Meininki näyttäisi taas olevan täällä aika ankea, joten ajattelin piristää teitä taas hetken musiikiohjelmallani. Tässä on pari tuntia joutoaikaa, joten miksipä ei...?
Tänään aloitan juurimusiikilla. Ensimmäinen artistivalintani on John Hiatt. Ehkä parhaita juurimusiikin edustajia, biisintekijöitä ja tarinankertojia. Ei taida olla täällä Euroopan puolella yhtä iso nimi kuin rapakon toisella puolella Nääsvillessä ja sellaista. Mutta silti... Jos arvostaa kaikkea edellä mainittua, on todellakin tutustumisen arvoinen artisti. Itselleni ei tule mieleen ainuttakaan huonoa julkaisua herralta. Kun joku on hyvä siinä mitä tekee, se vaan on eikä sille mitään muuta voi kuin kuunnella ja nauttia kuulemastaan...
Biisi on Perfectly good guitar. Täsmälleen samaa ihmettelin itsekin nuorempana ja edelleenkiin, että miksi jotkut rikkoo keikoilla täydellisen hienoja soittimia? Hienompi veto olisi antaa ne joillekin, joilla ei ole varaa sellaisiin ja jotka pitäisivät niitä hyvänä... :)
Mutta tästä lähtee. Perfectly good guitar. :)
https://www.youtube.com/watch?v=_diKw9F6t3U
Tänään aloitan juurimusiikilla. Ensimmäinen artistivalintani on John Hiatt. Ehkä parhaita juurimusiikin edustajia, biisintekijöitä ja tarinankertojia. Ei taida olla täällä Euroopan puolella yhtä iso nimi kuin rapakon toisella puolella Nääsvillessä ja sellaista. Mutta silti... Jos arvostaa kaikkea edellä mainittua, on todellakin tutustumisen arvoinen artisti. Itselleni ei tule mieleen ainuttakaan huonoa julkaisua herralta. Kun joku on hyvä siinä mitä tekee, se vaan on eikä sille mitään muuta voi kuin kuunnella ja nauttia kuulemastaan...
Biisi on Perfectly good guitar. Täsmälleen samaa ihmettelin itsekin nuorempana ja edelleenkiin, että miksi jotkut rikkoo keikoilla täydellisen hienoja soittimia? Hienompi veto olisi antaa ne joillekin, joilla ei ole varaa sellaisiin ja jotka pitäisivät niitä hyvänä... :)
Mutta tästä lähtee. Perfectly good guitar. :)
https://www.youtube.com/watch?v=_diKw9F6t3U
Vastaukset 95
Vanhimmat
Laitan perään heti toisen John Hiattin. Kun näitä mestareita kuuntelee, tulee väkisin ajatus, että kauneus ja hienous on nykyajan musiikissa aika harvinaista...
Have a little faith
https://www.youtube.com/watch?v=8UkKTlzyLhQ
Jokainen tietää Guns and Rosesin. En kuitenkaan laita tähän bändin tuotantoa, vaan jo lähes 30 vuotta bändistä lähteneen Izzy Stradlinia. Jos minulta kysytään, niin ehkä lahjakkain ja luovin henkilö mitä bändissä on ollut. Gunnarit on ihan ok, mutta se on silti aikalailla laskelmoitua stadionrokkia eikä välttämättä niinkään sitä aitoa itseään. Izzy on. Jo silloin kun kuulin ensimmäistä kertaa Izzy Stradlin and JuJu Houndsia, tuli sellainen fiilis, että tässä tää on! Tältä kuuluu rehellisen rockin kuulostaa! Ei mitään laskelmoitua yleisön kosiskelua, vaan sellaista musaa mitä itse rakastaa. Eikä ole Izzyllä vuosien varrella tullut yhtään hutia. Jokainen albumi on loistava!
Sweet Caress.
https://www.youtube.com/watch?v=04pBe4_uEuI
Perään heti toinen gunnareiden jäsenen soolotuotannosta. Duff McKagan. Hänkin on onnistunut soolona erinomaisesti. Hänen laulussa ja musassa kuuluu aika selkeästi eräänlainen punk tausta. Jonkinlainen anarkia eikä mitään yliyrittämistä. Keep it simple ja anna virrata... :)
How to be a man.
https://www.youtube.com/watch?v=aZZtXZb7LCw
Minulle syntyi kysymys.. ehkä osaat vastata?
Mistä alkoi tuo niin järjetön tapa?
Huvitti firman juhlissa, kun yksi musisoijista yritti rikkoa kitaransa, mutta ei onnistunut siinä. Koko idea oli koominen ja toteutus vielä koomisempi.
Mutta jos tiedät, mistä tapa sai alkunsa, niin viitsitkö valaista? Niin paljoa ei kiinnosta, että jaksaisin kuukkeloida...
Varmuudellahan en tiedä, en ole niin tarkkaan googlaillut ja tutkinut, mutta oletettavasti kaksi suurinta syyllistä siihen on Pete Townshend ja Jimi Hendrix. Siihen aikaan rock oli vielä aika nuori ja jokainen yritti jotain uutta ja omaa. The Whon ja Jimin keikat oli aika intensiivisiä, kaverit oli kuitenkin jonkinlaisessa flow-tilassa ja ehkä sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta paskoa kamat viimeistään keikan päätteeksi. Ja asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että kun olivat jo saaneet nimeä, heidän ei välttämättä enää tarvinnut maksaa itse soittimista. Tai alkoi olla varaakin ostaa joka keikalle uusi soitin. Yleisökin tykkäs kun saivat kunnon shown...
Itse olen useankin kerran nähnyt painajaista, että mun suosikki akustinen on hajalla. Milloin kaula poikki, milloin kansi paskana... On vituttanut niin vietävästi unessa, mutta helpotus on ollut aina suuri kun olen herännyt ja nähnyt että siinähän se seinällä edelleen ja hyvin voivana... :)
https://www.youtube.com/watch?v=xVN8_7wVSG0
Niin ja tuohon aikaan kuului aika voimakkaasti huumaavat aineetkin.
Mulla on samanlaisia unia koskien hampaitani. Tunnen unessa, kuinka hampaani murenevat ja helpotus on huomattava kun kieli tunteekin ne omalla paikallaan hieman herättyäni.
Mutta kiitos valaistuneesta arvauksesta. Siis oikeasti.
Ei ne huumeet ole kuviosta mihinkään hävinneet. Huumeita käytetään tänäpäivänä maailmassa enemmän kuin koskaan aiemmin. Kyllä ne raitistuneetkin muusikot on omat päihdehelvettinsä läpi käyneet. Poikkeuksiakin toki on, mutta kyllä päihteet, seksi ja rock'n'roll on aina ollut olemassa. Tuskin tulee ikinä kokonaan katoamaan. Joillakin vaan saattaa olla harhainen kuva siitä, että käyttämällä kamaa heistä tulee lahjakkaita muusikoita tai taiteilijoita. Ei tule. Kaikki lahjakkaat ovat olleet lahjakkaita jo ennen kaman käyttöä. Kama on ollut heille yksi tapa kestämään omaa pään sisäistä elämää ja elämää sen ulkopuolella. Ja jokainen, joka ei ole kuollut päihteisiin, on joutunut jossain vaiheessa tekemään valintoja, että haluaako jatkaa rakastamansa lajin parissa tai kuolla päihteisiin. Toiset on päässeet eteenpäin ja toiset kuolleet nuorina ja tulleet legendoiksi... :)
Tässäkään mitään ei olla vedetty... :)
https://www.youtube.com/watch?v=zz9bn24rxrI
No johan oli biisi.. psykedeelistä huumehörhöilyä. En ole genren asiantuntija. Aikamoista paskaa ilman aisteja taivuttelevia aineita.
Mutta tuossa taisi olla kuulijakuntakin ihan pöllyissä.
Pink Floyd ja Frank Zappa. Neroutta samassa tilassa vaikka muille jakaa. Mutta tämä ei ole ehkä ihan se ensimmäinen, missä kyseisten herrojen nerouteen tutustuminen pitäisi aloittaa... :D Jos asia kiinnostaa, pitäisi aloittaa niistä helpommin lähestyttävistä tuotannoista... :)
https://www.youtube.com/watch?v=ZUq_T_Bhau8
No nyt tuli ihan kauhea esittelybiisi.. menee samaan kastiin kuin suomalainen humppa vitsikertoimella. Olen ehdottomasti sitä mieltä että 70-luvulla tehtiin iso kasa paskaa .. ei oikein mitään sanottavaa sen ajan musiikista.
Tosin myönnän, etten ole tietäjä tai tuntija. Ihan mutuilija. Mutta ehkä se johtuu siitä, että tykkään vanhemmasta musiikista ja tuo seiskytäluku tavallaan mixasi eri tyylejä ja loi myös omia genrejään niiden pohjalta.
Mutta joo .. kuka tykkää mistäkin...
Mä en ole kuullut yhtän hyvää seiskytäluvun biisiä. Joten jäävän itseni tuosta Frank Zappan neroudesta.
Tuhottu instrumentti on possessed, kukaan muu ei voi sitä enää näpelöidä. Analogia toisen sielun tai ruumiin omistamisesta kokonaan omaan käyttöön.
Ainakin The Who:n kitaristilla Pete Townsendilla oli tapana rikkoa kitaroitaan keikoilla. Minusta järjetöntä, mutta yksi ohjelmanumero kai sekin.
Ja kaipa sitä oltiin vielä vähän otettu kuppia tai imuroitu kokaa nenään, että ei siinä tilassa ehkä tultu niin ajatelleeksi, että kitara meni hajalle. Tai sitten oltiin vain niin esityksestä huumaantuneita. Veikkaan molempia.
Et sitten ole kuunnellut 1970-luvun musiikkia? 1970-luvulla oli monia hyviä artisteja, osa uusia, osa jo vanhempaa perua kuten 1960-luvulla aloittaneita. Ja osa jatkoi vielä kasarinakin ja siitäkin eteenpäin.
1970-luvulla musisoivat esim. Led Zeppelin. Deep Purple, Rush, Rory Gallagher, Stevie Wonder, Nana Mouskouri, Shitley Bassey, Roxy music, Mott the hoople, Sweet, Sladem T.Rex, Status Quo, Eagles, Pink Floyd, Glenn Gampbell, John Denver, Bob Marley, Bad Company, Barbra Streisand, Aretha Franklin, John Lennon, Paul McCarteney & Wings, Barry White, Dolly Parton. Willie Nelson, Cher, Tina Turner, Joni Mitchell ja monia monia muita.
Etkös sää Pikku-Pirpana tykännyt Mott the hooplesta? Vai muistanko oikein? Sekin on 1970-luvulta.
Shirley Bassey
Ei Sladem vaan Slade
Vai tarkotitko ettet tykkää Frank Zappan 1970-luvun musiikista?
Syntymäpäivä tänään.
No ei kaikki vanhempi musiikkikaan ole automaattisesti hyvää. Ei se kappaleen tekovuosi vielä sano onko kappale hyvä vai huono. Kyllä ennenkin tehtiin sellaisiakin kappaleita, joista voi sanoa, että mitä ihmettä. Mutta näin yleisesti ottaen esim. 1960-80 -luvuilla tehtiin enemmän sellaista musiikkia mitä ainakin minä jaksan kuunnella enemmän kuin nykymusiikkia. Toki joskus joku nykykappalekin on uponnut muhun, ei kaikki nykyään tehty ole huonoa, mutta yleisesti katsoen musiikki on kuitenkin muuttunu liikaa sellaiseksi, etten jaksa kauheasti paneutua 2000-luvun tuotantoon.
Ja artistit ja bändit oli ennen mielenkiintoisempia ja monimuotoisempia. Nykyään dominoi pop ja räp ja moni muu musiikin laji on jäänyt enemmän tai vähemmän taka-alalle.
Light my fire https://www.youtube.com/watch?v=CeE0fpKjbKI
Joo ennen huumeet ja alkoholi oli mukana kuvioissa musiikkipiireissä ihan eri tavalla kuin nykyään. Huumeita saattoi saada jo vaikka jonkun levymerkin toimistosta, jossa niitä työnnettiin taskuun ja takahuoneissa oli yleensä rivi pulloja (viiniä, viskiä, olutta....) ja kokaa imuroitiin nenään ja joskus vahvempiakin. Ja näin varsinkin rockpiireissä.
