Viikunapuun alla kibbutzilla

”Kol jisrael, jirushalajim, boker tov!, toivotti Renault-pakumme autoradio radioasema Israelin Äänen tervehdyksen Jerusalemista ennen kuuluttajan hyvien huomenien vaihtumista aseman tunnusmusiikkiin. Aamu oli vasta sarastamassa Galilean vuorien takana näin aamukuuden pintaan, kun meitä jo noudettiin töihin avokadoviljelmille Hulen laaksoon.

Avokadotarhat olivat kaukana itään päin Yironin kibbutzista, ja vaikka täällä Meron-vuoren huippujen lähellä Ylä-Galilean kumpulevassa maastossa ei tajunnutkaan olevansa vuoristossa, asia valkeni hieman tien laskeutuessa serpentiininä alas Hulan laaksoon, jonka pohjalla kylmävetinen ja kapea mutta vuolas Jordan-joki juoksutti Hermon-vuorilla sulaneista lumista kertyneitä kylmiä vesiään. Toisella puolen laaksoa nousivat Golanin kukkulat.

Karuun vuoristoon verrattuna Emeq Hula eli Hulan laakso oli paratiisi. Lämmön lisäksi täällä löytyi kosteutta joka sai avokadot, sitrushedelmät, mangot, viinirypäleet ja kiivihedelmät viihtymään. Täällä maistoin elämäni ensimmästä litsi-hedelmää ja limettiä.

Avokadotarhoilla olivat volujen palvelut alkeellisempia kuin kibbutzilla. Pieni parakki keittiötiloineen, varastohalleja kasteluputkia varten ja ruokalana toimiva parakki sentään löytyivät. Sekarotuinen kaikille häntää heiluttava ”vahtikoira” Roni tuli ventovieraiden kanssa leikkimään hauskimpana numeronaan se, että koira yritti hampaillaan ottaa meiltä kenkiä jaloista kengännauhoja aukaisemalla. Ihmettelin vähän kun englantilainen Lance otti Ronia korvista kiinni ja piteli koiran päätä paikallaan kun australialainen volunteeri Harry sirotteli pesujauhepaketista jauhetta koiran mustalle selälle.

- Desinfiointiin. Aika kirppusäkki tämä Roni.

Aamuteet tarjoili eteläafrikkalainen punatukkainen Charlene kysyen halusinko minttuteetä. Kyllä mielellään, vastasin ymmärtämättä miksi Charlene meni heti ovesta pihalle. Hän toikin talon nurkalta tuoretta minttua teemukiini!

Charlene esitteli itsensä ja olinhan häntä jo Yironissa nähnytkin. Näppärän näköinen vähän brittiläisellä tavalla anglosaksisen kaunis. Vaikea selittää. Kuitenkin sellainen, että kotimaan pojat eivät ehkä kyllin arvostaneet hänen arkista kauneuttaan. Ei siis mikään missukka, ja siksi kai olikin saanut kibbutzilla hienohelmoille kelpaamattomia miesten töitä.

Tämä työmaa oli avokadovastaavan Azrael-pomomme valtakuntaa. ”Azakin” aamu alkoi huonosti. Kastelujärjestelmän mittarien mukaan letkujen paineet olivat persiillään. Ylärinteisiin ei kasteluvettä näyttänyt riittävän, joten jossain oli iso vuoto putkistossa. Vika oli korjattava tai kuumuudessa kuolisi avokadopuita kilometrien pituisissa riveissä.

Säästeliäs tippakastelu perustui sormenpaksuisiin letkuihin, joissa oli neulalla tehty reikä joka puun kohdalla. Letkut siis vuotivat hallitusti antaen puiden juurille juotavaa jättäen muun maaston kuivaksi. Joskus janoiset käärmeet aiheuttivat ylimääräisiä vuotoja purressaan letkuihin reikiä, ja letkuja oli paikkailtava.

Päivän paskanakki osui minulle ja Charlenelle. Azak oli paikallistanut vuodon runkoputkessa toisella puolen viljelmäalaa, jonne korjausryhmämme ajoi. Totta vie, muuten kuiva maa oli yhdessä notkelmassa muuttunut mutavelliksi. Syyksi Azak sanoi noin kahden metrin syvyydessä rikkoutuneen putken. Charlenen ja minun hommana oli kaivaa vuotokohta esiin. Putken paikkausryhmä tulisi iltapäivällä kunhan kuoppa olisi valmis.

