Heippa kokeneemmat juoksijat! Mitenkäs te alkulämmittelyn ennen juoksua suoritatte? Kävelettekö pienen matkaa, vai juoksetteko hissun kissun? Venyttelettekö ennen lenkkiä, vai lenkin jälkeen? Itse olen aloitellut ensin 5 min kävelyä ennen juoksua, ja venytellyt lenkin jälkeen parin tunnin päästä, entäs muut?
Mitä alkulämmittelyksi?
aloitteleva taas
123840
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En tiedä kuinka "kokenut" juoksija olen, mutta harrastan sitä kuitenkin. Itse tapanani on ensin kävellä sellaiset 10 min reipasta vauhtia (pururadalle menee se matka), sitten aloitan juoksun, juoksen ensin vähän rauhallisemmin, ja kiristän sitten hiukan tahtia jonkun ajan päästä. Ja kotiin asti sitten ihan juoksen, en siis lopussa jäähdyttele enää kävelemällä, kevyemmällä hölkällä vaan. Ennen lenkkiä teen yleensä lyhyet venytykset ja heti lenkin jälkeen samoin. Illalla, parin tunnin kuluttua lenkistä teen sitten vielä pidempikestoiset venytykset. Tälleen minä toimin. :)
Mulla jäi vaan mietityttämään, et miksi te venyttelette kaksi tuntia juoksun jälkeen?
Onko sillä jotain merkitystä kehityksen/palautumisen kannalta,vai?
ku mäki juoksen, mut en ole ikinä kuullukkaa tommosesta..
Oisko jääny huomaamatta tai jotain?
Mut mäki ruukaan lähteä vasta joskus 6-puol seiskan välissä juoksemaaan, ni ei se oikein ees luonnistus.
No olen ymmärtänyt että juoksulenkin tms. rankemman liikkumisen jälkeen lihas työskentelee vielä tunnin pari liikunnan loppumisesta, jolloin heti lenkin jälkeen kannattaa venytellä vain pikaisesti ja lyhyesti, ja vasta sitten muutaman tunnin päästä pitemmät venytykset. Eikös tämä myöhempi pidempikestoisempi venyttely palauta ne lihakset sitten taas "muotoonsa", kun ne liikunnan aikana ovat kiristyneet. Itsestäni tuntuu ainakin että seuraavana päivänä lihakset on vetreämmät, eivätkä kipeydy kun vielä illalla venyttelee paremmin.
Kannattaa venytellä vasta n. tunti suoritukseen jälkeen 30s venytyksiä jolloin elimistön PH-arvot ovat palautuneet normaaleiksi. Lenkin jälkeen kevyesti venyttelyä.
Venyttelen ensin isoja lihasryhmiä kevyesti muutaman minuutin, sitten kevyttä hölkkää ensimmäiset 15 min. Vauhti nousee ihan itselläänkin, kun paikat lämpenevät.
ennen lenkkiä lainkaan. alussa noin pari kilometriä juoksen hitaammin, se saa käydä alkuverryttelystä, lopussa sama. heti lenkin jälkeen lyhyet venyttelyt, pari tuntia lenkin jälkeen pidempikestoiset.
kävellä ekamailin vauhtia kiristäen niin kovaksi, että juoksuun/hölkkään lähtö on helpotus. Venyttelyt heti lenkin päättyessä 30 sec / asento.
Kiitos! Taidankin kokeilla sitä venyttelyä ennen lenkkiä myös. Ongelmana on, että kevyenkin lenkin jälkeen jalat hieman tukossa, ja pakollisia välipäiviä tulee liikaa, etenkin kun salitreeniäkin on pari kertaa viikossa. Täytyy ehkä korvata joku juoksulenkki fillarilla..
Jos jalat on kevyenkin lenkin jälkeen tukossa, niin lenkkisi ei ollut kevyt. Hidasta vauhtia ja juokse vaikka vähän pitempään jos homma epäilyttää. Totuttele niin hitaaseen vauhtiin, että voit juosta peräkkäisinä päivinä ja BINGO.
Itse en mitenkään lämmittele ennen juoksua. Olen kokemuksesta huomannut ,että se ei juuri mitään auta. Eli olen vaan suoraan aloittanut juoksemisen ilman mitään taikatemppuja. Itse en myöskään juuri koskaan jaksa venytellä ennen tai jälkeen juoksun. Turhaa ajan hukkaamista. Venyttelemisen väliin jättämisestä en ole huomannut mitään erikoista (esim kipuja jaloissa). Siitäkin säästyneen ajan olen voinnut käyttää johonkin hyödylliseen. Ps sitä paitsi juoksen melko usein.
... edellisen puhujan kanssa. Varsinkin rasituksen jälkeen venyttely on tahallista lihasten, nivelten ja jänteiden rikkomista. Onko joku muuten sattunut näkemään ravihevosten venyttelyä?
Ihmisen vertaaminen ravihevoseen on suurinta potaskaa mitä tältä palstalta oon lukenu... ootko tullu ajatelleeksi, että hevonen on luonnostaan juoksija ja jalostunut tuhansien vuosien aikana vain yhtä käyttötarkoitusta varten. Ihminen tietääkseni tekee paljon muutakin kuin juoksee. Mutta seuraappa mitä koira tai kissa tekee ensimmäisenä ylösnoustessaan. Venyttelee jokaisen raajansa erikseen ja antaumuksella. Viisas luontokappale...