Miksi uskovainen ihminen käyttäytyy niin?

Anonyymi-ap

62

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki uskonnot ja niiden piirissä oleminen tekevät ihmisestä pölvästin.

      • Anonyymi

        Kenenkä tahansa kimppuun voi käydä vaikka kuinka suuri järjetön porukka...

    • Anonyymi

      Jumalhullu on vaarallinen ympäristölleen. Pysykää uskovaisista mahdollisimman kaukana.

    • Anonyymi

      Naisen veli on kertonut siskonsa saaneen vahvan uskonnollisen helluntailaisen kasvatuksen.

    • Anonyymi

      Eli sinun mielestä vartijat käyttäytyivät oikein!?

      • Anonyymi

        Miksi tarvitaan viisi vartijaa, jos nainen on käyttäytynyt kerran oikein?
        Kyllä uskonharhat ovat sumentaneet kyseisen naishenkilön aivot niin, että jotain tällaista on päässyt edes tapahtumaan.
        Eivät vartijat syyttä ketään ota kiinni ja laita maahan makaamaan.
        Itse olen toiminut aikanaan vartijan tehtävissä ja aina, kun joku otettiin kiinni, on kiinniottoon ollut täysi syy ja oikeutus. Se on sitten eri asia, miten kiinnioton jälkeen toimitaan. Mikäli henkilö alkaa rimpuilemaan ja pyrkii vaikkapa lyömään tai potkimaan, on tilanne otettava haltuun voimakeinoin, jotta henkilö saadaan sellaiseen tilaan, ettei hän pääse jatkamaan vastarintaansa ja samalla toivotaan, että henkilö rauhoittuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneks noi sun virkaveljet vapautettiin, niin on paljon turvallisempi olo tällaisella ei-uskovaisella lainkuuliaisella kansalaisella.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vangitut-avarnin-jarjestyksenvalvojat-on-vapautettu-nain-poliisi-kommentoi-tutkintaa/8609814

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tarvitaan viisi vartijaa, jos nainen on käyttäytynyt kerran oikein?
        Kyllä uskonharhat ovat sumentaneet kyseisen naishenkilön aivot niin, että jotain tällaista on päässyt edes tapahtumaan.
        Eivät vartijat syyttä ketään ota kiinni ja laita maahan makaamaan.
        Itse olen toiminut aikanaan vartijan tehtävissä ja aina, kun joku otettiin kiinni, on kiinniottoon ollut täysi syy ja oikeutus. Se on sitten eri asia, miten kiinnioton jälkeen toimitaan. Mikäli henkilö alkaa rimpuilemaan ja pyrkii vaikkapa lyömään tai potkimaan, on tilanne otettava haltuun voimakeinoin, jotta henkilö saadaan sellaiseen tilaan, ettei hän pääse jatkamaan vastarintaansa ja samalla toivotaan, että henkilö rauhoittuu.

        "Eivät vartijat syyttä ketään ota kiinni ja laita maahan makaamaan."

        Ai ei vai? Kyllä ne voi jopa paiskata sinne!

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/video-perheporukka-ajautui-rajuun-tappeluun-vartijoiden-kanssa-helsingin-rautatieasemalla-tallaiset-tuomiot-oikeus-jakoi/8146860

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avarnin-jarjestyksenvalvoja-saku-lataa-tayslaidallisen-yrityksen-yltiomaskuliinisesta-tyokulttuurista-johdolle-valehdellaan-jotta-asioihin-ei-puututtaisi/8600652
        "Itä-Uudenmaan poliisi epäilee ainakin kuutta yksityisen turvallisuusalan yrityksen työntekijää useista pahoinpitelyistä. Kolme epäillyistä vangittiin eilen ja kaksi miestä tänään. Yhden osalta vangitsemisvaatimus peruttiin.

        Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet järjestyksenvalvojien työaikana yrityksen valvonta-alueilla pääradan lähettyvillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Poliisin mukaan kaikkia tapauksia yhdistää järjestyksenvalvojien toimivallan räikeä ylittäminen sekä rikoksen uhrien nöyryytys ja alistaminen.

