Nimimerkki Reperuutikallo toteaa seuraavaa:
"Jatkosotiminen Saksan puolella on perinteisesti tuomittu kauheana virheenä, vaikka se oli huonoista vaihtoehdoista selvästi viisain, jos verrataan Suomen kohtaloa muuhun Itä-Eurooppaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17722863/suomi-oli-poliittisen-strategian-ja-sotataidon-mestari-1939--1944#comment-118825756
Verrattuna kehen? Romania, Unkari ja Slovakia liittoutuivat Saksan kanssa samaan aikaan kuin mekin, kesällä 1940. Ne kaikki miehitettiin sodan loppuvaiheessa ja muuttuivat kommunistiksi maiksi. Viro, Latvia ja Liettua yrittivät liittoutua, mutta Saksa ei halunnut rikkoa sopimustaan Neuvostoliiton kanssa eikä tarjonnut niille mitään tukea, vaan antoi Neuvostoliiton miehittää kyseiset maat.
Puola, Tsekki, Jugoslavia ja Kreikka olivat Saksan "suojeluksessa" koska olivat Saksan miehittämiä. Bulgaria yritti pysyä puolueettomana, mutta uskooko joku ihan tosissaan, että Saksan apu olisi pelastanut sen 1944-45? Saksa ei pystynyt missään pysäyttämään neuvostojoukkojen hyökkäystä.
Suomen pelasti kolme asiaa, joista kahteen pystymme itse vaikuttamaan:
- me emme sijaitse hyökkäysreitillä Keski-Euroopasta syvälle Venäjälle. Se asia ei muutu ellemme päätä siirtää maamme sijaintia totaalisesti.
- maastomme ja ilmastomme ovat hyvin vihamielisiä kaikille meitä uhkaaviööe hyökkääjille, ja kiitos viisaan sotilasjohtomme, armeijamme on koulutettu ja varustettu ottamaan irti täysi hyöty tästä asiasta. Joitakin, aika pahojakin virheitä varustautumisessa tehtiin ennen talvisotaa ja asemasotavaiheen aikana ja siitä kärsittiin kyllä, mutta onneksi paljon enemmän tehtiin oikein ja se aivan yksiselitteisesti pelasti meidät nimeomaan talvisodassa, jonka lopputulos ratkaisi kohtalomme. Sen sodan lopputulos olisi voinut olla vielä parempi kuin se oli, mutta se oli riittävä pelastamaan meille tulevaisuuden itsenäisenä valtiona.
- Suomen Sosaalidemokraattinen Puolue. Sen ja Ståhlbergin johtaman poliittisen keskustan ansiosta tässä maassa säilyi demokratia ja sen vuoksi kansa pysyi hyvin yhtenäisenä kovankin paineen alla. Ilman yhtenäisyyttä ei pieni armeijamme olisi kyennyt niihin suorituksiin, joihin se onneksemme kykeni.
Suomen toiminta ei poikkea muista reunavaltiosta siinä, että liittouduimme Saksan kanssa. Niin tekivät ne muutkin, osa jo ennen meitä ja osa oli tullut sitä ennen Saksan miehittämiksi. Se ei pelastanut yhtäkään muuta reunavaltiota. Kahdessa asiassa sen sijaan menimme eri tietä kuin nuo Neuvostoliiton jyräämiksi joutuneet valtiot:
- meidän lisäksemme vain Tsekkoslovakiassa vallitsi, tuon ajan mittapuun mukaan, kunnollinen demokratia ja maassa oli naapurimme Ruotsin tyylisesti merkittäviä maltillisia vasemmistopuolueita mukana politiikassa.
- me pystyimme torjumaan Neuvostoliiton hyökkäyksen 1939-40 niin ettå sota ei koskaan kulkenyt maamme yli.
Saksan toimittamilla aseilla oli erittäin suuri merkitys Jatkosodassa. Silti edes aseiden saaminen ei olisi pakottanut meitä osallistumaan hyökkäyssotaan, josta me ainoana reunavaltiona selvisimme menettämättä itsenäisyyttämme ja hallintotapaamme. Kaikille muille osallistuminen sotaan Saksan rinnalla koitui niiden kohtaloksi ja Bulgarian tapaus osoittanee, että niin olisi melko varmasti käynyt, vaikka eivät olisi osallistuneetkaan. Tosin siitä emme voi olla täysin varmoja kaikkien mainittujen valtioiden osalta.
Liittoutuminen Saksan kanssa toi turvallisuuden tunnetta pelon valtaamiin mieliin, mutta se tuskin pelasti meitä yhtään miltään. Sen suurin merkitys oli siinä, että saimme riittävästi nykyaikaisa aseita elokuusta 1940 alkaen varustaaksemme armeijamme selvästi vahvemmaksi kuin se oli ollut talvisodassa, huolimatta tuossa sodassa kärsityistä kovista tappioista. Molotov kysyi lupaa "Suomen asian loppuunsaattamiseen" talven kynnyksellä 1940. Neuvostoliitto ei ollut keskittänyt joukkojaan eikä valmistautunut välittömään hyökkäykseen ja se tuskin olisi ollut niin typerä, että olisi Talvisodan nöyryytysten jälkeen lähtenyt kokeilamaan onneaan voimakkaampaa armeijaamme vastaan seuraavana talvena. Mikään ei viittaa siihen, eivät Neuvostoliiton arkistot, ei mikään. On selvää, että Saksa olisi ehtinyt hyökätä ensin ja sen jälkeen Neuvostoliitolla ei olisi enää ollut voimaa aloittaa mitään ylimääräistä kahinaa.
Talvisodassa menetetty viljelyala ja varmuusvarastojen puute pakottivat kylläkin liittoutumaan Saksan kanssa. Ruotsinkin maatalous ja varastot oli mitoitettu vain sen oman tarpeen mukaan ja jo kesällä 1940 yhteyksiä länteen vaikeuttivat huomattavasti liittoutuneiden ja Saksan väliset merisotatoimet.
"Jatkosotiminen Saksan puolella on perinteisesti tuomittu kauheana virheenä, vaikka se oli huonoista vaihtoehdoista selvästi viisain, jos verrataan Suomen kohtaloa muuhun Itä-Eurooppaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17722863/suomi-oli-poliittisen-strategian-ja-sotataidon-mestari-1939--1944#comment-118825756
Verrattuna kehen? Romania, Unkari ja Slovakia liittoutuivat Saksan kanssa samaan aikaan kuin mekin, kesällä 1940. Ne kaikki miehitettiin sodan loppuvaiheessa ja muuttuivat kommunistiksi maiksi. Viro, Latvia ja Liettua yrittivät liittoutua, mutta Saksa ei halunnut rikkoa sopimustaan Neuvostoliiton kanssa eikä tarjonnut niille mitään tukea, vaan antoi Neuvostoliiton miehittää kyseiset maat.
Puola, Tsekki, Jugoslavia ja Kreikka olivat Saksan "suojeluksessa" koska olivat Saksan miehittämiä. Bulgaria yritti pysyä puolueettomana, mutta uskooko joku ihan tosissaan, että Saksan apu olisi pelastanut sen 1944-45? Saksa ei pystynyt missään pysäyttämään neuvostojoukkojen hyökkäystä.
Suomen pelasti kolme asiaa, joista kahteen pystymme itse vaikuttamaan:
- me emme sijaitse hyökkäysreitillä Keski-Euroopasta syvälle Venäjälle. Se asia ei muutu ellemme päätä siirtää maamme sijaintia totaalisesti.
- maastomme ja ilmastomme ovat hyvin vihamielisiä kaikille meitä uhkaaviööe hyökkääjille, ja kiitos viisaan sotilasjohtomme, armeijamme on koulutettu ja varustettu ottamaan irti täysi hyöty tästä asiasta. Joitakin, aika pahojakin virheitä varustautumisessa tehtiin ennen talvisotaa ja asemasotavaiheen aikana ja siitä kärsittiin kyllä, mutta onneksi paljon enemmän tehtiin oikein ja se aivan yksiselitteisesti pelasti meidät nimeomaan talvisodassa, jonka lopputulos ratkaisi kohtalomme. Sen sodan lopputulos olisi voinut olla vielä parempi kuin se oli, mutta se oli riittävä pelastamaan meille tulevaisuuden itsenäisenä valtiona.
- Suomen Sosaalidemokraattinen Puolue. Sen ja Ståhlbergin johtaman poliittisen keskustan ansiosta tässä maassa säilyi demokratia ja sen vuoksi kansa pysyi hyvin yhtenäisenä kovankin paineen alla. Ilman yhtenäisyyttä ei pieni armeijamme olisi kyennyt niihin suorituksiin, joihin se onneksemme kykeni.
Suomen toiminta ei poikkea muista reunavaltiosta siinä, että liittouduimme Saksan kanssa. Niin tekivät ne muutkin, osa jo ennen meitä ja osa oli tullut sitä ennen Saksan miehittämiksi. Se ei pelastanut yhtäkään muuta reunavaltiota. Kahdessa asiassa sen sijaan menimme eri tietä kuin nuo Neuvostoliiton jyräämiksi joutuneet valtiot:
- meidän lisäksemme vain Tsekkoslovakiassa vallitsi, tuon ajan mittapuun mukaan, kunnollinen demokratia ja maassa oli naapurimme Ruotsin tyylisesti merkittäviä maltillisia vasemmistopuolueita mukana politiikassa.
- me pystyimme torjumaan Neuvostoliiton hyökkäyksen 1939-40 niin ettå sota ei koskaan kulkenyt maamme yli.
Saksan toimittamilla aseilla oli erittäin suuri merkitys Jatkosodassa. Silti edes aseiden saaminen ei olisi pakottanut meitä osallistumaan hyökkäyssotaan, josta me ainoana reunavaltiona selvisimme menettämättä itsenäisyyttämme ja hallintotapaamme. Kaikille muille osallistuminen sotaan Saksan rinnalla koitui niiden kohtaloksi ja Bulgarian tapaus osoittanee, että niin olisi melko varmasti käynyt, vaikka eivät olisi osallistuneetkaan. Tosin siitä emme voi olla täysin varmoja kaikkien mainittujen valtioiden osalta.
Liittoutuminen Saksan kanssa toi turvallisuuden tunnetta pelon valtaamiin mieliin, mutta se tuskin pelasti meitä yhtään miltään. Sen suurin merkitys oli siinä, että saimme riittävästi nykyaikaisa aseita elokuusta 1940 alkaen varustaaksemme armeijamme selvästi vahvemmaksi kuin se oli ollut talvisodassa, huolimatta tuossa sodassa kärsityistä kovista tappioista. Molotov kysyi lupaa "Suomen asian loppuunsaattamiseen" talven kynnyksellä 1940. Neuvostoliitto ei ollut keskittänyt joukkojaan eikä valmistautunut välittömään hyökkäykseen ja se tuskin olisi ollut niin typerä, että olisi Talvisodan nöyryytysten jälkeen lähtenyt kokeilamaan onneaan voimakkaampaa armeijaamme vastaan seuraavana talvena. Mikään ei viittaa siihen, eivät Neuvostoliiton arkistot, ei mikään. On selvää, että Saksa olisi ehtinyt hyökätä ensin ja sen jälkeen Neuvostoliitolla ei olisi enää ollut voimaa aloittaa mitään ylimääräistä kahinaa.
Talvisodassa menetetty viljelyala ja varmuusvarastojen puute pakottivat kylläkin liittoutumaan Saksan kanssa. Ruotsinkin maatalous ja varastot oli mitoitettu vain sen oman tarpeen mukaan ja jo kesällä 1940 yhteyksiä länteen vaikeuttivat huomattavasti liittoutuneiden ja Saksan väliset merisotatoimet.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Liitto Saksan kanssa ei ollut mikään taivaan lahja, jollaisena saksalaiset itse ja saksanmieliset suomalaiset ovat halunneet sen esittää. Sen sijaan se oli melkoinen ongelma, kuten se oli ollut myös 1918. Se vei meidät jälleen kerran erilleen sodan voittajista, eli länsivalloista. Tarinat siitä, että meitä kohtaan olisi tunnettu aivan erityistä myötätuntoa lännessä, ovat silkkaa puuta heinää. Päin vastoin, alusta saakka Britanniassa ja muualla lännessä, varsinkin Saksan miehittämiksi joutuneissa maissa,katsottiin eritäin kieroon liittoumistamme Saksan kanssa, ja kun sodan päätyttyä Britanniassa ja monessa muussakin voittajavaltiossa nousivat valtaan työväenpuolueet ja niistäkin vasemmistolaisemmat voimat, ne vieroksuivat vielä enemmän Saksan kanssa yhteistyötä tehneitä tahoja.
Vuosien 1939-45 opetus ei ole siinä, että pitää liittoutua hinnalla millä hyvänsä. Opetus on siinä, että meidän on pidettävä itsemme sotilaallisesti ja taloudellisesti riittävän vahvoina niin, että voimme itse määrätä kohtalostamme eikä meidän toivottavasti enää tarvitse ajautua hyvin kyseenalaisiin ja kontroversiaalisiin liittosuhteisiin hirveässä paniikissa. Toinen opetus on siinä, että vain lähellä olevat liittolaiset auttavat. Ruotsin apu Talvisodassa oli lähes ratkaisevaa luokkaa. Sen sijaan Rytin kesällä 1944 allekirjoittaman sopimuksen tuomasta avusta suurinta osaa ei koskaan tarvittu taistelutoimissa. Muodostiko se pelotteen, on vaikea sanoa. Kaikesta päätellen Neuvostoliitto päätti sotatoimistaan Suomea vastaan muilla perusteilla ja noudatti siinä enemmänkin jo keväällä laatimaansa suunnitelmaa kesän sotatoimille.
Vuonna 1939 sota ei olisi ollut vältettävissä minkäänlaisella liittosuhteella, menettämättä itsenäisyyttämme. Sota ei myöskään ollut vältettävissä minkäänlaisin neuvotteluin, joutumatta samalle tielle kuin Baltian maat. Mutta me olimme itse tehneet itsemme liian heikoiksi kulkeaksemme kunnolla sitä ainoaa tietä, joka saattoi taata itsenäisyytemme säilymisen. Mihinkään kriisiaikaan, saati sotaan, ei oltu varustauduttu taloudellisesti oikeastaan ollenkaan ja sotilaallisessa varustautumisessa oli vaarallisia puuteita, joista kaikki eivät johtuneet määrärahojen niukkuudesta, joskin suurimmaksi osaksi Puolustusvoimat olivat hoitaneet hommansa hyvin ja siksi ylivoimaisesta hyökkäyksestä selvittiin. Jos raskas tulemme ja panssarintorjuntamme olisivat olleet sillä tasolla, jolla niiden ehdottomasti olisi pitänyt olla ja jolla ne sitten olivat kesäkuussa 1941, olisi toisen maailmansodan historia näyttänyt aivan toiselta tällä kulmalla maailmaa. Ne aseet, joilla Jatkosotaan lähdettiin, olivat olemassa 1938, niitä ei vain ollut armeijallamme, ei ainakaan riittäviä määriä.
NATO on ilman muuta turvallisuuttamme vahvistava asia. Se on ollut sitä Baltiassa koko ajan ja kun pääsemme itse jäseniksi, se on sitä vielä enemmän. Mutta tärkein opetus sotavuosilta on juuri se, jota Sanna Marin, Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat koko ajan korostaneet: ylivoimaisesti tärkein liittolaisemme on se sama maa, jonka osaksi aikoinaan ajauduimme yli 500 vuodeksi luultavasti samanlaisista turvallisuuspoliittiista syistä kuin etsimme liittolaisia nytkin, eli Ruotsi. Toisen maailmansodan aikana Ruotsi ei ollut halukas kovin syvään liittosuhteeseen kanssamme, mutta sekin tuki, jonka saimme, oli meille elintärkeää. Nyt Ruotsi on valmis paljon tiiviimpään liittoon ja tätä liittoa meidän tulee varjella kuin sukukalleuksiamme. Se tietenkin tarkoittaa, että jos tilanne niin vaatii, me myös tuemme Ruotsia hyökkäystä vastaan kaikella sillä voimalla, jonka voimme siihen tehtävään irroittaa.
Vuosien 1941-44 Saksan liittolaisuuden käyttäminen esikuvana on monella tapaa hyvin vaarallista. Saksa oli hyökkäyshaluinen suurvalta, joka etsi lähinnä hyökkäysväyliä hajoittaakseen vihollisensa puolustusta (mikä oli kylläkin virhe, koska Saksalla ei ollut riittävästi voimaa onnistuakseen sellaisella strategialla). Se ei etsinyt kollektiivista turvallisuutta eikä tarvinnut liittolaisia vahvistamaan sotatalouttaan. Nyt Suomessa tunnutaan ajattelevan Natosta samalla tavalla kuin Saksasta tuolloin. Että NATO vain odottaa tilaisuutta päästäkseen auttamaan meitä ja että olisi jotenkin kaikkien maailman maiden velvollisuus auttaa meitä, jos Venäjä hyökkää. Maailma ei toimi niin. Muutkin maat kuin Suomi ajattelevat ensisijaisesti itseään ja omaa turvallisuuttaan. Liitolaisuus Suomen kanssa kiinnostaa vain, jos myös meillä on jotain annettavaa liittolaisillemme. Liittolaisuuden idea on ennen kaikkea synergiassa, siinä, että yhteistyö vahvistaa kaikkia. Tietenkin toivomme, että ydinasesateenvarjo suojaa meidät kokonaan enää joutumasta sotaan. Mutta siltä varalta, että ei sattuisikaan suojaamaan, on meidän oltava Natossa siihen lisää voimaa tuova jäsen, ei pelkkä kerjäläinen, kuten olimme Saksalle 1941-44.
Ja siksi taloudellinen ja sotilaallinen kykymme puolustaa itseämme on pidettävä niin korkealla tasolla kuin vain kykenemme. Ennen kaikkea tasolla, joka vakuuttaa Ruotsin, ja myös Norjan. Meidän tulee olla valmis myös taistelemaan Baltiasta, kuitenkin sillä tavalla, ettei oma kykymme torjua vihollista omalla alueellamme vaarannu.
Me elämme juuri nyt paljon suurempaa murrosta historiassamme kuin kukaan tuntuu tajuavan. Paljon on muututtava, jos aiomme kulkea sitä tietä, jolle olemme lähteneet.Kansallisen tarinamme on muututtava osaksi uutta tietämme ja se ehkä vaatii historiankirjoittajien sukupolvenvaihdosta. Tai ehkä Teemu Keskisarja pystyy siihen, mihin Pekka Peitsi pystyi muuttuessaan Urho Kekkoseksi. Eli vaihtamaan näkökulman vastaamaan aikaa, jota elämme ja niitä realiteetteja, jotka vallitsevat tässä ja nyt.
Sodan jälkeen jouduimme opettelemaan näkemään itsemme idästä ja teimme sen aivan liiankin hyvin. Niin pitkälle ei ole nyt syytä mennä, mutta jos aiomme olla osa läntistä yhteisöä, varsinkin sotilaallisesti, on meidän kansallinen tarinamme vähintäänkin tästä hetkestä eteenpäin oltava osa lännen suurta kertomusta. Siinä kontekstissa on vihdoinkin syytä katsoa vuosia 1915-18 ja 1940-45 ihailun sijasta kriittisesti: miksi ajauduimme Saksan syliin ja miten meidän olisi pitänyt toimia, että olisimme sen sijaan olleet osa länttä. Alueemme maantiede ja geostrategia eivät nimittäin ole muuttuneet mihinkään. Jos aiomme jatkossa olla osa länttä, on meidän vähintäänkin ymmärrettävä, miksi emme ole olleet sitä tätä ennen.
Selitykseksi ei kelpaa mikään "suomettuminen". Se oli vain keino sopeutua painostavaan suurvaltaan naapurinamme, jossa tapahtui muutamia noloja ylilyöntejä, mutta johon liittyy hyvin vähän todellista häpeää, kuten vaikkapa Ranskan historiaan sodan ajalta. Tai Ukrainan, puhumattakaan siitä, miten Neuvostoliitto tuki Saksaa 1939-41 ja edesauttoi sitä aivan ratkaisevasti hyökkäämään itsensä kimppuun mm materiaali- ja energiatoimituksin, joita ilman Saksan sotakone olisi pysähtynyt. Me emme missään vaiheessa yltäneet lähellekään vastaaviin typeryyksiin, emme Saksan mutta emme myöskään Neuvostoliiton kanssa.
Jos suomettuneisuutta halutaan penkoa, meidän tulee puhua Juha Sipilästä, Timo Soinista, Petteri Orposta, ehkä Jyrki Kataisestakin. Tuon tuostakin yksi jos toinen "asiantuntija" märehtii sitä, miksei viimeistään 1992 alettu penkoa suomettuneiden poliitikkojen tekemisiä, kriittisesti, mutta ei tuomitsevasti. No miksemme tee sitä sitten nyt? Olemme nyt täsmälleen samanlaisessa tilanteessa, eikä yksikään niistä politiikoista, jotka ilmiselvästi ovat olleet, joko halukkaasti tai tietämättään Venäjän meihin kohdistaman vaikuttamisen välineinä, ole jäämässä syrjään politiikasta tai eroamassa tehtävistään, saati että yksikään tutkija olisi edes halukas tutkimaan, mitä he ovat tehneet ja miksi. Päin vastoin. Petteri Orposta, joka on nostttu puolueensa johtoon mitä ilmeisimmin venäläisellä rahalla, on tulossa seuraava pääministerimme! Tilanne vastaa sitä, että Ahti Karjalaisesta olisi tullut pääministeri 1995 (Karjalainen kuoli jo 1990, mutta Orpo on aivan liiankin hyvissä voimissa ja puheidensa mukaan tulee heikentämään suomalaista yhteiskuntaa vähemmän kestäväksi erittäin rajulla tavalla, mikä ei vaikuta huolettavan ketään, ei edes sotilaita). Ketään ei haittaa se, että Kokoomus on ollut Putinin Yhtenäinen Venäjä puolueen virallinen ystäväpuolue. Mitä me nyt muka teemme toisin kuin tehtiin 1992? Emme yhtään mitään!
Jos on pokkaa vaatia, että 1992 olisi pitänyt alkaa pesänselvitys, niin kuinka voi olla vaatimatta sitä nyt? Millainen läntisen yhteisön jäsen meistä oikein tulee kaikki entiset Venäjän kätyrit ja/tai hyödylliset idiootit edelleen maamme johdossa? Sekö ei nolota yhtään eikä ketään?
On ihmetelty sitä, miksi Venäjä ei ole vastustanut liittymistämme Natoon juuri mitenkään. Miksi sen pitäisi? Nykysillä poliitikoillamme liittymisemme Natoon levittää venäläisille punaisen maton suoraan Naton päämajaan sen salaisillimme käytäville saakka. Tuskin koskaan heillä on ollut niin herkullista tilaisuutta ajatella pääsevänsä vaikuttamaan Naton päätöksentekoon sen sisältä käsin kuin nyt Suomen liittyessä järjestöön.
Ottaa hiukan aikaa lukea tuo kaikki ajatuksen kera.
Tiltuilla olisi se etu, että heidän puolestaan kaikki on jo ajateltu valmiiksi.
Tai ehkä tiltuja miellyttää enemmän se, että sinä kehut täällä liittolaisuuttamme länsimaiden sodanaikaiseen viholliseen juuri kun meidän pitäisi liittyä osaksi läntistä liittoumaa?
Et vastannut kysymykseen, miksi sinun mielestäsi juuri osallistuminen hyökkäyssotaan muka pelasti Suomen, kun kaikki muut Saksan rinnalla hyökänneet joutuivat neuvostoblokin osiksi.
Kas. Epämiellyttävä kysymys Repelle ja palstalle ilmestyy Puolustusvoimiamme haukkuva aloitus.
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17725172T
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Kas kummaa, ei yhtään kommenttia. Oliko liian vaikeaa tekstiä trolleille ymmärtää?
Saksan palvomisen sijaan tulisi ymmärtää, miksi me niin monta kertaa olemme olleet häviäjän puolella, yhdessä suuresti täällä ihaillun Saksan kanssa.
NATO on ensimmäinen kerta historiassamme kun olemme liittoutumassa sellaisen tahon kanssa, joka on tottunut voittamaan ja jonka on syytä uskoa voittavan myös tulevat konfliktit.
"Saksan palvomisen sijaan tulisi ymmärtää, miksi me niin monta kertaa olemme olleet häviäjän puolella."
Ehkä se liittyy siihen että 1939 haimme odotimme ja luulimme saavamme apua länsivalloista aivan turhaan Saksa oli neuvostoliiton kanssa kimpassa ja me olimme tosiaan yksin .
Siteeraan hieman Adolf Ehnroothia
”Anekdootiksikin kelpaava oli hänen vastauksensa television haastattelijan johdattelevaan kysymykseen Suomen markan vaihtumisesta uuteen rahayksikköön. ’Ei huolta. Fyrkka kuin fyrkka’, vastasi kenraali stadin slangilla. Tulevaisuuteen tähtäävä oli myös eräs hänen usein toistamansa lause: ’Ei koskaan enää yksin!’”
Muistan isovanhempani katkeruuden tuosta yksin jäämisestä talvisodassa Suomella ei ollut valinnan mahdollisuuksia silloin valita kumppaneita vaan tarttua apuun mitä saatiin joten ei Suomea voi syyttää että valitsi väärin vaan se otti mitä oli tarjolla valtavan painostusen alla mitä koko välirauhan ajan Suomeen idästä aiheutettiin.
Ööh tuota sellainen pikku juttu, että miilloin NATO on tottunut voittamaan? Totta kai se on 2. maailmansodan voittajavaltioiden perustama, mutta ei sen suorituskykyä sodassa jossa sen jäsenmaa on hyökkäyksen kohteen ole koskaan testattu.
Isona liittoumana jonka taustatukena on USA se on tietenkin todennäköinen voittaja konfliktissa, mutta emme me silti pysty ennustamaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan, sillä suoraan sanoen olen epäileväinen monen eurooppalaisen NATO-maan kykyyn käydä sotaa ja/tai halua osallistua siihen. Onhan Saksan jatkuva nihkeys Ukrainan tukemiseen ollut viime aikoina isojenkin uutisten aihe.
Muidenkaan maiden tuki ei ole itsestään selvä asia. Päätökset tehdään toki poliittisella tasolla, mutta poliittisella tasolla ei voida olla täysin piittaamattomia kansalaisten mielipiteestä. Ja esim. YouGovin tutkimuksen mukaan, kovin moni Euroopankin maa suhtautuu penseästi Suomen auttamiseen Kriisissä (useampi kuin Ruotsin):
https://twitter.com/yougov/status/1290570557709324288
Negatiivisesti Suomen auttamiseen suhtautuvat mm. Italia, Espanja, Kreikka, Puola, Bulgaria, Unkari ja Kanadakin.
Mielenkiintoinen tilasto, mutta tehty vuonna 2020 selvästi ennen Venäjän hyökkäyssodan laajentamista ja koskee suurta kriisiä, ei Venäjän sotaa.
Olen aloittaja. Olet vahvasti oikeilla jäljillä.
Suomi on vahvasti Itämerellinen valtio ja siten maantieteemme suuntaa meidät luontaisesti kohti Saksaa, joka sekin on enemmän sisä-eurooppalainen ja itämerellinen valtio, huolimatta kaistaleestaan Atlantin rannikolla, jolla sijaitsevat Bremen ja Hampuri, ja Kielin kanava. Itse asiasssa myös Rein ja muut Saksan Atlantiin laskevat joet ovat merkityksellisiä tässä. Ne ovat tuoneet ja vieneet vaurautta Saksasta ja Saksaan, mutta valloitussotiin kykenevät laivastot eivät voi purjehtia niitä pitkin.
Länsi nimittäin tarkoittaa Atlantisia valtioita, sillä Euraasian mantereella (johon poliittisesti myös Britannian voi laskea) ei Atlantin rannikkoa lännemmäksi pääse. Atlantiset valtiot kohosivat maailmanherruuteen merimahtiensa avulla. Saksan alueen valtiot taas olivat pitkään vain paikallaisia suurmahteja, vaikutuksen jakautuessa Pohjanmerellä ja sitä enemmän Itämerelle. Saksa on kahdesti pyrkinyt nousemaan Atlantisten valtojen rinnalle tai ohikin. Ensimmäisessä maailmansodassa se halusi suuremman osan muilla mantereilla olevista siirtomaista ja toisessa maailmansodassa se yritti saada haltuunsa maailmanvallaksi riittävän määrän resursseja valtaamalla itselleen riittävän suuren osan Euraasia mantereen tätä päätä. Periaatteessa koko Euroopan resursseilla voisi ehkä kohotakin maailmanvallaksi, sehän on jollakin tavalla myös EU:n tavoite, mutta käytännössä se ei ole vielä onnistunut. Saksan tapauksessa resurssinsa luovuttamaan joutuneet kansat nousivat veriseen vastarintaan ja pakottivat Saksan jättämään hommansa kesken, EU:n talouspolitiikka taas on sellaista, että se johtaa Euroopan merkityksen vähenemiseen maailmassa, eikä sitä asiaa ole ainakaan auttanut epäröivä ja aristeleva suhtautuminen Ukrainan tukemiseen, sillä Ukrainan sodan seuraukset iskevät juuri Eurooppaan, sen pahemmin, mitä kauemmin sota jatkuu, ja varsinkin, jos Venäjä voittaa sodan. Tosin sodan pitkittyminen saattaa joillakin osa-alueilla yllättävästi vahvistaa Eurooppaa pitkällä aikavälillä, mutta sen merkitystä on vielä vähän vaikea arvioida.
Venäjän ollessa ensimmäisessä maailmansodassa ympärysvaltojen puolella oli aika luonnollista, että haimme tukea itsenäistymisellemme sen viholliselta Saksalta, johon meillä oli Hansa-kaupan ajoilta saakka, ehkä jo ajalta ennen sitä, tiiviit kulttuuriset yhteydet. Suomen ja Saksan kannalta ratkaisevana vuonna 1918 tilanne oli kuitenkin jo hyvää vauhtia kehittymässä kummankin kannalta hankalaan suuntaan. USA:n mukaan tulo sotaan 1917 oli itse asiassa jo ratkaissut lopputuloksen, vaikka kukaan osapuolista ei sitä vielä tiennyt. Sen sijaan kumpikin osapuoli uskoi omaan voittoonsa ja Saksa keväällä 1918 kovinkin Keisarihyökkäyksensä menestyessä länsirintamalla aluksi hyvinkin lupaavasti. Mutta jo kesällä 1918, saksalaisten hyökkäyksen pysähdyttyä, olisi pitänyt ymmärtää sodan vuoksen olevan kääntymässä. Helppoa se ei olisi ollut, sillä ensimmäisessä maailmansodassa Saksan tappio tuli hiipien. Saksa ei hävinnyt merkittäviä taisteluja kaikilla rintamilla kuten toisessa maailmansodassa, vaan itse asiassa vuosi 1918 oli sille menestyksellisin itärintamalla ja länsirintamallakin se silloin pääsi pisimmälle. Menestyksen hinta oli se, että Saksa kulutti niissä hyökkäyksissä voimansa niin loppuun, ettei pystynyt sen jälkeen edes puolustautumaan, saavuttamatta sellaisia strategisia etuja, joilla olisi voinut voittaa sodan. Myös vastustajien voimat kuluivat torjuessaan Saksan hyökkäystä, mutta nimenomaan USA: mukaantulon ansiosta lännen reservit riittivät kattamaan tappiot ja siirtymään lopulta menetettyjen alueiden valtaamiseen takaisin, osin uusien aseiden avulla, kun taas Saksalta alkoivat loppua miehet ja materia. Materia siksi, että sen omat luonnonvarat eivät olleet riittävät verrattuna Altantisten valtojen koko maailman käsittäviin resurssivarastoihin. Sodassa näet luonnonvarojen kulutus on erittäin tuhlailevaa.
Suomen dilemma oli se, että länsi ei siinä sodassa suinkaan ollut demokratian asialla. Se halusi vain voittaa Saksan ja jotkut lännessä ajattelivat kyllä, että olisi hyvä, jos Saksa muuttuisi demokratiaksi, mutta koska länsi tarvitsi Venäjän itärintamaa sitomaan saksalaisten voimia, se ei halunnut edistää Suomen itsenäistymistä. Venäjän välikaikainenkaan hallitus ei aikonut antaa imperiumin osien erota Venäjästä.
Suurimmat syyt siihen, miksi emme ole olleet lännessä jo aiemmin, ovat Venäjä ja... Saksa. Nykyinen suotuinen tilanteemme johtuu Atlantisten valtojen merkittävästä voimistumisesta Euroopan alueella. Muualla maailmassa ne ovat menettäneet asemiaan, mutta Euraasian nipukkapäässä ei-atlantinen vastavoima on heikentynyt niitä enemmän ja Atlantisen vaikutuksen raja on siirtynyt monelta osin nykyiselle Venäjän rajalle. Hävittyään kaksi maailmansotaa Saksa on muuttunut atlantista vaikutusta vastustavasta voimasta osaksi sitä ja siksi länsituuli pääsee lopulta puhaltamaan koko Itämeren alueelle, myös Suomeen.
Venäjä on ollut ongelmamme paitsi aika usein ilmentämiensä imperialististen pyrkimysten takia, myös siksi, että länsi on kummassakin maailmansodassa ollut ainakin sodan alkuvaiheessa liian heikko. Eikä vain maailmansodissa. Sama on toistunut niiden jälkeenkin oikeastaan kaikkialla muualla kuin Euroopassa. Euroopassa ikävän tilanteen toistumisen on estänyt nimenomaan NATO.
Lännen heikkous on nimittäin pakottanut sen turvautumaan epämiellyttäviin liittolaisiin. Siinä missä me olemme ajautuneet pidemmän päälle hankaliksi osoittautuneisiin liittolaissuhteisiin Saksan kanssa, ovat Atlantiset valtiot joutuneet turvautumaan Venäjään Saksaa vastaan ja Atlantisuutta puolustanut Britannia myös Napoleonia vastaan. Kaikilla kerroilla Venäjä on maksanut sodan kovimman hinnan, ja ehkä siitä johtuen Venäjä on kerta kerran jälkeen ollut entistä hirviömäisempi liittolainen.
Sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen heikkous, pitkälti juuri tuossa järjestyksessä, altistaa huonoille liittosuhteille, ja se sääntö pitää paikkansa kaikkien maiden kohdalla, kaikkina aikoina. Länsi on maksanut kovan hinnan omasta heikkoudestaan. Paitsi, että se mahdollisti neuvostojoukkojen marssia keskelle Eurooppaa, länsi aseisti ja vahvisti monia pahimmista tulevista vihollisistaan: talebaneja, Saddamia, tai Argentiinaa, joka lopulta hyökkäsi Britanniaa vastaan.
Nyt hieman samanlainen kuvio toistuu Turkin ja Unkarin kanssa. Varsinainen länsi on ennen kaikkea moraalisesti taas kerran liian heikko voidakseen luottaa voittansa eli siis saavuttavansa vallitsevassa konfliktissa juuri moraalisesti tyydyttävän ratkaisun ilman noiden kahden mainitun valtion pysymistä lännen riveissä, joka taas antaa niille mahdollisuuden kiristää häikäilemättä ja niin ne sitten tekevätkin.
Kun meistä tulee NATON jäsen, on tehtävämme paitsi rakentaa Pohjolan linnakkeesta valloittamaton ja jopa haavoittumaton niin, että se pystyy menestyksellisesti suojaamaan myös etuvartionsa Baltiassa, myös pitää huoli, että NATON perusajatus säilyy selkeänä kaikkien NATON jäsenten mielessä ja että NATO on aina, AINA, riittävän vahva toteuttamaan perusajatustaan ilman tarvetta epämääräisiin liittosuhteisiin.
NATON perusajatus on se sama, miksi koko liittokunta perustettiin 1949: torjua Venäjän hyökkäykset jäsenvaltioita vastaan. Ukrainan kohtalo kertoo, että tehtävänä tulisi olla kaikkien Venäjän läntisellä rajalla sijaitsevien valtioiden suojaaminen ja ennen kaikkea, estää jo etukäteen Venäjää hyökkäämästä niihin.
Naisten kouluttaminen Afganistanissa on tärkeä asia, klaanisodan rauhoittaminen Somaliassa on toivottava asia, diktattuurien kukistaminen Lähi-idässä on moraalisesti oikein. Mutta NATON voimia tulee käyttää niihin vain sillä tavoin, ettei NATON PÄÄTEHTÄVÄ, Venäjän aggression vastustaminen ja sen ehkäiseminen pelotteella etukäteen, missään tilanteessa hämärry eivötkä mahdollisuudet sen täyttämiseen vaarannu.
Tässä on se, mikä meidän roolimme poliittisesti tulee NATOSSA olla, ja siinä tulemme saamaan aivan varmasti liittolaisiksimme Viron, Ruotsin, Latvian, Liettuan ja Puolan, ainakin. Marin on sanonut EU:n olevan arvoyhteisö. Sitä tulee myös NATON olla: Euroopan vapaiden kansojen miekka ja kilpi, sääntöihinsä ja pyhään tehtäväänsä sitoutunut ritarikunta.
Haloo! Pitäisikö antaa historian olla ja keskittyä tähän päivään. Vaikutusmahdollisuudet olisivat huomattavasti paremmat.:)
!Saksan palvomisen sijaan tulisi ymmärtää, miksi me niin monta kertaa olemme olleet häviäjän puolella, yhdessä suuresti täällä ihaillun Saksan kanssa. ....NATO on ensimmäinen kerta historiassamme kun olemme liittoutumassa sellaisen tahon kanssa, joka on tottunut voittamaan"
Saatan olla vähän tyhmä, mutta en ole huomannut Saksan palvontaa. Nato-asiasta olemme täysin samaa mieltä.
Saksan palvonta on nykysellään vähentynyt kummasti, mutta kyllä sitä perinteisesti on Suomessa ollut.
Ja kyllä tuollaiset väitteet, että hyökkäyssotaan Saksan rinnalla osallistuminen pelasti meidät on aika rajua tavaraa. Saattoi pelastaa, tai sitten vaikeutti silloista tulevaisuuttamme.
Oliko Saksan apu ratkaiseva kesällä 1944? Saattoi olla, tai sitten ei ollut. Mutta varsinkin silloin suomalaiset elivät melkoisessa epätietoisuudessa ja pelko oli suuri. Johtomme eivät tunteneet vastustajamme suunnitelmia siten, kuin me nyt arkistojen avulla ne tiedämme.
Talvisodan osalta tuollaisia ongelmia ei ole. Sitä sotaa ei olisi voitu käytännössä välttää. Jatkosodan tapahtumat ovat enemmän tai vähemmän seurausta Talvisodasta, vaikka ei olekaan aivan selvää, miten paljon.
Liittoutuminen Saksan kanssa oli onnenpotku Saksalle, ilman Suomesta saatua nikkeliä Saksa ei olisi pystynyt jatkamaan hyökkäyssotaansa, samoin Suomi toimitti merkittävän osan Saksan tarvitsemansa molybdeenista, kuparista, puutavarasta ja selluloosasta.
"Liittoutuminen Saksan kanssa oli onnenpotku Saksalle"
Saksa olisi miehittänyt Petsamon jos emme olisi myyneet nikkeliä ja miksi emme olisi myyneet sitä se esti taas neuvostoliiton miehittämästä kyseistä aluetta jonka nikkelitehdasta se vaati itselleen välirauhan aikaan.
Reimme myös muuta kauppaa Saksan kanssa neuvostoliiton rikottua sopimuksen tuoda viljaa Suomeen paikkasi Saksa tuomalla viljaa maahamme tämä tietysti otti Stalinia luonnon päälle Suomi toimi aivan oikein .
Venäjän uhka oli päällä koko ajan Suomi ei saanut aseita ostettua mistään koska niiden valmistusmaat käyttivät kaiken tuotannon suursodan kynnyksellä omaan aseistukseensa Saksa auttoi tässäkin asiassa ja toimitti Suomeen puolustustarvikkeita .
Kauppaa käytiin puolin ja toisin.
Joku hyväkäs on päättänyt kopioida kokonaisen kirjan näille sivuille...
Kopioida? Tuo on täsmälleen ensimmäinen painos tuosta tekstistä ja ihan vain silkasta kiinnostuksesta asiaan kirjoitettu luettuani palstan erään komenttiketjun.
Natsi-Nato on kuin Saksa -30 - 40 luvuilla.
Ei todellakaan ole.
Tiltun höpinää.
Voi olla, kun se on olemassa vain jossain raamatunnuolijoiden satutodellisuudessa. Sellaiseenhan voi luoda mitä tahansa.
Molokki harrastaa tätä historian uusimista aloituksellaan.
Kuuluu hänen ns. agentaansa.
Tätä liittoutumista Saksaan toisenmailmansodan aikana. On kyllä käsitelty laajasti, eri tutkijoiden voimin.
Mutta kyllä sinne joukkoon vielä mahtuu apuhoitajankin viisaat päätelmät.
Antakaamme kaikille mahdollisuus. Niin ettei meitä voida syyttää syrjinnästä.
Voi olla että molo käsittää tämänkin vain luokauksena häntä kohtaan ja poistaa tämänkin viestin saitilta.