihat niskaansa.USA ja NATO-jäsenyys tuntuvat olevan ainoa syy, joka estää venäjää rikkomasta toisen valtion itsenäisyyttä. Jatka vaan rukoiluasi, ehkä haaveesi toteutuu ja jonakin päivänä pääset pitkälle lomamatkalle Siperiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkki ja Unkari ovat jo todenneet Suomen Nato-kelpoiseksi. Se tapahtui jo kesäkuussa, kun Suomi hyväksyttiin yksimielisesti jäsenyysneuvotteluihin. Jäsenyysneuvottelut on käyty ja Suomi on tarkkailijajäsen. Suomen Nato-sopimus on ratifioitu 28 valtiossa. Kaikista valtioista, jotka tähän saakka päätyneet, on tullut Naton täysjäseniä. Suomi ja Ruotsi ovat Nato-kelpoisempia kuin monet aiemmin jäseneksi hyväksytyt. Turkki ja Unkari viivyttävät ratifiointia sisäpoliittisista syistä, mutta kyllä ne ratifioivat.
Toivotaan pikaista ratifiointia.
MrHyvis kirjoitti:
Älähän nyt dramatisoi.
Verrataanko paljonko tämä amerikka on tappanut ihmisiä ympäri maailmaa ja raiskannut ja polttanut elävältä ja nylkenyt.
Unohtamatta ,että luonnonvarat on varastettu tietysti ja demokratian kustannuksella.
Nyt se uhoaa kiinaa vastaan ja odotellaan vaan sitä päivää kun USAn maa on pommitettu.
Sen elinpäivät vähenee ja itse on syypää.
Loputtomiin tuollainen ei jatku.
Lopulta tulee se joka laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Kiinassa 200 milj sotilasta eli aseet täytyy olla tehokkaita eikä sittenkää amerikka tule pärjäämään .
Valta on maailman järjestyksessä siirtynyt itä puolelle.Kyllä USA on sotinut ja tehnyt virheitä mutta ei sodi nyt Ukrainassa, siellä Venäjä raiskaa ja polttaa. Luonnonvaroja ovat tuhonnet kaikki tähän asti, mutta pääosin vain demokratiat ovat heränneet niistä nyt huolehtimaan. Kiina tosin nyt myös, Venäjä ei.
USA ei Kiina pommita vaikka kilpailevia suurvaltoja ovat. USA on suurvalloista elinvoimaisin ja pysyy ellei joku trump pääse taas sen presidentiksi.
Mikään armeija ei pärjää lukumäärällä vaan teknologialla, totta kai joku Venäjä halutessaan tekee jostain Virosta hakkelusta silkalla miesylivoimalla, mutta suurvaltojen osalta ei niin ole .
Suurvaltoja on enää kaksi USA ja Kiina. Venäjä on takapajula, kiitos kommunismin ja nyt Putinin. Tilaisuus oli kehittyä ja vapautua, mutta se missattiin taas kerran. Mitä miessylivoimaan tulee, se on Venäjällä ei Ukrainalla, lähi-idässä arabeilla, ei Israelilla. Ukraina voittaa , Israel säilyy.
Valta ei ole siirtynyt itään vaikka Kiina onkin nyt voimakas, mutta on myös diktatuuri ja sortovaltio (Tiibet, uiguurit) ne yleensä ovat lopulta heikkoja muillakin osa-alueilla. Intian potentiaalia emme ole nähneet emme läheskään ja millainen se sitten suurvaltana on, jää nähtäväksi. Afrikkakin lopulta nousee. Sadan vuoden kuluttua valta varmaan on jossain josta emme nyt edes osaa arvata. Ellemme ole jo kokonaan ole tuhonneet planeettaamme? "Viisas ihminen" voi niinkin toimia.Anonyymi kirjoitti:
USA ja NATO-jäsenyys tuntuvat olevan ainoa syy, joka estää venäjää rikkomasta toisen valtion itsenäisyyttä. Jatka vaan rukoiluasi, ehkä haaveesi toteutuu ja jonakin päivänä pääset pitkälle lomamatkalle Siperiaan.
Miksi minä Siperiaan menisin?
Suomessa on ihan hyvä olla.dikduk kirjoitti:
Kyllä USA on sotinut ja tehnyt virheitä mutta ei sodi nyt Ukrainassa, siellä Venäjä raiskaa ja polttaa. Luonnonvaroja ovat tuhonnet kaikki tähän asti, mutta pääosin vain demokratiat ovat heränneet niistä nyt huolehtimaan. Kiina tosin nyt myös, Venäjä ei.
USA ei Kiina pommita vaikka kilpailevia suurvaltoja ovat. USA on suurvalloista elinvoimaisin ja pysyy ellei joku trump pääse taas sen presidentiksi.
Mikään armeija ei pärjää lukumäärällä vaan teknologialla, totta kai joku Venäjä halutessaan tekee jostain Virosta hakkelusta silkalla miesylivoimalla, mutta suurvaltojen osalta ei niin ole .
Suurvaltoja on enää kaksi USA ja Kiina. Venäjä on takapajula, kiitos kommunismin ja nyt Putinin. Tilaisuus oli kehittyä ja vapautua, mutta se missattiin taas kerran. Mitä miessylivoimaan tulee, se on Venäjällä ei Ukrainalla, lähi-idässä arabeilla, ei Israelilla. Ukraina voittaa , Israel säilyy.
Valta ei ole siirtynyt itään vaikka Kiina onkin nyt voimakas, mutta on myös diktatuuri ja sortovaltio (Tiibet, uiguurit) ne yleensä ovat lopulta heikkoja muillakin osa-alueilla. Intian potentiaalia emme ole nähneet emme läheskään ja millainen se sitten suurvaltana on, jää nähtäväksi. Afrikkakin lopulta nousee. Sadan vuoden kuluttua valta varmaan on jossain josta emme nyt edes osaa arvata. Ellemme ole jo kokonaan ole tuhonneet planeettaamme? "Viisas ihminen" voi niinkin toimia.Amerikka on ihan tuhon partaalla.
Tulee päivä jolloin amerikka on mitätön.
Millaiset suhteet silloin toimii.
Amerikkaa odottaa se verivelka mitä se on vuodattanut.Sitä riittää eikä kansat unohda.dikduk kirjoitti:
Kyllä USA on sotinut ja tehnyt virheitä mutta ei sodi nyt Ukrainassa, siellä Venäjä raiskaa ja polttaa. Luonnonvaroja ovat tuhonnet kaikki tähän asti, mutta pääosin vain demokratiat ovat heränneet niistä nyt huolehtimaan. Kiina tosin nyt myös, Venäjä ei.
USA ei Kiina pommita vaikka kilpailevia suurvaltoja ovat. USA on suurvalloista elinvoimaisin ja pysyy ellei joku trump pääse taas sen presidentiksi.
Mikään armeija ei pärjää lukumäärällä vaan teknologialla, totta kai joku Venäjä halutessaan tekee jostain Virosta hakkelusta silkalla miesylivoimalla, mutta suurvaltojen osalta ei niin ole .
Suurvaltoja on enää kaksi USA ja Kiina. Venäjä on takapajula, kiitos kommunismin ja nyt Putinin. Tilaisuus oli kehittyä ja vapautua, mutta se missattiin taas kerran. Mitä miessylivoimaan tulee, se on Venäjällä ei Ukrainalla, lähi-idässä arabeilla, ei Israelilla. Ukraina voittaa , Israel säilyy.
Valta ei ole siirtynyt itään vaikka Kiina onkin nyt voimakas, mutta on myös diktatuuri ja sortovaltio (Tiibet, uiguurit) ne yleensä ovat lopulta heikkoja muillakin osa-alueilla. Intian potentiaalia emme ole nähneet emme läheskään ja millainen se sitten suurvaltana on, jää nähtäväksi. Afrikkakin lopulta nousee. Sadan vuoden kuluttua valta varmaan on jossain josta emme nyt edes osaa arvata. Ellemme ole jo kokonaan ole tuhonneet planeettaamme? "Viisas ihminen" voi niinkin toimia.Siis oikeesti... amerikka siellä huseeraa naton kautta.
Etkö yhtään ole tutkinut esim amerikan kautta asiaa?
Esim kenraaleja jotka ovat eläkkeellä ja antavat suoria tilanne raportteja Ukrainan tilanteesta ja amerikan tilanteesta siellä ja tai mitä kannattaisi tehdä tai olla tekemättä.
USA siellä pyrkii sotakonfliktiin ja olisi tehnyt jo sen ,mutta Putin ilmaisi asian valkoiseen taloon kuitenkin niin selvästi mihin Venäjä iskee jos ja kun amerikka antaa tietyt aseet Ukrainalle.
Amerikalla meni kakka housuun kun tajusivat ,että se olisi täyttä totta.
Venäjällä on aseita ja niitä riittää ,ellette soita Pekka Toveri lle ja kuuntele sen valehtelijoiden klubia.
Oikeat tilanne arviot on nimittäin järkyttävät Venäjän arsenaalista.MrHyvis kirjoitti:
Amerikka on ihan tuhon partaalla.
Tulee päivä jolloin amerikka on mitätön.
Millaiset suhteet silloin toimii.
Amerikkaa odottaa se verivelka mitä se on vuodattanut.Sitä riittää eikä kansat unohda.Tulee päivä jolloin yhtään nykyvaltioista ei ole, Yhdysvallat kuuluu niihin, Venäjä myös. Verivelkoja ei yleensä saa ulosmitattua, ei edes mitä pieni Belgia teki teki Kongossa. Pienet kansat eivät yleensä ole onneksi kyenneet kovin suureen pahan tekoon ja ne suurimmat pahan tekijät ovat jääneet rankaisutta.
Muutama harva natsikaan joutui oikeasti kärsimään teoistaan ja Putinkin pääsee todennäköisesti kuin koira veräjästä. Ukrainalaisia kuolee tälläkin hetkellä, miljoonat ovat pakolaisina, loput asuvat ja elävät kylmässä ja pimeässä, tuhansilta ja tuhansilta kodit ja elämä tuhottuna tuosta vain yhden diktaattorin oikusta.dikduk kirjoitti:
Tulee päivä jolloin yhtään nykyvaltioista ei ole, Yhdysvallat kuuluu niihin, Venäjä myös. Verivelkoja ei yleensä saa ulosmitattua, ei edes mitä pieni Belgia teki teki Kongossa. Pienet kansat eivät yleensä ole onneksi kyenneet kovin suureen pahan tekoon ja ne suurimmat pahan tekijät ovat jääneet rankaisutta.
Muutama harva natsikaan joutui oikeasti kärsimään teoistaan ja Putinkin pääsee todennäköisesti kuin koira veräjästä. Ukrainalaisia kuolee tälläkin hetkellä, miljoonat ovat pakolaisina, loput asuvat ja elävät kylmässä ja pimeässä, tuhansilta ja tuhansilta kodit ja elämä tuhottuna tuosta vain yhden diktaattorin oikusta.Ei ei ei.... vaan amerikan junaileman konfliktin takia tavallinen Ukrainan kansa joutuu kärsimään.
Zelenski näyttelijä pelle ei löytänyt vahingossa tuohon tehtävään ja 1,2 miljardin omaisuus on jotenkin hänelle tullut.
Amerikan junailema.
Nyt sitten seurataan seuraavaa samanlaista amerikan junailua....jos joku tietää missä niin saa viitata ja kertoa.
Kotitehtäväksi saatte seuraavaa:kirjoittakaa ylös ulkomaisista lähteistä saamaanne tietoa, kuinka amerikka neuottelee kyseisen valtion kanssa ja mitä taktiikoita USA käyttää.
Kirjoittakaa myös jokainen "Liittolainen" lause ,koska ne on tärkeitä tässä valmiiksi kirjoitetussa agendassa.
Sitten aika ,kuinka pian alkaa pikku konflikteja syntymään sekä kuinka pian amerikka lähettää lentotukialuksia alueelle.
Seuratkaa myös samaan aikaan median toimia ja jos osaatte niin lukekaa suurimpien lehtien otsikot asiasta.
Siis mediaa ympäri maailmaa.Netistä kyllä löytyy tietoa.
Kirjoittakaa suomi24 palstalle niin nähdään , kuinka tämä mahtava usaToimii.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Miksi minä Siperiaan menisin?
Suomessa on ihan hyvä olla.Edelleen uutisten ,mukaan Ukrainasta viedään lapsia ja siviilejä venäjälle, miksei sama toistuisi täälläkin?
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Amerikka on ihan tuhon partaalla.
Tulee päivä jolloin amerikka on mitätön.
Millaiset suhteet silloin toimii.
Amerikkaa odottaa se verivelka mitä se on vuodattanut.Sitä riittää eikä kansat unohda.Reuters, AFP ja STT tuntuvat uutisoinnissaan olevan kanssasi eri mieltä Amerikan tilanteesta, samoin kyseisillä tietotoimistoilla tuntuu olevan kanssasi erilainen näkemys Venäjän toimista Ukrainassa.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Siis oikeesti... amerikka siellä huseeraa naton kautta.
Etkö yhtään ole tutkinut esim amerikan kautta asiaa?
Esim kenraaleja jotka ovat eläkkeellä ja antavat suoria tilanne raportteja Ukrainan tilanteesta ja amerikan tilanteesta siellä ja tai mitä kannattaisi tehdä tai olla tekemättä.
USA siellä pyrkii sotakonfliktiin ja olisi tehnyt jo sen ,mutta Putin ilmaisi asian valkoiseen taloon kuitenkin niin selvästi mihin Venäjä iskee jos ja kun amerikka antaa tietyt aseet Ukrainalle.
Amerikalla meni kakka housuun kun tajusivat ,että se olisi täyttä totta.
Venäjällä on aseita ja niitä riittää ,ellette soita Pekka Toveri lle ja kuuntele sen valehtelijoiden klubia.
Oikeat tilanne arviot on nimittäin järkyttävät Venäjän arsenaalista.Sinulla on siis sellaista tietoa venäjän aseistuksesta, jota kansainväliset uutistoimistot eivät julkaise?
Voitko tarkentaa millainen maa työntää satoja tuhansia kansalaisiaan etulinjaan hyökkäämään Ukrainassa ja sotii Ukrainan lapsia, naisia ja vanhuksia vastaan ohjuksin ja raketein? Yrittävät tuhota vanhoja mummoja juna-asemalla miljoonia maksavilla ohjuksilla? Tuhoavat siviilejä ja heidän kotejaan miljoonien arvoisilla ohjus- ja raketti-iskuilla? - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Ei ei ei.... vaan amerikan junaileman konfliktin takia tavallinen Ukrainan kansa joutuu kärsimään.
Zelenski näyttelijä pelle ei löytänyt vahingossa tuohon tehtävään ja 1,2 miljardin omaisuus on jotenkin hänelle tullut.
Amerikan junailema.
Nyt sitten seurataan seuraavaa samanlaista amerikan junailua....jos joku tietää missä niin saa viitata ja kertoa.
Kotitehtäväksi saatte seuraavaa:kirjoittakaa ylös ulkomaisista lähteistä saamaanne tietoa, kuinka amerikka neuottelee kyseisen valtion kanssa ja mitä taktiikoita USA käyttää.
Kirjoittakaa myös jokainen "Liittolainen" lause ,koska ne on tärkeitä tässä valmiiksi kirjoitetussa agendassa.
Sitten aika ,kuinka pian alkaa pikku konflikteja syntymään sekä kuinka pian amerikka lähettää lentotukialuksia alueelle.
Seuratkaa myös samaan aikaan median toimia ja jos osaatte niin lukekaa suurimpien lehtien otsikot asiasta.
Siis mediaa ympäri maailmaa.Netistä kyllä löytyy tietoa.
Kirjoittakaa suomi24 palstalle niin nähdään , kuinka tämä mahtava usaToimii.Ukrainaan on hyökännyt venäjä, ei USA. Valtavat määrät ohjus- ja raketti-iskuja Ukrainaan on tehnyt venäjä, ei USA.
Tuhansia Ukrainalaisia siviilejä on kuollut venäläisten tekemissä ohjus-ja raketti-iskuissa, ei USA:n.
Kerro ihmeessä tällaiselle tavalliselle kansalaiselle, miten joku toinen maa on syyllinen venäläisten tekemiin veritekoihin Ukrainassa? Anonyymi kirjoitti:
Edelleen uutisten ,mukaan Ukrainasta viedään lapsia ja siviilejä venäjälle, miksei sama toistuisi täälläkin?
Ukrainan alueella on venäläis alueita ,joissa asuu venäläisiä,
Anonyymi kirjoitti:
Reuters, AFP ja STT tuntuvat uutisoinnissaan olevan kanssasi eri mieltä Amerikan tilanteesta, samoin kyseisillä tietotoimistoilla tuntuu olevan kanssasi erilainen näkemys Venäjän toimista Ukrainassa.
Niin... amerikan liittoumaan kuuluu paljon länsimaita ja lehdistöä joka on ostettu ,kuten Suomessa.
Pahempaa kuin diktatuuri.
Kansa elää luullen kaiken olevan totuutta ,mutta täysin amerikan masinoimaa .- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Ukrainan alueella on venäläis alueita ,joissa asuu venäläisiä,
Sekö uskonnollisen näkemyksesi mukaan oikeuttaa venäjää tekemään aivan järkyttävää väkivaltaa ja raakuuksia Ukrainan siviiliväestöä kohtaan?
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Niin... amerikan liittoumaan kuuluu paljon länsimaita ja lehdistöä joka on ostettu ,kuten Suomessa.
Pahempaa kuin diktatuuri.
Kansa elää luullen kaiken olevan totuutta ,mutta täysin amerikan masinoimaa .Tarkoitatko, että pitäisi ennemmin uskoa sinua kuin kansainvälisesti hyväksyttyjä uutistoimistoja?
Voisitko laittaa uskottavuutesi tueksi lähteet, mihin esittämäsi näkemykset perustuvat, vai onko kyse oman ajatushautomosi tuotoksista? Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että pitäisi ennemmin uskoa sinua kuin kansainvälisesti hyväksyttyjä uutistoimistoja?
Voisitko laittaa uskottavuutesi tueksi lähteet, mihin esittämäsi näkemykset perustuvat, vai onko kyse oman ajatushautomosi tuotoksista?Minun puolesta voitte uskoa asiassa vaikka Pekka Toveria.
Minua ei hetkauta ,mutta olen varma ,että monella on silmät auennut viime aikoina ,että mitä oikeasti tapahtui ja tapahtuu.
Mikä on amerikan sikojen rooli jne .
Mutta todella ..jokainen voi ajatella mitä vaan.
Sen tiedän ,että tiimini kirjoituksia seurataan päivä päivältä enemmän ja enemmän ja silmät aukeaa jo tuhansilta.
Hyvä niin.
Ehkä joku päivä porukka tajuaa ja sanoo..painu nato helvettiin täältä.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Minun puolesta voitte uskoa asiassa vaikka Pekka Toveria.
Minua ei hetkauta ,mutta olen varma ,että monella on silmät auennut viime aikoina ,että mitä oikeasti tapahtui ja tapahtuu.
Mikä on amerikan sikojen rooli jne .
Mutta todella ..jokainen voi ajatella mitä vaan.
Sen tiedän ,että tiimini kirjoituksia seurataan päivä päivältä enemmän ja enemmän ja silmät aukeaa jo tuhansilta.
Hyvä niin.
Ehkä joku päivä porukka tajuaa ja sanoo..painu nato helvettiin täältä.Teilläkö on oikein tiimi jakamassa venäjämyönteistä propagandaa?
MrHyvis kirjoitti:
Ei ei ei.... vaan amerikan junaileman konfliktin takia tavallinen Ukrainan kansa joutuu kärsimään.
Zelenski näyttelijä pelle ei löytänyt vahingossa tuohon tehtävään ja 1,2 miljardin omaisuus on jotenkin hänelle tullut.
Amerikan junailema.
Nyt sitten seurataan seuraavaa samanlaista amerikan junailua....jos joku tietää missä niin saa viitata ja kertoa.
Kotitehtäväksi saatte seuraavaa:kirjoittakaa ylös ulkomaisista lähteistä saamaanne tietoa, kuinka amerikka neuottelee kyseisen valtion kanssa ja mitä taktiikoita USA käyttää.
Kirjoittakaa myös jokainen "Liittolainen" lause ,koska ne on tärkeitä tässä valmiiksi kirjoitetussa agendassa.
Sitten aika ,kuinka pian alkaa pikku konflikteja syntymään sekä kuinka pian amerikka lähettää lentotukialuksia alueelle.
Seuratkaa myös samaan aikaan median toimia ja jos osaatte niin lukekaa suurimpien lehtien otsikot asiasta.
Siis mediaa ympäri maailmaa.Netistä kyllä löytyy tietoa.
Kirjoittakaa suomi24 palstalle niin nähdään , kuinka tämä mahtava usaToimii.Tämän konfliktin takana on yksin Putin. Netistä löytyy tietoa mutta myös valtava määrä hömppää sekä tarkoituksella keksittyä vihasanomaa.
MrHyvis kirjoitti:
Siis oikeesti... amerikka siellä huseeraa naton kautta.
Etkö yhtään ole tutkinut esim amerikan kautta asiaa?
Esim kenraaleja jotka ovat eläkkeellä ja antavat suoria tilanne raportteja Ukrainan tilanteesta ja amerikan tilanteesta siellä ja tai mitä kannattaisi tehdä tai olla tekemättä.
USA siellä pyrkii sotakonfliktiin ja olisi tehnyt jo sen ,mutta Putin ilmaisi asian valkoiseen taloon kuitenkin niin selvästi mihin Venäjä iskee jos ja kun amerikka antaa tietyt aseet Ukrainalle.
Amerikalla meni kakka housuun kun tajusivat ,että se olisi täyttä totta.
Venäjällä on aseita ja niitä riittää ,ellette soita Pekka Toveri lle ja kuuntele sen valehtelijoiden klubia.
Oikeat tilanne arviot on nimittäin järkyttävät Venäjän arsenaalista.Venäjän armeija aseistus on ollut samanlaista kuin yhteiskunta joka nuo aseet tuottaa- ja nyt tulee vitsi - ja huoltaa. Varkauksia, välinpitämättömyyttä, varaosat otetaan varastoiduista aseista, teknologia ostettu tai vakoiltu USA:lta.
Onneksi Iran ja Pohjois- Korea auttavat Putinia, nuo kaksihan ovat ihan teknologian huippumaat. Ilman noita kahta, millä Putin hävittäisi siviilikohteita ja pitäisi Ukrainan pimeänä ja kylmänä ? Ei millään. Sorrolla vallassa pysyvä geriatrinen pappisvalta on Putinin paras apu tällä hetkellä.MrHyvis kirjoitti:
Miksi minä Siperiaan menisin?
Suomessa on ihan hyvä olla.Nyt valitset asuinpaikkasi oman ilmoittamasi vakaumuksen vastaisesti: Venäjällähän on hyvät olot ja hyvä hallinto. Suomessa sen sijaan olemme kaikki joidenkin muiden armoilla, Nato määrää, NWO määrää, lehdistö valehtelee, presidentti valehtele, vaalit on farssi ym ym Miksi täällä nyt sinusta yhtäkkiä onkin hyvä olla?
Anonyymi kirjoitti:
Teilläkö on oikein tiimi jakamassa venäjämyönteistä propagandaa?
Väärin...tiimi etsii totuutta
dikduk kirjoitti:
Tämän konfliktin takana on yksin Putin. Netistä löytyy tietoa mutta myös valtava määrä hömppää sekä tarkoituksella keksittyä vihasanomaa.
Tämän takana on amerikka joka pitkään ajoi käärmettä piippuun.
Tiesivät tarkalleen mitä tehdä millä hermostuttaa Putin ja osuivat ja nyt sitten kaikki maksaa amerikan peliä.
Amerikka tosin on niin suurissa veloissa ,että sen on pakko sotia ja kehittää uusia.
Se vaan on pakko.
Aseteollisuus on niin järkyttävä.dikduk kirjoitti:
Venäjän armeija aseistus on ollut samanlaista kuin yhteiskunta joka nuo aseet tuottaa- ja nyt tulee vitsi - ja huoltaa. Varkauksia, välinpitämättömyyttä, varaosat otetaan varastoiduista aseista, teknologia ostettu tai vakoiltu USA:lta.
Onneksi Iran ja Pohjois- Korea auttavat Putinia, nuo kaksihan ovat ihan teknologian huippumaat. Ilman noita kahta, millä Putin hävittäisi siviilikohteita ja pitäisi Ukrainan pimeänä ja kylmänä ? Ei millään. Sorrolla vallassa pysyvä geriatrinen pappisvalta on Putinin paras apu tällä hetkellä.Niin ja jos otetaan totuutta venäjän huippu asevarastoista niin määrät on järkyttäviä ,ellei kilauta Pekka Toverille joka kertoo nato informaatiokeskuksen viimeisimmät cia valheet ilmoille.
Sen näkee oikeesti silmistä jo ,että siellä ei paljoa ole yläohjaamossa.
Näin ikävästi sanottuna ja toinen on tämä lännen järkkäämä pressa ehdokas.
Silmät kertoo ,että paljoon ei pysty mies.dikduk kirjoitti:
Nyt valitset asuinpaikkasi oman ilmoittamasi vakaumuksen vastaisesti: Venäjällähän on hyvät olot ja hyvä hallinto. Suomessa sen sijaan olemme kaikki joidenkin muiden armoilla, Nato määrää, NWO määrää, lehdistö valehtelee, presidentti valehtele, vaalit on farssi ym ym Miksi täällä nyt sinusta yhtäkkiä onkin hyvä olla?
Väärin..... olen kirjoittanut ,että en ole venäjä fani.
Siis en ole.MrHyvis kirjoitti:
Niin ja jos otetaan totuutta venäjän huippu asevarastoista niin määrät on järkyttäviä ,ellei kilauta Pekka Toverille joka kertoo nato informaatiokeskuksen viimeisimmät cia valheet ilmoille.
Sen näkee oikeesti silmistä jo ,että siellä ei paljoa ole yläohjaamossa.
Näin ikävästi sanottuna ja toinen on tämä lännen järkkäämä pressa ehdokas.
Silmät kertoo ,että paljoon ei pysty mies.Ei meidän presidenttiehdokkaita järkkää enää mikään ulkopuolinen taho. Edesmenneen Neuvostoliiton aikana kyllä.
MrHyvis kirjoitti:
Tämän takana on amerikka joka pitkään ajoi käärmettä piippuun.
Tiesivät tarkalleen mitä tehdä millä hermostuttaa Putin ja osuivat ja nyt sitten kaikki maksaa amerikan peliä.
Amerikka tosin on niin suurissa veloissa ,että sen on pakko sotia ja kehittää uusia.
Se vaan on pakko.
Aseteollisuus on niin järkyttävä.Putin itse aloitti jo 2014 oikeastaan vähän aikaisemminkin. USA ei asiaan sekaantunut. Mikä Putinia hermostuttaa? Vapaa Ukraina vapaa Suomi, vapaa Balttia. Putin hyökkäsi 24.2.2022ei kukaan muu.
dikduk kirjoitti:
Ei meidän presidenttiehdokkaita järkkää enää mikään ulkopuolinen taho. Edesmenneen Neuvostoliiton aikana kyllä.
Tämä joka pyrkii pressaksi
dikduk kirjoitti:
Putin itse aloitti jo 2014 oikeastaan vähän aikaisemminkin. USA ei asiaan sekaantunut. Mikä Putinia hermostuttaa? Vapaa Ukraina vapaa Suomi, vapaa Balttia. Putin hyökkäsi 24.2.2022ei kukaan muu.
Selvitä ukrainan natsien teot venäläisille.
Ongelmahan on ,että siellä on eri ns heimoja samalla alueella.MrHyvis kirjoitti:
Selvitä ukrainan natsien teot venäläisille.
Ongelmahan on ,että siellä on eri ns heimoja samalla alueella.Putin kyllä tietää ettei aloittanut sotaa Ukrainaa vastaan olemattomien natsien takia kunhan esittää syitä hyökkäykselleen itsenäisen valtion kimppuun omalle venäläiselle yleisölleen.
MrHyvis kirjoitti:
Tämä joka pyrkii pressaksi
Virallisia ehdokkaita ei vielä yksikään puolue ole asettanut eikä kukaan tarjoutunut ehdokkaaksi, on vain "miettiviä" ja "katsotaan nyt" ihmisiä. Äänestäjät päättävät kuka ehdolle asetetuista sitten vaaleissa voittaa ei mikään ulkovalta .
Suomi ei ole USA jossa Venäjän trollit luultavasti vaikuttivat Trumpin voittoon. Venäjä valitsi huonomman ehdokkaan johon voisi vaikuttaa ja onnistui.dikduk kirjoitti:
Virallisia ehdokkaita ei vielä yksikään puolue ole asettanut eikä kukaan tarjoutunut ehdokkaaksi, on vain "miettiviä" ja "katsotaan nyt" ihmisiä. Äänestäjät päättävät kuka ehdolle asetetuista sitten vaaleissa voittaa ei mikään ulkovalta .
Suomi ei ole USA jossa Venäjän trollit luultavasti vaikuttivat Trumpin voittoon. Venäjä valitsi huonomman ehdokkaan johon voisi vaikuttaa ja onnistui.Entistä enemmän on todistusaineistoa ,että vaaleja käpelöitiin amerikan toimesta.
Vaan se siitä.- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Venäjän armeija aseistus on ollut samanlaista kuin yhteiskunta joka nuo aseet tuottaa- ja nyt tulee vitsi - ja huoltaa. Varkauksia, välinpitämättömyyttä, varaosat otetaan varastoiduista aseista, teknologia ostettu tai vakoiltu USA:lta.
Onneksi Iran ja Pohjois- Korea auttavat Putinia, nuo kaksihan ovat ihan teknologian huippumaat. Ilman noita kahta, millä Putin hävittäisi siviilikohteita ja pitäisi Ukrainan pimeänä ja kylmänä ? Ei millään. Sorrolla vallassa pysyvä geriatrinen pappisvalta on Putinin paras apu tällä hetkellä.Venäjä, Iran ,Saudi-Arabia, Pohjois-Korea, Afganistan, näissä maissa miehet määrää
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä, Iran ,Saudi-Arabia, Pohjois-Korea, Afganistan, näissä maissa miehet määrää
... "Venäjä, Iran ,Saudi-Arabia, Pohjois-Korea, Afganistan, näissä maissa miehet määrää" ja tulos on sen mukainen: puolen kansan kyvyt jätetään käyttämättä ja osassa noista maista omista resursseista käytetään suuri osa toisen sukupuolen sortamiseen.
Kiina on myös 100% miesjohtoinen ja vaikka Intiassa joitakin naisia on politiikassa voinut nousta korkeallekin, pääosa naisista on sorretussa asemassa mikä on koko maan kehitykselle valtava haitta.
Venäjän diktaattoriukkelille moniarvoinen yhteiskunta on asia jota hän ei tunnu edes ymmärtävän. Kukin kykyjensä mukaan = paha, oligarkit jotka diktaattori etunenässä ryöstävät maan kansallisrikkaudet = hyvä hallinto . Jos joku on liian sinnikkäästi eri mieltä, vankilaan tai myrkkyä aluspöksyihin. Voidaan myös ampua vaikka parin sadan metrin päässä Kremlistä.MrHyvis kirjoitti:
Entistä enemmän on todistusaineistoa ,että vaaleja käpelöitiin amerikan toimesta.
Vaan se siitä.Annapa yksi todiste.
MrHyvis kirjoitti:
😆😆😆
Koska USA on ollut Krimillä ?Sinua kovasti nauratti anonyymin vastaus joten?
Anonyymi kirjoitti:
Sulla MrHyvis näyttää olevan täsmälleen samat jutut kuin sillä Kremliin retkahtaneella MV-median hepulla.
Olen tuosta venäjän invaasiosta kirjoitellut jo pitkään.
Kuten myös ampunut alas vääriä ennustuksia jossa venäjä valtaa koko Suomen.
Niitä on paljon 15v n aikana.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Väärin...tiimi etsii totuutta
Totuuden asialla olevalla on kanttia esittää lähdeviitteensä, eli voitko tarkentaa mitä te etsitte?
Anonyymi kirjoitti:
Totuuden asialla olevalla on kanttia esittää lähdeviitteensä, eli voitko tarkentaa mitä te etsitte?
Totuutta vain etsitään ja jos Putin olisi 100 pros syypää niin sanottaisiin sekin ääneen.
Se tärkein miksi etsitään Totuudessa ,että tutkimme kuinka tekstit raamatussa osuu nykytilanteen kanssa ja kuuluuko venäjä niihin ,jotka hyökkää Israeliin vai onko Turkin ympärillä olevat alueet vai onko itä venäjältä osa ?
Venäjä on vahva ja se on totta vaikka amerikka, joka on kaapannut Suomen median propaganda välineekseen näiden isänmaanpettureiden avulla syöttää päinvastaista tietoa eli täyttä propagandaa.
Olkaa rehellisiä itsellenne ja lukekaa n 100 artikkelia vaik iltalehdestä koskien venäjää .Ne on täyttä valetta ja Suomen kansaa on kusetettu 100/0.
Niin se vaan on .Se mitä toivon ,että Suomeen saadaan vielä puolueeton rehellinen media ja työntekijöille 3× palkka nykyiseen verrattuna sillä nyt tämä maa tarvitsee rehellisyyttä.
Tämä maa ei tarvitse kokoomuslaista jolla ne myyvät vaikka äitimuorinsa päästäkseen nuolemaan amerikkalaisten kenkiä.
Tämä maa on Suomalaisten. Loppuun saakka.- Anonyymi

Tämä maa on Suomalaisten. Loppuun saakka.IL nettilehden etusivulta poimittu kaksi ensimmäistä Venäjään liittyvää linkkiä:
1)
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6187ab1f-b793-4417-b0f5-0fc7a460e0a4
2)
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9435695b-e455-4c18-8a2d-68e6e241c31f
Millä tavalla nämä ovat valeita? - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Totuutta vain etsitään ja jos Putin olisi 100 pros syypää niin sanottaisiin sekin ääneen.
Se tärkein miksi etsitään Totuudessa ,että tutkimme kuinka tekstit raamatussa osuu nykytilanteen kanssa ja kuuluuko venäjä niihin ,jotka hyökkää Israeliin vai onko Turkin ympärillä olevat alueet vai onko itä venäjältä osa ?
Venäjä on vahva ja se on totta vaikka amerikka, joka on kaapannut Suomen median propaganda välineekseen näiden isänmaanpettureiden avulla syöttää päinvastaista tietoa eli täyttä propagandaa.
Olkaa rehellisiä itsellenne ja lukekaa n 100 artikkelia vaik iltalehdestä koskien venäjää .Ne on täyttä valetta ja Suomen kansaa on kusetettu 100/0.
Niin se vaan on .Se mitä toivon ,että Suomeen saadaan vielä puolueeton rehellinen media ja työntekijöille 3× palkka nykyiseen verrattuna sillä nyt tämä maa tarvitsee rehellisyyttä.
Tämä maa ei tarvitse kokoomuslaista jolla ne myyvät vaikka äitimuorinsa päästäkseen nuolemaan amerikkalaisten kenkiä.
Tämä maa on Suomalaisten. Loppuun saakka.Suomalainen media tukeutuu kansainvälisiin uutistoimistoihin, sekä paikan päällä toimiviin tiedotusalan ammattilaisiin.
Aika rankkaa jopa sinulta, ilman todisteita väittää suomalaisia media-asiantuntijoita isänmaanpettureiksi, joka kyllä nähdäkseni edellyttää sinulta heidän julkaisemiensa asioiden osoittamista virheellisiksi tai vääriksi. Lisäksi todistustaakka sinulla on osoittaa heidän julkaisunsa tietoisesti tehdyksi maanpetostarkoituksessa.
Maanpetos = rikos joka kohdistuu valtion ulkoiseen turvallisuuteen ja osoittaa petollisuutta omaa (t. isäntä)maata kohtaan. Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen media tukeutuu kansainvälisiin uutistoimistoihin, sekä paikan päällä toimiviin tiedotusalan ammattilaisiin.
Aika rankkaa jopa sinulta, ilman todisteita väittää suomalaisia media-asiantuntijoita isänmaanpettureiksi, joka kyllä nähdäkseni edellyttää sinulta heidän julkaisemiensa asioiden osoittamista virheellisiksi tai vääriksi. Lisäksi todistustaakka sinulla on osoittaa heidän julkaisunsa tietoisesti tehdyksi maanpetostarkoituksessa.
Maanpetos = rikos joka kohdistuu valtion ulkoiseen turvallisuuteen ja osoittaa petollisuutta omaa (t. isäntä)maata kohtaan.Ihan oikeesti...... eihän kukaan voi olla niin tyhmä ,että ei näe minkälaista valhetta Suomen media suoltaa ja etenkin ,mitkä koskee venäjää.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Ihan oikeesti...... eihän kukaan voi olla niin tyhmä ,että ei näe minkälaista valhetta Suomen media suoltaa ja etenkin ,mitkä koskee venäjää.
Ihan oikeasti? Voisitko nyt vaan osoittaa suomalaisen uutisoinnin olevan mainitsemaasi valhetta ja maanpetturuutta? Siis ei mitään kuviteltuja tai salaliittoteoriajuttuja, vaan ihan oikeasti todennettavissa olevaa tietoa?
Pitäisi olla noin fiksulle miehelle ja tiimillesi helppo juttu.
- Anonyymi
Venäläiset kuuluu hiekkakansaan.
Jihadisteja ovat käytännössä. - Anonyymi
Löytyisikö jostain Pyhän Yrjön nauhan mukaan tehtyä vessapaperia?
- Anonyymi
Pyhä Sota:
https://www.youtube.com/watch?v=7_cv_DiNAz8
Священная война (Sviashchennaia vojna) / The Sacred War:
Kerto:
>>Пусть ярость благородная
Вскипает как волна,
Идет война народная,
Священная война!<<
>>Jalo raivomme
Vyöryköön kuin aalto,
On tulossa kansakunnan sota,
Pyhä sota!<<
Pyhä Yrjö oli kristittyjen puolustaja:
https://ort.fi/pyha-suurmarttyyri-georgios-voittaja
Uraa! ✨ - Anonyymi
Putella on nyt menossa Jihad, ja Ykän nauha vain liehuu hänen kaulassaan.
- Anonyymi
Oikeat kristityt eivät hyökkää tai ala puolustamaan oppiaan väkivallalla!
Putin voi pitää tuota ihan minä tahansa mutta kyllä kaikki jolla silmät on päässä näkevät todellisuuden. Hänen hienot sotajoukot raiskaavat kaikki vauvasta mummoon, vaarit ammutaan leivänhakureissulle ja synnytys sairaaloita pommitetaan. Kun taisteluihin tulee sopivaa taukoa menee venäläinen "sotilas" varastaa ihmisiltä pesukoneet, verhot, matot jne. ja postittaa ne emännälleen kotiin.
Siinä se on hienoa toimintaa. Jätän sanomatta mitä tuollaiset sontasäkit oikeasti ansaitsivat mutta vinkkinä voin heittää , että Lapulla niitä tehdään.
Ihan turha on myöskään perus venäläisen itkeskellä, ettei muka asialle mahda mitään. Innoissaan ovat Putinia fanittaneet , eikä tuo ole siellä valtaa kaapannut. Hyvin kelpasi kun ratsasteli ilman paitaa ja esiintyi kesyn karhun kanssa vaan katsos, ei nyt enää kun alkaa ikävästi sota vaikuttamaan perus venäläiseen.- Anonyymi
Saisiko linkin, että Putin todellakin kutsui tätä erikoisoperaatiota "Pyhäksi sodaksi"?
Vai onko jälleen nk. valheuutisointi, jonka avulla aloittaja vain lietsoo Venäjän vastaisuutta? Ajattelee, etteivät lukijat huomaa pientä "virhettä" provokaatiossa?
Tiettävästi tuo nimitys kuuluu NL:n 2. maailmansodan taisteluille fasismia vastaan.- Anonyymi
Aloittajan linkki johtaa ukrainalaiseen mediaan.
Lyhyellä vilkaisulla en nähnyt mainintaa "pyhästä sodasta".
Ilmeisesti aloittajan omaa valhetta.
Ukrainalaiset kuitenkin itse varmasti tuntevat tuon termin ja ettei nyt meneillään olevaa konfliktia voi kutsua tuolla nimellä. Ukrainan näkökulmasta, näin he "häpäisisivät" tuon sodan muiston nimeämällä vihollisensa Putinin toimet samalla nimityksellä.
Jos Zelenskyi todella on käyttänyt tuollaista nimitystä, valehdellen Putinin tuota nimitystä käyttäneen, silloin hän osoittaa halveksuntansa myös Ukrainan neuvostomenneisyyttä kohtaan, puhuisi ukrainalaisia vastaan. Aito sosialisti (jota myös V.Z. teeskentelee), ei häpäisisi tuon sodan muistoa.
Jos Putin on tuota termiä käyttänyt, haluan tietää missä yhteydessä ja tarkoituksessa sekä saada suoran linkin tuohon lauseeseen. Hän taatusti kunnioittaa tuon sodan muistoa! On ollut mukana "Kuolemattoman rykmentin"-juhlamarssilla, kantamassa oman isänsä valokuvaa.
Tietyssä mielessä Lännen nyt meneillään olevaa hyökkäystä Venäjän maata ja kansaa vastaan voisi myös pitää eräänlaisena jatkeena päälle 80 vuotta sitten lännestä tulleiden fasistien (Saksa, Italia, Suomi) hyökkäykselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajan linkki johtaa ukrainalaiseen mediaan.
Lyhyellä vilkaisulla en nähnyt mainintaa "pyhästä sodasta".
Ilmeisesti aloittajan omaa valhetta.
Ukrainalaiset kuitenkin itse varmasti tuntevat tuon termin ja ettei nyt meneillään olevaa konfliktia voi kutsua tuolla nimellä. Ukrainan näkökulmasta, näin he "häpäisisivät" tuon sodan muiston nimeämällä vihollisensa Putinin toimet samalla nimityksellä.
Jos Zelenskyi todella on käyttänyt tuollaista nimitystä, valehdellen Putinin tuota nimitystä käyttäneen, silloin hän osoittaa halveksuntansa myös Ukrainan neuvostomenneisyyttä kohtaan, puhuisi ukrainalaisia vastaan. Aito sosialisti (jota myös V.Z. teeskentelee), ei häpäisisi tuon sodan muistoa.
Jos Putin on tuota termiä käyttänyt, haluan tietää missä yhteydessä ja tarkoituksessa sekä saada suoran linkin tuohon lauseeseen. Hän taatusti kunnioittaa tuon sodan muistoa! On ollut mukana "Kuolemattoman rykmentin"-juhlamarssilla, kantamassa oman isänsä valokuvaa.
Tietyssä mielessä Lännen nyt meneillään olevaa hyökkäystä Venäjän maata ja kansaa vastaan voisi myös pitää eräänlaisena jatkeena päälle 80 vuotta sitten lännestä tulleiden fasistien (Saksa, Italia, Suomi) hyökkäykselle.Suuri Isänmaallinen Sota:
Bessmertnyij polk / Бессмертный полк / Kuolematon rykmentti:
https://youtu.be/S4oMzVhNa60
🥀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajan linkki johtaa ukrainalaiseen mediaan.
Lyhyellä vilkaisulla en nähnyt mainintaa "pyhästä sodasta".
Ilmeisesti aloittajan omaa valhetta.
Ukrainalaiset kuitenkin itse varmasti tuntevat tuon termin ja ettei nyt meneillään olevaa konfliktia voi kutsua tuolla nimellä. Ukrainan näkökulmasta, näin he "häpäisisivät" tuon sodan muiston nimeämällä vihollisensa Putinin toimet samalla nimityksellä.
Jos Zelenskyi todella on käyttänyt tuollaista nimitystä, valehdellen Putinin tuota nimitystä käyttäneen, silloin hän osoittaa halveksuntansa myös Ukrainan neuvostomenneisyyttä kohtaan, puhuisi ukrainalaisia vastaan. Aito sosialisti (jota myös V.Z. teeskentelee), ei häpäisisi tuon sodan muistoa.
Jos Putin on tuota termiä käyttänyt, haluan tietää missä yhteydessä ja tarkoituksessa sekä saada suoran linkin tuohon lauseeseen. Hän taatusti kunnioittaa tuon sodan muistoa! On ollut mukana "Kuolemattoman rykmentin"-juhlamarssilla, kantamassa oman isänsä valokuvaa.
Tietyssä mielessä Lännen nyt meneillään olevaa hyökkäystä Venäjän maata ja kansaa vastaan voisi myös pitää eräänlaisena jatkeena päälle 80 vuotta sitten lännestä tulleiden fasistien (Saksa, Italia, Suomi) hyökkäykselle.Kyllä Venäjällä puhutaan, että se taistelee Ukrainassa "oikean kristinuskon" puolesta. Patriarkka Kirill siunaa joukkoja ja lupailee taivaspaikkoja kaatuneille. "Jihadismia" tämä on.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/patriarkka-kirill-lupaa-taivaspaikan-sodassa-kaatuville-venalaisille
- Anonyymi
Tuossa marraskuisella Youtube-videolla Putin käy katsomassa kuoron esittämän "Pyhä sota"-laulun Punaisella torilla.
ttps://www.youtube.com/watch?v=hfz7N-bLQ44&t=28s- Anonyymi
Kyseessä on Suomen "Porilaisten marssiin" verrattava valtiollinen marssi. Eli se soitetaan aina virallisissa tilaisuuksissa.
9. toukokuuta Voitonpäivänä tilaisuus alkaa, kun kellojen soiton loputtua juhla-asuiset sotilaat marssivat hitaasti tervehtimään presidenttiä.
Videolla sotilaat ovat pukeutuneet neuvostoarmeijan sotilaspukuihin. Marssilla viitataan aina 2. maailmansotaan, Suureen isänmaalliseen sotaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on Suomen "Porilaisten marssiin" verrattava valtiollinen marssi. Eli se soitetaan aina virallisissa tilaisuuksissa.
9. toukokuuta Voitonpäivänä tilaisuus alkaa, kun kellojen soiton loputtua juhla-asuiset sotilaat marssivat hitaasti tervehtimään presidenttiä.
Videolla sotilaat ovat pukeutuneet neuvostoarmeijan sotilaspukuihin. Marssilla viitataan aina 2. maailmansotaan, Suureen isänmaalliseen sotaan."Venäjän lipun alla ja Voiton nimeen":
(n. 1:50 alkaa soida "Pyhä sota" ja sotilaiden kunniakomppania aloittaa marssin):
https://youtu.be/rwy35LyWDiY
✨
- Anonyymi
Voiton päivä saa nyt Venäjälläkin aivan toisen sävyn. Siitä tulee kansanmurhan muistopäivä, ryöstelyn, raiskaamisen ja varastamisen muistopäivä. Kansanmurha koskee myös omia kansalaisia, kun heidät lähetetään älyttömään sotaan kouluttamattomina ja ajatuksena vain että Ukraina tuhlaa heidän ammuksiaan.
Toisella maaimansodalla ja täällä sodalla ei ole mitään yhteläisyyttä. Silloin Amerikka pelasti poloisen Venäjän Saksan kynsistä. Antoi sille aseapua sekä nousi maihin Euroopassa lyöden saksalaiset. Venäläisten tehtäväksi jäi ainoastaan tulla Eurooppaan raiskaamaan ja ryöstelemään. - Anonyymi
Putinin hykkäyssodan tukijat Suomessakin löytyy äärikristityistä.
Myös idolinsa Trump tukee Putinin Pyhää sotaa, samoin kuin Brasilian helluntailainen ex-presidentti Bolsonaro ja tietenkin Unkarin äärioikeistolainen Orban. - Anonyymi
Myös vapaa-ajattelijain liitto ry on havainnut sen olevan Pyhä sota
"Putin ja Kirill ja Pyhä Sota
Moskovan patriarkka Kirillille Ukraina on ristiretki: oikeauskoinen slaavilaisortodoksisuus vs. läntisiä arvoja tukeva harhautunut Ukraina. Soditaan länsimaisia vääriä arvoja, sateenkaariaatetta ja homouden syntiä vastaan. Mutta myös Kiovan patriarkaatin nujertamiseksi. Kirillille Kiovan patriarkaatti on ollut kivi kengässä pitkään, eikä hän panisi pahakseen sen häviämistä maan päältä."
ttps://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/putin-ja-kirill-ja-pyha-sota/ - Anonyymi
Urainan sodalla ei ole ollut mitään ideologisia tavoitteita eikä sen ollut tarkoitus olla sitä mitä se nyt on.
Ajatuksena oli marssia samalla tavalla sinne ja vallata se kuten Krim vallattiin, lähes verettömästi ja venäläiset melko myötämielisesti vastaanottaen. Kun on vain riittävästi kalustoa ja miehistöä, niin ei tarvitse kuin tankin päällä istuen ajaa sinne niin Ukraina antautuu ja voidaan vaihtaa hallinto itselleen mieleiseksi.
Tiedustelu oli vain mennyt niin pahasti pieleen kuin voi mennä.
Ukraina tiesi hyökkäyksestä sekä oli valmistautunut siihen vaikka julkisuudessa annettiin kuva muka yllästyshyökkäyksestä.
Kun kaikki meni vituralleen, niin sitten pitää keksiä kaikenlaisia valheita mitkä muka oikeuttaisivat sodan kun ei ole pokkaa myöntää että eihän tässä näin pitänyt käydä.- Anonyymi
Johan on totuus käännetty ihan muuksi kuin mistä on kysymys.
Ja lisää valheita keksitte.
Että tämmöinen on nyt Suomen yhteiskunta.
Te eräät ette ole oppineet historiasta yhtikä mitään.
Suomi on pian kuin natsi-Saksa. Anonyymi kirjoitti:
Johan on totuus käännetty ihan muuksi kuin mistä on kysymys.
Ja lisää valheita keksitte.
Että tämmöinen on nyt Suomen yhteiskunta.
Te eräät ette ole oppineet historiasta yhtikä mitään.
Suomi on pian kuin natsi-Saksa.Sanopa joku yhteinen piirre Natsi-Saksan kanssa?
- Anonyymi
Kun Venäjän tiedustelu oli korruptoitunutta ja antoi sellaisia viestejä kuin mitä johtajat halusivat kuulla, niin tietenkin kertoivat että siellä ne ukranaliset poloiset odottavat kieli pitkällään milloin Venäjä tulee vapauttamaan heidät sorron yöstä.
Nyt Venäjästä on tullut sellainen hylkyvaltio ettei kukaan halua siihen liittyä eikä kukaan ole sen liittolainen kuin pakosta ja omaan maan kansalaiset ovat isänmaallisia vain henkensä uhalla.
Miten ihminen voi kuvitella taistelevansa sellaisen maan puolesta sodassa, jossa sanasta sota saa 15 vuotta vankeutta. Kyllä sellaisesta maasta jokainen kynnelle kykenevä haluaa lähteä pois.
Ja kuka haluaa lähteä isänmaalliseen sotaan siten että sotilaita oikeasti käytetään tykinruokana. Lähetetään miehiä eturintamalle viholliseen tuleen kuolemaan vain siksi, että nähdään vihollisen asemat ja voidaan antaa sinne tykistökeskitys.
Ja maan palkka-armeijaa johtaa suurikollinen. - Anonyymi
Alla pätkä katkeraa kirjoitusta Patmoksen sivulta lainattuna maaliskuun lopulta kun Putinin havaittiin häviävän Pyhän sodan.
Putinin voitto oli viimeinen mahdollisuus korjata väärä maailma.
"Vladimir Putin Jumalan armosta teki peliliikkeen, mikä olisi mahdollistanut perustavanlaatuisen muutoksen Suomen Siionille ja Euroopan kristityille, mutta ei kelvannut. Jopa USA:ssa republikaanit mieluummin asettuivat Mr. Globohomon ja Gayroopan puolelle kuin tukemaan Putinin ristiretkeä ja eurooppalaista uskonpuhdistusta.
Nyt kun tätä tilaisuutta ei käytetty, veikkaan sukupuolineutraalin avioliiton tulleen jäädäkseen ja kristillisten arvojen jatkavan taantumistaan. Kyseessä oli ehkä viimeinen mahdollisuutta muuttaa historian suuntaa elinaikanamme ja irtautua kulttuurimarxilaisuudesta, mutta sekin tyrittiin! Ei ihme, että vasemmistolaiset ovat niin menestyksekkäitä.opulta, kun alettiin huomata Putinin pyhän sodan tappio."
"- Anonyymi
Miksi en ylläty Patmoksen olevan taustalla tässä fundamentalistien Putinin fanituksessa. Kyseinen lähde suoltaa roskaa kaikesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi en ylläty Patmoksen olevan taustalla tässä fundamentalistien Putinin fanituksessa. Kyseinen lähde suoltaa roskaa kaikesta.
Patmoksen jutut ovat jo pitkään olleet alapuolella arvostelun. Ei tunnista enää suomalaiseksi kristinuskoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi en ylläty Patmoksen olevan taustalla tässä fundamentalistien Putinin fanituksessa. Kyseinen lähde suoltaa roskaa kaikesta.
Suuret tunteet ovat ilmaista huumetta, kun arjenongelmat ahdistaa
- Anonyymi
Tuo ei ole Patmoksen tuotosta, vaan jonkun lukijan kommentti kirjoitukseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi en ylläty Patmoksen olevan taustalla tässä fundamentalistien Putinin fanituksessa. Kyseinen lähde suoltaa roskaa kaikesta.
Itse tajusin heti, ettei ole kirjoitusta Patmokselta ja tarkistin asian heti ennen kommentointia.
Itseäsi taas totuus ei kiinnosta, vaan Patmoslaisten ala-arvoinen vääristely.
Patmoksessa ollaan järkiään Ukrainalaisten puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patmoksen jutut ovat jo pitkään olleet alapuolella arvostelun. Ei tunnista enää suomalaiseksi kristinuskoksi.
Ei varmaan, kun vääristelette ja syytätte kirjoituksiin kommentoivien kommenteistakin Patmosta.
- Anonyymi
Kyseinen kirjoittaja kritisoi Ahviota.
Mikset maininnut selvästi, että kyse oli kirjoitukseen kommentoivasta lukijasta, ei Patmoksen kirjoittajasta.
- Anonyymi
Uskonsodissa tappajat, raiskaajat ja kiduttaja eivät tunne mitään syyllisyyttä teoistaan, koska he tottelevat vain jumaliensa käskyjä. Siksi uskonsodat ovat kauheita.
- Anonyymi
Jos et ole älynnyt vielä ni kaikki sota on raakaa.
- Anonyymi
Mitä Putin mistään Pyhästä mitään tietää. Hänelle kun mikään ei ole pyhää. Näillä sotahulluilla on aina loppupeleissä tapana ottaa jokin pyhä asia keppihevosekseen kun millään muulla pyrkimyksillään ei ole mitään oikeutusta heidän hirmuteoilleen.
- Anonyymi
Kyllä siellä on Pyhä asia ollut aina sotimisessa mukana.
Kirkko on pääosassa sotimassa Kirilin johdolla.
Stalin oli myös äärilaidan kristitty kuolemaansa saakka ja hyvissä väleissä kirkon kanssa sodasta lähtien.
Riita kirkon kanssa tuli alussa sen takia, koska kirkon ylin johtaja oli Tsaari.
Se oli Tsaarin ja ylimystönsä sotaisa kirkko ja myöhemmin kommunistien kirkko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siellä on Pyhä asia ollut aina sotimisessa mukana.
Kirkko on pääosassa sotimassa Kirilin johdolla.
Stalin oli myös äärilaidan kristitty kuolemaansa saakka ja hyvissä väleissä kirkon kanssa sodasta lähtien.
Riita kirkon kanssa tuli alussa sen takia, koska kirkon ylin johtaja oli Tsaari.
Se oli Tsaarin ja ylimystönsä sotaisa kirkko ja myöhemmin kommunistien kirkko.Ei ihme, että Venäjän valtion ja ortodoksikirkon yhteistyö pelaa. Patriarkka Kirilliä ja Putinia yhdistää KGB-tausta.
- Anonyymi
Oikeasti Venäjällä palvotaan vain ja ainoastaan Sota-Saatanan veristä ryödtely-, teurastus- ja raiskauskulttia.
Kristillisyyden kanssa sillä ei ole ikinä ollut mitään tekemistä.- Anonyymi
Tuo oli kokonaan sinun käsityksesi asiasta. Venäläiset uskovat olevansa aitoja kristittyjä uskovaisia ja taistelevansa Saatanaa vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli kokonaan sinun käsityksesi asiasta. Venäläiset uskovat olevansa aitoja kristittyjä uskovaisia ja taistelevansa Saatanaa vastaan.
Sellaista on pimeys. Valitutkin eksyvät.
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista on pimeys. Valitutkin eksyvät.
Mitkä valitut, venäläisetkö joista kukaan ei välittänyt kopeekan vertaa tästä sodasta kuin vasta siinä vaiheessa kun ikävästi alkoi vaikuttamaan omaan elämään. Hinnat nousivat ja osalla miehistä alkoi tipahdella kutsuntapostia. Ennen tuota saivat rauhassa venäläiset "sotilaat" raiskata vauvasta mummoihin, varastaa ihmisten pesukoneet jotka postittivat kotiinsa ylpeille vaimoilleen , iskeä ohjuksin synnytyssairaalaan ja ammuskella jalkaisin pakenevia siviilejä.
- Anonyymi
Putte taitaa olla jo nyt uransa huipulla, koska tämä Jumalan maallinen edustajakin paavi, on harkinnut hänen julistamistaan pyhimykseksi?
Sen verran vielä tähän Ukraina asiaan liittyen.Etsin Totuutta......Kannatan Ikuisesti rauhaa enkä sodi koskaan.
En ole Venäjä fani, mutta se on meidän rajanaapuri ja hyvä mahdollisuus kun asiat meillä hoidetaan hyvin.- Anonyymi
Nyt ollaan hyvin hoitamassa asioita, mutta MV-miehenä haluaisit luvuttaa Suomen Venäjälle.
- Anonyymi
"En ole Venäjä fani, mutta se on meidän rajanaapuri ja hyvä mahdollisuus kun asiat meillä hoidetaan hyvin."
Olet Kremlin trollitehtaan tuote. Anonyymi kirjoitti:
"En ole Venäjä fani, mutta se on meidän rajanaapuri ja hyvä mahdollisuus kun asiat meillä hoidetaan hyvin."
Olet Kremlin trollitehtaan tuote.Tule julki nimimerkillä paskahousu.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Tule julki nimimerkillä paskahousu.
Ehkä sivusto hyväksyy mainitsemasi nimimerkin rekisteröitymisen, onhan se hyväksynyt käyttämäsi nimimerkinkin?
Miksi kenenkään pitäisi rekisteröidä nimimerkkiä tällaisella palstalle?
- Anonyymi
Paljon on tästä sodasta erilaisia käsityksiä. Varmaan sen vuoksi että sota on tosiaan taivaan, enkelien tai Jumalan asiaa. Sen kaikkia tarkoituksia ei maan päällä vielä tunneta, vaan ne avautuvat vasta myöhemmin.
Itse tulkitsen sen sakkosumman siten että yksittäisellä kansalaisella pitää olla 3 milj ruplaa jotta olisi kirkossa jonkin arvoinen tai voisi matkustaa pyhiinvaellukselle esim. Israeliin.
Mutta jos on joukko ihmisiä jotka saa kokoon 5 miljoonaa Ruplaa he voivat omata yhden lähettilään kirkossa tai Israelissa.
Kirkko on siis jatkossa pyhitetty rikkaiden paikaksi. Kun taas köyhä tavallinen syntinen kansa on ainoastaan sen varassa saako esim. 2000 Hengen joukkona 5 miljoonaa ruplaa kokoon.
Asiaa voi tietenkin tulkita toisinkin, mutta pidän lain arvoituksellisuudesta. - Anonyymi
Venäjän sotatoimista on uskonnollisuus kaukana. Sitä ei ole ollenkaan. Päätarkoitus on saavuttaa omaa valtaa mahdollisimman paljon alistamalla muita naapurivaltioita. Siis vallalla on vallanhimo muiden maiden kustannuksella.
- Anonyymi
Uskonpuhdistuksen nimellä se menee.
- Anonyymi
Meillä voi olla uskonnollisuudesta erilainen käsitys, mutta Putinille sota on selvästi uskonnollinen eetos. Mitään järkiperustetta tuolle sodalle ei ole esitetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä voi olla uskonnollisuudesta erilainen käsitys, mutta Putinille sota on selvästi uskonnollinen eetos. Mitään järkiperustetta tuolle sodalle ei ole esitetty.
Uskonsodassa ei tarvitse tuntea syyllisyyttä kun kokee viimekädessä Jumalan toimeksiantajana. Siksi uskonsodat ovat hirveitä.
- Anonyymi
Uskonsodat ovat sellaisia että mennnään väkisin kastamaan ihmisiä omaan uskoon. Siten miten kristinuskokin on tullut Suomeen ja kastaminen alkanut.
Höyrypäiden jorina ei tee vielä uskonsotaa.- Anonyymi
Putin USKOO että sota Ukrainassa on pyhä sota, jossa Venäjä taistelee Jumalan puolesta Saatanaa vastaan. Jps tämä ei ole uskonsotaa, mikä sitten?
- Anonyymi
Mutta heidän tekonsa kyllä tekevät
- Anonyymi
Kyllä Venäjällä väkisin ihmisiä manipuloidaan uskomaan aivan mitä tahansa ja aivopestään tehokkaasti. Ja kansa uskoo kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Venäjällä väkisin ihmisiä manipuloidaan uskomaan aivan mitä tahansa ja aivopestään tehokkaasti. Ja kansa uskoo kaiken.
Kidutuksia on käytetty laajasti Ukrainassa aivopesun aseena.
- Anonyymi
Aika harva on perehtynyt sotahistoriaan sen kummemmin, toki Raatteentien taistelu voi kalskahtaa tutulle, mutta ei ole tietoa siitä että neuvostoliiton 44. ukrainalainen valiodivisioona yritti talvisodassa katkaista Suomen kapeimmasta kohdasta.
Suomalaiset estivät tämän, vaikka vihollisia oli kymmenkertainen määrä. Tästä oletettavasti tuli sanonta, että yksi Suomalainen vastaa kymmentä ryssää. Tässä tapauksessa ukrainan ryssää.
Vielä harvemmalla on tiedossa, että koko venäjä on saanut aikoinaan alkunsa ukrainasta ja aluksi oli kiovan venäjä. Samaa rossija kansaa siis ovat venäläiset ja ukrainalaiset. Kuulostavat samalta, näyttävät samalta ja käyttäytyvät samoin.
Ukrainalaisista noin kolmasosa puhuu äidinkielenään venäjää. Pitkä on taival, jos länsi aikoo nämä kaikki saada hengiltä syöttämällä jatkuvasti lisää aseita ukrainaan, siis kolmasosan yli 40 miljoonan ukrainan kansasta. Tosin onhan niitä venäjänkielisiä alueita pommitettu jo kahdeksan vuotta ennen venäjän hyökkäystä, että paljonkohan lie vielä jäljellä??- Anonyymi
Sinun mielestä Raatteen tien tapahtumat oikeuttavat tuhoamaan nykyisen Ukrainan.
Eiköhän sulla taustalla ole uskonnolliset syyt haluun tappaa Ukrainan kansa. Anonyymi kirjoitti:
Sinun mielestä Raatteen tien tapahtumat oikeuttavat tuhoamaan nykyisen Ukrainan.
Eiköhän sulla taustalla ole uskonnolliset syyt haluun tappaa Ukrainan kansa.Jotakin kummallista tuossa on kun olivat jo Raatteentiellä vaikka itse Ukrainan valtio on itsenäistynyt vasta 1991 . No tuo divisioona oli tosiaan pitkälle koottu nykyisen Ukrainan alueelta mutta enpä oikein usko, että tuossa on kovin kyselty, että haluaako sotaan lähteä.
Raatteentien taistelussa myös hyvin merkittävää roolia näytteli pakkanen. Miehet jotka olivat kotoisin huomattavasti lauhemmista ilmanaloista olivat helisemässä kun suomalaiset olivat tottuneet kylmään ja osasivat liikkua suksin. Luonnollisesti taktiikalla oli myös merkittävä rooli kun venäläisillä jo tuolloin huolto tökki niin sen häiriköinti oli suorastaan halvaannuttavaa. Ukrainalaiset veteraanit ovat kertoneet surkeista varusteista, nälästä ja paleltumisista.- Anonyymi
Ja Stalin oli laittanut ne ukrainan ryssät sotaan tänne rangaistuksena ja ajatuksena että kuolevat tänne pakkaseen. Ei Stalin ollut niin tyhmä, että laittaa talveen ja kylmään hiihtotaidottomia ja ilman karvahattua. Kyseessä ei ollut sota eikä Suomen vallloitusretki, vaan oman maan etninen puhdistus. Mistä Venäjää nytkin syytetään.
Ja se "suuri" talvisota oli Venäjän näkökulmasta vain pieni selkkaus johon osallistui häviävän pieni osa maan asevoimista eikä kalustotapiokaan varmaan ollut edes tilastoimisen arvoinen.
- Anonyymi
Eräs syy lähteä sotaan Putinilla oli lännen woketus, minkä tulisi hänen mielestään pysäyttää Ukrainassa. Woketushan on kristityn kannalta jumalatonta touhua ja saanut aikaan valtavan someraivon lännessä aikaan, mikä raivo USAssa tällä hetkellä näyttäytyy jopa sodalta tai sodan valmistelulta. Woketuksen tuhoavin osio on lasten seksualisointi ja tätä rataa ohjaaminen nettipornon ja eritasoisten pedofilien pakeille, koska teinit haluavat kokeilla tätä jännää asiaa mikä kivaksi ja ihan luonnolliseksi on päiväkodeissa ja alakouluissa mainostettu. Tällainen toiminta näyttäytyy putinilaisten silmissä ihmistuhonnalta mikä itseasiassa jo Suomessakin tuottaa satoja tuhansia syrjäytyneitä ja mieleltään järkkyneitä lapsia ja nuoria. Tällä tavalla katsottuna Putin on hyvän asialla ja ukrainalaisten täytyy nyt kärsiä jotta länsi saa wokettaa ja harjoittaa ihmistuhontaa rauhassa.
Putinin intressit on kyllä ihan muualla. Noita voi katsella esimerkiksi kartasta.
Putin ei välitä yhdestäkään lapsesta eikä siksi puutu armeijansa synnytyssairaaloiden ammuskeluun eikä myöskään aseettomien pakenevien siviilien tulitukseen.
Lasten seksualisointi on taas enemmänkin aitouskovien hommia. Ihan siitäkin sen voi päätellä, että kovaäänisesti vaaditaan jo pienille lapsille hiukan erilaista "opetusta" sen mukaan onko tyttö vai poika. Monet suuret esille tulleet pedofiili jutut myös juontavat jonkun uskonnollisen porukan pakeille. Yhdessäkään päiväkoulussa tai ala-asteella ei varmasti selitetä lapsille mitään seksiasioita. Seksuaalivalitus taas yläasteella on täysin normaalia ja sitä on ollut vuosikymmeniä ja sen perimmäinen tarkoitus on ehkäistä sukupuolitauteja ja ei toivottuja raskauksia.- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Putinin intressit on kyllä ihan muualla. Noita voi katsella esimerkiksi kartasta.
Putin ei välitä yhdestäkään lapsesta eikä siksi puutu armeijansa synnytyssairaaloiden ammuskeluun eikä myöskään aseettomien pakenevien siviilien tulitukseen.
Lasten seksualisointi on taas enemmänkin aitouskovien hommia. Ihan siitäkin sen voi päätellä, että kovaäänisesti vaaditaan jo pienille lapsille hiukan erilaista "opetusta" sen mukaan onko tyttö vai poika. Monet suuret esille tulleet pedofiili jutut myös juontavat jonkun uskonnollisen porukan pakeille. Yhdessäkään päiväkoulussa tai ala-asteella ei varmasti selitetä lapsille mitään seksiasioita. Seksuaalivalitus taas yläasteella on täysin normaalia ja sitä on ollut vuosikymmeniä ja sen perimmäinen tarkoitus on ehkäistä sukupuolitauteja ja ei toivottuja raskauksia.Pari laitauskovaa, MrHyvis ja Rouva Tohtori näyttävät olevan taas täysin sekaisin päästään. Valitettavasti viihdearvoa heillä ei ole tällä kertaa asian vakavuuden vuoksi.
-a-teisti- Anonyymi kirjoitti:
Pari laitauskovaa, MrHyvis ja Rouva Tohtori näyttävät olevan taas täysin sekaisin päästään. Valitettavasti viihdearvoa heillä ei ole tällä kertaa asian vakavuuden vuoksi.
-a-teisti-Näinpä. Tuo Ukrainalaisten lahtaaminen on sen verta vakavaa, ettei edes normaalisti huvittavalta tuntuva kohkaaminen navanalus juttujen kanssa jaksa naurattaa. Katsoin tuossa, että Putin taipunut määräämään tulitauon. Jospa tuo enteilisi Putinin joutsenlaulua.
Ukraina tuskin lähtee neuvottelemaan hänen ehdoillaan. Homma on tullut jo niin kalliiksi ja venäläiset tappiolla, että eiköhän nuo päätyyn asti vedä.”Eräs syy lähteä sotaan Putinilla oli lännen woketus, minkä tulisi hänen mielestään pysäyttää Ukrainassa.”
”Tällä tavalla katsottuna Putin on hyvän asialla ja ukrainalaisten täytyy nyt kärsiä jotta länsi saa wokettaa ja harjoittaa ihmistuhontaa rauhassa.”
Suorastaan pelottavaa lukea tällaisia aivopieruja. Ei Putinilla ole tuollaisia tavoitteita vaan uuden maailmanjärjestyksen luominen, missä venäläiset ovat sitä herraskansaa ja sen vuoksi muut kansat tulee tuhota ja venäläistää.
Se ”tuhonta” mitä Purin ja Venäjän ortodoksikirkon siunauksella tekee, on järkyttäää ajatellen kaikki niitä Venäjän alaisia valtioita, vähemmistö kansoja, joita Putin on tapattanut surutta sen lisäksi, että tuhoaa Ukrainan kanssa lapsista ja vanhuksista lähtien.- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Putinin intressit on kyllä ihan muualla. Noita voi katsella esimerkiksi kartasta.
Putin ei välitä yhdestäkään lapsesta eikä siksi puutu armeijansa synnytyssairaaloiden ammuskeluun eikä myöskään aseettomien pakenevien siviilien tulitukseen.
Lasten seksualisointi on taas enemmänkin aitouskovien hommia. Ihan siitäkin sen voi päätellä, että kovaäänisesti vaaditaan jo pienille lapsille hiukan erilaista "opetusta" sen mukaan onko tyttö vai poika. Monet suuret esille tulleet pedofiili jutut myös juontavat jonkun uskonnollisen porukan pakeille. Yhdessäkään päiväkoulussa tai ala-asteella ei varmasti selitetä lapsille mitään seksiasioita. Seksuaalivalitus taas yläasteella on täysin normaalia ja sitä on ollut vuosikymmeniä ja sen perimmäinen tarkoitus on ehkäistä sukupuolitauteja ja ei toivottuja raskauksia."Putinin intressit on kyllä ihan muualla."
Aina voidaan spekuloida kuinka paljon Putin perustelee sotaa wokettamis-rappion torjunnassa, mutta tavallaan Putin on kristillinen, vähän kuin Vanhan Testamentin Jumalan lähettämänä, pelastamaan lännen ihmiset jumalattomalta rappiolta ja kuinka paljon tuo on Putinin vallanhimoa. Mutta ainakin lännen täydellinen rappeutuminen on asia minkä tulee torjua - itseasiassa keinolla millä hyvänsä. Ei lasten ja nuorten tuhoaminen ole kristillistä, sama asia kuin holokaust - molemmissa tuhottiin miljoonia ihmisiä ja woketuksen keinoin tuho on vielä laajempaa. - Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Eräs syy lähteä sotaan Putinilla oli lännen woketus, minkä tulisi hänen mielestään pysäyttää Ukrainassa.”
”Tällä tavalla katsottuna Putin on hyvän asialla ja ukrainalaisten täytyy nyt kärsiä jotta länsi saa wokettaa ja harjoittaa ihmistuhontaa rauhassa.”
Suorastaan pelottavaa lukea tällaisia aivopieruja. Ei Putinilla ole tuollaisia tavoitteita vaan uuden maailmanjärjestyksen luominen, missä venäläiset ovat sitä herraskansaa ja sen vuoksi muut kansat tulee tuhota ja venäläistää.
Se ”tuhonta” mitä Purin ja Venäjän ortodoksikirkon siunauksella tekee, on järkyttäää ajatellen kaikki niitä Venäjän alaisia valtioita, vähemmistö kansoja, joita Putin on tapattanut surutta sen lisäksi, että tuhoaa Ukrainan kanssa lapsista ja vanhuksista lähtien.”Eräs syy lähteä sotaan Putinilla oli lännen woketus, minkä tulisi hänen mielestään pysäyttää Ukrainassa.”
”Tällä tavalla katsottuna Putin on hyvän asialla ja ukrainalaisten täytyy nyt kärsiä jotta länsi saa wokettaa ja harjoittaa ihmistuhontaa rauhassa.”
Mummo on oikeassa, että pelottava asia tämä on sillä Jumala päätti tuhota Kaanaan maan kansat perusteellisesti juuri siitä syystä että nämä kansat uhrasivat lapsensa Moolokin kitaan ja samaa harjoitetaan nyt lännessä, mikä kielii että länsi täytyy moraalisista ja kristillisistä syistä tuhota ihan perusteellisesti. Anonyymi kirjoitti:
”Eräs syy lähteä sotaan Putinilla oli lännen woketus, minkä tulisi hänen mielestään pysäyttää Ukrainassa.”
”Tällä tavalla katsottuna Putin on hyvän asialla ja ukrainalaisten täytyy nyt kärsiä jotta länsi saa wokettaa ja harjoittaa ihmistuhontaa rauhassa.”
Mummo on oikeassa, että pelottava asia tämä on sillä Jumala päätti tuhota Kaanaan maan kansat perusteellisesti juuri siitä syystä että nämä kansat uhrasivat lapsensa Moolokin kitaan ja samaa harjoitetaan nyt lännessä, mikä kielii että länsi täytyy moraalisista ja kristillisistä syistä tuhota ihan perusteellisesti.Kaananin maata ei tuhottu eikö tuolloisilla uskonnoilla ollut muuta moraalista perustaa kuin oman aikansa. Myös lapsia uhrasi vain pieni joukko tiettynä aikana. Israelilaisia kyllä varoitettiin näistä menoista ikään kuin moinen ajatus olisi ollut kaikilla Israelia ympäröivillä uskonnoilla ja kansoilla.
