Jotka ovat uskollisia muustakin syystä kuin siitä, että mies vielä toistaiseksi pystyy sillä hetkellä mielyttämään naista? Vai onko uskollisuus naisilla vain toisen "ajan lainaamista"?
Onko olemassa uskollisia
naisia?
444048
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Pikemminkin pitää kysyä onko parisuhteessa uskollisia ihmisiä. Käsittääkseni ei ole. Ihminen on syntynyt petkuttajaksi. Työelämä, kaupankäynti, parisuhteet, politiikka, y.m. Jokapaikassa tehdään halpamaisia temppuja.
Totta hitossa on olemassa uskollisia naisia. Niin uskomatonta kuin se onkin, on olemassa myös uskollisia miehiä. Nämä jotka muuta väittävät, ovat joko uskottomuuden uhreja tai siihen itse syyllistyneitä/suunnittelevia.
Kummallista kun välillä naisia syyllistetään milloin haluttomuudesta, milloin vieraiden perään himoamisesta, milloin rahanahneudesta, milloin taloudellisten realiteettien väheksymisestä...
Itse olen aina ollut uskollinen eikä koskaan ole pettäminen mieleen tullut.
Itse olen sen verran vahva luonne, että olen PÄÄTTÄNYT olla parisuhteessa uskollinen ja helppoa on ollut. Itse en ymmärrä näitä "ihastuja"-tyyppejä ollenkaan. Miten joku voi lähes päivittäin olla ihastunut aina eri mieheen?
Itse olen aina toiminut periaatteella, että miestäni en petä, koska minusta se on todella alhaista. Mutta toisaalta olen aina osannut valita kumppanini sillä tavalla, että nämä miehet ovat olleet juuri sitä mitä olen tarvinnutkin.
Joten vastaus kysymykseesi: Kyllä löytyy uskollisia naisia, ainakin minä olen sellainen...
Nainen 40 v
Olen samaa mieltä. Uskollisuus on oma päätös. Toinen ei voi vaatimalla sitä saada.
Minun mielestäni täydellisesti perheeseen ja puolisoon sitoutunut nainen lähettää ympäristöönsä niin selkeitä viestejä tiedostamattaan, ettei yksikään selväpäinen mies edes lähesty naista seksimielessä.
Päädyin tähän ajatelmaan, koska heti kun minulta itseltäni uskollisuustarve poistui, ympärillä alkoi pyörimään jos minkäkinlaista ehdottelijaa. Miten kummassa miehet tiesivät, että tämä nainen on nyt saatavilla. Sitä mietin ihmeissäni. Tulin ylläolevaan päätelmään.
Mä ainakin oon. Vaikka riideltiin n. 90% ajasta ja suhde näytti jo tuhoon tuomitulta, ei koskaan tullut mieleen etsiä ratkaisua pettämisestä tai edes lohtua itselle ihastuksesta, jota olisi salaa katsellut ja ajatellut. Mies sen sijaan saattoi vaikka pettääkin, ainakin suhteen päättyessä hänellä oli jo uusi kumppani katsottuna valmiiksi.
helvetin ruma eukko niin ainakin todennäköisyys pettämiseen pienenee.Mietippä keskiverto kohtuu hyvännäköisen naisen elämää:tiedät että saisit aika suuren osan miehistä sänkyyn pelkästään antamalla pienen vinkin,sua tultais iskemään baareissa ja vastaavissa paikoissa melkein joka kerta,panemisen voi ottaa 'lungisti' kun kaikki suorituspaineet on miehellä,aina 'seisoo' jne. jne..... Ihmettelen että maailmasta töytyy ylipäänsä yhtään uskollista vähänkään hyvännäköistä naista.
uskollisia naisia. Ihan siitä halusta että haluaa olla vaan oman rakastamansa miehen kanssa. Ja noi yrmion jutut alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää, mitä jos pysyis vaan jossain komerossa katkeruutensa kanssa. On minuakin monesti petetty mutta uskon silti että on muitakin uskollisia ihmisiä ja tällä hetkellä taas luotan toiseen, mitä muutakaan voi tehdä. Tartte kaikkia muita alkaa haukkumaan.
kuinka mieluusti pysyisinkin jos ei tarvis käydä duunissa.Fakta on että täällä pitää viettää se keskimäärin 37.5 tuntia viikossa ja aika on saatava jotenkin kulumaan joten enpä oo ihan heti lopettamassa pessimismin levityskampanjaani.Eikä mua kukaan oo pettänyt,oon vaan nähny vähän turhan monta kertaa kuinka pari kaveria on iskenyt/pokannut/hurmannut/what ever halutessaan niin vapaat kuin varatutkin muijat eikä oo edes avioliitot tai yht.lapset paljon painanu siinä tilanteessa.Vinkkinä sen verran että kukaan ei (toivottavasti) pakota sua lukemaan yhtäkään mun kirjoittamaa juttua jtn. se on moro.
olis ehkä helpompaa ja ennenkaikkea miellyttävämpää elämää kun ei olis tollasta asennetta. Turha ihmetellä jos naiset ei sit kiinnostu seurasta, ainakaan ne uskolliset, kun on tollanen vastassa. Ei millään pahalla sen kummemmin.. itekin tullut nähtyä ja kuultua miten miehet pokailee olivatpa sitten seurustelevia, kihloissa, naimisissa tai isiä et samalla tavalla vois yleistää miehiäkin. Ihmisiä on monenlaisia. Oman kokemuksen perusteella uskon että suurin osa pettää kumppaniaan jossain vaiheessa, en silti sano että jokainen tietynnäköinen tms., pitää vaan löytää oikeanlainen henkilö jonka kanssa pystyy avoimesti käsittelemään asioita.
En todennäköisesti enää sun juttuja luekaan. Ärsyttää keskenkasvuiset ihmiset.
Minä näytän peiliä sinulle, koska se, mitä kuvittelet toisista ihmisistä, kuvastaa vain sitä, mitä SINÄ olet! Olen Yrmion kanssa aivan samaa mieltä näistä jutuista, ja rasittaa lukea aina näitä hössö-nössö-tekstejä siitä, ettei seksi merkkaa mitään ja että uskollisuus on elämän hyve..... Luoja sentään... Mun mielestäni on aika turhaa puhua asiasta, jos siitä ei ole edes mitään kokemusta!
Mistäs sinä tiedät mitä kokemusta mitä minulla mistäkin on? En ole missään vaiheessa väittänyt ettei seksi merkkaa mitään ja että uskollisuus on elämän hyve. Ärsytti vaan tuo yrmion yleistäminen ettei nainen ole uskollinen kuin vaan sillon jos on rumemmasta päästä.
ja pokkaan tuesta.Oikeasti ärsyttää lukea näitten parikymppiseten tai nuorempien 'tyttöjen' naivia ja sinisilmäistä tilitystä rakkaudesta ja muusta paskasta kun seurustelua on takana tyyliin 2 kk ja edellisestä elämän miehestä tyyliin puolivuotta.Ei kait ihminen voi oikeasti olla niin sinisilmäinen,naivi ja tyhmä että kuvittelee parikymppisenä joka ikinen kerta kun vaihtaa uuteen mieheen et tässä sitä nyt ollaan niin rakastuneita ja seurustellaan hautaan asti.Tämä mua just naisissa ärsyttää ehkä kaikista eniten,sen hetkinen äijä on se maailma paras mies jota kehutaan joka vitun välissä kaikille mahdollisille tutuille ja tuntemattomille ihmisille mutta jo 3 kuukauden päästä äijä saattaakin olla jo ihan eri tyyppi mutta sama pilivilinnoissa elämä vain jatkuu ja jatkuu.
