Nyt on aikaa kulunut Finlandian ja Nobelin palkinnon jaosta, jospa palstalle kelpaisi ”kevyempikin” anti. Minä olen pitempään lukenut amerikkalaisen Julia Quinnin Bridgerton-sarjaa. Sarja kertoo 1800-luvun Ison Britannian kartanoelämästä kiinnostavasti. Kirjailija Quinn on opiskellut taidehistoriaa ja valmistunut lääkäriksi. Sain juuriluetuksi sarjan kahdeksannen kirjan nimeltä ”Väärä sulhanen”. Olipa romantiikkaa, ajan tapoja ja jännitystä kerrakseen!
Kirjoja kevään korvalla
Anonyymi-ap
20275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mukavaa, että joka makuun löytyy kirjoja. Muistuttaako kirjasarja
tv-sarjaa Downton Abbey ? Telkkarista tuli muuten eilen ensimmäinen
kartanoa esittelevä osa osa,
Downton Abbey kertoo 1900-luvun alkupuolen elämästä. Olen sen telkkarista katsonut.
Jos vertaat 1900-luvun alun elämää ja 1800-luvun elämää mitä eroa on ?
Fiktio on tosin fiktiota sekä kirjoissa että TV:ssä, mutta kuitenkin . . .
Sinähän voit itse tutkia, mitä eroa on noilla vuodisadoilla! Tietysti vuodet 1899 ja 1901 ovat aika lähellä toisiaan.
Anteeksi kiinnostukseni ajatuksiisi (kirjasarjan luettuasi)
Enpä olisi vaivannut sinua, jos olisin arvannut suhtautumisesi: "Tutki itse !"
Jo on aikoihin eletty..)) Kirjaketjutkin ovat muuttuneet tietämisen ja pätemisen paikoiksi.
Ennen oli sentään tilaa niille vaikutelmille, ajatuksille ja tunteille, mitä kirja lukijassa herätti.
Nyt omaa kiinnostumistaan ja osallistumistaan täytyy pyytää anteeksi ..))
Vai onko taas kyseessä väärinymmärrys, väärintulkinta, mitä täällä tietysti aina riittää ?
Vastaan kuitenkin aloitukseen, silläkin uhalla, että vastaan "väärin" ja tulen opastetuksi tai ohjeistetuksi.
En valittettavasti tunne tuota aloittajan nimeämää kirjailijaa enkä kirjasarjaa.
Vaikka vähän yksoikoisena tyyppinä harrastan hiukan toisenlaista kirjallisuutta, niin kyllähän "viihde on hyväksi", kuten telkkarissa kerrotaan..))
Kyllä laitoin nuo nimet muistiin, kirjan ja kirjailijan ja jos vastaan tulevat, voin hyvinkin tutustua.
Muuten, eikös taas jaettu kirjapalkinto: Runeberg-palkinto, jonka sai Marja Kyllönen kirjastaan "Vainajaiset".
Luin siitä esittelyn kun noita Finlandia-ehdokkaita listattiin, mutta se ei silloin tuntunut houkuttelevalta - siis minun pirtaani sopivalta.
Muutamia kirjoja on tullut luettua pienellä ajalla. Mikko Välkkilä: Mitä meistä jää (käsittelee maataloustuottajien ahdinkoa tänä päivänä) , Merete Mazzarella: Violetti hetki (muistelukirja kirjailijan veljestä ja tietysti omasta vanhenemisesta..)), Aila Meriluoto: En minä tähän pääty (Meriluodon kuoleman jälkeen julkaistu päiväkirjakirja), Antti Tuuri: Tangopojat (-60- luvulla Ruotsiin lähteneiden aikalaiskuvausta), Tommi Kinnunen: Pimeät kuut (täälläkin esitelty), Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous (nimi kertoo sisällön..)), Rosa Liksom: Väylä, Eduard Louis: Ei enää Eddy (kertoo köydyydestä ja päähenkilön identiteetin löytymisestä ja hyväksymisestä).