- Jee!, ilakoin, - Ilonpäivä mutapainin ystäville!

Lapiot ja ämpärit jätettyään Azak poistui paikalta ja kumisaappaat jalassa astuin Charlenen kanssa lapioimaan mutaista maata syrjemmälle. Aluksi lapiolla heiluminen riitti hyvin – onneksi Azak oli jättänyt juomavettä – ja mutapaakut lentelivät kauemmas. Kuitenkin mitä syvemmälle pääsi, sitä vetisempää maa oli. Mutavallit kuopan ympärillä kasvoivat ja reunojen sortumavaara kuopassa olevalle kävi ilmeisemmäksi.

Lopulta kuopan pohjalla olin vain minä ojennellen vesivelliä sangoissa niitä vastaan ottavalle Charlenelle. Rapaantuneen paitani olin ripustanut avokadopuun oksalle ja työskentelin kibbutzilta lainatuissa työshortseissa. Charlene oli hänkin ainoastaan shortsien ja rapaantuneen T-paidan verhoama.

Jotain huumoriakin saimme irti tuosta rapaisesta hommasta. Nostelin kurasankoja montussa polviin asti mudassa seisten ja ojentaessani niitä Charlenelle saatoin sanoa kohteliaasti ”Here you are”, johon yhtä paskainen Chalene aina hymyillen vastasi thank younsa. Välillä vaihdoimme kielen ranskaksi sanoen ”S´il vous plait” ja ”Merci!” Piruuttani opetin kohteliaisuudet myös suomeksi ja kokeilimme hepreaakin:

-Bevakasha!

-Toda raba!

Kolmen tunnin aherruksen jälkeen piilossa pysynyt vuotava runkolinjan putki löytyi kahden metrin syvyydestä. Mutaista kuoppaa oli pitänyt leventää, ettei se kokonaan sortuisi niskaani, ja vesi ulottui polviini asti pysyen läpinäkymättömän savisena vaikka putkesta vuotava vesi olikin suorastaan juomakelpoista. Puolenpäivän aikaan Azak kurkisti montun reunalta ja sanoi kaivamisen riittävän. Ilman hänen kiskaisuaan en olisi enää yksin päässyt ylös kuopasta.

Siinä meitä nyt oli kaksi niin paskaista työntekijää, Charlene ja minä, ettei höveliäinkään vastaantulija olisi käsipäivällä tervehtinyt. Ennen peseytymistä ei olisi asiaa edes saastaisimpaan työmaakoppiin syömään. Ulkoruokintako odotti ennen kibbutzin suihkuun pääsyä? Azakilla oli ratkaisu pulmaan.

Ruosteisella Toyota-farmarillaan, jonka takaosan työkalukokoelman seuraan Azak meidät nippa nappa hyväksyi, työmaapomomme kuljetti meidät Kiryat Shmonan maantien toiselle puolen. Järviä kaivannut suomalainen silmäni hämmästyi maisemasta. Hulan laakson pohjalla oli pieniä, ilmeisesti kaivettuja lampia, joiden kirkas vesi kimmelsi auringon säteissä. Vesi oli varmasti johdetttu Jordanista, mutta altaiden käyttötarkoitusta en tiennyt. Ehkä jotkut olivat kalankasvatukseen tai sitten ne vain olivat kasteluveden välivarastoja.

- Hey! Let´s go swimming!, Charlene oli ihastuksissaan.

Azak sanoi ajavansa vielä hakemaan mango- ja maissiviljelmien porukoita ja tulevansa noutamaan meidät syömään tunnin päästä. Azak ei yrittänyt ratkaista puolestamme, miten Charlenen kanssa järjestäisimme pukukoppi- ja uimavuoro-ongelman. Ei se kaiken ravan kuivuessa iholle oikein ongelmalta tuntunutkaan.

Kahlasin kokeeksi veteen, joka oli viileää ja matalaa. Pohja oli kiveä ja hiekkaa, ja epäsäännöllisen muotoista allasta reunustivat korkeat viikunapuut. Viikuna ei ollut täällä arvostettu, vaikka pidinkin sen hedelmien mausta. Kerrotaanhan Raamatussakin hävitetyistä kylistä ja kaupungeista, joiden lopullisen rappion merkkinä pidettiin sitä että viikunapuut kasvavat kotien raunioilla. Viikuna todella viihtyikin ihmisten hylkäämällä rappiomaalla, kaupunkien tyhjillä tonteillakin se kasvoi. Eipä silti, nämä altaan reunalla kehittyneet ja siksi kyllin vettä saaneet viikunapuut kantoivat todella mehukkaita ja pulleita hedelmiä, suurempia kuin olin missään nähnyt!

Kahlasin veteen ihan miltei munia myöten ja poimin veden pinnan lähelle roikkuvista oksista sinertäviksi pullistuneita viikunoita. Vein niitä rantaan Charlenellekin, joka piti niistä kovasti. Kohta myös Charlene kahlasi viikunoita poimimaan, ja tässä paratiisimaisessa tilassa Suomi-poikaan luikersi Paratiisin käärme…

Irrotin viikunapuusta muhkean kolmihaaraisen lehden ja laitoin sen etumustani suojaamaan.

- Tiedätkö, missä yhteydessä tällaisia lehtiä yleensä kuvataan?

Taidehistoria lieni eteläafrikkalaiselle yhtä tuttua, sillä toki hän tiesi.

- Raamatun maalarien Aatami ja Eeva -kuvissa Aatamilla on aina tuommoinen viikunanlehti verhona, Charlene tiesi, - Hiding the balls!, hän nauroi tietäväisenä.

- Mitäs Eevalla on niissä kuvissa, utelin.

- Ei kai mitään. Tai samanlainen. Täytyy katsoa seuraavan kerran Michelangelolta.

Miten tästä sitten juttu livahtikin seksin puolelle, vaikka mielestäni vain lainasin Pyhää Kirjaa? Keskipäivän helteessä tuli rankan urakan jälkeen viileään veteen kahlatessa niin epätodellinen, suorastaan paratiisimainen olo, että ilmankos vanha Aatami minussa nosti päätään.

Charlene sen kyllä aloitti riisumalla paitansa. Oli hänellä toki jonkinlaiset liivit t-paitansa alla, mutta ne eivät peittäneet tosiseikkaa, että tämä punatukkainen nuori nainen oli ihan mukiinmenevän rintava. Ainakaan ei mitään hävettävää pitänyt mielestäni olla sen enempää tissukoiden koossa kuin muodossakaan. Timmi vatsa ja sopusuhtainen vartalo Israelin auringossa hankittuine rusketusrajoineen oli kaunista katseltavaa.

Poimuisat bermudashortsini, kävi ilmi, eivät juuri jaloissani ollessaan puhdistuisi, joten kastelin valmiiksi mutavedestä läpimärät shortsini heittäytymällä veteen uimaan. Allas ei kai ollut metriä syvempi missään, mutta kyllä siinä uida pystyi. Mutaa ei kyllä saisi munistaan muuten kuin riisumalla housut ja pesemällä sekä ne että kulkusensa ihan erikseen.

Riisuuduin veden alla Charlenen katsoessa nauraen toimiani. Pesuhomma kävi hyvin, ja helteessä shortsit ehtisivät kai vähän kuivuakin ennen kun pitäisi taas kiskaista ne jalkaan ja istua autoon. Sama pulma Charlenella. Azak tulisi kuitenkin niin pian takaisin, että ei tässä joutaisi uimavuoroja arpomaan.

Heitin pesemäni shortsit viikunapuun oksalle kuivumaan ja – niin tosiaan: kuivumista odottaessa oli kai sitten oltava vyötäisiä myöten vedessä, ainakin jos meinasi olla häveliäs Charlenen edesä. Miten lie tyttö aikonut järjestellä peseytymisensä?

Vastaus tuli pian. Charlene kahlasi viikunapuun alle ja minulta lupaa kysymättä riisui rapaiset rintaliivinsä. Eteläafrikkalaistyttö laittoi kätensä kupeiksi rintojensa alle esitellen niitä kuin tarjottimella. Jos altaan isot ilkeät piraijat olivat nälkäisinä katsoneet matomaista piliäni, olisivat ne nyt uineet karkuun sen venähtäessä parivuotiaan hauen mittoihin.

En saanut katsettani irti tummista kovettuneista nuoren naisen nänneistä. Kullini paisui jopa viileän veden allakin. Charlene kyykistyi veteen ja riisui pinnan alla omatkin shortsinsa ylettämättä kuitenkaan ripustaa niitä aika korkealla oleville viikunapuun oksille.

Avuliaana mutta ehkä en kovin fiksuna kahlasin Charlenen luo ja nostin hänen märät shortsinsa lammen ylle kaareutuvalle puunoksalle. Mainitsinhan, että vettä oli syvimmilläänkin vain metri? Niin siinä kävi, että oksalle kurkottaessani oli minun noustava sen verran korkealle vedestä, että perhekalleudet pääsivät pinnan yläpuolelle. Ajattelemattomuutta se kai ohi taholtani, mutta kun märät shortsit vielä putosivat oksalta läiskähtäen takaisin veteen, päätti tällä kertaa Charlene itse nousta vedestä ripustamaan housunsa uudelleen.

Siinähän se sitten nähtiin Charlenenkin tussu.

Seisoimme vedessä vettä molemmilla vain puolireiteen enää mitään peittelemättä, ja Charlene hymyili kesäisen päivämme hölmöilyille. Vastaukseksi antamani hymyn Charlene kai tulkitsi jotenkin, mutta niin siinä vain kävi, että Charlene kahlasi luokseni ja painautui alastomalla vartalollaan yhtä alastonta skandinaavinvalkeata olemustani vasten. Kaluni nousi hetkessä heräten koskettamaan neidon paljasta reittä.

Antauduimme suudelmaan siinä viikunapuun mukavasti suojatessa meitä polttavalta auringolta ja Azakin lähestyvän maastoautonkin saatoimme puun varjon alta varmaan havaita ajoissa. Kullini nousi peruuttamattomasti pystyyn ja näin vilauksen Charlenen vaaleakarvaisesta pillusta.

Charlene kumartui veteen aivan törröttävän terskani korkeudelle ja haukkasi sen heti suuhunsa. Toivottavasti mudan maku oli häipynyt, huomasin toivoneeni ja katselin haltioituneena kaluni uppoamista Charlenen suuhun. Lantiotani puskien halusin kaluani yhä syvemmälle Charlenen kosteaan käsittelyyn. Parin minuutin ihanuuden jälkeen Charlene lopetti ja katsoi minua silmiin.
Palveluksesta vastapalvelus, totta kai!

Charlene kahlasi viikunapuun alle rantaan ja asettui puun vierellä olevalle kivelle istumaan. Hänen jalkansa olivat yhä vedessä, eikä minunkaan vesipedon tarvinnut kuivalle maalle nousta. Polvistuin veteen ja painoin kasvojani Charlenen jalkoväliin. Eipä maistunut tytönkään pillu enää mudalle, hyvin oli asiat hoidettu tällä kastelualtaalla!. Lipsutin kieltäni Charlenen rakosessa vetäen pitkiä vetoja alhaalta ylös ja klitorista kielenpäälläni kiusaten. Charlene huokaili ja silitti päätäni.

- I´m totally wet…Charlene vaikeroi.

No mitä sanomista siinä oli, ihmettelin. Olihan tässä puoli päivää seisty kuravellissä ja nyt pelehdittiin kastelualtaassa. Kuka siinä hötäkässä olisi kuivana pysynyt? Höh. Shortsitkaan tuskin kuivuisivat ennen huomista.

Charlene kallisti päätään ottaen tukea viikunapuun rungosta pitäen yhä leveää lantiotaan eteenpäin työnnettynä. Nousin ylös kalu veden pinnan alta karmeana Godzillana esiin syöksyen ja painauduin Charlenen päälle. Kaluni kosketti Charlenen pillua löytämättä heti sisään, mutta Charlene tuli itse avukseni ohjaten vesikäärmeeni luolansa suuaukolle.

