Minulla on kolme lasta, kaksi heistä jo aikuisia ja asuvat omillaan.
Olen neljäkymmentä täyttävä, hoikka pieni nainen. Tosi nuorekkaan näköinen, edes työkaverit eivät usko että olen kolmeakymmentä vanhempi. Koen olevani nätti, iloinen olen perusluonteeltani.
Eläimet ovat lähellä sydäntäni.
Olen kiltti, tunnollinen..
Saan paljon huomiota miehiltä. Bussikuskit pyytävät treffeille, lapsuuden koulukaverit pyytävät treffeille, varatut kehtaavat roikkua ja työkaverit flirttailla, kaupan kassajonostakin pääsen treffeille.
Käytin aikaisemmin aikaani tutustuakseni ihmisiin mutta petyin toistuvasti. Melko nopeasti kävi keskustelu miesten puolelta pelkkään seksiin tmv.
Jossain vaiheessa luovutin. Koen nyt olevani yksinäinen, välillä tuntuisi että alentuisin edes treffeille nöyryytettäväksi uudelleen, jotta en olisi niin yksin. Itse en näitä treffikavereita valinnut. Suostuin joka kerta kahville, syömään tmv kun kutsu kävi, läheisten kannustamana.
Minulla on oma elämä. On työ satojen ihmisten parissa. On ystävä. Lasten kanssa hyvät välit ja yksi heistä kotona vielä asuukin. Lapseni ovat hyvin pärjääviä.
Mutta kova kaipuu olisi löytää tasapainoinen ja ihan tavallinen mies tapailun merkeissä. Kaipaan löytäväni elämänkumppanin, jonka kanssa saisi olla oma itsensä ja elää tavallista arkea iloineen ja suruineen vielä joku päivä.
Yksin on ok, mutta en ole onnellinen näin.
Treffipalstalla olen ollut joskus. Sinne palasin parin vuoden tauon jälkeen ja samat ihmiset siellä pyöri. Samoin toisessa palvelussa. Joten niihin en enää lähde.
Baareissa en yksin juokse, sitäkin koitin ja ei ole mun juttu.
Olispa lottovoitto törmätä ihan tavalliseen, rehelliseen, itsestään huolehtivaan mieheen.
No, jätän tän tänne, olispa voinut samat ajatukset vaikka paperille raapustaa, mutta tällä tavoin tämmöinen yksinäinen on ehkä jollekkin olemassa. Ehkä joku ymmärtää tuon ajatukseni ytimen.
Olen neljäkymmentä täyttävä, hoikka pieni nainen. Tosi nuorekkaan näköinen, edes työkaverit eivät usko että olen kolmeakymmentä vanhempi. Koen olevani nätti, iloinen olen perusluonteeltani.
Eläimet ovat lähellä sydäntäni.
Olen kiltti, tunnollinen..
Saan paljon huomiota miehiltä. Bussikuskit pyytävät treffeille, lapsuuden koulukaverit pyytävät treffeille, varatut kehtaavat roikkua ja työkaverit flirttailla, kaupan kassajonostakin pääsen treffeille.
Käytin aikaisemmin aikaani tutustuakseni ihmisiin mutta petyin toistuvasti. Melko nopeasti kävi keskustelu miesten puolelta pelkkään seksiin tmv.
Jossain vaiheessa luovutin. Koen nyt olevani yksinäinen, välillä tuntuisi että alentuisin edes treffeille nöyryytettäväksi uudelleen, jotta en olisi niin yksin. Itse en näitä treffikavereita valinnut. Suostuin joka kerta kahville, syömään tmv kun kutsu kävi, läheisten kannustamana.
Minulla on oma elämä. On työ satojen ihmisten parissa. On ystävä. Lasten kanssa hyvät välit ja yksi heistä kotona vielä asuukin. Lapseni ovat hyvin pärjääviä.
Mutta kova kaipuu olisi löytää tasapainoinen ja ihan tavallinen mies tapailun merkeissä. Kaipaan löytäväni elämänkumppanin, jonka kanssa saisi olla oma itsensä ja elää tavallista arkea iloineen ja suruineen vielä joku päivä.
Yksin on ok, mutta en ole onnellinen näin.
Treffipalstalla olen ollut joskus. Sinne palasin parin vuoden tauon jälkeen ja samat ihmiset siellä pyöri. Samoin toisessa palvelussa. Joten niihin en enää lähde.
Baareissa en yksin juokse, sitäkin koitin ja ei ole mun juttu.
Olispa lottovoitto törmätä ihan tavalliseen, rehelliseen, itsestään huolehtivaan mieheen.
No, jätän tän tänne, olispa voinut samat ajatukset vaikka paperille raapustaa, mutta tällä tavoin tämmöinen yksinäinen on ehkä jollekkin olemassa. Ehkä joku ymmärtää tuon ajatukseni ytimen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ymmärsin heti ytimen. Minua taas, vaikka palkinto olenkin, ei kukaan koskaan kysy treffeille, ei missään. Luulen että oon liian pelottavan seksikäs ettei ne uskalla.
Oletpa omituisesti onnistunut sitten löytämään kaikki ne vain seksin perässä olleet miehet, aika huono tuuri sinulla. Miten olet joutunut pettymään suhteissasi muuten?
Sanoppa muuta. Kaikki mahdolliset kysymykset esitin itselleni tässä vuosien aikana, kun näin käynyt.
Kaksi pitkää suhdetta on ollut ja yksi lyhyempi, tuommoinen kahden vuoden. Ei niissä sen kummempaa draamaa ollut, ne miehet vaan eivät oikein osanneet olla sitten parisuhteessa. Keskityin hoitamaan lapset ja kasvatin heidät sitten yksin. Aloin käydä uudemmin treffeillä pitkän yksinolon jälkeen, mutta kuten tuolla mainitsin niin ei onnistunut. On tässä asiaa tuttujen kanssa ihmetelty. Toivosta ei sais kuulemma luopua. Tulin tätä tänne setvimään, jospa tuntemattomilla olisi jotain uutta näkökantaa asiaan.
Onhan tämä 39 ikä tietysti eri asia kuin silloin kun oli 18. Jotenkin tuntuu että miehiäkin on satutettu, ovat rikkinäisiä tai pelkän seksin perässä. Eronneita tällä ikää ja erossa lapsistaan.
Kuvittelin silti että hekin kaipaavat tasapainoisen ja hyvän parisuhteen.
39 on eri asia kuin 18, kyllä, mutta ei mitenkään paljon vielä, pikemminkin päinvastoin, voisi jopa sanoa että ihminen parhaassa iässään.
Kauhean hankala arvuutella miksi asiat ovat menneet pieleen ja olet onnistunut löytämään ne miehet jotka eivät oikein sovellu parisuhteeseen, ainakaan sinun kanssasi. Ehkä siis sinun olisi hyvä tarkastella sitä, mitä kaipaat mieheltä kumppanina? Millaisia asioita kaipaat ja kuinka suurissa määrin? Mitä asioita taas et kaipaa ja mitä asioita et aio laisinkaan sietää? Sellaista seulontaa, jotta selvittäisit itse itsellesi millaisia asioita haluat ja millaisia et halua, josko se auttaisi sitten tekemään parempia valintoja sulhoehdokkaiden osalta?
Nämä ovat itselleni täysin selvät. Mutta treffien myötä kun koittanut tutustua niin melkein kolmansilla treffeillä alkanut tulla selväksi, ettei samoista syistä oltukkaan liikkeellä ja se seksi siellä usein päällimmäisenä ollut sitten ehdokkailla.
Varsin mukavan tuntuisia ovat kahveelle, syömään, lenkille tai leffaan ehdottavat olleet..
Sitten kun noita seksipuheita alkaa tulla, exiä haukutaan, lasten kanssa suuria ongelmia tai useilla tää olen eroamassa, mutta asun vielä tulevan exän kanssa.. Niin iskee se sama ajatus: miksi tuhlaavat aikaani? Enkö ansaitse parempaa?
No hyvä, sitten asiat ovat reilassa ja tiedät prikulleen mitä et halua, se on tärkeintä.
No ehkä seksi on miehille keskimäärin tärkeämpää, ainakin siis ilmaisun tasolla ja siksi nousee puheissa nopeasti esille. Toki voivat tietysti olla myös vain seksiä vailla, mikä on huono juttu, varsinkin jos ovat antaneet ymmärtää etsivänsä kunnon parisuhdetta. Ymmärrän pettymyksesi, valhettaha tuommoinen ihan selvästi on.
Sen voi melkein kirkossa kuuluttaa, että jos exää on tarpeen haukkua ja/tai välit lasten kanssa eivät ole kunnossa, ei miehessäkään kaikki ole kunnossa. Eikä sen puoleekaan olisi naisessakaan, vastaavilla kriteereillä. Tuo edellä sanottu perustuu omiin kokemuksiin ja ystävien kertomaan, eli ei ole yleispätevä, mutta uskallan väittää, että on vahvasti totuuden jäljillä useimmiten.
Ehkä se hyvä kysymys olisi että miten onnistut löytämään juuri ne rikkonaiset miehet? Miksi? Miten ja mistä heidät löydät?
Samat ihmisetkö sielläkin pyörii? Harmillista se on ei kunnon seuraa saa.
Jep, oli yllätys kun samoilta alkoi tulla viestejä noissa alustoilla. Ja surullista kun osan viestit oli tismalleen aamat kuin kaksi vuotta taaksepäin..
Ihan tavalliseen?
Ei ole sitten suuret vaatimukset hänellä.
Hyvää yötä
Niin, minulla. Mikä nyt on sitten ns tavallinen. Luotettava, ymmärtävä, itsestään välittävä, rauhallinen, hymyilykään pahitteeksi olisi. Ja se että ymmärtää ne pienet ilot, elämän suurienkin pettymysten keskellä. Jaksaisi olla läsnä läheisilleen. Semmoinen olisi turvallinen mies mulle. Tavallinen.
Minulla sama kohtalo jäätyäni leskeksi.Yksin ollaan.
Tiedän, että tässä maassa on paljon kohtalontovereita, syystä tai toisesta. Lämpimiä ajatuksia sinulle ❤️