Eikä huumeet ja alkoholi ollu vain muusikoiden ja laulajien juttu, vaan niitä käyttivät myös näyttelijät, kirjailijat, taiteilijat, mallit. Tai ainakin jotkut heistä.
Nykyään vanhat muusikot ja muut vanhat starat valistaa terveellisestä elämäntavasta. Keikan jälkeen mennään syömään tai kotiin tai hotelliin nukkumaan tai katsomaan teeveetä. Meno ei ole enää kuin ennen.
Varmaan musiikkipiireissä meno on nykyään siistiytynyt muutenkin, vaikka toki edelleen jotkut muusikot tekevät omia toilailujaan (etenkin jotkut räpparit maailmalla, mutta joskus jotkut muutkin). Enää ei taideta heittää televisioita, jääkaappeja yms. ulos ikkunasta eikä muutenkaan rellestetä yhtä paljon.
Kuitenkin, vaikka ennen monet bändien jäsenet ja muut musiikkibisneksen ihmiset oli enemmän tai vähemmän tuiskeessa ja pöllyissään, niin ihme kyllä monia hyviä kappaleita on saatu aikaiseksi. Junnu Vainiokin oli varmaan tuiskeessa kerran jos toisenkin, mutta tekstiä vain syntyi ja Irwin ja Juice olivat tunnetusti aika kovia juomaan, mutta heilläkin vain se laulu kulki ainakin sen verran, että levyjä saivat tehtyä ja joitain keikkojakin. Ja jos laajennetaan piiriä, niin Matti Nykänenkin oli ryyppymies, mutta hyppy kulki ja mitaleita tuli.
Nykyään ei aina tule hyviä kappaleita, vaikka artistit ovat yleensä selvinpäin ja suomalaisilla mäkihyppääjillä ei hyppy kulje. Luulisi, että selväpäisenä menisi paremmin.
No tämä tästä. Enköhän ole sanonut jo tarpeeksi.
Luulin, että tulisi The Doorsin versio. Hyvin vetää Shirley Bassey niin kuin yleensä.
Meinasin kirjoittaa, että The Doors ei ole mun suosikki jo ennen kuin klikkasin tuota linkkiä, jonka laitoit.
En tiedä tykkäänkö.. en varmaankaan ole kuullut koko bändistä..
Onneksi olkoon.
Noh.. omaan makuuni seiskytä ei oikekn toimi. Kuka tykkää, niin tykätköön.
Olen jo monasti myöntänyt etten ole musiikin tietäjä. Varmasti tuolloin on tehty minun mielestänikin hyvää musiikkia, en vain ole tajunnut sitä seiskytlukuiseksi.
Tiedän että sä tykkäät tuon aikakauden musiikista ja ymmärrät sen päälle.. mä en koskaan ole oikein saanut siitä mitään. Mut hei .. en ole musiikillisesti kultivoitunut. Enkä tiedä musiikista mitään. Joten sanon vaan, ei ole minun juttuni.
Joku täällä tykkäsi Mott the hooplesta, joku palstalla vähän enemmän käyvä. Olisko ollut tämä nimimerkki Sheena (tai jotain sinne päin)? Joskus laittanut jotan Hooplea tänne. Mutta anyway, itse tykkkään tuostakin bändistä.
Muistin, että se olit sinä joka tykkäsi Hooplesta.
Jokainen on sellainen kuin on. Ei kaikkien tarvitse pitää samoista asioista. Ja se on ihan hyvä.
Ja nyt kun tuli puhe kitarasankareista, niin yksi minun ikiaikaisista suosikeista on Alvin Lee.
Poimin tähän ensiksi yhden missä saa parhaan näytteen kaverin taidoista. Woodstock 69. Going home. Oli varmaan aikanaan nopeasormisin kitaristi, mutta olematta tylsä. Kyllä se rock'n'roll virtasi Alvinkin suonissa.
https://www.youtube.com/watch?v=2YB7qyn5MVs
Vielä yksi Alvin Leelta ja Ten Years Afterilta.
Jokaisella sukupolvella on ollut omat friikkinsä, hörhönsä ja maailmanparantajansa. Mutta onko maailma sen paremmaksi tullut? Jollain tasolla kyllä, mutta toisaalta taas ei. Elintaso paranee ja yltäkylläisyys lisääntyy, mutta ihmiset tyhmentyy silmissä. Ei ollut ratkaisua ongelmaan Alvin Leella, eikä ole kyllä minullakaan... :)
https://www.youtube.com/watch?v=lSYFJB7o9ZQ
Nyt täytyy lähteä. On mahdollista, että joskus yöllä jatkan ohjelmaani täällä, riippuu paljon kunnostani... :)
Mutta tässä teille monelle todennäköisesti uusi tuttavuus, Blues Saraceno. Tästäkin saan kiittää spotifyn algoritmia. Olin just ehtinyt purnaamaan uuden musiikin ja tarinan kerronnan huonoutta kunnes eksyin puolivahingossa hakemaan Southern Gothikia ja Dark Countrya. Tyrkkäs muutaman soittolistan, laitoin soimaan ja eiköhän alkanut taas löytymään hienoa shittiä ja tarinan kerrontaa. Tämä yksi niistä... :)
Judgement Day
Illanjatkoja... :)
https://www.youtube.com/watch?v=HeMIjigv4KE
Ok, vielä ehtii yhden... :D
Ledfoot. Pitkän linjan muusikko, joka löysi lopulta itsensä kehittämällä täysin oman tyylinsä. Goottibluesin.
Wicked state of mind
https://www.youtube.com/watch?v=wM5bg3u_If0
Mjaa
Mitä järkeä täällä on olla mitään mieltä omista postauksistaan, kun ne jo poistuvat päästä syntyessään.
Toiset eivät.
(hirn)
https://youtu.be/Syq8pOTS77o
Massiivinen ralli.
Siis MASSIIVINEN (ralli).
(hihitystä)
Miksi höpiset täällä musiikista, eikös musiikille ole ihan oma palsta, vai oliko se juttu kuitenkin ihan muuta kuin musiikkia, vai mitä haet
Musiikille on oma palstansa. Olen minäkin joskus aatellut, että miksei mennä musiikkipalstalle, mutta täällä sinkuissa saattaa saada musiikkiaiheisiinkin aloituksiin enemmän kommentteja kuin musiikkipalstalla.
Itse laitan yleensä kaikki sellaiset, jotka koskee vaikka jotain bändiä tai artistia musiikkipuolelle ja tänne yleensä vain sellaiset, joihin voi linkittää musiikkia. Musiikkipuolella ei yleensä oikein toimi sellaiset ketjut, joihin voi linkittää musiikkia (kerran laitoin sinne sellaisen aloituksen, mutta kukaan ei linkittänyt siihen yhtään kappaletta).
Oli joku tehnyt aloituksen Led Zeppelinistä Maailmanmenoa-palstalle ja ajattelin, että eikö olisi kannattanut laittaa se musiikkipuolelle. Mutta lopulta sillä ei ollut väliä.
Voihan asian ajatella niin, että aika monen sinkunkin elämään kuuluu musiikin kuuntelu enemmän tai vähemmän. Ja pitääkö koko ajan puhua vain siitä miksi on sinkku tai että haluaa parisuhteen tai mikä on mies-tai naismaku? Itse ainakin puhun yleensä mieluummin jostain muusta.
Täällä nyt puhutaan muutenkin kaikesta muusta kuin sinkkuelämästä. Musa-aloitus siellä täällä mahtuu ihan hyvin joukkoon siinä missä kaikki muukin skeida. Kunhan ei kaikkia aloituksia spämmätä täyteen kaikkea skeidaa.
Tämä on pysynyt toistaiseksi ihan hyvänä. Ei ole vielä pahemmin musan mäkkärikamaa ja einesruokaa tänne työnnetty ja hyvä niin. Sillehän random oli tehnyt ihan oman aloituksensa... :)
Mikä on musan einesruokaa ja mäkkärikamaa?
Tässä on nyt sitä mäkkirikamaa ja lähes kirjaimellisesti.
McSabbath:
https://www.youtube.com/watch?v=p7kFfLRcHjU
Tällä kertaa jotain muuta...
Kate Bush. Mitä hänestä nyt sanoisi...? Yksi upeimpia naisartisteja. Itse en ole välttämättä mikään hc-diggari, mutta kuunnellessa spottarin algoritmin minulle tekemiä soittolistoja duunissa, milloin minkäkin tyylistä musiikkia, kun tulee listalta joku Kate Bushin biisi, on minun pakko kuunnella hänen debyyttilevy The Kick Inside aina uudestaan ja joskus jopa 2-3 kertaa putkeen. Tämä on minun käsityskyvylle täysin käsittämättömän upea teos. Mimmi on ollut alle 20-vuotias kun on säveltänyt ja sanoittanut biisit. Julkaistu 1978. Tässä on siis ihan kaikkea. On poppia, on progea, on klasaria, skata/reggeaeta, jazzia, kansanmusiikkia... Ja mikä hienointa, mikään tyylilaji ei riitele keskenään, vaan täydellisessä sovussa ja yhteisymmärryksessä ja harmoniassa. Ja voi herrajumala mikä Ääni! <3
https://www.youtube.com/watch?v=k2mt7_Xe7Lg&t=1171s
Joku musiikin asiantuntija voi toki tulla purkamaan tämänkin atomeiksi, luetella jokaisen nuotin, soinnun, tahtilajin yms. Mutta... Sellaisia musiikin asiantuntijoita ei ole, joka siihen kykenisi pelkästään kuulemalla. Tai osaisi kertoa mistä se kaikki tulee. Ne harvat, jotka siihen pystyisivät, eivät tituleeraisi itseään musiikin asiantuntijoiksi... :) Musikaalisiksi ehkä, mutteivät asiantuntijoiksi. Joku asiantuntija on voinut kuluttaa koulun penkkiä vuosikausia opettelemalla musiikin teoriaa(ei sen ymmärtämisestä haittaakan ole), mutta ollut lukematta vaikkapa Humisevan Harjun, mistä Kate Bush on saanut innoituksensa samannimiseen biisiin, Wuthering Heights. Nuottien ja sointujen luetteleminen ei kerro mitään siitä, mistä biisi kertoo. Kyllä sen maailman avaa paljon paremmin kuunteleminen ja kuuleminen. Lukeminen... Mistä pääsenkin siihen, mikä yhdistää monia hienoja muusikoita... :)
Jos joku vähänkin viitsisi kiinnostua hyvistä artisteista, heidän taustoista, heidän innoittajista ja muusta, tulisi nopeasti sellainen huomio, että aika moni heistä(ellei jokainen) on aika paljon lukenut erilaista kirjallisuutta. Kullakin omat suosikkinsa, mistä inspiraatiota saanut. Harvemmin loistava muusikko on ignoorannut loistavaa kirjallisuutta. Paskat muusikot on lukenut paskaa kirjallisuutta tai eivät ole lukeneet ollenkaan. Ja sen kyllä kuulee heidän tuotannosta... :) Ja toki inspiraatioon tarvitaan myös niitä parhaita muusikoitakin kautta aikojen.
