Seuranta jatkuu. Viime ketjussa yli 700 kommenttia ja 8000 klikkausta.
Ei tiedä pääseekö Baltsu juoksemaan. Mutta ainakin on hyvä että hän visioi kaikenlaista ja osallistuu keskusteluun ja herättää keskustelua. Se on parempi kuin että istuskelee pienessä hiprakassa lenkkipolun varren puistonpenkillä oluttölkki kädessä, ja katselee ohi hölkkäileviä lenkkeilijöitä. Välillä yrittäisi heittää kommenttia että sun pitää lisätä vauhtia, nyt loppuu se laahustaminen, ai mulla on toi sama takki mut viime kevään värityksellä. Minkälaiset noi uudet Vomerot on juosta?
Se on kyllä totta että eihän hiihtokaan onnistu jos polvessa on vaivaa. Siinä vasta tuleekin vääntöä ja kääntöä polviin. Eikä tennis tai padel myöskään sovi Baltsun uudeksi harrastukseksi. Mites golf? Ainakin golf-piireissä olisi muitakin premium-tyyppejä. Frisbeegolf itse asiassa voisi olla Baltsun uusi innostus.
Baltsu 2023
728
13719
Vastaukset
- Anonyymi
Baltsun juoksu kenkät ei kulu ja likaannu kun on telakalla. Monesti neuvottu että ei pidä ahnehtia liikaa kerralla liian nopeasti. Ei usko eikä opi kantapään kautta. Never easy ei tuota tulosta Baltsulle.
- Anonyymi
Mikä siinä polvessa tarkalleen ottaen on vialla? Lonksuu juostessa? Eikö se kannattaisi käydä magneetissa kuvauttamassa, jos oikeasti haluaa tehdä paluun juoksun pariin?
- Anonyymi
Ei ole mitään vikaa. Ukkeli vain kyllästyi ravaamaan pitkin stadia, ja tarvitsi tekosyyn lopettamiselle.
- Anonyymi
Näin unta et rullaluistelin Vantaalla ja baltsu pyöräili vastaan ja irvisteli samalla tavalla mitä kenkiä laittaessa jalkaan
- Anonyymi
Oliko painajainen vai märkä uni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko painajainen vai märkä uni?
Varmaan molemmat.
- Anonyymi
Pitäisiköhän oikeasti hälyttää apua? Selkeästi putki päällä ja liikuntakaan ei maistu.
- Anonyymi
Mikä putki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä putki?
Baltsu reunaa nykyään käden koukistajaa oluen kera…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä putki?
Viikon ränni jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viikon ränni jo.
Eikö ole tipaton tammikuu aika? Korkki kiinni ja työkkäriin?
- Anonyymi
Baltsu siirtynyt urheilijasta asiantuntijakommentaattorin rooliin. Niin kuin moni muukin ex-urheilija.
- Anonyymi
Suoraan käymättä urheilijaruudussa tai omaamatta asiantuntemusta. Kommentointiakaan ei kukaan kysynyt.
- Anonyymi
Jooga on hyvä,mutta kun lähtee Tölli vuokra asunto ja palomies Häggman naapurin on vain tarjolla tapaturmia sauna.
Nivala
Muissa asunnoissa tätä ei ole ollut- Anonyymi
Miksi te joogaa tarjoatte huippujuoksijalle, joka on valitettavasti tauolla? Juuri nyt pitäisi kannustaa, sillä keväällä Helsingissä olisi tarjolla SM-mitaleita Baltsulle, jos aloittaa nyt ripeästi juoksutreenit: HKV järjestää SM-maastojuoksut ja Jyry puolimaratonin ikämiesten sarjoissa.

Kyllä ukkelin juoksut on juostu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ukkelin juoksut on juostu.
Ukolla oli liika kova tavo. Juoksi jalat alta. Maltti on valttia ja oman tason mukaan se on liikuttava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukolla oli liika kova tavo. Juoksi jalat alta. Maltti on valttia ja oman tason mukaan se on liikuttava.
Omaan tasoon nähden liian kova. Absoluuttisestihan tuo baltsun taso ei kirjaimellisesti ole koskaan ollut mitään.
- Anonyymi
Poimintoja otsikon Vantaa-valittajan teksteistä 2013.
"Tasolla ei ole mielestäni mitään merkitystä, vaan sillä, että jos asettaa jonkun tavoitteen niin se pitää tehdä."
"Vaikea kyllä kuvitella, että maailmassa olisi kauheasti tärkeämpiä asioita kuin kolmen tunnin alitus, paitsi ehkä Euroopan kilpailukyky ja taloustilanne tai Kiinan uhka maailmanpolitiikalle ja taloudelle. Eli top 3:ssa nyt tällä hetkellä ehkä ollaan. :) Sitten kun aikanaan 3h on alitettu niin sen jälkeen voi ottaa löysin rantein ja käydä kisoissa vain huvikseen."
" Ihmettelen vähän, miten osa kokee, että juoksu olisi vain harrastus. Tämähän on top prioriteetti 1. Mä en ainakaan keksi yhtään asiaa, mistä en olisi valmis luopumaan, jotta saavuttaisin tavoitteet mara <3h ja comrades <7.30. Silloin kun oli sydänlihastulehdus ja helvettiä sen jälkeen jokunen vuosi niin kuoleman pelko meni ja toleranssia sluibailuun ei ole ollut enää ollenkaan. En nyt lähde mitään henkirikoksia tai muita pahoja juttuja tekemään, mutta muuten olen kyllä valmis satsaamaan henkisesti ihan rajalle asti, jotta tavoitteet saavutetaan."
Ei mitään kaupunkilaisen laatujuoksijan hommia hylätä elämän tärkeimmät tavoitteet.- Anonyymi
Iso suu on hyvä kahteen tarkoitukseen. Paskan puhumiseen ja yrjönkadun pukuhuoneen tapahtumiin.
- Anonyymi
Maraton ollut elämän tärkein asia ukkelilla. Panosti täysillä siihen, ehkä liiankin kovaa. Nyt on vain tyhjyys kun juoksu vietiin häneltä kokonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maraton ollut elämän tärkein asia ukkelilla. Panosti täysillä siihen, ehkä liiankin kovaa. Nyt on vain tyhjyys kun juoksu vietiin häneltä kokonaan.
Vai panostiko? Olisiko ollut vain puhetta. 3h alittaa kuka tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai panostiko? Olisiko ollut vain puhetta. 3h alittaa kuka tahansa.
Kyllä 3h lahjakkuutta vaatii jonkin verran. Baltsulla se ei yksin riittänyt kun treenaa päin persettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä 3h lahjakkuutta vaatii jonkin verran. Baltsulla se ei yksin riittänyt kun treenaa päin persettä.
Ei vähän alle 3 tuntia maralla mitään lahjakkuutta vaadi tippaakaan,riittää kun on suht terve ja harjoittelee riittävästi/ järkevästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vähän alle 3 tuntia maralla mitään lahjakkuutta vaadi tippaakaan,riittää kun on suht terve ja harjoittelee riittävästi/ järkevästi.
Lahjakkuutta sekin on että pystyy harjoittelemaan yli 40km viikossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahjakkuutta sekin on että pystyy harjoittelemaan yli 40km viikossa.
Baltsunkin olisi kannattanut juosta vain 80km viikossa niin juoksisi edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsunkin olisi kannattanut juosta vain 80km viikossa niin juoksisi edelleen.
Ei suinkaan. Baltsu ei juossut yhtään liikaa. Määrä ei ole runsas, kun ihan perustellusti hän tahtoi hyvää tulosta. Aivan tavoitteen mukainen määrä treeniä, voisi olla enemmänkin.
Baltsun ongelma ei ollut liian suuri määrä, vaan tekniikkavirheet juoksussa. Jokainen on voinut ihmetellä videoiden tunnusklippiä, jossa Baltsu juoksee kohti. Edes tämä filmaus ei mene hyvin teknisesti. Valokuvissa näkyy myös, että Baltsu juoksee ikäänkuin istuisi vessassa pöntöllä jalat ristissä, kun askel ei vie eteenpäin, vaan ristiin vasen oikealle ja oikea vasemmalle. Jalat eivät voi pysyä terveenä tällä tekniikalla eikä hyvä treeni tule esiin asianmukaisesti hyvinä tuloksina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suinkaan. Baltsu ei juossut yhtään liikaa. Määrä ei ole runsas, kun ihan perustellusti hän tahtoi hyvää tulosta. Aivan tavoitteen mukainen määrä treeniä, voisi olla enemmänkin.
Baltsun ongelma ei ollut liian suuri määrä, vaan tekniikkavirheet juoksussa. Jokainen on voinut ihmetellä videoiden tunnusklippiä, jossa Baltsu juoksee kohti. Edes tämä filmaus ei mene hyvin teknisesti. Valokuvissa näkyy myös, että Baltsu juoksee ikäänkuin istuisi vessassa pöntöllä jalat ristissä, kun askel ei vie eteenpäin, vaan ristiin vasen oikealle ja oikea vasemmalle. Jalat eivät voi pysyä terveenä tällä tekniikalla eikä hyvä treeni tule esiin asianmukaisesti hyvinä tuloksina.Niin, näiden askelvirheiden kanssa ei kannata juosta yli 70-80km. Toki jos virheet saisi korjattua, Baltsun lahjakkuus riittäisi 160km määrään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä 3h lahjakkuutta vaatii jonkin verran. Baltsulla se ei yksin riittänyt kun treenaa päin persettä.
Höpönlöpönpöppö. 3h pääsee kun viitsii vähän tinkiä sohvan ja kaljan mukavuuksista. Valitset lähteä lenkille päivittäin ja et omaa suuria perussairauksia niin 3h menee aikanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahjakkuutta sekin on että pystyy harjoittelemaan yli 40km viikossa.
Ei ole. 40km jos ei pysty juoksemaan omaa jonkin vakavan perussairauden tai on yrittänyt nostaa kilometrejä liian nopeasti. Tuo on alle 6km päivässä.
- Anonyymi
Baltsu oikia humoristi. Otti esille lääkärien hessuhopomaisen huolettoman ja kiireettömän suhtautumisen ja oivalsi olleensa onnekas kun on selvinnyt hengissä lääkäreiden luona käynneistä. Viitaten siihen mattosurmaajaan. Ja sitten avautui Vantaan kommunistisesta historiasta ja Veikko Pöystistä.
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000009263380.html
Baltsu itse onkin valkoinen porvari, jolla yhteyksiä Saksaan. Saksalaisethan teki maihinnousun Hankoon, joka on Kapelle tuttu paikka.
Vihdosta viimein Kape kommentoi myös Ukrainan sotaa. Arvelin että onko se Putinin, vahvan ja armottoman johtajan ihailija. Mutta sanoo olleensa Neuvostoliittoa vastaan ja Venäjällä ei ole käynytkään.- Anonyymi
Porvari baltsukka ei kyllä ole. Almuilla pärjäilevä vasemmistolaisuuden perikuva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvari baltsukka ei kyllä ole. Almuilla pärjäilevä vasemmistolaisuuden perikuva.
Baltsun tosiaan kannattaisi äänestää vassareita oman etunsa vuoksi. Ehkä äänestääkin.
- Anonyymi
Tollee se judt yhdistelee asioita kummallisesti. Onkohan ite älynnyt saksalaisten maihinnousua ja vene yritystä
- Anonyymi
Nii ja mattosurmaaja ku ite juoksee matolla
- Anonyymi
Baltsu on monesti historian aikana spekulointia väkivallan käyttämiselle. Hiiren voimafantasiat.
- Anonyymi
Blogi ja Stravaa ovat hiljentyneet. Itse en kuitenkaan huolestuisi vielä, sillä ehkäpä ukkeli on siirtynyt muihin puuhiin kuten talon rakentamiseen? Baltsu kirjoitti näin Juoksufoorumille 10.1.2011:
"Jos joskus hölmöyksissäni alan taloa rakentamaan ja onnistun järkevän tontin hankkimaan niin ajattelen asian niin, että se autotalli voisi olla kyllä kunnon kokoinen. Joku 6-8 autoa olisi varmaan sopiva koko. Voisi majoittaa sellaisiakin autoja, millä ei ajaisi joka päivä."- Anonyymi
Suuret on puheet, mutta niin vain jäi maratonillakin kolme tuntia alittamatta. No vähän voi lohduttaa itseään haukkumalla Vantaalaiset 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuret on puheet, mutta niin vain jäi maratonillakin kolme tuntia alittamatta. No vähän voi lohduttaa itseään haukkumalla Vantaalaiset 😂
Baltsulla ei tule koskaan olemaan varaa rakennuttaa edes leikkimökkiä.
- Anonyymi
Hyvä kun tulee näitä arkistojen helmiä kun baltsu ei tuota uutta sisältöä.
- Anonyymi
Kovaa puhetta ukolta, joka ostaa kenkiä ainoastaan -50% alesta ja niitäkin välittää eteenpäin Tori.fissä tienestien toivossa. Lidlin olutta ja ale-kuponki-risteilyjä. Seuraavana 6-8 Porschea tallissa?

Aivan mahtavaa viihdettä :D samanlaisia visioita saa päiväkodista kysymällä, ainoa erotus että heillä on yleensä realismia ja paremmat suunnitelmat visioidensa toteuttamiseksi.
- Anonyymi
Markkinoille on tullut merkkejä ja mallistoja jotka on suunattu trendikäille kaupunkilaisille. Näitä merkkejä ovat mm. Tracksmith ja Saysky. Nikellä on oma Run Division mallistonsa, jota kuvataan seuraavasti:
"This one's for the elite runners, the ones who believe performance and design can help take them to new frontiers. The Run Division collection is for those who make the city their stomping ground, hitting their goals whatever the weather. These versatile styles are ultralight and adaptive. It's a design that works for you, whether you wear it while running, exploring or socialising."
Baltsu väittää olevansa urban premium runner, mutta en ole nähnyt baltsulla mitään näistä edellä mainituista tuotteista.- Anonyymi
Baltsullapa onkin Moon Bootsit. Revi siitä. Samanlaiset kuin 5v ikäisillä päiväkotilapsilla.
- Anonyymi
Ei ole tuota valuuttaa. Koskahan baltsu hankkii kurahousut moonbootsien ja manboobsien seuraksi
- Anonyymi
Kuka tää huh huh on? Postaa foorumille 2.05 projekti videoita ja pitää keskustelua yllä?
- Anonyymi
Vaikuttaisi olevan trollauksen makua ja voi olla tältä palstalta lähtöisin.
- Anonyymi
Alter ego.
- Anonyymi
Aiemmin tämä huh huh kehtasi puolustella juoksufoorumilla Venäjän tekoja. Se propaganda loppui Sepon toimesta onneksi aika pikaisesti.
- Anonyymi
Baltsun juoksukenkäblogi oli aikanaan ihan mielenkiintoinen ja sitä tuli luettua, mutta nyt se on valitettavasti loppu. Youtubekanavan puolen tunnin vuodatukset kävellessä ympäri stadia ei oikein kiinnosta.
- Anonyymi
Näin huvittavaa baltsu unta taas. Baltsu käveli Heikelän ja Koskelon välissä sit joku niistä sano et markkinatalous on pahasta ja baltsu pussas Heikelää suulle ja sanoi olevansa,..
- Anonyymi
Älä jätä meitä cliffhangeriin. Mitä sitten tapahtui?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä jätä meitä cliffhangeriin. Mitä sitten tapahtui?
Kyllähän tuosta voi päätellä että sanoi olevansa vasenkätinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän tuosta voi päätellä että sanoi olevansa vasenkätinen.
Ei vasenkätisyydessä ole mitään pahaa enää 2000 luvulla. Olen onnellinen hänen puolestaan
- Anonyymi
poistoon menee viesti jos kerron
- Anonyymi
Sanoi olevansa omo?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoi olevansa omo?
Kyllä
- Anonyymi
Miksei ukko päivitä Stravaa? Onko luovuttanut juoksemisen suhteen? Aiemmin sanoi lopettaneensa juoksemisen nykymuodossaan, onko nyt lopettanut kokonaan? Blogiakaan ei ole päivitetty joulun jälkeen. Menikö top4running koodit viemäristä alas?
- Anonyymi
Koska ei juokse eikä harjoittele.
Top4running päättyi kuin lento jatkoajassa tai juoksufoorumilla. Tuli taival tiensä päähän kun hölmöili riittävästi.
- Anonyymi
Ettei oo vaan sattunu mitään. Vantaalaiset menny antaa sakinhivutusta.
- Anonyymi
Keskustelut siirtyneet kuntosalin (vai Yrjönkadun?) saunaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelut siirtyneet kuntosalin (vai Yrjönkadun?) saunaan?
Pitäisikö jonkun käydä saunavuorolla tiedustelureissulla? Voin lahjoittaa suojatarvikkeita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö jonkun käydä saunavuorolla tiedustelureissulla? Voin lahjoittaa suojatarvikkeita.
Purukumia ja sadeviitta, kiitos.
- Anonyymi
Olisi jo aika herätä siihen tosiasiaan, että maailmalla on paljon muitakin urbaaneja premium juoksijoita Baltsun lisäksi. On niin paljon miljoonakaupunkeja ja muita suurkaupunkeja. Se on oikeasti tätä päivää että ihmiset on muuttaneet kaupunkeihin. Suomessa vaan ajatellaan Baltsun olevan joku höyrähtänyt kaupunkilaisjuppi, koska meillä on totuttu siihen että kylähölkkääjät painaa menemään tuolla pimeässä kulahtaneissa verkkareissaan.
- Anonyymi
Moi kape.
- Anonyymi
Kape nousee viellä never easyllä 2:46 maratoonariksi. Nyt on vaikeeta kun kalja maistuu....
- Anonyymi
Miksei ukkeli aloita hölkkäämistä 7min/km vauhilla? En usko, että vamma on niin paha, ettei tuota pysty tekemään. Ukko on vain kyllästynyt juoksuun, kalja maistuu paremmin.

Ukko fiksaantunut 2.46.40 tasoon niin ei tavisten hölkkä hotsita.

Kalja taisi maistua jo silloin kun juoksu vielä kulki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalja taisi maistua jo silloin kun juoksu vielä kulki.
Kaljan kittaus selittää huonon palautumisen ja kroonisen ylirasitustilan sekä polvivamman. Itse olen absolutisti eikä ole mitään vammoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukko fiksaantunut 2.46.40 tasoon niin ei tavisten hölkkä hotsita.
No kyllähän 2.46 on vielä tavisten hölkkää. Lukuisat työssäkäyvät perheelliset ihmiset juoksee suomessa tuon vuosittain tekemättä itsestään isoa numeroa.
- Anonyymi
Kun ei viitsitä edes ammattiapua hakea
- Anonyymi
Jouluna juotiin premium glögiä. Olisko Baltsun syytä vaihtaa saksalaiset oluttölkit premium glögiin?
Ja toinen kysymys: mistä Juoksufoorumille saataisi uusi baltsu? Vai olisiko jopa mahdollista että ukkeli itse tekee paluun foorumille? Mitäs tässä on pari kolme vuotta kakkua lusittu joten eiköhän rangaistus voida katsoa suoritetuksi.- Anonyymi
Etkö seuraa foorumia? No huh huh.
- Anonyymi
Eikös Baltsu ole lentänyt foorumilta pihalle jo kahteen kertaan?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Baltsu ole lentänyt foorumilta pihalle jo kahteen kertaan?.
Näin juuri. 2013 bannit toi eliminointipuheet, sen sijaan 2019 toistuvat henkilökohtaisuudet Vantaan maratonin järjestäjää vastaan. 2019 bannien jälkimainingeissa ukkeli väläytteli väkivallan mahdollisuutta tapauksessa, että hän ja Juoksufoorumin ylläpitäjä vielä kohtaavat oikeassa elämässä. Hieman tämän jälkeen ukkeli myös uhkasi lähettää kirjeen jokaisen häntä kritisoineen ihmisen työnantajalle, tarkemmin sanoen joko yrityksen toimitusjohtajalle tai kunnan-/kaupunginjohtajalle. Joten lienee sanomattakin selvää, ettei ukkelia enää ikinä tulla hyväksymään Juoksufoorumin jäseneksi.

Pieni mies, joka kantilta.

Kiitos muistin virkistyksestä. 2019 bannien syy meni itseltäni kyllä ohitse, mutta nuo väkivallalla vihjailut ja esimiehille kantelulla uhkailun muistan blogin puolelta. Mitään niistä ei ukkelilla ollut munaa toteuttaa.

Kyllähän sitä oltaisi firmoissa naurettu makeasti...
- Anonyymi
All I feel,..
- Anonyymi
Oo aa ee
- Anonyymi
Onhan se sääli että ukko lopetti juoksemisen. Enää voi vain haukkua ne joilla pienempi tavo.
- Anonyymi
Ei ole motia päivittää Stravaa kun hölkät jäähyllä. Ukkeli hankki itselleen bannit juoksusta.
- Anonyymi
Kuhan nyt palais ees haukkumaan, hirveät vieroitusoireet
- Anonyymi
Jes!!! Rukouksiini on vastattu. Uus video ilmestynyt.
- Anonyymi
Vantaa mainittu. Onko Vantaa uusi sydänlihastulehdus.
- Anonyymi
Hyvin hoksattu, aiemmin sydänlihastulehdus oli melkein joka blogissa. On se mahtavaa ku mestari taas palannut.
- Anonyymi
Ei pääse yli, ei. Oo aa ee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pääse yli, ei. Oo aa ee.
On se MESTARI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se MESTARI
Aikamoinen eufenismi.
- Anonyymi
Vantaa mielessäin, foorumi mielessäin,
on nää molemmat mielessäin. - Anonyymi
Baltsulla mietinnän paikka, antaako kunnon mennä tosi alas, vai rimpuillako korvaavien parissa väkisin. Muu ei kiinnosta kuin juokseminen.
- Anonyymi
Voimaharjoittelua voi tehdä, mutta suosittelen kestävyys harjoittelusta taukoa. Hermolepo tekee ukolle hyvää, ja voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä ikäsarjaurheilijana kun jalka kestää juoksua.
- Anonyymi
Ei paljoa laske vaikka nauttisi juomaa ja makaisi kotona.
- Anonyymi
Olipas tylsä video. Aivan lopussa pari hyvää läppää. Harmi että saunailta ei toteutunut ja kaveri oli ollut jo saunomassa ja kiertämässä yöelämää. Missasin. Olisin mielelläni mennyt sekaan tekemään käsitöitä ja juomaan piimää lypsypöydän alle.
- Anonyymi
Keskiviikkona keli lämpiää ja loskat voi saada naamalle, jos ei varo Yrjönkadun kapeilla kujilla!
- Anonyymi
Täällä veikattiin että kaveri on ryypännyt ja oikeaan osui.
- Anonyymi
Harmin paikka ettei ilontäytteiseen saunailtaan mahtunutkaan mukaan kaikki halukkaat. Olisihan se ollut mahtava kokemus kuunnella maailmanluokan soittolistaa ja antaa ammattimaisten löylyjen hyväillä koko kehoa.
- Anonyymi
Harmi kun baltsun saunaklubi peruuntui. Ehkä pääsen ensi kerralla mukaan, ainakin toivon niin.
- Anonyymi
Ehkä Käyräsaaressa tapaamme kapen kanssa.
- Anonyymi
Voi Baltsukka, nyt kun saunailta peruuntui, niin mentäiskö yhdessä risteilylle? Vaikka Tukholmaan.
- Anonyymi
Viroon mieluummin, olisi taloudellisempaa talouden asiantuntijoille. Voin tuoda nipun risteilykuponkeja jos saan jakaa alapunkan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viroon mieluummin, olisi taloudellisempaa talouden asiantuntijoille. Voin tuoda nipun risteilykuponkeja jos saan jakaa alapunkan.
Käykö yläpunkka? Alapunkka on jo varattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykö yläpunkka? Alapunkka on jo varattu.
Täällä myös yksi vapaaehtoinen seuramies yläpunkkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä myös yksi vapaaehtoinen seuramies yläpunkkaan.
Nyt kyllä löytyy seuraa Baltsulle. Näitä tapaamisia ei tarvii peruuttaa. Rupeeppa Kape järkkäämään, niin tullaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kyllä löytyy seuraa Baltsulle. Näitä tapaamisia ei tarvii peruuttaa. Rupeeppa Kape järkkäämään, niin tullaan.
Saa elämänsä kyydit hytissä kun ilmoittaa vaan ajankohdan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa elämänsä kyydit hytissä kun ilmoittaa vaan ajankohdan.
Joko on päivämäärä tiedossa ?Voidaan ensoalkuun mennä buffettiin juomaan ilmaista kaljaa.
- Anonyymi
Toksinen ukko, mittaa ihmisarvon maratonjuoksun nopeudella. Omalla mittapuullaan täys luuseri, kun ei pääse edes juoksemaan.
- Anonyymi
Numerolapunraiskaus termin kylkeen voisi lanseerata vielä paremman juoksumatonraiskauksen: juostaan intervallitreeniä matolla, eikä edes yritetä pitää vauhtia, vaan jutellaan vieruskaverin kanssa.
- Anonyymi
Näin on. Haukkui uusimmalla videollaan myös amikset. Omalla mittapuullaan täys luuseri, kun hänellä ei ole mitään koulutusta.
- Anonyymi
Viime vuosina saunassa viihtyviä nuoria miehiä on todellakin koeteltu, kun lukuisia yhteisiä saunailtoja on jouduttu perumaan ensin koronaviruksen ja myöhemmin apinarokon leviämisen estämiseksi. Ehkä 2023 voi vihdoin olla oo aa een vuosi.
- Anonyymi
Ajatella jos se Espoon vartijoiden kiduttamalla tehty surma olisi tapahtunut Vantaalla. Kyllä olisi Baltsu manannut Vantaan alimpaan helvetiin.
- Anonyymi
Espoossa valtaa pitävät Baltsun ihailemat kokoomuslaiset persujen avustuksella. Kunnon kuritusmeininki köyhille uskovaisille. Hengellään saa maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Espoossa valtaa pitävät Baltsun ihailemat kokoomuslaiset persujen avustuksella. Kunnon kuritusmeininki köyhille uskovaisille. Hengellään saa maksaa.
Nainen olisi vielä hengissä, jos olisi keskeyttänyt rippikoulun Baltsun tavoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen olisi vielä hengissä, jos olisi keskeyttänyt rippikoulun Baltsun tavoin.
Olisi hengissä myös jos puhuisi kuiskaamalla.
- Anonyymi
Kukas siellä espoossa on vartijoita surmannut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas siellä espoossa on vartijoita surmannut?
Oletpa sinä nokkela.
- Anonyymi
Kuvittelen kaapron hennot maidonvalkeat jalat harteillani kuin mäkkilaatikon päällä.
Oo aa ee.- Anonyymi
Älä laita näitä mielikuvia päähäni, alkaa jöpöttämään. Baltsu gepardi-speedoissa, nam!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä laita näitä mielikuvia päähäni, alkaa jöpöttämään. Baltsu gepardi-speedoissa, nam!
Vähän gepardi-kuvioista sivuun ja hekuman pyörteisiin koko mitalla.
- Anonyymi
Wilma Murto valittiin vuoden esikuvaksi. Jos äänestys olisi toteutettu tietyissä piireissä Helsingin kantakaupungissa, olisi valinta varmasti osunut Baltsuun. Nyt yksinkertaisesti vantaalaisilla amiksilla oli liikaa päätösvaltaa ja sai torpattua Baltsun ulos (palkinto)pallin korkeimmalta, ns. kullitetulta tasolta.
- Anonyymi
Paltsu on vuoden juoksukoulukoutsi. Vaikeuksista huolimatta pitää linjansa, eikä sano niinkuin kaikki muut, että parempi se on löysällä kullilla lätkiä, ettei vaan satu mitään.
- Anonyymi
Yli 2 kuukautta jo siitä ainoasta lenkistä pitkiin aikoihin. Aika radikaalia. Melkein toivon et Baltsu on salaa käynyt lenkillä tänä aikana. Kenties jonakin päivänä tulee viivalle kovemmassa kunnossa kuin koskaan ja täräyttää kunnon tuloksen.
Jos tuo on vähän ylioptimistinen toive niin ehkäpä kuitenkin aika on parantanut haavat ja keväällä alkaa lenkkeily.- Anonyymi
Radiohiljaisuudessa on hyvä aloittaa salatreenaus nollasta. Jotenkin muuten kuin never easyllä. Ukon julkisuus on kahlittu vanhoihin metodeihin. Tulisiko kudoksia Stravassa hitaista 3km lenkeistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Radiohiljaisuudessa on hyvä aloittaa salatreenaus nollasta. Jotenkin muuten kuin never easyllä. Ukon julkisuus on kahlittu vanhoihin metodeihin. Tulisiko kudoksia Stravassa hitaista 3km lenkeistä?
Enpä usko, että baltsun kantti kestäisi edelleenkään tehdä kevyitä lenkkejä aidosti keveinä, mikä Baltsun nykykunnossa tarkoittaisi ehkä 6:30-7:00 -kilsavauhtia. Paljon helpompaa luuseroida ja heittää hanskat tiskiin.