Terska upposi pillunhuulten väliin ja lämmin ja liukas Charlenen vittu otti vastaan vehkeeni innokkaat työnnöt. Charlenen pillunlihasten taidokas puristelu kaluni ympärillä tuntui paratiisillisen hyvältä. Nojasin toisella kädelläni viikunapuun runkoon, ettemme kohta horjahtaisi molemmat liukkaalta rantakiveltä lammikkoon.

Kullini liikkui Charlenen pillussa edestakaisin ja tyttö päästeli omituisia linnun soidinääniä muistuttava äännähdyksiä ”fak-fak-fak-fak-fak”, vaikka en minä vielä sellaista lintua ole kuullut eivätkä olleet kai Hulan laaksonkaan linnut, joista harjalintu kai minusta eksoottisin…kerrankin ornitlogikaverieni kanssa pikkujoutsenten kevätmuuttoa Porkkalanniemellä tarkkaillessani…

Ai anteeksi…siis porasin kulliani yhä syvemmälle Charleneen, joka puski lantiotaan kovempaa ja vaativammin nivusiani vasten. Tunsin kaluni paisuneen todella paksuksi, mutta Charlenen venyvää vittua ei näyttänyt tarvitsevan sääliä, sillä kyllä sinne upposi tämmöinen mela ihan helposti!

Käteni sivelivät Charlenen pystyjä rintoja niiden nänninpäitä nipistellen ja samalla lähestyin rajua loppurynkytystäni tuntien vehkeeni alkaen sykähdellä Charlenen sisällä. Charene voihki ja kiljui jonkinlaisen orgasmintapaisen kai saavuttaessaan, ja hyvä olikin, sillä en minäkään olisi jaksanut kauaa. Ja ne varmuusvälineet olivat vielä Safedin apteekkarin takana…vai olisiko pitänyt lainata Marilta?

Kiskaisin kuuman kaluni Charlenen sisältä, ja ehdin juuri ajoissa. Tuskin olin ehtinyt vetäytyä tytön kosteasta syleilystä, kun kova kullini sykähteli ja laukaisi nesteensä nytkähdellen suoraan pitkinä ryöppyinä Charlenen reisille ja vatsalle. Kymmenkunta hyvää ruiskausta heitettyäni kaluni alkoi hiljalleen rauhoittua, ja tyytyväisen urosgorillan tavoin nappasin kypsän viikunan puusta ryhtyen mussuttamaan sitä samalla kun aloin pestä altaassa vehkeitäni.

Charlene säästi sarkastiset huomautukset epäromanttisesta ”afterplaystani”, sillä taisi olla tyttö aika tyydytetty itsekin ja tuli toki muistaa, että Azak tulisi hakemaan meitä syömään minä hetkenä tahansa.

Istuimme vielä varttitunnin pukeutumatta siinä kivellä viikunapuun alla kastelualtaan vilvoittavassa vedessä kahlaten ja syötimme toisiamme viikunanhedelmillä. Niin pirskahtelevia viikunoita en ole sen koommin syönytkään. Viimein piti ennakoida Azakin saapuminen ja vetäistä aurin-gossa vain vähän kuivahtaneet nihkeät shortsit ja t-paidat taas päällemme.

Kuin Isä Jumala Edeniin saapui Azak kohta maasturillaan karkottamaan meidät paratiisistamme. T-paidan helmaan olin kerännyt hyvän kokoelman viikunoita, joita vielä kibbutzilla saatoin jakaa volunteerikavereilleni. Ihmettelivät kovasti mistä niin maukkaita saikin.

Charlenea näin tuon tapauksen jälkeen vain harvoin. Sittemmin kuulinkin hänen vaihtaneen kibbutzia Kfar Blumiin, joka sekin oli Hulan laaksossa. Avokadoviljelmille minua ei enää kutsuttu, sillä dainingruumin kitchenissä tarvittiin kibbutzille tunnollista astioiden tiskaajaa. Puolensa siinäkin tiskivesien lotraamisessa.

Olenko jo kertonut keittiön viehättävästä Rotem-tyttösestä?