Kate Bushin löytymisestä saadaan kiittää hyvin pitkälti erästä Dave Gilmouria. Hän uskoi Kateen silloin kun levy-yhtiö ei uskonut ja sai kuin saikin Katen lopulta trokattua EMI:lle. Ja loppu on niin sanotusti historiaa... :)
Joskus aiemmin olen tokaissut jossain yhteydessä, että jos oppia haluaa, pitää oppia parhailta. Ja Kate Bush on yksi niistä parhaista. Missä on ne nykyajan naisartistit, jotka ovat ammentaneet inspiraatiota esimerkiksi Kate Bushilta? Aika hiljaista on... Joten kuunnelkaa parhaita, antakaa niille aikaa. Lukekaa parhaita kirjailijoita yli genrerajojen, antakaa niillekin aikaa, koska kaikki ajatukset ei välttämättä aukeaa nopeasti lukemalla, vaan niihin joutuu välillä palaamaan takaisin. Toki jos keskinkertaisuus tai jopa huonous on ok, voitte aina tyytyä saarioisten äitien tekemään ruokaan tai mäkkärin tarjontaan, mitä suurin osa nykymusiikista ja -kirjallisuudesta on... :)
Ps. Jos ette ole valmiita kuuntelemaan tätä albumia alusta loppuun, älkää edes aloittako... :)
Itse kuuntelin eilen ranskalaista Mireille Mathieuta (s.1946). Hän on levyttänyt ja esittänyt samantyyppisiä kappaleita kuin esim. Nana Mouskouri, Shirley Bassey ja Barbra Streisand ja lauloi ainakin ranskaksi (äidinkieli), saksaksi (saksankielellä lauloi aika paljon) ja englanniksi. Mireille Mathieun ääni muistuttaa Edith Piafin ääntä ja hän ihailikin aikoinaan Piafia. Levymyynti: yli 100 miljoonaa (googlen mukaan).
Edith Piaf <3
Joo, muistan Mireille Mathieun. Tullut joskus 80-luvulla eteen. En pahemmin lämmennyt silloin, vaikka ei korviini huonolta kuulostanut. Mulla oli silloin tappometalli(Metallica, Slayer, Celtic Frost, Megadeth yms.) ja goottiosasto vahvassa kuuntelussa. Pitääpä joskus kuunnella, kun innostun ranskattarista uudestaan... :)
Mutta näistä tuoreimmista ranskattarista(ei niin tuoreita enää, mutta silti) sanoisin että:
Patricia Kaas ja Vanessa Paradis... <3
En ymmärrä sanakaan ranskaa, mutta ei sitä aina tarvikaan ymmärtää sanasta sanaan kaikkea kuulemaansa... :)
https://www.youtube.com/watch?v=wdLDxtGONyI
Kyllä olen kuunnellut paljon mestareita (enkä nyt tarkoita Kirkan, Pave Maijasen, Hectorin ja Pepe Willbergin kokoonpanoa, vaikka mikä ettei sitäkin voisi joskus kuunnella) tai ainakin sellaisia, jotka musta jonkinlaisia mestareita tai tosi hyviä. Mutta joskus sitten on ihan jees kuunnella vaikka Sepi Kumpulaistakin (Dibbadaa, Armotonta menoa jne). Eikä aina tarvitse lukea maailmankirjallisuuden klassikoita, joskus vaikka Fingerbori voi riittää.
Fingerporihan on parhaimmillaan erittäin nokkelaa tavaraa.
Ei kaikki mestaritkaan aina parhaimmillaan ole. Nekin on joskus sysipaskoja. Ja tietävät sen itsekin. Heidän on vaan joskus päästettävä se paska sisältä ulos, jotta tulisi taas tilaa sille loistavuudelle.
Mutta toinen esimerkki miten tehdään parhautta ja ihan Suomessa. Amorphis. Heillä oli alussa se Kalevala teema. Ja voi herrajumala kuin hienoa shittiä jätkät siitäkin teki. Kyllä siinä oli varmasti eepokseen perehdytty ja muutenkin pohjoisen mytologiaan. Voin vaan kuvitella mikä tunnelma jätkillä oli näitä alkupään levyjä tehdessä. Kuvitella, koska en tunne heitä, joten en voi kysyä heiltä... :)
Vaikka asia on jakanut ainakin minun tuttavapiirissäni mielipiteitä, olen minä sitä mieltä, että Amorphiksen Kalevala-teema huipentui Elegy'iin. Tällä albumilla ei ole ainuttakaan heikkoa hetkeä. Alusta loppuun pelkkää täydellisyyttä... :)
https://www.youtube.com/watch?v=R1gZyxQWz-k
Monet muusikon ja artistit lukee paljon. Judas Priestin Rob Halford ja Blue Oyster Cultin Eric Bloom ovat kiinnostuneita scifistä tai ainakin aikoinaan olivat, Rushin Neil Peartin (RIP, rumpali) ja Maidenin Steve Harrisin (basisti) on täytynyt aikoinaan lukea paljon. Rushin kappaleet on melkein kuin runoutta ja molemmilta löytyy myös viittauksia ja lainauksia kirjallisuuteen.
Joidenkin artistien ja bändien kohdalla menee enemmän aikaa ennen kuin pääsee sisälle heidän tuotantoonsa. Yks tällainen on esim. Rush. Ei ole turhaan sanottu, että bändi on ns älykköbändi, koska musiikki ei ihan heti aukene. Mutta sitten kun pääsee sisälle siihen, niin parhaimmillaan avautuu lukemattomia maailmoja.
Noh, on Rushin jätkät ainakin Mark Twainia lukenut :)
Mutta niin kuin ruoan ei musiikinkaan tarvi olla aina jotain michelin gourmeeta. Hyvin tehty kotiruoka on loistavaa sekin. Monesti nämä erittäin taitavata gourmet-muusikot eivät pysty siihen kotiruokamusiikkiin. Se on heille erittäin hankala ymmärtää ja tulla siihen mukaan...
Mutta sellaiset muusikot, jotka ovat aloittaneet kotiruokamusiikista ja päätyneet lopulta gourmetmusiikkiin, ovat yleensä niitä parhaita. Kokkaavat paljon gourmeta ja nauttivat suunnattomasti myös hyvästä kotiruoasta. Jeff Beck hyvänä esimerkkinä... :)
Tässä taas yksi esimerkki aivan loistavasta kotiruokamuusikosta. Tyla. On sillä bändikin, Dogs D'Amour. Kaikki sen biisit on sellaista perussointujen kierrätystä suuntaan sun toiseen, eri melodioilla, eri tarinoilla jne. Tekstipuolella taas hänelle suurin inspiraation lähde on ollut Charles Bukowski ja sen kyllä kuulee. Sellaista rappioromantiikkaa ja välillä myös inhorealismia. Ennen kaikkea rehellistä. Toteuttaa musiikissaan sitä, mitä Bukowski joskus todennut:
"Ehkä neroutta on se, että kertoo monimutkaisen asian yksinkertaisella tavalla"
Tai:
"Intellektuelli kertoo sinulle yksinkertaisen asian monimutkaisella tavalla. Taiteilija kertoo sinulle monimutkaisen asian yksinkertaisella tavalla"
https://www.youtube.com/watch?v=hTdXdu_ohRU
Tässä toinen esimerkki Tylan loistavuudesta. Runoutta, sanoisin... :)
"The horse you ride
Sails way past heaven's door
Your ace of hearts has an interview
on the first floor..."
