Nuori mies S kaipaan kaikkea

Toivon että voisimme puhua asiat selviksi koska jäi viime kerralla vähän kurja fiilis. Tuntu että jäi asioita kertomatta minulla oli siihen tilaisuus menin aivan lukkoon kun kysyit asioita minulta. Enkä tyhmänä saanut mitään järkevää sanotuksi. Mä olen tosi pahoillani että sait sellasen fiiliksen aikaan. Ihastuin suhun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tällä hetkellä ikävöin sitä kaikkea mitä meillä oli hetki sitten. Ihanat juttelu hetket tuo jännityksen tunne. Odotin aina viestisi sinulta. Enkä tiedä mihin kaikki voisi johtaa mutta olen niin valmis ottamaan askeleen mitä ikinä se toisinkin aikaan. Ei tunneta toisiamme yhtään mutta tiedetään vain molemmat nimeltä. Odotan tosi paljon yhteydenottoasi. Oot niin kaukana mutta niin lähellä kuitenkin. Enkä halua kuulostaa epätoivoiselta naiselta. Yritin vältellä ja pysyä poissa. Joka sattuu enemmän kuin yhdetkään sanat. Kyllä mua pelottaa hirveesti. Oot jotain mitä ei koe joka päivä. Kolahdit jotenkin eri tavalla vain kuin yksikään toinen . Kadun jos en saa kerrottua todellisia ajatuksia. Kaikki vaan tapahtu äkkiä enkä osannut ajatella arjessa. Enkä tullut leikkii kenenkään tunteilla. Jokainen pienikin hetki oli parasta arjessa.
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka näistä Ässistä? Sami ?

Äänestä

No puhutaan. Eikä yhtäkään valetta enää.

Äänestä

Säästän telttaa silmällä pitäen. Sitten vartioin sitä sen vieressä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivon että voisimme puhua asiat selviksi koska jäi viime kerralla vähän kurja fiilis. Tuntu että jäi asioita kertomatta minulla oli siihen tilaisuus menin aivan lukkoon kun kysyit asioita minulta. Enkä tyhmänä saanut mitään järkevää sanotuksi. Mä olen tosi pahoillani että sait sellasen fiiliksen aikaan. Ihastuin suhun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tällä hetkellä ikävöin sitä kaikkea mitä meillä oli hetki sitten. Ihanat juttelu hetket tuo jännityksen tunne. Odotin aina viestisi sinulta. Enkä tiedä mihin kaikki voisi johtaa mutta olen niin valmis ottamaan askeleen mitä ikinä se toisinkin aikaan. Ei tunneta toisiamme yhtään mutta tiedetään vain molemmat nimeltä. Odotan tosi paljon yhteydenottoasi. Oot niin kaukana mutta niin lähellä kuitenkin. Enkä halua kuulostaa epätoivoiselta naiselta. Yritin vältellä ja pysyä poissa. Joka sattuu enemmän kuin yhdetkään sanat. Kyllä mua pelottaa hirveesti. Oot jotain mitä ei koe joka päivä. Kolahdit jotenkin eri tavalla vain kuin yksikään toinen . Kadun jos en saa kerrottua todellisia ajatuksia. Kaikki vaan tapahtu äkkiä enkä osannut ajatella arjessa. Enkä tullut leikkii kenenkään tunteilla. Jokainen pienikin hetki oli parasta arjessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu