Petteri Saarion uusi dokumenttielokuva Revontulten räppäri seuraa Talent Suomi -ohjelmasta tutuksi tulleen saamelaisräppäri Mihkku Laitin elämää.
Dokumenttielokuva on 18-vuotiaan saamelaisräppärin Mihkku Laitin kasvutarina kohti muusikon uraa ja tähteyttä. Revontulten räppäriä kuvaillaan tiedotteessa ekokuvaksi luomisen palosta ja halusta tehdä saamelaisuudesta oman näköistä.
Dokumenttielokuva on 18-vuotiaan saamelaisräppärin Mihkku Laitin kasvutarina kohti muusikon uraa ja tähteyttä. Revontulten räppäriä kuvaillaan tiedotteessa ekokuvaksi luomisen palosta ja halusta tehdä saamelaisuudesta oman näköistä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mika Riipi jää vaalilomalle Lapin liitosta
Taru Salo
0
20.01.2023 12:39
EDUSKUNTAVAALIT 2023
Mika Riipi pyrkii eduskuntaan keskustan riveistä.
Mika Riipi pyrkii eduskuntaan keskustan riveistä.
KUVA: PEKKA AHO
Lapin liiton maakuntajohtaja Mika Riipi jää tehtävästään vaalilomalle.
Riipi on huhtikuun alussa pidettävissä eduskuntavaaleissa keskustan ehdokkaana.
Vaalityötä varten maakuntahallitus on myöntänyt Riipille vuosilomaa ajalla 28.2.–19.3.
mamu muka saamelainen dna testi kehiin perkele.
"Hossa–Irnin paliskunnan poroisäntä Juha Paasovaara kertoo, että paliskuntaan ostetaan vuosittain muutamia satoja poronvasoja muualta. Kaikkinensa pohjoisen vasoja tuodaan eteläiselle poronhoitoalueelle Paasovaaran arvion mukaan viitisensataa. Porojen myynti ei ole poikkeuksellista. Siitosporoja myydään silloin tällöin kannan monipuolistamiseksi ja petovahinkojen kattamiseksi.
"Systemaattiseksi väärinkäytöksi tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun joka vuosi ostetaan kymmeniä vasoja, kasvatetaan ne sen ikäisiksi että korvaussumma kasvaa, ja päästetään porot ilman valvontaa petojen keskelle."
"Siellä on muutama henkilö, joilla on vuodesta toiseen suuret vahingot ja korvaukset. Kyllähän se hiertää paliskunnan sisälläkin, että toiset tekevät töitä, ja toiset keräävät raadot ja korvaukset”, Paasovaara sanoo.
Lex Hallan kaavailtiin alunperin koskevan lähinnä poronhoitoalueen kaakkoiskulmaa eli Hallaa, Hossa–Irniä, Kallioluomaa ja Näljänkää, mutta nyt jo kymmenen paliskuntaa on noussut lain piiriin. Lain piiriin pääsee, jos paliskunnan poroista kolmessa vuodessa keskimäärin kolme prosenttia joutuu petojen saaliiksi. Olisiko tässä yksi syy, miksi raportoidut vahingot ovat ensin kasvaneet ja myöhemmin sitten summat?
Tuet eivät lopu tähän – 28,50 euroa per eloporo ja erilaisia muita tukia
Tänä vuonna maksetaan porotalouden suorana eläinkohtaisena tukena lisäksi 28,50 euroa per eloporo. Suomessa on noin 200 000 poroa, joten vuosittaiseksi summaksi tuosta tulisi 5,7 miljoonaa euroa.
Lisäksi porotaloutta tuetaan rakennetukien muodossa, joista on olemassa oma asetus porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista. Näiden läpikäynti olisi liian pitkä tähän kirjoitukseen, mutta mainitsen muutaman.
Investointitukea voidaan myöntää:
luontaiselinkeinon harjoittamisessa tarvittavan tuotantorakennuksen rakentamisinvestoinnista;
sellaisesta vesihuoltoon tai sähköistykseen liittyvästä investoinnista, joka ei sisälly luontaiselinkeinossa tarvittavan tuotantorakennuksen rakentamiskustannuksiin sekä tieyhteyden rakentamiseen yleiseltä tieltä hakijan tilalle;
porojen ja maastoajoneuvojen sekä muun luontaiselinkeinon harjoittamisessa välttämättömän irtaimiston hankinnasta;
luontaiselinkeinoalueella tilan ulkopuolella sijaitsevan, pinta-alaltaan enintään 40 neliömetrin kokoisen työmaa-asunnon rakentamisinvestoinnista.
Lisäksi: Elinkeinon harjoittajan asunnonrakentamistukea voidaan myöntää sijainniltaan, pohjaratkaisuiltaan, teknisiltä rakenteiltaan ja varusteiltaan tarkoituksenmukaisten sekä asumiskustannuksiltaan kohtuullisten asuntojen ja niihin liittyvien talousrakennusten rakentamisinvestointiin, ensisijaisesti tiloilla jo olemassa olevien asuinrakennusten peruskorjaukseen.
Joten myös asumiselle tarjotaan mukavasti tukea.
Melkoiset panostukset valtiolta suhteessa porotalouden vuosittaiseen arvoon
Porotalouden arvioidaan tuottavan vuosittain noin 20 miljoonan euron tuotot. Jos tuosta lasketaan yhteen petokorvaukset sekä eläinkohtainen tuki, niin päästään 15,7 miljoonaan euroon. Kuten kokemuksieni mukaan kuvioon kuuluu, niin noiden rakennetukien määrästä ei löydy mistään mitään tolkkua tilastoa – eiköhän silti aleta olla lähellä samaa 20 miljoonaa.
Verotuloista ei oteta liikennevahinkoja vaan ne maksaa Liikennevahinkokeskus ja toisaalta sitten auton omistajalle oma vakuutuslaitos. Viime vuosina niitä on ollut noin 4 000 per vuosi, joten korvaukset kuolleista poroista ja ajoneuvovahingoista lienevät melkoiset. Nyt porokellojärjestelmä näyttäisi onneksi kääntävän määrän laskuun.
Viime vuoden tiedot kertovat siis, että korvauksia olisi noin 6,5 miljoonaa eli määrä on jatkanut nousuaan. Laskeskellaan vähän näitä perustuen poron korvausarvoon, joka määritellään vuosittain eri poroille. Vuoden 2016 käypää arvoa kuvaavat luvut löytyvät täältä. Pienimmillään arvo on teurasvasalle 188,98 ja suurimmillaan matkailuporolle tai kuuman sarjan kilpaporolle 1718 euroa. Siitosvaatimelle arvo on 901,95 ja siitoshirvaalle 644,25 euroa.
Otetaan noista kahdesta viimeisestä keskiarvo ja saadaan 773,10 euroa. Nykyisen riistavahinkolain pohjalta tämä korvataan 1,5-kertaisena eli saadaan arvoksi 1 159,65.
Lasketaan sitten tuosta 6,5 miljoonasta porojen arvioitu määrä tällä keskiarvolla, eli saamme ahmojen tappamien porojen määrälle arviona 5 605 poroa.
Suomessa ahmoja on noin 220-250, joista noin 100 liikuskelee poronhoitoalueella. Nämä noin 100 ahmaa tappaisivat siis kukin noin 56 poroa vuodessa.
Nyt sitten vielä tärkeä huomio, korvauksia maksetaan vain löydetyistä ja ahman tappamiksi todetuista poroista. Kansanedustaja Kärnä kertoi kommentissaan, että vain 20% näistä löydetään. Jos ottaisimme tuon huomioon, niin ahmat tappaisivat vuodessa viisinkertaisen määrän eli 28 025 poroa eli 280 poroa per ahma. Vaikka ottaisimme varovaisen 50 löytöprosentin arvion, niin päästäisiin 11 210 poroon ja 112 poroon per ahma.
Aika rouhea meininki 9-25 kg:n painoisella eläimellä, kun tuollainen täysikasvuinen poro painaa arvioituna noin 70-80 kiloa. Ja kyllä, tiedän ettei ahma pääse syömään kaikkea ruokailun häiriintyessä yms, mutta ei tuossa silti ole mitään järkeä. Määrä pienee, mikäli todetaan ahman erikoistuneen kilpaporoihin, mutta tuskin näin on tapahtunut.
Riipi kommentoi porotaloutta ja saamelaisuutta
keskustalaista politiikkaa , sdp
Yle: Johanna Ojala-Niemelä on selvittänyt jääviyttään saamelaiskäräjälain suhteen
Riku Lavia
4
18.01.2023 20:05
SAAMELAISKÄRÄJÄLAKI
Johanna Ojala-Niemelä.
Johanna Ojala-Niemelä.
KUVA: ANSSI JOKIRANTA
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo selvittäneensä mahdollista jääviyttään saamelaiskäräjälain käsittelyssä. Asiasta kertoo Yle.
Ylen saamien tietojen mukaan Ojala-Niemelän johtaman perustuslakivaliokunnan joidenkin jäsenten kesken on herännyt keskustelua Ojala-Niemelän puolueettomuudesta.
Rovaniemen vanha postitalo on saamassa uuden elämän – uusi omistaja haaveilee hotellista, mutta myös vuokra-asunnot ovat mahdollisia
Vanhan postitalon sisätilat uusitaan täysin, mutta ulkoasu säilyy remontissa entisellään. Myös teletalo säästyy näillä näkymin purulta.
Sinikka Pylkkänen
4
19.01.2023 05:00
KORJAUSRAKENTAMINEN
Rovaniemen vanha postitalo saattaa olla majoituskäytössä jo ensi vuonna, jos uuden omistajan suunnitelmat etenevät aiotusti.
Rakennuksen vanhimman osan sisätiloissa tehdään parhaillaan purkutöitä. Ne valmistuvat kevään aikana, jonka jälkeen alkaa peruskorjaus, kertoo tekninen isännöitsijä Heikki Yliruikka.
Yliruikan mukaan remontin tarkka aikataulu selviää kevään mittaan. Lopullinen käyttötarkoitus puolestaan selviää rakennushistoriallinen selvityksen valmistumisen jälkeen. Selvitystä tekee Arkkitehtitoimisto Teppo.
Rakennuksen omistava Lapin kiinteistöt oy kaavailee entiseen postin toimistorakennukseen ensisijaisesti majoitustiloja.
– Ykköshaaveena on hotelli, johon tulisi koko paketin hoitava operaattori. Se voitaisiin avata loppuvuodesta 2024, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Pyhäjärvi kertoo.
nisteille piikitys talo
dddddddddddddddddddddddddddddddddddd
NYRKIT PYTYSSÄ SAAMELAIS RÄPPÄRILLÄ HYÖKKÄÄ VIATTOMIEN LASTEN KIMPPUU ,, NO JO ON HELEVETTI SAAMELAINEN TERRORI..