- Anonyymi
Neuvostoliiton ja Venäjän sodissa on yleinen käytäntö ollut että pahimpiin paikkoihin on pakotettu Venäjän vähemmistökansoja. Johdolle on ollut tärkeintä että varsinaisia venäläisiä ei kaadu sodassa. Asiassa toinenkin puoli on että näin saadaan vähemmistökansat kuolemalla vähenemään. Ukrainalaisia lähetettiin pakosta talvisodassa Suomen rajoille. Oli pakkastalvi eikä heillä ollut talvivarusteita; useimmat kuolivat paleltumalla. 1930-luvulla ukrainalaisia kuoli paljon nälkään. Venäjä ryösti heiltä koko viljasadon ja käytti omaksi hyväkseen.
Varsinainen Venäjä muodostui vasta Moskovan ympäristöön. Ei pidä sekoittaa slaavilaisuutta ja venäläisiä keskenään. Ortodoksinen uskonto levisi slaavilaisen Ukrainan kautta Venäjälle, mutta alue ei ollut Venäjää. Vielä pitää muistaa Moskovan Venäjän ohella Novgorodin valtio käsitti nykyisen Venäjän läntisen osan 800-luvun loppupuolella. Moskovan Venäjällä oli parinsadan vuoden taantumisaika kun Mongolit valloittivat sen 1200-luvulla muodostaen Kultaisen ordan kaanikunnan. Novgorod säilyi silloin itsenäisenä. Krimi kuului aikoinaan Osmannien (Turkin) valtakuntaan, jonka väestö tataareja.Juuri näin.
Tuo aikaisempi kirjoittelija 2023-01-05 05:39:30 Haluaa luoda kuvaa kuinka kolmasosa ukrainalaisista olisikin venäläisiä.
- Anonyymi
Pyhänä sotana voidaan yleensä pitää sellaista jossa edes vähän voitetaan. Eihän se voi olla pyhää sotaa, jos Jumala ei ole sen vertaa puolella ettei pärjäisi siinä ja taistelu olisi pelkkää, raiskaamista ryöstelyä ja kansanmurhaa, mutta itse sotarintamalla tulisi takkiin 10-0.
Joskin sitähän Venäjän sotahistoria on aina ollut. Ei sillä ole ollut yhtään voitokasta sotaa eikä sen armeija ole koskaan osoittanut urhoollisuuttaan tai taivavuuttaan sodassa.
Toisessa maailmansodassa he olisvat saksalaisten tykinruokaa siihen asti kunne amerikka nousi maihin ja Englanti pommitti Saksan hajalle siten ettei ollut sotatarvikkeita millä sotia. Sitten vasta venäläiset saattoivat tulla Eurooppaan raiskaamaan, ryöstelemään ja murhaamaan siviilejä. Sitä he juhlivat voitonpäivänä. - Anonyymi
Onhan siellä Venäjällä tuommoisiakin ideoita heitetty varmaankin. Mutta ei Putinin suusta. Tuskin Putin edes tietää tästä "ideasta". Ja tämä onkin juuri huolestuttavaa. Vaikka Putin syrjäytettäisiinkin, aina on muita samanlaisia tulossa tilalle.
- Anonyymi
Kiitoksia hyvästä keskustelusta joissa näkyy selkeästi kaksi puolta.
On ne jotka haluaisivat ihmisyyttä ja humanismia ja ne jotka ovat valmiita tuhoamaan koko maailman, jos täällä näkyy edes yksi homo.
Terveisin: Ketjun aloittaja täältä Äkväjoelta Venäjällä on määrätietoisesti Putin sekä Moskovan patriarkka Kirill kehitelleen viimeisen 20 vuoden ajan ideologiaa, jota kutsutaan Russki miriksi, eli venäläiseksi maailmaksi. Tätä on opetettu ihan kouluista alkaen kaikkialla.
Se tarkoittaa uutta poikkeusellista järjestystä, missä venäläisyys tekee ihmisestä poikkeuksellisen ja erilaisen ihmisen muihin nähden. Puhutaan venäläisestä ”sivilisaatiosta”, ja uskotaan että venäläisillä on eriyitnen tehtävä Jumalalata ”pelastaa” maailma. Venäjä on heille siis kosmisen hyvyyden inkarnaatio sekä moraali
heimoon kuuluminen tekee sinusta erilaisen ja poikkeuksellisen.
kutsuvat venäläiseksi sivilisaatioksi, uskotaan olevan poikkeuksellista, jolla on erityinen tehtävä Jumalalta - pelastaa maailma itsestään.Heille Venäjä on kosmisen hyvyyden inkarnaatio ja moraaliltaan ylivoimainen.
Tämän ideologian mukaan, ”venäläisellä maailmalla” on yksi yhteinen poliittinen keskus Moskova.
Sitten uskonto on vain yhteinen hengellinen keskus eli Kiova koko Rusin ”äitinä”. Tämän vuoksi on Ukraina ”vallattava” ja venäläistettävä.
Sitten on vain yksi yhteinen kirkko eli Venäjän ortodoksinen kirkko ja Moskovan patriarkaatti, muita kristillisiä kirkkoja tai liikkeitä ei saa olla.
Lopuksi Moskovan patriarkka toimii yhteisen kansallisen johtajan eli Putinin kanssa jotka näin yhdessä hallitsevat maailmaa ja pitävät yllä ”erityislaatuista” hengellisyyttä, sekä moraalikäsityksiä että kulttuuria halliten.
Tässä käsityksessä ei ole yksittäisiä kansalaisia olemassa, vaan tiukka kollektiivisuus. Tarkoittaa siis mm. sitä, ettei yksittäisen kansalaisen hengestä ole niin väliä, kunhan vain kollektiivi toimii. Sen vuoksi kansalla ei ole mitään varsinaisia oikeuksia tai vapauksia, sillä demokratia nähdään paholaisen toimintana.
Liberaaliset arvot ovat heistä rappioittaneet lännen, eli kaikki vapauteen liittyvä, kuten yhdistymisvapaus, laajaa sopimusvapaus, elinkeinovapaus, sananvapaus, lehdistönvapaus ja liikkumisen vapaus, vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta ja etenkin uskonnonvapaus ja yksityisomistusoikeus eli laaja henkilökohtainen ja taloudellinen vapaus ovat vastustettavia asioita. Samoin kaikki vallankäyttö, jota ei saa rajoittaa tai se ei ole millään tasolla tilivelvollinen kansalle.
Venäjä haluaa siis ”pelastaa” meidät noilta. Mutta – onkin sitten hyvin erikoinen tilanne – aivan samaa haluaa tehdä niin radikaali islam (ISISIN kannattajat Lähi-idässä näkevät Venäjän taistelevan yhteistä vihollistaan, tätä lännen globaalia demonia/shaitania vastaan) kuin valkoiset evankelikaaliset Yhdysvalloissa.
Kun Venäjä on vuosikausia levittänyt propagandaansa suurella rahalla niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, se on juuri tuon Russki mir ideologian mukaista! Venäjä sekaantui vahvasti Trumpin vaaleihin sekä oli mukana näissä QAnonin touhuissa. Samaa yritettiin Ukrainassa, mutta se pahasti epäonnistui, kun miljoonat katosivat matkalla (Venäläinen moraali?) muihin taskuihin.- Anonyymi
"Liberaaliset arvot ovat heistä rappioittaneet lännen, eli ..."
Nämä vihervasemmiston ja liberaalien wokettamisarvot kun ovat käytännössä muuttuneet ihmistuhonnaksi, on eräs tärkeistä syistä Putinin invaasioon - tällainen tuhonta täytyy pysäyttää. Käyttääkö Jumala tässä pysäytystyössä nyt Putinia vai ei, niin on vielä avoin kysymys. Mutta woketus on systemaattista ja tuhoavaa, kauniin sanoin se aloitettiin kuten mummo tuossa esiintuo, mutta kuten aina, kun ihminen alkaa toteuttaa hyviäkin asioita niin ne muuttuvat nopeasti irvikuvakseen. Näin on käynyt kaikille ihmispyrkimyksille parantaa maailmaa ja näin tulee aina käymään. Länsimainen woketus ja liberaalius on jo ihmisten tasolla muuttunut someraivoksi, ihmistuhonnaksi ja ay-liikkeen lanseeraaman ahneuden kautta luonnon tuhoamiseksi. Tästä syystä tällainen on pakko pysäyttää.
Otetaan esimkerkki tästä tuhonnasta, mummo tuossa puhuu kauniisti orjuuden poistosta. Kuitenkin samaan hengenvetoon länsi ja siis myös mummo hyödyntää lasten orjatyönä tekemiä hyödykkeitä mitkä vielä kaiken lisäksi tuhoavat maapalloa. Samalla annetaan, että pyörät pysyy pyörimässä, kymmenien miljoonien lasten seksiorjien ja heidän pedofiliasiakkaintensa tyydyttää loputonta himojaan. Tähän lässähtää ja esiintuo mm. mummon moraalin käytäntöön sovellettuna. Anonyymi kirjoitti:
"Liberaaliset arvot ovat heistä rappioittaneet lännen, eli ..."
Nämä vihervasemmiston ja liberaalien wokettamisarvot kun ovat käytännössä muuttuneet ihmistuhonnaksi, on eräs tärkeistä syistä Putinin invaasioon - tällainen tuhonta täytyy pysäyttää. Käyttääkö Jumala tässä pysäytystyössä nyt Putinia vai ei, niin on vielä avoin kysymys. Mutta woketus on systemaattista ja tuhoavaa, kauniin sanoin se aloitettiin kuten mummo tuossa esiintuo, mutta kuten aina, kun ihminen alkaa toteuttaa hyviäkin asioita niin ne muuttuvat nopeasti irvikuvakseen. Näin on käynyt kaikille ihmispyrkimyksille parantaa maailmaa ja näin tulee aina käymään. Länsimainen woketus ja liberaalius on jo ihmisten tasolla muuttunut someraivoksi, ihmistuhonnaksi ja ay-liikkeen lanseeraaman ahneuden kautta luonnon tuhoamiseksi. Tästä syystä tällainen on pakko pysäyttää.
Otetaan esimkerkki tästä tuhonnasta, mummo tuossa puhuu kauniisti orjuuden poistosta. Kuitenkin samaan hengenvetoon länsi ja siis myös mummo hyödyntää lasten orjatyönä tekemiä hyödykkeitä mitkä vielä kaiken lisäksi tuhoavat maapalloa. Samalla annetaan, että pyörät pysyy pyörimässä, kymmenien miljoonien lasten seksiorjien ja heidän pedofiliasiakkaintensa tyydyttää loputonta himojaan. Tähän lässähtää ja esiintuo mm. mummon moraalin käytäntöön sovellettuna."Näin on käynyt kaikille ihmispyrkimyksille parantaa maailmaa ja näin tulee aina käymään." Väärin. Ihminen on se jota käskettiin viljelemään ja varjella, valitsemaan hyvän, kyllä pystymme jos haluamme.
Anonyymi kirjoitti:
"Liberaaliset arvot ovat heistä rappioittaneet lännen, eli ..."
Nämä vihervasemmiston ja liberaalien wokettamisarvot kun ovat käytännössä muuttuneet ihmistuhonnaksi, on eräs tärkeistä syistä Putinin invaasioon - tällainen tuhonta täytyy pysäyttää. Käyttääkö Jumala tässä pysäytystyössä nyt Putinia vai ei, niin on vielä avoin kysymys. Mutta woketus on systemaattista ja tuhoavaa, kauniin sanoin se aloitettiin kuten mummo tuossa esiintuo, mutta kuten aina, kun ihminen alkaa toteuttaa hyviäkin asioita niin ne muuttuvat nopeasti irvikuvakseen. Näin on käynyt kaikille ihmispyrkimyksille parantaa maailmaa ja näin tulee aina käymään. Länsimainen woketus ja liberaalius on jo ihmisten tasolla muuttunut someraivoksi, ihmistuhonnaksi ja ay-liikkeen lanseeraaman ahneuden kautta luonnon tuhoamiseksi. Tästä syystä tällainen on pakko pysäyttää.
Otetaan esimkerkki tästä tuhonnasta, mummo tuossa puhuu kauniisti orjuuden poistosta. Kuitenkin samaan hengenvetoon länsi ja siis myös mummo hyödyntää lasten orjatyönä tekemiä hyödykkeitä mitkä vielä kaiken lisäksi tuhoavat maapalloa. Samalla annetaan, että pyörät pysyy pyörimässä, kymmenien miljoonien lasten seksiorjien ja heidän pedofiliasiakkaintensa tyydyttää loputonta himojaan. Tähän lässähtää ja esiintuo mm. mummon moraalin käytäntöön sovellettuna.Täytyy sanoa että välillä tuo irrotionaalinen ajatuksenjuoksusi, missä yhdistät ja sekoitat asioita toisiinsa on välillä suorastaan riemastuttava.
”…liberaalien wokettamisarvot kun ovat käytännössä muuttuneet ihmistuhonnaksi, on eräs tärkeistä syistä Putinin invaasioon - tällainen tuhonta täytyy pysäyttää.”
”…mutta kuten aina, kun ihminen alkaa toteuttaa hyviäkin asioita niin ne muuttuvat nopeasti irvikuvakseen.”
Eli olet valmis luopumaan kaikista noista vapauksistasi? Ja jos Putin sinun mielestäsi toimii ”hyvien” asioiden puolesta, niin eikö nekin ole muuttuneet irvikuvikseen?
”Länsimainen woketus ja liberaalius on jo ihmisten tasolla muuttunut someraivoksi, ihmistuhonnaksi ja ay-liikkeen lanseeraaman ahneuden kautta luonnon tuhoamiseksi.”
”…esimkerkki tästä tuhonnasta, mummo tuossa puhuu kauniisti orjuuden poistosta. Kuitenkin samaan hengenvetoon länsi ja siis myös mummo hyödyntää lasten orjatyönä tekemiä hyödykkeitä mitkä vielä kaiken lisäksi tuhoavat maapalloa.”
Eli et kannata vapaata markkinataloutta etkä yritysten perusideaa – tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen – jossa ei luonnontuhoja säästellä?
No, orjuutta on monenlaista. Nyt Venäjällä on tuo ihmismassa, mitä kuskataan rintamalle, orjia kaikin tavoin. He eivät pääse sieltä pois, eivät voi perääntyä taisteluista, koska omat sitten tappavat. Heitä kohdellaan järjettömällä väkivallalla jo omien taholta.
Samaan aikaan Venäjä tuhoaa brutaalisti kaiken, lapsista lähtien – osa sotilaista tosiaan käyttää Ukrainalaisia naisia ja lapsia seksiorjina.
Ainakin sinulla tuntuu olevan varsin venyvä tuo moraali :D- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Täytyy sanoa että välillä tuo irrotionaalinen ajatuksenjuoksusi, missä yhdistät ja sekoitat asioita toisiinsa on välillä suorastaan riemastuttava.

Ainakin sinulla tuntuu olevan varsin venyvä tuo moraali :DIhanko wikistä kopioit? 🤣🤣🤣

Ainakin sinulla tuntuu olevan varsin venyvä tuo moraali :D"Ja jos Putin sinun mielestäsi toimii ”hyvien” asioiden puolesta, niin eikö nekin ole muuttuneet irvikuvikseen?"
Kyllä liberaali woketus kaikessa ihmistuhonnassaan on pahuutta! Sen tarkoitushan on tuhota ihminen ja tehdä hänestä tahdoton robotti. Eihän Hitlerkään tuhonnut sentäs koko kansakuntaa.
"Eli et kannata vapaata markkinataloutta etkä yritysten perusideaa ..."
En kannata orjuutta vaikka sitä tehdään vapaan markkinatalouden nimissä ja lasten seksiorjuutta en kannata ainakaan!!
"Nyt Venäjällä on tuo ihmismassa, mitä kuskataan rintamalle, orjia kaikin tavoin. "
Mikä on sinänsä väärin mutta näin on sodissa aina menetelty jokaisessa valtiossa mitä maan päällä on ollut olemassa!!
"Samaan aikaan Venäjä tuhoaa brutaalisti kaiken, lapsista lähtien – osa sotilaista tosiaan käyttää Ukrainalaisia naisia ja lapsia seksiorjina."
Mikä osittain on lännen woketuksen ansiota mitä sinäkin kannatat! Onko käsissäsi Ukrainan lasten verta?
"Ainakin sinulla tuntuu olevan varsin venyvä tuo moraali "
No tämä on sinun oma luomasi mielikuva mikä on myös sitä woketusta minkä vuoksi Ukrainan kansa maksaa verellään! Tämä Venäjän erityislaatuinen toiminta on käsittämättömän kammottavaa:
”Sen (Ukrainan) siviilirakennetta törkeästi terrorisoiva presidentti Vladimir Putinin ilmasota jauhaa ajan mittaan koko maan perusrakenteen, jos ei ihan kivikauden niin keskiajan tasolle kuitenkin. Tämä ilmenen fakta johtaa päättelyyn, joka raastaa sydäntä”, Jukka Tarkka(US 7.1) Putin ei voita sotaansa mutta pystyy silti tuhoamaan koko Ukrainan. Tarkka pitää Ukrainan tuhoa sodan lopputuloksena sillä siihen asti Putin "jauhaa "ja siltä se nyt vaikuttaa.dikduk kirjoitti:
Tämä Venäjän erityislaatuinen toiminta on käsittämättömän kammottavaa:
”Sen (Ukrainan) siviilirakennetta törkeästi terrorisoiva presidentti Vladimir Putinin ilmasota jauhaa ajan mittaan koko maan perusrakenteen, jos ei ihan kivikauden niin keskiajan tasolle kuitenkin. Tämä ilmenen fakta johtaa päättelyyn, joka raastaa sydäntä”, Jukka Tarkka(US 7.1) Putin ei voita sotaansa mutta pystyy silti tuhoamaan koko Ukrainan. Tarkka pitää Ukrainan tuhoa sodan lopputuloksena sillä siihen asti Putin "jauhaa "ja siltä se nyt vaikuttaa.tämä oli mummomuori2:lle ei wokettajalle.
Anonyymi kirjoitti:
"Ja jos Putin sinun mielestäsi toimii ”hyvien” asioiden puolesta, niin eikö nekin ole muuttuneet irvikuvikseen?"
Kyllä liberaali woketus kaikessa ihmistuhonnassaan on pahuutta! Sen tarkoitushan on tuhota ihminen ja tehdä hänestä tahdoton robotti. Eihän Hitlerkään tuhonnut sentäs koko kansakuntaa.
"Eli et kannata vapaata markkinataloutta etkä yritysten perusideaa ..."
En kannata orjuutta vaikka sitä tehdään vapaan markkinatalouden nimissä ja lasten seksiorjuutta en kannata ainakaan!!
"Nyt Venäjällä on tuo ihmismassa, mitä kuskataan rintamalle, orjia kaikin tavoin. "
Mikä on sinänsä väärin mutta näin on sodissa aina menetelty jokaisessa valtiossa mitä maan päällä on ollut olemassa!!
"Samaan aikaan Venäjä tuhoaa brutaalisti kaiken, lapsista lähtien – osa sotilaista tosiaan käyttää Ukrainalaisia naisia ja lapsia seksiorjina."
Mikä osittain on lännen woketuksen ansiota mitä sinäkin kannatat! Onko käsissäsi Ukrainan lasten verta?
"Ainakin sinulla tuntuu olevan varsin venyvä tuo moraali "
No tämä on sinun oma luomasi mielikuva mikä on myös sitä woketusta minkä vuoksi Ukrainan kansa maksaa verellään!”Mikä on sinänsä väärin mutta näin on sodissa aina menetelty jokaisessa valtiossa mitä maan päällä on ollut olemassa!!”
Oho! Kyllä tuo Venäjän tapa on brutaalein ja käsittämättömin. Jokaisen muun maan armeija pyrkii säästämään sotilaitaan sen minkä pystyy. Tällaisia ihmismuureja, missä aseettomat miehet viedään etulinjaan massoittain tapettavaksi, on aika käsittämätöntä ihmisten halveksimista.
Kun ottaa vielä sen, että Venäjän armeija keskittyy tuhoamaan siviilejä, synnytyssairaaloita on pommitettu jo satoja kertoja, lapsia on kuollut satoja jne., niin miten sinä voit tällaista puolustaa?
”Mikä osittain on lännen woketuksen ansiota mitä sinäkin kannatat!”
Koska et määrittele sitä, mitä tarkoitat tuolla ”woketusta” (josta minulle tulee aina mieleen ruuanlaitto :D), niin katson sinun vastustavan vapautta ja siihen liittyviä arvoja.
Ehkä Pohjois-Korea olisi sinulle se ihanne maa, missä ei tosiaan ole minkäänlaista länsimaista vapautta.
Et ehkä ole huomioinut sitä, että itse käytät näitä vapauksia hyväksesi, eli vapaasti ilmaiset täällä mielipiteitä (sananvapaus), ehkäpä kuulut johonkin yhdistyäkseen (yhdistymisvapaus), sinulla on oma uskontosi (uskonnon vapaus), jonka olet itse valinnut (valinnan vapaus). Olet saanut valita ammattisi (elinkeinovapaus). Saat liikkua mihin mielit (liikkumisen vapaus), kenties omistat jotain (osake, omakotitalo jne.) eli vapaa omistusoikeus koskee sinua. Olet saanut kouluttautua vapaasti tai olla kouluttautumatta jne.
Niin, länsimainen demokratia ja siihen liittyvät vapaudet ovat tärkeitä minulle. Sen edestä taistelivat suomalaiset, että saisimme pitää tällaisen maan itsenäisenä ja vapaana. Ehkä sinusta he tekivät ihan väärin?dikduk kirjoitti:
Tämä Venäjän erityislaatuinen toiminta on käsittämättömän kammottavaa:
”Sen (Ukrainan) siviilirakennetta törkeästi terrorisoiva presidentti Vladimir Putinin ilmasota jauhaa ajan mittaan koko maan perusrakenteen, jos ei ihan kivikauden niin keskiajan tasolle kuitenkin. Tämä ilmenen fakta johtaa päättelyyn, joka raastaa sydäntä”, Jukka Tarkka(US 7.1) Putin ei voita sotaansa mutta pystyy silti tuhoamaan koko Ukrainan. Tarkka pitää Ukrainan tuhoa sodan lopputuloksena sillä siihen asti Putin "jauhaa "ja siltä se nyt vaikuttaa."Putin ei voita sotaansa mutta pystyy silti tuhoamaan koko Ukrainan."
Niin ja samalla hän vetää Venäjän monta sataa vuotta taaksepäin. Venäjä ei tule toipumaan tuosta vuosikymmeniin.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Putin ei voita sotaansa mutta pystyy silti tuhoamaan koko Ukrainan."
Niin ja samalla hän vetää Venäjän monta sataa vuotta taaksepäin. Venäjä ei tule toipumaan tuosta vuosikymmeniin.Eikö se ole hyvä, että Venäjä ennallistetaan? 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Mikä on sinänsä väärin mutta näin on sodissa aina menetelty jokaisessa valtiossa mitä maan päällä on ollut olemassa!!”
Oho! Kyllä tuo Venäjän tapa on brutaalein ja käsittämättömin. Jokaisen muun maan armeija pyrkii säästämään sotilaitaan sen minkä pystyy. Tällaisia ihmismuureja, missä aseettomat miehet viedään etulinjaan massoittain tapettavaksi, on aika käsittämätöntä ihmisten halveksimista.
Kun ottaa vielä sen, että Venäjän armeija keskittyy tuhoamaan siviilejä, synnytyssairaaloita on pommitettu jo satoja kertoja, lapsia on kuollut satoja jne., niin miten sinä voit tällaista puolustaa?
”Mikä osittain on lännen woketuksen ansiota mitä sinäkin kannatat!”
Koska et määrittele sitä, mitä tarkoitat tuolla ”woketusta” (josta minulle tulee aina mieleen ruuanlaitto :D), niin katson sinun vastustavan vapautta ja siihen liittyviä arvoja.
Ehkä Pohjois-Korea olisi sinulle se ihanne maa, missä ei tosiaan ole minkäänlaista länsimaista vapautta.
Et ehkä ole huomioinut sitä, että itse käytät näitä vapauksia hyväksesi, eli vapaasti ilmaiset täällä mielipiteitä (sananvapaus), ehkäpä kuulut johonkin yhdistyäkseen (yhdistymisvapaus), sinulla on oma uskontosi (uskonnon vapaus), jonka olet itse valinnut (valinnan vapaus). Olet saanut valita ammattisi (elinkeinovapaus). Saat liikkua mihin mielit (liikkumisen vapaus), kenties omistat jotain (osake, omakotitalo jne.) eli vapaa omistusoikeus koskee sinua. Olet saanut kouluttautua vapaasti tai olla kouluttautumatta jne.
Niin, länsimainen demokratia ja siihen liittyvät vapaudet ovat tärkeitä minulle. Sen edestä taistelivat suomalaiset, että saisimme pitää tällaisen maan itsenäisenä ja vapaana. Ehkä sinusta he tekivät ihan väärin?"Kyllä tuo Venäjän tapa on brutaalein ja käsittämättömin. Jokaisen muun maan armeija pyrkii säästämään sotilaitaan sen minkä pystyy."
Myös sinun kannattamassa kommunistiajassa Neukut luottivat massaan eli suruttomaan omien sotilaiden tappamiseen minkä mm. toivottiin kauhistuttavan vihollisia.
"Koska et määrittele sitä, mitä tarkoitat tuolla ”woketusta” (josta minulle tulee aina mieleen ruuanlaitto ..."
Ymmärrän hyvin että et nyt "suostu" ymmärtämään vihervasemmistolaisten liberaalia woketusta, koska myös sinun kannattamasi kristinuskon vastainen taistelu on osanen tämän sodan syytä minkä nyt maksavat puolestasi mm. Ukrainan lapset omalla verellään. Sinähän osaat yhä olla propadandistinen taktikoija ja agitaattori.
"Ehkä Pohjois-Korea olisi sinulle se ihanne maa, missä ei tosiaan ole minkäänlaista länsimaista vapautta."
Paitsi että Pohjois-Koreassa vainotaan kuten sinäkin Jeesukseen aidosti uskovia!!
Länsimainen demokratia on kaiketi paras yhteiskuntajärjestys jos se ei olisi alkanut wokettaa eli harjoittamaan käytännössä asioita jotka lopulta johtavat ihmistuhontaan.
Täytyy aina muistaa että Jumala on sitoutunut tuhoamaan "petovaltion" lopun aikoina ja täytyyhän Jumalalla olla tähän tuhotyöhön eettiset perusteet ja nämä perusteet tarjoavat wokettajat. Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä tuo Venäjän tapa on brutaalein ja käsittämättömin. Jokaisen muun maan armeija pyrkii säästämään sotilaitaan sen minkä pystyy."
Myös sinun kannattamassa kommunistiajassa Neukut luottivat massaan eli suruttomaan omien sotilaiden tappamiseen minkä mm. toivottiin kauhistuttavan vihollisia.
"Koska et määrittele sitä, mitä tarkoitat tuolla ”woketusta” (josta minulle tulee aina mieleen ruuanlaitto ..."
Ymmärrän hyvin että et nyt "suostu" ymmärtämään vihervasemmistolaisten liberaalia woketusta, koska myös sinun kannattamasi kristinuskon vastainen taistelu on osanen tämän sodan syytä minkä nyt maksavat puolestasi mm. Ukrainan lapset omalla verellään. Sinähän osaat yhä olla propadandistinen taktikoija ja agitaattori.
"Ehkä Pohjois-Korea olisi sinulle se ihanne maa, missä ei tosiaan ole minkäänlaista länsimaista vapautta."
Paitsi että Pohjois-Koreassa vainotaan kuten sinäkin Jeesukseen aidosti uskovia!!
Länsimainen demokratia on kaiketi paras yhteiskuntajärjestys jos se ei olisi alkanut wokettaa eli harjoittamaan käytännössä asioita jotka lopulta johtavat ihmistuhontaan.
Täytyy aina muistaa että Jumala on sitoutunut tuhoamaan "petovaltion" lopun aikoina ja täytyyhän Jumalalla olla tähän tuhotyöhön eettiset perusteet ja nämä perusteet tarjoavat wokettajat.Mietin sinua tässä muutamana päivänä ja tulin siihen lopputulokseen, että olet hukkunut oman mielesi maisemiin. Et siis oikein hahmota enää todellisuutta kunnolla, ja sen vuoksi ajatuksesi ajelehtivat miten sattuu. Mutta en sano tätä pahalla, vaan siksi, että näin ymmärrän sinua ehkä paremmin.
”Myös sinun kannattamassa kommunistiajassa Neukut…”
Et voi väittää tällaisia, koska et tunne minua enkä missään koskaan ole tuollaista sanonut. En kannata kommunismia enkä etenkään stalisimia, mikä on oli brutaalia valtaa ja sortoa.
”Ymmärrän hyvin että et nyt "suostu" ymmärtämään vihervasemmistolaisten liberaalia woketusta, koska myös sinun kannattamasi kristinuskon vastainen taistelu on osanen tämän sodan syytä…_”
Itse kristittynä puolustan kristittyjä, enkä todellakaan lähde niiden mukaan, jotka sitä halventavat tai lokaavat – kuten Venäjällä nyt tehdään. Tällä sodalla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Mitä ”woketukseen” tulee, otinpa siitä selvää. Kuten vastauksenani Serioukselle kirjoitin:
No niin, luin nyt vähän enemmän siitä, millaisia tulkintoja tuosta ”Woke” termistä on. Se on siis muuttunut enemmän siihen suuntaan, että kyse on suhteettomasta reaktiosta siihen, mitä on sanottu tai kirjoitettu. Samalla siinä on piirteitä ”puhdasoppisuudesta”, joka tuottaa mitä omituisempia lopputuloksia.
”Paitsi että Pohjois-Koreassa vainotaan kuten sinäkin Jeesukseen aidosti uskovia!!”
Aivan, ja sama tulee olemaaan sinulla edessä, jos Euroopassa pääsee valtaa nämä Russki mir ideologia. Onhan venäjä ollut tekemässä tätä”rappeutumista”. Sitä on saatu aikaan, on siis masinoitu äärioikeisto ym. porukkaa mielenosoitusten, propagandan ym. yhteiskuntaa rikkovan toiminnan kautta. Tavoitteena on siis valtioiden hallinnan hajottaminen sekä kaaoksen luominen.
Bannon on mukana Euroopassa noissa masinointi tehtävissä( Movement järjestön kautta), joka tunnetaan myös Trumpin ja Venäjän välisenä tahojna.
”Länsimainen demokratia on kaiketi paras yhteiskuntajärjestys jos se ei olisi alkanut wokettaa…”
Hyvä, sillä länsimaiseen demokratiaan kuuluu myös se, että erilaisia mielipiteitä tulee ottaa huomioon, keskustella niistä avoimesti, toinen toistaan kunnioittaen.
”Täytyy aina muistaa että Jumala on sitoutunut tuhoamaan "petovaltion" lopun aikoina ja täytyyhän Jumalalla olla tähän tuhotyöhön eettiset perusteet ja nämä perusteet tarjoavat wokettajat.”
Ahaa, eli ne, joilla on tapana loukkaantua aivan liian herkästi, vaatia että kaikki sellaiset ilmiöt ja sanat poistetaan, joista ehkä joku saattaa joskus loukkaantua, on syynä siihen, että Venäjällä ollaan tuomassa ”uutta maailmanjärjestystä” ja Ukrainalaisia viattomia siviilejä tapetaan omien sotilaiden lisäksi.
Ehkä ei tätä voi selittää sentään näin. Eiköhän kyse on siitä, että on ihmisiä jotka sairastuvat valtaan, menettävät itsensä kokonaan pahanpuolelle, sokaistuvat ja vajoavat syntiin.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Mietin sinua tässä muutamana päivänä ja tulin siihen lopputulokseen, että olet hukkunut oman mielesi maisemiin. Et siis oikein hahmota enää todellisuutta kunnolla, ja sen vuoksi ajatuksesi ajelehtivat miten sattuu. Mutta en sano tätä pahalla, vaan siksi, että näin ymmärrän sinua ehkä paremmin.
”Myös sinun kannattamassa kommunistiajassa Neukut…”
Et voi väittää tällaisia, koska et tunne minua enkä missään koskaan ole tuollaista sanonut. En kannata kommunismia enkä etenkään stalisimia, mikä on oli brutaalia valtaa ja sortoa.
”Ymmärrän hyvin että et nyt "suostu" ymmärtämään vihervasemmistolaisten liberaalia woketusta, koska myös sinun kannattamasi kristinuskon vastainen taistelu on osanen tämän sodan syytä…_”
Itse kristittynä puolustan kristittyjä, enkä todellakaan lähde niiden mukaan, jotka sitä halventavat tai lokaavat – kuten Venäjällä nyt tehdään. Tällä sodalla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Mitä ”woketukseen” tulee, otinpa siitä selvää. Kuten vastauksenani Serioukselle kirjoitin:
No niin, luin nyt vähän enemmän siitä, millaisia tulkintoja tuosta ”Woke” termistä on. Se on siis muuttunut enemmän siihen suuntaan, että kyse on suhteettomasta reaktiosta siihen, mitä on sanottu tai kirjoitettu. Samalla siinä on piirteitä ”puhdasoppisuudesta”, joka tuottaa mitä omituisempia lopputuloksia.
”Paitsi että Pohjois-Koreassa vainotaan kuten sinäkin Jeesukseen aidosti uskovia!!”
Aivan, ja sama tulee olemaaan sinulla edessä, jos Euroopassa pääsee valtaa nämä Russki mir ideologia. Onhan venäjä ollut tekemässä tätä”rappeutumista”. Sitä on saatu aikaan, on siis masinoitu äärioikeisto ym. porukkaa mielenosoitusten, propagandan ym. yhteiskuntaa rikkovan toiminnan kautta. Tavoitteena on siis valtioiden hallinnan hajottaminen sekä kaaoksen luominen.
Bannon on mukana Euroopassa noissa masinointi tehtävissä( Movement järjestön kautta), joka tunnetaan myös Trumpin ja Venäjän välisenä tahojna.
”Länsimainen demokratia on kaiketi paras yhteiskuntajärjestys jos se ei olisi alkanut wokettaa…”
Hyvä, sillä länsimaiseen demokratiaan kuuluu myös se, että erilaisia mielipiteitä tulee ottaa huomioon, keskustella niistä avoimesti, toinen toistaan kunnioittaen.
”Täytyy aina muistaa että Jumala on sitoutunut tuhoamaan "petovaltion" lopun aikoina ja täytyyhän Jumalalla olla tähän tuhotyöhön eettiset perusteet ja nämä perusteet tarjoavat wokettajat.”
Ahaa, eli ne, joilla on tapana loukkaantua aivan liian herkästi, vaatia että kaikki sellaiset ilmiöt ja sanat poistetaan, joista ehkä joku saattaa joskus loukkaantua, on syynä siihen, että Venäjällä ollaan tuomassa ”uutta maailmanjärjestystä” ja Ukrainalaisia viattomia siviilejä tapetaan omien sotilaiden lisäksi.
Ehkä ei tätä voi selittää sentään näin. Eiköhän kyse on siitä, että on ihmisiä jotka sairastuvat valtaan, menettävät itsensä kokonaan pahanpuolelle, sokaistuvat ja vajoavat syntiin.Politikoi muualla !
- Anonyymi
Tavallisia venäläisiä ei kuitenkaan kiinnosta juurikaan muu kuin se miten paljon he voivat varastaa valtiolta ja ostaa niilä rahoilla kiinteistöjä Euroopasta ja huvijahteja.
Ja niinhän se on melkein jokaisen ihmisen kohdalla. Hän haluaisi elää omaa elämäänsä yltäkylläisyydessä ja antaa höyrypäiden hoitaa omat asiansa.- Anonyymi
"Tavallisia venäläisiä ei kuitenkaan kiinnosta juurikaan muu kuin se miten paljon he voivat varastaa valtiolta ja ostaa niilä rahoilla kiinteistöjä Euroopasta ja huvijahteja."
No tuo on totta, että Venäjän armeijan heikko tila johtuu paljolti siitä, että armeijalle suunnatut varat ovat menneet oligarkien pohjattomaan taskuun ja nyt nämä rahat ovat lännessä ja pitää käyttää Ukrainan jälleenrakentamiseen.
- Anonyymi
Alussahan Putinilla oli aivan oikeasti kova suosio venäläisten keskuudessa. Hän muutti takapajuisen neuvostovaltion nykyaikaiseksi, joka kävi lännen kanssa kauppaa, jolla oli luonnonvaroja ja ydinteknologia osaamista. Maan markkinoille pääsivät länsimaiset yritykset ja toivat venäläsile kosketuksen ylellisyyden kulttuuriin. Maata rakennettiin, rikollisuus vähentyi ja venäisten julkinen kuva resupekkaisista ladalla ajelemista turisteista muuttui ökyautolla ajeleviksi turisteiksi, jotka voivat osaa aivan mitä haluavat. Aivan ymmärettävästi suosio oli taattu.
Pikkusodat vielä saatetiin painaa villasella kun massia vain oli. Kun tuli ensimmäiset mielensoitukset ja kansalla oli täysi vapaus osoittaa mieltään, niin Putinin suunta muuttui. Hän ei enää ratsastanut suosiolla, vaan pakolla ja alkoi toimia siten kuten halusi kuulematta kansalaisia tai välittämättä heidän mielipiteistään. Ja se kehitys johti siihen missä nyt ollaan.
Suurin osa kansasta on kyrpiintynyt Putiniin. Sitä ei vain uskalleta ilmaista eikä hyvää vaihtoehtoa ole tarjolla.Itse asiassa Putin ei muuttanut mitään, muutoksia tapahtui ennen Putinia mutta hänhän lopetti muutokset kohti demokratiaa ja todellista uudistumista. Nyt Venäjällä ollaan diktatuurissa , sensuurissa, vangitsemisissa ja sodassa. Jos ei täydessä takapajulassa niin ainakin matkalla sinne.
Venäjällä ei tuo kehitys koskenut kaikkia vaan ainostaan ylempää keskiluokkaa sekä silovikeja. Venjällä syrjäiset liittovaltiot elävät melko lailla ilman vesijohtoja, viemäreitä tai keskuslämmitystä.
- Anonyymi
Venäjähän on nyt surkein valtio maailmassa. Siellä ihmishenki on halpaa. Vaikka on olemassa muitakin melko heikossa jamassa olevia kansalaisia, niin sellaista kansanmurhaa omia kansalaisia kohtaan ei kukaan muu hallitsija suorita. Henkikultansa voi niissä jotenkin aina säilyttää kun yrittää olla ihmisisi, mutta Venäjällä miehille se ei onnistu kuin pakenemalla maasta.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Tällainen on nyt tilanne.
Venäläiset ja sen liittolaiset ovat eri mieltä.
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset ja sen liittolaiset ovat eri mieltä.
Totta kai pitää yrittää pitää sellaista propagandaa esillä, millä saa tuota ns. "lihaa" sinne rintamalle ja tukahduttaa omien kansalaisten protestointia.
- Anonyymi
"Venäjähän on nyt surkein valtio maailmassa. "
No Raamatussa on ennustus, että Googin valtio lopulta on vain haiseva pieni alua Siperian perukoilla. Tämä taitaa lopulta olla Venäjän kohtalo.
- Anonyymi
Uskonsodissa ei armoa tunneta. Vastapuoli edustaa aina Saatanaa jolle saa tehdä mitä tahansa.
- Anonyymi
Kannattaa mielummin ottaa Jumalan tunnus eli risti kaulaan.
Ilmainen ja sitoumukseton kirjekurssi niille, jotka haluavat pelastaa itsensä ja pysyä poissa politiikasta
https://www.raamattuavautuu.fi/- Anonyymi
Toivottavasti ei siinä ei syötetä harhaoppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti ei siinä ei syötetä harhaoppia.
Kyseessä on ainakin luterilaisesta vinkkelistä katsottuna harhaoppi jonka takana on Suomen Adventtikirkko
- Anonyymi
Sinulle sopisi myllynkivi parhaiten.
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on ainakin luterilaisesta vinkkelistä katsottuna harhaoppi jonka takana on Suomen Adventtikirkko
No, aina voi tutustua siihen, miten kristinuskon eri suuntaukset opettavat.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
No, aina voi tutustua siihen, miten kristinuskon eri suuntaukset opettavat.
Eikö ne kaikki opeta evankeliumia?
Eikö se ole pääasia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne kaikki opeta evankeliumia?
Eikö se ole pääasia?Evankeliumi on kristinuskon ylin opetus ja määräys, vaikka ei raamatussa siitä paljoa olekaan.
Ylempänä mummomuorille yritin turhaan sitä selittää.
"Evankeliumi" on toiselta nimeltään käännytys ja sitä kaikki kirkkokunnat ovat tehneet myös väkivallan avulla. - Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
No, aina voi tutustua siihen, miten kristinuskon eri suuntaukset opettavat.
"No, aina voi tutustua siihen, miten kristinuskon eri suuntaukset opettavat."
Niin kai voi, mutta me Jeesukseen uskovat tutustumme miten Raamattu näistä lopun ajoista opettaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne kaikki opeta evankeliumia?
Eikö se ole pääasia?"Eikö ne kaikki opeta evankeliumia?"
Vapaat suunnat opettavat aitoa evankeliumia mikä on se pääasia.
Näissä toissijaisista asioista keskutelu on käynnissä! Sinänsä raamatullinen keskustelu ei ole väärin eikä nykyaikana ole käyty uskonsotia vapaissa suunnissa, kirkkolaitokset ovat sitten oma juttunsa. Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne kaikki opeta evankeliumia?
Eikö se ole pääasia?Juu, jokaisella on sitten omat painotuksensa sekä toisistaan eriäviä tulkintoja. Mikä on ihan ok.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Juu, jokaisella on sitten omat painotuksensa sekä toisistaan eriäviä tulkintoja. Mikä on ihan ok.
Ota pari esimerkki eriävistä tulkinnoista.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Juu, jokaisella on sitten omat painotuksensa sekä toisistaan eriäviä tulkintoja. Mikä on ihan ok.
Tärkeää vapaissa suunnissa ei ole painotuksia ollenkaan - julistetaan vain mihin Jeesus käski!
Kirkollisissa piireissä on tätä teologista pohdintaa kaikenlaisista painotuksista aina lähetysryhmittymien kautta katoliseen pohdintaan aina hamaan Kirillin ja Putinin näkemyksiin pyhästä sodasta. - Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Juu, jokaisella on sitten omat painotuksensa sekä toisistaan eriäviä tulkintoja. Mikä on ihan ok.
Otatko nyt pari esimerkkiä noista tarkoittamistasi eriävistä tulkinnoista.
Anonyymi kirjoitti:
Otatko nyt pari esimerkkiä noista tarkoittamistasi eriävistä tulkinnoista.
Koska vapaisiin suuntiin kuuluvat muun muassa baptistiyhdyskunnat, Helluntaiherätys, Metodistikirkko, Vapaakirkko, Adventtikirkko, Raamattu Puhuu, Majakka-seurakunta ja Pelastusarmeija, niin mistä aloitetaan?
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Koska vapaisiin suuntiin kuuluvat muun muassa baptistiyhdyskunnat, Helluntaiherätys, Metodistikirkko, Vapaakirkko, Adventtikirkko, Raamattu Puhuu, Majakka-seurakunta ja Pelastusarmeija, niin mistä aloitetaan?
Ihan oman valintasi mukaan voit ottaa niistä pari esimerkkiä Raamatun kohdista ja niiden eriävistä tulkinnoista.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oman valintasi mukaan voit ottaa niistä pari esimerkkiä Raamatun kohdista ja niiden eriävistä tulkinnoista.
No, vaikka siitä, että Pelastusarmeija hyväksyy niin lapsikasteen kuin aikuiskasteen.
- Anonyymi
Hieman enemmän tästä juutalaisten historiasta: https://www.bitchute.com/video/aBiJ2N6mPEOR/
Nuo lähteet eivät mainitse, onko kyse oikeista juutalaisista, vain näistä Khazarian mafialaisista, valejuutalaisista. Heitähän tuolla Ukrainassa riittää, kun alue on heidän alkuperäistä kotimaataan.
Mitä maassa oikeasti tapahtuu, selviää vasta kun konflikti on ohi ja tutkijat pääsevät paikalle ja propaganda voidaan sulkea pois tapahtumista. Suurin osa ihmisistä tulee yllättymään katkerasti, kun huomaa uskoneensa propagandaan linjojen molemmin puolin.
Noin vihjeeksi tulevasta: kyseessä on maailman pankkiirien sota, jossa eri maat yrittävät käydä varastamassa toistensa varoja sodan varjolla.”Hieman enemmän tästä juutalaisten historiasta…”
”Nuo lähteet eivät mainitse, onko kyse oikeista juutalaisista, vain näistä Khazarian mafialaisista, valejuutalaisista.”
Siis mitä tällä soopalla on tekemistä millään tavalla Ukrainan sodan kanssa.
Oli muuten niin vahvaa tubaa että.
- Anonyymi
Eriäviä näkemyksiä on siinäkin että joillekin sekava juopuneen oloinen molotus on parasta mitä Jumala voi tarjota ja luterilaisille se on suurin synti mitä maailmasta voi löytyä.
Tai tietenkin se on vain täällä annettu kuva, mutta mistä mualta niitä eriäiväisyyksiä voi lähteä hakemaan. Ei niitä voi kirkon penkissä alkaa ihmisiltä kyselemään että mites se ja se asia meneekään.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472