On suorastaan

Anonyymi-ap

Psykoottista kuvitella että miehelle riittää pelkkä hyvä ulkonäkö. Miksi sitten on niin että vaikka olen tunne-elämältäni vähintään samalla tasolla ja ulkonäöllisesti korkeammalla tasolla kuin eräät puolitutut tai puoli-puolitutut, niin silti he ovat parisuhteessa ja osalla on vieläpä lapsia ja minä sen sijaan jäin elämässäni yksin? Olen myös ihmisten ilmoilla eli väkisinkin eteeni tulee tilanteita joissa olisi aineksia vaikka mihin. Ulkonäkö ei riitä ainakaan miehille vaan sen lisäksi miehellä täytyy olla jotain manipulatiivisia piirteitä omassa käyttäytymisessään. Tämä on se todellisuus missä itse elän, ei minua kiinnosta ideologiaani vastaan sotivat muiden ihmisten näkemykset. Se olisi vain pointtini sivuuttamista eikä ratkaisunhakua jos joku alkaa täällä demonisoimaan autenttista näkemystäni, mikä perustuu suoraan havainnointiin elämäni varrella. Se on tiedettä, vaikkakin vain ns. yksittäistapauksen muodossa. Käytökseltäni en ole myöskään mikään m**kku, ettäs tiedätte ;).

4

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ooh, kylläpä vaikutatkin fiksulta kaverilta ja kun olet vielä hyvännäköinen, niin täytyy todeta, että markkinat ovat väärässä, kun eivät ole tarttuneet moiseen kultakimpaleeseen.

      • Anonyymi

        The world just doesn't seem to make sense to me, ja se turhauttaa. En ole pinnallinen ihminen, päinvastoin. Se on yksi pääsyistä miksi en ole rekisteröinyt esim. tinderin käyttäjäksi. Toivoin että joku olisi tajunnut aloitukseni, että ihmisen perusluonteella on valtava vaikutus ihmissuhteisiin ja koko elämään. Ihmisiin on vaikeaa osata luottaa vaikken paranoidinen skitsofreenikko olekaan :). - Ap.


    • Anonyymi

      Ymmärrän tilanteen vaativuuden heips ;)...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      388
      5804
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      34
      1165
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1033
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      924
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      904
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      892
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      889
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      844
    Aihe