Olymppiakomitea vei juoksijoitten rahat

Anonyymi-ap

Annimari Korte pöyristyi kohupäätöksestä – lataa nyt täyslaidallisen yleisurheiluväen suututtaneesta rahasopasta

Annimari Korte sanoo, että Suomen urheiluliiton arvion mukaan hänen näyttönsä olisivat riittäneet heittämällä opetusministeriön urheilija-apurahaan. Olympiakomiteassa asia nähtiin toisin.

TÄYSIN ilman opetusministeriön urheilija-apurahaa tänä vuonna jäänyt aituritähti Annimari Korte on ällistynyt kohtelustaan.
Pika-aitojen SE-nainen kertoo jättäneensä päätöksestä oikaisuvaatimuksen perjantaina.
Apurahapäätöksistä vastaa käytännössä Suomen olympiakomitea, jonka ehdotuksen mukaan opetusministeriö jakaa apurahoja.

Vakiintuneen tavan mukaisesti Suomen urheiluliitto lähetti Olympiakomitealle oman rankinglistansa apurahansaajien paremmuusjärjestyksestä.

Tällä kertaa Olympiakomitea kuitenkin mylläsi listaa tuntuvasti uusiksi. Uhriksi jäi muun muassa Korte, joka ei saanut hakemaansa 10 000 euron apurahapottia.

– Minulle on kerrottu, että Urheiluliitto on lähettänyt Olympiakomitealle rankinglistan urheilijoista, jotka ansaitsisivat apurahan kriteerien perusteella. Se on perustunut faktoihin, eli tuloksiin ja arvokisasijoituksiin. Minä olen ollut sen listan puolessavälissä ja minut on sieltä näköjään vedetty yli, Korte tilittää Ilta-Sanomille yleisurheilun halli-SM-kisoissa Helsingissä.

OLYMPIAKOMITEAN uusiksi laittama rankinglista on aiheuttanut paljon hämmästystä yleisurheilupiireissä. Kortteen käsitys päätösprosessista maalaa tilanteesta erikoisen kuvan.

– Olympiakomitealla ei ole ollut arvionteihin käytettävissä ollenkaan yleisurheilun asiantuntijaa. Siellä on kuulemma pari henkilöä päättänyt nämä asiat, muokannut listaa ja lähettänyt sen ministeriöön, joka on vain allekirjoittanut sen mitä Olympiakomitealta on tullut, Korte sanoo.

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000009402817.html

10

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa että suomessa on tehty SM-ennätyksiä pikamatkoilla, mutta eipä niillä olympialaisissa pärjätä. Stipendissä kun on oletuksena menestysmahdollisuudet kansainvälisillä areenoilla. Jos ei kiinnosta treenaaminen Suomen ehdoilla, kannattaa lopettaa ja mennä töihin.

      • Anonyymi

        Naisten satasen sileällä, maailman huiput apout 0,5 sekkaa edellä. Vaativammassa lajissa, 100 metrin aidoissa taitaa olla 0,2-0,3 sekuntia muut edellä. Ei siis edes teoriassa mahdollisuuksia meidän likoilla haastaa A-finaalissa nopeita likkoja. Suomalaisilla tavallaan loppuu tartan kesken 5-10 metrillä.


    • Anonyymi

      Eikös sitä rahaa pitäisi jakaa juuri hölkkääjille ja muille kuntoilijoille? Näin säästettäisiin sote menoissa?

      • Anonyymi

        Liikuntapaikat kuntoon. Parempia urheilupuistoja, kuntoratoja ja polkujuoksureittejä.


    • Anonyymi

      HÖLKKÄ vie rahat.
      Vesa Rantanen tutki.
      Rahat mänee toimistoukoille ketkä hölkkää.
      Urheiluun ei jää mittää.
      Mikä vastuu juoksufoorumilla.

      • Anonyymi

        Enemmän pitäisi mennä rahaa itse urheilijoille ja vähemmän liittojen kahvikerholaisille. Mutta kai se nuorisotyökin on tärkeää. Nuorilla ei ole viisautta harjoitella viisaasti ilman ohjausta.


    • Anonyymi

      kuka kiusaa kiira korpea

    • Anonyymi

      Korteen parhaat vuodet ovat jo takanapäin. Urheilija itse ei sitä tietenkään halua nähdä, kun yhä pyrkii menemään eteenpäin. Tarvitseeko sitä verovaroilla leikkiä urheilijaa, varmasti ihan terve ja osaava henkilö, joka voisi mennä tuottaviin töihin.

    • Anonyymi

      Seiväsmies Alasaari, on jodelin, ja joidenkin tik tok tilien mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä, eli predator.

    • Anonyymi

      Hyvin on koirakorte pysynyt otsikoissa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5160
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2305
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1494
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      92
      1436
    5. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      204
      1398
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1386
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1135
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      8
      1090
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1017
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      267
      1015
    Aihe