Luotatko politiikkaan/ politikkoon

Voiko politikkoon/politiikkaan luottaa?
Vaalit ovat taas tulossa eikä ole yhtään osaavaa henkilöä, jota voisi/kannattaisi valita edustajaksi.

On harmillista, että meillä ei ole laadukkaita ehdokkaita, joilla olisi aito halu edustaa kansalaisia.
1387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinäpä sen sanoit, ei vaan löydy laatua.

Äänestä

Vähän harhaanjohtava sanonta tämä kansanedustaja. Kyllä sopivampi olisi itsensäedustaja.

Äänestä
  • Äänestäkäämme oikeita henkilöitä.

    Äänestä

Marin on tehnyt selväksi sen mikä on suunta tulevaisuudessa. Pm instituution ravistelu, juhlinta jauhojengeissä, yleisellä paikalla moraaliton käyttäytyminen. Kun unohdetaan arvot ja hyvät tavat niin hukassa olemme. Vanhempien henkilöiden aliarvioiminen, boomerit. Tuntuu ilkeältä kun ylintä valtaa käyttävä henkilö näyttää kieltä vanhemmalle sukupolvelle. Valtion tiloihin raahataan juhlimaan julkkisbimboja. Elämme oikeusvaltiossa jossa pääministeriltä ainakin odotamme hyviä tapoja ja käyttäytymistä. Nyt on suomalaisilla hyvä tilaisuus näyttää, että hyväksymmekö tällaista toimintaa, Seuraavat vaalit on se näytön paikka. Luulisi demareiden miettivän, että pitäisikö sitä "puhuttelua" pitää vielä suuremmassa määrässä. Mekin olemme vain ihmisiä ja odotamme päättäjiltä hyvää harkinta kykyä.

Äänestä

Seurasin Soinin aikaan politiikkaa, halusin muutosta. Soini kuitenkin petti 100% kaikista puheistaan, joten en enää usko sanaakaan politikkojen puheista.
Pyrkyreitä, oman edun ajajia jokainen. :(

Äänestä
  • Politiikka on nykyisin irvikuva. Ei tarvi muuta kun katsoo kyselytunteja. Siellä on joukkio kännyköitä räplääviä edustajia ja ministereitä. Työpaikalla ei edes voida olla ja paneutua asioihin. Tai sitten mölytään ja huudetaan puhujan päälle. Opetelkaa Arkadianmäellä käytöstavat. Vai onko se liikaa vaadittu.

    Äänestä

Eduskuntavaalit ovat pian taas. Äänestän sitä puoluetta, joka sitoutuu korjaamaan kyseisen vääryyden.

Oikeusvaltioko?

Oikeudellisen toiminnan perusta sanotaan olevan totuus, oikeus ja kohtuus.

Oikeustiede on tyypillisesti sosiologian tutkimusalaan kuuluva tieteenala. Sosiologian tutkimusmenetelmissä ja oikeusfilosofiassa tunnistetaan ”mututiedon”, eli minusta tuntuu -tiedon ja oikean objektiivisesti todennetun tiedon ero. Mutta tuokaa minulle yksi oikeustapaus seksuaalirikossyytteistä, joissa aikuisten välisissä oikeusjutuissa lapsuudenaikaisia seksuaalirikoksia ratkottaessa on noudatettu tätä validoitua ja pätevää totuuden kvalifioinnin vaatimusta ratkaistaessa miehen syyksi väitettyä seksuaalirikosta. Väitän, että ette löydä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä kyseisissä oikeustapauksissa.
Myös edellinen oikeuskansleri, Jaakko Jonkka kirjoitti kirjassaan, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää syyttäjältä ja tuomarilta ehdotonta objektiviteettiperiaatteen noudattamista. Miksi tapauksia on ratkottu ja monen miehen elämä tuhottu, mies yhteiskunnallisesti diskvalifioitu, syrjäytetty ja tuomittu yksinomaan mututiedon perusteella.
Miksi? Jokainen älykäs ja oikeudenmukaisuutta vaativa ja ymmärtävä ihminen näkee tuon vääryyden miehiä kohtaan. Miksi siihen ei puututa? Riippumattomuus totuudesta ei ole oikeuslaitokselle kunniaksi.

Oikeuden sanotaan tukeutuvan oikeusvaltioperiaatteeseen. Oikeusvaltioperiaatteen määrittelyssä on korostettu oikeuslaitoksen riippumattomuutta. Mistä? Ajattelepa tarkoin mistä? Vastaajan oikeusturvanormien ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksesta!!? Lakien mukaan on noudatettava syyttäjän ja tuomarin ohjeita, yleisiä oikeusperiaatteita, vastaajan perustuslaillisia oikeuksia saada asiansa käsitellyksi vapaassa, avoimessa ja riippumattomassa oikeuskäsittelyssä (tuomioistuinkäsittelyssä), jossa hänelle taataan kaikki, siis KAIKKI vastaajan oikeusturvan takeet. Kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, prosessioikeusnormeja, joihin mm. ja erityisesti vastaajan oikeusturva prosessuaalisesti perustaa oikeudenmukaisen oikeudenkäytön säädökset, perusteet ja määritykset. Mm. diskursiivisuuteen, perustelun avoimuus vaatimukseen, tuomioistuinten ratkaisujen lainmukaisuuteen ja siihen velvoittavuuteen. Miksi niitä ei ole noudatettu? Kuuluuko oikeuskanslerin velvollisuuteen virkamiesten laillisuusvalvonta? Miksi esim. seksuaalirikossyytteiden osalta prosessioikeusvirheitä tai muita edellä mainittuja oikeudenkäytön mielivaltaongelmia ei ole edes julkistettu tai tutkittu?

Kohtuullisuusvaatimus oikeudenkäytössä on myös tärkeää. Käsittelen tässä sitä ensin vain viitteellisesti ja vertailevasti esimerkin kautta. Em. tyyppisissä oikeustapauksissa ei kohtuutta ole noudatettu. Vielä 35 vuodenkin jälkeen väitetyistä teoista em. perusteella katsottuna mielivaltaisesti tuomitut ovat edelleen diskvalifioitu yhteiskunnan ulkopuolelle.
Vertaan tätä ns. ”velkavankeudessa” olevien auttamiseen. Ns. velkajärjestelyn kautta on mahdollistettu velallisen ”pöydän puhdistaminen” ja noudatetun maksuohjelman jälkeen palautettu luottokelpoisuus ja osallistumisoikeus yhteiskunnan toimintoihin.

On erityisen tärkeää ja vastuullista järjestää ja säätää myös em. oikeustapauksista, joko väärin tai oikein tuomituille myös mahdollisuus puhdistaa kohtuullisen määräajan jälkeen nimensä ja palata yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Varsinkin väärin tuomittujen kohdalla oikeusmurhat ovat erittäin kohtalokkaita ja joka siitä on vahingoniloinen, on vääryyden ja pahan kannattaja.

Tarvitsemme tässä kaikkia oikeasti rehellisiä, oikeamielisiä ja hyväntahtoisia ihmisiä, joille totuus, oikeus ja kohtuus eivät saa oikeutustaan riippumattomissa pahansuovissa mielivaltaisissa oikeusprosesseissa. Tarvitsemme niin miehiä kuin naisiakin tässä. Vai ilkutko vain ja olet kovasydäminen, häikäilemätön, kohtuuton ja vahingoniloinen. Jotenkin olen saanut suomalaisista kanssaveljistä ja siskoista, kaikista teistä rakkaista paljon paremman kuvan. Siksi toivon ja uskon, että tulevaisuudessa säädetään myös lakeja kohtuullistamaan miesten asemaa tässäkin asiassa. Ja riippumaton ulkopuolinen, esimerkiksi ruotsalaisten tutkijoiden tekemä tutkimus olisi tarpeellinen. Suomessa kaikki juristit ovat saman ammattiliiton jäseniä, jotka ajavat toistensa etua. Siksi heidän laittamisensa tutkimuspäälliköiksi tai tutkijoiksi ei tuo vääryyttä varmuudella esiin. Tutustu esimerkiksi. Pekka Santilan kirjaan: Oikeuspsykologia, Päivi Hirvelän väitöskirjaan, Pauliina Koskelon lausuntoihin, Martin Scheininin väitöskirjaan ja Elisabeth Loftuksen ja Julia Korkmanin tutkimuksiin, haastatteluihin ja julkaisuihin.

Äänestä
  • Tuo oli ylipitkä sepustus jota ei vaan jaksanut lukea.

    Äänestä

Eduskuntavaalit ovat pian taas. Äänestän sitä puoluetta, joka sitoutuu korjaamaan kyseisen vääryyden. jatko-osa!!!

Johdistaako Aku?

Kysy vaikka Marinilta ja Orvolta. Onko kasvoille leviävä sinipuna ratkaisu tähän vääryyteen? Voisiko väärät vastaajan oikeusturvasta piittaamattomat ja riippumattomat pelit saada korjatuiksi ja väärin tuomittuja autetuksi säälliseen elämään?

Juu juu, poikien pippelien koettelua ja pyllyille läpsimistä, suukottelua ja halaamista, sylissä pitämistä ja hemmottelua tekevät vain naiset naureskellen kaveriporukoissakin, eli äidit ja äidin naiskaverit. Sehän ei ole seksuaalista? Vaan eheyttävää kasvatusta?

Miehelle ei voi velvoittaa edes vaippojen vaihtoa ja kakan pesua pois lapselta. Se käytäntö sopinee tosin hyvin meihille. Hajuhermoja kun ajattelee. Tämä on vakava varoitus miehille!!! Monet ovat tuon vuoksi jättäneet kertomansa mukaan menemättä avioliittoon, kieltäytyneet hankkimasta lapsia tai ulkoistaneet lastensa kasvatuksen yksiomaan perheen feministeille. Miessakit Ry:stä voit saada lisätietoja tästäkin aiheesta. Valehtelu miestä vastaan avioerotilanteessa on yleistä lasten yksinhuoltajuuskiistoja ratkottaessa. (Pekka Santtila, älä valehtele Oikeuspsykologia kirjassa ettei näin oikeustapauksia ratkottaessa olisi käytäntö! Äläkä valehtele, ettei yksityisen terapeutin allekirjoittamattomia tai bulvaanin allekirjoittamia ja johdateltuja haastatteluja ilman puolustukselle litterointia ja vastavuoroista diskurssia, voida käyttää miestä vastaan räkäisen naurun kera (nauhoitettu) miehen stigmatisoimiseksi koko loppuelämäksi, yhteiskunnallisesti diskvalifioiduksi ja väärän tuomion näyttönä oikeusprosessissa ja päänäyttönä. Voin todistaa, että noin on toimittu.) Erityisesti salaisiksi julistetuissa oikeudenkäynneissä ja salaisiksi julistetuissa ratkaisuissa, syyteoikeuden vanhentumisesta huolimattakin ja keksimällä juttuja ja hyväksymällä ilman mitään näyttöä prosessin aikanakin useaan kertaan muutettuja muistikertomuksia yli 20 vuoden takaa miestä vastaan. Varhaislapsuuden ajan valemuistoista ja rikastetuista valemuistoista salaiseksi julistetuissa aikuisten välisissä oikeusprosesseissa asianomistajan ja syytetyn/vastaajan kummankin ollessa yli 28 vuotiaita. Täh? joo, se on lainvastainen menettely, mutta mies on puolustuskyvytön tuota törkeää väärinpelaamista vastaan.

Vai kohautatko vain olkapäitä ja naurat miehen kohtalolle vahingoniloisesti. Jos niin on, olet sydämetön valheen ja vääryyden kannattaja. Ja mies oikeusmurhan uhri. Oikeusmurha on murha!!! Julia Korkman muistitutkijana tunnisti 4.1.2023 Kello 12.10 Ylen 1 Kalle Haatasen ohjelmassa väärien tuomioiden olemassaolon. Sanoi, että varsinkin aiemmin, on mm. käytetty ja hyväksytty johdateltuja haastatteluja näyttönä. Kuuntele tuo ohjelma.

"Melkein kaikki ostavat nyt 5G-puhelimen – mutta tele¬operaattori esittää tiukan kysymyksen. Vuosi 2022 merkitsi 5G-yhteyksien läpimurtoa, mutta palvelut ovat vielä vähissä." IL /IS

Miten niin vähissä? Isoveljen edunvalvontaa ja muuta valvontatyötä 5G helpottaa monipuolisesti, huomattavasti ja tarkasti. ”Riemuitse mieli, kiittäös kieli,…” Esimerkiksi -hengitit nyt juuri sisään päin, nyt ulospäin, nyt sisäänpäin nyt ulospäin,…jne. ”Hengityksesi viittaa ahdistuneisuuteen, joten on syytä tarkkailla, josko suunnittelet jotakin epäsopivaa isoveljen kannalta tai sitten olet jo toteuttanut…hmm. -Pitääpä tarkkailla!” Todennäköisesti ei poliittisiin tavoitteisiin nähden valikoituneessa ja tarkoituksenmukaisessa porukassa jää varteenotettavaa epäilyä siitä, että et ole syyllinen! Hengityksesi paljastaa syyllisyytesi. Mihin? Ei sinun tarvitse sitä tietää. Jätä se mandatoitujen ratkaistavaksi. ”Älä siis hengitä vapaasti!” Vapaus yhteiskunnallisena suureena on vain etäinen menneisyyden haavekuva. Ja koe syyllisyyttä! Täh? Ettäkö et tiedä mihin syyllistyit? -Pitääkö tuota jankata sinulle. Jätä se viisaampien ratkaistavaksi. He tietävät elämäsi paremmin. Täh? Etkö ole tehnyt mitään väärää? ---Niinhän ne kaikki sanovat! Älä turhaan väitä vastaan. Sinuthan on todettu syylliseksi.
---Olisihan se mukava kun itsekin tietäsi mihin on syyllistynyt. ----Älä turhaan jaarittele. Pitääkö tuo vielä kolmannen kerran sanoa…?! Jätä ajattelu hevoselle. Sillä on isompi pää. -Sanovat ne, jotka ”tietävät” sinusta sellaista mitä itse et itsestäsi tiedä. Ainakin kuvittelevat tietävänsä. Yli 20 vuoden taaksekiko saavat väittää muistavansa luotettavasti ja oikeudelle pitäväksi näytöksi? Entä onko aina totta, vaikka olisivat muuttaneet yli 20 vuotta aikaisemmin väittämiä; muistinvaraista kertomustaan useaan kertaan oikeusprosessin aikana? …
Ole jo hiljaa: –Autuasta on olla Jumalinen ja tyytyä onneensa. Ota siitä opiksi. Maailmassa meillä on ahdistus…
---Tuntuu pahalta. Kärsiä murhattuna, oikeudessa! Vai onko se sinusta oikein ja hyväksyttävää? Päättäjiä naurattaa…? Miksi?


Aku Johdistaako

Äänestä
  • Ja eikun jatkuu, huhuh.

    Äänestä

Demokratia on - tai mielestäni sen ainakin pitäisi olla sillä tavalla aikuisten juttu, että siinä ei etsitä idolia vaan tehdään valintoja. Mitään täydellisiä valintoja ei ole. Pitää vain päättää, mikä on se paras vaihtoehto ja hylätä huonommat. Jos aikuisena tekee väärän valinnan niin siitä ei pidä lannistua. Pitää vain todeta, että oppia ikä kaikki. Jos henkisesti keskenkasvuisena on valinnut idolin ja sitten toteaa, että idoli petti niin siitäkään ei pidä lannistua. Pitää vain todeta, että jaaha, taidanpa olla nyt aikuinen. Vaikka se valinnan kohde ei ollutkaan täydellinen niin se saattoi silti olla se paras.

Äänestä
  • Näyttö tässäkin asiassa on ollut parasta joka johtaa valintoja. Tämä hallituksen näytöt ovat olleet alle riman. En takuulla äänestä noista ketään. Yksikään ei ansaitse valtakirjaani jonka aion antaa.

    Äänestä

" ei ole luotetavaa henkilöä "

Mikä vika on Sanna Marinissa ym. halltuskautensa päättävissä ministereissä ja heidän puolueessaan?

No, ymmärrän, jos olet samanlainen perseilijä kuin juuri uutisfilmissä kuntosalilla ähertäneet -siis kiinnostunut lähinnä toisen samanlaisen juntin perseestä kiinni pitämisestä, niin oikea tieto ei kiinnosta. Mutta siinäkin tapauksessa voisit tällä kertaa äänestää nimenomaan luottamuksella - toistaiseksi ymmärtämättäsikin, sillä tämä hallitus tullaan Suomen, EUn ja NATOn historiassa toteamaan yhdeksi parhaimmista saavutuksiltaan - erityisesti vallinneet olot ja ongelmat huomioiden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voiko politikkoon/politiikkaan luottaa?
Vaalit ovat taas tulossa eikä ole yhtään osaavaa henkilöä, jota voisi/kannattaisi valita edustajaksi.

On harmillista, että meillä ei ole laadukkaita ehdokkaita, joilla olisi aito halu edustaa kansalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu