En ollut tarpeeksi arvokas rakkauteen

Mitä tarkoitat tuolla arvokkuudella ja kenen näkökulmasta katsottuna? Riittämättömyys taitaa rassata mieltäsi?

Älä vain erehdy vetämään johtopäätöksiä palstan perusteella?

Tuttu tunne. Toisarvoinen olotila. Olen mieltänyt itseni huonommaksi ihmisenä (mielikuva). Joka johtunut osin isä-poika suhteesta (lapsuudesta), joka ei ollut turvallinen ja kannustava. Lapsena sai nähdä omin silmin asioita, jotka olivat pelon sekaisia ja lapsen vaikeasti ymmärrettäviä. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa pitkää tarinaa, ehkä joku löytää tällä jotain hyvää itselle, ei ole yhtä totuutta (oma oletus) 😢

Epävarmuus itsestä, johtui peloista, joita arvaamaton isä loi omalla tekemisellään. Rauhaton ympäristö ei synnytä turvan tunnetta ja tasapainoa. Keneen voi luottaa oikeasti, äitikin oli fyysisesti heikompi, hän yritti kyllä taistella vastaan? Olin rauhaton ja koin agression oikeutetuksikin välillä. Huonot arvot olivat huono esimerkki itselle.

Ei ollut sellaisia fyysisesti vahvempia silloin luomassa turvaa ympärille ja jakamassa parempia vaihtoehtoja, vaikka lapsena halusi uskoa hyvän voimaan, pettyi liian usein ja alkoi uskomaan enemmän omaan arvottomuuteen, etten ole merkityksellinen. Helppoa luoda tuntemus, ettei ole hyvä ihminen.

Ukrainan sota ja Putin tuo esille sen raukkamaisuuden, ylimielisyyden, itsekkyyden, kun ihmiselle ei anneta sitä arvoa, joka heille kuuluu. Harmittaa, ettei silloin kyennyt asioihin vaikuttamaan paljoakaan, ei ollut uskoa hyvään. Emme ole kaikki samanarvoisia. Toiset joutuvat kokemaan asioita, joihin ovat syyttömiä ja se jättää jäljen, jonka kanssa elävät loppuelämän. Mielikuva, joka ruokkii itse itseään, jollei löydä siitä ulospääsyä? Yksin harvemmin onnistuu.

Vanhemmiten löytyy ehkä ymmärrystä asioille ja huonolle omalletunnolle omasta menneisyydestä. Ilman ikäviä kokemuksia lapsuudessa, tulevaisuus olisi voinut olla paljon valoisampi ja enemmän hyviä kokemuksia antava. Ehkä olisi koulutetumpi, pystyisi paremmin keskittymään asioihin ja olisi vielä vastaanottavaisempi ihminen hyville asioille.

Luottamus ei synny tyhjästä, keneen voi lopulta luottaa. Jos on paljon kokenut vastoinkäymisiä, pettymyksiä, epäonnistumisia. Uskaltaako laittaa itseään alttiiksi vaaroille, kuinka paljon? Nämä omalla kohdalla tuntuvat siltä, miksi yksin on turvallisempaa, koska omat kokemukset voivat olla myös syitä, miksi toista on vaikea ymmärtää tai tulee helposti väärin ymmärretyksi (haluttomuus).

Elämme aikaa, jossa tapahtuu asioita, joihin pystymme huonosti itse vaikuttamaan. Taistelemme pahaa vastaan nyt, hyvien asioiden puolesta toivon mukaan on enemmän motivoitunut taistelemaan (Putin). Löydämmekö lääkkeen, jolla vähennämme turvattomuuden tunnetta. Kyky synnyttää tasapainoa omaan eloon on tärkeää. Minkä kokee itselleen hyväksi, sillä on merkitystä.

Osaanko edes vastaanottaa rakkautta, epäilen etten. Ehkä osaan hetken, mut se tuskin on riittävää toiselle. En halua satuttaa/ rikkoa sydämiä. Oma tuntemus epäonnistumisesta, ei ruoki hyviä asioita. Uskon puute hyvään kamppailee vastaan. Siksi koen, että on helpompaa uskoa, olla tuomittuna kulkemaan yksin. Luottamus pulaa kaikkea kohtaan. Silloin on vaikea uskoa suhteiluun.