        Uhreja on esimerkiksi lyöty teleskooppipampulla ja potkittu."

        Meinaat, että jos uskonharhainen, kenties vielä mielenterveysongelmista kärsivä jakaa traktaatteja ihmisille ja kieltäytyy poistumasta paikalta, niin se oikeuttaa tällaisen voimankäytön? Nainenhan ei todistajien mukaan fyysisesti vastustellut. Neljä äijää käy silti hänen kimppuunsa, paiskaa lattiaan ja pitää siellä niin kauan, että henki lähtee!

        Itsekin olen sitä mieltä, että kaikki uskonlahkot on ihan rectumista, mutta ei noiden vartijoiden käytös ole millään tavalla oikeutettua ja puolusteltavissa.

        Järjenkäyttö ja empatia on sallittua kauppatieteitä opiskelleelle ateistillekin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tarvitaan viisi vartijaa, jos nainen on käyttäytynyt kerran oikein?
        Kyllä uskonharhat ovat sumentaneet kyseisen naishenkilön aivot niin, että jotain tällaista on päässyt edes tapahtumaan.
        Eivät vartijat syyttä ketään ota kiinni ja laita maahan makaamaan.
        Itse olen toiminut aikanaan vartijan tehtävissä ja aina, kun joku otettiin kiinni, on kiinniottoon ollut täysi syy ja oikeutus. Se on sitten eri asia, miten kiinnioton jälkeen toimitaan. Mikäli henkilö alkaa rimpuilemaan ja pyrkii vaikkapa lyömään tai potkimaan, on tilanne otettava haltuun voimakeinoin, jotta henkilö saadaan sellaiseen tilaan, ettei hän pääse jatkamaan vastarintaansa ja samalla toivotaan, että henkilö rauhoittuu.

        Uskonharhat ja uskonnollisuus on siis mielestäsi perusteltu syy paiskata ihminen lattiaan?!

        Pelottavaa, että tuollaisia ihmisiä kulkee joukossamme ja kehuu vielä olevansa akateemisesti koulutettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eivät vartijat syyttä ketään ota kiinni ja laita maahan makaamaan."

        Ai ei vai? Kyllä ne voi jopa paiskata sinne!

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/video-perheporukka-ajautui-rajuun-tappeluun-vartijoiden-kanssa-helsingin-rautatieasemalla-tallaiset-tuomiot-oikeus-jakoi/8146860

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avarnin-jarjestyksenvalvoja-saku-lataa-tayslaidallisen-yrityksen-yltiomaskuliinisesta-tyokulttuurista-johdolle-valehdellaan-jotta-asioihin-ei-puututtaisi/8600652
        "Itä-Uudenmaan poliisi epäilee ainakin kuutta yksityisen turvallisuusalan yrityksen työntekijää useista pahoinpitelyistä. Kolme epäillyistä vangittiin eilen ja kaksi miestä tänään. Yhden osalta vangitsemisvaatimus peruttiin.

        Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet järjestyksenvalvojien työaikana yrityksen valvonta-alueilla pääradan lähettyvillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Poliisin mukaan kaikkia tapauksia yhdistää järjestyksenvalvojien toimivallan räikeä ylittäminen sekä rikoksen uhrien nöyryytys ja alistaminen.

        Uhreja on esimerkiksi lyöty teleskooppipampulla ja potkittu."

        Kyllä tossa perheporukan ja vartijoiden välisessä tappelussakin olisi voinut tulla ruumiita, sillä niin väkivaltaisesti jotkut vartijat paisko ihmisiä maahan. Ihme, ettei siinä kukaan loukkaantunut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tarvitaan viisi vartijaa, jos nainen on käyttäytynyt kerran oikein?
        Kyllä uskonharhat ovat sumentaneet kyseisen naishenkilön aivot niin, että jotain tällaista on päässyt edes tapahtumaan.
        Eivät vartijat syyttä ketään ota kiinni ja laita maahan makaamaan.
        Itse olen toiminut aikanaan vartijan tehtävissä ja aina, kun joku otettiin kiinni, on kiinniottoon ollut täysi syy ja oikeutus. Se on sitten eri asia, miten kiinnioton jälkeen toimitaan. Mikäli henkilö alkaa rimpuilemaan ja pyrkii vaikkapa lyömään tai potkimaan, on tilanne otettava haltuun voimakeinoin, jotta henkilö saadaan sellaiseen tilaan, ettei hän pääse jatkamaan vastarintaansa ja samalla toivotaan, että henkilö rauhoittuu.

        Minun kimppuuni hyökkäsi monta poikaa, kun olin nuori. Sen jälkeen minusta tuli säikky.

        Se poikien hyökkäys on vielä minun muistossani. Se pelko on edelleen sisälläni. Pelästyn muutenkin hyvin helposti. Jos joku ohittaa kadulla minut läheltä, pelästyn todella paljon. Mielestäni siinä on vain se syynä, että ne pojat hyökkäsivät pussin kanssa kimppuuni ja laittoivat sen pussin päähäni ja pitelivät minua kiinni. He alkoivat repiä vaatteitani, vaikka oli talvi. Onneksi olin niin lähellä kotiani, että he pelkäsivät, että isäni kuulisi huutoni. He päästivät minut käsistään ja lähtivät pois. Eivät tahtoneet jäädä isäni käsiin.

        Jos minä olisin ollut siinä tilanteessa, missä tuo nainen oli, ja vartija olisi ottanut minusta kiinni, olisin pelästynyt kovasti. Siinä olisin kyllä alkanut rimpuilla ja huutaa johtuen traumastani. Se pelko olisi tullut mieleen ja olisin puolustautunut. Minulla on vielä epilepsia ja olisin voinut saada vaikka kohtauksen.

    • Anonyymi

      Tässä on ratkaisu elämäänsä kyllästyneille uskovaisille.

      Kannattaa mennä Ison Omenan eutanasiakeskukseen jakamaan traktaatteja, niin saa marttyyrikuoleman ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Myös kaikenlainen muu häiriökäyttäytyminen voi tuottaa saman lopputuloksen, joten ateistejakaan ei syrjitä mamuista puhumattakaan. Siitä pitävät huolen Suomen kansan ostosrauhasta huolehtivat tarkkailuluokalta päästötodistuksen saaneet äärioikeistolaiset uusnatsivartijat.

      • Anonyymi

        "Tässä on ratkaisu elämäänsä kyllästyneille uskovaisille."

        Mikäli uskovalla on kova kaipuu päästä elämästään eroon, löytyy siihen helpompia ja nopeampiakin tapoja. Soitat esimerkiksi hätänumeroon ja kerrot, että sinulla on ase ja aiot ampua jonkun. Poliisipartion saapuessa ryntäät heidän kimppuunsa ase kädessä osoittaen poliisia aseella. Veikkaan, että ko. ratkaisu on paljon kivuttomampi kuin, että makaat vartijoiden alla panikoiden, etkä saa kunnolla henkeä. Tukehtumalla kuoleminen on tietysti yksi keino luovuttaa, mutta kun saa kuulan kalloonsa, niin ei tarvitse jossitella, koska elvytys voi onnistua hapensaannin puutteesta riippumatta ja silloin voi käydä niin, että viettää lopun elämänsä elävien kirjoissa vajaaälyisenä.

      • Anonyymi

        Nyt info!ei kuristunut muka?onko VARMA reppu niskanpäällä ym.Ihminen voi saada SYDÄNPYSÄHDYKSEN JO PELKÄSTÄ JÄRKYTYKSESTÄ!luultavasti näin on KÄYNYTKIN!Oli niin karseaa katsottavaa tämä touhu!!!!!

      • Anonyymi

        "Siitä pitävät huolen Suomen kansan ostosrauhasta huolehtivat tarkkailuluokalta päästötodistuksen saaneet äärioikeistolaiset uusnatsivartijat."

        Itse kyllä luin kauppatieteitä samalla, kun toimin vartijana opiskelun ohessa.
        Valmistuin ihan ajallaan kauppatieteiden maisteriksi.

        Kuvailit varmaankin lähinnä räkälöiden ovimiehiä, kun kirjoitit vartijoista, joilta ei vaadita muuta kuin herneen kokoiset pallit ja aivot? He ovat myös usein pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaisia mömmöjä testosteroneista lähtien ja kun ne käsivarret ja hartiat on saatu kasvamaan, niin mitäpä niillä aivoilla sen jälkeen on virkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tässä on ratkaisu elämäänsä kyllästyneille uskovaisille."

        Mikäli uskovalla on kova kaipuu päästä elämästään eroon, löytyy siihen helpompia ja nopeampiakin tapoja. Soitat esimerkiksi hätänumeroon ja kerrot, että sinulla on ase ja aiot ampua jonkun. Poliisipartion saapuessa ryntäät heidän kimppuunsa ase kädessä osoittaen poliisia aseella. Veikkaan, että ko. ratkaisu on paljon kivuttomampi kuin, että makaat vartijoiden alla panikoiden, etkä saa kunnolla henkeä. Tukehtumalla kuoleminen on tietysti yksi keino luovuttaa, mutta kun saa kuulan kalloonsa, niin ei tarvitse jossitella, koska elvytys voi onnistua hapensaannin puutteesta riippumatta ja silloin voi käydä niin, että viettää lopun elämänsä elävien kirjoissa vajaaälyisenä.

        Ootko olevinas vitsikäs, ei kai uskova nyt aseeseen tartu? Siis puhun nyt näistä Suomen kristityistä. Noissa piireissä kun ei tuollaista toimintaa pidettäisi kristillisenä, eikä marttyyrin kruunuakaan saisi.

        Muslimit ja ateistit noin saattais kyllä toimiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko olevinas vitsikäs, ei kai uskova nyt aseeseen tartu? Siis puhun nyt näistä Suomen kristityistä. Noissa piireissä kun ei tuollaista toimintaa pidettäisi kristillisenä, eikä marttyyrin kruunuakaan saisi.

        Muslimit ja ateistit noin saattais kyllä toimiakin.

        Jaa että kristityt uskovaiset eivät mielestäsi tartu aseeseen? Suomen armeijassakin suurin osa taitaa olla kristittyjä ja kyllä niille aseet on kelvanneet.
        Kristityt ovat niitä pahimpia asehulluja.
        Jenkeissä kirkoissakin niillä on aseet mukana.
        Jos Suomessa olisi sama lainsäädäntö kuin siinä maassa, niin olisi samoin täälläkin kristinuskovilla aseet mukana kirkoissaan. Nyt on tyytyminen vain veitsiin tai pahansuopaiseen sanan puukkoon, jolla lähimmäistä puukotetaan selkään.
        Se on tosi kristillisyyttä se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Siitä pitävät huolen Suomen kansan ostosrauhasta huolehtivat tarkkailuluokalta päästötodistuksen saaneet äärioikeistolaiset uusnatsivartijat."

        Itse kyllä luin kauppatieteitä samalla, kun toimin vartijana opiskelun ohessa.
        Valmistuin ihan ajallaan kauppatieteiden maisteriksi.

        Kuvailit varmaankin lähinnä räkälöiden ovimiehiä, kun kirjoitit vartijoista, joilta ei vaadita muuta kuin herneen kokoiset pallit ja aivot? He ovat myös usein pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaisia mömmöjä testosteroneista lähtien ja kun ne käsivarret ja hartiat on saatu kasvamaan, niin mitäpä niillä aivoilla sen jälkeen on virkaa?

        "Itse kyllä luin kauppatieteitä samalla, kun toimin vartijana opiskelun ohessa.
        Valmistuin ihan ajallaan kauppatieteiden maisteriksi."

        Eipä paljon kannattaisi mainostaa oppineisuuttaan täällä, sillä kyllä suurin osa järkevistä ihmisistä riippumatta siitä, onko uskovainen, sekulaarinen tai ateisti, tuomitsee noiden vartijoiden voimankäytön, eikä syyllistä uhria.

        Osoittaa vain sen, ettei se oppineisuus takaa sitä, että siellä päässä olisi oikeasti älliä, vaikka niitä todistuksessa olisi ollutkin. Sydämen sivistyksestä puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että kristityt uskovaiset eivät mielestäsi tartu aseeseen? Suomen armeijassakin suurin osa taitaa olla kristittyjä ja kyllä niille aseet on kelvanneet.
        Kristityt ovat niitä pahimpia asehulluja.
        Jenkeissä kirkoissakin niillä on aseet mukana.
        Jos Suomessa olisi sama lainsäädäntö kuin siinä maassa, niin olisi samoin täälläkin kristinuskovilla aseet mukana kirkoissaan. Nyt on tyytyminen vain veitsiin tai pahansuopaiseen sanan puukkoon, jolla lähimmäistä puukotetaan selkään.
        Se on tosi kristillisyyttä se.

        "Nyt on tyytyminen vain veitsiin tai pahansuopaiseen sanan puukkoon, jolla lähimmäistä puukotetaan selkään."

        Aloituksesi ja kommenttisi todistavat, ettet ole itse yhtään sen parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että kristityt uskovaiset eivät mielestäsi tartu aseeseen? Suomen armeijassakin suurin osa taitaa olla kristittyjä ja kyllä niille aseet on kelvanneet.
        Kristityt ovat niitä pahimpia asehulluja.
        Jenkeissä kirkoissakin niillä on aseet mukana.
        Jos Suomessa olisi sama lainsäädäntö kuin siinä maassa, niin olisi samoin täälläkin kristinuskovilla aseet mukana kirkoissaan. Nyt on tyytyminen vain veitsiin tai pahansuopaiseen sanan puukkoon, jolla lähimmäistä puukotetaan selkään.
        Se on tosi kristillisyyttä se.

        Älä ole typerä.

        En tiedä mitä on venäjä ja ukrania pää uskonto varma muslmi

    • Anonyymi

      Loput ajasta on tauotonta niputusta kun maailmallisuus käy yli pahuutensa täysin voimin ja vastustaja menettää järkensä.

    • Anonyymi

      Toivon aloittajalle kaikesta sydämestä ,että ennenkuin kuolet pois tästä maailmasta niin Jumala antaisi sinulle kovan rangaistuksen niin kovan että tuo järjetön pilkka ei tulisi koskaan mieleen.

      • Anonyymi

        "Toivon aloittajalle kaikesta sydämestä ,että ennenkuin kuolet pois tästä maailmasta niin Jumala antaisi sinulle kovan rangaistuksen..."

        Toivo toiselle onnettomuutta, niin se sinulle itsellesi tapahtuu.
        Profetoin siis Jumalan Hengessä ja totuudessa. Mitä kirjoituksessasi lähimmäisellesi toivoit ja ajattelit mielessäsi, se sinulle itsellesi tulee tapahtumaan.
        Et pääse sitä enää pakoon katumallakaan, koska toivoit sitä kaikesta sydämestäsi, vaan tulet kuolemaan vakavaan ja kivuliaaseen parantumattomaan sairauteen, koska Herran suu on tänään puhunut.

      • Anonyymi

        No sinä et sitten itse ainakaan ole uskovainen.

        "Profetoin siis Jumalan Hengessä ja totuudessa."

        Tuo ei sitten ollut profetiaa nähnytkään.

    • Anonyymi

      Suomen kansa on todella vajonnut alas pimeyteen, syntiin ja laittomuuteen. Kristityt, jotka tarjoavat elämän sanaa, ovat valona ja toivona pimeydessä.

      • Anonyymi

        Mikä on valoa kellekin.

      • Anonyymi

        Koko maailma on vajonnut aikamoiseen pimeyteen, mutta kristityt ei kyllä oo mitenkään "valona" ja "toivona" tässä pimeydessä huuhaaopetuksineen. Aivan pimeetä sakkia ja touhua löytyy näistäkin piireistä, mutta ei se kuitenkaan oikeuta ketään käymään käsiksi, jos joku uskonharhainen jakaa traktaatteja. Senkus kävelee ohi, ei niitä oo kenenkään pakko ottaa.

    • Anonyymi

      Miksi pidät uskovaisuutta jonain kriteerinä vartijoiden käyttäytymiselle? Ikään kuin poliitikassa olevat, jääkiekkoäidit, uskovaiset tai vaikkapa ammattiliittoaktiivit olisivat jokin homogeeninen ryhmä, johon ei kuuluisi ihmisiä yhteiskunnan kaikista tuloluokista, sosiaaliluokista, luonteenpiirteistä, sukupuolista, yms.

      Tuollainen stereotyyppinen yleistäminen osoittaa vain tyhmyyttä.

      • Anonyymi

        Eikä vain tyhmyyttä vaan tarkoitushakuista vihanlietsontaa.

    • Anonyymi

      Mutta toimivatko vartijat oikein? Sitähän poliisi selvittää.

    • Anonyymi

      Iltalehti on eri mieltä:

      "Silminnäkijöiden mukaan nainen ei ollut ollut aggressiivinen, vaan sätki raudoitettuna maassa, huusi ettei saa happea, pyysi päästämään irti ja soittamaan hätänumeroon.

      Sitten avunhuudot vaimenivat. Pian vartijoiden maahan painama nainen peiteltiin lakanalla: hän oli menettänyt henkensä."

      • Anonyymi

        "Mutta turvallisuusalan ongelmissa ei ole kyse enää mistään yksittäistapauksesta.

        Viime vuonna poliisi peruutti 753:n yksityisellä turvallisuusalalla toimivan ihmisen luvat, ilmenee Poliisihallituksen selvityksestä."

        Pakko siis kysyä, kun aloittaja syyllistää naista, että kumpi tässä oikeasti on syyllinen: nainen vai vartijat?

    • Anonyymi

      Eivätköhän nuo uusimmat videoklipit osoita, että ateistivartijat? pitävät minuuttikaupalla mahallaan vastaan taistelematonta naista... Harhat lienevät sillä puolella.

      • Anonyymi

        No vaikka olisi ollutkin ateistivartijoita omine harhoineen, niin se ei tee uskonharhoistakaan totta, varsinkaan helluntailaisten piinahelvettiharhoista.

        Silti vartijoiden toiminta oli täysin tuomittavaa. Jos ei neljä raavasta äijää pärjää yhdelle pienelle uskonharhaiselle naiselle ilman väkivaltaa, niin täysin väärällä alalla ovat.

    • Anonyymi

      Naisella oli riitaa jonkun toisen naisen kanssa ja hän oli käyttäytynyt toista kohtaan alentavasti ja siitä syystä vartijat kutsuttiin paikalle.
      Kun vartijat saapuivat ja käskivät rauhoittumaan ja mielellään vielä poistumaan koko liikekeskuksesta, että tilanne ei eskaloituisi,niin nainen ei totellut, vaan alkoi herjaamaan vartijoita.
      Kyllä sellainen käytös on perin omituista uskovaiselta. Nainen ei selvästikään osoittanut mitään kunnioitusta toisia kohtaan, vaan hänen ylpeytensä ei antanut myöden. Raamattukin sanoo, että Jumalakin on ylpeitä ja koppavia vastaan.

      • Anonyymi

        "Naisella oli riitaa jonkun toisen naisen kanssa ja hän oli käyttäytynyt toista kohtaan alentavasti ja siitä syystä vartijat kutsuttiin paikalle."

        Tähän asti olen lukenut joka ikisestä jutusta, että se oli mies, joka kutsui vartijat paikalle.

        Ja jos joku alkaa suusanallisesti riitelemään ja suhtautuu alentuvasti toiseen, niin sekö on aihe kutsua vartijat paikalle? Täytyy olla tosi herkkähipiäinen tyyppi, jos tuollaisesta "kunnianloukkauksesta" vetää noin pahasti herneen nenäänsä. Vastaavassa tilanteessa itse poistuisin vaan paikalta ja riita kuivuisi siihen. Eri asia olisi ollut, jos toinen käyttäytyisi fyysisesti väkivaltaisesti ja kävisi päälle, mutta näinhän ei ollut.

      • Anonyymi

        Eikö löydy sivistystä kunnioittaa tämän todella ikävällä tavalla kuolleen nuorehkon naisen muistoa ja olla levittämättä hänestä kaiken maailman disinformaatiota?
        Toivoisitko saman tasoista keskustelua verkossa, jos kuollut olisi oma läheisesi?

    • Anonyymi

      Uusimmalla videolla paljastuu että vartijat pitävät jaloista ja käsistä kiinni kuollutta useita minuutteja. Yksi heistä hieman hätääntyy, että hei herää, mutta toiset vain pitävät lujasti kiinni, ettei kuollut vain karkaa.

      Niin ammatitaidotonta touhua kuin vain voi olla.

      Tosin pitää muistaa että saattoi lopulta olla asia järkytys noillekin, jotka kuollutta pidättelivät kuin asia heille paljastui. Voi olla monenlaisia ajatuksia mielessä eikä ylpeys itsestä ole päällimmäisenä.

    • Anonyymi

      Miksi tubettaja Olly Halaka toistuvasti korostaa ettei seitsemännen päivän adventistit eivät edusta aitoja kristillisiä arvoja? Hän on useassa live striimissään lukenut adventistit, jehovalaiset sekä mormonit harhaopeiksi.

      • Anonyymi

        Siksi, että hän tappelee totuutta vastaan.

      • Anonyymi

        Noilla kolmella tosin on outoja oppeja joihin ihminen sitoa sekä vastustavat Hengen elämää, joka tekisi ihmisen vapaaksi Kristuksessa. Siksi ettei ihminen voi samaan aikaan omaksua ihmislähtöisiä oppeja ja olla Kristksen oma.

        Onhan se kummallista että, kun vapaan kristillisyyden neuvostoihin jne. ja muuhun lukeutuvan Adventtikirkon joku lukee samaan sarjaan ei-kristillisten kuten jehovien ja mormonien kanssa kuten tuo kyseinen tubettaja tai ilmeisesti pääasiassa striimaaja Olly tekee.

        Miten kauan aikaa sitten on ollut niin että, adventtikirkko Suomessa on luettu kristillisiin vapaisiin suuntiin kuten vaikka helluntailaiset tai vapaakirkkolaiset?

        Niin vain päässyt käymään. Luse saa kasvaa kyllä seassa tuomion päivään asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin vain päässyt käymään. Luse saa kasvaa kyllä seassa tuomion päivään asti.

        Taivaan ja maan väliltä ohjelmassa 18.12.2022 vastausvuorossa Pasi Turunen. Vastaa kysymykseen Adventistien uskosta.

        Ohjelma on kuunneltavissa maksutta Patmos Plus-palvelusta. Edellyttää vain maksuttoman rekisteröitymisen palveluun.

    • Anonyymi

      Kyllä täytyy sanoa, että vartijat olivat melkoisia mammanpoikia, kun heitä tarvittiin viisi rauhoittamaan yksi naisihminen.

      Montakohan heitä tarvittaisiin, kun pitäisi panna lattiaan parimetrinen pahapäinen korsto?

      • Anonyymi

        Jenkeissä on parempi tapa. Ammutaan ensia ja sitten kysytään.
        Ei tarvitse liata haalareita, eikä kyykkiä jonkun päällä.

    • Anonyymi

      Osittain omena on juutalaisen firman omistama eli siellä ei varmaan kristitty ole kovassa huudossa.

    • Anonyymi

      Helluntailainen delasi? En tunne muuta kuin onnellisuutta..ha hah
      T: iloinen nauraja

      • Anonyymi

        Itsekin inhoan kaikkia uskonlahkoja, mutta nyt kyllä meni se vähäinenkin arvostus sinua kohtaan.

        Ymmärtäisit edes pitää turpasi kiinni vai kannatatko noiden aivottomien hormonipellevartijoiden toimintaa?

    • Anonyymi

      Heitä tarvittiin neljä pitämään kuollutta aloillaan. Yksi yritti herätellä ja neljä piti varmuudeksi kiinni ettei kuollut vain karkaa. Sitten sivulliset huomasi että pitäisi tehdä vähän muutakin ja se olikin jo liian myöhäistä.

      • Anonyymi

        No tämä helluntailaisnainen tuskin oli mikään kriminaali, joka olisi pitänyt neljän äijän voimin tappaa. Enkä ole helluntailainen, enkä edes uskovainen.

    • Anonyymi

      Ei ollut helari kun ei ulvonut kuin kiimainen kojootti.

      Tai tosiaalta miten se kuollut voi ulvoa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä esivaltaa sekä järjestyksen valvojia pitää kunnioittaa ja totella, koska sekin on raamatussa kerrottu selvästi."

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e78b5e74-adc2-4f37-a99c-c9e42c5d7389

        Tämäkin on aivan absurdi keissi idioottivartijoiden toiminnasta. Ja kohteena jälleen "häirikkönainen" ?

        Ja entäpä sitten poliisien neuvo?!?!

        "Selitin poliiseille tilanteen ja he ihmettelivät, että senkö takia olin kopissa eristyksissä, kun halusin maksaa parkkimaksuni käteisellä, nainen sanoo.

        – Poliisit ottivat minut pois kopista ja sanoivat, että mene toista kautta ulos, etteivät ”vartijat provosoidu”."

    • Anonyymi

      En tiedä mitä pää uskonto siellä venäjä ja ukrania ,Varma muslmi

    • Kun olin 16 vuotta vanha, poikajoukko hyökkäsi kimppuuni. He laittoivat pussin päähäni ja tarttuivat minuun. Minulla on onneksi kova ääni ja aloin huutaa. He pitelivät minua kiinni jonkin aikaa, mutta sitten he päästivät minut menemään.

      Vaikka siitä on kulunut monta kymmentä vuotta, vielä minä pelästyn, jos joku tulee takaa minun ohitseni. Yksi tuttavani näki minut kaupassa ja otti hartioista kiinni ja minä pelästyin kauheasti ja huusin. Pelästyi sitten tuttavanikin.

      Kotonakin, kun olin yksin keittiössä ja mieheni tuli sinne, enkä kuullut hänen tuloani, minä pelästyin ja usein huusin. Mieheni ihmetteli sitä kovasti. Mutta en voinut sille mitään, kun pelästyin.

      Ajattelin, jos minulle olisi tapahtunut se, että joku olisi tarttunut minuun kiinni, olisin alkanut taistella vastaan ja ehkä huutaa. Minä en siedä sitä, että minuun tartutaan. Muisto poikien hyökkäyksestä on vielä sisimmässäni.

      Me emme aina tiedä, mitä kukakin on kokenut menneisyydessään. Ja monet tapahtumat jättävät jälkensä meidän muistiimme.

    • Anonyymi

      Ei ollut naisen vika millään muotoa, että hän kuoli vartijoiden käsiin. Jos hän ei olisi tilanteeseen joutunut ja kuollut, niin joku jossain vaiheessa olisi kuitenkin joutunut samaan tilanteeseen eri syistä ja kuollut. Nyt tuolle älyttömyydelle laitettiin tämän tapauksen vuoksi toppi.

      Yksityiset järjestyksenvalvojat eivät ole esivaltaa. He harjoittavat liiketoimintaa, bisnestä. Mille ei tosin ole eduksi tappaa ihmisiä maksavan asiakkaan tiloissa.

      • Anonyymi

        Kyllä se kaikki oli vain sen ylimielisen ja suutaan soittavan uskonharhaisen syytä.
        Olisi pitänyt turpansa kiinni ja häipynyt harhoinensa muualle.
        Uskovaiset ovat vain opetettu kiimaisiksi suunsoittajiksi ja palkinto onkin silloin ihan oikein, kuolema.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1942
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      147
      1544
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1207
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe