Työelämässä on vaikea välttää sudenkuoppi, ainakin mitä palkkaa

Anonyymi-ap

Työelämässä on vaikea välttää sudenkuoppia, ainakin mitä palkkaan tulee.

Tämän tietää Paula Ruohoranta, 41, joka päätti irtisanoutua ja lähteä tavoittelemaan parempaa palkkapussia kuusi vuotta sitten. Vain viiden vuoden aikana hän onnistui nelinkertaistamaan palkkansa.

1990-luvun laman aikaan eroperheessä kasvaneen Paulan taival hyville palkoille ei ollut mutkaton. Hän opiskeli merkonomiksi ja aloitti uransa 19-vuotiaana automyyjänä.

– Oli vain kiire päästä mahdollisimman nopeasti töihin, että sai tienattua omat rahat.

Töissä automyyjänä kului viitisen vuotta. Kun muut hommat alkoivat houkutella, Paula huomasi, etteivät merkonomin paperit tuntuneet riittävän häntä kiinnostaviin töihin Suomessa. Paula päätti lähteä viettämään välivuotta Englantiin.

Ensimmäiset kokemukset palkkaneuvotteluista
Välivuosi kului Lontoossa hotellin vastaanotossa työskennellessä. Kun Paula vuoden jälkeen päätti jäädä kaupunkiin pidemmäksi aikaa, halusi hän edetä urallaan ja alkoi hakemaan vaativampia töitä. Hän päätyi Dow Jonesille, joka on iso, kansainvälinen finanssialan yhtiö.

Uusi työnantaja arvosti enemmän työkokemusta ja asennetta kuin yliopistokoulutusta, joka on Lontoossa kallista. Työkokemusta kartuttaneelle merkonomille oli siis tilausta. 26-vuotias Paula aloitti asiakaspalvelijana puhelinmyynnissä. Vastuu ja palkka kasvoivat pikkuhiljaa.

– Sieltä sain oikeastaan ensimmäiset kokemukseni palkkaneuvotteluista. Jos ei vaatinut ansaitsemaansa palkkaa, ei sitä myöskään saanut.

Paula sai tietää, että vähemmän aikaa talossa olleet ja häntä nuoremmat mieskollegat tienasivat häntä enemmän. Hän ei ollut edes ikinä ajatellut asiaa, vaan otti sen mitä annettiin ylennysten myötä.

– Asia jäi kalvamaan, ja näin jälkikäteen tuntuu, että vaikka pääsin tekemään isoja juttuja isossa talossa, niin aika kului siihen, että tein hurjasti töitä, pidin pääni alhaalla ja toivoin, että joku huomaa, kuinka hyvin teen työni.

Paulalle viimeinen niitti tuli loppusyksystä 2015. Melkein 10 vuotta samalla työnantajalla oltuaan hän sai tietää, että firmaan juuri tullut nuori nainen tienasi saman verran kuin hän.

– Se oli sellainen herätys, ja lähdin talosta suivaantuneena. Päätin, ettei noin kävisi enää koskaan.

Viisi vuotta, nelinkertainen palkka
Paula päätti lähteä viemään uraansa eteenpäin aktiivisesti ja aggressiivisesti.

– Olin todella ylpeä Dow Jonesilla työskentelystä. Päätin poistaa tunne-elementin, että työnantaja olisi osa identiteettiäni. Tiesin, että haluan hyvän uran ja mahdollisimman paljon palkkaa.

Päästäkseen haluamaansa tavoitteeseen Paulan oli mietittävä, mitä työnantajia hänen oli saatava ansioluetteloonsa, ja mikä palkkataso jokaisessa tulevassa työpaikassa pitäisi olla.

Paula lähti toteuttamaan suunnitelmaansa kylmän laskelmoivasti. Dow Jonesilta lähdettyään Paulan pohjapalkka vuositasolla oli 35 000 puntaa ja päälle palkkaan tuli 20 000 punnan kannustinpalkkio. Kokonaisuudessaan palkka oli siis lähes 65 000 euroa.

– Tiesin jo silloin olleeni todella alipalkattu. Seurailin tarkasti ja keskustelin muiden kanssa, missä palkat liikkuisivat, jos olisin yhden askeleen ylempänä urallani. Päätin valita ainoastaan töitä, joista maksettiin korkeaa palkkaa.

Korkeamman hintatason vuoksi asuin- ja elinkustannukset ovat Lontoossa Suomea suuremmat. Tämän myötä myös palkat voivat olla työpaikasta riippuen korkeampia.

Seuraavassa työpaikassaan Dealogicilla investointipankkien parissa Paula vietti puolitoista vuotta, ja siellä palkka nousi kannustinpalkkioineen lähes 100 000 euroon vuodessa. Palkan mukana kasvoi myös vastuu.

Paula valitsi työt puhtaasti rahan perusteella. Tärkeintä työssä oli titteli, vastuu ja palkka, joten Paula kieltäytyi houkuttelevistakin työpaikoista, jos joku edellä mainituista ei täyttynyt.

– Ajattelin, että joskus pitää tehdä asioita, joita ei halua tehdä, jotta pääsee sinne, minne haluaa mennä. Tiesin, että jos nyt hetken kärvistelen, niin pääsen sinne minne haluan.

Viimeinen työpaikka Lontoossa oli CFRA Research, jossa tehtiin osaketutkimusta, ja siellä Paulan pohjapalkka oli 83 000 puntaa sekä kannustinpalkkio 145 000 puntaa. Euroissa vuosipalkka kaikkineen oli runsaat 268 000 euroa.

– Opin ottamaan vastuun omasta uratarinastani, ja se toimi oikeasti, Paula sanoo.

Mentorointi sydämenasiana

1

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En usko et meistä tulee jotain

        Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
        Ikävä
        10
        2800
      2. Kuvaile itseäsi

        Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
        Ikävä
        94
        2011
      3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

        Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
        Suomalaiset julkkikset
        40
        1538
      4. Huomenta keskipäivää

        Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
        Ikävä
        260
        1398
      5. Oletko koskaan katunut kun

        elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
        Ikävä
        69
        979
      6. Olen J-mies

        Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
        Ikävä
        47
        901
      7. Sinusta näkee että

        Kaipaat paljon.
        Ikävä
        55
        874
      8. Ei sitten, ei olla enää

        Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
        Ikävä
        77
        870
      9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

        Olet suloinen...
        Ikävä
        44
        785
      10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

        Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
        Pyhäjärvi
        93
        726
      Aihe