Vai että parikymppisiä tyttöjä joilla ei ole kokemusta mistään.. Ikävä tuottaa pettymys yrmio ja kumppanisi, mutta kokemusta kyllä on. Tämä "tyttö" kun ei ole ikinä edes kahta kuukautta seurustellut, kun ei ole viitsinyt jokaisen vastaantulijoitten kanssa seurustelemaan ryhtyä eikä edes jokaiseen rakastua. Sen sijaan on tullut tapailtua useampikin kuukausi ja todettua että eipä tuosta ole seurustelemaan. Ensimmäinen avoliitto alkoi jo 15-vuotiaana. Päättyi tietysti, vaikka jotkut ovat 3-kymppisinäkin yhdessä siitä iästä alkaen. Siihen väliin mahtuu aika paljon yhtä sun toista ja tiedoksi; en ole sinisilmäinen, en vaihtanut jatkuvasti miestä, enkä ikinä kuvitellut että tämä mies on sitä ja tätä, olen kyllä menossa naimisiin sellaisen miehen kanssa joka vaikuttaisi olevan sitä ja tätä ja joka on suostunut suhteeseen jossa ei vannota seksin harrastamista yhden ja ainoan ihmisen kanssa, mutta rehellisyyttä (=uskollisuus) kyllä. 3kk päästä mies voi olla jo ihan eri tyyppi mutta sepä vaatisi aikamoista tyhmyyttä mieheltä ja toki sitä toivoo ettei oma mies paljastuisi sellaiseksi. Voi olla että menee 15 vuottakin ja hän yhtäkkiä muuttuu. Enpä yhtään yllättyisi jos paljastuisi = realismia. Siihen asti jatkan näitä "pilvilinnojani", häitten suunnittelua, talon ostoa ja lasten hankintaa ja pohtimuksia mitä touhutaan kun ollaan molemmat eläkkeellä. Tosin tuollaisille ylimielisille ja itsekeskeisille "minä tiedän kaikesta kaiken ja sinun asioistasi paremmin kuin sinä itse" - tyypeille ei varmaan auta vaikka mitä sanoisi. Onneksi sinä yrmio olet jo huikeat 26 vuotta eli minua viisi vuotta vanhempi, niin sinä kyllä tiedät näistä asioista kaiken niin hyvin vuosien elämänkokemuksellasi, sitähän sinulla varmasti on paljon enemmän kuin KELLÄÄN parikymppisellä, etenkään jos joku on sattunut muuttamaan kotoakin jo 15-vuotiaana, kokemus suhteista lasketaan näköjään jostain 24-vuotiasta eteenpäin. Ja jos olisin 25 ja asuisin kotona ja en olisi ikinä miestä nähnytkään, niin yrmion mielestä olisin varmasti viisaampi kuin tämä parikymppinen Inda. Mahdatko ikinä herätä todellisuuteen? PS Valitettavasti ei olla seurusteltu kahta kuukautta, ollaan kimpassa jo kolmatta vuotta ja sitä ennen viiletin kaksi vuotta sinkkuna kun en viitsinyt ruveta seukkailemaan huonojen aviomies ehdokkaitten kanssa.
Olet kyllä oikeassa ettei kannata puhua asiasta josta ei ole kokemusta. Mut hämmästyttävää miten te taidatte olla ainoita joilla sitä kokemusta tuntuu olevan.....
sieltä tuli tekstiä,päivän hyvä työ on näköjään tehty,now i can rest in peace.Eihän sun muuten pitäny lukea enää mun ääliömäisiä tuherruksia ja aivoituksia.Sä taidat olle todellinen pikkuaikuinen kun käytät jostain 17v teinipelleilyvuosista käsitettä sinkkuilu ja 15v läkärileikkivuosista sanaa avoliitto.Ja jos tapailee ihmistä 2kk niin mitä helvettiä se sit on jos ei seurustelua??? Sä oot just niitä mun syvästi halveksumia naisia jotka ovat ottaneet miehen etsimisestä,parisuhteesta,deittailusta yms. muusta kaikesta samaan paska-aiheeseen laskettavasta jutusta ainoan elämän tehtävän ja sisällön.Teidän raamattuna toimii cosmopolitan,harlekin kirjat, Sex in the city jne. jne. ja oma elämä eletään pilvilinnoissa sen ns. unelmaprinssin kautta.Teidän koko ihmisuhde-elämä on kylmän laskelmoivaa kaiken maailman idioottimaisine mieskriteereineen ja tapa jolla sitä toteutetaan on kuin suoraan elokuvista opittu.Mä en kertakaikkiaan jaksa uskoa että ihminen pystyy 'rakastumaan' kovin montaa kertaa eläissään ja silti monella naisella on kymmenen exää 23v ja kaikkia on 'rakastettu' niin saatanasti,voi vittu eikö oo sama myöntää että on vaan niin vitun heikko persoona ettei voi olla yksin/ilman seksiä ja niin vitun tekopyhä ettei voi muka harrastaa yhdenyön juttuja.Siinäpä tuli analyysiä kerrakseen,saatto mennä ihan päin vittua mut tää oli mun mielikuva susta ja monesta muusta saman ikäisestä naisesta.
Olen siis se helvetin ruma nainen (näin on kolme henkilöä todistanut,lisäksi peili) ja kyllä vaan vientiä on. Entistä ukkoa petin neljän miehen kanssa, seksiseuraa ja muutakin saa nainen helposti ulkonäöstä riippumatta. Eihän tuo pettäminen mikään mukava asia ollut, en siinä suhteessa ja valheessa pystynyt elämään.
"3kk päästä mies voi olla jo ihan eri tyyppi mutta sepä vaatisi aikamoista tyhmyyttä mieheltä ja toki sitä toivoo ettei oma mies paljastuisi sellaiseksi. Voi olla että menee 15 vuottakin ja hän yhtäkkiä muuttuu."
Niin, varokaa vain miehet, jos ette ennen naimisiinmenoa ole ehtineet kertoa ihan kaikista mieltymyksistänne.....
Sun mielestä varmaan mies muuttuu ihan täysin ja kertaheitolla, jos hän yksi kirkas päivä paljastaakin jotain sellaista, mistä sinä et pidä? Suosittelen, että kun sinulla tuntuu olevan jo mielessäsi sellaisia asioita, mitä et miehestäsi haluaisi löytää, niin listaa ne ja kysy jo hyvissä ajoin ennen häitäsi mieheltäsi, että osuuko yksikään niistä hänen kohdalleen! Katsos kun kaikilla naisilla ei suinkaan ole tapana vaatia miehiään olemaan koko loppuelämänsä vain sitä, mitä he naimisiin mennessään ovat ilmenneet olevansa... Meistähän on niin moneksi! Onko se nyt tyhmyyttä, jos on avoin ja haluaa kokea elämässään paljon? I don't think so. Miksi miehet ylipäänsäkin suostuvat pitämään kaikki mielihalunsa sisällään ja salaamaan ne??? Mä ainakin haluan, että mun mieheni keroo mulle ajatuksistaan, eikä esimerkiksi rumauta kertoa niitä kaikkia kerralla vasta sitten 25 vuoden päästä ilmoittaessaan, ettei kestä enää ja haluaa eron... Useinhan erot tuleekin sen takia, ettei suhteessa ole sallittua olla ihan aidosti avoin, vaan vain "pakollisten tunnustusten" kohdalla. Häpeäisin aivan julmetusti, jos minä lavertelisin vain kaikkialla, miten IIIHAANA ja kultainen mies mulla on, ja samaan aikaan mun mieheni supattelisi salaa mieskavereidensa kanssa mitä hänellä OIKEASTI on mielessä....
Ja näin puhuu siis naimisissa oleva elämästä onnellinen kahden lapsen äiti.
Totta joka sana. Siis näinhän se menee aikamonen "vetävän" naisen kohdalla, että yksin ei osata olla kun kerran tarjontaa riittää.
Kai se on jotain yksinjäämisen pelkoa koko loppuelämäksi, kuten eräs ko. lajityypin edustaja minulle joskus hädissään tokaisi.
Loppukommentti vielä äskeiseen; on todella mielenkiintoista mistä olet mielikuvasi minuun luonut, sehän alkoi jo siitä kun sanoin vain että kyllä meitä uskollisia naisia on. Avoliitto sanaa en ole minä keksinyt, käsittääkseni se on määritelmä seurustelevista henkilöistä jotka asuvat yhdessä ja mm viralliset tahot tätä nimitystä käyttävät myös alaikäisistä. 2kk ei minusta henkkoht ole seurustelua vaan tapailua, jos tapailee muutaman viikon tyyppiä ja huomaa ettei hänen kanssaan synkkaa, olisi aikamoinen läjä ex-poikaystäviä. Ja minä olen kokenut tyhmäksi sanoa parin treffien jälkeen että "tässä on poikaystäväni". Missähän vaiheessa olen ilmaissut olevani henkilö joka on ottanut miehen etsimisestä ainoan elämän tehtävän? Siinä vaiheessa kun tapasin mieheni, se oli todellakin silkka sattuma enkä edes ajatellut suhdetta hänen kanssaan, se vaan eteni siihen. Cosmopolitan, heh, minun elämääni ei kuulu lukea lehteä jossa viikosta toiseen vain kerrotaan kuinka miellytät miestäsi ja olet mahdollisimman pinnallinen. Minä en elä pilvilinnoissa vaan todellisuudessa, ja siihen minulla kuuluu myös mahdollisuus olla onnellinen, voisin toki elää yksin koko elämäni, ottaa itse auto ja asuntolainat ja nykyäänhän sitä voi yksineläjätkin adoptoida, mutta kun vaihtoehtona on jakaa elämä toisen kanssa, olen valinnut mieluummin sen. Kyllä minulla on mieskriteerejä ollut, siltä osin että haluan jakaa elämäni ihmisen kanssa jolla on samanlainen ajatusmaailma. Esim. se että mies ei ole rasisti, juoppo tai väkivaltainen, ei ole minusta idioottimainen kriteeri. Voin kyllä myöntää kaiken mitä myönnettävää minulla vain on. En ole elämässäni rakastanut kymmeniä ihmisiä. Nuorempana sitä luuli pari kertaa vahvaa ihastumista rakkaudeksi ja niitten 16v vuosien jälkeen ainoa johon olen rakastunut on sulhaseni. Ei se rakkaus ja rakastaminen silti tarkoita sitä että elää pilvilinnoissa ja toisen kautta.. Meillä on omat elämämme jotka jaamme yhdessä ja elämme myös yhteistä elämää. Voisin kyllä elää yksin mutta elän mieluumin toisen kanssa. En ole tekopyhä jotta en voisi harrastaa yhden illan juttuja (jos ja kun olin vapaa), ainoa syy miksi ne pariin kertaan lopetin oli se että halusin enemmän kuin viiden minuutin pumpattavana barbarana olemista, ei hirveästi kunnioitusta saa niiltä tyypeiltä, seksiin kuitenkin kuuluu molemmin puolinen nautinto. Niin että kyllä sun analyysi mun kohdalla meni päin veetä. Ymmärrän kyllä että ajattelet joistakin henkilöistä noin, mutta ei silti pitäisi yleistää joka ikistä henkilöä joka elää parisuhteessa, vai mitä sanot?
On minulla sentään sinulle hyviäkin uutisia. Koska olen kyllästynyt tämän "keskustelu"palstan sävyyn jossa liian monella ihmisellä on päämääränä vain arvostella ja haukkua toisia, häivyn linjoilta. Toivottavasti sinä yrmio joskus huomaat, että elämässä on ihania asioita ja niistä saa myös nauttia aidosti.
Tämä palsta on liian masentava, ja mieluummin nautiskelen rauhassa elämisestä kuin käyn säännöllisesti muiden haukuttavana. Oikeassa elämässä haukkuvia henkilöitä on helppo välttää, kun voi valita lähipiirinsä, mutta täällä ei pysty deletoimaan ihmisiä. Joten jatka sinä yrmio pessimismisi levittämistä, voin onnitella että olit yksi niistä joitten ansiosta täältä häivyn ja se varmasti sinua riemastuttaa, mutta ehkä jonain päivänä huomaat että elämä voi olla ihanaa.
Kuulepas, ei mies muutu täysin ja kerta heitolla, hän on aina ollut mitä on mutta oletkos ikinä kuullut tai nähnyt ihmisiä jotka valehtelevat toiselle taidokkaasti monia vuosia? Onko se sitten vaimon vika kun hän on vuodet toiseen luottanut kun toinen on vannonut vaikka sitä perinteistä eli uskollisuutta, ja jää kiinni pettämisestä, onko se todellakin vaimon vika, jos hän on kysynyt monet kerrat asiaa ja jutusta on suhteen alussa sovittu?
Olen todellakin monet asiat jo selvittänyt miehestäni, mutta sen verran näitä valehtelijoita olen nähnyt, ja ihmisiä jotka eivät ikinä olisi uskoneet että heidän miehensä voisi tehdä jotain sellaista, että tiedän sen voivan tapahtua kelle tahansa. Itseäni pitäisin siltä osin vähemmän todennäköisenä koska olen suonut miehelleni monenlaisia vapauksia, ainoana vaatimuksena se että hän rehellisesti ja avoimesti niistä kertoo. Mikäs siinä jos kaikki naiset eivät vaadi mieheltä loppuelämäänsä olemaan jotain, itse ainakin vaadin esim. ei-juoppoutta, väkivaltaa tai rasistista tai muuten epäkunnioittavaa käytöstä minua/muita kohtaan. Nämä eivät mielestäni ole yhtään pahoja vaatimuksia. Kaikki muut asiat mitkä eivät ole noissa mittasuhteissa, ovat muutoksina ok. En puhunut mistään mielihaluista, niistä olen taas sanonut alusta alkaen että ei ole sellaista asiaa mitä minulle ei voisi kertoa jos jonain päivänä huomaa itsessään jotain, en järkyty vaan osaan suhtautua ja ymmärtää. Hyvähän sinunkin on sanoa että haluat miehesi kertovan kaikista ajatuksistaan kerralla, sitä nimenomaan minäkin haluan, mutta kun on niitä ihmisiä jotka eivät kerro vaikka kysyttäisiin ja vaikka alussa sovittaisiin että puhutaan avoimesti. Että silleen.. Ja jos ajatellaan siltä kantaa että kukaan ei voisi sanoa muille että on onnellinen ja mies on ihana, niin olisipa aika synkkää, minä ainakin aion jatkossakin puhua elämästäni muille ihan normaalisti johon voi myös kuulua maininnat miehen ihanuudesta, aika mälsää olisi häissäkin olla tuppisuuna sen osilta ettei voisi sanoa olevansa onnellinen ja ihanan miehen kanssa. Ei minua hävettäisi jos mieheni olisikin selän takanani ollut koko ajan muuta, hänen häpeänsähän se oli.
Ja tosiaan, katoan taajuuksilta.
ainakaan mun vuoksi lopeta tänne kirjoittelua.Kait sä oo tajunnut et mä oon vain katellinen ihmisille joilla menee hyvin ja jotka ovat onnellisia.Mut nyt mä oon päättänyt tehdä parannuksen ja ainakin vähentää pessimismin levitystä ja vähitäänkin lopettaa suoran vittuilun ja suolauksen eri ihmisiä kohtaan kokonaan.Mä en edes oikeasti oo tällänen kusipää oikeassa elämässä ja en oo edes tajunnu että joku voi ottaa nämä jutut tosissaan.Koin kohtalaisen herätyksen täs jokin aika sitten kun eräs real-lifestä tuttu tyttö jonka kans on ollut jtn. säpinää oli tunnistanu mut mun sepustuksista ja lukenu kaikki mun vitun tyhmät naisten suolausviestit yms. muun paskan jauhamisen ja oli oikeasti itkenyt yms. ja halunnut käydä fyysisesti muhun käsiksi (eikä missään hyvässä mielessä).Enpä muista ihan heti koska ois hävettäny,vituttanu ja suoraan sanottuna itkettäny oma tyhmyys viimeks yhtä paljon.Elämä on....
Olisin voinut vannoa että tuon Älä toki otsikon alla on kasa v*ttuilua. Vau, olen todella yllättänyt.. vielä jopa vähän epäuskoinen tekstistäsi, kun en olisi uskonut että SINÄ kirjoittaisit eri sävyyn. Kyllähän sitä aina voi ajatella että joku kateellisena tai katkerana panettelee ja niistä voi olla välittämättä, mutta ei sellaista vaan jaksa lukea päivästä toiseen. Et olisi varmaan hassumpi tyyppi jos keskittyisit muuhun kun muiden haukkumiseen. Kyllä mä sinänsä ymmärrän, kun ei ole oma elämäkään ollut aina parhaimmasta päästä. Mutta jos tosiaan aiot tehdä parannuksen, se olisi hienoa.. jos pystyisit pääsemään eroon katkeruudesta.. varmaan viimeisetkin ihmiset häviää rinnalta pitemmän päälle.. Mulla oli joskus yksi vähän samantyylinen kaveri, joka ei ikinä osannut iloita toisen puolesta, ja oli aina vahingoniloinen jos jonkun tyypin kanssa ei synkannutkaan.. että se sitten siitä kaveruussuhteesta. Toinen tapaus on mun sisko jonka kanssa sulla olis varmaan hyvin paljon yhteistä, kun se on mun vastakohta ja kans tolla pessimismi linjalla. Ihan kaunis ihminen yhtälailla kun muutkin, mutta kun on synkkänä päivästä toiseen, niin se on ihan totta että sisäinen fiilis vaikuttaa ulkonäköön, kun ei ikinä hymyile ja iloitse niin ei se ole ihme että ei synny kontakteja niin hyvin.. ja hänkin ajattelee aina että ei häntä kukaan huoli ym ym ja sitten ottaa itselleen sellaisia miehiä joista olisi parempi pysyä erossa, mutta kun ei usko että hänkin voisi saada vierelleen jonkun joka kunnioittaa häntä..
Elämässä on hyviä ja huonoja juttuja, ja niitä huonojakin pitäis oppia kestämään, ja olemaan onnellinen yksin ja toisten puolesta. Kyllä se onni sitten omallekin kohdalle osuu. Vai miten montaa 80-vuotiasta tiedät jotka olisivat olleet koko elämänsä yksin jos ovat vaan olleet avoimia ympäristölle..
Onnistuit kieltämättä säväyttämään.. perjantaina oli kotiin menossa vähän sellainen olo että miksi joittenkin ihmisten pitää olla tuollaisia.. Jos olisit kävelly vastaan ja olisin tiennyt että se olet sinä, olisin kiertänyt kaukaa, sen verran aggressiivista tuo sävy on ollut..
Fiilis tosin parani kun kummityttö päätti syntyä maailmaan, ja itse taas muisti tärkeät asiat elämässä eikä mitkään vähäpätöiset jutut enää hetkauttaneet..
Ehkä mä täällä pyörin välillä, mut sen olen tästä oppinut etten enää ala väittää kenellekään vastaan. Jos joku päättää laukoa minun suhteeni jotain juttuja, ei tule stressiä kun hyppää vaan seuraavaan viestiin.
Oon jotenkin niin toista mieltä tosta, että oli pakko heittää kommentti. Siis kun mua surettaa se, että on itekin tullut niin kyyniseks ja epäileväks, ettei enää innostu, rakastu ja ihastu niin täysillä kuin sillon kakskymppisenä ennen avoliittoa. Ennemminkin vaan epäilee eikä pysty luottaan, vaikka toinen vaikuttais miten hyvältä tyypiltä tahansa. Mä jotenkin ihailen sitä parikymppisten tyttöjen uskoa "siihen oikeaan" ja ikuiseen rakkauteen, tuntuis hyvältä pystyä itekin vielä sellasiin unelmiin. Siis kun jos joskus hetken unohtaa ne ajatukset, ja vaan miettii sitä hyvää oloa jonka esim. toisen seura saa aikaan, on paljon onnellisempi sen hetken. Miksei sitten vois alkaa elää niin, että uskaltaa olla onnellinen silloin kun hetki on tarjolla, ja surra ne surut vasta sitten kun on aihetta. Sama juttu ton uskollisuuden kanssa, mistä tässä ketjussa kai alkuun oli puhe, että luottaa itseensä ja kumppaniin niin kauan kun ei oo aihetta epäilyksiin, ja käsitellä ongelmat sit kun niiden aika on. Jossain vaiheessa elämää tulee varmasti suruja, pettymyksiä ja takaiskuja, mutta miks synkentää niiden odotuksella ne hyvätkin hetket. Rohkeutta pitäis jokaisen yrittää kasvattaa, siis rohkeutta olla aito ja haavoittuva, rakastunut ja rakastava, miettimättä sitä miten loppujen lopuks käy!
Kylläpäs onnistuitkin olemaan ymmärtämättä kirjoitustani! Miten kukaan voi olla noin taitava! En millään viitsisi käydä koko kirjoitustani läpi, mutta jos Inda-neiti sittenkin päättää palata tänne, niin taidan vähän korjailla.....
Muuttuminen ja valehteleminen ovat todellakin kaksi eri asiaa, ja nyt vasta otit sen valehtelemisen esiin. Kyllä minä tiedän, että on olemassa sairaalloisia valehtelijoita, mutta tiedän senkin, että ei tarvita paljoakaan, kun sellainen henkilö saadaan "puhumaan itsensä pussiin". Sopimus, vala, vakuutus tai mikään muukaan sitoumus ei todellakaan ole yksinään riittävä, jos puhutaan jonkin tekemättä jättämisestä, ja sitä minä olen aina yrittänyt sanoa. Kyllä avioliittokin vaatii toimiakseen aika paljon muutakin kuin virallisen vihkitodistuksen ja sormukset! Kyllähän sinunkin PITÄISI tietää, ettei sinun kannata koskaan luottaa kehenkään muuhun kuin itseesi!
"Hyvähän sinunkin on sanoa että haluat miehesi kertovan kaikista ajatuksistaan kerralla..."
> Minä sanoin nimenomaan niin, että minä haluan, että mieheni kertoo ajatuksistaan jatkuvasti, EIKÄ yhdellä kertaa rumauttaen...
"...mutta kun on niitä ihmisiä jotka eivät kerro vaikka kysyttäisiin ja vaikka alussa sovittaisiin että puhutaan avoimesti."
> Mitä se kertoo ihmisistä? Sanoisin, että kyseessä on aika pahoja kommunikointiongelmia ja välinpitämättömyyttä! Asioista pitää osata puhua niiden oikeilla nimillä, eikä kierrellen ja kaarrellen ja yleistäen, niin kuin sinäkin tunnut tekevän.
Minä en ymmärrä vieläkään, MITKÄ ASIAT olisivat sellaisia, jotka myöhemmin paljastuessaan johtaisivat teidän eroonne??? Tai pikemminkin mitkä asiat EIVÄT johtaisi eroon???
"Ja jos ajatellaan siltä kantaa että kukaan ei voisi sanoa muille että on onnellinen ja mies on ihana, niin olisipa aika synkkää, minä ainakin aion jatkossakin puhua elämästäni muille ihan normaalisti johon voi myös kuulua maininnat miehen ihanuudesta, aika mälsää olisi häissäkin olla tuppisuuna sen osilta ettei voisi sanoa olevansa onnellinen ja ihanan miehen kanssa. Ei minua hävettäisi jos mieheni olisikin selän takanani ollut koko ajan muuta, hänen häpeänsähän se oli."
>Eihän kukaan ole sanonutkaan etteikö miestään saisi kehua??? Kehunhan minäkin, mutta kyllä vain TIEDÄNKIN millaista miestä kehun!
>Tällä kohtaa minun sovinistisuuteni tulee esiin, nimittäin minusta on aika moukkamaista mennä moittimaan miestä, jos hänen kerta ANTAA tehdä mitä huvittaa. Kai "Yrmio"kin tästä on aina puhunut, eli että sinustakin on ookoo elää siinä uskossa, että pelkkä sopimus tai sormus tai vihkivala riittää takaamaan sen, että puoliso käyttäytyy niin kuin sinä haluat.
Mikäs sinun sietokykysi mahtaa olla: jos miehesi "lupauksistaan" huolimatta löytyy joskus kimpasta toisen naisen kanssa, niin onko liittonne ohi? Onko siitä siis puhuttu? Tällaiset asiathan pitää käydä ihan sana sanalta läpi, jos ne on sulle tärkeitä, koska liikaa yleistämällä ja ympäripyöreitä puhumalla jätät vain porsaanreikiä avoimiksi... Se mikä ei nimenomaan ole kiellettyä, on tietenkin sallittua. Ja jos jokin asia on ehdottomasti kiellettyä, niin sellaisellahan on toisen tarpeen tullen helppoa satuttaa: kerron esimerkin:
Eräällä "tuttavantuttavapariskunnallamme" oli naimisiinmentyä sovittu sanatarkasti, että jos toinen pettää, niin ero tulee. Miestä alkoi jo parissa vuodessa "kyrpiä" nuoren vaimonsa määräilyt, joten hän päätti selvittää tilanteen helposti hankkimalla ensin itselleen oikeutuksen olla vaimolleen vihainen ja menemällä sitten kavereidensa kanssa ravintolailtaa viettämään ja tekemään sen "kamalan vahingon". Ja kas: vaimo halusi eron, eikä hänen tarvinnut sanoa eikä tehdä mitään, oikeastaan hän vain nopeutti prosessia sanomalla, että "ei se mitään ollut kulta...." Mies kertoi jälkeenpäin, ettei hänelle jäänyt oikein minkäänlaista mielikuvaa koko hänen lyhyestä avioliitostaan, koska hän ei saanut ajatella omilla aivoillaan koko sinä aikana!
Naiselle toivotin tsemppiä ja rauhaisaa yksineloa jatkossa, ja miehelle toivotin lopultakin onnea elämään jonkun vähemmän määräilevän naisen kainalossa... Mitenkähän monta samanlaista eroa Suomessa sattuu ihan jatkuvasti? Ero tulee monesti vain siitä syystä, että toinen määräilee toista tai toinen kokee tulevansa jatkuvasti määräillyksi. Ei sillä kohtaa mietitä enää, että rakastetaanko toista.
Mä vaan haluaisin tietää mikä on NAISEN näkökulma tällaisessa tilanteessa, koska jostain kumman syystä naiset alkavat tuntea VIHAA sitä ex-miestään kohtaan, tai sitten toivovat että kyllä se mies siitä leppyy...? Minun näkökulmani on, että nainen halusi elää suojattua elämää pikku avioliitossaan, ja kuvitteli, että mieskään ei enää mistään muusta välittäisi kuin vaimonsa hyvinvoinnista, eli siitä että mies siivoaa, siivoaa, siivoaa, käy kaupassa ja tekee ruokaa ja hoitaa lapset ja puhelee kultaisia vaimolleen.....
...oppii elämään onnellisena niitten kaikkien asioiden kera. Kuvailepa tarkemmin sitä "tilaa", jolloin mielestäsi kykenet olemaan onnellinen, ja laita sen onnen sisään enemmän asioita. Sehän se vasta onnellisuutta tuokin, kun EI OLE AIHETTA epäillä ja olla kyyninen! Pitää nostaa "kissa" pöydälle! Sun pitää ennenkaikkea ITSE käydä mielessäsi läpi niin paljon suhdeasioita, kuin vain kykenet, jotta saat omille tunteillesi perspektiiviä. Jos koet jonkin asian negatiivisena, niin mieti mahdollisimman montaa sellaista asiaa, jotka olisivat VIELÄKIN negatiivisempia. Silloin sä huomaat, ettei aina ole syytä huoleen, ja voit tuumia että "onneksi ei sentään käynyt niin tai niin..." Ja huom: lopulta sinun ei enää tarvitse edes vertailla asioita erottaaksesi hyvät huonoista, koska jos sä arvioit asiat sun omien tunteidesi pohjalta, niin ne jäävät ihan eri lailla syvälle mieleen kuin sellaiset, jotka on jotain "vaarinaikuisia" ohjeistuksia tai vanhoja oppeja tai jotain.
Mä ainakin janoan niin paljon elämää, että kun jotain ikävää tapahtuu, niin mä lähinnä ajattelen, että "pitipäs tuokin sattua kokemaan". Mä olen myös jäänyt hyvin paljoista ikävistä tapahtumista paitsi, joten kai minunkin vuoro joskus tulee, tai sitten mua odottaa jotkin aivan muut kokemukset. Tiedä häntä! Mä olen onnellinen siitä että saan elää ja kokea mahdollisimman paljon, mutta ei vaikka lehdettömien aitapensaiden lehtienkään tulon vahtiminen tee mun elämästäni yhtään onnettomampaa, vaikka se kestää ja kestää ja kestää.... Siis se lehtien tulo..... ;)
Ehkä sinun kannattaisi joskus ihan KUUNNELLA mitä niillä (meillä?) motkottajilla on sanottavanaan, koska jokin syy heillä on pakko olla? Ei minua ainakaan ole haukuttu täällä netissä, eikä "livenäkään", joten viihdyn aivan hyvin molemmissa! Ei toisten ihmisten sanomisia kannata deletoida koskaan, koska puhehan on kyky kommunikoida. Ei kukaan ole sanonut, että elämä olisi HELPPOA.....
Jos minä ymmärrän koko ajan sanomasi väärin niin voin sanoa että niin ymmärrät sinäkin..
"Kyllähän sinunkin PITÄISI tietää, ettei sinun kannata koskaan luottaa kehenkään muuhun kuin itseesi!"
-Aika vaikea jakaa elämää toisen kanssa jos ei koskaan luota keneenkään muuhun? Kyllä sitä joutuu toiseen luottamaan jotta yhteiselo sujuu..
"että minä haluan, että mieheni kertoo ajatuksistaan jatkuvasti, EIKÄ yhdellä kertaa rumauttaen..."
-Jepjep, niin minäkin, olen sanonut monet kerrat, mutta kun ja jos toinen sanoo ettei tällä hetkellä ole mitään kerrottavaa, sitä pitää vain luottaa siihen kuten hän on sanonut että kertoo kyllä jos jotkut asiat tulevat muuttumaan tms. Kylläpä silti välillä ihan kysäisenkin, varmuuden vuoksi.
"Mitä se kertoo ihmisistä? Sanoisin, että kyseessä on aika pahoja kommunikointiongelmia ja välinpitämättömyyttä! Asioista pitää osata puhua niiden oikeilla nimillä, eikä kierrellen ja kaarrellen ja yleistäen, niin kuin sinäkin tunnut tekevän."
-Jos todellakin täällä kiertelen, kaartelen ja yleistä niin kerro ihmeessä miten olen sen tehnyt? Minä en ikinä yleistä ketään. Jos jossain kohtaa puhun vaikka valehtelevista ihmisistä, en tarkoita että kaikki ovat sellaisia tai käyttäytyvät tietyllä tavalla, kai sitä voi joistain tyypeistä puhua ilman että sen pitäisi tarkoittaa kaikkia?
"Minä en ymmärrä vieläkään, MITKÄ ASIAT olisivat sellaisia, jotka myöhemmin paljastuessaan johtaisivat teidän eroonne???"
-Esimerkiksi se pettäminen josta lisää kohta..
>Eihän kukaan ole sanonutkaan etteikö miestään saisi kehua??? Kehunhan minäkin, mutta kyllä vain TIEDÄNKIN millaista miestä kehun!
- Tiedätkös miten moni muukin nainen luulee tietävänsä? Voi olla että olet niin onnekas että miehesi on sinulle aina rehellinen ym ja tunnet hänet todella hyvin, mutta omasta ukostani en 20 vuoden päästäkin sanoisi että tiedän minkälaista miestä kehun, en voi tietää ketään muuta ihmistä 100% varmaksi kuin itseni. Voin vain uskoa että hän on sellainen kuin on antanut kuvan olevansa.
"Tällä kohtaa minun sovinistisuuteni tulee esiin, nimittäin minusta on aika moukkamaista mennä moittimaan miestä, jos hänen kerta ANTAA tehdä mitä huvittaa."
-En moitikaan hänen tekojaan, vaan sitä jos hän tekisi jotain ilman että avoimesti siitä kertoo. Tähän esimerkkinä se että minun puolestani saa harrastaa seksiä jonkun toisenkin kanssa jos tulee välttämätön tarve, tämä sopimus on siksi etten halua kuulla sitä mistään muualla, niinkuin asioilla on taipumus paljastua, vaan häneltä itseltään.
"Kai "Yrmio"kin tästä on aina puhunut, eli että sinustakin on ookoo elää siinä uskossa, että pelkkä sopimus tai sormus tai vihkivala riittää takaamaan sen, että puoliso käyttäytyy niin kuin sinä haluat."
-Enpä ole kertaakaan miestäni käskenyt käyttäytymään niinkuin minä haluan, väännettäänpäs nyt rautalangasta; kun tapasimme, aluksi hengailimme keskenämme ja kun näytti siltä että meillähän osuu asiat hyvin yhteen ja synkkaa hyvin päätimme aloittaa yhteisen elämän. En ole ikinä halunnut sellaista miestä joka edes alistuisi määräilyyn, vaan miehen joka elää omaa elämäänsä, mutta jonka kanssa synkkaa. Ei toista tarvitse määräillä vaikka asiat menisivätkin niinkuin haluaa, se johtuu ihan vain siitä että toinen on luonnostaan sellainen ettei asioitten kulussa tule ongelmia.
"Mikäs sinun sietokykysi mahtaa olla: jos miehesi "lupauksistaan" huolimatta löytyy joskus kimpasta toisen naisen kanssa, niin onko liittonne ohi? Onko siitä siis puhuttu? Tällaiset asiathan pitää käydä ihan sana sanalta läpi, jos ne on sulle tärkeitä, koska liikaa yleistämällä ja ympäripyöreitä puhumalla jätät vain porsaanreikiä avoimiksi... Se mikä ei nimenomaan ole kiellettyä, on tietenkin sallittua."
-Juu kyllä se olisi kerrasta poikki jos ukko yhtäkkiä löytyisi toisesta sängystä, kun on tässä kaikki vuodet sanonut ettei tee ketään toista mieli, viimeksi sunnuntaina. Et varmaan voi kuvitellakaan miten paljon näistä asioista on puhuttu, mutta ehkä en tänne kirjoita kaikkea niin yksityiskohtaisesti kun harva jaksaa lukea niin paljon tekstiä mitä tässäkin viestissä on? Tähän esimerkkinä taas se pettämispuoli, että ei siinä mitään jos mies menisi toiseen sänkyyn, hänellä on vapaus siihen, mutta diilinä olisi vain se että kerrotaa asioista rehellisesti ja avoimesti. Itselläni ei tuota mitään ongelmaa sanoa asioita suoraan ja sellaisina kuin ne ovat. Näin hänkin on alusta alkaen käyttäytynyt, ja uskoisin että tulee käyttäytymäänkin. Mutta jos jossain vaiheessa kävisi ilmi että hän on kusettanut minua jossain jutussa, kyllä se suhde olisi siinä. Eiköhän se ole useimmissa avioliitoissa tuo luottamus ja rehellisyys mihin suhde perustuu..
Sun tuttavapariskuntaasi voisi vain todeta, että miksi mies ylipäätään meni naimisiin ja lupasi uskollisuutta jos se muitten paneminen oli niin ylitsepääsemätöntä vastustaa? Oma moka. Suurin osa pariskunnista taitaa tuota uskollisuutta toivoa ja vannoa, eli ei se mun mielestä määräilyä ole. Jos siihen ei pysty, niin sitten ei kannata mennä naimisiin henkilön kanssa joka sitä toivoo.. eli ehkäpä sen tuttavamiehen olisi pitänyt pohtia vähän enemmän sitä avioliiton solmimista. Määräily ja toisen kunnioittaminen on kaksi eri asiaa.
"Minun näkökulmani on, että nainen halusi elää suojattua elämää pikku avioliitossaan, ja kuvitteli, että mieskään ei enää mistään muusta välittäisi kuin vaimonsa hyvinvoinnista, eli siitä että mies siivoaa, siivoaa, siivoaa, käy kaupassa ja tekee ruokaa ja hoitaa lapset ja puhelee kultaisia vaimolleen....."
-Eli taas tähän tapaukseen, kyseisellä pariskunnalla ei tainnut olla selvää mitä molemmat haluavat. Meillä on miehen kanssa samanlaiset suunnitelmat tulevaisuudelle, ihan molemmat omasta vapaasta tahdostaan ne päättäneet. Kyllähän molemmilla täytyy olla oma elämä; on kuulemma pariskuntia jotka eivät ikinä käy erikseen ulkona ja mikäs siinä jos se on molemmille ok, mutta itse en kestäisi 24h toisen seurassa oloa. Minä en siis omien halujeni perusteella miestäni määräile tms., vaan satun elämään miehen kanssa joka on osoittanut tykkäävänsä samanlaisesta elämästä kuin minäkin. Kyllähän sitä täysin erilaisetkin pariskunnat voivat viihtyä yhdessä, mutta meillä tämä sattuu olemaan tällä lailla. Ymmärrän kyllä käsityksesi kun se jotenkin liittyy tähän, meilläkin nimittäin sen huomaa että jotkut miehen sukulaiset pitävät minua hirveän kilttinä ihmisenä ja ovat välillä huolissaan olenko tossun alla, ja vastaavasti minun kaverit luulevat välillä että mies on tossun alla. Eikö olekin hassua? Se vaan johtuu siitä että molemmilla on omat voimakkaat näkemyksenä ja elämänsä ja ehkä se on joittenkin hankalaa ymmärtää että kahdella tällaisella ihmisellä voi synkata täydellisesti yhteen. Molemmat tehdään mitä halutaan tehdä mutta siitä ei tule ongelmaa kun asiat osuvat niin hyvin yksiin.
Ihan ensiksi haluan kertoa, että nämä keskustelut ovat osoittaneet jotain aivan muuta, kuin mitä olisi pitänyt, nimittäin en minä nyt huomaa että meidän elämämme kovinkaan kummoisesti toisistaan eroaisi. Me ehkä vain ILMAISTAAN asiat eri tavalla, mistä johtuu se, että me ymmärretään toistemme sanomiset eri tavoin... Tämä se vasta kehittävää puuhaa onkin! Normaalissa keskustelussa menee paljon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kirjoitetussa muodossa on vain oma moka, jos ei osaa lukea - ENKÄ nyt syytä muita, vaan puhun ihan itsestänikin! ;)
"Sun tuttavapariskuntaasi voisi vain todeta, että miksi mies ylipäätään meni naimisiin ja lupasi uskollisuutta jos se muitten paneminen oli niin ylitsepääsemätöntä vastustaa? Oma moka. Suurin osa pariskunnista taitaa tuota uskollisuutta toivoa ja vannoa, eli ei se mun mielestä määräilyä ole. Jos siihen ei pysty, niin sitten ei kannata mennä naimisiin henkilön kanssa joka sitä toivoo.. eli ehkäpä sen tuttavamiehen olisi pitänyt pohtia vähän enemmän sitä avioliiton solmimista. Määräily ja toisen kunnioittaminen on kaksi eri asiaa."
> Niin no, ei se tuttavapariskuntamme mies ollut mitenkään erityisen "naisiinmenevä", vaan koska hänen vaimonsa jatkuvasti muistutti siitä, mitä tapahtuu, JOS hän sellaisen VIRHEEN tekee, niin hän käytti sitä vain ja ainoastaan keinona selvittää pitkään jatkunut alemmuudentunteensa. Ei hän tuntunut muistavan paljoakaan siitä harhahypystään, mutta hän pääsi sillä toivomaansa lopputulokseen, eli vaimo halusi automaattisesti erota. Eli ei ikäviä tappeluita ja väittelyitä ja puolustautumisia, pelkkä teosta kuuleminen riitti eroon.
Tällä parilla meni ihan "normaalin hyvin" aikaisemmin, eli elelivät avioliitossa ja kävivät vierailuilla tuttavien ja sukulaisten luona, kotihommat jaettiin näennäisesti sovussa (=vaimo jakeli tehtävät) jne. Sitä mä tarkoitin kun mietiskelin että mitenkähän paljon onkaan samanlaisia liittoja, eli menee tälleen "normaalin hyvin" sisältäen sen, että puoliskoista toinen kokee elävänsä "käskyläisenä". Sellaisen tilanteenhan voi ratkaista monella tavalla, mutta en mä kyllä tätä poislähtemistäkään pidä pahana asiana, kun vaikeahan toista on mennä muuttamaan...
En mä USKOLLISUUTTA tarkoittanut sillä määräilyllä, vaan ihan ylipäänsäkin arkiaskareista suoriutumista. Aika harvassa on varmaan ne perheet, joissa vaimo tai ehkä mies jakelee kotona tehtäviä siihen malliin, ettei toisen tarvitse miettiä koskaan mitä tekisi. Ja aika harvassa on siltikin ne perheet, joissa se käskytettävä ei suostu olemaan käskytettävänä, vaan ero tulee tavalla tai toisella. Onhan sitä tietenkin parempi elää tossun alla kuin taivasalla, mutta useammin toivoisi että se KÄSKYTETTÄVÄ olisi se, joka kertoo onnestaan, eikä se käskyttäjä. (Mä tiedän, että tää asia luisui ihan toiselle raiteelle jo ties missä vaiheessa, eli mä puhun taas jostain ihan muusta kuin tästä MEIDÄN suhdekeskustelustamme, joka taitaa kyllä ollakin ihan käsitelty juttu...) Siis sitä tahdon sanoa, että harvemmin sen onnellisuuden ilmaisun kuulee molempien puoliskojen suusta, kun yleisemmin äänessä on se joka määrää talossa kaiken. Toinen sitten ikäänkuin myötäilee nyökkäilemällä tai joo-jottelemalla, mikä onkin helppo tapa olla herättämättä epäilyksiä toisessa puoliskossa... Niinkuin miehille sanotaan, niin kun vain muistaa aina sanoa että "Kyllä kulta" kaikkiin vaateisiin, niin hyvin menee....
>Mutta siis siitä TOISEN KUNNIOITTAMISESTA: siitähän voidaan olla montaa mieltä! Mikä on kenenkin mielestä toisen kunnioittamista? Minusta se on sitä, että ei tarjoa aina puolisolleen valmista, vaan antaa puolisonkin "maustaa soppaa"... Tai jotain... Siis että on rehellinen ja luotettava ja kaikin puolin rehti eikä määräile toista ainakaan liikaa. Luotettavuus ja rehtiys sisältää jonkun toisen mielestä sen, että ei todellakaan enää koskaan koske "vieraaseen lihaan", mutta mun mielestä sellainen "lihanhimokin" on oikeus, kun asiasta ei tarkoituksella tee sekavaa tai haitallista.... Ja että aina on PYRITTÄVÄ siihen, ettei aiheuta mitään ongelmia suhteelle - vahingotkin on siis pyrittävä minimoimaan, eikä pidä vain luottaa onneensa...
Jaahas, liikaa tekstiä, taidan jättää tähän...!
Se on kyllä näin että kun kirjoittamalla keskustelee niin asiat saavat nopeasti ihan toisen merkityksen. Kun ei kuule toisen äänensävyjä, näe elekieltä ja ei voi jokaiseen väliin sanoa "siis mä tarkoitan, ymmärsitkö" jne. niin voi olla vaikea saada perille sitä mikä on ajatuksena.
Sekin on ihan totta että on paljon pariskuntia joissa toinen on enemmän määräävä, näitä tapauksia on tullut nähtyä ja aika tasaisesti jakautuu että joko vaimo pomottaa tai sitten mies. Piti eilen ihan kotona varmistaa ja kysyä että "vastaapa rehellisesti, määräilenkö minä tai yritänkö minä määräillä sinua?" ja mies pyöritteli päätään ja arvasi että on taidettu käydä netin keskustelupalstoilla :P (olenpas läpinäkyvä :) ) Tosin kerran kun leikilläni kysyin että jos oltaisiin jossain tuttujuttu leikissä ja kysyttäisiin että kumpi määrää kaapin paikan, niin hyvä jos olin ehtinyt kysymystä esittää loppuun kun tuli vastaus että sinä. Tosin meillä on sellainenkin tilanne että mies on välillä arkiviikot poissa ja sitten minä pyöritän arkea, hoidan koti ja raha-asioita ja suunnittelen asioita etukäteen enkä viime tingassa niinkuin hän, niin noitten osalta asia voi kuulostaa siltä että pomotan joskus, vaikka se on vain sitä että minä tiedän asioista enemmän, ja toisaalta taas se mitä sanon tai suunnittelen niin on aina sitä mistä tiedän miehenkin pitävän tai on jo suunniteltu yhdessä ja minä sitten pistän sitä prosessia eteenpäin. Meniköhän tämäkin jo melkein asian laitaan, heh.
Mutta minusta on aina surullista sellainen, niinkuin eräällä kaverillanikin että jos suunniteltiin ulos lähtemistä niin hän ei voi sanoa menemiseensä mitään ennen kuin KYSYY avomieheltään, eli pyytää lupaa. Tosi outoa. Kyllä minäkin voin jonkun illan suhteen miettiä että onkos meillä silloin ollut miten vapaa-aikaa että viitsiikö lähteä minnekään jos ei ole toista ehtinyt kunnolla nähdä tai onko omia suunnitelmia, mut että kysyä lupa toiselta saako mennä.. ja sit on niitä miehiäkin tullut nähtyä että ei voi tehdä sitä tai tätä kun tyttöystävä suuttuu jne. Sellaisesta asetelmasta luulisi olevan aika hankala lähteä pitempään ja toimivaan parisuhteeseen.
Eli tällainen päätös tähän juttuun :)
yksi.
En ole ikinä pettänyt, enpä edes harkinnut.
Tiedän rajani, en vaikkapa lähde tanssimaan hidasta ravintolassa ihmisen kanssa, vieraan tai tutun, jos puolin tai toisin tilanteessa saattaisi olla kiusausta sinne suuntaan. Tilanteita, joissa pettäminen tai toisesta kiinnostuminen voisi tapahtua, riittää vaikka millä mitalla. Pitää vain osata kontrolloida tilannetta, ja pitää haluta olla uskollinen!
En halua rakastamalleni ja arvostamalleni ihmiselle mitään pahaa.
aina. Pitkä suhde ollut, jossa mies petti kyllä loppumetreillä, mutta en koskaan pettänyt ja olen siitä ylpeä. Miksi olla toisen kanssa, jos ei kykene uskollisuuteen? Että kyllä meitä uskollisia riittää. n-74
naisen ongelma on se, että on valinnanvaraa. Vanhassa suomalaisessa kulttuurissa valinta tehtiin kerran ja se oli lopullinen. Yhteisö, s.o. toiset naiset, valvoivat moraalin säilymistä. Näinhän on edelleen valtaosassa maailmaa. Islamilainen kulttuuri kauttaaltaan, hindulainen epäilemättä ja suuri osa katolista maailmaa valvoo moraalia. Täällä protestanttisessa ja maallistuneessa pohjoisessa yhteisön valvonta vain on täysin romahtanut. Siitä yhtenä seurauksena on myös naisten lipeäminen aviollisen uskollisuuden polulta, avioerot ja perheongelmat. Mitä miehiin tulee, miesten sukupuolimoraali on aina ollut naisen taskussa. Muu moraali, työ- tai yhteiskunta-elämässä taas on ensisijaisesti miesten asia.
Sen mitä naiset haluavat sukupuolten suhteissa, mies toteuttaa. Ei ole nisäkkäiden joukossa sellaista lajia, jonka uros ei hoitaisi tehtäväänsä jonkun lauman naaraan sitä halutessa. Ihminen ei ole poikkeus.
on. koen itsenikin sellaiseksi, mutta yks juttu vaivaa mua. Mulla on ihana, mukava ja fiksu mies, joka tahtoo seksiä huomattavasti harvemmin kuin minä. Siis joku 1-2 kertaa kuussa riittää. Hän ei ole muutenkaan mikään helluttelija. Minä elän tunne- ja seksuaalityhjiössä. Joskus tulee mieleen, et entäs jos olis joku täyttämässä sitä puolta, kun haluan muuten elämääni mieheni kanssa viettää.
On uskollisia ja uskottomia. Tanssi ym. paikoilla "halutuimpia" on menevät naiset. Yleensä nämä menevät on niitä jotka haluaa elämäänsä aina jotain uutta. Jos elämä tuntuu turvalliselta siihen pitää hakea vaihtelua. He hakevat kokoajan vaihtelua.
Paljon on kuitenkin uskollisia. Periaate että silloin kun on vapaa voi mennä vapaasti, harrastaa yhdenpäivänjuttuja ym, mutta silloinkun seurustellaan, seurustellaan yhden kanssa kerrallaan. Nuoruus ja hulluus ja menot täytyy elää nuorena niin niitä ei tarvitse enää ruveta haahuilemaan aikuisena vakisuhteessa eläessä, Uskottomuudesta seuraa aina vain sydänsuruja ja elämisen sotkemista.
edellyttää, että rakastaa puolisoaan niin paljon, että ei voisi kuvitellakaan harrastavansa seksiä toisen miehen/naisen kanssa.
Entä jos suhde ei toimi? Jos suhteen aikana on tapahtunut niin paljon asioita, joita ei voi unohtaa tai antaa anteeksi?
On helppo neuvoa, että sitten otat kamas ja lähdet, mutta ei se niin helppoa olekaan. Itselläni on kolme kouluikäistä lasta ja talosta velkaa - se klassinen esimerkki. Akateeminen tutkinto on, mutta en ole ollut työelämässä moneen vuoteen. En käytä miestäni hyväksi "elättäjänä" sen enempää kuin hän minuakaan lasten äitinä, joka huolehtii "kaikesta" miehen ollessa vaativassa työssä. Mutta en yksinkertaisesti uskalla/jaksa tässä tilanteessa lähteä ja jättää miestäni.
En rakasta miestäni, hän tosin minua. Seksi sujuu hyvin, mutta se ei riitä. Minulla on eräs läheinen miesystävä, johon pidän yhteyttä, hänkin naimisissa. Jos/kun siihen mahdollisuus tarjoutuu, hyppään oitis sänkyyn miesystäväni kanssa! Koska en rakasta miestäni, ei minulla ole edes tunnontuskia, ei ollut ennenkään edellisissä suhteissa, joissa petin poikaystävääni siinä vaiheessa kun olimme jo ajautuneet jotenkin erilleen.
Tämä on lopun alkua, jokainen "auttakoon" itseään vastaavassa tilanteessa niinkuin parhaaksi katsoo.
Mutta silloin kun vielä rakastin miestäni, en myöskään pettänyt. Siinä se ero on. Ei kannata aina tuomita.
ennenkuin kaikki moraaliapostolit hyökkää kimppuun:
Olen kertonut miehelleni, että jos joku kiva mies tulee vastaan, en epäröi. Hänellä on samat "vapaudet".
Ja mitä naimisissa olevaan miesystävääni tulee, en ole viettelemässä häntä. Tunteet ovat molemminpuolisia ja olemme sopineet, ettei asiasta puhuta. Jokainen tekee ratkaisunsa itse, hänkin omansa.
eikä edellytä rakkautta.
Monet tosin rakastaessaan ovat automaattisesti uskollisia.
toisille ei. Jokainen määrittelee omat periaatteensa eri tavalla, eri tilanteessa. Elämä ei ole niin yksinkertaista, ei saa olla niin ehdoton. Ei ole vain mustaa ja valkoista, on myös jotain siltä väliltä.
Periaatekysymyksiä on monenlaisia. Mm. "ei saa lyödä" - meillä on myös joskus lyöty (mies minua). Tilanne on "rauhoittunut" viime vuosina, mies haki ja sai apua.
Mutta EN VÄLITÄ enää miehestäni enkä avioliitostani, siksi en välitä myöskään olla uskollinen tässä suhteessa.
Näitä elämäntilanteita on niin monenlaisia. Kuten sanoin, ei ole vain mustaa ja valkoista. Kukkan meistä ei tiedä, miten vastaavassa tilanteessa toimisi.
Ja jos tulee taas niitä neuvoja, että "ota ja lähde" - ei se ole niin yksinkertaista. Jotkut asiat hautuvat mielessä, näitä päätöksiä ei tehdä hätiköiden.
...et uskalla/jaksa jättää miestäsi?
Joutuisitko kenties menemään töihin ja ottamaan vastuuta itsestäsi?
Ei ole olemassa myöskään uskollisia miehiä, eikä joulupukkia ja tonttuja... Epäilen myös vahvasti, että Jasmin Mäntylä on humanoidi ja Euroviisut järjestää populaarimusiikin lynkkaajat ry.
Propagandatemppu... Epäilyä... epäilyä.
Ellet sitten osaa pitää lompakkoasi lihavana.....
Vaikka sinä Itseäsi jakaisitkin koko kylälle, ei se sitä tarkoita että muut naiset tekisivät samaa...
Itse olen ollut aina uskollinen ja tulen aina olemaankin.
Tiedän kokemuksesta miltä pettäminen toisesta osapuolesta tuntuu, enkä halua itse aiheuttaa sitä tunnetta kenellekkään...
Miksei nainenkin voisi olla uskollinen? Sitä en tiedä, kieliikö uskottomuus sitten suhteen epätasapainosta vai onko ne vain hetken hairahduksia? Omalla kohdallani väittäisin, että mies voi katsoa peiliin, jos minä pettäisin häntä.