https://www.youtube.com/watch?v=UWPjobJHW88
Niin ja jos toinen laulajista kuulosti tutulta, niin on se. Spike, Quireboysista. Ovat tehneet pari yhteistä levyä. :)
Ja niille, jotka eivät jaksaneet kuunnella koko albumia, niin ehkä tämä saa innostumaan Kate Bushista enemmänkin. Jos minulta kysytään, on tämä jotain Jumalaista. Vaikka Running up that hill on mahtava biisi ja kiitokset Stranger Thingsillekin, että tekivät siitä uudestaan relevantin, mutta silti tämä... Vielä kerran, tää Ääni... <3
Wuthering Heights
https://www.youtube.com/watch?v=-1pMMIe4hb4
Niin ja googlatkaa nopeasti Catherinen ja Heathcliffen tarinakin samalla... :)
Juu Rush on gourmetmusiikkia, mutta parasta laatua sellaista. Ja parasta gourmetruokaa on hyvin tehty kotiruoka.
Sinäkö nämä kaikki termit olet keksinyt? Mäkkärikamaa, einesmusiikkia, gourmetmusiikkia, kotiruokamusiikkia. Ei sua ainakaan mielikuvituksen puutteesta voi syyttää.
Ja taitaa ruuanlaitto olla mieluinen harrastus.
Tänään 7 vuotta David Bowien kuolemasta. Rauha hänen upealle sielulle ja kiitos kaikesta... <3
https://www.youtube.com/watch?v=sJB24LVx6fw
Jos tämän illan edes yksi teistä käy kirjakaupassa tai kirjastossa, ostamassa tai lainaamassa Emily Brontën Humisevan Harjun tai ihan minkä tahansa Charles Bukowskin, niin ei tämä ihan hukkaan heittettyä aikaa ole ollut. Itsensä sivistäminen alkaa niin kuin vuorien siirtäminenkin, pienistä asioista. Kirja kerrallaan, kivi kerrallaan voimien mukaan... :)
Kiitos taas kerran, jotka ovat jaksaneet lukea ja palaillaan taas jossain vaiheessa astioille. Hyvää yötä... :)
https://www.youtube.com/watch?v=KisHhIRihMY
Itse olen lukenut esim. sellaiset klassikot kuin Victor Hugon "Pariisin Notredame", Hugon "Kurjat", Jane Austenin "Ylpeys ja ennakkoluulo", Austenin "Järki ja tunteet", Charlotte Bronten (Emily Bronten sisko) "Kotiopettajattaren tarina", Boris Pasternakin "Tohtori Zivago", Mika Waltarin "Sinuhe egyptiläinen", E.M Forsterin "Hotelli Firenzessä" ja Charles Dickensin "Loistava tulevaisuus". Ja John Irvingin "Garpin maailma", jos se lasketaan klassikoksi.
Kent - Dom andra... En utomjordings kärlekstörst.
https://youtu.be/yTdHD0NqTNA
Suurin ja Kaunein on poissa. Rauha Jeff Beckin upealle sielulle! <3
Kuusi vuosikymmentä innovointia, harjoittelua, luomista ja mahtavaa musiikkia. Olen aina hehkuttanut sitä, että Jeff Beck ja David Gilmour ovat parhaita hengissä olevia kuusikielisen taitajia. Nyt ei ole enää jäljellä kuin yksi niistä kahdesta... :( Nostaisin Jeff Beckin ehkä jopa himpun verran korkeammalle kuin Gilmourin hänen monipuolisuudesta johtuen, mutta toisaalta Jeff Beck ei ollut laulaja, vaikka joskus uransa alkupäässä muutaman rallin lauloikin. Gilmourin vahvuudeksi taas luen sen, että hän on samalla myös aivan mahtava laulajakin. Yhteistä kummallekin on kuitenkin se täysin oma soundi kitaralla. Kummatkin tunnistaa missä tahansa jo ensimmäisestä sävelestä, kummatkin ovat täysin jäljittelemättömiä. Mestareita.
Rod Stewart, Ronnie Wood, Jan Hammer, Tal Wilkenfeld, Rhonda Smith ja lukemattomat muut, jotka ovat saaneet kunnian musisoida hänen kanssa... Hänen takia on kitaraan tarttunut lukemattomat nyt jo mestareiden ja legendojen maineeseen nousseet soittajat ja jokainen on sitä mieltä, että tämä herra ei ollut tästä maailmasta. Samaa mieltä olen minäkin. On kitaristeja ja sitten on Jeff Beck.
Olen kai joskus aikasemminkin linkittänyt tämän keikan tänne. Live at Ronnie Scott's. Jeff Beck, Vinnie Colaiuta, Tal Wilkenfeld, Jason Rebello. Näissä neljässä on enemmän lahjakkuutta, taitoa ja neroutta kuin koko Sibelius- Akatemiassa yhteensä. Ja vierailijat.
https://www.youtube.com/watch?v=To3gDItBFNQ
Olen onnekas, että näin Jeff Beckin viime kesänä. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisi jäänyt näkemättä... :)
Mutta hiljenen nyt kuuntelemaan tämän keikan jo ties kuin monennen kerran. Ihan parhaita livetaltiointeja ikinä. Ei ainuttakaan heikkoa hetkeä. Upeaa musisointia, ei diivailua ja muuta skeidaa, vaan jokainen nauttii soittamisesta toistensa kanssa. Tällaista tämä on kauneimmillaan ja puhtaimmillaan. Vielä kerran, lepää rauhassa Jeff Beck ja kiitos kaikesta... <3
Kiitokset Areenalle kun lisäsivät tämän taas valikoimaan. Hyvin vahva suositus! Avaa maallikollekin hiukan Jeff Beckin neroutta... :)
https://areena.yle.fi/1-4469166
Hotkaistaanhan välillä sämpylöitä ja välissä olevia.
Tuo seuraava on tapahtunut myös minulle. Hotellihuoneen väärinkäyttöä, jos siellä ei edes nukuta.
https://www.youtube.com/watch?v=E7j4hafCB4c
AV
Snadi Blues. With A Twist. Samma på svenska och finska.
https://www.youtube.com/watch?v=puPxEBCGe3Q
Löysin tässä illalla tällaisen kappaleen kuin "Solitaire" (Pasianssi) Youtubesta. Kappaleen on tehnyt yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Neil Sedaka (s.1939) 1970-luvun alussa. Sedaka tuli tunnetuksi 1950-luvun lopulla. Hänen ehkä yksi tunnetuimmista kappaleistaan on "One way ticket to the blues" (suomennettu nimellä "Menolippu").
Tässä Neil Sedakan versio tuosta kappaleesta Solitaire:
https://www.youtube.com/watch?v=U4-udZwR6Fs
Ja tässä toinen kuuntelemani versio. Sen tulkitsee Carpenters. Tämäkin 1970-luvulta.
https://www.youtube.com/watch?v=senfWltCbQs
Kummatkin versiot ovat mielestäni hienoja ja itse kappale.
Neil Sedakaa en ollut ennen kuunnellut. Tiesin kyllä hänet, tosin lähinnä kappaleesta "One way ticket". Carpenters sitä vastoin oli mulle ennestään tuttu ja tiesin joitain heidän kappaleitaan.
Kun täällä joku (aloittaja vai joku toinen, en tiedä kun anonyyminä kirjoitti) oli vaikuttunut Kate Bushista, niin minua melkein itkettää, kun kuuntelin tuota Karen Carpentersin tulkintaa tuosta Neil Sedakan kappaleesta, jonka linkitin. Hieno laulaja ja sitten kuoli 33-vuotiaana. Sama tulee aina mieleen, kun ajattelen Janis Joplinia (kuoli 27-vuotiaana). Siinä oli kaksi hyvää naislaulajaa ja molemmat kuoli liian nuorina. Voi vain kuvitella minkälaisia lauluja he olisivat tulkinneet vanhempana.
Ja siitäpä tulikin mieleeni, että tässä kappale kaikkien nuorena poistuneitten muistolle. Bad Company "Shooting star". Tämäkin 1970-lukua.
https://www.youtube.com/watch?v=FJTSmLqg6iE
Suruaika vieläkin päällä. Mutta on ollut hienoa huomata minkälaista arvostusta Jeff Beck nauttii yli kaikkien rajojen. Myös Paul Rodgersilta tuli kunnianosoitus hänelle. Oikeastaan kaikilta muusikoilta ympäri maailman, jotka ovat jollain tavalla relevantteja. Ja Aerosmithin Joe Perry tiivisti aika hyvin:
"Hän oli musiikin Salvador Dali. Kuin alkemisti, joka teki taikojaan kitaransa kanssa"
Jeff Beckin ainutlaatuisuutta ja neroutta voi ehkä olla jonkun peruspetterin vaikeampi käsittää, mutta jos on vähänkin jotain soitellut edes jotain, etsinyt jotain tiettyjä ääniä, sointukuvioita, melodioita yms. alkaa herran nerous avautumaan. Ei sekään mikään pakko ole, että on itse soittanut tai soittaa. Intohimoinen rakkaus musiikkiin ja kaikkiin sen nyansseihin riittää myös mainiosti, koska kuulemaan oppii tosiaan ainoastaan kuuntelemalla.
Tämä vuosi on kyllä alkanut aika surullisesti. Ensiksi The Specialsin Terry Hall(ok, viime vuoden lopulla, mutta riittävän lähellä), sen jälkeen Jeff Beck ja tänä aamuna saatiin lukea Lisa Marie Presleyn poismenosta. Viime vuoden alussa Ronnie Spector, sen jälkeen Meat Loaf, Mark Lanegan,..
Toinen päivä menossa Jeff Beckin tuotannon parissa. Ja sitä riittää, missä ollut mukana...
Jan Hammer muistetaan ehkä parhaiten Miami Vicen tunnarista ja erityisesti Crockett's themesta, mutta onhan tyyppi aivan mieletön kosketinsoittaja ja muusikko. Kunnostautunut eräässä sellaisessa pienessä kokoonpanossa kuin Mahavishnu Orchestra...
Mutta tässä he ovat samalla lavalla ja puhdasta täydellisyyttä taas kerran... :)
https://www.youtube.com/watch?v=cts2KwSGDso
Ja Procol Harumin laulaja Gary Brooker. Kuoli viime vuonna helmikuussa.
Rod Stewarthan teki joskus 1960-luvun lopulla tai -70-luvun alussa yhteistyötä Jeff Beckin kanssa. Oli Jeff Beck groupin laulajana.
Janis mainittu..Siispä, koska olen aasi..aasinsilta.. true story..btw
https://www.youtube.com/watch?v=Hj3uXzAjmeI
Mika te aina laitatte musiikkia. Kerrankin yks mies hakkas sitä isoo rumpua, niin se palikka irtos sen kädestä ja osu viulisti naista päähän. Ja joutu viulisti keskeyttää.
Vauhtimusiikkia, tuo 2unlimited huvitaa aina virkeä tyttö pomppii: https://www.youtube.com/watch?v=qM5W7Xn7FiA
Lepää rauhassa Lisa Marie.
https://youtu.be/Bpn9daBzjIs
https://www.youtube.com/watch?v=RVLbhg-OPHY&list=OLAK5uy_kLHQliubwmYsfg8QzL4KmK2XldOJIv69U&index=3
Pitää niin paikkansa.
Tottahan tämä on. Ihmiset haluaisi olla hyviä, tuskin kukaan tietoisesti paha haluaa olla, mutta eivät vaan tiedä mitä se hyvä on. Ihmisistä pahimmat on sellaiset, jotka eivät tiedä sitä etteivät ole hyviä, vaan uskovat olevansa hyviä. Kaikkein vaarallisin ihmislaji.
https://www.youtube.com/watch?v=9xoDyDpJlR4
Pintapuolisesti kun ihmisiin totuttelee, siltä näyttää. Mitään arvoa sellaisilla tuttavilla ei ole.
Miten sinä olet hyvä?
En mitenkään. En pidä siitä kun minua joskus jotkut sanoo hyväksi ihmiseksi tai hyväksi tyypiksi. Tiedän, etten ole sellainen. En mä kyllä pahakaan ole, mutten hyväkään. Kummatkin vaihtoehdot ovat aivan liian vaikeita ja luovat liikaa suorituspaineita täyttääkseen hyvän tai pahan määritelmät tai jotain. Kunhan vaan olen ja kulutan sitä aikaa, mitä on vielä jäljellä. Ja yritän tänään olla vähemmän tyhmä, mitä olin eilen. Huomenna vähemmän tyhmä, mitä olen tänään... :)
"That's just the way I am, being right or being wrong..."
https://www.youtube.com/watch?v=ySLThs9ISII
Ei tiedä mitä sanoisi. Kai sitä vaan on hyvä olla mitä on, missä ja milloin on. Pyrittävä siihen, nähdä ja tuntea se. Eikö niin?
https://www.youtube.com/watch?v=VjEq-r2agqc
Hyvä lähtökohta on se, ettei yritä olla sitä mitä ei ole. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole. Silloin kun se selviää, alkaa muutkin osaset loksahdella paikoilleen. Pakottamatta. Sinun ei tarvitse löytää niitä, ne löytävät sinut. :)
"Pack your bags and leave your troubles
Walk away from all you worries now..." :)
https://www.youtube.com/watch?v=dHiYbz8qZn4
Ok. Nyt alkaa tulla irtiottoa Jeff Beckistä... :)
Elämä on aika ihmeellinen. Joskus vuosia sitten, elämäni oli aika fucked up. Kaikki oli käytännössä viturallaan, olin epäonnistunut kaikessa mihin olin ryhtynyt ja ihan itse omin avuin todella lahjakkaasti. Piti pysähtyä ja jäädä pohtimaan, että mitä seuraavaksi? Mitä nyt? Vieläkö tässä on jotain jäljellä minunlaiselle tunarille?
Näköjään oli, kun olen vieläkin täällä. Halusin nähdä lapseni kasvavan ja tiesin, että hän tulee vielä tarvitsemaan minua. Ymmärsin, mikä elämässä on tärkeää. Menin itseeni ja näin kaikki tunarointini. Halusin saada uuden mahdollisuuden ja sainkin sen. Näin myös sen, ettei ole minun tehtäväni nähdä toisen tunarointeja, vaan se on hänen nähtävä. Minä selvitin tilini omieni kanssa ja tein sovinnon itseni kanssa, annoin itselleni anteeksi kaikki tunarointini elämässäni, toivoin että toinenkin olisi tehnyt. Ymmärsin kuin vähän yksi pieni ihminen tarvitsee onnelliseen elämään...
Noh, tuli yritettyä ja parhaani tehtyä. Ehkä toinenkin teki parhaansa, mutta se ei lopulta riittänyt. Mutta tärkeintä on se, miten tämä biisi ja albumi löysi minut juuri samaan aikaan kun löysin itseni. Ja edelleen kaunis biisi siitä, miten joskus pysähdytään ja mennään itseemme, koska se on lopulta ainoa mihin voidaan mennä... :)
https://www.youtube.com/watch?v=quxMQHi8QDk
Joko olet jakanut elämäntaruasi riittävästi?
Oleta mitä oletat, mutta toisella on sinusta ja ajatuksistasi erilliset, omat ajatukset ja suunnitelmat, omat arvot ja tunteet. Jos sinun on ollut vaikea rakastaa toista sellaisena kuin toinen on, ilman ehtoja, ei se tee siitä toisesta huonompaa tai heikompaa. Vain erilaisen. Molemmat ihmisiä joita rakastetaan.
Ps. Rakkaus on ihan yhtä aitoa, kuin ennenkin. Rakastamme toisia vain vähän kauemmin.
Ai niin. Julmuus on sulle uusi piirre, jota auliisti jakelet näköjään myös ihmiselle, jota vielä hetki sitten väitit rakastavasi.
Tunteet kuolee nopeasti.
Sopii sulle. <3
En tule ikinä rakastamaan ketään muuta sinun jälkeen. Se on mahdotonta. Olet viimeinen ketä rakastan... :)
Mutta sekään ei aina riitä. Todellisuus on aina aika bitch. Jos edes hetkeksi pysähdyt katsomaan ja miettimään sitä, ymmärrät... :)
Löydän sinut uudestaan seuraavassa elämässä ja toivottavasti paremmissa olosuhteissa... :)
https://www.youtube.com/watch?v=Ur5qz2X1vAE
Mä käyn nyt nukkumaan. Hyvää yötä... .)
https://www.youtube.com/watch?v=xKq39e7SBOE
Ai hitto! Tämä on pakko pistää vielä jakoon... :)
https://www.youtube.com/watch?v=FeU_qC5tBOE
Kaikilla elämän poluilla...
illassa, yössä ja uudessa aamussa...
joka risteyksessä...
satojen aurinkojen alla
innoittajana...
halauksena
lohtuna
suudelmina
virtauksena
huokauksena...
On meillä aina musiikki :)
https://www.youtube.com/watch?v=HxfE6PJmGS8
Laitetaan palstalaisille sopivaa sanoitusta.
https://www.youtube.com/watch?v=e9BLw4W5KU8
AV
1-2-3-4 poliisimusiikki, joskus muistanut esittäjää joku rumpali sitten hausmyllyn porukkaa taisi olla muistutti esittäjän nimen, tuo: https://www.youtube.com/watch?v=dSy2DcATYUo
Minä saan monestikin jotain hauskoja ideoita toistenkin tekemistä musiikeista, kammottavin nimi omia tekosiakin: Introduction to G.T, _Hell, jos siis henkilön nimenä olisi Go To Hell?