Pakko se on maltilla aloittaa. Ei ole enää mikään nuori poikanen, jolla kunto nousee ja terveys kestää päin p:tä harjoittelemalla. Never easyllä rapakunnosta aloittaminen ei enää onnistu. Hidasta hölkkää polvi kestää ja vähitellen tottuu rasitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Radiohiljaisuudessa on hyvä aloittaa salatreenaus nollasta. Jotenkin muuten kuin never easyllä. Ukon julkisuus on kahlittu vanhoihin metodeihin. Tulisiko kudoksia Stravassa hitaista 3km lenkeistä?
Enemmän kuin nykytaktiikalla. Baltsu saa kourallisen kudoksia vaikka seuraajamäärä on 3h+ maratoonariksi jopa kiusallisen suuri. Kaikki haluavat seurata ukkelin hölmöilyä mutta kukaan ei pidä häntä juuri minään.
- Anonyymi
Jos sen takia onkin salaa reenaillut kun on viisaasti tehnyt niin hidasta hölkkää ettei kehtaa julkistaa niitä lenkkejä. Valitettavasti kyllä videoiden perusteella vaikuttaa rehelliseltä kun sanoo ettei kiinnosta juoksu, paitsi ehkä joskus tulevaisuudessa fiilispohjalta jos siltä tuntuu.
- Anonyymi
Saa yrjönkadulla kahvoista otteen ainakin. Sosiaalitoimistokaan ei ole ollut edesvastuuton.
- Anonyymi
Näin sen on oltava. Ei kehtaa laittaa alle puolen tunnin 7min/km hölkkää Stravaan. Parempi ihan vaan omaksi ilokseen hölkkäillä salin matolla.
- Anonyymi
Istuva juoksija, hiipivä askel. Alan kallistua siihen että koko "baltsu" on taidehörhön käsistä lähtenyt näytös. Aluksi valinnut tietyt lainalaisuudet projektilleen mutta sitten alkanut iso pyörä heittää ja rooli imaissut (yrjönkatu nams) mukanaan.
- Anonyymi
Istuva juoksija, hiipivä askel.
Tämä on intiaaninimeni. - Anonyymi
En usko että esittää roolia. On liian tosissaan siinä. Ehkäpä on lievästi kehitysvammainen ja kieltää sen.
- Anonyymi
Baltsu on kuin onkin harjoitellut salaa ja oli tänään juoksemassa kymppiä Valenciassa. Naisten voittaja meni alle puolen tunnin ja baltsu voitti hänet rinnanmitalla.
- Anonyymi
Tarkennus: rinnanmitta=manboobs.
- Anonyymi
Höpönlöpön. Miksi kirjoitat valeita? Baltsu ei ole juossut kohta pariin kuukauteen metriäkään ja edellisestä numerolapun paiskaamisestakin on kuukausia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpönlöpön. Miksi kirjoitat valeita? Baltsu ei ole juossut kohta pariin kuukauteen metriäkään ja edellisestä numerolapun paiskaamisestakin on kuukausia.
Et ymmärrä huumoria?
- Anonyymi
Ja sitten heräsit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärrä huumoria?
Omituinen huumori sinulla.
- Anonyymi
Wagner-joukkoihin värväytyminen voisi olla Baltsun uusi haaste ja uusi projekti. Sillä saisi tosi paljon julkisuutta kun tekisi videoita Donbassin taisteluista ja muusta meiningistä. Siellähän on kansainvälisten taistelijoiden komppania, suurimpana ryhmänä tiettävästi espanjalaiset ja tosi monesta muustakin maasta. Hyvä palkka siellä on, niin kuin Baltsulla pitääkin olla. Toisaalta hän on myös kova ja sitoutunut työmies kun innostuu jotakin asiasta joten aatteen palo ajaa Baltsua valtaamaan Ukrainan.
On muutenkin konfliktihakuinen ja pitää yllä vastakkainasettelua. Tämä olisi sopiva juttu Baltsulle. Ehkä ei tarvitsisi mennä etulinjaan vaan voi toimia puolueettomana tarkkailijana ja sotakirjeenvaihtajana.- Anonyymi
Toinen hyvä vaihtoehto Youtube-kanavan kasvattamiseen voisi olla kollaboraatiovideo Joni Hesselgrenin kanssa. Jonihan uploadasi juuri videon nimeltä "valkasen mun reiän". Jatko-osa voisi olla nimeltään "valkasen mun reiän osa 2 with baltsu".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen hyvä vaihtoehto Youtube-kanavan kasvattamiseen voisi olla kollaboraatiovideo Joni Hesselgrenin kanssa. Jonihan uploadasi juuri videon nimeltä "valkasen mun reiän". Jatko-osa voisi olla nimeltään "valkasen mun reiän osa 2 with baltsu".
Hyvä idea. Englannissa tästä käytetään nimitystä ”change my ringtone”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen hyvä vaihtoehto Youtube-kanavan kasvattamiseen voisi olla kollaboraatiovideo Joni Hesselgrenin kanssa. Jonihan uploadasi juuri videon nimeltä "valkasen mun reiän". Jatko-osa voisi olla nimeltään "valkasen mun reiän osa 2 with baltsu".
Näillä pojilla menee parturin, (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kampaajalle) lisäksi paljon rahaa myös brasialaisiin vahauksiin ja valkaisuihin paljon rahaa. Se onkin heille varsinainen rahareikä.
- Anonyymi
Niin se vaan ukkelilta salijäsenyys lakkasi kun ilmainen kokeilujakso päättyy. Kukapa olisi arvannut... ai niin, edellisessä ketjussahan tuo oli jo ennustettuna. Sitä aina miettii miten aikuisella "miehellä" voi olla budjetti noin tiukalla...
- Anonyymi
Tietäjät tietää. Mikähän muu loppuu?
- Anonyymi
Vieläköhän Baltsu juo joka aamu energiajuoman? Miten onkaan niihin varaa? Annimarillakin oli energiajuomariippuvuus, mutta lopetti, ja käyttää enää vain ennen kovimpia harjoituksia.
https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/eccc1511-d667-414a-8ff4-db2b3c58ec06- Anonyymi
Ainakin uusimmalla videollaan juo Red Bullin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin uusimmalla videollaan juo Red Bullin.
Jonka oli saanut viikko sitten salilta ilmaiseksi ilmaisjäsenyyden kylkeen.
Ei juo baltsu edes gorillajuomaa kun ei ole tuota valuuttaa. Hanavettä sen sijaan kuluu. Ja äidin lihapata.
- Anonyymi
Herrahan on puhunut, ettei halua valittaa, eikä puhua Vantaasta.
On varmaan huomannut, ettei hänellä ole sitten mitään puhuttavaa ja onkin hiljaa. Viisautta.- Anonyymi
Miksiköhän Baltsu ei mene töihin kun ei juokse enää,nyt olisi aikaa painaa töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksiköhän Baltsu ei mene töihin kun ei juokse enää,nyt olisi aikaa painaa töitä.
Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Baltsu hakee markkinointipäällikön uraa, vaikka hänen profiililleen tarjolla olisi lehdenjakajan töitä. Siinä saisi kuntouttavaa liikuntaa kuutena päivänä viikossa.
- Anonyymi
Mainitsi kyllä taas vantaan kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksiköhän Baltsu ei mene töihin kun ei juokse enää,nyt olisi aikaa painaa töitä.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa. Cv:ssä kyllä se hyvä puoli että sinne voi kuvitella mitä vaan siiheen valtavaan aukkoon... noh... nyt karkasi taas ajatukset yrjönkadulle ja taivaalle sojottaviin moonbootseihin...
Ai herranjumala.
- Anonyymi
Ukko kävi salilla ja sanoi tehneesä crosstrainerilla. Stravassa ei kuitenkaan mitään. Piilo moodissa menee.
- Anonyymi
On se harmi ettei ukko pysty juoksemaan. Olisi kuunnellut Vantaalaisten oppeja niin olisi välttänyt tuhon. Ei pidä ahnehtia liikoja.
- Anonyymi
Strava on nostamassa hintoja parhaimmillaan 60%.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Strava on nostamassa hintoja parhaimmillaan 60%.
Ilmaisella plänillä hinta onneksi baladdinin kukkarolle sopiva.
- Anonyymi
Pelkkä Venäjällä käyminen olis Baltsulle tyypillistä provosointia ja trollaamista. Kohta pitää oikeesti keksiä jotain päräyttävää noihin videoihin tai ei ihmiset jaksaa seurata.
- Anonyymi
Kyllä minä ainakin jaksan seurata Baltsun tallustelua ja jutustelua ympäri Helsinkiä. Somelakko ja blogin loppuminen on harmi homma, mutta onneksi tekee edes vlogia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minä ainakin jaksan seurata Baltsun tallustelua ja jutustelua ympäri Helsinkiä. Somelakko ja blogin loppuminen on harmi homma, mutta onneksi tekee edes vlogia.
Blogi kuoli kun top4running laittoi hiluhanat kiinni. Affilinkkispämmiähän tuo blogi on viimeisen vuoden vain kuolonkorinoissaan ollut.
Ei se mitään, mennään eteenpäin. Baltsu palaa blogin äärelle kun saa jostain paikasta kalasteltua affikoodin itselleen. Harmi vain että moni paikka asettaa vaatimuksia, top4running lienee niitä harvoja joista linkin sai kuka tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Blogi kuoli kun top4running laittoi hiluhanat kiinni. Affilinkkispämmiähän tuo blogi on viimeisen vuoden vain kuolonkorinoissaan ollut.
Ei se mitään, mennään eteenpäin. Baltsu palaa blogin äärelle kun saa jostain paikasta kalasteltua affikoodin itselleen. Harmi vain että moni paikka asettaa vaatimuksia, top4running lienee niitä harvoja joista linkin sai kuka tahansa.Toimiiko baltsu-koodi vielä, vai onko nyt pakko käyttää seppo-koodia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimiiko baltsu-koodi vielä, vai onko nyt pakko käyttää seppo-koodia?
Voi käyttää myös Jarkko-koodia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Blogi kuoli kun top4running laittoi hiluhanat kiinni. Affilinkkispämmiähän tuo blogi on viimeisen vuoden vain kuolonkorinoissaan ollut.
Ei se mitään, mennään eteenpäin. Baltsu palaa blogin äärelle kun saa jostain paikasta kalasteltua affikoodin itselleen. Harmi vain että moni paikka asettaa vaatimuksia, top4running lienee niitä harvoja joista linkin sai kuka tahansa.Top4running on vielä blogin yläpalkissa oikealla ja sivuston alalaidassa. Jos joku jaksaisi kokeilla toimiiko koodi. En tiedä vaatiiko sisäänkirjautumista tai tilin luomista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Top4running on vielä blogin yläpalkissa oikealla ja sivuston alalaidassa. Jos joku jaksaisi kokeilla toimiiko koodi. En tiedä vaatiiko sisäänkirjautumista tai tilin luomista.
Kokeilin koodia. Herjaa näin "Olemme pahoillamme, mutta alennus ei ole enää voimassa."

Ei toimi enää baltsu alennuskoodi. Ei se mitään mennään eteenpäin. SEPPO alennus toimii "alennus lisätty onnistuneesti"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokeilin koodia. Herjaa näin "Olemme pahoillamme, mutta alennus ei ole enää voimassa."
Taas Baltsua sorretaan ilman omaa syytä. Elämä on kovaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toimi enää baltsu alennuskoodi. Ei se mitään mennään eteenpäin. SEPPO alennus toimii "alennus lisätty onnistuneesti"
Kiitos. Tilasin meidän junnujoukkueelle treenitavaroita noin 25000€ edestä koodilla seppo. Täytyy jutella naapurikylän seuran kanssa jos tekisivät saman ihan vittuillakseen.
- Anonyymi
Miksei Baltsu käy enää pilates tunneilla? Baltsulle sopiva harrastus.
- Anonyymi
Eikös ukkeli päässyt sisäpiiriin vai muistanko väärin? Miksi lopetti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ukkeli päässyt sisäpiiriin vai muistanko väärin? Miksi lopetti?
Ensin nousi pystyyn omat luulot. Sitten nousi joku muu. Ja lopulta nousi pystyyn tie treeneihin kun tuli porttari sinnekin.
Eiköhän syy ole kuitenkin ihan yksinkertainen - tunnit maksavat ja kolikot pullopantteineen menee punalaputettuihin eineksiin. Kovat on ajat työttömällä. - Anonyymi
Nimenomaan. Sielläkin vaa itteeään pilates.
- Anonyymi
Niinkö siinä tosiaan kävi että blogi hiljeni top4runningin tulojen kuivuttua? En pidä nykyisestä cancelointikultturista, jossa mennään kantelemaan esimiehelle tai vastaavalle. Baltsun tulisi saada arvostella Vantaan maratonia halutessaan ilman pelkoa canceloinnista. Aika moni meista haluaa syystä tai toisesta lukea baltsun blogia ja nyt se on hiljentynyt. Oliko tämä vantaalaisten kosto?
- Anonyymi
Vantaalaisten kosto in hirmuinen. Ei pidä leikkiä tulella.
- Anonyymi
Eikö Baltsu juurikin uhkaillut Juoksufoorumilla porukkaa, että menee kantelemaan esimiehelle tai vastaavalle? Olet käsittänyt väärin päin asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Baltsu juurikin uhkaillut Juoksufoorumilla porukkaa, että menee kantelemaan esimiehelle tai vastaavalle? Olet käsittänyt väärin päin asiat.
Niin uhkaili, mutta toteuttiko uhkauksensa ja saiko joku kenkää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin uhkaili, mutta toteuttiko uhkauksensa ja saiko joku kenkää?
Joutui naurunalaiseksi kuten tyhjänpuhujat yleensä. Voi sitä naurunremakkaa kun kaapro on pelokkaasti ottanut yhteyttä.
Itse kun kaiken mokaa, on turha olla pettynyt. Eli kuinka ei kaaprosta ollut miestä edes kaikille jaettavien ilmaisten affilinkkien hyppysissä pitämiseen :D
- Anonyymi
Baltsu on tehnyt suomalaisen juoksun eteen enemmän kuin kaikki vantaalaiset yhdessä. Vantaalaiset järjestävät viikoittain ilmaisia yhteislenkkejä, useampia tapahtumia ja muuta hömppää, kun Baltsu siunaa meitä hienoilla oksennuksillaan netin syövereissä. Kyllä Baltsulle pitää antaa sub-2:05 SM-tulos ihan vaan sen takia, mitä mies on suomalaisten eteen tehnyt.
- Anonyymi
Miksei Baltsu saanut elämänura palkintoa urheilugaalassa? Nyt se meni jollekin nobody Risto Niemiselle. Toivottavasti Virtanen ei ole vantaalta. Tämä on joka tapauksessa fiasko ja suuri floppi. Meni koko urheilugaalalta viimeinenkin uskottavuus.
- Anonyymi
Ovatko vantaalaiset juosseet 2:05 tulosta, kysyn? Baltsun mielestä pitäisi juosta eikä kunnolla eikä pelätä ahnehtimista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko vantaalaiset juosseet 2:05 tulosta, kysyn? Baltsun mielestä pitäisi juosta eikä kunnolla eikä pelätä ahnehtimista.
Baltsu ahnehti eikä siltikään alittanut edes 3h rajaa. Pellehyvyt taitaisi sujuta paremmin, ainakin vesijuoksutyylin perusteella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu ahnehti eikä siltikään alittanut edes 3h rajaa. Pellehyvyt taitaisi sujuta paremmin, ainakin vesijuoksutyylin perusteella.
Ei edes yrittänyt,puhetta kyllä riittää mutta sitten kun pitäisi tehdä niin tulos on nolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei edes yrittänyt,puhetta kyllä riittää mutta sitten kun pitäisi tehdä niin tulos on nolla.
Ukko oli parhaimmillaan puolikkaalla. Osaa juosta vain yhtä vauhtia. Kympillä se vauhti on liian hidas, puolikkaalla aika kova, ja maratonilla katkeaa selkäranka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukko oli parhaimmillaan puolikkaalla. Osaa juosta vain yhtä vauhtia. Kympillä se vauhti on liian hidas, puolikkaalla aika kova, ja maratonilla katkeaa selkäranka.
Viime vuonna katkesi puolikkaallakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime vuonna katkesi puolikkaallakin.
Pisti vauhdin tippumisen vamman syyksi,tiedä sitten mikä se oikea totuus on.Jotenkin vaikea uskoa että noin kokenut juoksija olisi juossut vammautuneella jalalla maaliin ja ollut sen takia kohta vuoden telakalla.Itse luulen että ukkelia ei vaan enää huvita juosta kun huomasi että tulosta ei tule.

Samaa epäilen itsekin. Ei huvita enää juosta 130km viikkoja tai yhtään kun tulosta ei tule. Eikä ole vielä valmis aloittamaan uutta hupiukkojuoksijan uraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa epäilen itsekin. Ei huvita enää juosta 130km viikkoja tai yhtään kun tulosta ei tule. Eikä ole vielä valmis aloittamaan uutta hupiukkojuoksijan uraa.
Hupijuoksijat eivät edes yritä? Never easy tuotti odotetun lopputuloksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hupijuoksijat eivät edes yritä? Never easy tuotti odotetun lopputuloksen?
Hupiukko ja tavoitteena nollatulos. Se on palleroinen. Vantaalla vedetään maratonit alle 3:00 vaikka olisi hupiukkokin kyseessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hupijuoksijat eivät edes yritä? Never easy tuotti odotetun lopputuloksen?
Hupiukot eivät edes yritä. Kunhan hölkkäilevät huvikseen alle 3h.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pisti vauhdin tippumisen vamman syyksi,tiedä sitten mikä se oikea totuus on.Jotenkin vaikea uskoa että noin kokenut juoksija olisi juossut vammautuneella jalalla maaliin ja ollut sen takia kohta vuoden telakalla.Itse luulen että ukkelia ei vaan enää huvita juosta kun huomasi että tulosta ei tule.
Kyllä totuus on se että vauhti oli liian kova. Pahaa teki seurata köysissä roikkuvaa baltsukkaa kiuruhölkässä. Onneksi putosi kyydistä, pelkäsin alussa että saadaan sairasautolle töitä kun hengitys vinkuen istuvassa asennossa vitosen kisavauhdilla liikenteeseen lähti.
- Anonyymi
Ilmaisia yhteislenkkejä?
Kuinkahan moni osallistuu vantaalaisten maksullisille yhteislenkeille?- Anonyymi
Sepon lenkeistä maksaisin mielelläni. Baltsun lenkille lähtisin pari kertaa tiputtamaan kaverin maan pinnalle, mutta juttuja en suostu kuuntelemaan maksustakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepon lenkeistä maksaisin mielelläni. Baltsun lenkille lähtisin pari kertaa tiputtamaan kaverin maan pinnalle, mutta juttuja en suostu kuuntelemaan maksustakaan.
Seppo simp.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo simp.
Moikkeliskoikkelis Kaapro! Itkettääkö? Ok incel.
- Anonyymi
Vanhoina hyvinä aikoina ei oltu niin tarkkoja yhteistyökumppanien ja sponsorien suhteen. Forrest Guurin äijätkin sai sponsori diilin ja kenkiä vaikka olivat trollaajia, räyhääjiä, kiusaajia ja häiriköitä. Niin ne ajat muuttuu.
- Anonyymi
Ukkeli uhkasi lähettää kirjeitä toisten työnantajille (=uhkasi kajota toisten elinkeinoon), ja nyt ukkelilta vietiin affilinkki. Karmaa parhaimmillaan. Mutta hyvä taktinen veto Top4Runningilta, totuus on, että baltsu oli soveltumaton brändin keulakuvaksi.

Sitä se katkeruus ja viha teettää.

Keulakuva on kyllä jyrkkä ilmaus. Hiljainen ja katkera takarivin kaveri on huano keulakuva. Top4runningin linkit saa halutessaan kuka tahansa, baltsu itse poltti näppinsä.
Tuen jatkossakin top4runningin suoraselkäistä toimintaa Sepon linkkien kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä se katkeruus ja viha teettää.
Käräyttikö itse Seppo Baltsun Vantaan vihapuheet top4runningille? 😂
Silloin kun tuli se maili, mitä ei mukamas ehtinyt lukemaan loppuun asti, siinä yhteistyö arvatenkin päätettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käräyttikö itse Seppo Baltsun Vantaan vihapuheet top4runningille? 😂
Silloin kun tuli se maili, mitä ei mukamas ehtinyt lukemaan loppuun asti, siinä yhteistyö arvatenkin päätettiin.Baltsu peloissaan sulki selaimen kesken viestin ja epäuskoisesti höpöttäen nousi koneelta ja lähti lidliä kohti. Voi ettien että miten baltsupoika ressasi tuin viestin alun lukemisen jälkeen päiväkaupalla. Iltasella poisti sitten viestin vapisevin käsin ja päätti että aiheeseen ei enää palata.
- Anonyymi
Aika paljon sepon faneja täällä kommentoimassa. Itse olen sitä mieltä että kaikki juoksuforumin sankarit (myös Mr. B) ovat enemmän ja vähemmän vajaalla pakalla pelaavia dorkia.
- Anonyymi
Moi Kaapro. Itkettääkö? Ok incel.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi Kaapro. Itkettääkö? Ok incel.
Moi paltsu Ballero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi Kaapro. Itkettääkö? Ok incel.
Onko luetun ymmärtämisessä ongelmia? Siinä lukee mukaan luettuna baltsu.
- Anonyymi
Semivammaisia tavisläskejä ollaan myös täällä Suomi24 palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semivammaisia tavisläskejä ollaan myös täällä Suomi24 palstalla.
Juu. Ei mene puokki alle kahden.
- Anonyymi
Elämässä on hyvä olla muutakin kuin juoksu niin ei putoa pohjalle kun ei pysty juoksemaan. Työpaikka, perhe, talo, ystäviä, lomamatkoja, harrastuksia ja mitä näitä nyt on.
- Anonyymi
Tai sitten voi juosta hupiukkona loppuelämänsä joutumatta telakalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten voi juosta hupiukkona loppuelämänsä joutumatta telakalle.
Päivät hyvässä työpaikassa ja illa nautiskella elämästä. Viikonloppuna voi hupiukkoilla maran alle 3h.
- Anonyymi
Ajankohtainen video. Miten päästä eroon turhista kenkistä.
https://youtu.be/WTjY9KzTJB4 - Anonyymi
Never easy on niin väärin. 80% juoksusta pitäisi olla kevyttä ja helppoa alakynnyksen alapuolella, 20% yläkynnyksellä ja yli.
- Anonyymi
Kattelin noita kapen vanhoja videoita joissa juoksee niin yhdessä oli palauttavan vauhti 4.52min/km niin itselläni kun olin nuori kloppi oli palauttavien vauhti suurin piirtein sama,tosin 10km meni alle 33min ja puolikas alta 1.15 kapella ei ole tainnut ihan noin kovaa viellä kulkea.
- Anonyymi
3.20-3.30min/km vauhdilla kehtaa mennä premium aikaan lenkille. Hitaasti juoksevat eivät yritä.
- Anonyymi
Kapella on se ongelma ettei vauhtia piisaa. Ainoastaan pystyy nostamaan perushölkkää väkisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kattelin noita kapen vanhoja videoita joissa juoksee niin yhdessä oli palauttavan vauhti 4.52min/km niin itselläni kun olin nuori kloppi oli palauttavien vauhti suurin piirtein sama,tosin 10km meni alle 33min ja puolikas alta 1.15 kapella ei ole tainnut ihan noin kovaa viellä kulkea.
Nuo sun vauhdit on ihan linjassa. Kape on vetänyt läähättäen ala-vk:lla nuo "palauttavat".
- Anonyymi
Ukkeli kirjoitti blogissaan 28.3.2022 "Toki on kiva tuntea kehittyneensä juoksijana, mutta jos haluaa juosta lähemmäs 3 minsan kilometrivauhtia, niin ei silloin pitäisi nikotella 3.50 min/km lenkeillä. "
Jaa missä näkyy se Baltsun kehitys juoksijana, tekeminen samalaista hölmöilyä joka vuosi.- Anonyymi
Never easy ei kehitä.
- Anonyymi
Baltsu ei ole koskaan päässytkään 3min kilsavauhtiin ilman polkupyörää. Siinä selitys.
- Anonyymi
Baltsun uusimman videon kohokohdat kiireellisille:
3:44 "Mut joo. Siis! Laukku... mikäköhän karva tossa on? Laukku on reppu."
8:05 "Koska perusvaruste on perusvaruste, ne on siellä aina, niin sen takia niitä ei... se ei voi olla niin, että joskus ei oo aina, vaan aina on aina."
10:24 "Sukat on sellaiset, että ne voivat unohtua"
14:34 "Siinä ei oo mitään muuta kunhan ei paina sinne missä on ne tota... ne pesuaineet, koska jos painaa sinne niin sitten siellä aukee joku... pullo ja sisälmykset lentää veke"- Anonyymi
Tekeepä ukkeli salikassin pakkaamisesta projektin "näin helppo homma se on se on nyt valmis"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekeepä ukkeli salikassin pakkaamisesta projektin "näin helppo homma se on se on nyt valmis"
Niilo22 tulee mieleen. Onkohan kapekin fragilex.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekeepä ukkeli salikassin pakkaamisesta projektin "näin helppo homma se on se on nyt valmis"
Kaipaisin prosessikaaviota tästä pakkausprosessista. Mielellään fläppitaululla vielä Baltsun ja Tamin yhdessä vetämänä koko setti. Kelatkaa että tää äijä miettii miljoonatuloja ja tekee 20min videoita repun pakkaamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipaisin prosessikaaviota tästä pakkausprosessista. Mielellään fläppitaululla vielä Baltsun ja Tamin yhdessä vetämänä koko setti. Kelatkaa että tää äijä miettii miljoonatuloja ja tekee 20min videoita repun pakkaamisesta.
Jonkinlainen käsikirjoitus tästä repun pakkaamisesta Baltsulla varmaan löytyy jonka perusteella vetää videon läpi.
- Anonyymi
Baltsun mukaan repun pitää olla täyden tuntuinen 🤣
- Anonyymi
Baltsu puhuu hygieniasta mutta pakkaa sekä puhtaat että paskaiset kamat sekaisin reppuun. Itse laitan puhtaat ja likaiset vaatteet omin muovipusseihinsa. Kengät samoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu puhuu hygieniasta mutta pakkaa sekä puhtaat että paskaiset kamat sekaisin reppuun. Itse laitan puhtaat ja likaiset vaatteet omin muovipusseihinsa. Kengät samoin.
Minullakin on salille mennessä puhtaat kamat muovipussissa ja tullessa likaiset. Kengille en käytä muovipussia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu puhuu hygieniasta mutta pakkaa sekä puhtaat että paskaiset kamat sekaisin reppuun. Itse laitan puhtaat ja likaiset vaatteet omin muovipusseihinsa. Kengät samoin.
Ei se ole niin tarkkaa kun jantteri ei haista itseään. Muut kyllä sitten :puke:
- Anonyymi
Minustakin oli hyvä kohta se mikä karva tossa on ja irvailu ku avas juomapullon eikä meinannu takas saada korkkia. Ihme mies ettei kalsareita vaihda tolla perusteella.
- Anonyymi
Ei vaihka kalsareita kun ei käytä niitä. Farkuissa on takana ruskea läntti.
- Anonyymi
Suihkushamppoot kannattaa laittaa aina erillisiin muovipusseihin, jos sattuu korkkaamaan niin ei sotke reppua ja muita vaatteita, kenkiä jne...
- Anonyymi
Jos on pihi, niin Yrjönkadun käytetyt kumit voi pestä sisältä ja uusiokäyttää shamppoopusseina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on pihi, niin Yrjönkadun käytetyt kumit voi pestä sisältä ja uusiokäyttää shamppoopusseina.
Ei Yrjönkadulla mitään sadevaatteita käytetä. Aina vanteilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on pihi, niin Yrjönkadun käytetyt kumit voi pestä sisältä ja uusiokäyttää shamppoopusseina.
Ei ole baltsulla kumeille tarvetta kun ottavana osapuolena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole baltsulla kumeille tarvetta kun ottavana osapuolena.
Kyllä ne sieltä putkesta voi kaivella pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne sieltä putkesta voi kaivella pois.
Kai sitä jotain täytettä ja sisältöä pitää elämässä olla.
- Anonyymi
Videoiden aiheet ja taso laskenut kuin kapen *****. Ei niitä jaksa enää katsoa minuuttia kauempaa.
Tässä aihe ja alustava käsikirjoitus uudeksi videoksi: Survival matka Vantaalle.
Osa1: Valmistelut ja suunnitelman teko, 30min.
Osa2: Live lähetys matkasta. Alkaa kun Baltsu astuu ulos kodistaan, Matka voisi kulkea rautatieasemalle ja sieltä junalla Tikkurilaa, jossa kävelisi Vantaan maratonin kisapaikalle. Epämääräistä haahuilua Tikkurilassa ja lounas joko Alatikkurilan McDonaldsilla tai Aseman BK:lla. Jos kunto kestää, niin I-junalla voi jatkaa Myyrmäkeen. Bussiahan Baltsu tuskin käyttää. Myyrmäessä tutustumista Myyrmäen urheilupuistoon ja Myyrmanniin, Voisi myös kävellä Martinlaaksoon ja käydä kaljalla jossakin paikalliskuppilassa. Koko live osuuden kesto 8h.
Osa3: Kertaus ja opit matkasta. kesto n h, josta 55minuuttia varattu pelkästään koko Vantaan haukkumiseen.
Toki Baltsun tietäen matkalla sattuu yllätyksiä kuten kaatumisia ja eksymisiä, joten käsikirjoitusta ei välttämättä pysty noudattamaan.
Lupaan katsoa koko setin ja tilata kanavan- Anonyymi
Vanhoissa videoissa seikkailee vantaalla,ne oli kyllä paljon parempia kuin nämä uudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhoissa videoissa seikkailee vantaalla,ne oli kyllä paljon parempia kuin nämä uudet.
Minä pidän enemmän näistä uusista komediapläjäyksistä. Ammattijuoksija Baltsu on historiaa.
- Anonyymi
Kyllä oli loukkaantuminen lottovoitto Kapemannille. Muuten ei olisi ikinä päässyt eroon juoksemisesta ja Vantaasta. Nyt voi keskittyä iloisempiin asioihin kuin never easyn puurtamiseen.
- Anonyymi
Mistähän löytyisi se jonkun tänne kokoama lista mestarin kootuista selityksistä Kiuruhölkän jälkeen? Siinä jotenkin hienosti kiteytyi koko mies ja hänen mittava urheilu-uransa..
- Anonyymi
Kiuruhölkässä eroteltiin pojat miehistä. Kaaprolta pääsi tuossa kisassa tutti putoamaan niin kiukuttaahan se vähemmästäkin.
- Anonyymi
Tässä vielä Baltsun kootut selitykset tiivistettynä:
- Numerolappu ei mennyt ihan keskelle
- Numerolapun väri ei oikein matchannut kenkiin ja paitaan
- Jonkun olisi pitänyt olla apuna paikan päällä, ottamassa kuvia Baltsusta blogia varten ja tarjoamalla juomahuoltoa
- Olisi pitänyt lähteä 4:00/km vauhtia, mutta koska jäniksenä ollut Aki Nummela juoksi 3:55/km vauhtia, niin Baltsukin päätti juosta 3:55/km eli liian kovaa
- Peesattavien vauhti oli liian epätasaista
- Rinnassa paineen tunne 6 km alkaen
- Rata liian ahdas, ei mahtunut kääntymään
- Meinasi juosta yhdessä kohdassa väärin
- Kaatoi juomamukin sisällön juottopaikalla ja luuli mukin olleen koko ajan tyhjä
- Kääntyi takaisin huomattuaan mukin olevan tyhjä, minkä johdosta "meni fiilikset"
- Pian juomapaikan jälkeen "alkoi tummua"
- Aki juoksi Baltsulta jalat alta
- Uskoo kärsineensä nestehukasta
- Ei varsinaisesti kevennellyt kisaa varten
- Nukkui vain 5 tuntia ennen kisaa
- Aamulla epähuomiossa vain makoili, vaikka olisi pitänyt tankata
- Neste ei uponnut kunnolla aamulla
- Olisi pitänyt kävellä vesipullo kädessä edellispäivinä
- Torstai-iltana oli hönttiolo ennen saunaa
- Huopalahden asema ei edes näyttänyt asemalta, vaan jonkinlaiselta seisakkeelta
- Tapahtumapaikalla ei ollut mitään kylttiä tai materiaalia juoksutapahtumasta
- Numerolappu olisi pitänyt saada jo edellisenä päivänä, koska Baltsu tykkää kiinnittää numerolapun paitaan jo edellisenä päivänä
- Hengitys ei toiminut aamulla yhtään
- Rutiinit eivät olleet kohdallaan
- Ei muistanut sitä, ettei pidä miettiä onko jano, vaan juoda, jos uppoaa
- Vain yksi juomapiste, josta sai juomaa vain kolme kertaa kisan aikana
- Radanvarressa päivysti rasittava pulloäijä, joka olisi ottanut Baltsun jemmaaman juomapullon
- Juomapaikka ei ollut tasaisessa paikassa, vaan molempiin suuntiin oli mäki
- Oli pussissa mustapukuisen naisen takana ensimmäisellä kierroksella
- Juomapöytä oli liian lyhyt
- Ei pystynyt pumppaamaan käsillään ylämäessä muki kädessä
- Vaporfly ei taittunut radan jyrkkiin mutkiin
- Mukien sijaan olisi pitänyt olla puolen litran pullot - Anonyymi

- Mukien sijaan olisi pitänyt olla puolen litran pullotKiitos kootuista selityksistä. On se kyllä hauska äijä.
Mies kilpailee niin harvoin, ettei rutiineja pääse syntymään ja on kilpailussa valmistautumisesta vauhdinjakoon ihan sekaisin. Aki Nummela juuri podcastissa sanoi, että parhaiten juoksu kulkenut kun veti n. 6 maratonia vuodessa ja oma ennätyskin taisi olla tuolta jaksolta. Hänen mielestään paljon kilpailemisesta varsinkin nyt hiilikuitukenkien aikakaudella ei ole merkittävää haittaa, vaan parantaa vaan kisatuntumaa. Baltsu on viivalla kerran kolmessa vuodessa niin ei ihme että on löysät housuissa, kauhea hätäily ja sydän pumppaa kolmeasataa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä vielä Baltsun kootut selitykset tiivistettynä:
- Numerolappu ei mennyt ihan keskelle
- Numerolapun väri ei oikein matchannut kenkiin ja paitaan
- Jonkun olisi pitänyt olla apuna paikan päällä, ottamassa kuvia Baltsusta blogia varten ja tarjoamalla juomahuoltoa
- Olisi pitänyt lähteä 4:00/km vauhtia, mutta koska jäniksenä ollut Aki Nummela juoksi 3:55/km vauhtia, niin Baltsukin päätti juosta 3:55/km eli liian kovaa
- Peesattavien vauhti oli liian epätasaista
- Rinnassa paineen tunne 6 km alkaen
- Rata liian ahdas, ei mahtunut kääntymään
- Meinasi juosta yhdessä kohdassa väärin
- Kaatoi juomamukin sisällön juottopaikalla ja luuli mukin olleen koko ajan tyhjä
- Kääntyi takaisin huomattuaan mukin olevan tyhjä, minkä johdosta "meni fiilikset"
- Pian juomapaikan jälkeen "alkoi tummua"
- Aki juoksi Baltsulta jalat alta
- Uskoo kärsineensä nestehukasta
- Ei varsinaisesti kevennellyt kisaa varten
- Nukkui vain 5 tuntia ennen kisaa
- Aamulla epähuomiossa vain makoili, vaikka olisi pitänyt tankata
- Neste ei uponnut kunnolla aamulla
- Olisi pitänyt kävellä vesipullo kädessä edellispäivinä
- Torstai-iltana oli hönttiolo ennen saunaa
- Huopalahden asema ei edes näyttänyt asemalta, vaan jonkinlaiselta seisakkeelta
- Tapahtumapaikalla ei ollut mitään kylttiä tai materiaalia juoksutapahtumasta
- Numerolappu olisi pitänyt saada jo edellisenä päivänä, koska Baltsu tykkää kiinnittää numerolapun paitaan jo edellisenä päivänä
- Hengitys ei toiminut aamulla yhtään
- Rutiinit eivät olleet kohdallaan
- Ei muistanut sitä, ettei pidä miettiä onko jano, vaan juoda, jos uppoaa
- Vain yksi juomapiste, josta sai juomaa vain kolme kertaa kisan aikana
- Radanvarressa päivysti rasittava pulloäijä, joka olisi ottanut Baltsun jemmaaman juomapullon
- Juomapaikka ei ollut tasaisessa paikassa, vaan molempiin suuntiin oli mäki
- Oli pussissa mustapukuisen naisen takana ensimmäisellä kierroksella
- Juomapöytä oli liian lyhyt
- Ei pystynyt pumppaamaan käsillään ylämäessä muki kädessä
- Vaporfly ei taittunut radan jyrkkiin mutkiin
- Mukien sijaan olisi pitänyt olla puolen litran pullotOlikos ruotsin kisareissusta samanlainen lista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olikos ruotsin kisareissusta samanlainen lista?
Oli lista siitä kuinka paljon ukko tankkasi hapandeerusta.
- Anonyymi
Heh, Aki tiputti Baltsun 3.55/km vauhtia vetämällä. Tai sitten juuri siksi tuli kelpo 1.25 aika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, Aki tiputti Baltsun 3.55/km vauhtia vetämällä. Tai sitten juuri siksi tuli kelpo 1.25 aika.
Oli kyllä pehmeä jänis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, Aki tiputti Baltsun 3.55/km vauhtia vetämällä. Tai sitten juuri siksi tuli kelpo 1.25 aika.
Aki veti epätasaisesti siksi kiuruhölkkä epäonnistui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aki veti epätasaisesti siksi kiuruhölkkä epäonnistui.
Akin tapahtumiin tuskin tuon jälkeen enää osallistuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akin tapahtumiin tuskin tuon jälkeen enää osallistuu?
Tuskin osallistuu enää mihinkään juoksutapahtumiin. Ukkeli on lopettanut juoksemisen, koska vihaa juoksemista ja vantaalaisia. Tekosyynä lopettamiselle loukkaantuminen, ettei vaikuttaisi luovuttajalta.

Never easy 1 - Baltsu 0. Kannattaisi harjoitella rennommin, niin tulostakin tulisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, Aki tiputti Baltsun 3.55/km vauhtia vetämällä. Tai sitten juuri siksi tuli kelpo 1.25 aika.
Eikös 3.55 pitäisi olla Baltsulle ihan palauttavan vauhtia, kun kerta 3:30-vauhdeissa pystyy matolla juttelemaan vierustoverin kanssa niitä näitä? Siihen Baltsun tavoitemaratoniin (2:46) tarvitaan kuitenkin 42,2km lähes samaista vauhtia, jolla oli Kiuruhölkässä jo alussa köysissä.

tuo 3.55min/km oli lähempänä kapen 10km kisa vauhtia kuin maraton vauhtia,kiuruhölkässäkin keskivauhti tippui lopulta yli nelosen kilsavauhtiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aki veti epätasaisesti siksi kiuruhölkkä epäonnistui.
Aki veti sekunnilleen kilsat, olin itse juoksemassa. Se että kaaprolla heittää liian kovan rasituksen takia päässä on oikea syy väittämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akin tapahtumiin tuskin tuon jälkeen enää osallistuu?
En kehtaisi minäkään. Isot puheet ja häntä koipien välissä sitten takaisin sossuluukkuun purnaamaan. Kyllä Kaapro vedettiin kiuruhölkässä kölin alta niin, että vielä tänä päivänäkin kovasti hymyilyttää muistella tuota hienoa päivää ja kapen loppusukellusta koirankusiheinikkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aki veti sekunnilleen kilsat, olin itse juoksemassa. Se että kaaprolla heittää liian kovan rasituksen takia päässä on oikea syy väittämään.
Eli kape kesti 7 km ajan tuota 3.55min/km vauhtia,mutta miten tämä mestari vetää juoksumatolla 1km vetoja jopa 3.15min/km ja kymppi meni kiihtyvänä 36min on kyllä jotain fiilunkia näissä koska ei mulla tuommosia vauhti eroja ole mattojuoksu vs normijuoksu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kape kesti 7 km ajan tuota 3.55min/km vauhtia,mutta miten tämä mestari vetää juoksumatolla 1km vetoja jopa 3.15min/km ja kymppi meni kiihtyvänä 36min on kyllä jotain fiilunkia näissä koska ei mulla tuommosia vauhti eroja ole mattojuoksu vs normijuoksu.
Matto rullaa ja kaapro istuu. Lisäksi kellot ja pelit seis minuuttitolkulla joka harjoitus. Ei siinä sen kummempaa tarvita.
Valehtelee lisäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kehtaisi minäkään. Isot puheet ja häntä koipien välissä sitten takaisin sossuluukkuun purnaamaan. Kyllä Kaapro vedettiin kiuruhölkässä kölin alta niin, että vielä tänä päivänäkin kovasti hymyilyttää muistella tuota hienoa päivää ja kapen loppusukellusta koirankusiheinikkoon.
Olisi edes yrittänyt, mutt ei.
- Anonyymi
Mehutaukoja ni jaksaa just ja just. Nythän ei enää pusikkoon sukeltais koska ingebritseenkään ei niin tee
- Anonyymi
Kape on enemmän mattojuoksija. Kapen mattotuloksista ei aina tiedä. On voinut juosta alamäkeen, roikkunut kahvoissa tai huilannut mehutauoilla ja matto pyörii iloisesti. Mattojuoksu on periaatteessa raskampaa toisille, koska joustaa enemmän ja viilentävä ilmavirtaus puuttuu.
- Anonyymi
Matolla kymppi 36min
- Anonyymi
Oma kokemukseni on se, että 5min/km matolla tuntuu suunnilleen samalta kuin luonnossa, kunhan maton nousukulma on 2%. Mutta jos vauhdiksi (samaisella nousukulmalla) iskee 3:30, niin itse pystyn ylläpitämään sitä matolla triplasti pidempään kun ulkona. Mattojuoksu tuntuu olevan juurikin kovilla vauhdeilla merkittävästi helpompaa.
Nollakulmalla sitten jo aivan täysin eri laji, kuin olisi joku turbo päällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matolla kymppi 36min
Josta ei mitään dataa ole. Minäkin voin laittaa maton rullaamaan 21km/h ja kas meillä on kympin kotimainen kärkiaika...
Fakta on se että kaapro katkesi rumasti 39.10 vauhdissa 7km kohdalla aika optimaalisissa olosuhteissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma kokemukseni on se, että 5min/km matolla tuntuu suunnilleen samalta kuin luonnossa, kunhan maton nousukulma on 2%. Mutta jos vauhdiksi (samaisella nousukulmalla) iskee 3:30, niin itse pystyn ylläpitämään sitä matolla triplasti pidempään kun ulkona. Mattojuoksu tuntuu olevan juurikin kovilla vauhdeilla merkittävästi helpompaa.
Nollakulmalla sitten jo aivan täysin eri laji, kuin olisi joku turbo päällä.Ei ihan noin yksinkertaista vertailua voi tehdä, mutta mattotuloksilla ei ole mitään merkitystä koska osa matoista on jo alitehoisen moottorin takia aivan tolkuttoman helppoja "vauhtiin" nähden.
Siksi mattojuoksussa tulee heivata sekuntikello mäkeen ja juosta tuntumalla. Jos ei tuntumaa omaa, on parempi tehdä vaikka kevyt.
- Anonyymi
Nyt kun ukkelin polvi on sökönä niin olisi hyvä aloittaa raudan pumppaaminen ja ylävartalon lihasmassan kasvatus. Ehkä sen jälkeen alkaisi vihdoinkin herua arvostusta myös vantaalaisilta raksamiehiltä. Siitähän tässä lienee uskoakseni kyse: Baltsu ei koe saavansa ansaitsemaansa arvostusta komeilta vantaalaisilta raksamiehiltä, kun taas komeat vantaalaiset raksamiehet eivät koe Baltsussa olevan erityisen arvostettavia ominaisuuksia.
Mielenkiintoista on, että Baltsu on historian saatossa raportoinut blogiinsa lihaskuntoliikkeistä vain leuanvetosarjojen tulokset. Tämä lienee selittyvän sillä, että Baltsu on 49-vuotiaaksi mieheksi kevytrakenteinen, mikä tekee leuanvedosta helpoimman liikkeen tehdä vakuuttavia suorituksia. Nyt tarvittaisiin paljon nöyryyttä ja kovaa työtä nimenomaan kaikista heikoimmilla osa-alueilla.- Anonyymi
Olen tämän ennenkin sanonut mutta Baltsun polvi tulisi melko varmasti kuntoon, jos mies tekisi kerran viikossa salilla kunnon jalkatreenin muutaman kuukauden ajan. Askelkyykkykävely kahvakuulat kädessä on juoksijan kuningasliike. Lisäksi jalkakyykky/jalkaprässi, takareisilaite, lonkankoukistajat esim. taljassa, pohkeet seisten ja istuen. Eli perusvoimaa jalkoihin. Keväällä voi sitten siirtyä ulos tekemään lajinomaisempia voimaharjoitteita mäessä. En muista, että Baltsu olisi koskaan sanunut tehneensä mäkiharjoituksia.
- Anonyymi
Baltsu on oikeassa siinä että Suomessa ei ole miehissä yhtään kunnollista maratonjuoksijaa tällä hetkellä. Nummelat ja muut kuvittelevat olevansa hyviäkin juoksioita, vaikka eivät pysy edes naisten perässä ulkomailla. Viren voitti 1976 Montrealin olympialaiset 5 000 ja 10 000 metrillä kultaa, maratonilla viides 2:13,10 lyhyellä palautuksella, tehkää perässä onnettomat nylkyt.
- Anonyymi
Ei ole Nummelan vika ettei parempia löydy. Hänellä myös rasitteena vantaalaisuus, jolloin ei edes yritä juosta kunnolla 160km viikkoja.
- Anonyymi
Silti moninkertainen suomenmestari, työssäkäyvä perheellinen mies ja yrittäjä. Kaapro panostaa täysipäiväisesti lonnimalla ja 3h ei alitu. Ei sitten millään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti moninkertainen suomenmestari, työssäkäyvä perheellinen mies ja yrittäjä. Kaapro panostaa täysipäiväisesti lonnimalla ja 3h ei alitu. Ei sitten millään.
Ei alitu kun ei edes yritä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei alitu kun ei edes yritä.
Loukkaantuminen oli ukolle lottovoitto. Ei tarvitse enää yrittää, kun ei edes pidä juoksemisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei alitu kun ei edes yritä.
Eikä alitu vaikka yrittäisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti moninkertainen suomenmestari, työssäkäyvä perheellinen mies ja yrittäjä. Kaapro panostaa täysipäiväisesti lonnimalla ja 3h ei alitu. Ei sitten millään.
Aki on vantaalainen yrittäjäduunari ja sekös Baltsua harmittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aki on vantaalainen yrittäjäduunari ja sekös Baltsua harmittaa.
Ja nimenomaan yrittäjä, joka älyää maksaa kaikki verot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nimenomaan yrittäjä, joka älyää maksaa kaikki verot.
Akin maksamalla veroilla Kape on saanut mahdollisuuden harjoitella täysipäiväisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akin maksamalla veroilla Kape on saanut mahdollisuuden harjoitella täysipäiväisesti.
Onko hänellä sponsori?
- Anonyymi
Hyvää joulua. Missä blogipäivitykset?
- Anonyymi
Tekemättä kun affisentit jää saamatta. Nyt pitää nekin sentit saada sisään yrjönkadulla.
- Anonyymi
Baltsu voisi panostaa OnlyFans-sisältöihin. Itse maksaisin mielellään 20-40e/kk tuosta namupalasta (öljyttynä speedot päällä).
- Anonyymi
Minä myös
- Anonyymi
Miusta sopivin uusi käänne ja juttujen aihe on jos Batistini muuttaa peräberberiaan. Siitä se uusi elämä alkaa ja kansa sorateiden varsilla saa todistaa Batistinin uutta tulemista. Konnunsuo-Ravattila-Suokumaa-Kuurmanpohja akselilta mökki Baltsulle ja aamusumussa soratien kutsu.
- Anonyymi
Kysyä tietysti aina voi onko guurin valmennukseen vielä pääsyä.
- Anonyymi
Imatralla olisi rajavartijakoulun paikkoja avoinna. Vuosi peräperberiassa. Harmi vain ettei Baltsun näkökyky täytä vaatimuksia.
- Anonyymi
Kyllähän Baltsun kohdalla muutto maalle on ainoa tapa paeta oravanpyörästä. Totuus on, että Helsingin kantakaupungissa on tarjolla paljon houkutuksia ja jos niille houkutuksille ei kykene sanomaan ei, niin siinä tapauksessa ei voi tulla menestyksekkääksi juoksijaksi. Mökkiasuminen keskellä ei mitään, sähköverkonkin ulkopuolella, tekisi Baltsulle varmasti hyvää.
- Anonyymi
Onkohan baltsu saamassa kilpailijoita pilates-tunneille uuden translain myötä? Ei ole enää ryhmän ainoa mies.
- Anonyymi
Vai olisikohan ryhmässä enää naisia lakimuutoksen jälkeen? Kaarina Manner.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai olisikohan ryhmässä enää naisia lakimuutoksen jälkeen? Kaarina Manner.
Rohkeasti vaan värikkäissä topeissa ja kireissä minisortseissa pilatestunnille muiden naisten joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rohkeasti vaan värikkäissä topeissa ja kireissä minisortseissa pilatestunnille muiden naisten joukkoon.
Onko tässä muutosta nykyiseen?Muistan kun kape kehui joskus blogissaan että oli tullut tunnille tyylikkäästi myöhässä pinkit shortsit jalassaan. Mutta kuinka kapen käy jos tulee kilpailua? Potkitaanko hänet ulos sisäpiiristä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tässä muutosta nykyiseen?Muistan kun kape kehui joskus blogissaan että oli tullut tunnille tyylikkäästi myöhässä pinkit shortsit jalassaan. Mutta kuinka kapen käy jos tulee kilpailua? Potkitaanko hänet ulos sisäpiiristä?
Homomiehen asusteet voisi rohkeasti vaihtaa naisten vastaaviksi pilatestunnille.
- Anonyymi
Huutokauppakeisarin mikä hänen suosikkinsa on luo kaltaistensa joukkoon
- Anonyymi
Digitaalisessa maailmassa olisi baltsulle paljon ansaintamahdollisuuksia ja yksi näistä olisivat NFT-kortit. Näissä korteissa baltsu voisi toteuttaa kaikki haaveensa, eli hän voisi olla komeampi, pidempi, varakkaampi ja hänellä voisi kasvaa parta ja näkönsä voisi olla parempi. Baltsu voisi toteuttaa pitkäaikaiset fantasiansa kymppitonnin päivätuloista ja kahdeksan auton autotallista. Alle 2.50 maraton olisi yhtä kuin suoritettu. Tämä korteissa seikkaileva supersankari voisi olla nimeltään Kaapronaattori. Kuinka paljon olisitte valmis maksamaan Kaapronaattorin NFT-korteista?
- Anonyymi
Jos kortissa on kuva ukkelista saamassa soiroa y-kadun lypsypöydällä niin vedän pöydälle kukkaroni sisällön samantien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kortissa on kuva ukkelista saamassa soiroa y-kadun lypsypöydällä niin vedän pöydälle kukkaroni sisällön samantien.
Elä kerro enempää kääpiöhomopornofantasioistasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elä kerro enempää kääpiöhomopornofantasioistasi.
Huhhuh. Sairaat fantasiat sinulla. Soiro on keskiaikainen hieromatyökalu, vähän ryhmysauvan tyyppinen mutta suurempi.
- Anonyymi
Tämänkin ketjun taso on laskenut samalla tavalla mitä baltsun tekemisen taso.
- Anonyymi
Laskeehan se kun ukko ei tee kontenntia. Sili ketju keikkuu listan kärjessä viikosta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskeehan se kun ukko ei tee kontenntia. Sili ketju keikkuu listan kärjessä viikosta toiseen.
Kyllä kiinnostus Baltsuun vähitellen lopahtaa, jos ukko ei enää juokse tai puhu juoksua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kiinnostus Baltsuun vähitellen lopahtaa, jos ukko ei enää juokse tai puhu juoksua.
Näin tekee. Toki pitää muistaa että valtaosa ei seuraa kapea juoksun vaan toilailujen takia. Juoksu nyt sen verran humoristista hommaa hällä että paras kontentti saadaan sitä kautta.
- Anonyymi
Nykyaikana tulliin ja rajavartijoiksi halutaan niinku paljon erilaista porukkaa, mm. naisia ja maahanmuuttajia, joten Baltsukin voisi sinne joukkoon sujahtaa. Eli muutto maalle, uuden ammatin opiskelu meri- ja rajavartijakoulussa, Guurin valmennus ja venäläinen emäntä sinne mökkiin akselilla Konnunsuo-Ravattila-Suokumaa-Kuurmanpohja. Ja Baltsu on kuin uudesti syntynyt.
- Anonyymi
Tässä videolla Markus kertoo hienosti miksi never easy -harjoittelu ei toimi:
https://m.youtube.com/watch?v=ZBXSVFvUFX4
Käytännössä never easy -harjoittelu voi nostaa maksimaalista hapenottoa vain 5-15% geeneistä riippuen. Sen sijaan hissun kissun liikuskelu monta tuntia kerrallaan voi nostaa maksimaalista hapenottoa jopa 40%.
Never easy johtaa ylikuntoon/vammoihin, jos sitä tekee liian kauan, kun taas hissun kissun liikkumisesta kroppa palautuu nopeasti ja sitä voi hyvinkin tehdä ympäri vuoden. Never easyllä voidaan hakea kuntoon terävyys muutaman viikon jaksoissa ennen kisaa, mutta ei sovellu kunnon varsinaiseen kasvatukseen.
Tämän tiesi jo kaikkien aikojen juoksuvalmentaja Arthur Lydiard 1960-luvulla kirjoittamissa kirjoissaan. Valitettavasti Baltsu on jotenkin kokonaan sivuuttanut nämä Lydiardin opit jo siitä alkaen, kun hän aloitti kirjoittamaan Juoksufoorumille vuonna 2009. Baltsun tekemisessä on sen sijaan pikemminkin näkynyt ilmiö jota kutsun ns. käänteiseksi Lydiardiksi. Baltsu on usein alkanut keskittyä vauhtikestävyyteen jo tammikuun tienoilla, vaikka kauden päätavoitteet ovat olleet loppukesän maratoneilla. Itse kisaa edeltävänä kuukautena on usein tullut 0 metriä reipasta juoksua johtuen siitä, että keho on rikki.
Nimenomaan myrkkyä kehitykselle ovat jatkuvat maitohappotreenit, sen sijaan esim. saliharjoittelua voi tehdä ympäri vuoden jos pitää toistot maltillisina.- Anonyymi
Lydiardin metodit on vanhentuneita. Nykyaikaisen valmennusopin edelläkävijä Baltsu tietää miten harjoitella maksimaalisen tuloksen aikaansaamisseksi. Historia tulee näyttämään kuka oli oikeassa ja kuka alittaa 3h maratonilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lydiardin metodit on vanhentuneita. Nykyaikaisen valmennusopin edelläkävijä Baltsu tietää miten harjoitella maksimaalisen tuloksen aikaansaamisseksi. Historia tulee näyttämään kuka oli oikeassa ja kuka alittaa 3h maratonilla.
Jep jep... Siinä sitä odottelet kun Baltsu alittaa 3h rajan. Sulla saa olla kärsivällisyyttä ja loputtomasti elinvuosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep jep... Siinä sitä odottelet kun Baltsu alittaa 3h rajan. Sulla saa olla kärsivällisyyttä ja loputtomasti elinvuosia.
3h alittuu heti kun ajan rakenne muuttuu. Tai itse herra ja hidalgo vastaa suorituksen kellottamisesta.
- Anonyymi
Peruskestävyys - todellinen ilmiö vai vuosikymmenien vale?
https://www.youtube.com/watch?v=6DcijsvkWU0&ab_channel=Kestävyystutkija- Anonyymi
Olen huomannut, että kovatehoisella harjoittelulla peruskestävyys paranee parhaiten. Kevyttäkin harjoittelua tarvitaan rinnalla paljon, mutta sillä ei mitään nopeita kuntoloikkia saa aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut, että kovatehoisella harjoittelulla peruskestävyys paranee parhaiten. Kevyttäkin harjoittelua tarvitaan rinnalla paljon, mutta sillä ei mitään nopeita kuntoloikkia saa aikaan.
No, itse en ole moista huomannut. Jokaiselle harjoitustyypillä oma tarpeensa ja tarkoituksensa.
Toki jos pikavoittoa haetaan ja tulos pitää saada ulos kuukauden päästä nollista niin joka lenkki vaan täysiä.
- Anonyymi
Eikös guurin metodi ollut suuret määräviikot? Tehtiinkö siellä never easya?
- Anonyymi
Guurin metodit ovat mysteeri. Määrää sielläkin lienee vedetty niinkuin Baltsulla, mutta ehkä vähän hitaammin, ja ei vuoden ympäri 130km viikkoja. Ja kovatehoista juoksua laadukkaammin kuin Baltsu uskoisin.
- Anonyymi
Guurissa tehtiin tuloksia. Käänteinen toimintamalli ukkeliin verrattuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Guurissa tehtiin tuloksia. Käänteinen toimintamalli ukkeliin verrattuna.
Guurissa lahjakkaita juoksu-ukkeleita. Ei tullut 2.20 alituksia älynlahjojen puutteiden vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Guurissa lahjakkaita juoksu-ukkeleita. Ei tullut 2.20 alituksia älynlahjojen puutteiden vuoksi.
Toisissa piireissä jää kolme tuntiakin puhkaisematta. Ei ole nuo puhkaisuhommat toisille lainkaan sitten tuttuja kun ei siihen ole koskaan tarvetta ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisissa piireissä jää kolme tuntiakin puhkaisematta. Ei ole nuo puhkaisuhommat toisille lainkaan sitten tuttuja kun ei siihen ole koskaan tarvetta ollut.
Kolme tuntia ei ole tarpeeksi kova raja puhkaistavaksi. Pitää juosta alle 2.50 että on kova, tarkemmin sanottuna 2.46.40.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolme tuntia ei ole tarpeeksi kova raja puhkaistavaksi. Pitää juosta alle 2.50 että on kova, tarkemmin sanottuna 2.46.40.
Miksei suoraan 1.45. Tai 30 minuutin maraton.
Ps. Eihän tuo 2.46.40 ole kirjaimellisesti mitään kun vähänkään enemmän panostavasta miehestä puhutaan. Silti jäi kolme tuntiakin piippuun kapella.
- Anonyymi
Janne Holmen otti Euroopan mestaruuden Baltsun lajissa eli maratonilla vaikka teki epäsuomalaista never easy -harjoittelua. Piti kovempaa vauhtia kuin mihin Suomessa on totuttu. Molemmat on myös älykköjä, Holmen ja Baltsu joilla on korkea oppiarvo.
- Anonyymi
Ylioppilas Manner oletan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylioppilas Manner oletan?
Aina kauppatieteen ylioppilas filosofian tohtorin päihittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina kauppatieteen ylioppilas filosofian tohtorin päihittää.
Kauppatiede on tieteenaloista korkein. Kauppatieteen yo on kauppatieteen tohtorista seuraava.. Baltsu saa kohta opinnäytteensa valmiiksi loistavin arvosanoin. Hänen valmistumisesna on hieman viivästynyt ainoastaan hänen juoksuun panostamisen seurauksena Tämä päätös on ollut aivan tarkoituksellista. Kohta Baltsu jatkaa aina tohtoriksi asti.

Kauppatieteet rentoa lukemista. Kovat tieteet ovat erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauppatiede on tieteenaloista korkein. Kauppatieteen yo on kauppatieteen tohtorista seuraava.. Baltsu saa kohta opinnäytteensa valmiiksi loistavin arvosanoin. Hänen valmistumisesna on hieman viivästynyt ainoastaan hänen juoksuun panostamisen seurauksena Tämä päätös on ollut aivan tarkoituksellista. Kohta Baltsu jatkaa aina tohtoriksi asti.
Gradu hylättynä ja 50v mittarissa hyvä köllötellä. Koska Kaapro töihin? Vai pitäiskö sanoa "huh huh"?
- Anonyymi
Holmen juoksi pohjille kovaa treeniä 20 vuotta mutta unohdetaan se. Mihin olisikaan päässyt kunnon harjoittelulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gradu hylättynä ja 50v mittarissa hyvä köllötellä. Koska Kaapro töihin? Vai pitäiskö sanoa "huh huh"?
Ei ukkelista ole töihin, kun salilaukun pakkaaminenkin on niin vaativaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ukkelista ole töihin, kun salilaukun pakkaaminenkin on niin vaativaa.
Koin suunnatonta myötähäpeää tuota silmäillessäni. Laukku on reppu. Toisaalta ymmärrän taas vähän paremmin miksi töitä ei voi tehdä vaan pitää osallistua toisenlaisten aikuisten päivärientoihin.
- Anonyymi
Vituttaa lukea näin negatiivista lankaa. Baltsulla selkeästi ongelmia itsensä kanssa. Te vaan vinoilee kaikesta mahdollisesta, varmaan nauraisitte Baltsulle skenaariossa jossa äijä tekisi kyssit.
Eikö teillä oikeesti ole muuta järkevämpää tekemistä? Käykää vaikka kirjastossa tai tapaamassa ystäviä ja sukulaisia.- Anonyymi
Myö mieluummin juostaan alle 3h. Ei tartte vain puhua ja uhota.
- Anonyymi
Kyssit naurattaisivat vain kerran, mutta sitten ei voisi enää seurata Baltsun koomailuja. Ollaan loukkaannuttu verisesti Baltsun numerolapunraiskauspuheista, joten eroon hän ei meistä pääse millään.
- Anonyymi
Positiivisuus on tarttunut baltsusta. Hän on varsinainen ilopilleri, josta hölkkä-eetukin voisi ottaa mallia.
- Anonyymi
Uusi video julkaistu. Aiheena vaatteiden kierrätys. Tylsäksi menee.
- Anonyymi
Yli sata tilaajaa kumminkin kanavalla eli kiinnostusta selvästi on tosin kapen tavoite on miljoonaa tilaajaa siihen on vielä matkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli sata tilaajaa kumminkin kanavalla eli kiinnostusta selvästi on tosin kapen tavoite on miljoonaa tilaajaa siihen on vielä matkaa.
Kanava on alkanut raketoimaan. Salikassivideolla jo 255 katsojaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanava on alkanut raketoimaan. Salikassivideolla jo 255 katsojaa.
Minkälaiset salikassit baltsulla on? Näikö?
- Anonyymi
Baltsu on Ihan täysmääräisesti ansainnut kaiken tämän pilkan ja vainon. Elinkautinen vankeusrangaistus olisi oikea tuomio Baltsun hirvittävistä teoista. Se mitä Baltsu on kirjoitellut vuosien ajan ja tehnyt videoita, se on rikos ihmisyyttä vastaan. Erityisen julmaa tekotapaa ja vakaata harkintaa hän käyttänyt taistelussa vantaalaisia vastaan.
- Anonyymi
Laukku on reppu. Oo aa ee.
- Anonyymi
Anto ymmärtää et hänellä olisi vene, ei varmana oo. Pitäny luopua mammonasta, prätkästä ja autosta, all I feel,.. hyvä ku yskäs omituisesti ja sit jääty hetkeks
- Anonyymi
Hyvät asiat: Baltsu is back
Huonot asiat: Uusin video on ihan saatanan tylsä- Anonyymi
Itse kuuntelin taustalla muuta tehdessä. Kunhan kuulee Baltsun ihanan äänen, se riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse kuuntelin taustalla muuta tehdessä. Kunhan kuulee Baltsun ihanan äänen, se riittää.
"Muuta tehdessä"... mitäs teit? Piditkö silmiä kiinni? Ei kai lentänyt loska?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse kuuntelin taustalla muuta tehdessä. Kunhan kuulee Baltsun ihanan äänen, se riittää.
Muista hellä ranneliike, niin et tattia hakatessa osu nyrkillä silmään!
- Anonyymi
Ajatusleikki - mitä jos Baltsu juoksisi 2:46 maratonin, mitä sen jälkeen? Lopettaisiko hitaiden juoksijoiden ja vantaalaisten solvaamisen? Voisiko itsekin juosta omaksi ilokseen vaikka 4 h maratonin jonain vuonna kavereiden kanssa niin kuin me muut? Tai vaikka 5 h maratonin jos kaveri on hitaampi? Hankkisiko työpaikan, kumppanin, ystäviä, omistusasunnon, muita harrastuksia, jne?
- Anonyymi
Ei se toimi niin. Baltsuun on ohjelmoitu se, että ajaa itsensä umpikujaan. Jos vaikka sattuisi pääsemään 2.46.40 kuntoon, asettaisi siinä tapauksessa tavokseen 2.30, eikä pääsisi edes viivalle.

Mitä näitä jossittelemaan. Baltsu ei ikinä tule juoksemaan edes 3h, eli ei ole niinku yhtään mitään.
Ihan yhtälailla baltsu voisi olla vetävännäköinen nuori nainen ja hollywood-näyttelijä.
- Anonyymi
Edes Kummeli ei keksisi tuollaista hahmoa kuin balleroinen.
- Anonyymi
Kummelin hahmot perustuivat tosielämään, mutta pojat eivät silti kyenneet baltsun tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummelin hahmot perustuivat tosielämään, mutta pojat eivät silti kyenneet baltsun tasolle.
Siis tekeekö tuo kaveri läpällä noita videoita vai ihan tosissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tekeekö tuo kaveri läpällä noita videoita vai ihan tosissaan.
Tekee ja sehän niissä hauskaa onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekee ja sehän niissä hauskaa onkin.
Ei saa nauraa erilaisille aikuisille. Mitähän ovat askarrelleet päiväkerhossa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa nauraa erilaisille aikuisille. Mitähän ovat askarrelleet päiväkerhossa..
Vlogin käsikirjoituksia rustaavat.
- Anonyymi
Jaakko Parantainen on aika lähellä
- Anonyymi
Baltsu on huomattavasti sexikkäämpi! Namupala!
- Anonyymi
Jos rehellisiä ollaan, niin Baltsu on hupiukko.
- Anonyymi
Koominen on. Hassumpi kuin mikään kummelin sketsi. Ihan itse tuottaa komediapläjäyksiä.
- Anonyymi
Tästä ukkelille vähän mallia tekemiseen: https://m.youtube.com/watch?v=XPnswhT5NIs. Muutto maalle ja pertsan sukset ja monot jalkaan. Halonhakkuuta paljon "vapaa-aikana", jotta tuvassa ei tule talvella kylmä. Sitten jos rautaiseen kuntoon joskus pääsee niin sallittakoon yksi ekskursio kaukoliikennebussilla Mummotunneliin dominoimaan ikätovereitaan muskeleillaan.
- Anonyymi
Baltsustako perinteistä hiihtävä ja halkoja hakkaava partaukko? Sen päivän kun näkisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsustako perinteistä hiihtävä ja halkoja hakkaava partaukko? Sen päivän kun näkisi.
Ei tule mitään kun ei edes parta kasva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsustako perinteistä hiihtävä ja halkoja hakkaava partaukko? Sen päivän kun näkisi.
Tatin hakkaushan ukkelilta sujuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsustako perinteistä hiihtävä ja halkoja hakkaava partaukko? Sen päivän kun näkisi.
Ukko voisi olla siloposkinen luisteluhiihtäjä. Lämmityksenä kaukolämpö. Hiihdossa on vaan se vika, ettei pääse suoraan suorituksen jälkeen saunaan. Joutuisi hitailla julkisilla menemään Paloheinään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukko voisi olla siloposkinen luisteluhiihtäjä. Lämmityksenä kaukolämpö. Hiihdossa on vaan se vika, ettei pääse suoraan suorituksen jälkeen saunaan. Joutuisi hitailla julkisilla menemään Paloheinään.
Leppävaarassa kertoi aina käyneensä hiihtämässä,mutta joo tuo hiihto on kyllä semmoinen laji että auto pitäisi olla ellei asu ladun varressa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leppävaarassa kertoi aina käyneensä hiihtämässä,mutta joo tuo hiihto on kyllä semmoinen laji että auto pitäisi olla ellei asu ladun varressa.
Paloheinään pääsee kätevämmin yhdellä vaihdolla. Ensin metrolla Sörnäisiin, ja sitten bussilinjalla 66 Paloheinään.
- Anonyymi
Kyllä nyt on Baltsun elämä sellaisessa umpikujassa että joku ratkaisu ja uusi suunta siihen on löydyttävä. Näin ei voi jatkua.
Koronan aikana monet muutti Lappiin. Siitä tarinasta sai irti monenlaista somekontenttia. Lapissa Baltsulle olisi tarjolla myös urbaaneja mukavuuksia. Esim. Leville jos muuttaa niin siellä on baarit, urheilukaupat, elokuvateatterit, netti toimii, on ravintoloita ja huvituksia. Moonbootsit jalassa voi tarpoa tunturissa, ja eikös Baltsu ostanut vaelluskengät tai polkujuoksukengät myös.
Toinen vaihtoehto on tämä korpeen muuttaminen. Onko se sitten Perä-Berberiaan tai P-Arjalaan? Siellä voi lenkillä morjestella ohi ajavia rajamme vartijoita. Tai näyttää keskisormea jos on sellainen fiilis. Baltsu innokkaana saunojana voi lämmitellä puukiuasta järven rannassa.
Kesällä voi Marialla polkaista Rajapatsaan S-Markettiin ostoksille ja Lidilikin löytyy kyllä. Talvella vaan karvalakki päähän, Moon bootsit jalkoihin ja mopedilla kauppareissulle. Päälle voi laittaa huomiovärisen toppatakin jollaista maaseudun traktorimiehet, tukkirekan kuljettajat, metsästäjät, eläkeläiset, pilkkijät ja muut käyttää nykyään laajalti.
Idearikkaana visionäärinä Baltsu varmasti keksisi monia suunnitelmia, miten maaseutua voitaisi kehittää. Kyläyhdistys saisi oivan suunnannäyttäjän Baltsusta.- Anonyymi
Loistavia ideoita Baltsulle itsensä kehittämiseen. Muutto maalle tosiaan on ainoa pakokeino oravanpyörästä. Onkohan Helsingin ydinkeskustasta tullut ikinä yhtään hyvää ulkoilmaurheilijaa? Lasse Virenkin treenasi mieluiten metsässä, vaikka ratajuoksija olikin. Kyllähän kaikenlainen hälinä ja jatkuva suojateiden ylittäminen vaikeuttaa keskittymistä oikean vauhdin ylläpitämiseen. Treenistä helposti tulee limiitillä menemistä, siispä never easyä. Puhumattakaan kantakaupungin katupölystä, muista ilmansaasteista ja tuulisuudesta.
- Anonyymi
Jos se oli se elämänmuutos, kun Baltsu lopetti juoksemisen. Sitten lopetti myös blogin pitämisen.
- Anonyymi
Pitkäänhän Baltsu jo haaveili juoksemisen lopettamisesta. Jo vuonna 2019 kun teki paluun foorumille, kirjoitti miten nyt aikoo viimeisen kerran harjoitella maratonille. Maratonille asti ei vaan koskaan päässyt, ja yhden treenivuoden sijaan tulikin kaksi, kolme ja neljä kertaa. Nyt juokseminen on tosiaan lopetettu nykymuodossaan, vamman varjolla tosin. Luulen, että oikeasti pystyisi hölkkäämään, mutta ei vaan hotsita yhtään hidas juoksuharjoittelu.

Pullo vei voiton.

Mitähän kaveri puuhaa? Onko jotain yritystä opintojen osalta, tietääkö kukaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkäänhän Baltsu jo haaveili juoksemisen lopettamisesta. Jo vuonna 2019 kun teki paluun foorumille, kirjoitti miten nyt aikoo viimeisen kerran harjoitella maratonille. Maratonille asti ei vaan koskaan päässyt, ja yhden treenivuoden sijaan tulikin kaksi, kolme ja neljä kertaa. Nyt juokseminen on tosiaan lopetettu nykymuodossaan, vamman varjolla tosin. Luulen, että oikeasti pystyisi hölkkäämään, mutta ei vaan hotsita yhtään hidas juoksuharjoittelu.
Nyt haaveista tuli totta ja olisi aikaa toteuttaa itseään kuten haluaa, mutta mitään ei näytä tapahtuvan.

Baltsun toksisuus ampui itseään jalkaan. Ei voi käydä rennosti hölkkäilemässä, kun haukkui hitaat hölkkääjät ja vantaalaiset suohon aikaisemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt haaveista tuli totta ja olisi aikaa toteuttaa itseään kuten haluaa, mutta mitään ei näytä tapahtuvan.
Taitaa se Baltsun itsensä toteuttaminen olla punalappu tuotteiden syömistä ja oluen lipittämistä.
- Anonyymi
Käy salilla välillä ja pulahtamassa ja mukamas perehtyy asioihin mistä tekee sitten oo aa ee videon.
- Anonyymi
Fanit toivovat vähemmän perehtymistä ja enemmän videoita pulahtelusta. Oo aa ee:n säestämänä.
- Anonyymi
Ei ole vielä palkannut lukijoita sentään itselleen. Taitaa valuutta rajoittaa. Oo aa ee.
- Anonyymi
2.05 tavo puolikas etenee kuin cha cha chaa.
- Anonyymi
Baltsu käyttää Youtube-kanavallaan edelleen itsestään nimitystä premium runner, vaikka ei ole harjoitellut kunnolla lähes vuoteen ja nyt korvaavatkin treenit näyttävät hiipuneen. Mutta ehkä tuolla käsitteellä on aivan oma merkityksensä ja Baltsu on kuin onkin edelleen premium-tason juoksija. Baltsulle sopiva luokitus voisi olla esim. seuraava:
Normal run: juoksutreeni + normaalit palautusjuomat
Brutal run: juoksutreeni ilman palautusjuomia
Premium run: palautusjuomat ilman juoksutreeniä- Anonyymi
Kerran juoksija, aina juoksija. Juokseminen ei lopu henkisesti koskaan.
- Anonyymi
Voihan sitä kaljalla palautella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan sitä kaljalla palautella.
Palautuminen onkin Baltsulle tarpeen, juostuaan vuosia never easyllä. Kaksi vuotta palauttelua niin sitten voikin jo varovasti aloitella juoksemista uudestaan.
- Anonyymi
Itse asiassa viisasta ottaa kevyesti (ei juoksua) mutta olla silti juoksija. Muut saa nyt raastaa ja hikoilla.
- Anonyymi
Pohjalta on hyvä ponnistaa ylöspäin. Näkee miten kunto nousee. Baltsun treeni menetelmillä ei tosin kestä kovin kauan sekään ilo.
- Anonyymi
Baltsu treenasi käytännössä always easy-metodilla.
Ei tainnut koskaan tehdä ulkona edes puolimara-vauhtisia vetoja tai vk:ta. Maravauhtisia lenkkejä juoksi toki jonkun verran. Olisiko ollut jotain 4.40 hänen maratonvauhtinsa kun oli hyvässä kunnossaan.
Mutta oikeasti kovia VK-treenejä tai maksimihapenottoa ei tehnyt ollenkaan. Pelkkää hidasta juoksua ja luuli ilmeisesti, että pelkkä määrä riittäisi jonnekin 2.50-2.40 - maratonaikoihin.- Anonyymi
Voihan sen näinkin tulkita. Toisaalta ne helpot lenkit Baltsu juoksi kuntoonsa nähden liian kovaa, jonka vuoksi ei jaksanut tehdä kovia harjoituksia ja piti runsaasti mehutaukoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan sen näinkin tulkita. Toisaalta ne helpot lenkit Baltsu juoksi kuntoonsa nähden liian kovaa, jonka vuoksi ei jaksanut tehdä kovia harjoituksia ja piti runsaasti mehutaukoja.
Ihan normaali tyypillinen ongelma. Kevyt liian kovaa ja kova liian kevyesti. Kyllähän tuolla tyylillä moni maaliin pääsee (Baltsu ei tosin edes viivalle), mutta tulokset menee hiljalleen laskusuuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan normaali tyypillinen ongelma. Kevyt liian kovaa ja kova liian kevyesti. Kyllähän tuolla tyylillä moni maaliin pääsee (Baltsu ei tosin edes viivalle), mutta tulokset menee hiljalleen laskusuuntaan.
Joo näin meni ukkelilla. Rupes kylähölkkääjät, kaljamahaiset farkkujalkaiset hupijuoksijat sekä naapurin mummot lappamaan vasemmalta ja oikealta ohi niin piti keksiä "loukkaantuminen".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo näin meni ukkelilla. Rupes kylähölkkääjät, kaljamahaiset farkkujalkaiset hupijuoksijat sekä naapurin mummot lappamaan vasemmalta ja oikealta ohi niin piti keksiä "loukkaantuminen".
Ukkelilla oli kriteerinä häpeällisen hitaalle juoksulle 5min/km. Siihen kun ei pystynyt enää niin, joutui lopettamaan juoksentelun.
- Anonyymi
Baltsuhan teki 3x2km vetoja piti tehdä 4 kertaa mutta kesken jäi niin siinähän rupesi piiputtamaan jo vähän alle 4 min/km vauhdissa ja siitä oli muutama viikko ruotsin puolikkaalle joten ei tarvitse ihmetellä että tulos oli 1.33.itse en usko ollenkaan tuohon loukkaantumiseen ukkelin kunto on vain romahtanut jossain vaiheessa liian kuormittavan treenauksen takia josta ei palautunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukkelilla oli kriteerinä häpeällisen hitaalle juoksulle 5min/km. Siihen kun ei pystynyt enää niin, joutui lopettamaan juoksentelun.
Juu. Syksyllä kokeili hölkkää ja oliko se 6.30/km?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Syksyllä kokeili hölkkää ja oliko se 6.30/km?
4.30/km
- Anonyymi
Pelkkä määrä riittää ihan helposti 2:50-2:40 aikoihin, jos on yhtään lahjakkuutta. Maratonjuoksija ei tarvitse mitään maksimihapenottoa. Baltsun ongelma oli, että juoksi liian kovaa, katsoi vauhtia, ei sykkeitä.

Nuo monet ultrahölkkääjät eivät juokse lähellekään noita aikoja. Vaikka "juoksevat" aika paljon määrää, niin kaikki kun on hidasta niin edes kymppi ei mene alle 40 min. Saati sitten maraton 2.50.
Miten juokset yhtäkkiä maratonin 4min/km-vauhdilla, jos juokset vain hidasta hölkkää? Voin sanoa, että ei onnistu. Tarvitaan kovempaa vauhtia myös.
Maksimihapenotto on suurin maratontulosta ennustava mitattavissa oleva asia. Yksinään se ei riitä, mutta jos se on huono niin vaikka juoksisi 300 kilometriä hölkkää viikossa, niin ei kulje maraton. Kukaan ei voi maratonia vetää ns. täysillä ja siksi tarvitaan väljyyttä vauhtireservin ja hapenoton puolelta.
Kunto tehdään avainharjoituksilla. Hidas määrä ei kehitä alun jälkeen yhtään, tulee vain hyväksi juoksemaan hitaasti. Sen takia kai moni menee noille ultrakävely/retkeily-matkoille kun kovaa treenaaminen ei maistu.
Baltsu ei tehnyt kovia treenejä käytännössä koskaan ja siksi juoksukuntokin meni koko ajan vain huonompaan.
VK:ta kun tekisi kahdesti viikkoon, niin kehitystä tulisi. - Anonyymi

VK:ta kun tekisi kahdesti viikkoon, niin kehitystä tulisi.Itse puhuin ihan kokemuksesta, mutten olekaan keski-ikäinen henkilö vaan parikymppinen. 4 min/km ei ole kovin pahaa vauhtia, jos on hölkkäämällä määrää saanut itsensä kuntoon.
300 kilometriä viikossa nyt on ihan tyhmää, mutta hölkkäilemällä 70-80 km viikossa juoksee maratonin helposti 2:40-50, jos on yhtään sitä lahjakkuutta. Ultrat taas vetävät puoleensa aikalailla vain lahjattomia, jotka haluavat haastaa itsensä. Reilusti yli 100 kilometrin viikoissa ei ole oikein mitään järkeä, jos ei ole ammattilainen tai pyri sellaiseksi.
Koko ajan se hölkkäämälläkin kunto kehittyy ja pystyy juosta samalla sykkeellä kovempaa ja kovempaa. Jos joutuu 2:40-50 maratontulokseen treenaamaan "kovaa", ei ole kovin lahjakas kestävyysjuoksija.
- Anonyymi
Baltsu oli kova juoksija. Aika kullittaa muistot.
- Anonyymi
Toi on kyllä totta. Ei näkynyt Baltsun harjoittelussa kunnon laadukasta vauhtitreeniä. Ulkona. Matolla kyllä. Pitkillä lenkeillä veti kuitenkin semikovaa 4.30.
- Anonyymi
Kellot seis polviin nojaillen. Maton rullatessa kenkiä vaihtaen. Mitä näitä nyt oli.
- Anonyymi
Mäkivedot, monipuolinen vauhtitreeni jne... harjoittelusta puuttui kokonaan. Mitä se Baltsun voimaharjoittelu salilla on sitten ollut keholle sitä ei tiedä kukaan tai onko ollut yhtään mitään. Baltsun istuva juoksuasento paljasti lihasheikkoudet keskivartalon osalta mitä videoissa on näkynyt. Baltsu ei osannut myöskään pitää kevyempiä viikkoja, eikä vauhtikestävyyttä viety vähitellen pidemmälle harjoittelussa kisojen lähestyessä. Baltsu juoksi kuntoonsa nähden kevyet liian kovaa ja sivuutti viikon kovat treenit kun oli ajautunut keskihölmölle kaistalle.
- Anonyymi
Kylä näin on. Tärkeintä oli päteä kevyellä viiden minuutin kilsavauhilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylä näin on. Tärkeintä oli päteä kevyellä viiden minuutin kilsavauhilla.
Ukkeli puhui foorumilla 2019 että 4.40-4.30min/km vielä pk vauhtia ei sitten tainnut oikeasti olla.
- Anonyymi
Joillakin juoksijoilla on ollut rokotuksen aiheuttamia ongelmia. Baltsu oli vahva rokotteiden puolestapuhuja ja oli sitä mieltä, että väestö on pakkorokotettava ja rokottamattomat eristettävä yhteiskunnasta. Nyt on voinut ilmaantua ongelmia pumpun kanssa eikä kehtaa myöntää sitä kaiken sanomansa jälkeen.
- Anonyymi
Höpsis. Mitään ongelmaa rokotteista ei ole. Pumppu ongelmat johtuvat liiasta oluen juonnista.
- Anonyymi
Baltsu on hyvin lahjakas juoksija, mistä osoituksena maraton neljän tunnin pintaan vuonna 1999 vain neljän harjoituslenkin jälkeen. Mielestäni Baltsulla oli kaikki geneettiset mahdollisuudet juosta Seppoa parempi aika maratonilla, mutta muutamat väärät valinnat vuosien varrella johtivat siihen, että Seppo yleisesti nähdään juoksupiireissä eräänlaisena kuninkaana, kun taas Baltsun on tyytyminen hovinarrin asemaan.
Oma teoriani on, että syöksykierre alkoi kun rippikoulu jäi kesken yhden päivän jälkeen, koska ulkona oli — Baltsun omien sanojensa mukaan — liian hyvä sää kirjojen lukemiselle. Jos silloin Baltsu olisi ottanut itseään niskasta kiinni ja hammasta purren suorittanut rippikoulun päätökseen, niin se olisi tuonut eräänlaisen onnistumisen elämyksen, joka olisi varmasti myöhemmässä vaiheessa elämää siivittänyt Baltsun pysäyttämättömään nousukiitoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu on hyvin lahjakas juoksija, mistä osoituksena maraton neljän tunnin pintaan vuonna 1999 vain neljän harjoituslenkin jälkeen. Mielestäni Baltsulla oli kaikki geneettiset mahdollisuudet juosta Seppoa parempi aika maratonilla, mutta muutamat väärät valinnat vuosien varrella johtivat siihen, että Seppo yleisesti nähdään juoksupiireissä eräänlaisena kuninkaana, kun taas Baltsun on tyytyminen hovinarrin asemaan.
Oma teoriani on, että syöksykierre alkoi kun rippikoulu jäi kesken yhden päivän jälkeen, koska ulkona oli — Baltsun omien sanojensa mukaan — liian hyvä sää kirjojen lukemiselle. Jos silloin Baltsu olisi ottanut itseään niskasta kiinni ja hammasta purren suorittanut rippikoulun päätökseen, niin se olisi tuonut eräänlaisen onnistumisen elämyksen, joka olisi varmasti myöhemmässä vaiheessa elämää siivittänyt Baltsun pysäyttämättömään nousukiitoon.Tiesikö baltsu alitajuisesti tuon päätöksen tehdessään ettei tulisi menemään naimisiin? Kirkossa vihkimisen vaaditaan rippikoulun suorittaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesikö baltsu alitajuisesti tuon päätöksen tehdessään ettei tulisi menemään naimisiin? Kirkossa vihkimisen vaaditaan rippikoulun suorittaminen.
Baltsun rippikoulukeskeytys ja juoksuun hurahtaminen johtuvat luultavasti siitä, että ukkelilla pippeli ei toimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsun rippikoulukeskeytys ja juoksuun hurahtaminen johtuvat luultavasti siitä, että ukkelilla pippeli ei toimi.
Täällä on kirjoiteltu loskan heittämisestä jalat mäkkilaatikon päällä. Näinköhän lentää oikeasti mitään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on kirjoiteltu loskan heittämisestä jalat mäkkilaatikon päällä. Näinköhän lentää oikeasti mitään?
Laiskasti valuttelee, koostumus vetinen ja löysän alistunut.
- Anonyymi
Oikeastaan Baltsu pärjäsi ihan hyvin, kun ei sentään sydän räjähtänyt noin kovan reenin ja vähän unen yhdistelmän tuloksena. Ukkelillahan oli ollut sydänlihastulehdus joka kuulemma vei kuolemanpelon. Ihme kyllä, ei ajanut itseään ihan tilttiin, mutta tuli kyllä noita sairastumisia ja loukkaantumisia.
- Anonyymi
Uusi video ulkona! Täällä on pöksyt jo tahmeat ja näppis jää sormiin kiinni. Miksi ei mennyt Vantaalle retkelle?
- Anonyymi
Ukko kadotti Polarinsa. No eipä sitä tarvitse kun ei juokse.
- Anonyymi
Kuka makasi liukuportaissa? Miksi lopetti kuvaamisen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukko kadotti Polarinsa. No eipä sitä tarvitse kun ei juokse.
Söpöä kun söi jäisiä lakuja ja joi kahvia.
- Anonyymi
Mainitsi kuitenkin Vantaan. Ei voinut vältää kiusausta.
- Anonyymi
Rippikoulu jäi kesken.
Naisjutut jäi kesken.
Gradu jäi kesken.
Urheilu-ura jäi kesken.
Onko ukko saanut mitään vietyä loppuun?- Anonyymi
Miksi kysyt kun tiedät vastauksen.
- Anonyymi
Foorumeilta lensi pihalle.
Juoksukenkäblogi jäi kesken. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kysyt kun tiedät vastauksen.
Olisi kiinnostanut, sillä eihän kukaan voi olla niin onneton, ettei yhtäkään asiaa saa vietyä maaliin elämänsä aikana, Vai voiko?
- Anonyymi
Noinhan se on paitsi että naisjuttuja Ballukalla on ollut vain omassa mielikuvituksessaan.
- Anonyymi
Katkeamaton ura yhteiskunnan turvaverkoston varassa roikkumista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkeamaton ura yhteiskunnan turvaverkoston varassa roikkumista?
Blogi jäi kesken
Instagram jäi kesken
Twitter jäi kesken
Työura jäi kesken ennen kuin alkoikaan
Tallinnan maraton v2022 jäi kesken ennen kuin alkoikaan
Saunaillat jäi kesken ennen kuin alkoikaan
Juoksukoulu videot jäi kesken
2.05 maratonprojekti jäi kesken
top4running yhteistyö jäi kesken
polven kuntoutus jäi kesken
- Anonyymi
Toi retki ja uimassa käynti
- Anonyymi
Huvittavan uuden biisin oli videon alkuun saanu. Toi minuu häiritsee ku on tollanen veden lotraaja, et tollasen kävelyn jälkeen suihkuun ennen pilatesta, ei ois tarvinu, varmaan aamullakin käyny. Miehen ei tarvi ku hikiliikunnan jälkeen käydä ja sekään ei o niin justiinsa ja ilman liikuntaa joka toinen tai jopa kolmas päivä. Hänen muki asiat on ihan parhaita, et yököttää juoda pullon suusta, on melkonen epeli, ja siinäkin mielessä liikaa hiilijalanjälkeä ku omat mukit jokaiselle juomalle eikä varmaan välitä vaikka olis muovia.
- Anonyymi
Onhan tärkeä käydä 4 krt päivässä suihkussa, jos vaikka kävisi flaksi. Sen todennäköisyys on kuitenkin hyvin korkea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tärkeä käydä 4 krt päivässä suihkussa, jos vaikka kävisi flaksi. Sen todennäköisyys on kuitenkin hyvin korkea.
Kikkelin voi pestä lavuaarissa jos käy flaksi. Pieni hienhaju on vain kuumaa.
- Anonyymi
Baltsu tykkää ottaa nöyrän alistuneen katseen yläviistoon, sulkea huulensa varoen pullonsuun ympärille ja imeä lujasti vähän kuolaa valuttaen. Ei sovi kuin kotiin tai yrjönkadulle tuollainen pullotekniikka, joten korvamuki on julkisilla paikoilla saatava tai itku pääsee. Kotona voi se pullokin juomisen päälle sujahtaa vaikka... herraisä... nyt ottaa eteen...
- Anonyymi
Rippikoulusta lähti keskeyttämisen ja luovuttamisen kierre.
Kaikki juoksutavoitteet on jäänyt suorittamatta, samoten ne Bentleyn hankinnat ja miljonääritavoitteetkin.
Luovuttajat eivät koskaan menesty ja menestyjät eivät koskaan luovuta. - Anonyymi
Baltsu alkaa olemaan jo kulttimaineessa juoksupiireissä eikä koskaan edes tarvinnut saavuttaa tavoa on se jonkunlainen onnistuminen minusta.
- Anonyymi
Juoksupiireissähän Baltsu on naurun ja irvailun kohde eikä se ole mikään hyvä meriitti.
- Anonyymi
Tänään on 1. helmikuuta. Hyvää Joulua!
- Anonyymi
Voisiko joku tiivistää Matkalla kohti uutta minää-videon? En mitenkään pysty katsomaan 51:28 pituista videota...
- Anonyymi
Suurin elämän kriisi juoksemisen loppuminen, suurempi kuin sydänlihastulehdus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin elämän kriisi juoksemisen loppuminen, suurempi kuin sydänlihastulehdus.
Vantaalaiset runkkareita, Baltsu voi tosi huonosti Vantaan episodin aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vantaalaiset runkkareita, Baltsu voi tosi huonosti Vantaan episodin aikana.
Juoksijalehti paskaa. Kukaan ei tule juoksijaksi lukemalla sitä.
- Anonyymi
Tämä uusi lakimuutos lämmitti sydäntä ja aikoo jatkossa olla rohkeasti oma värikäs itsensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juoksijalehti paskaa. Kukaan ei tule juoksijaksi lukemalla sitä.
Ei lukenut mitään ylioppilaskirjoituksiin ja kirjoitti matikasta laudaturin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lukenut mitään ylioppilaskirjoituksiin ja kirjoitti matikasta laudaturin.
Numerolapunraiskausta se etteivät oppilaat yritä tehdä hyvää suoritusta kokeessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Numerolapunraiskausta se etteivät oppilaat yritä tehdä hyvää suoritusta kokeessa.
Juoksussa pitäisi pyrkiä juoksemaan niin hyvin lähdöstä maaliin kuin mahdollista. Amiksille riittää päästä matka läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juoksussa pitäisi pyrkiä juoksemaan niin hyvin lähdöstä maaliin kuin mahdollista. Amiksille riittää päästä matka läpi.
Baltsu haluaa luoda uuden identiteetin juoksijaidentiteetin tilalle.
Baltsulla hyvät valmiudet luoda juoksutalli, mutta ei kiinnosta.
Baltsu ei ole saanut yhtään tavoitteita täytettyä juoksussa, mikä syö miestä.
Idiootit voittaa jos Baltsu antaa periksi.
Pakko vähentää krossaria jotta saa fokuksen ajatteluun ja urheilun mielestä pois.
Ei olisi ehkä hengissä muuten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu haluaa luoda uuden identiteetin juoksijaidentiteetin tilalle.
Baltsulla hyvät valmiudet luoda juoksutalli, mutta ei kiinnosta.
Baltsu ei ole saanut yhtään tavoitteita täytettyä juoksussa, mikä syö miestä.
Idiootit voittaa jos Baltsu antaa periksi.
Pakko vähentää krossaria jotta saa fokuksen ajatteluun ja urheilun mielestä pois.
Ei olisi ehkä hengissä muuten.Siitä ei tule mitään että menisi juttelemaan lääkärille.
Pitää muuttaa itseään ja ohjelmoida aivot uudestaan. - Anonyymi
Ei, mutta vaikuttaa katsomatta klassikolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin elämän kriisi juoksemisen loppuminen, suurempi kuin sydänlihastulehdus.
Helpolla on mies päässyt. Ei tiedä normaalista elämästä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juoksijalehti paskaa. Kukaan ei tule juoksijaksi lukemalla sitä.
Vielä vähemmän tulee juoksijaksi Baltsun juoksukouluvideoita katsomalla. Niissä ei puhuta juoksemisesta yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lukenut mitään ylioppilaskirjoituksiin ja kirjoitti matikasta laudaturin.
On se lahjakas! Luulisi että Baltsu olisi saanut Nobelin mutta mies ei ole 30 vuodessa saanut edes kauppatieteen maisterin tutkintoa valmiiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä vähemmän tulee juoksijaksi Baltsun juoksukouluvideoita katsomalla. Niissä ei puhuta juoksemisesta yhtään mitään.
Pitää varata maratonmatka ja dokata viikonloppuna. Niinhän se sanoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Numerolapunraiskausta se etteivät oppilaat yritä tehdä hyvää suoritusta kokeessa.
Baltsun numerolapunraiskaamisesta puhuminen on koomista, kun itsellä jää kaikki kesken, ihan aina. Baltsun herjaamat ukot ja akat kuitenkin käyvät töissä, hoitavat perhettä ja omistavat talot ja autot. Ei se ihan päin persettä silloin ole voinut mennä yrittämisen osalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se lahjakas! Luulisi että Baltsu olisi saanut Nobelin mutta mies ei ole 30 vuodessa saanut edes kauppatieteen maisterin tutkintoa valmiiksi.
Baltsu on lahjakas, mutta kaiken pitäisi tapahtua sormia napsauttamalla. Ei ole valmis pitkäjänteiseen työhön. Juoksuun kyllä panosti, mutta siinäkin ahnehti liikaa, mikä johti homman loppumiseen ennenaikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu on lahjakas, mutta kaiken pitäisi tapahtua sormia napsauttamalla. Ei ole valmis pitkäjänteiseen työhön. Juoksuun kyllä panosti, mutta siinäkin ahnehti liikaa, mikä johti homman loppumiseen ennenaikaisesti.
Panosti joo, mutta tekemisessä ei ollut päätä eikä häntää. Ja nyt tulos on kaikkien nähtävillä.
- Anonyymi
Baltsu on niin lahjakas ettei tläasteellä ja lukiossa tavinut tehdä mitään, silti sai kirjoituksissa L:n ja valtakunnallisessa matikankokeessa 11. Arvosteluskaalaa piti muuttaa kun muut oli niin paskoja ja silti ero muihin oli massiivinen.
Vantaalaiset on vainonut viimeiset 10v ja viime loppuvuosi oli raskasta tämän vainon takia. Juoksija lehteäkin oli tilannut 10v mutta ei lukenut niitä ollenkaan kun oli niin paska. - Anonyymi
Baltsu on jotenkin epäsosiaalinen tapaus. Riidoissa kaikkien kanssa, joihin ottaa kontaktia. Ystäviä ei ole. Sääliksi käy ukkoa.
- Anonyymi
Ei kannata olla. On valinnut oman tiensä.
- Anonyymi
Uusi video kannattaa katsoa jos haluaa rautaisannoksen positiivisuutta.
- Anonyymi
Baltsun uusi Miami-lippis sopii kuin nenä päähän. Tuo UA-lippiskin on kuuminta muotia ennen kuin kukaan edes tajuaa sitä. Baltsu on hipsterien eliittiä. Muodissa mukana 10 vuotta muita edellä. Mahdollisimman räikeitä värejä ale-korista. 90-luvun insinöörivaatteet tulevat ihan varmasti 2030-luvulla muotiin.
- Anonyymi
Anteeksi muuten, että pilkkasin insinöörejä.
- Anonyymi
Aikuinen mies käyttää lippalakkeja ja vielä sellaisia jotka näkyvät avaruuteen asti. Teini-ikäisilläkin on parempi tyylitaju, mutta baltsun kohdalla puhutaankin aina muodista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi muuten, että pilkkasin insinöörejä.
Insinöörit käyttävät korkeintaan baseball-lippistä.
- Anonyymi
Puolet videosta jotain muistelua ala-asteelta. Kapro sanoo että kolmosluokkalaiset ovat ykkösluokkalaisen tasolla ja esittää ratkaisuna luokalle jättämistä kaksi kertaa peräkkäin ja ongelma ratkeaa sillä. Tässä tapauksessa puhutaan ulkomaalalaisista oppilaista, jotka tulevat maista jossa keskimääräinen ÄO on 70. Ruotsissa on lukioita joista valmistuu luku- ja kirjoitustaidottomia oppilaita.
- Anonyymi
Viiskymppinen äijä kehuskelee ala-asteen aikaisilla "saavutuksillaan". Missä on aikuisen miehen saavutukset? Ja tähän ei tarvitse vastata, kun niitä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viiskymppinen äijä kehuskelee ala-asteen aikaisilla "saavutuksillaan". Missä on aikuisen miehen saavutukset? Ja tähän ei tarvitse vastata, kun niitä ei ole.
No ukkeli kuitenkin harjoitteli vuosi sitten 2.45 tasolla maratonille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ukkeli kuitenkin harjoitteli vuosi sitten 2.45 tasolla maratonille.
2:45-tasolla? Hahaha! Anna mun nauraa... 1:33-puolikkaan tasollahan herra oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2:45-tasolla? Hahaha! Anna mun nauraa... 1:33-puolikkaan tasollahan herra oli.
Ukkelin peruslenkkivauhdit ja -määrät oli 2.45 maratoonarin tasolla. Never easy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukkelin peruslenkkivauhdit ja -määrät oli 2.45 maratoonarin tasolla. Never easy!
Eivät olleet. Tai no, "helppojen" vauhdit olivat mutta sykkeet huitelivat taivaissa. Eli toisin sanoen ei ollut enää kapelle peruslenkkivauhtia lähelläkään.
Todellisuudessa ukkeli veteli vk-alueen alareunaa "hitaimmat mitä pystyi", jonka johdosta piti aina kelloja seisottaa 5-15 minuuttia tuntia kohden kun piti tasata happea.
- Anonyymi
Harmi että silloin kun kape juoksi maraton ennätyksensä niin ei vielä ollut niken pomppukenkiä olisi varmasti menny alle 3 tuntia.
- Anonyymi
Kyllä silloin Adiokset oli jo keksitty, mutta Kape taisi juosta jollakin hitaammalla pronaatiotuetulla mallilla.
- Anonyymi
Ja jos sedällä olisi munat se ei olisi kape. Puhutaan kuitenkin jossittelun kuninkaasta, eli eiköhän tuolta olisi ollut 1.57 nipistettävissä kun pyörremyrsky olisi osunut selän taakse koko matkalle.
- Anonyymi
Okei, muutetaan jälkikäteen tulokseksi 2:59 (3:03 sijaan). Baltsu saa myös laskea mattotulokset mehutauoilla ennätyksiksi, niin kaikki ovat tyytyväisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei, muutetaan jälkikäteen tulokseksi 2:59 (3:03 sijaan). Baltsu saa myös laskea mattotulokset mehutauoilla ennätyksiksi, niin kaikki ovat tyytyväisiä.
Itse arvostan Baltsun 2:45 tasolle, kun juoksi peruslenkkejä yhtä lujaa kuin tuntemani 2.45 tason juoksijat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse arvostan Baltsun 2:45 tasolle, kun juoksi peruslenkkejä yhtä lujaa kuin tuntemani 2.45 tason juoksijat.
Baltsu ei juokse enää yhtää kisaa, saatikka maratonia. Baltsun voi nähdä enää stringeissä pilatestunnilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu ei juokse enää yhtää kisaa, saatikka maratonia. Baltsun voi nähdä enää stringeissä pilatestunnilla.
Uskon, että paluu hölkkäpoluille tapahtuu ensi vuonna. Mutta se on vain sellaista hupihölkkää, ukosta ei enää olisi 2.45 tason kilpajuoksijaksi.
- Anonyymi
Juoksu on sopiva laji ihmiselle joka ei oikein muuten menesty missään. Tarvitsee vain laittaa tossua toisen eteen ja olla somessa niin saa peukkuja
- Anonyymi
Koska Baltsun contenttia ei enää jaksa katsella, niin viihdytänpä itseäni kirjoittamalla tarinan omasta ensikontaktistani Baltsuun ja päinvastaisiin suuntiin menneistä kehityskäyristä.
Monia vuosia sitten alkoi vuosia jatkunut voimaharjoittelu kyllästyttää. Iän myötä tulokset eivät enää meinanneet parantua, mikä söi motivaatiota. Lisäksi, vaikka lihaskunto oli rautaa, niin aerobinen kunto oli luokaton. Vaikka jaksoin nostaa kivitalon, niin työpaikan TYKY-päivän UKK-kävelytestissä hävisin tyyliin röökiä vetäville mummoille.
Aloin sitten viritellä juoksuharrastusta käyntiin. Raportoin edistymisestäni FutisForumin lenkkitopicciin, joka oli varmaan koko riitaisen keskustelupalstan hyvähenkisin nurkkaus. Henki oli positiivinen ja kannustava, mukana myös kovia juoksijoita Don Validosta alkaen. Oma lenkkeilyni oli varovaista aloittelua, matalilla tehoilla ja maltillisella volyymilla. Olin ennenkin yrittänyt aloitella juoksuharrastusta, mutta hajottanut aina jalkani liian kovilla tehoilla. Vahingosta viisastuneena otin nyt alun rauhallisesti.
Sitten paikalle pölähti Baltsu, joka paalutti että minun (ja muutaman muun palstan aktiivin) juokseminen on täysin pilipalitasoa, eikä jengillä ole mitään käsitystä lajin vaatimustasosta. Seuranneen riidan aikana läpi käytiin toki kaikki NR-jutut yms. vakiomaneerit, jotka kaikki jo varmaan osaavat ulkoa.
Muutamien bannien ja varoitusten jälkeen Baltsu sai toki lopulta ikibännit FutisForumille, kuten kaikkialle muuallekin, missä on heilunut.
Itse annoin piut paut Baltsun horinoille ja jatkoin konservatiivista, hitaasti nousujohteista juoksentelua. Ensimmäinen maraton taisi olla luokkaa 4:10, vaikka jonkinlaista harjoittelua oli jo pari vuotta takana. Eli ei mitään Baltsumaista neljä lenkkiä ja maraton neljään tuntiin tyylistä menoa :D
Vielä lisää vuosia ja vuosia samanlaista, konservatiivista, mutta nousujohteista pitkän tähtäimen harjoittelua.
Noh. Tähän päivään tultaessa maratonennätys on nyt 2:52 ja risat, puolikkaan 1:21 ja risat. Ikää pari vuotta vähemmän kuin Baltsulla. Kisastartteja on tullut kymmeniä ja olen aina nauttinut kilpailemisesta tapahtumasta riippumatta.
Ikinä ei ole tarvinut vetää mitään “never easyä”. Tehot ja määrät ovat kasvaneet sitä mukaa kun kunto on kasvanut, luonnollisesti, ilman repimistä. Yhtäkään isompaa loukkaantumista ei matkan varrelle ole sattunut. Juoksua aloitellessani asetin tavoitteeni 10 vuoden päähän, toki pieniä välitavoitteita joka vuodelle.
Vaikka Baltsun tylytys vuosia sitten oli itselleni lähinnä huvittava kuriositeetti, on silti jotenkin sairaalla tavalla erittäin tyydyttävää nähdä, kuinka loistava nykytilanne itselläni on Baltsuun verrattuna! Itselläni rakas juoksuharrastus myös jatkuu edelleen perheen ja työn ehdoilla. Ennätyksiä alkaa olla jo aika haastavaa parannella, ikä alkaa painaa kuten Baltsullakin :)
Ps. Asun Vantaalla.- Anonyymi
Mukava hyvänmielen tarina Vantaalta. Kiitos siitä. Mikä olikaan opetus, ei pidä ahnehtia :-)
- Anonyymi
Milläs ohjelmilla pääsit tuolta "röökiä polttavat mummot voittivat kävelyssä" - lähtötasolta 2:51 kuntoon ja monta vuotta meni aikaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milläs ohjelmilla pääsit tuolta "röökiä polttavat mummot voittivat kävelyssä" - lähtötasolta 2:51 kuntoon ja monta vuotta meni aikaa?
Tekee päinvastoin kun kaapro-neiti uhoaa ja tekee. Tulosta tulee.
- Anonyymi
Onko Baltsu tosiaan valloittanut myös Futis Foorumin uransa varrella? No huh, on se joka paikkaan kerinnyt vuosien varrella. Ei siis mikään turha ukko! Totisesti ottanut koko netin haltuun. Jatkoajat, futisfoorumit, juoksufoorumin, Suomi24, Youtube, Blogi, Instagram, Twitter ja ties mitä vielä. Seuraava voisi olla vaikka Donald Trumpin isännöimä Truth social ja sitten tokentube.
Aattelin että aika tiukan haasteen heitti Baltsu kun pitäisi jaksaa katsoa 51 minuutin vuodatus video, mut tämän ketjun perusteella vaikuttaa kiinnostavalta. Pitää viikonloppuna käydä kuuntelemassa.- Anonyymi
Onkohan mitään forumia enää olemassa, mistä baltsu ei ole saanut kenkää? Kuinka se maailma voi olla niin väärässä ja baltsu ainoana oikeassa. Väärin ymmärretty nero jota osataan arvostaa vasta 100v kuoleman jälkeen.
- Anonyymi
"Milläs ohjelmilla pääsit tuolta "röökiä polttavat mummot voittivat kävelyssä" - lähtötasolta 2:51 kuntoon ja monta vuotta meni aikaa?"
2:52 :)
Mutta ei tosiaan mitään avaruustiedettä. N. 80% lenkeistä kevyttä PK:tä matalilla sykkeillä, 20% kehittäviä, eli vetoja, VK:ta jne.
Kisoihin valmistautuminen sitten jollain valmiilla ohjelmalla, olen itse tykästynyt McMillanin ohjelmiin. Ja tavoitteen määrittely TOSIASIOIHIN perustuen! Eli ennen treeniohjelman aloitusta kympin kisa, jossa raastetaan kaikki peliin, niin saadaan faktat lähtötasosta pöytään. Tästä sitten lasketaan realistinen kisatavoite maratonille, jota lähdetään treenaamaan. Ei mitään "minä juoksen 2:45" ja sitten on jalat hajalla.- Anonyymi
Ai niin ja siis vajaat 8 vuotta meni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin ja siis vajaat 8 vuotta meni.
Minkälaisilla viikkomäärillä pistelit menemään? Pysyvätkö /pysyivätkö tasaisina vuositasolla? Menee valitettavasti nyt off-topiciksi, mutta puhutaan nyt välillä oikeasta juoksustakin..

Ihan alussa jotain 40 - 50 kilsaa viikossa, siitä se kasvoi 80-90 kilsan kieppeille, johon on jämähtänyt. Harrastan tosin myös hiihtoa ja pyöräilyä.
Mutta se off-topicista, ei varasteta showta päätähdeltä :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin ja siis vajaat 8 vuotta meni.
Aloititko ennen vai jälkeen Kapen 3.03 sankariteon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloititko ennen vai jälkeen Kapen 3.03 sankariteon?
2015 aloittelin, en tiedä oliko ennen Kapen maratonenkkaa?
Kape muuten sanoi joskus että hiihdosta ei ole juoksulle mitään hyötyä. Taas kerran TÄYSIN päinvastaiset kokemukset. Viitisen vuotta sitten otin hiihdon mukaan ja kunto parani talvisin ihan älyttömästi. Siis myös juoksukunto. Esim. palauttaviin lenkkeihin hiihto sopii kuin nyrkki päähän ja mahdollistaa muutenkin isommat treenimäärät lähes olemattomalla loukkaantumisriskillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2015 aloittelin, en tiedä oliko ennen Kapen maratonenkkaa?
Kape muuten sanoi joskus että hiihdosta ei ole juoksulle mitään hyötyä. Taas kerran TÄYSIN päinvastaiset kokemukset. Viitisen vuotta sitten otin hiihdon mukaan ja kunto parani talvisin ihan älyttömästi. Siis myös juoksukunto. Esim. palauttaviin lenkkeihin hiihto sopii kuin nyrkki päähän ja mahdollistaa muutenkin isommat treenimäärät lähes olemattomalla loukkaantumisriskillä.Kape juoksi ennätyksensä jo 2013. Huvittavaa, että sen jälkeen vantaalaismetodeilla juoksun aloittanut on mennyt maratontuloksissa kirkkaasti ohitse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kape juoksi ennätyksensä jo 2013. Huvittavaa, että sen jälkeen vantaalaismetodeilla juoksun aloittanut on mennyt maratontuloksissa kirkkaasti ohitse.
Baltsu on koko juoksu-uransa aikana yrittänyt tulla paremmaksi kuin muut sen sijaan, että olisi yrittänyt tulla parhaaksi versioksi itsestään. Tämä johti jatkuvaan ahnehtimiseen vauhtien ja määrien suhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu on koko juoksu-uransa aikana yrittänyt tulla paremmaksi kuin muut sen sijaan, että olisi yrittänyt tulla parhaaksi versioksi itsestään. Tämä johti jatkuvaan ahnehtimiseen vauhtien ja määrien suhteen.
Baltsun pitäisi itsekin aloittaa juoksu maltillisesti ihan nollasta. 7min/km vauhdilla pk:ta tekemään. Ikää vaan taitaa olla jo sen verran, ettei enää ehdi seitsemän vuoden projektilla alle kolmen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsun pitäisi itsekin aloittaa juoksu maltillisesti ihan nollasta. 7min/km vauhdilla pk:ta tekemään. Ikää vaan taitaa olla jo sen verran, ettei enää ehdi seitsemän vuoden projektilla alle kolmen.
Ukkeli aloittaa 5min/km vauhilla. Pk, mitä se on? Kovaa se on juostava, never easy, jos kehittyä haluaa!
- Anonyymi
Taidanpa muuttaa Vantaalle. KU-58 olisi hyvä seura liittyä. Tavoitteeksi 3h alitus syksyn Vantaan maratonilla.
- Anonyymi
Kaapron tapauksesta surullisen tekee se Aki kavereineen pilasi Kiuruhölkässä käytännössä varman 1.07 puokin ja road to 2.20 kääntyi väärille raiteille siitä kohdin. Kapehan yritti vielä turhaan käskyttää Akia ja muita jäniksiä vitosen kohdalla kovempaan tahtiin mutta paras puhti oli jo poissa ja heidän menonsa hiipuvaa. Siinä kohdin olisi Kaapron pitänyt irrota porukasta kepeällä jalalla ja koittaa pelastaa vielä 1.10 alitus, minkä olisi soolonakin juossut.
- Anonyymi
näin sitä muistellaan sitten kun kape on 70 vuotias pappa,.Ainakin kapen muistissa se meni näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näin sitä muistellaan sitten kun kape on 70 vuotias pappa,.Ainakin kapen muistissa se meni näin.
Jep,Kaapro tuskin tulee kasvamaan ihmisenä vaan tulee vielä 80-vuotiaanakin muistelemaan katkerana vääryyksiä ja vainoamista, joiden kohteeksi hän on muka joutunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep,Kaapro tuskin tulee kasvamaan ihmisenä vaan tulee vielä 80-vuotiaanakin muistelemaan katkerana vääryyksiä ja vainoamista, joiden kohteeksi hän on muka joutunut.
Miten sitä yhdelle miehelle sattuukin vastoinkäymisiä. Ei voi ymmärtää. On se kovaa elämää.
- Anonyymi
Kyseessä oli yksi Suomen urheiluhistorian pahimmista oikeusmurhista. Aki punoi päässään juonen ja sabotoi Baltsun sub-1:05-puolikkaan. Epäilyksiä on myös, laittoiko joku Vaporflyn sisälle lyijykuulia ja pohjiin pihkaa. Jos Mestari kilpailee kerran vuodessa, niin lampaat olkoon hiljaa. Kiuruhölkkä 2021, never forget!

Urheilupiireissä on jo pitkään puhuttu, että sydänlihastulehdus oli vantaalaisten salajuoni, jossa käytettiin hyödyksi samaa hermomyrkkyä kuin Navalnyn kanssa. Kommunistiset vantaalaiset olivat liittoutuneet Venäjän ja Putinin kanssa, jotta Baltsu ei pääsisi murtautumaan urheilun ehdottomaan eliittiin ja rakentamaan koko maailman mahtavinta huippu-urheilutarinaa. Todisteet löytyy Tokentubesta.

Sydänlihastulehdus ja sydänlihastulehdus. Minullakin on ollut sydänlihastulehdus, enkä mitenkään kokenut, että olin kuoleman porteilla. Kunhan kipuili rinta rasituksessa. Ei voinut juosta. Siinä se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitä yhdelle miehelle sattuukin vastoinkäymisiä. Ei voi ymmärtää. On se kovaa elämää.
Kuka tahansa baltsua heikompi olisi tarttunut jo köyteen. Tukholmassa baltsu ei päässytkään eliittistarttiin vaan ajettiin virheellisesti rahvaan etujoukkoihin. Joutui sitten himmailemaan hitaampien hölkkääjien seassa ja kärki karkasi. Hitaampien pujottelun lomassa joutui hiekalle jossa kengät vaan pyörivät, kun ei oltu lähetetty valmistajilta oikeita kenkiä kisaan. Harmin paikka! Olisi ollut lähellä pohjoismaiden ennätystä, nyt taisteli kunnialla maaliin valtaisista kivuista ja katkenneesta reisiluusta huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Urheilupiireissä on jo pitkään puhuttu, että sydänlihastulehdus oli vantaalaisten salajuoni, jossa käytettiin hyödyksi samaa hermomyrkkyä kuin Navalnyn kanssa. Kommunistiset vantaalaiset olivat liittoutuneet Venäjän ja Putinin kanssa, jotta Baltsu ei pääsisi murtautumaan urheilun ehdottomaan eliittiin ja rakentamaan koko maailman mahtavinta huippu-urheilutarinaa. Todisteet löytyy Tokentubesta.
Baltsu valitettavasti meni wef:n juoneet ja otti vastoin parempaa tietoaan koronapiikin ja vielä useamman. Lämmittäessään lounasta mikrossa rokotteen piikkiproteiinit magnetisoituivat ja Tukholmassa aktivoituneet piikit puhkaisivat reiden lihaksiston. Toisen rokotteen aktivoituminen aiheutui Lidlin varashälyttimien ohikulkiessa ja yhteisvaikutuksesta aikaisemmin magnetoituneiden piikkiproteiinien kanssa polvi hajosi. Tämä vaikutus on vai pitkittynyt säännöllisen Lidl vierailujen seurauksena. Odotan kauhulla kolmannen rokotteen aktivoitumista. MIKSI TÄSTÄ EI PUHUTA. MIKSI MEDIA VAIKENEE???
- Anonyymi
George Soros käskee.
- Anonyymi
Nyt alkaa mennä palstan jutut levottomaksi.
- Anonyymi
Arvaa meni viime yö levottomaksi... unessani seurattiin kun kape asetteli kenkiä jalkaan... kiiltävät housut jalkaan... naurahti hermostuneen väkinäisesti ja mökelsi videoille tyypilliseen tapaansa jotain mistä punainen lanka katosi kesken kaiken. Valitettavasti heräsin innostuksee kun hoksasin että kape oli lähdössä työkkärin kurssille.
Herätessä oli kanki tanassa ja ärsyyntynyt olo kun paras kohta jäi kesken.
- Anonyymi
Aika hyvin, minäkin näin Baltsu unta. Oli olympia stadionilla kuuluttajana. Pelin jälkeen muut oli lähtenyt, jäin kuuntelemaan kaiken mitä hänellä oli sanottavaa fanaattisena.
- Anonyymi
Jännää. Onko Baltsu päässyt vantaalaisten sydämiin kun tulee uniinkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää. Onko Baltsu päässyt vantaalaisten sydämiin kun tulee uniinkin?
KUviiskasin sisäpiiriin päässyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää. Onko Baltsu päässyt vantaalaisten sydämiin kun tulee uniinkin?
Eijei. Nyt olet käsittänyt jotain väärin,niissä unissa minä yleensä tulen, ei baltsu.
- Anonyymi
balderoista näkee taas kesällä helsingin yöelämässä kun DTM avataan teurastamolla.
- Anonyymi
Baltsu voisi talvella hiihtää perinteistä ja kesäisin pyöräillä. Polvet pysyisivät paremmassa kunnossa kun ei ahnehtisi liikaa juoksukilometrejä. Ongelma vain on se, että Baltsulla on jo muutaman kerran kesken ajelun puhjennut kumi ja sisältöä on vuotanut ulos. Tämä on varmasti omiaan tappamaan motivaatiota. Nyt tarvittaisiin kovasti teknologisia kehitysaskelia sen suhteen, miten tehdä kumista puhkeamaton tai miten vähentää negatiivisia seurauksia kumin puhkeamisesta johtuen.
- Anonyymi
Kova pukkaamaan tasatyöntöä selvästi. Kumiongelmat on ikäviä, ehkä liian kovat paineet ja siksi kumi ei kestä ajelua? Eihän nuo nykyään montaa varvia kestä kyllä muutenkaan vaikka joka ajon jälkeen pesisi, kuivattaisi ja rasvaisi.

Ei sängyssä tarvita sadevaatteita. Kumit pois, ainakin täällä Vantaalla ajetaan aina vanteilla!
- Anonyymi
Näin minäkin unta Baltsusta tällä viikolla. Nyt sen kehtaa kertoa kun muutkin kertoivat. Jotain sellaista se oli että Baltsu valitti kuntosalin saunassa ja loungessa ja uhriutui. Oli vähän vaivaannuttavaa kuunneltavaa.
Vuonna 2023 Baltsu voisi järjestää Valot sammuu -henkisen jäähyväiskiertueen. Meet & greet road trip maakuntien kylähölkkiin. Jokainen hölkkä päättyy numerolapun paiskaamiseen. Riistää lapun rinnastaan ja paiskaa sen maahan.- Anonyymi
Baltsuhan voisi kävellä reitin läpi, ei edes yrittäisi juosta, ja lopuksi paiskaisi numerolapun suoraan maahan ennen maaliviivan ylitystä. Ympyrä sulkeutuu.
- Anonyymi
Ja huutais vihaisena kun ei viitsitä edes yrittää, sit jotkut huutais takas ettei pidä ahnehtia ni olis raivon partaalla
- Anonyymi
Onpa iloinen ilme kuvituskuvassa uudella videolla, onneksi hän kokee myös ilon hetkiä ettei ihan kokonaan masennu
- Anonyymi
Hauska uus video ku repeilee ihme paikoissa ja sit kun ei saa palloa kiinni ja käsipainot lentää lattialle : )oo aa ee
- Anonyymi
Uusi video oli mukavan lyhyt. Ukko kävi Tallinnassa salilla testaamassa juoksumaton vauhdin.
- Anonyymi
Joo, tuosta kuntosalin testaamisesta ei jäänyt käteen oikeastaan mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tuosta kuntosalin testaamisesta ei jäänyt käteen oikeastaan mitään.
Monet fanit olisivat toivoneet, että Baltsu olisi testannut myös paikallisen salin pakaralaitteet. Oo aa ee...
- Anonyymi
Olisi juossut nopeammin, mutta hänen mukaansa maton paras nopeus oli "vain" 20 km/h.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi juossut nopeammin, mutta hänen mukaansa maton paras nopeus oli "vain" 20 km/h.
Ei viitsinyt juosta noin hitaalla matolla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi juossut nopeammin, mutta hänen mukaansa maton paras nopeus oli "vain" 20 km/h.
Surkea matto kun ei voi edes puolikkaan tai täyspitkän maailmanennätystä rikkoa laitteella. Kipchogelle ei olisi mitään hyötyä noista vantaalaisten suosimista hölkkävauhdeista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surkea matto kun ei voi edes puolikkaan tai täyspitkän maailmanennätystä rikkoa laitteella. Kipchogelle ei olisi mitään hyötyä noista vantaalaisten suosimista hölkkävauhdeista.
Vantaalaiset ovat pilanneet Tallinnan.
- Anonyymi
Ei hitto, nyt on puolitoista tuntia Baltsun videoita katsomatta (3 viime videota). Kai sitä kuitenkin pitää katsoa kun on niin kova pöhinä täällä.
- Anonyymi
Osanotot vaan täältä suunnalta.
- Anonyymi
Minä en raattis jättää tolleen kattomatta. Ihan parasta baltsun videot. Heti katon ku tulee
- Anonyymi
Baltsun videoita parempaa juoksusketsiä saa hakea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsun videoita parempaa juoksusketsiä saa hakea.
Tämä on jo camp:ä. Vaikka ei tarkoituksella.
- Anonyymi
Inflaatio tännekkin iskeny
- Anonyymi
Baltsu pääsi kuitenkin Tallinnassa tutustumistarjouksena 3 eurolla salille. Tuskin menee toiste, kun pitäisi maksaa kymppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu pääsi kuitenkin Tallinnassa tutustumistarjouksena 3 eurolla salille. Tuskin menee toiste, kun pitäisi maksaa kymppi.
Ilmaiskuponki laivaan ja buffa -50% juuri ennen maijin saapumista?
- Anonyymi
Ukkelin vaikerrus vaiennut
Viimeinen ulvahdus kaikunut
Ei pyöri Unisportilla enää matto
Kiinnostaa enemmän Yrjönkadun ratto.
Kovin uho laantui
Punalaputettu eines kainalossa
Hidalgo osaansa taantui.
Kapeen suku katkeaa
Ylpeänä vanhemmat poikaansa.- Anonyymi
Onpa kauniita runoja : )
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa kauniita runoja : )
Kova oli Baltsulla aina hoppu
Nyt on ukon juoksentelut loppu
- Anonyymi
Surullista että hällä elämä pyörii ostamisen ympärillä, uudella videolla mietti Versacen lippiksen ostamista. Hankkisi työpaikan, kumppanin, ystäviä jne.
- Anonyymi
Ostamalla on helpompi hankkia mielihyvää. Ei tarvitse yrittää vakuuttaa ketään.
- Anonyymi
Ei ole aikaa kun juoksukiireet painaa päälle.
- Anonyymi
Kape voisi mennä Prismaan urheilu osastolle nyt tuuraamaan kun vasemmistolaiset vaki myyjät nyt lakossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kape voisi mennä Prismaan urheilu osastolle nyt tuuraamaan kun vasemmistolaiset vaki myyjät nyt lakossa.
Jos lakko venyisi oikein pitkäksi, voisi Baltsu tienata tuurauksellaan rahat tyylikkääseen Versacen 480 euron lippikseen. Nyt joutuu tyytymään 4,80 egen lätsiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lakko venyisi oikein pitkäksi, voisi Baltsu tienata tuurauksellaan rahat tyylikkääseen Versacen 480 euron lippikseen. Nyt joutuu tyytymään 4,80 egen lätsiin.
Kape voisi hankkia Versacen lätsän, jos hakisi ruokansa parin kuukauden ajan ruokajonosta. Aikaahan ukkelilla on jonottaa. Elämä on valintoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kape voisi mennä Prismaan urheilu osastolle nyt tuuraamaan kun vasemmistolaiset vaki myyjät nyt lakossa.
Baltsu voisi myydä asiantuntijan otteella Coopereita ja Startereita. Kyllä Prisman juoksukenkämyynti nousisi kohisten.
- Anonyymi
Vantaalaiset piruilee Baltsulle. Mannermaa valittu Vantaan liikuntagaalassa vuoden seutatoimijaksi. Missä Baltsun vastaisku?
- Anonyymi
Mikä isku? Eivätkös he ole hyvää pataa keskenään?
- Anonyymi
Missä? Kyynelehtimässä löysän alistuneesti jalat punalapullisen hinnat alkaen mäkkilaatikon päällä.
- Anonyymi
Onko kukaan seurannut baltsun yrityksen toimintaa, joko on protestilistalla?
- Anonyymi
Kaupungilla kaikki ihmiset vetää perässään ostoskärryjä. Tätä vaan maalaiset ei tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungilla kaikki ihmiset vetää perässään ostoskärryjä. Tätä vaan maalaiset ei tiedä.
Eli kaikki perässä vedettävät kärryt ja sähköpyörä(t)on myyty?
- Anonyymi
Mikä sen yrityksen nimi olikaan? Mara jotain?
- Anonyymi
Ei ole kun ei ole tuota kauppaa. Eikä liiketoimintaa muutenkaan kuin äidin nimissä oleva pöytälaatikkofirma, josta ainoa rahaliikenne on webbisaitin domain-maksu ja äidin kauppalaukkutilaus.
Itsehän baltsu ei noita voi pitää tai tehdä koska toimeentulotuki lähtisi samantien. Toisin sanoen kauppa on kuin blogi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kun ei ole tuota kauppaa. Eikä liiketoimintaa muutenkaan kuin äidin nimissä oleva pöytälaatikkofirma, josta ainoa rahaliikenne on webbisaitin domain-maksu ja äidin kauppalaukkutilaus.
Itsehän baltsu ei noita voi pitää tai tehdä koska toimeentulotuki lähtisi samantien. Toisin sanoen kauppa on kuin blogi.Juuri näin se on. Baltsulla ei voi olla firmaa omissa nimissään, koska sossun kanssa tulisi ongelmia. Tai sitten firmassa pitäisi olla liikevaihtoa niin paljon, että Baltsu voisi elättää itsensä yrittäjänä ja pärjäisi ilman yhteiskunnan tukia. Mutta ei Baltsusta ole bisnesmieheksi. Sellainen on vain haaveilua niin kuin kaikki muukin. Baltsu on urbaani uuninpankkopoika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin se on. Baltsulla ei voi olla firmaa omissa nimissään, koska sossun kanssa tulisi ongelmia. Tai sitten firmassa pitäisi olla liikevaihtoa niin paljon, että Baltsu voisi elättää itsensä yrittäjänä ja pärjäisi ilman yhteiskunnan tukia. Mutta ei Baltsusta ole bisnesmieheksi. Sellainen on vain haaveilua niin kuin kaikki muukin. Baltsu on urbaani uuninpankkopoika.
onko joku tilannut tuolta mitään? Pääsikö hakemaan tuotteet suoraan baltsun vuokrakämpältä?
- Anonyymi
Kaduilla tuulee
Asfaltti kiiltää
Baltsua yksin odotan
Muiden jo tiedän nukkuvan
Kaduilla tuulee
Sydäntä viiltää
Baltsu kertoi, lopetin
Tänäänkö kaiken menetin?
Toiveet vain haaveita on
Ne kulkee kuin tuiskut ja tuulet
Ja Baltsu oli kuolematon
Juoksun kaipuusi kuulet
Sen seuraan vain jäät
Kun kaiken muun menneen näät
Kaduilla tuulee
Asfaltti kiiltää
Baltsua yksin odotan
Tiedän sen turhaa olevan
Kaduilla tuulee
Sydäntä viiltää
Odotin paljon enemmän
Halusin Baltsun menestyvän
Ei enää Baltsun jylhä hahmo dallaa Stadin katuja. Ei askelten tarmokas läpsähtely kaiu porttikongeissa ja häivy pian kuulumattomiin juoksijan jatkaessa sitä mihin juoksijat on luotu.- Anonyymi
Kyllä Baltsu vielä juoksee. Näin uskon. Kunhan alkaa hotsittaa hidas hölkkä.
- Anonyymi
Tässäpä perjantain ratoksi mukaelma Danny Seitsemän kertaa seitsemän kappaleesta.
Vain nuo kaksi jalkaa vahvaa ja tahto armoton
Muuta miehellä ei silloin ollutkaan
Reeni puri vähitellen, innostus on loputon
Liekki syttyi tähän juoksijaan
Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion
siinä katajaisen kansan malli on
Sydänlihastulehdus vain huippukunnon vei
Helsingissä silti masennuttu ei
Seitsemän kertaa seitsemän
koetellut on koura kohtalon
seitsemän kertaa seitsemän
siitä sisu aina suunnaton vain noussut on
Baltsu perinnöksi sai kivitalon, mammonaa
Lahjakkuutta urheiluun ei ollenkaan
Laikka punaisena painoi antoi mennä vaan
Juoksufoorumikin haltuun otetaan
Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion
Siinä Baltsun never easyn malli on
Vaikka foorumilla vittuiltiin ja Saksan tyttö sielun vei
Silti Helsingissä masennuttu ei
Seitsemän kertaa seitsemän
Koetellut on koura kohtalon
Seitsemän kertaa seitsemän
Siitä Baltsun epäonnen määrä on
Hokat iski jalkaan, oli imperiumi blogeineen
Kaiken laittoi peliin, otti kovan tavoitteen
Vantaa sekä lahdepaukut täysin tyrmättiin
Kunnes telakalle jälleen haaveet haudattiin
Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion
Siinä Baltsun never easyn malli on
Vaikka vantaalaisten elintaso mielenrauhan vei
Silti Helsingissä antauduta ei
Seitsemän kertaa seitsemän
Koetellut on koura kohtalon
Seitsemän kertaa seitsemän
Oli Baltsun tavoitteena maraton - Anonyymi
Hölkkä se on huulihölkkäkin.
- Anonyymi
Huulihölkkä on myös halpa harrastus, vaikka onkin pitkälti välineurheilua. Ei tarvitse kuin vauvaöljyn ja lypsypöydän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huulihölkkä on myös halpa harrastus, vaikka onkin pitkälti välineurheilua. Ei tarvitse kuin vauvaöljyn ja lypsypöydän.
Voi kai sitä keittiön pöydälläkin lypsää? Ukko selällään ja jalat hartioilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kai sitä keittiön pöydälläkin lypsää? Ukko selällään ja jalat hartioilla?
Meinaat että baltsu kellistää rekkakuskin ikean keittiön pöydälleen? Natinaa naapurillekin...
- Anonyymi
Baltsun vinkit kotisalin rakentamiseen:
1. Dedikoitu paikka, missä treenaa. Siitä ei tule mitään, jos kamoja pitää roudata ennen treeniä. Pakko olla tietty paikka, missä tavarat ovat valmiina
2. Ainoa täysin pakollinen varuste on joku matto
3. Tosi paljon pystyy tekemään kehonpainolla, mutta minkä tarvitsee on foam roller. Pitkä vie enemmän tilaa ja tuntuu, että sitä on hankalampi käyttää. Pitkä on ainoastaan parempi, kun käyttää selkään. Lyhyttä on paljon helpompi käsitellä kuin pitkää. Tosi pahassa jumissa pitää käyttää palloja
4. 3000€:n treenipenkki, se on samalla design-elementti
5. Steppilauta ja käsipainoja (ei säädettäviä)
6. 12 ja 18 kg:n kahvakuulat
7. Body pump -setti
8. Lämpötila 21-22 astetta
9. Juoksumatto on olennainen
10. Maantiepyörä ja trainer tai spinning-pyörä
11. Screeni tai läppäri pöydälle
12. Wattbike
13. Crosstrainer
14. Leuanvetotanko- Anonyymi
"Lyhyttä on paljon helpompi käsitellä kuin pitkää." No, tuo on vain Baltsun mielipide.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lyhyttä on paljon helpompi käsitellä kuin pitkää." No, tuo on vain Baltsun mielipide.
Pitkällä saa varmasti tehokkaamman session aikaiseksi, siispä kudoksen hyvin pehmeäksi ja joustavaksi, mutta toisaalta paikat voivat olla hellänä vielä seuraavanakin päivänä.
Vantaalla hiihdettiin tänään muuten perinteistä Suomen cupissa. Olikohan Baltsu mukana? - Anonyymi
Oiko tämä Cribs-jakso jossa kape avasi kahdeksan autoa vetävän autotallin sisältävän kotinsa ovet meille HC-seuraajille?
- Anonyymi
Tekeekö Baltsu etätyötilaan kotisalin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkällä saa varmasti tehokkaamman session aikaiseksi, siispä kudoksen hyvin pehmeäksi ja joustavaksi, mutta toisaalta paikat voivat olla hellänä vielä seuraavanakin päivänä.
Vantaalla hiihdettiin tänään muuten perinteistä Suomen cupissa. Olikohan Baltsu mukana?Sitä kun herra B omalla pehmoisella nysällä jalat mäkkilaatik... oi herranjumala nyt tulee...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä kun herra B omalla pehmoisella nysällä jalat mäkkilaatik... oi herranjumala nyt tulee...
Kyllä itsekin olen pitkien ystävä. Saa kahdella kädellä hakattua rytmissä kun huulet alkavat huutamaan hoosiannaa. Lyhyissä sattuu ainoastaan vahinkoja kun osuu nyrkillä itseä kupoliin.
- Anonyymi
On siin helsinkiläinen, ei osaa kulkea kurvissa, pyöri ympyrää siellä. Metroasema ja Helsinginkatu ei löydy, oo aa ee
- Anonyymi
URBAN PREMIUM tuntee vain premium alueet, ei mitään demari kalliota, missä on vaan huumehörhöjä ja Halonen.
- Anonyymi
Mä muuten tunnen yhden ihan oikean Urban Premium Runnerin!
Yhteistä Baltsun kanssa:
- Kauppakorkeakoulu
- Viikkokilometrit Baltsun tasoa (silloin kun B vielä juoksi)
Erot:
- Se on valmistunut sieltä kauppiksesta
- Tehnyt komean uran
- Väitellyt tohtoriksi
- Perustanut, pyörittänyt ja myynyt yhden alallaan Suomen johtavista yrityksistä
- Perhe
- Kämppä jugendtalossa
- Maraton 2:32 ja risat.
- On pirun mukava tyyppi
Eli huipputason yrityselämän ja perheen ohella 2:32. Eikä tee saavutuksistaan mitään isoa numeroa, kuten ei oikeiden premiumtyyppien tarvitsekaan, teot puhuvat puolestaan.- Anonyymi
Baltsu sanoisi varmaan tyypistä että ei ole yrittänyt tarpeeksi kun "vain 2:32" alle 2:20 olis varmasti menny kun olis satsannut enempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu sanoisi varmaan tyypistä että ei ole yrittänyt tarpeeksi kun "vain 2:32" alle 2:20 olis varmasti menny kun olis satsannut enempi.
Ei ole panostanut täysillä juoksuun, kun on aikaa perheelle, opiskeluihin ja töihin. Väärin treenattu. Lahjakas sub 2.20 potentiaalin ukko kuitenkin kyseessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltsu sanoisi varmaan tyypistä että ei ole yrittänyt tarpeeksi kun "vain 2:32" alle 2:20 olis varmasti menny kun olis satsannut enempi.
No se että juokseeko maratonin 2.19 vai 2.32, ei kovempi tulos näy tilipussissa mitenkään mutta vaatii älyttömättömästi enempi panostusta onko sitten sen kaiken väärti on henkilökohtainen kysymys.Kumminkin 2.32 on jo tosi kova aika harrastelijalta,tosin Baltsuhan sanoi että juoksussa ei harrastella.

Baltsun mielestä täysin epäonnistunut tyyppi. Henkisesti vantaalainen amisduunari, joka yrittää päteä hienoilla titteleillä ja jugend talolla ja sillä ettei yritä päteä. Se on all in tai muuten on surkimus.

Jopa Mannermaa on juossut 2.20, vaikka ei kuulemma ymmärrä mitään juoksusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa Mannermaa on juossut 2.20, vaikka ei kuulemma ymmärrä mitään juoksusta.
Vantaalaiset numerolapunraiskaajat juoksevat 2.20 ja helsinkiläiset urban premium runnerit 3.03.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa Mannermaa on juossut 2.20, vaikka ei kuulemma ymmärrä mitään juoksusta.
Jos ymmärtäisi, niin olisi juossut 2:05
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ymmärtäisi, niin olisi juossut 2:05
Juu. Vantaalaiset vetää aina alta riman. 2.05 lahjakas kaveri, joka ei edes yritä. Tulee mieleen 2200m amikset Cooperin testissä.
- Anonyymi
Miksei Baltsubaltsunbaltsu juokse?
- Anonyymi
Ukolla on jalka kaputt never easystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukolla on jalka kaputt never easystä.
Ukko veti all-in stokiksessa 1.33 ja jalka hajosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukko veti all-in stokiksessa 1.33 ja jalka hajosi.
Kunto tuli ulosmitattua ja kun taso on nyt kaikkien tiedossa ison uhon jälkeen niin ukkeli ei kanveesista koskaan toennut.
- Anonyymi
Eipä ollut autoja Baltsun tallissa. Muuta roinaa kylläkin: esim. mammalta lahjaksi saatu sähköpyörä ja Tallinnan reissuilla käytetty kaljakärry.
- Anonyymi
Olis kuvannu koko autotallin ja asunnon esittelykin kiinnostais
- Anonyymi
Ikea-lastulevyä vuokraluukussa. Voisin jopa katsella, mielenkiintoinen ajatus. Näkisi vähän miten jotkut elää kädestä suuhun ja itsellä on asiat oikeasti varsin hyvin.
Joo hei, lisää näitä taloyhtiön tilojen esittelyjä! :DD
- Anonyymi
Narkkarit tulivat myymään aineita hesarilla. Ukko näyttää kai sopivan säälittävältä narkkareiden silmissä.
- Anonyymi
Teinifarkut jalassa ja varastetulta näyttävä epäistuva tyttöjen toppatakki päällä, väsynyt roikkuva naama ja luimuileva pelokas olemus. Kyllä moni profiloisi avainasiakkaaksi.

No miten hoiti tilanteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teinifarkut jalassa ja varastetulta näyttävä epäistuva tyttöjen toppatakki päällä, väsynyt roikkuva naama ja luimuileva pelokas olemus. Kyllä moni profiloisi avainasiakkaaksi.
Näinpä juuri. Ukko näyttää Kalliolaiselta narkilta itsekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä juuri. Ukko näyttää Kalliolaiselta narkilta itsekin.
Vielä kun kantaa pyörää kainalossa niin näyttää pyörävarkaalta.
- Anonyymi
Jatkoi kävelyä ja laitto kännykän kuvaamaan alhaalta ylös, en tiedä kauppasko hänelle
- Anonyymi
Jännästi ei huomioinut ollenkaan ku luki 70luvun hesarista lenkkeilytossuista ku sanottiin ettei pidä liikaa liikkua vai käytettiinkö peräti sanoja ettei pidä ahnehtia mikä saa baltsun raivon partaalle, vai oliko kun joku muu ku vantaalainen sanoo ni menee läpi.
- Anonyymi
Ei huomannu edes vaikka luki itse.
- Anonyymi
Karhun retrotossut parhaat talvilenkkarit, ei juma...
- Anonyymi
Tallinna-videon jälkeen kummastelin todella, miten joku lähtee arkipäivänä ulkomaille käydäkseen kuntosalilla. Tällä vapaaherralla vähän eri meininki kuin työn orjilla. Tiettävästi ei ole vuosiin käynyt töissä.
Tänään marssin päättäväisenä ja suurin toivein verotoimistoon selvittämään Baltsun tuloja. Siellä pystyi katsomaan vuodesta 2009 alkaen.
Nollatulot joka vuosi.
Eikö ole kummallista? Mikä tähän voi olla selityksenä? Onko näin, että Baltsu on jättäytynyt pois työelämästä viimeistään 35-vuotiaana?
Eri vaihtoehtoja:
On tosiaan niin paljon rahaa itsellä tai suvulla, ettei tarvitse käydä töissä. Jos ajatellaan että käyttää vuodessa 10 000 euroa jäätyään "eläkkeelle" 35-vuotiaana, niin lopuille noin 50 elinvuodelle tarvitaan 50x10000=500000.
Mutta jos on tehnyt kovasti töitä noin 10 vuotta hyvällä palkalla, niin kuin Baltsu kertoo tehneensä, niin voi kai siinä jo miljoonan tienata. Niinhän se on huippu-urheilijoillakin, että vedetään kovaa 35-vuotiaaksi asti ja sitten otetaan rennommin kun rahat on tienattu.
Voi olla myös sijoitusasunto ja osakkeita, passiivista tuloa. Silloin ei tarvitse töissä käydä. Mutta siis Baltsullahan ei ole näitäkään tuloja.
Onko hänellä tai suvulla Virossa joku pöytälaatikkofirma tai holding-yhtiö? Asuuko Baltsu virolaisen firman nimissä olevassa asunnossa? Jos on kirjoilla Virossa, niin eikös siellä pitäisi myös asua yli puolet vuodesta. Salivideolla vähän vihjasi "kävin tuolla vähän muualla" tai jotain. Oliko se käynti pankissa tai asiainhoitajan/notaarin puheilla?
Tämä on varsin todennäköinen vaihtoehto, että on rahaa Virossa, Ruotsissa (jossa asui aiemmin), tai Saksassa. Tai Luxemburgissa niin kuin Pekka Perällä. Tai Monacossa.
Yksi vaihtoehto on se, jos Baltsu on elellyt apurahoilla. Joku tieteellinen tutkimus oli menossa vuosien ajan, ja nuo jutut pyörii apurahoilla, jotka on verovapaita.
Vähän harmi kun emme saa tietää totuutta. Siinä olisi Baltsulle oikia somepläjäys, jos paljastaisi missä hänen rahat on.
Kieltämättä nyt vähän vesittyi tämä luokkataistelu Baltsua vastaan. Me luultiin jo, että me punaiset työläiset voitimme ja Baltsu hävisi kun joutui lopettamaan juoksemisen.
Se ainakin selvisi että nämä sossupuheet on p*skaa, niin kuin toki tiedettiin jo valmiiksi. Mutta vaikka me punaiset järjestäisimme sosialistisen vallankumouksen ja sosialisoidaan porvarien omaisuus, niin ei me päästä käsiksi Baltsun omaisuuteen jos se on piilotettu ulkomaille. Ellei sitten vallankumouksen laineet lyö sinnekin missä Baltsu rahojaan piilottelee.- Anonyymi
Ei ole rahaa, hän elää toimeentulotuella. Virossa voi alekupongilla ja äidin kukkaron viikkorahalla käydä hyvinkin edullisesti. Tähän viittaa myös mainitsemasi nollatulot, punalaputettujen tuotteiden kiima sekä se että koskaan ei baltsua nähdä missään mikä maksaa valuuttaa.
Almuilla sosiaalitoimiston asiakkaana läpi elämän. Ja tämmöisiä tyhjäntoimittajia roikutetaan mukana yhteiskunnassa. 50v sitten baltsu olisi ollut joko rengin hommissa tai nälkäkuoleman johdosta kuopan pohjalla.
Varmasti vanhemmat ylpeitä pojastaan. 50v ja koulua läpäisemätön, työtön katkera incel. - Anonyymi
Moi kape, korkki auki taas? Kohta tukihorros? Vieläkö tulee itkukohtauksia iltaisin kun elämä ajoi ohi?
- Anonyymi
"Onko näin, että Baltsu on jättäytynyt pois työelämästä viimeistään 35-vuotiaana?"
"Mutta jos on tehnyt kovasti töitä noin 10 vuotta hyvällä palkalla, niin kuin Baltsu kertoo tehneensä, "
- Mies ei ole koskaan ollut oikeassa työpaikassa, on ainoastaan nuorempana autellut isänsä venefirmassa, joka sittemmin haastettiin oikeuteen ja toiminta lakkasi. Puheet suurista tuloista ovat pelkkää höpinää.
"Onko hänellä tai suvulla Virossa joku pöytälaatikkofirma tai holding-yhtiö?"
- Tämä on periaatteessa mahdollista, jos isukki on saanut jemmattua venefirman rahoja viranomaisten ulottumattomiin.
"Yksi vaihtoehto on se, jos Baltsu on elellyt apurahoilla. Joku tieteellinen tutkimus oli menossa vuosien ajan, ja nuo jutut pyörii apurahoilla, jotka on verovapaita."
- Baltsu väänsi graduaan vuosikausia saamatta sitä hyväksytyksi. Hyvin epätodennäköistä, että olisi saanut ainakaan mitään isompaa apurahaa.
"Se ainakin selvisi että nämä sossupuheet on p*skaa, "
- Väitteesi ei pidä välttämättä paikkaansa. Toimeentulotuki ja asumistuki eivät ole veronalaisia tuloja eivätkä täten näy verotiedoissa. Työttömyysturva (sekä ansiosidonnainen että työmarkkinatuki) sen sijaan ovat verotettavia, joten työkkärin korvauksia Baltsu ei ole saanut.
- Anonyymi
Voi olla ettei saa toimeentulotukea tai muita sosiaalietuuksia jos asuu Helsingin keskustassa merenrannan kerrostalossa. En sitten tiedä jos asuu vaikka vanhempien omistamassa asunnossa niin saisiko siihen tukea.
- Anonyymi
Asuu vanhempiensa peräkammarissa. Spämmiluolassa. Ei ole koskaan kertonut käyneensä vanhempiensa luona, koska asuu samassa osoitteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asuu vanhempiensa peräkammarissa. Spämmiluolassa. Ei ole koskaan kertonut käyneensä vanhempiensa luona, koska asuu samassa osoitteessa.
Tähän minäkin haluan uskoa ja luulen että on näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän minäkin haluan uskoa ja luulen että on näin.
Näin se on. Peräkammarista käsin on hyvä provoilla voorumeilla päivät pitkät.
- Anonyymi
Saa toimeentulotuet ja muut ihan kuten kuka tahansa muukin loinen. Enkä kutsuisi harmaata vuokraneukkukuutiota ruoholahdessa miksikään merenrantahuvilaksi :D
Kaaprolla korkki auki ja aikaa löytyy itkunpuuskien seasta kun pitää suomi24:een tulla uskottelemaan aina parempaa elämää kuin on.
- Anonyymi
Baltsu voisi järjestää seuraajilleen Q&A-session ystävänpäivän kunniaksi. Sitten youtube-video aiheesta.
- Anonyymi
Mitä te täällä mouhootte? Baltsu on ammattijuoksija ja juoksukenkäguru, jonka ansiot tuloutetaan tietenkin Monacossa, kuten muidenkin voittajien rahat. Baltsu käy formulakuskien kanssa golffaamassa Rivieralla ja naureskelee teille vantaalaisille häviäjille. Baltsu on saavuttanut elämässään suuria.
- Anonyymi
Näin se on. Luuletteko, että Baltsu videoillaan kertoo kaikki tekemisensä ja varallisuutensa? Hän naureskelee olematonta partaansa lueskellessaan näitä amatöörietsivien kertomuksia. Heittelee pari täkyä ja katsoo, miten palsta villiintyy nähdessään videon taustalla jotain sinne tarkoituksella laitettua.

Miljonääri-Baltsu ostelee tarkan euron miehenä punalaputettuja tuotteita ja itseään huvittaakseen näyttelee katkeroitunutta luuseria. Jep jep.
- Anonyymi
Sveitsissä saattaa olla Baltsun aarrekätkö. Siellä on ollut tosi helppoa aukaista tili ja talletuslokero, ulkomaalaisille myös. Sitä mahdollisuutta monet rikolliset ja verojen välttelijät ja muut ovat käyttäneet.
- Anonyymi
Kapen aarrekätkö on ruoholahden sosiaalitoimisto.
- Anonyymi
Jos hänellä tai suvulla olisi rahaa kotimaassa tai ulkomailla hänellä olisi pääomatuloja, omaisuus tuottaisi jos sitä olisi. Yleisesti verovelvollinen maksaa kaikista tuloistaan veroa Suomeen, ellei verosopimus tai kuuden kuukauden sääntö estä verotusta. Henkilö on Suomessa yleisesti verovelvollinen, jos hänellä on Suomessa varsinainen asunto ja koti tai hän jatkuvasti oleskelee Suomessa yli kuuden kuukauden ajan. Tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana.
Esim. Suomen ja Sveitsin välillä on voimassaoleva verosopimus. Verosopimus tarkoittaa sitä, että Suomessa asuvan henkilön saamia osinkoja verotetaan samalla tavalla kuin Suomesta saatuja osinkoja. Sveitsin pankit kertovat asiakkaiden tulovirroista Suomen verottajalle.
Lopetetaan siis spekulointi. Hän on nykyajan peräkammarin poika. Ei tuloja eikä omaisuutta kotimaassa eikä ulkomailla, mutta toki saattaa saada vanhemmiltaan pientä viikkorahaa.- Anonyymi
Mammasen ja pappasen asuu juu aika varmasti mutta entä sitten kun heistä aika jättää,kapella tulee kumminkin syksyllä jo 50 mittariin joten aika iäkkäitä varmasti jo ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mammasen ja pappasen asuu juu aika varmasti mutta entä sitten kun heistä aika jättää,kapella tulee kumminkin syksyllä jo 50 mittariin joten aika iäkkäitä varmasti jo ovat.
Itä vantaalta joku mamma löytynee.
- Anonyymi
Mitenhän Baltsun sijoitus piikkareihin voi? Oli kyllä todella hyvä ostos telakalla olevalle vammaherkälle koheltajalle.
- Anonyymi
Baltsu hiplailee niitä omassa huoneessaan öisin kun ei saa unta.
- Anonyymi
Kannattaisi ukkelin vain tyytyä retrolenkkarihankintoihin. Niillä hyvä kävellä, kun ei voi juosta.
- Anonyymi
Fiilistelee sängyllä piikkarit jalassa.
- Anonyymi
Huhujen mukaan Espoon Rantamaratonilla 1.19.25 juossut ja M40-sarjan kärkisijoille päässyt mystinen ”Herra B” tuloslistassa on Baltsu. Todella kova veto! Suoraan telakalta palkintopallille!
- Anonyymi
Ja kyse siis vuoden 2022 kisasta.
- Anonyymi
Vauhti ainakin loppuun kohti hyytynyt. Kansallisuus tosin Sudan?
- Anonyymi
Höpönlöpön. Kaapron all in oli 1.33 ja kovempaan noteeraukseen ei kaiffarissa ollut miestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpönlöpön. Kaapron all in oli 1.33 ja kovempaan noteeraukseen ei kaiffarissa ollut miestä.
8 minuuttia huonompi kuin kiuruhölkkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
8 minuuttia huonompi kuin kiuruhölkkä.
Kiurussa olisi mennyt lujempaa mutta jänis juoksi epätasaisesti ja jalat alta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiurussa olisi mennyt lujempaa mutta jänis juoksi epätasaisesti ja jalat alta.
Jänis meni pyydettyä vauhtia vaan Baltsu ei siinä kestänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jänis meni pyydettyä vauhtia vaan Baltsu ei siinä kestänyt.
No olisi sitten pistänyt koukun kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vauhti ainakin loppuun kohti hyytynyt. Kansallisuus tosin Sudan?
Pitää hämätä sossua Sudanilla ettei palkintorahoja vähennetä toimeentulotuesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää hämätä sossua Sudanilla ettei palkintorahoja vähennetä toimeentulotuesta.
Rantamaratonilla ikäsarjoista saa miljoonatulot? Jos nyt edes jonkun tuotelahjan saisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
8 minuuttia huonompi kuin kiuruhölkkä.
Vai sovitaanko samantien 35 minuuttia. Liekö ollut väärän denierin sukkahousut kapelliinilla jalassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantamaratonilla ikäsarjoista saa miljoonatulot? Jos nyt edes jonkun tuotelahjan saisi.
Tuolla huonot palkinnot. Vuonna 2021 edes pokaaleja ei jaettu. Voittaja sai parinkympin tuotepalkinnon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiurussa olisi mennyt lujempaa mutta jänis juoksi epätasaisesti ja jalat alta.
Jännä juttu että eräältä toiselta taholta Aki sai kiitosta tasaisesta vauhdin pidosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla huonot palkinnot. Vuonna 2021 edes pokaaleja ei jaettu. Voittaja sai parinkympin tuotepalkinnon.
Kyseessä onkin lähinnä Aallon liikuntapäivä. Ei niinkään kilpamaratoni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä onkin lähinnä Aallon liikuntapäivä. Ei niinkään kilpamaratoni.
Mitäs aikuinen mies olisi tehnyt koulukkaiden kanssa siellä... ei kai vaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä onkin lähinnä Aallon liikuntapäivä. Ei niinkään kilpamaratoni.
Kylähölkissäkin paljon paremmat palkinnot kuin tässä "Suomen suurimpiin kuuluvassa juoksutapahtumassa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännä juttu että eräältä toiselta taholta Aki sai kiitosta tasaisesta vauhdin pidosta.
Toinen taho taisi olla Vantaalta? Urban spermium runnerin sana on laki ja Akin pupuhommat menivät ihan vihkoon kun Baltsu ei päässyt kullittelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen taho taisi olla Vantaalta? Urban spermium runnerin sana on laki ja Akin pupuhommat menivät ihan vihkoon kun Baltsu ei päässyt kullittelemaan.
Meni baltsulla käsihommiksi jälleen kerran. Koulu penkin alle, "nais"asiat penkin alle, juoksu penkin alle, työelämä penkin alle. Ystävät penkin alle ja koko elämä penkin alle. On tuossa jotain uniikkia kyllä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen taho taisi olla Vantaalta? Urban spermium runnerin sana on laki ja Akin pupuhommat menivät ihan vihkoon kun Baltsu ei päässyt kullittelemaan.
Aki on nippanappa 2:20 alittaja. Miten tuon tasoinen juoksija on voitu laittaa Baltsulle jänikseksi? Ei ihme, että Baltsu oli tuohtunut kun juoksu pilattiin tuolla tavoin. Lopputulos oli sitten kaikkien nähtäviää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aki on nippanappa 2:20 alittaja. Miten tuon tasoinen juoksija on voitu laittaa Baltsulle jänikseksi? Ei ihme, että Baltsu oli tuohtunut kun juoksu pilattiin tuolla tavoin. Lopputulos oli sitten kaikkien nähtäviää.
Baltsun viime vuosien maratonkunto on ollut vain noin 3.20, vaikka tavo oli sub 2.50. Siksi ei kisannut, koska ei ollut kunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aki on nippanappa 2:20 alittaja. Miten tuon tasoinen juoksija on voitu laittaa Baltsulle jänikseksi? Ei ihme, että Baltsu oli tuohtunut kun juoksu pilattiin tuolla tavoin. Lopputulos oli sitten kaikkien nähtäviää.
Tuosta alkoi boikotti kyseisen järjestäjän tapahtumia kohtaan?

Baltsuhan ilmoitti jo vuosia sitten, ettei suostu maksamaan juoksukisoihin osallistumisesta ainakaan Suomessa. Kiuruhölkässä Baltsu rikkoi omia periaatteitaan maksamalla osallistumismaksun vantaalaisille kommunisteille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meni baltsulla käsihommiksi jälleen kerran. Koulu penkin alle, "nais"asiat penkin alle, juoksu penkin alle, työelämä penkin alle. Ystävät penkin alle ja koko elämä penkin alle. On tuossa jotain uniikkia kyllä...
Niinpä. Baltsulla itsellään ei ole yhtään kunnianhimoa minkään asian suhteen, mutta toisaalta vaahtoaa netissä ettei häntä itseään hitaammat saisi harrastaa juoksua ollenkaan eikä varsinkaan osallistua tapahtumiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta alkoi boikotti kyseisen järjestäjän tapahtumia kohtaan?
Muistetaan nyt myös, että ko kisassa Baltsua sabotoitiin sijoittamalla juomapiste alamäkeen ja Baltsun olisi pitänyt ottaa juomamuki pöydältä itse. Järjestäjät toimivat kuin itänaapurit Moskovan olympialaisissa suosien omiaan ja sabotoiden pahimpia kilpailijoitaan. Se olisi enää puuttunut, että Baltsulle olisi järjestetty vastatuuli koko matkalle ja Akille myötätuuli.
- Anonyymi
Ei ole Baltsu. Mr. B oli syksyllä enää sub 2 kunnossa.
- Anonyymi
Käyttiköhän Baltsu sudanilaista juoksunumero-muulia? Sub 1:20 puolikkaalla ei tosin Bostoniin päästä.
- Anonyymi
Luen tätä kännyllä ja sain venemainoksen :)
- Anonyymi
Terve. Minulta sinulle vinkki. Ei saa ahnehtia.
- Anonyymi
😁😁😁
- Anonyymi
Onkohan nuo Dragonflyt tai Vaporflyt ollu kovassa käytössä?
https://youtu.be/sIdpLgWxkF0- Anonyymi
No voihan niillä tallustaa pitkin Hesan katuja. Menevät myös salikenkinä ja soffalla fiilistelyyn?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voihan niillä tallustaa pitkin Hesan katuja. Menevät myös salikenkinä ja soffalla fiilistelyyn?
Jos vain olisi soffa. Mutta sängyllä voi maata tai tihrustaa pikkuruisen poistoerästä saadun halpamäkin näytöltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vain olisi soffa. Mutta sängyllä voi maata tai tihrustaa pikkuruisen poistoerästä saadun halpamäkin näytöltä.
Vanhempien olohuoneessa on soffa jos poistuu peräkammaristaan.
- Anonyymi
Mä voisin maksaa niistä nexteistä 100€ jos ovat käyttämättömät menisivät ainakin käyttöön eikä olis pölyä keräämässä niinkuin kapella.
- Anonyymi
Kokeilin Top4Runningissa Baltsun koodia, niin tuli ”Olemme pahoillamme, mutta alennus ei ole enää voimassa.”. En nyt muutenkaan olisi käyttänyt sitä, vaan laitoin Jarkkojuoksee-koodin. Näköjään Baltsu on ihan virallisesti saanut potkut Vantaa-rähinöinnillään?
- Anonyymi
Joo, sai potkut silloin kun tuli se sähköposti joka katosi. Kostoksi baltsu lopetti blogin kirjoittamisen.
- Anonyymi
Jarkolle meni bonukset täältäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, sai potkut silloin kun tuli se sähköposti joka katosi. Kostoksi baltsu lopetti blogin kirjoittamisen.
Jännä että ukkeli ei tajua että hänellä itsellään saattaisi olla jotain käytöksessä korjattavaa kun saa potkut kaikista instansseista jossa on ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jarkolle meni bonukset täältäkin.
Itse laitoin sepon koodilla juuri junnujoukkueemme kamat uusiksi. Kokonaisuudessaan noin 200 000€ tilaus napsahti liikkeelle.
- Anonyymi
On mielestäni kohtuutonta kritisoida Baltsua toimettomuudesta. Ei se Baltsun vika ole, ettei kukaan työnantaja ole soittanut hänen ovikelloaan ja tarjonnut hänelle koulutusta vastaavaa työtä. Kaikille ei vain sovi nykyinen työnhakujärjestelmä, jossa hakijan itse pitää osoittaa aktiivisuutta, vaan osa tarvitsee ns. isällistä ohjausta. On otettava myös huomioon, että vietettiin 80-lukua, kun teini-ikäinen Baltsu lähestyi aikuisuutta, eikä erilaisiin mieltymyksiin suhtauduttu yhtä avarakatseisesti kuin nykyisin. Esimerkiksi siinä missä muut hiihtivät perinteistä, niin Baltsu tykkäsi luistella liukastetuilla baanoilla. Tämä oli varmasti omiaan aiheuttamaan jonkinlaisia elinikäisiä traumoja, jotka ovat mahdollisesti vaikeuttaneet työpaikan saamista.
- Anonyymi
Uskon että Baltsu on saanut lukuisia tarjouksia, mutta ei hänen tasoisensa tekijän pidä ottaa vastaan mitä tahansa työtarjousta. Hänen on käytettävä tarkkaa harkintaa valitessaan työ, joka myös on tarpeeksi haasteellinen ja missä hän pääsee käyttämään kykyjään parhaalla ja motivoivalla tavallaan.

Pitää olla kymppitonnin päiväansiot. Mihinkään kympin työtoimintaan ei kannata ryhtyä.
- Anonyymi
Mitä koulutusta? Kaveri reputtanut koulun.
- Anonyymi
Vai on se porvarin ketku jättänyt verot maksamatta yhteiseen kassaan ja piilottanut rahansa ulkomaille tai ties mihin nettilompakkoon.
Kyllä vielä tulee aika, jolloin porvareilta viedään kaikki ja valta palautetaan meille työläisille. Valta kuuluu kansalle, niin se on vaikka herrat ja porvarit vallankahvassa jakavat toisilleen meidän yhteisiä rahoja ja riistävät meiltä tavallisilta ihmisiltä niin paljon kun vaan kehtaavat. Milloin minkäkin tekosyyn nojalla.
Tuossa Baltsulle terveisiä: työläismarseljeesi
https://www.youtube.com/watch?v=0_K2jPXO91A
Ja Kansainvälinen törähtää käyntiin tämän linkin takaa:
https://www.youtube.com/watch?v=IWCpjRvH1Ng
Nyt pitää vaan entistä kovemmin taistella luokkavihollista vastaan! Kokoonnutaan yhteen yhteisen asian hyväksi, kääritään hihat ja ruvetaan hommiin Baltsun kukistamiseksi.- Anonyymi
Eihän sillä tuloja ole. Väsynyttä trollausta sinulta.
- Anonyymi
Moi kape,milloin sub 3 tunnin maraton?.
- Anonyymi
Ei mene enää. Ukko sanoi syksyllä lopettaneensa juoksemisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mene enää. Ukko sanoi syksyllä lopettaneensa juoksemisen.
No voi harmi olis ollu kiva että ois onnistunut edes jossain.
- Anonyymi
Tylsät videot ukolla nykyään. Ei niihin halua tuhlata aikaa enää.
- Anonyymi
Meneppä kuvaamaan talvijuoksu cuppia huomenna. Haastattelepa järjestäjiä aiheena esim. Ei saa ahnehtia, Vantaan juoksukulttuuri jne. Videolla olisi varmasti katsojia.
- Anonyymi
Kyllä varmasti saisi video katsojia mutta koska ukko haukkunut sen tapahtuman maanrakoon ja vantaalaiset myös niin ei taida uskaltaa naamaansa siellä näyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä varmasti saisi video katsojia mutta koska ukko haukkunut sen tapahtuman maanrakoon ja vantaalaiset myös niin ei taida uskaltaa naamaansa siellä näyttää.
Juu ei uskalla Mr. B poistua I junasta Vantaan puolella.
- Anonyymi
Ruotsalaisten ja saksalaisten geenit omasta mielestään : )hyvähän se on et luulee edes olevansa joku eliitti ihminen eikä kommunisti. Mitäköhän se tarkoitti videon lopussa mitä sanoi ruotsiks ku heitti hifkin kaulahuivin roskiin.?
- Anonyymi
Myös uusimman videon kohta 10:58 oli hauska: "Samuli Purola juoksi viime vuonna 200 metrin Suomen ennätyksen".
- Anonyymi
Ei millään jaksaisi katsella Baltsun videota luokkayhteiskunnasta, mutta kai se tässä aamukahvia juodessa menee.
- Anonyymi
Vaikeudet juoksufoorumeilla johtuu itäsuomalaisgeeneistä. Baltsu kadehdittu ruotsalaissaksalainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeudet juoksufoorumeilla johtuu itäsuomalaisgeeneistä. Baltsu kadehdittu ruotsalaissaksalainen.
Juuh. Kunnon turjaani. Näkee eteen ja taakse samaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa molemmilla sivuilla mutta ei eteen eikä taakse
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeudet juoksufoorumeilla johtuu itäsuomalaisgeeneistä. Baltsu kadehdittu ruotsalaissaksalainen.
Arjalaista verta. Oikea yliihminen.
- Anonyymi
Baltsu vaipuu unholaan kun ei tule juoksuun liittyvää sisältöä. Nyt ketju on jo vajonnut toiselle sivulle. Kohta videoiden katsojamäärät laskevat entisestään.
- Anonyymi
Totta. Olen jo joutunut keksimään elämään korvaavaa sisältöä Baltsun täyttämän tyhjiön tilalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Olen jo joutunut keksimään elämään korvaavaa sisältöä Baltsun täyttämän tyhjiön tilalle.
Minäkin lypsän tyhjiöpumpulla parhaillaan. Olisipa lypsypöydistä hyvä arvostelu youtubessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Olen jo joutunut keksimään elämään korvaavaa sisältöä Baltsun täyttämän tyhjiön tilalle.
Netin päivystys kokopäiväistä hommaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin lypsän tyhjiöpumpulla parhaillaan. Olisipa lypsypöydistä hyvä arvostelu youtubessa.
Missä viipyy Baltsun video aiheesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä viipyy Baltsun video aiheesta?
Asijantuntijuutta kerrakseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin lypsän tyhjiöpumpulla parhaillaan. Olisipa lypsypöydistä hyvä arvostelu youtubessa.
Ei tarvitse lypsypöytää ja pumppua itselle hankkia, Yrjönkadulta löytyy pöytä ja lypsäjä.
- Anonyymi
Kape jos luet tämän niin tee video.
Näin elän nollatuloilla Suomessa.
Näin elän nollatuloilla Helsingissä.
Jompi kumpi. - Anonyymi
Kun en viitsi edes totuutta paljastaa, onhan se muillakin ihmisillä et pitää esittää et menee paremmin mikä on totuus
- Anonyymi
Oikesti Baltsusta ei tiedetä mitään kaikki vain arvailuja ja oletuksia eihän ole koskaan kertonut mitä tekee vai tekeekö mitään mutta sen sanon että millään toimeentulotuella ei ostella niin paljon tavaraa netti kaupoista mitä kape tekee,tai voi olla että omaisuutta on hyvin mutta tulot tosi pienet.Itse arvaan että kape asuu vanhempiensa kanssa samassa osoitteessa,eli ns työtön peräkamarin poika.se mahdollistaisi juuri tuommoisen elämän tavan mitä elää.

Luultavasti asuu vanhempiensa kanssa. Baltsun julkaisemat lenkkireitit ainakin alkavat usein Ruoholahdesta juurikin samasta kohtaa Itämerenkatua kuin missä sijaitsee Baltsun äidin mimissä oleva firma.

Miksei Baltsu tee suoraa lähetystä peräkamaristaan? Kai hänellä nyt sentään oma huone on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei Baltsu tee suoraa lähetystä peräkamaristaan? Kai hänellä nyt sentään oma huone on?
Peräkamaripojat sarja tänään televisiosta!
- Anonyymi
Varsinainen mysteerimies tuo Baltsu. No anyway, joku sanoi että Baltsu harjoitteli kuin 2.45-maratoonari. Se on totta. Itse määrittelen Baltsun harjoitelleen kuin 2:40-2:49 maratoonari. Sellaisena me Baltsun muistamme. Se oli hänen todellinen taso. Sitä hänen arkensa oli, sitä oli hänen jokapäiväinen tekemisensä.
Yhdessä laulussa* sanotaan että Kings with out crown, lost and found. Sellainen oli myös Baltsu. Kuningas ilman kruunua.
*Helen Hoffner lauloi Summer of Lovesta. Lainaus on toisesta hänen kappaleestaan Wild about Nothing.- Anonyymi
Paskapuhetta ja tiedät sen. Sen kapekin osasi. Herra ja hidalgo itse?
Kaapro juoksi treeninsä ylikovaa, pitäen mehutaukoja, kenkiä vaihdellen ja ilman sykkeitä. Kisoissa aina kanttasi. Kaapron tasoksi sitten viimeisimmässä oikeassa kisassa huipentui 1.33 puokki. Annan mun nauraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskapuhetta ja tiedät sen. Sen kapekin osasi. Herra ja hidalgo itse?
Kaapro juoksi treeninsä ylikovaa, pitäen mehutaukoja, kenkiä vaihdellen ja ilman sykkeitä. Kisoissa aina kanttasi. Kaapron tasoksi sitten viimeisimmässä oikeassa kisassa huipentui 1.33 puokki. Annan mun nauraa.nämä 2km vedot radanvieressä ennusti että puokin taso tulee olemaan noin 1.30 tasoinen.https://youtu.be/SDbiB4Vnknk?t=2
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nämä 2km vedot radanvieressä ennusti että puokin taso tulee olemaan noin 1.30 tasoinen.https://youtu.be/SDbiB4Vnknk?t=2
Katsoin hypellen. Vain 3x 2km vetoja, vauhdit jotain 4.00/km, ihan sippi vedon jälkeen. Ei kunto parantunut never easyllä. Sub 1.30 epäonnistuminen odotettu juttu. Ukko juoksi yli 130km viikkoja ja kunto vain huononi. Lopetti juoksemisen loukkaantumiseen vedoten.

Jo ekan vedon jälkeen yski keuhkoja pihalle naama punaisena. Baltsun juoksutyyli on kyllä huvittava, kun perse viistää maata. Lantio eteen, niin askel alkaa rullata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo ekan vedon jälkeen yski keuhkoja pihalle naama punaisena. Baltsun juoksutyyli on kyllä huvittava, kun perse viistää maata. Lantio eteen, niin askel alkaa rullata.
Heikko keskivartalon lihasheikkous. Ominaista viisikymppisillä kaljamahoilla. Syvät keskivartalon lihakset kondikseen, niin alkaa kannattelemaan kehon painoa ja juoksu helpottuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nämä 2km vedot radanvieressä ennusti että puokin taso tulee olemaan noin 1.30 tasoinen.https://youtu.be/SDbiB4Vnknk?t=2
Baltsu ei tajua, että talvella selkeällä säällä auringon laskettua pakkanen kiristyy ja päivällä auringon sulattama jää jäätyy uudestaan. On se ihan käsittämätön tyyppi. https://www.youtube.com/watch?v=5Poq6WHDhYo
- Anonyymi
Kehno vuosien tulos siihen peilaten miten paljon käytti aikaa treenamiseen. Kape laittoi kuukaudessa rahaa uusiin kenkiin, olisi kannattanut sijoittaa valmennukseen. Valmennus olisi laittanut treenit ja kaikki siihen liittyvän järjestykseen. Mikäli kape olisi ollut yhteistyökykyinen.
- Anonyymi
Päin persettä valmentautuminen oli ukkelin heikko lenkki. Toivottaasti kukaan ei noudata hänen juoksukouluohjeitaan. Olisi ostanut Run High:lta valmennuksen, niin parissa vuodessa olisi haastanut 2.46.40 aikoja ihan oikesti.
- Anonyymi
Mutta kun mies on kaikkea muuta kuin yhteistyökykyinen.
- Anonyymi
JuoksuFoorumilla ukkelille annettiin ilmaiseksi ohjeita miten treenata progressiivisesti mutta otti ne keljuiluna ja loppu onkin historiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JuoksuFoorumilla ukkelille annettiin ilmaiseksi ohjeita miten treenata progressiivisesti mutta otti ne keljuiluna ja loppu onkin historiaa.
Kyllä siellä ihan oikeastikin keljuiltiin, mikä meni Baltsulla tunteisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JuoksuFoorumilla ukkelille annettiin ilmaiseksi ohjeita miten treenata progressiivisesti mutta otti ne keljuiluna ja loppu onkin historiaa.
Silloin viimeisen kerran ku luin sitä ketjua missä annettiin neuvoja niin tuntu et baltsu ei lukenu niitä ollenkaan tai ei ainakaan vastannut mihinkään, niinhän joskus puhui että se pitää olla vaan niin et hän sanoo eikä muut puhu mitään, oo aa ee,.. no ei se mitään mennään eteenpäin

Baltsu ei ota vastaan neuvoja juoksufoorumin kommareilta. Baltsu tietää toki paremmin. 5 min / km on kevyttä vauhtia 4 tunnin maratoonareillekin. Viis siitä, että Martti Vainiokin juoksi aikoinaan kevyt lenkit vain 4:30-vauhtia.

Juu. Ukko juoksee kevyet liian kovaa, eikä saa kovia tehtyä kunnolla ollenkaan. Tyypillinen esimerkki, joka saisi rotia tekemiseensä valmentajan opastuksella. Mutta uskoisiko valmentajaa, kun voorumillakaan ei uskonut guuria ym.
- Anonyymi
Yhdellä videolla Baltsu sanoi että hänen suurin virhe oli ettei vetänyt nokkaan jotain Juokufoorumin ukkelia vai oliko useampiakin. Varmaan toiseksi suurin virhe sitten oli mattojuoksu. Kolmanneksi suurin virhe oli liika harjoittelu.
Baltsu otti oppia Danielsista. En tiedä kuka se on, mutta ei varmaan Stormy Daniels. Stormyn opeilla olisi luultavasti tullut parempi tulos.- Anonyymi
Ketä aikoi vetää turpaan? Baltsu on niin lyhyt ja heikko ukkeli, ettei siitä turpaanvetämisestä mitään olisi tullutkaan. Kunhan fantasioi asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä aikoi vetää turpaan? Baltsu on niin lyhyt ja heikko ukkeli, ettei siitä turpaanvetämisestä mitään olisi tullutkaan. Kunhan fantasioi asialla.
Soiro taisi olla se pää vihastuksen kohde.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soiro taisi olla se pää vihastuksen kohde.
Sama ukko joka häiriköi Jodlaajankin päiväkirjaa, ja hankki tälle bannit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soiro taisi olla se pää vihastuksen kohde.
Naurattaa ajatus, että Baltsu olisi hyökännyt Soirosen kimppuun. Kaksimetrisenä voimailijana Soiro olisi nostanut Baltsun rinnuksista ilmaan kiljumaan ja huitomaan käsillään.
- Anonyymi
Miksi sai permanent bannin foorumille?
- Anonyymi
Oliko se kun uhkasi kannella Sepon touhuista työnantajalle ja vihjaili perheen hajottamisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko se kun uhkasi kannella Sepon touhuista työnantajalle ja vihjaili perheen hajottamisella.
Ei seppo noin pikkumainen ole. Oli kaikkien parhaaksi että riidanhakuinen ja ennalta arvaamaton tuittupää taapero saatiin pois keskusteluja pilaamasta.
Lisäksi ei näistä erilaisista aikuisista tiedä, vaikka keksisivätkin mitä sairaimpia juttua. Onneksi kapelta puuttui se kyky ja tarmo toteuttaa asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei seppo noin pikkumainen ole. Oli kaikkien parhaaksi että riidanhakuinen ja ennalta arvaamaton tuittupää taapero saatiin pois keskusteluja pilaamasta.
Lisäksi ei näistä erilaisista aikuisista tiedä, vaikka keksisivätkin mitä sairaimpia juttua. Onneksi kapelta puuttui se kyky ja tarmo toteuttaa asioita.Soiro sanoi suoraan, että lääkitystä ukko tarvitsee.
Ajatella, jos ukko olisi saanut ripauksen nöyryyttä käytökseensä, miten erilaisia maraton tulokset voisivat tänä päivänä olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko se kun uhkasi kannella Sepon touhuista työnantajalle ja vihjaili perheen hajottamisella.
Mistä noin suutahti? Harmittiko, kun alitti maralla 3h ja itse ei siihen päässyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä noin suutahti? Harmittiko, kun alitti maralla 3h ja itse ei siihen päässyt?
Muisteli vanhoja vuoden 2013 banneja tunteet pinnassa luulisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muisteli vanhoja vuoden 2013 banneja tunteet pinnassa luulisin.
Kateushan se. Sepolla on aikalailla kaikki mistä baltsu on jäänyt haaveilemaan elämässään.
- Anonyymi
Joko Blatsu on käynyt magneetissa polven kanssa? Olisi tärkeää tietää mikä on vikana, jos siis vikaa on, eikä vaan tekosyy juoksun lopettamiselle.
- Anonyymi
Ei ole käynyt kun joutuisi maksamaan ja magneetteja ei saa punalaputettuina toimeentulotukituotteina.
Julkisen puolen röntgeniin oli tällä jantterilla tyytyminen. Tasoistensa joukkoon.
- Anonyymi
Terveellisempää on, kun ukko ei pääse höyryämään itseään ylikuntoon juoksumatolla. Toki vähän kumma kun ei halua selvittää mikä on vialla polvessa. Mutta sellaista se on yhteiskunnan ulkopuolella. Ei makseta veroja, ei luoteta poliitikoihin vaan kapinoidaan ja ei luoteta lääkäreihin.
- Anonyymi
Joo, ukkeli on selkeästi rauhoittunut kun ei vedä itseään piippuun never easyllä. Jos vielä joskus ryhtyy juoksemaan, toivottavasti tekee sen Vantaalaisten opein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ukkeli on selkeästi rauhoittunut kun ei vedä itseään piippuun never easyllä. Jos vielä joskus ryhtyy juoksemaan, toivottavasti tekee sen Vantaalaisten opein.
Uudella Videolla baltsu sanoo että on treenannut aina liian hiljaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudella Videolla baltsu sanoo että on treenannut aina liian hiljaa.
Ei ollut tarpeeksi kunnianhimoista tavoitetta.
Sydänlihastulehdus mainittu.
Pitäisi tehdä asiat kunnolla.
Pitää olla ammattimainen, perheselittelyt skeidaa.
Pitäisi juosta kovempaa, jättäisi pk-lenkit vähemmälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudella Videolla baltsu sanoo että on treenannut aina liian hiljaa.
Näinhän se varmasti on. Harvoin juoksi alle 4min/km, saatikka 3.30min/km vauhtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se varmasti on. Harvoin juoksi alle 4min/km, saatikka 3.30min/km vauhtia.
Jepulis. Noita vauhteja ukkeli pystyisi juoksemaan harjoituksissa paremmin, jos hieman hidastaisi pk- ja pitkis vauhtejaan. Myöskin pk- ja pitkislenkit ovat ukkelilla yleensä liian pitkiä. Hyvin riittäisi peruslenkiksi ukkelille sellainen rento kasin lenkki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se varmasti on. Harvoin juoksi alle 4min/km, saatikka 3.30min/km vauhtia.
Olisi juossut heti 3:00 kilsoja. Mitä sitä käsijarru päällä menemään. Vai eikö kyvyt riittäneet, kun ei jaksanut treenata kunnolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudella Videolla baltsu sanoo että on treenannut aina liian hiljaa.
25% polviin nojailun sijaan olisi pitänyt peruslenkillä palautella puolet lenkkiajasta :D käyhän se noinkin.
Baltsun death grip ja tunnoton veltto pili ei sovi juoksuun sovellettavaksi.
- Anonyymi
Kyllä varmaan. Lukee varmaan näitä ku on vastarannan kiiski, uusimman videot otsikko juoksin aivan liian hiljaa on aika lupaava otsikko : )kun ei viitsitä edes yrittää oli ennen hänen slougan
- Anonyymi
Koomista kun Baltsu sanoo että hän juoksisi nyt kovempaa, jos juoksisi. Eikö hän aikaisemmin edes yrittänyt? Oliko numerolapun raiskaaja mentaliteetillä harjoittelemassa? Kunhan nyt läosyttelee munia ilman sen ihmeempiä tavoitteita 😂
- Anonyymi
"Olisi pitänyt treenata vieläkin kovempaa mutta vammat estivät."
Baltsu ei edelleenkään tajua, että liian kuormittava harjoittelu juuurikin aiheutti nuo vammat.
"Polvi mahdollisesti leikataan tai se olisi pitänyt leikata jo aiemmin."
Baltsu ei vieläkään ole kertonut mikä polvea vaivaa. Polvessa pitää olla jotain rikki, että leikkausta voitaisiin edes harkita. Luulenpa, että Baltsun polviongelmat ovat seurausta puutteellisesta lihashuollosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olisi pitänyt treenata vieläkin kovempaa mutta vammat estivät."
Baltsu ei edelleenkään tajua, että liian kuormittava harjoittelu juuurikin aiheutti nuo vammat.
"Polvi mahdollisesti leikataan tai se olisi pitänyt leikata jo aiemmin."
Baltsu ei vieläkään ole kertonut mikä polvea vaivaa. Polvessa pitää olla jotain rikki, että leikkausta voitaisiin edes harkita. Luulenpa, että Baltsun polviongelmat ovat seurausta puutteellisesta lihashuollosta.Mitä sieltä leikataan jos ei ole rikki? Aikooko julkiselle leikkausjonoon, pääseekö magneettikuvauksiin? Ukkeli kuitenkin kävelee hyvin ilman mitään polvitukia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sieltä leikataan jos ei ole rikki? Aikooko julkiselle leikkausjonoon, pääseekö magneettikuvauksiin? Ukkeli kuitenkin kävelee hyvin ilman mitään polvitukia.
Todella sitkeä ukko. Kävelee ympäri stadia ja vatkaa krossaria eturistiside paskana. Uinnissa jalka ei toimi, kipeytyy.
- Anonyymi
Ihan positiivisia fiiliksiä Baltsun videosta ja vaihteeksi ihan juoksuasiaa. Juoksu Talkkia tässä onkin vähän kaivattu hei.
Voihan se olla että Baltsu olisi pärjännyt paremmin jos olisi tehnyt kovavauhtista juoksua. Eli vaikka 200-800 metrin vetoja. (Mattohömpöttelyä en nyt laske tähän.) Mutta en tiedä jos maraton oli tavoitteena, niin Baltsun määräharjoittelu pitkine lenkkeineen saattoi olla ihan ookoo. Ja eikös hän välillä ottanut pitkän lenkin sisällä jonkun kovavauhtisemman jakson, niin kuin oli muotia tehdä maratoonareiden keskuudessa.
Mutta kun Baltsu on vähän kärjistetysti hidas ja kömpelö. Toisin sanoen hänen vahvuuksia ei ole nopeus ja tekniikka, niin ehkä ne lyhyet vedot ja kovemmat vauhdit olisi jotain parannusta tuoneet pitemmille lenkeille ja tietysti kisoihin.- Anonyymi
Kyllä huvittaa nämä Baltsun puheet että olisi muka pitänyt treenata kovemmin,eihän ukkeli päässyt edes maratonin viivalle vuoden 2014 jälkeen.Ihan hupiukko.
- Anonyymi
Oli toi vähän jo koomista kun Baltsu haki nykyiseen tilanteeseen selitystä vuodelta 1917 ja jopa Pähkinäsaaren rauhasta. LOL piti ihan Googlesta katsoa milloin se oli: 1323. Eli 700 vuotta sitten.
No ihan hyvä tietää tuo että missä se raja meni. Ainahan Suomessa puhutaan vähän erikseen itä- ja pohjois-Suomesta. Sitten toisella puolella on etelä- ja länsi-Suomi.
Idässä ja pohjoisessa ihmiset tienaa vähemmän, on enemmän sairaina, käyttävät enemmän valtion etuuksia, kuolevat nuorempina, syövät epäterveellisemmin, tekevät enemmän itsemurhia, kuluttavat enemmän mämmiä, siellä on kylmempää, enemmän lunta ja niin edelleen.
Kainuussa oli vahva kannatus punaisilla, ja olympiakomitean johtaja Matti Heikkinen on Kainuusta. Siksi HIFK:n urheilijoita kuritettiin apurahojen jaossa. - Anonyymi
Olipa muuten huvittavaa lukea 2019 Baltsun ketjua voorumilta läpi. Seppo lupasi Vantaalle osallistumisesta satasen ja toisen jos on häntä nopeampi. Soiro lupasi kaljakoreja, jos on 30min itseään nopeampi. Mutta se ei riittänyt Baltsulle. Hän vaati 5000€ starttirahaa kilpaillakseen Vantaalla. Mitään kilpailua missään muuallakaan ei tietenkään tullut, koska Baltsu tiedosti, ettei ole ollut lähellekään sub 2.50 kunnossa.
- Anonyymi
Vai 5k, että ilmestyy viivalle? Miksi joku maksaisi edes satasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai 5k, että ilmestyy viivalle? Miksi joku maksaisi edes satasta?
Hyvä luvata satasia ja kaljakoreja, kun oli tiedossa ettei Baltsu tule alle 5000€ starttirahalla Vantaalle.
- Anonyymi
turussa rentoa kisailla
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565190Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202315- 1031504
- 921446
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2041406En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231396Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681145Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly81090- 721027
Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2671025