Jokainen näistä kirjoista vaatisi pitkän tarinan - siis tarinan siitä, miten ne vaikuttivat minuun, millaisia ajatuksia ja tuntoja ne herättivät.
Ajattelen, että jos joku olisi lukenut ja osaisi esitellä niitä niin, että "iso raati" esittelyn hyväksyisi ja siitä syntyisi sovinnollista keskustelua...))
demeter1
Kysyjä ei voinut tietää, että miltä vuosikymmeneltä lukemasi kirja on.
Aloituksessasi luki: "Sarja kertoo 1800-luvun Ison Britannian kartanoelämästä"
"Jokainen näistä kirjoista vaatisi pitkän tarinan - siis tarinan siitä, miten ne vaikuttivat minuun, millaisia ajatuksia ja tuntoja ne herättivät."
Kerro - !
Eikö itsestäsikin kuulostaisi vähän erikoiselta, että alkaisimme laittaa tänne listoja
lukemistamme kirjoista ja perään kehotus muille: Esitelkää nämä !
Sinähän olet itse lukenut kirjat joten olet mitä parhain esittelijä ja ainoa tuntojesi
tulkitsija. Anna tulla vaan kirja kerrallaan !
Juuri niin. Demeter tehköön itse aloituksia lukemistaan hienoista kirjoista! Miksine pitää ujuttaa aina muihin ketjuihin?
Mitä uutta kertoi Välkkilän kirja "Mitä meistä jää" maataloustuottajien ahdingosta ?
Olet oikeassa, Ano 14.24. Pelkkä listaus ei ole mitään, mutta ajattelinkin, että lista olisi kutsu..)) Että joku toinen ottaisi haasteen vastaan...
Tommi Kinnusen uusin, Pimeät kuut, on täällä esiteltykin. Sattumalta sen itsekin sain käsiini.
Olen lukenut Tommi Kinnuselta kaiken ja kyllä hän on minun luottokirjailijani, eikä tämäkään tuottanut pettymystä. Sujuva, konstailematon tyyli, ei tarvitse pähkäillä, lukea vain.
Itse tarina kyllä herätti vahvoja tunteita, etenkin nyt, kun sodan läheisyys, sen varjo heijastuu meidänkin arkeemme. Tässä kirjassahan elettiin sodan jälkeistä aikaa, säikytettyinä, ankaran puutteen alaisina.
Se sitkeys ja neuvokkuus, millä opettaja Elna Suorajävi luotsasi lapset opintielle oli kyllä vertaansa vailla, etenkin kun hän ei ollut terve. Olisiko ollut MS-tauti, se jäi kirjassa vahvistumatta ?
Dokumenteista päätelleen päähenkilöllä oli jokin kiinnekohta todellisuuteen, nykyisin kun ei näistä tiedä, kun fakta ja fiktio sekoittuvat.
Vähän taisi Tommi Kinnusen oma äänikin, opettajuus, paistaa tuon päähenkilön asenteissa, vai voiko olla niin, että poikkeusyksilöt osasivat jo silloin vetää rajat, olla taipumatta muiden tahtoon ja seurata lupaa kysymättä omaa linjaansa ?
Jäin myös miettimään, edellyttikö viran hoito niissä oloissa omien tunteitten, myös myötätunnon, syrjään laittamista. Että saattoi hukuttaa lapselta saadun kissanpennun, heittää lasten hyvästiksi jättäneet piirrokset takkaan, kirjoittaa kouluviranomaiselle, ettei tiettyä lasta, Jaakkoa, kannata ottaa kouluun muualle, kun hän ei opettajan mielestä siellä kuitenkaan pystyisi käymään.
Yhtä kaikki. Kirja oli kuitenkin ansiokas sellaisena kuin se oli ja onhan Kinnusella aina ollut näitä antisankareita kirjoissaan ja heitäkin hän on osannut kuvat niin, että ne ovat koskettaneet, jääneet mieleen, pistäneet miettimään.
Sitä kai kaunokirjat parhaimmillaan tekevät ?
Minulle kaikki oli uutta, Ano 17.05, tuosta maatalousyrittäjän arjesta, suurtiloista, karjatilasta tällä kertaa. Kilpailusta (muiden tuottajien kanssa), valvonnasta, lainsäädännöstä, byrokratiasta.
"Vapaan ammatin" harjoittaja on kaikkea muuta kuin vapaa. Eipä ihme, että niin monet lopettavat tilanpidon. Siitä on paljon uutisoitukin.
Onneksi kirjassa oli kuitenkin kevennyksenä romantiikkaa..)) Ja myös toivoa siitä, että asioihin voisi vielä saada muutosta lisääntyneen tietoisuuden myötä.
Arvostus maatalousyrittäjää kohtaan ainakin lisääntyi, eikä nytkään, hintojen noustua, tee mieli valittaa niistä. Kunhan vain yrittäjä, alkutuottajakin, saisi hintojen noususta osansa.
tuo äskeinen oli siis minun...
Lue aloitus uudelleen.
Minun kirjoistani useimmat ovat hiirenkorvilla!
Lisäksi rasvatahroja sivuilla.
Aloittajan kertoma kartanosarja ei ole tuttu, mutta kyllähän sen lajin kirjoja ja elokuvia on paljonkin tullut luetuksi ja katsotuksi. Monet ovat niin hyvin tehtyjä, että historian oppitunneistakin käyvät, voi saada uusia näkökulmia asioihin ja romantiikka antaa oman mausteensa. Mieleen tulee esimerkiksi kanadalaisen Mazo de la Rochen Jalna-sarja.
Demeterin mainitsemista Olen lukenut Mazzarellan kirjan, jonka suoruudesta ja itsekriittisyydestä pidän, hän antaa aina lukijoille hyvin paljon itsestään. Saman ikäluokan naisena on paljon samastumispintaa tässä elämänvaiheessa. Kinnunen on minunkin suursuosikkini, ei pettänyt tämä uusinkaan kirja, voin yhtyä Demeterin mielipiteisiin täysin.
Viimeksi lukemani kirja tarttui käteeni ihastuttavan kukkaiskantensa takia, Holly Ringlandin kirjoittama Alice Hartin kadonneet kukat. Tämä on australialaisen kirjailijan ensimmäinen romaani, hän on opiskellut luovaa kirjoittamista ja julkaissut lyhytmuotoista. Ringland varttui äitinsä trooppisessa puutarhassa Queenslandissa ja työskenteli alkuperäiskansojen parissa Australian autiomaassa. Nämä antavat pohjaa kirjan kasvituntemukselle ja Australian ainutlaatuisen autiomaan ja ihmisten kuvaukselle. Olin aivan lumoutunut kukiessani esimerkiksi auringonlaskujen ja nousujen kuvauksia, sateen herättämien kukkamerien loistoa. Kirjan päähenkilö Alicen lapsuus oli traaginen, mutta hän toipui sukunsa kukkatilan avulla, hän sai aivan erityisen suhteen kasveihin sukuperintönä. Kirjassa on raskaita sukusalaisuuksia, perheväkivaltaa ja petoksia, mutta ennenkaikkea kukkien luonnetta ja kauneutta, ja vaikeatkin asiat kauniisti kirjoitettu.
Kiitos tuosta esittelystä, Ramoona ! Syytösten (=mielistelijä, nuolija) pelossa jätän nyt kehut lausumatta, mutta kirjan, "Alice Hartin kadonneet kuka" pistän heti tilaukseen..))
Luin hyvän jutun rasismista. Piilorasisti naamioi rasisminsa talouslukuihin.