Helluntailaisuudessa yleinen tapa eksyttää on antaa Raamatun keskeisille käsitteille väärä merkitys ja sisältö.
Hellarit kikkailevat sanalla evankeliumi rajaamalla se vain pelkkään julistukseen.
Evankeliumin ydinasia on totteleminen ei pelkkä uskominen, kuten hellarit hokee,
Esim. evankeliumin totteleminen tarkoittaa ihmisen kastaminen Kristityksi syntinen anteeksisaamiseksi ja perisynnin kirouksen kumoamiseksi Jeesuksen opetuslapseksi Pyhän Hengen lahjan saajaksi.
Helluntailailaiset uskottelevat, että pelkkä uskominen pesee synnit pois, synnyttää ihmisen uudeksi vedestä ja Hengestä.
Raamatun mukaan ne asiat on Jumalan tekoja Kristillisessä kasteessa.
Lyydian totteli kuulemaansa evankeliumia ja totteli kun opetuslapset käskivät kastamaan koko perheen ja itsensä syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
Raamatun aikana vasta Kristukseen kasteessa liitettyjä alettiin kutsua uskovaisiksi ja Kristityiksi. Kristitty tarkoittaakin kasteessa Kristukseen liitettyä.
Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille NAISILLE.
Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUNTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "JOS TE PIDÄTTE MINUA HERRAAN USKOVAISENA, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
Uskovaisena=kreikaksi "pistos"
Kristukseen kasteessa liitettyjä alettiin kutsua uskoviksi, kreikaksi "pistos"
Uskovaksi tuleminen = Kastetuksi tuleminen, eli Kristityksi tuleminen
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.
" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Pyhä Henki annetaan vasta kasteessa synneistä pestyyn sydämeen lahjaksi.
Ei synnin ja helluntailaisten villistevien epäpyhinen hurmoshenkien sekaan.
Hellarit kikkailevat sanalla evankeliumi rajaamalla se vain pelkkään julistukseen.
Evankeliumin ydinasia on totteleminen ei pelkkä uskominen, kuten hellarit hokee,
Esim. evankeliumin totteleminen tarkoittaa ihmisen kastaminen Kristityksi syntinen anteeksisaamiseksi ja perisynnin kirouksen kumoamiseksi Jeesuksen opetuslapseksi Pyhän Hengen lahjan saajaksi.
Helluntailailaiset uskottelevat, että pelkkä uskominen pesee synnit pois, synnyttää ihmisen uudeksi vedestä ja Hengestä.
Raamatun mukaan ne asiat on Jumalan tekoja Kristillisessä kasteessa.
Lyydian totteli kuulemaansa evankeliumia ja totteli kun opetuslapset käskivät kastamaan koko perheen ja itsensä syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
Raamatun aikana vasta Kristukseen kasteessa liitettyjä alettiin kutsua uskovaisiksi ja Kristityiksi. Kristitty tarkoittaakin kasteessa Kristukseen liitettyä.
Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille NAISILLE.
Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUNTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "JOS TE PIDÄTTE MINUA HERRAAN USKOVAISENA, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
Uskovaisena=kreikaksi "pistos"
Kristukseen kasteessa liitettyjä alettiin kutsua uskoviksi, kreikaksi "pistos"
Uskovaksi tuleminen = Kastetuksi tuleminen, eli Kristityksi tuleminen
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, USKOVIKSI tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.
" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Pyhä Henki annetaan vasta kasteessa synneistä pestyyn sydämeen lahjaksi.
Ei synnin ja helluntailaisten villistevien epäpyhinen hurmoshenkien sekaan.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Helluntailaisuus on antikristillinen Amerikasta tänne 1920- luvulla lähetetty eksyttäväinen harhaoppinen uskonlahko.
"Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä,"
Jenkkilän opeilla, hurmoskokemuksilla, selälleen kaatamisella, glossolalialla, ennustuksilla, valeparanemisissa, lupauksilla taivaspaikoista, ihmeillä ja tunnusteoilla, rukouspalveluksilla, ihmistä on helppo vietellä eksytykseen. Sitä hellarit tekevät.
Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.
Aloittaja, sinut on kastettu saatanan omaksi luterilaisen rituaalin kautta.
Anteeksi, siis Jeesuksen omaksi. Olethan uskova
Kristityt uskovat todeksi Jumalan sanan käskyt ja lupaukset ja luovuttavat lapsensa ehdoitta Jeesuksen sanan mukaisin kastevaltuuksiin Jeesuksen opetuslapseksi.
Mark. 9:37
"Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt".
Helluntailaisissa on kristinuskolle vieras henki, mikä herjaa työkseen lapsien kastamista Jeesuksen omaksi.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
"tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
Parannus eli kääntyminen tarkoittaa mielen muutosta eli syntisyyden vuoksi Jumalan puoleen kääntymistä, jotta Jumala pesisi kasteesa ne synnit pois perisynnin kadotustuomio mukaan lukien ja lahjoittaisi kasteessa puhtaaseen sydämeen lahjaksi uskon Hengen sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."
Kastaminen Kristityksi tapahtui heti Pietarin puheen jälkeen, eivät ne ihmiset sitä ennen mitään erityisä parannuksen tekoja menneet tekemään kelvatakseen kastettavaksi, kuten hellunaitailaiset valehtelee ja eksyttää.
Kristillinen kaste on syntisten kaste, koska kaikki ihmiset ovat syntisiä heti tähän maailmaan syntyessään. Senkin valheen henkiin kietoutuneet helluntailaiset kieltää kokonaan.
Room. 5:12
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
Miten vauva nämä tekee ennen kastetta?
Sodomia-tohtori älköön vaivautuko vastaamaan tähän.
Thayer's Greek Lexicon
Sana ....Repent/Parannus
REPENT/PARANNUS KASTEEN EDELLÄ =mielen muutos,
syntisenä Jumalan puoleen kääntymistä, jotta Jumala lupauksensa mukaan pesisi kasteessa synnit pois ja lahjoittaisi iankaikksien elämän, uskon Hengen lahjan sydämeen asuvaiseksi, uuden liiton sinetiksi.
Strongin koodi 3340
μετανοεω
metanoeo met-an-o-eh'-o
"For the promise is unto you, and to your children."
Aadam ja Kristus
12 Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
12 Wherefore, as by one man sin entered into the world, and death by sin; and so death passed upon all men, for that all have sinned:
"Jeesus: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin sen ottaa lapsi vastaan, ei sinne päse sisälle ollenkaan." Jumalan valtakunta tarkoittaa syntien sovitusta ja Pyhän Hengen lahjaa.
mieli ja sydän on valmiiksi avoin ottamaan kasteessa vastaan Pyhän Hengen lahjat ja ominaisuudet. Lapsi on kaikista paras ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan, syntien sovituksen ja Pyhän Hengen lahjan kasteessa.
Maan päällä se tapahtui Jeesuksen "koskeuksessa", jonka jälkeen lapsi alkoi uskomaan Jeesuksee.
Nyt Jeesus on taivaassa.
Jumalan valtakunnan vastaanottaminen tapahtuu niin lapselle kuin aikuiselle kasteessa, silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan asuvaiseksi, eli sisällisesti teissä.
Sillä teille ja teidän lapsille kasteen lupaus on annettu.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jotainhan sen lapsenkin on otettava vastaan, jotta pääsee sisälle sinneJumalan valtakuntaan Jumalan lapseksi.
Kasteen lahjat: syntien sovitus ja Pyhän Hengen lahja on luvattu meille ja meidän lapsille.
Älä kerro satuja!
Evankeliumin julistuksen ansiosta helluntaina miehet/veljet kääntyivät eli kokivat itsensä ja lapsensa syntisiksi kun saivat piston sydämeen ja heitä käskettiin kastamaan myös lapsensa syntien pois pesemiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi puhtaaseen ja pestyyn tyhjään sydämeen. Kasteita tehtiin valelemaalla tai pirskoittamalla kaikkien perheenäsenten päälle miesten kotona perhekunnittain.
Juulaisten pyhille lammikoille meno olisi tietänyt kivityskuolemaa.
Ja 3000 ihmisen vieminen Jordanille kastettavaksi olisi vienyt aikaa monta päivää.
3000 ihmisen kastaminen ei sillä tavalla olisi tapahtunut yhden iltapäivän aikana, kun 3000 ihmistä kastettiin syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi Pietarin puheen jälkeen.
Ihmisen sisällä ei saa olla valmiina mitään helluntailaisten kaatohenkiä ja kundaliinivoimia, ei sinne silloin sisälle mitään taivaan lahjoja ja Henkeä silloin voida vuodattaa, koska siellä on asukkaat jo valmiina.
Joka ei luovu KAIKESTA, mitä hänellä on, ei voi olla otollinen Jeesukselle.
Jokainen istutus mikä ei ole Taivaan Isän tekemä on ensin Juurinensa revittävä pois, jotta sydämeen mitään taivaan lahjoja voidaan vuodattaa. Leili on oltava tyhjä ja puhdas.
Olihan Jerusalemissa esim. Pedestan-lammikko ja tuhansia Mikve-kastealtaita.
>>>heitä käskettiin kastamaan myös lapsensa<<<
Missä Raamatun jakeessa näin käskettiin?
Lähetyskäsy matteuksen evankeliumissa kattaa lapsetkin
Mikve-pesut kokonaan veden alla oli intiimialueiden pesuja lihan saasta pesuja kuukautisen ja yhdynnän vuoksi.
Juutalaisilla on toinen ns. kahluuallas, jossa oli matala vesi ja se käveltiin päästä päähän lapset sylissä. Se oli sama tapahtuma kuin koko kansan kaste Punaisen Meren ylityksen aikana.
Monet ei edes tiedä, että sotaorvot vieraheimoiset tytyt kastettiin lapsena Juutaiseen uskoon Jumalan lapsiksi paljon ennen Johanneksen ja Jeesuksen aikakautta vanhan liiton aikana. Lapsien kastaminen uuden liiton jäseniksi oli Juutalaisille täysin selvä asia.
Juutalaisten pyhille lammikoille kristityillä ei väväruskosilla ei ollut mitään asiaa mennä omia kasteitaan tekemään.
Vähemmästäkin Jumalan pilkasta olisi kivitetty kuoliaaksi.
Juutalaisten Mikve-UPOTUSkaste.
Esikuva kristittyjen upotuskasteesta!!!
Kastealtaassa pitää olla vettä vähintään 740 litraa.
Mikveen upottautuu myös juutalaisuuteen kääntyvä henkilö. Juutalaisen lain mukaan mikven vesi pesee kääntyvän entisestä elämästä ja vedestä noustessaan hän on "kuin vastasyntynyt lapsi". Erään tulkinnan mukaan kristinuskon kasteperinne periytyy juuri mikvestäkenen mukaan?.
tompelien tarinoihin ei ole syytä kommentoida tämän enenmpää.
Helluntailaisuus syntyi Israelissa n. 2000 vuotta sitten Golgatalla,
kun Jumala itse oli Kristuksessa Jeesuksessa ja sovitti ihmiskunnan
synnin vuodattamalla oman pyhän taivaasta tulleen verensä meidän
syntiemme anteeksi antamiseksi ja anteeksi saamiseksi uskon kautta
Häneen, Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Uskosta osaton ihminen on Saatanan vallassa ja ilman Jumalaa
ja ilman Kristusta Jeesusta ja siksi ilman toivoa maailmassa (Ef 2:12).
Siksi Raamattu kehottaa jokaista ihmistä kääntymään Jumalan
puoleen ja tulemaan Jeesuksen Kristuksen luokse.
Ihminen saa synnit anteeksi kääntymällä pois Saatanan vallasta
Jumalan puoleen ja uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Se tapahtuu ennen kastetta (Apt 26:18, 10:43-48, 11:17, 15:7-9).
Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen (Room 3:26).
Vanhurskautettu ihminen on jo saanut synnit anteeksi. Hän ei
ehdi kasteelle ennen kuin Jumala on jo vanhurskauttanut hänet.
Usko Jeesukseen vanhurskauttaa ihmisen välittömästi. Kasteelle
menevä ihminen on näin saanut jo kaikki synnit anteeksi.
Saatanan vallassa olevaa ihmistä Raamattu ei käske kastaa,
eikä heitä kastettu apostolisena aikana. Ihmisen on ensin
käännyttävä Jumalan puoleen uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Sitä parannuksen teko itse asiassa on ja sitä Raamattu tarkoittaa
parannuksella. Se on kääntymys sydämessä Jumalan puoleen
uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen (Matt 15:8, 2 Kor 3:16).
(Puhun aikuisista tässä yhteydessä. Lapset ovat sellaisenaan
Jumalalle otollisia)
Sitten Jumalan puoleen kääntynyt synnit anteeksi saanut Jeesukseen
uskova ihminen kastaa itsensä Kristuksen kuolemaan, hautaukseen ja ylösnousemukseen osallisuuteen kasteen hautaan (upotuskaste).
Kaste on hautaustoimitus Raamatun ilmoituksessa (Kol 2:12,
Room 6:1-7).
Sitten tälle kastetulle uskovalle Jeesus lupaa Pyhän Hengen lahjaksi.
Jeesus itse tulee Pyhässä Hengessä uskovan luokse ja uskovaan
ja hallitsee uskovaa Pyhässä Hengessä. "Minä teissä".
Apostolit saivat Pyhän Hengen ensimmäisenä helluntaipäivänä.
Tämä Henki on kuitenkin luvattu jokaiselle uskovalle seurakunta
rajoista ja aikakausista riipppumatta.
Kaikissa uskovien yhteyksissä näistä asioista ei ole opetettu eikä
opeteta ollenkaan, tai opetetaan väärin. Jumala tahtoi palauttaa
totuuden Pyhästä Hengestä uskovien yhteyteen, jotta Hän pääsisi
hallitsemaan lopun ajan uskovia ja tekemään omaa työtään heissä
ja heidän kauttaan sielujen pelastumiseksi. Hengellinen työ on
näin ollen Herran työtä meissä mikäli Pyhä Henki hallitsee meitä.
Siksi Hän vuodatti Pyhän Hengen voimakkaasti vilpittömiin Häntä
etsiviin uskoviin Los Anglesissa Azuza kaudulla viime vuosisadan alussa.
Tästä syntyi sitten helluntailaisuus koska nämä uskovat savustettiin
ulos heidän seurakunnistaan. Heitä ei siis hyväksytty heidän omissa
seurakunnissaan.
Ja Jumala oli ja on aloituksen tekijänä sovituksessa Golgatalla ja
näissä Pyhän Hengen asioissa. Helluntailaisuus on siis Jumalasta ja
Jumalan aikaansaannos. Siksi juuri sitä maailma, joka on Pahan
vallassa, vastustaa ja vihaa.
Mvh J - K
helluntailaisuus kyllä tuotiin parin sodomiaa harjoittavan miehen tuomana, ja
helluntailaisuuden alku on Azusankaduun slummissa.
perustajat sai melko pian tuomionkin , kun tämä miespari löydettiin ammeesta harjoittamasta ihan muuta kuin rukousta . . . jne.
Et voi tuomita satoja miljoonia ihmisiä muutaman harvan synneistä.
Niin ei Jumala ainakaan tee. Helluntailaisuus on syntynyt Israelissa
Golgatalla ja yläsalissa. Voit lukea siitä Raamatusta Joh 14-16 luvut
sekä Apostolien teot 1-2 luvut.
Sinä puhut Azuza kadun vilpittömistä uskovista halveksien ja
syyttäen ja tuomiten. Niin ei Pyhä Henki tee. Hän rakasti näitä
ihmisiä ja vuodatti Pyhän Hengen heidän yhteyteensä ja heihin.
Tästä lähti helluntailaisuus.
Apostolien teot:
10:15 "Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala
on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi." "
11:9 "Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä
Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.'"
https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/439636182
Mvh J - K
siis nämä pastorit harjoittivat sodomiaa, ei vain yhden kerran, vaan
kokonainen elämäntapa, ja siis 1900 -luvulla EI synny mitään alkuseurakuntaa,
jäljitelmiä kylläkin, ja sitä jäljitelmääkin vielä muutettuna , osa raamatun asioista
poistettuna, siis helluntailaisuus ei tunnusta , eikä usko edes Jeesuksen sanaa evankeliumissa, siis KIELTÄVÄT raamatun sanaa , täysin huoletta.
helluntailaisuus on "väkevä eksytys", eihän se eksytys olisikaan, jos sen helposti huomaisi !
Mitä yhteistä on Kristuksella ja Parhamilla? Ei mitään.
Helluntailaisten on ihan turha kopioida tänne jakeita tuhansien vuosien takaa, koska Parhamin harhaisilla opeilla ja antikristuksen hengen voimalla Pentecostalismi eli Helluntailaisuus on perustettu 1900-luvun alun Los Angelesin punaisten lyhtyjen kadulla ja slummikortteleissa.
TÄNÄ PÄIVÄNÄ luterilaiset harrastavat tälläistä!
Homo- ja lesbopapit.
https://yle.fi/uutiset/3-12519394
Pride-tilaisuudet Helsingin Pride-viikon aikana.
https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutiset/pride_1
Sateekaariaate leviää.
https://areena.yle.fi/1-50846360
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17538475/taas-2-kirkkoa-muuttui-sateenkaari-kirkoiksi
Vauvakastettujen pitäisi ensin puhdistaa oma kirkkonsa ja sen lahkot!
Huomaan, että et ole perehtynyt helluntailaisuuteen etkä heidän julistukseensa.
Ehkä et ole käynyt yhdessäkään helluntailaisten kokouksessa kuuntelemassa julistusta.
Mutta esiinnyt täällä tietävänä??? Eikö se ole sinulle ongelma?
Sinun tulisi tutkia perusteellisesti helluntailaisuus ennen kuin ryhdyt tuomaan voimakkaita mielipiteitäsi helluntailaisuudesta. Minä olen tutkinut sisältäpäin.
Minä menin herätyksessä ollessani ensimmäisen kerran eläissäni helluntaiseurakunnan kokoukseen. Siellä julistettiin Jumalalta saatua sanaa, siis Jumalan sanaa, ei Parhamin eikä kenenkään muunkaan ihmisen oppeja. Tuossa kokouksessa Jeesus oli mukana, kosketti ja paransi minut. Viikko tämän jälkeen koin pelastuksen saman seurakunnan tilaisuudessa. Jumala vaati minua menemään siihen seurakuntaan. Jumalalla oli suunnitelma minua varten ja se alkoi toteutua juuri sen seurakunnan yhteydessä. Jos olisin jäänyt yksin, Jumalan suunnitelma ei olisi toteutunut kohdallani. Se toteutui ja toteutuu seurakunnan yhteydessä. 1 Kor 12. luku, Ef 2:22, 3:10, 13-19, 1:22-23, 5:30.
Eikö se olisi hullua jos Jumala pelastaisi ihmisen ja sanoisi hänelle: "Nyt on kaikki hyvin ja sinä pelastut, et tarvitse muita uskovia, pysy heistä erossa, pärjäät erittäin hyvin yksin".
Jumala ei sano niin vasta uskoon tulleelle Jumalan lapselle. Jo järkikin sanoo, että lapsi tarvitsee hoitoa ja toisen ihmisen apua. Ei vauva selviä yksin. Uskoon tullut ihminen on Jumalasta syntynyt Jumalan lapsi, Jumalan pienokainen, Jumala ei jätä lastaan yksin. Hän vie lapsensa seurakuntaan kasvamaan uskossa toisten uskovien Jumalan lasten kanssa.
Jokaisessa seurakunnassa on Jumalan kouluttamia hengellisiä isiä ja äitejä, jotka ottavat nämä Jumalan pienokaiset vastaan ja hoitavat heitä. Niin oli myös minun tapauksessa.
Olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle siitä, että Hän vei minut juuri helluntaiseurakuntaan.
Olen myös kiitollinen seurakunnalle, että he ottivat minut vastaan sellaisena kuin olin; Jumalan pienokaisena.
No miksi minä nyt näin kirjoitan? En tiedä mutta sen minkä kirjoitin, sen kirjoitin.
Mvh J - K
Noinhan juuri helluntailaisuudessa tapahtuu, niin kuin Sinä tuossa luentosi viimeisessä kappaleessa kirjoitat.
Asia on tismalleen Niin! Ja Aamen! Helluntailaisuudessa.
Augustinus oli antiikin merkittävin filosofi. Keskiajalla katolisen kirkon filosofia nimeltä skolastiikka vaikutti Lutherin raamatun tulkintaan. Kirkkoisien kirjoitukset ovat myös filosofiaa ja järjen uskoa. Järki ei pelasta ketään. Jeesus pelastaa.
Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Uskovaisen ainoa tunnustuskirja on Raamattu.
Tuhansia vuosia vanhan Juutalaisuuden pohjalta alkaneella kristinuskolla ja
100 v. sitten sodomiasta tavatun Jenkkimiehen keksimien uskonoppien kanssa ja henkien kanssa ei ole mitään tekemistä keskenään.
Jumala ei kehota millään lentokoneella kuljettaan henkeänsä,
"Sitä katsellessani tuli lännestä vuohipukki, koko maan yli, tuskin maanpintaa koskettaen, ja
sillä oli otsassaan mahtava sarvi" Dan: 8:
Helluntalaisuus on syntynyt 1700 luvulla Amerikassa perustetun evankelikaalisuuden pohjalta. Evankelikaalisuuden juuret ovat 1500 luvun Sveitsissä kun Hubmaier ei hyväksynyt Zwinglin näkemyksiä.
Usko tulee kuulemisesta.
Jeesus todisti, että synnit saa anteeksi uskomalla Häneen.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Ja siis myös perintöosa pyhitettyjen joukossa uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Pyhä Henki annetaan heille, jotka uskob´vat Jeesukseen Kristukseen.
37 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
( Joh 7)
Helluntaina n. 3000 miestä tuli uskoon kuultuaan evankeliumin julistamisen ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta ja nämä jotka ottivat evankeliumin sanat vastaan kastettiin.
Kastaminen ei ollut mikään ongelma, koska Jerusalemin temppeliin tulevia varten oli paljon puhdistumisaltaita, joissa kaste voitiin toteuttaa.
Pietari todistaa Korneliuksen kodin tapahtumista, kuinka siellä olleet ihmiset tulivat uskoon evankeliumin julistamisen Herrasta Jeesuksesta johdosta ja saivat Pyhän Hengen jo ennen kastetta.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. ( Apt 10)
Kun he olivat uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen.
15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" ( Apt 11)
Jumala puhdisti heidän sydämensä uskolla.
7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. ( Apt 15)
Uskoon tuleminen tapahtuu evankeliumin kuulemisesta.
Korneliuksen kodissakin tämä tapahtui Pietarin Pietarin julistaman pelastuksen evankeliumin sanan kuulemisen vaikutuksesta.
Antiokiassa:
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)
Antiokiassa Jeesukseen uskovia opetuslapsia alettiin kutsumaan kristityiksi.
Ja juuri mitä Jeesus todisti, uskomalla Häneen perintöosa pyhitettyjen joukossa.
Usko tulee kuulemisesta ja kuullun sanan vastaanottamisesta.
8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
( Room 10)
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen