Onko mies menettämässä kiinnostustaan?

Tapasin pari kuukautta sitten jätkän ja ollaan nähty muutamia kertoja, hän on intissä (eli nähdään muutaman viikon välein.) Heti aluksi hän viestitteli aktiivisesti ja käytiin pitkiä keskusteluja ja juttua riitti, vaikutti todella kiinnostuneelta. Hän ehdotti itse aina seuraavaa tapaamista, kun hän pääsee lomille. Hän teki sitten oharit viime kerralla sinä päivänä, kun meidän piti nähdä, koska tuli kipeäksi, mutta ehdotti kuitenkin heti, että nähdään hänen seuraavilla lomilla.

Olen nyt hieman hämillään, kun ohareiden jälkeen hän vastailee harvoin ja lyhyesti eikä aloita keskustelun aiheita, enkä itse kuitenkaan haluaisi kokoajan pitää yksin keskustelua yllä. Ei olla puhuttu mitään seuraavasta tapaamisesta hänen ehdotuksensa jälkeen, joten oletanko vain, että se sovittu juttu pitää edelleen?
14208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miksi et kysy suoraan häneltä? Ihan vaan laittaisit viestillä, että haluatko vielä nähdä ja onko siellä kiirettä, kun ei tuota keskusteluakaan enää tule samalla tavalla kuin aiemmin.
Tiedän että se on hankalaa. Mutta näinpä pääsisit epätietoisuudesta 😊 ja vastaus ei välttämättä ole se mitä haluat kuulla tai sitten on ja siellä on vain kiire 😊 kysymällä rohkeasti, asioihin saa selvyyden.

Itse kysymykseen on tosi hankala vastata,mutta yleensä itse sitä tietää kaikkein parhaiten, missä mennään jos tosiaan radikaalisti käytös on muuttunut.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta :)

    Päätinkin tehdä juuri niin, kuin ehdotit. Laitoin hänelle viestiä ja viivästyneet vastaukset kuulemma johtuvat kiireistä. Kysyin myös, että näemmekö vielä sovittuna aikana, mutta hän ei vastannut siihen mitään. Vastailu on tosin hiipunut vielä enemmän, kuin aijemmin. En tiedä mitä tästä pitäisi yrittää päätellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta :)

    Päätinkin tehdä juuri niin, kuin ehdotit. Laitoin hänelle viestiä ja viivästyneet vastaukset kuulemma johtuvat kiireistä. Kysyin myös, että näemmekö vielä sovittuna aikana, mutta hän ei vastannut siihen mitään. Vastailu on tosin hiipunut vielä enemmän, kuin aijemmin. En tiedä mitä tästä pitäisi yrittää päätellä.

    Vaikea sanoa. Voithan laittaa sitten viestillä, että jos et osaa vastata tuohon näemmekö me vai ei. Että näemmekö nyt enää ollenkaan. Laita vaikka viesti että Kunhan saisit selvyyden tilanteeseen niin osaat toimia sen mukaan, jos hän ei halua enää nähdä oikeasti, niin sanoisi suoraan, koska silloin hän ei ainakaan jätä sinua roikkumaan asian kanssa ja pääset käsittelemään asian ja jatkamaan omaa elämää.

    Mua inhottaa sun puolesta nyt, että ei osannut tuohon vastata, tai ei halunnut tms. Se kertoo jo aika paljon sinäänsä ihmises Koska miksi nyt ei vaan olisi vastannut.

    Äänestä

  • Ihastuja_addikti kirjoitti:

    Siis kertoo aika paljon jo ihmisestä miten hoitaa asiat jos ei osaa/voi/pysty vastata noin yksinkertaiseen kysymykseen.

    Että kun maailmassa on paljon vaikeita asioita mitä täytyy osata puhumalla selvittää, paljon vaikeampi kuin tuommoinen kysymys, että miten paljon tulisi muitakin ongelmia puhumattomuuden takia jatkossa. Tämä on vain mun mielipide. Ihmistä en tunne niin en ala spekuloimaan syitä tähän.
    Mutta "joo" tai "ei" ei ole mun mielestä vaikea vastata sellaiseen kysymykseen, että nähdäänkö.

    Äänestä

  • Ihastuja_addikti kirjoitti:

    Vaikea sanoa. Voithan laittaa sitten viestillä, että jos et osaa vastata tuohon näemmekö me vai ei. Että näemmekö nyt enää ollenkaan. Laita vaikka viesti että Kunhan saisit selvyyden tilanteeseen niin osaat toimia sen mukaan, jos hän ei halua enää nähdä oikeasti, niin sanoisi suoraan, koska silloin hän ei ainakaan jätä sinua roikkumaan asian kanssa ja pääset käsittelemään asian ja jatkamaan omaa elämää.

    Mua inhottaa sun puolesta nyt, että ei osannut tuohon vastata, tai ei halunnut tms. Se kertoo jo aika paljon sinäänsä ihmises Koska miksi nyt ei vaan olisi vastannut.

    Niin, en ymmärrä miksi asioista ei voi keskustella ja vastata niinkin yksinkertaiseen viestiin. En kuitenkaan haluaisi toista patistaa ja pakottaa väkisin puhumaan asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Minusta tuntuu kuin lukisin omasta elämästämme. Muistan vaan kuinka pahalta se tuntui odottaa. Toista ei näy eikä sitä viestiä tule. Sitten kun se lopulta tulee pitäisi olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Siitä tulee arvoton olo. Lopulta sitten kun oli erottu . Niin mikä tunne kun elämään tulikin mies joka vastasi viesteihin tuli jos lupasi. Toki intti aikaa ollaan nuoria ja vaatii molemmilla kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Mutta ei se ole liikaa pyydetty että ilmoittaa. Se on perus toisen kunnioitusta. Jos hän ei puhu tai selitä käytöksensä syytä. Mieti kuinka hän kohtelee sinua sitten jatkossa.

    Joo. No tuo puhuminen tulee vaan olla kunnossa jo suhteen alussa. Jos siihen ei pysty, niin sitten sun pitää miettiä omalle kohdalle, että onko se puhuminen tärkeää vai kelpaako se, että kun ei jostain syystä saa suuta auki, niin vetäännytään ja ollaan hiljaa. Sun kysymys oli niin helppo kuin voi olla. Jos hänellä on mietittävää ja haluaa tilaa/aikaa miettiä,haluaako nähdä,niin senkin voisi ilmaista... Toki tilaa pitää antaa jos toinen pyytää. Mutta nyt ei taida olla kyse siitäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minusta tuntuu kuin lukisin omasta elämästämme. Muistan vaan kuinka pahalta se tuntui odottaa. Toista ei näy eikä sitä viestiä tule. Sitten kun se lopulta tulee pitäisi olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Siitä tulee arvoton olo. Lopulta sitten kun oli erottu . Niin mikä tunne kun elämään tulikin mies joka vastasi viesteihin tuli jos lupasi. Toki intti aikaa ollaan nuoria ja vaatii molemmilla kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Mutta ei se ole liikaa pyydetty että ilmoittaa. Se on perus toisen kunnioitusta. Jos hän ei puhu tai selitä käytöksensä syytä. Mieti kuinka hän kohtelee sinua sitten jatkossa.

    Tällainen kohtelu ei kyllä kovin paljoa houkuttele jatkossakaan ja sitä olisi todennäköisesti sitten tiedossa. Ikävää, kun ihastun todella harvoin kunnolla ja nyt kun niin kävi ja huonoja merkkejä ilmaantuukin, on aika vaikea päättää että, jääkö vai lähteekö suosiolla ajoissa ja jättää toisen rauhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onhan se rankkaa. Varsinkin muuten hyvä olla toisen kanssa. Mäkin luulin että mies oli ihan tosissaan kanssani esitteli perheelle ja kaikkea. Oikeasti se on niin pieni asia joka voi tulla valtavaksi jos se ei toista kiinnosta. Toivottavasti saatte puhuttua.

    Äänestä

Tututulta kuulostaa. Ei hyvin käynyt. Alapa katella muita.

Äänestä

Kävin 6 kk intin yli 10 vuotta sitten. Vihasin sitä laitosta ja kyllästyin niihin ainaisiin pakollisiin rutiineihin. TJ 20 alkoi olemaan sellaista että halusin todellakin sieltä jo pois. Kun muut ryyppäsivät iltalomilla ja viikonloppuisin niin olin itse aivan naatti enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Se laitos masensi suoraan sanottuna. Takaisin en ikinä mene. Ei ole ihme jos poikaystäväsi on passivoituneessa tilassa.

Äänestä
  • Tämänkin ymmärrä. Se ei kaikille sovi ja eri ihmiset ottaa asiat eri tavalla. Silti tuommoisessakin tilanteessa, ystävällisesti voisi sanoa mistä kiikastaa,vaikka suoraan että nyt just ei jaksa eikä pysty mihinkään,ettei toinen ole ihmeissään ja miettii päänsä puhki.

    Äänestä

  • Kyllä hän on puhunut intistä, että ei voisi vähempää kiinnostaa olla siellä ja se uuvuttaa ihan puhki varsinkin, kun pääsee lomillekkin niin harvoin.

    Äänestä

Tapailuvaiheessa ei voi takertua toisiin ihmisiin. Se on ahdistavaa. Kevyt tapailu=tutustumista. Eli ei tiedetä kiinnostutaanko vakavasti vai ei koska ei tiedetä vielä mitään toisesta. Tuotteen pyörittely kaupassa ei ole ostopäätös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tapasin pari kuukautta sitten jätkän ja ollaan nähty muutamia kertoja, hän on intissä (eli nähdään muutaman viikon välein.) Heti aluksi hän viestitteli aktiivisesti ja käytiin pitkiä keskusteluja ja juttua riitti, vaikutti todella kiinnostuneelta. Hän ehdotti itse aina seuraavaa tapaamista, kun hän pääsee lomille. Hän teki sitten oharit viime kerralla sinä päivänä, kun meidän piti nähdä, koska tuli kipeäksi, mutta ehdotti kuitenkin heti, että nähdään hänen seuraavilla lomilla.

Olen nyt hieman hämillään, kun ohareiden jälkeen hän vastailee harvoin ja lyhyesti eikä aloita keskustelun aiheita, enkä itse kuitenkaan haluaisi kokoajan pitää yksin keskustelua yllä. Ei olla puhuttu mitään seuraavasta tapaamisesta hänen ehdotuksensa jälkeen, joten oletanko vain, että se sovittu juttu pitää edelleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu