työvastainen päivän energia luo uhreja

Anonyymi-ap

Työtön ei kiistä, että olisi työpositiivisia ja työnegatiivisia päiviä.

Hyvänä työpäivänä on ilo tehdä työtä.

Mutta kun päivähoroskooppi ja energiat eivät kohtaa työn tekoa,
silloin työnteko on kärsimystä ja joku tilanteessa loukkaantuu.

Ihan oikein kun herää, tuntea kun syntyy tunne, että tänään on huono työpäivä.
Silloin olisi oikein olla menemättä töihin.

Palataan vanhaan, että ei voi olettaa, että kaikki kaikessa,
mutta on poikkeusta, että jos en minä, niin minulla ei ole oikeutta ajatella,
että kun en minä, niin ei kukaan, mutta kun en minä, niin aina joku muu.
Se on horoskooppiin perustuva luonnon sääntö.

Kun minä esimerkiksi en menisin huonona päivänä töihin,
se tarkoittaisi, että minulle päivä on huono ja minulla on oikeus olla menemättä.
Mistä minä tietäisin muiden puolesta, että joukossa on muitakin,
joille nykyinen päivä on ihan hyvä.
On erilaisia ihmisiä.

Mutta kokonaislukuna kerrottuna, Härkä ja Kauris päivänä vain tehdään työtä.
Vaikka joskus Härkä ja Kauris päivänä ei tunnu oikealta sekään.
Kokonaisuus ratkaisee.

Entisissä 3D maissa näköjään on ollut juuri sitä, että kauppa auki kun tuntuu.
Joka tapauksessa myyjä asuu samassa talossa, missä kauppa sijaitsee.
Länsi voisi seurata entisten kehitysmaiden esimerkkiä, ettei Länsi tapa itseään.

Työttömän ongelma on, että positiivisena työpäivänä ei ole työpaikkaa minne mennä.
Työtön on yksityisyrittäjä, joka siten ei ole vastuussa kenellekään.
Työtön löytää työtä sieltä, mistä itse löytää positiivisena työpäivänä.

Voi erikseen miettiä sitä modernia TYÖPAKKOA, jossa negatiivisena työpäivänä jokainen on velvollinen menemään töihin.
Se on sodalle verrannollinen tilanne.
Ihmiset eivät tulee keskenään toimeen ja päivän aikana on riski kuolla.

Siten oikea työn tekeminen on aina ollut henkilökohtainen arvio siitä,
mikä on oikea työpäivä, eikä siihen, että koska on työpakko.
On siis jätettävä työn teon arvio työntekijälle itselleen.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hah hah haa. Minä en mene tietyille firmoille enää koskaan töihin. Piste.

    • Anonyymi

      Minusta tulee rottailija, kun saan työpaikan. En kerro omasta elämästäni kenellekään. En auta muuta kuin pakon alla. Arvostelen työtovereita esimiehille ja muille ja tuon oman egoni esiin. Minä, minä ja minä. Minun erinomaisuuteni. Jos joudun tekemään ylimääräistä, teeskentelen uhria. Muutosneuvotteluissa ajan pelkästään omaa etuani. Niinkuin entinen työ"kaveri" sanoi, että aina ensin oma nokka. Kielin eteenpäin, kuka on sanonut ja mitä. Oppirahat on nimittäin maksettu.

      • Anonyymi

        Tuo on versio vantaan kaupungin työntekijästä😂😂😂😂


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1646
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1128
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1126
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1021
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      952
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      937
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      814
    Aihe