Olen kohta 4-kymppinen miesmaisteri pk-seudulta, takana haaveet nousujohteisesta urasta huippupalkkoineen. Olen nyt ilmeisimmin urani huipulla ns. asiantuntijatehtävissä. Liska pieni, työ erittäin tylsää, stressaavaa ja sitä riittää. Olen koettanut tarmokkaasti hakeutua mielekkäämpiin töihin, ei ole tärpännyt.
Tähän saakka olen elätellyt toiveita edetä työni kunnolla tekemällä johonkin esimiespaikalle, ei onnistu. Yksikkömme on täynnä työtä, eikä ketään työnsä tekevää haluttaisi päästää muualle, tämä ilmeisimmin selittää osaksi sen etten ole muualle pääsyt (työnantajat lienevät soittaneet pomolleni ja hän taas kertoilee näille ties mitä). Aika pattitilanne.
Toisaalta olen seuraillut firmamme esimiehiä ja muita "herroja", ja heillä tuntuu olevan mukama koko ajan kiire jonnekin, ja kehuskelevat tekevänsä duunia kaikki viikonloput ja osan lomista. Illat venyvät vähintään 19-20:een. Liksa on toki tuntuvasti meikäläistä parempi...
Näin ollen olen pikku hiljaa joutunut arvottamaan näitä elämän arvoja uudelleen. Vaikka nykyinen työ on suoraan sanoen p..kaa ja liksa pieni maisterintutkintooni ja aikaisempaan työkokemukseeni verrattuna, niin paranisiko tilanne toisaalta nousujohteisessa herra-ura-hississä? Palkkaus paranisi, status nousisi, mutta stressi lisääntyisi eikä vapaa-aikaa paljoa jäisi.
Ratkaisuna asiaan näen vain kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa nykyistä konttorirotan hommaa (koska muualle on erittäin vaikea päästä) tai sitten irtisanoudun ja jättäydyn korvausten piiriin (ansiosidonnainen). Toisaalta iertisanoutuminen houkuttelisi kaikesta huolimatta, koska nykyinen työtahti ja työn motivoimattomuus tappavat minut henkisesti pidemmän päälle. Suoraan sanoen välillä käy mielessä, että liitynkö niiden rentojen veikkojen pariin, jotka viettävät aikaansa lähiöpubeissa palavereitaan pitäen. Vaihtaisi suorat housut farkkuihin ja t-paitaan, kasvoille machomainen sänki ja käteen puolen litran oluttuoppi...
Tähän saakka olen elätellyt toiveita edetä työni kunnolla tekemällä johonkin esimiespaikalle, ei onnistu. Yksikkömme on täynnä työtä, eikä ketään työnsä tekevää haluttaisi päästää muualle, tämä ilmeisimmin selittää osaksi sen etten ole muualle pääsyt (työnantajat lienevät soittaneet pomolleni ja hän taas kertoilee näille ties mitä). Aika pattitilanne.
Toisaalta olen seuraillut firmamme esimiehiä ja muita "herroja", ja heillä tuntuu olevan mukama koko ajan kiire jonnekin, ja kehuskelevat tekevänsä duunia kaikki viikonloput ja osan lomista. Illat venyvät vähintään 19-20:een. Liksa on toki tuntuvasti meikäläistä parempi...
Näin ollen olen pikku hiljaa joutunut arvottamaan näitä elämän arvoja uudelleen. Vaikka nykyinen työ on suoraan sanoen p..kaa ja liksa pieni maisterintutkintooni ja aikaisempaan työkokemukseeni verrattuna, niin paranisiko tilanne toisaalta nousujohteisessa herra-ura-hississä? Palkkaus paranisi, status nousisi, mutta stressi lisääntyisi eikä vapaa-aikaa paljoa jäisi.
Ratkaisuna asiaan näen vain kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa nykyistä konttorirotan hommaa (koska muualle on erittäin vaikea päästä) tai sitten irtisanoudun ja jättäydyn korvausten piiriin (ansiosidonnainen). Toisaalta iertisanoutuminen houkuttelisi kaikesta huolimatta, koska nykyinen työtahti ja työn motivoimattomuus tappavat minut henkisesti pidemmän päälle. Suoraan sanoen välillä käy mielessä, että liitynkö niiden rentojen veikkojen pariin, jotka viettävät aikaansa lähiöpubeissa palavereitaan pitäen. Vaihtaisi suorat housut farkkuihin ja t-paitaan, kasvoille machomainen sänki ja käteen puolen litran oluttuoppi...
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos haet vielä uuteen työpaikkaan, älä mainitse nykyisestä työnantajastasi, jos pelkäät että hän valehtelee jne. ymmärsin että työkokemusta sulla on..
Ajatus ehkä houkuttelee, mutta niin saattaa houkutella myös viidenkympin huora, ei siitä mitään tule paitsi muisto kaupan päälle, huonolla tuurilla sitten vaimokin jättää ja sitten ei saa edes sitä.
Itseäni stressaa hemmetisti juuri työttömyys, kun ei ole sitten mitään tekemistä.
Tai tarkemmin sanottuna, ei se työttömyys vaan rahattomuus, josta tekemisen puutekin aiheutuu.
Työttömyyshän sinänsä sopisi minulle aivan hyvin, jos vain rahaa olisi.
Se lähiöpubin porukka on toki rentoa, mutta niin helvetin tyhmää, että hermot menee jutellessa. Kerran kun käy vuodessa niin riittää, eikä korvauksilla useammin käykään.
Keillä muutaman vuoden työttömyyden jälkeen riittää rahat juopotteluunkin, on joko muita tulonlähteitä tai suosiollinen sosiaalitoimisto.
Sehän tunnetusti maksaa joillekin auton osamaksuista lähtien. Sopivan säälittävä katse ja olemus tai oikein äkäinen luonne olisivat ymmärtääkseni suureksi eduksi tässä elämässä.
Riippuen toki pubista, tuo rentous ja ajattelupuoli, keskustan elämäntapa-alkoholistilla kun saattaa olla vaikka professorin paperit taskussa ja pitkä työura takana..
Jos työttömäksi rupeat, eikä töissä ollessa ole parempia töitä löytynyt, töitä ei sitten työvoimatoimistosta tarjota eikä ole tarjolla työpaikkailmoituksissakaan muuta kuin alle lähtötasonhommia joita ei niitäkään saa ilman työkokemusta.
Pääkaupunkiseudusta ei tosin ole kokemusta, ehkä siellä johonkin yksinkertaiseen, tyhmistyttävään ja pitkästyttävään hommaan pääsisi ilmankin kokemusta, mutta maksaako niillä tuloilla edes vuokraa siellä.
Täällä maaseudulla on kaikenlaisia hommia haettu, mutta ei saatu. Osa-aikaisiin en tosin ole hakenutkaan, niitä kun pitäisi olla sitten monia peräkkäin, autotta ei käytännössä onnistune.
Mä lähdin nelikymppisenä opiskeleen ihan toiselle alalle ja het sain mielenkiintoisen ja haastavan työpaikan. palkkakin on huimasti parempi kuin entisissä hommissani, joissa olin kanssa "urani huipulla".