Kuka on se henkilö joka laittaa sinut toimimaan, ketä mietit eniten. kenestä pidät huolta?
Elämässä tärkein voi olla myös eläin, ihmisen korvike?
Miten tuo kaikki asettuu suhteessa siihen aikaan joka olisi suotu vain itsellesi?
Oletko ihminen joka viihtyy yksin, ei tarvitse ulkopuolisia ihmisiä onnellisuuteensa?
AV
Elämässä tärkein voi olla myös eläin, ihmisen korvike?
Miten tuo kaikki asettuu suhteessa siihen aikaan joka olisi suotu vain itsellesi?
Oletko ihminen joka viihtyy yksin, ei tarvitse ulkopuolisia ihmisiä onnellisuuteensa?
AV
Vastaukset 77
Vanhimmat
Huolehdin lapsistani, mutta en pidä heistä huolta. Huolehdin monista muistakin ihmisistä. Asiantuntijan mukaan pitäisikin keskittyä enemmän itseeni.
Olen sosiaalinen introvertti. Pidän etätyöstä. Viihdyn yksin, mutta tunnen joskus joukossakin itseni yksinäiseksi. En tiedä kärsinkö siitä vai onko se vain tunne.
Lapseni ovat elämäni tärkeimmät ihmiset. Myös ystävät ovat tärkeitä. En varmaankaan olisi onnellinen ilman heitä.
Voin välillä olla surullinen. Mieli on haikea, mutta olen myös kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä elämässäni on ollut ja on.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17750562A
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Lapseni on ne joiden vuoksi muutan omiakin tarpeitani, kun tarvis. Valitsin kotiäitiyden heidän arkensa helpottamiseksi, vaikka se oli elämäni vaikein asia, kun tuloni lakkasivat.
Ja jäin säästöjeni ja puolisoni varaan. Silti meillä vallitsee tämän päätöksen oikeallisuudesta hyvä yhteisymmärrys. Kaikki miehet ei tähän pystyisi eikä naisetkaan. Omanarvontunnon takia. Mikä meneekin uudelleen päivitykseen, kun systeemit radikaalimmin toimintatavoissa muuttuu.
Silti on silmilleni räkijöitä nähty perheeseen kuulumattomien taholta.
Ja olen valmis yhä lasteni aikuistuttuakin olemaan heitä varten. Kulkemaan luokse, hoitamaan kaverina asioita, joissa apuni kelpaa ja jossa tarvitaan.
Tulen aina olemaan äiti, joka tarvittaessa muuttaa perässä tai yhdessä, jos läsnäoloni on näin tarpeen. En kaipaa mitään omaa niin paljon, kuin lasteni arjen sujumista. Mulla on oma elämä, muttei lapsista irrallinen.
Sitä saa kritisouda, ei minua kenenkään kritiikki kiinnosta. Elän omaa elämääni, en kritisoivien.
Hmm, eikö lastesi pitäisi saada aikuisena oma arkensa sujumaan ihan ilman sinua, ja sitä tuet mahdollisimman paljon? Jos oikein hanakasti tarjoaa apuaan kaikkeen, sitä tarvitaan jatkuvasti, lasten itsenäistymisprosessi häiriintyy. Samoin omat rajasi katoavat. Eikö sinulla ole kaksi lasta; jos toinen muuttaa paikkaa a ja toinen paikkaan b, niin kumpaan muutat sinkoilemaan näiden paikkojen välille? Onko se enää vanhemman tehtävä?
Lapsesi ovat vielä sen verran pieniä, että on normaalia pitää heistä kiinni kaksin käsin. Muistutan kuitenkin, että sinulla kaikesta huolimatta on oma elämä. Aikuistuttuaan lapsesi kokevat turvalliseksi oman elämänsä huomattessaan sinun elämäsi sujuvan, pärjäät ilman heitä, sinulla on työ, ystäviä, harrastuksia, kaikkea.
- Sheena
En ole nytkään estänyt mitään itsenäistymistä. Sinä ymmärrät jotenkin erikoisesti kirjoittamani tekstin. Elämässä voi tulla monia tilanteita missä tukiverkko on tarpeen ja minä olen käytettävissä tukiverkkona. Siitä on kyse.
Mä voin hyvin asustaa kumman vaan luona tai lähellä, määräaikoja tarvittaessa. Tarvittaessa pysyvä kotikin voi sijoittua välimaastoon tai sen lähelle, kumpi enemmän tarvitsee.
En ole sidottu tänne sijoilleni. Olen vapaa menemään mihin haluan. Kun haluan.
Muut saa elää miten tykkää muttei tyrkyttää mulle tapojaan. 🙂
Liiallinen aikuisen lapsen auttaminen ei ole minun mielestäni hyvä asia. Yksi tuttuni äiti käy siivoamassa poikansa kotia.
Sitä hän teki silloinkin kun pojalla oli vielä kumppani ehkä he sitten erosivat en tiedä syytä enkä tiedä heidän nykyisiä asioitaan.
Te puhutte liiallisesta ja minä tarpeellisesta, sivuhuomautus. Ystävällinen sellainen.
Ehkä ymmärrän erikoisesti, ehkä en. Olen vain nähnyt aika paljon miten vanhemmat eivät ymmärrä päästää lapsistaan irti, eikä se ole hyväksi kenellekään, vähiten lapsille.
"tukiverkko" on hyvä. Muotoillaan näin, että sinulla on hyvä olla oma tukiverkko (tähän ei kuulu vanhemmat, puoliso/kumppani tai lapset) , jos tai kun se on joskus tarpeen.
- Sheena
Miksei vanhemmat sinusta saisi olla tukiverkkoa?
Perhe on perhe aina, miksi minun pitäisi kieltäytyä auttamasta lapsiani vaikka sairauden takia, jos pystyn auttamaan ja menemään avuksi? En ymmärrä itsekkyyttä näissä asioissa, vanhemmilta varsinkaan yhtään.
Eihän kenenkään elämään kuulu tuppautua, kyllä mä sen tajuan. En ole tyhmä enkä älytön.
Mutten myöskään sydämetön. Kun kyse on lapsestani joka minuun halutessaan ja tarvitessaan turvaa.
Samaa tuossa mietin, että nyt tekstiäsi on luettu kuin piru raamattua. Olen ihan samaa mieltä, että aikuisuus ei tarkoita kaikkivoipaisuutta ja aikuisenakin tukiverkot ovat usein tarpeen.
Esimerkiksi minun omat vanhempani muuttivat aikanaan melkein Suomen päästä toiseen, kun siskoni sai ensimmäisen lapsensa. He halusivat olla lähellä ja tukena, jos tarvetta on ja ainahan pienen lapsen kanssa on tarvetta avulle. Mun siskoni on sanonut ihan suoraan, että ei olisi tehnyt kolmea lasta niin lähekkäin toisiaan, jos eivät vanhempamme olii olleet lähellä ja olemassa ja mielellään auttamassa. Eivät he olisi miehensä kanssa keskenään millään kyenneet repeämään kaikkeen mitä siinä lopulta oli.
Liiallisen ja tarpeellisen ero on usein veteen piirretty viiva.
Jokaisen vanhemman on hyvä olla tietoinen omasta rajallisuudestaan. Kun esim. oma 30v lapsi kohtaa kriisin, vanhemmat ovat usein vähintään 60-vuotiaita ja heillä erilaisia omia kriisejä käsiteltävänään, kuten esimerkiksi oma sairaus, ja/tai 80v vanhempien sairaus, joka vaatii paljon aikaa. Aika harvalla 60v ihmisellä riittää aikaa ja voimia hoitaa oma työ, vanhemmat ja vielä lapsetkin.
- Sheena
No minusta avussa ei ole koskaan mitään väärää. Se sen sijaan on paha virhe, jos ei lasta ole jo ihan lapsena opetettu niin perusasioihin kuin siivoaminen. Se on ollut karhunpalvelus sille pojan kumppanille, ei se jos äiti käy siivoamassa. Silloin sentään joku siivoaa apuna, mutta jos äiti ei käy, niin sitten kukaan ei auta.
Aivan. Tämä just, kun lapseni minua itse tarvivat haluan tarjota heille apuani ja tukeani. Vaikka se tarkottaisi, että muutan lähemmäs heitä väliaikaisesti tai pysyvästikin.
Voihan olla, että he tai heidän mahdolliset lapset sairastaa, tulee joku kriisi elämässä ettei yksin meinaa kyetä. Ilmanmuuta olen valmis menemään tueksi ja avuksi, jotta siitä yhdessä selvitään. Yritetään ainakin.
En keksi mitään tärkeämpää ihmisporukkaa, kuin oma perhe, jota jeesata.
Minä taas olen nähnyt paljon enemmän sitä, että toisian ei tajuta/auttaa tarpeeksi. suurempi ongelma meillä tässä maassa on nuorista aikuisista ja lapsiperheistä, joilla ei ole lainkaan tukiverkkoja ja vanhuksista, joita kukaan ei käy edes katsomassa. Suomessa on pikemmin välittämis- ja auttamisvaje, kuin, että apua muka liikaa olisi tyrkyllä.
Juu, mä kyllä nuo olen ajatellut aikapäiviä sitten. Muttei mua yhäkään mikään estä, niin kauan kun liikkeelle pääsen. Niin kauan liikun ja jeesaan.
Maa on täynnä ihmisiä, jotka voivat huonosti ja joiden jaksaminen on kortilla. Masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat suurin kansanterveysongelma ja suorastaan epidemia. Samalla meillä on vallalla juuri tuollainen outo itse pärjäämisen eetos ja lastaan ei saisi auttaa ja lapsuuden perheestään pitää väkipakolla erkaantua ja "tukiverkkoihin" ei saa vahingossakaan kuulua yhtään sukulaista. Tämä maa on tuossa mielessä hyvin sairas.
Puhut asiaa. 👍
Ennen ihmiset taisi olla onnellisempia monen sukupolven asumuksissaankin. Tai isovanhemmat, sukulaiset asui lähelöä ja jeesasi kukin minkä pystyi, kun apua tarvittiin. Talkoohenkikin vielä silloin kukoisti.
Nykyään ollaa niin itsenäisiä, ettei apuakaan uskalleta kotoa pyytää. Ja välttämättä muualta sitä ei heltiä ajoissa, jos ollenkaan.
Sitten teeskennellään pärjäävää, kun kotiin ei uskalla murheistaan avautuakkaan. Huono juttu.
Jep. Mä olen kasvanut perheeseen, jossa toisistaan pidetään huoli, ilmeisen epänykysuomalaiseen tapaan. Se, että muut kritisoivat, kun vanhemmat tulevat apuun tai kun itse menee vanhempien avuksi, on tässä maassa jatkuvaa. Täällä ei ilmeisesti saisi lähisukulaisistaan lainkaan välittää, eikä heitä ainakaan herranjestas saa auttaa, eikä heidän apuaan herravarjele saa ikinä tarvita.
No minä ole kasvanut perheeseen, jossa mummuni tuli aina apuun, kun me muksut oltiin kipeinä. Hän oli aina silloin kotona meidän kanssa ja vanhempani pääsivät töihin. Kun muummu tili kylään, hän tuli aina vähintään ison lihakeittokattilan kanssa ja muun ruokalastin ja siitä oli kenenkään ihan turha protestoida, että kyllä me nyt pärjätään ilman apukin tmv. Se kuului asiaan ja sen suhteen ei pullikoitu. Ja jos mummoni tarvitsi apua jossain, niin siellä oli sitten koko hänen lapsikatraansa (pitkienkin matkojen päästä) esim. remonttia tekemässä. Se oli itsestäänselvyys, että jokainen tuli avuksi, vaikka asui satojenkin kilometrien päässä
Samoin minä. Mun mummo ja pappa jeesasi mun vanhempia, minunkin hoidossa kun tuli akuutti tarve ja mun vanhemmat tekee samoin.
Jeesaa meidän perhettä ja paimentaa lapsukaisia. Minä myös huolehdin heistä vanhemmistani, kun tulee tarvetta minun auttamiselle. Minusta luonnollista eikä kuormita ainakaan mua yhtään. Eikä meillä kukaan huvikseen kukaan heittäydy avuttomaksi ja hyväksikäytä. Vissiin niitäkin on.. Noista joistakin jutuista päätellen jotkut on ihan passattavia, jos erehtyy ikinä auttamaan.
Asenne ja arvokysymyksiä.
Kyllä, siis nimenonaan tuo on minustakin luonnollista ja itsestäänselvyys. Mä en kykene vääntämään aajtuksiani sellaisene muottiin, että tajuasin miten kukaan näkee tuossa mitään outoa ja vrsinkaan väärää. Jos sanon aivan rehellisesti ja hieman provosoidenkin, niin minusta sellaisen ihmisen päässä on jotain vikaa, joka kokee lähisukulaisten välisen avunannon oudoksi.
Juu, en kanssa kykene ymmärtämään moista ojennuksen aiheena. Itsenäisetkin ihmiset saattaa joskus tarvita apua ja elämä rullaa, kun tietää että on olemassa ihmisiä joiden puoleen saa kääntyä ja luottaa, että yksin ei jätetä murheineen.
Ja perhe on minusta varsin hyvä tukiverkko tässäkin kohtaa. Ne jotka rakastaa ja haluavat parastasi vilpittömästi.
Vanhemmat toki saa ja voi olla tukiverkkona, tiettyyn rajaan ja etenkin aikaan asti. Ihmiset kuitenkin vanhenevat.
Käsittääkseni sinulla on varsin nuoret vanhemmat vielä, mutta jossain vaiheessa huomaat heidän olevan vanhoja, jopa hauraita. Tai sitten aivan sietämättömän vaikeita, etenkin jos iskee muistisairaus tms. Silloin on aika auttaa heitä kykynsä mukaan, eikä toisinpäin. Sama tulee sinunkin kohdalla.
- Sheena
50-luvulla syntyneitä molemmat. Yli ja ali 70v.
Juu, minä tiedän. En tiedä miksi neuvot minua, kun varmasti olen yhtä hyvin perillä kun sinäkin näistä asioista.
Se miksi jauhan asiaa yhtä intopinkeänä kuin piru lukee raamattua, johtuu riskien hallinnasta, käytännöllisyydestä, realismista ja käytettävissä olevista resursseista. Vaikka olisi halua auttaa kovinkin paljon, niin se ei yksin riitä. Esimerkiksi itselläni ja monella muulla muuttaminen lähemmäs lasta tai lapsenlapsia ei onnistu työn puolesta. Toinen juttu, että jos lapsi perheineen asuu maapallon toisella puolella, niin katson tukiverkkojen löytyvän sieltä lähempää.
On tullut selväksi, että haluat auttaa lapsiasi aikuisenakin. Mutta entä sitten, kun vanhempasi kuolee, itse olet sairas, ketkä kuuluvat sinun tukiverkkoihisi?
- Sheena
Minun tukiverkkoja on ostopalvelu hoitajat. Tai puolisoni.
Olen ollut sairastelija 40 vuotta, enköhän mä ole jo oppinut rajallisuuteni ja miten sairaana luovitaan eteenpäin. Myös ilman tukiverkkoja. Lapsilleni kuitenkin annan kaikkeni niin kauan, kun ikinä kykenen. Viimeiseen hengenvetooni, vaikka kuolen sille reissulle.
Aijaijai, nyt mennään väärään suuntaan, jos minun kirjoituksiani meinaat. Sukulaisia voi todellakin kuulua tukiverkkoihin, mutta mielellään myös ystäviä. Mitä enemmän sitä parempi.
Maa on ollut aina täynnä ihmisiä, joiden jaksaminen on kortilla. Omat vanhempani elivät sota-ajan, ja varmaan sillä on ollut vaikutusta siihen, etten halunnut lapsena jakaa vanhemmilleni huolia, joihin he eivät pysty vaikuttamaan mitenkään. Tunsin erittäin syvästi, että molemmat vanhemmat menivät aikoinaan jaksamisensa ylärajoilla vuosikausia. Silloin vain piti olla hiljaa, yrittää ymmärtää, tehdä itse minkä voi auttaakseen.
Isäni kuoleman jälkeen pian erosin pitkästä liitostani, lasten isästä. Vaikka äitini oli tuolloin jo eläkkeellä, hän oli huolesta sairas, ei pystynyt nukkumaan, vaikka vannoin selviäväni. Kun on sukuvikana ottaa osaa toisten murheisiin, ja persoonallisuuteenkin kuuluu itsepiiskurointi, niin perhepiirissä jaettu ongelma vain lisää pahaa oloa. Siksi on ystävät ovat parhaita tukiverkkoja.
- Sheena
"Siksi on ystävät ovat parhaita tukiverkkoja."
Tämä ei päde kaikilla, kuten ei tuo huolesta sairaskaan. Ihmiset on erilaisia. Kuka keistäkin voimansa ammentaa. Itselläni ei ole ollut koskaan ystävää, joka tukisi tai auttaisi, kun olen heikoilla. Vain niitä jotka lisää paineitani helpottamisen sijaan saarnaten.
Tai syyllistäen. Niinpä en ole vpinut koskaan luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni ja vanhempiini heikon paikan tullen. Lääkäriin, henkeä uhkaavissa tilanteissa.
Ystävyys on nähdäkseni enemmän puhetta kuin tekoja.
Toivottavasti lapseni ovat terveempiä, kun minä ja näin ollen kyvykkäämpiä roikkumaan ystävissään kiinni. Minä en jaksanut heissä roikkua ja roikkumatta kukaan ei ystäväksi ilmoittautunut.
Ehkäpä terveet toimintakykyiset ihmiset pystyy paremmin aktiivisuudellaan tekemään kauppaa, jolla ystävät saadaan pidettyä.
Sivusta totean, että rehellisesti sanoen nuo juttusi ovat lähinnä loukkaavia tai huvittavia, riippuen miten asian näkee. Ihan kuin tuo muka ei olisi jokaiselle selvää, että ihmiset vanhenevat.
Itse olen siis tuo, joka kertoi kasvaneensa perheessä, jossa toisistaan pidetään huolta ja kyllä ihmisen vanheneminen on harvinaisen tuttu juttu. Äitini isä kuoli jo varsin nuorena, mutta äidin äiti eli sitten vanhemmaksi. Kun mummu sairastui, niin hän muutti meille ja asui meillä kuolemaansa saakka ja oli siis käytännössä ihan saattohoidossa kotonani. Äitini otti virkavapaata, hoitakseen omaa äitiään ja hommaan osallistuivat myös muut äidin sisarukset. Siihen aikaan oli ihan vakio, että meillä oli käytännössä aina kyläilemässä joku äidin sisaruksista. He, jotka tulivat kauempaa olivat sitten hyvinkin useamman viiko putkeen meillä. Ne, jotka asuivat lähempänä, kävivät päivämutkin. Että joo, kyllä kai nyt jokainen tässä iässä jo tietää ihmisten vanhenevan?
Ystävät eivät mielestäni ikinä ole kunnollisia tukiverkkoja. Veri on aina vettä sakeampaa ja vereen voin aina luottaa, vaikka mikä tulisi.
Vähissä ovat sellaiset ystävät, jotka ottavat sut viimeisiksi päiviksesi hoivaansa. Istuvat 24/7 vierelläsi kun olet sairas ja heikko. Maksavat tarvittaessa omistaan erotuksen, kun haluavat sinulle parempaa hoitoa. Veri tekee sen, jos sitä verta on viitsinyt elämänsä aikana myös arvostaa. Jos ei ole, vaan on laskenut ystäviin, niin tuskinpa enää lopussa löytyy niitä, jotka hoitavat viimeisene hengenvetoon saakka. Paitsi tietysti, jos sieltä verestä nyt löytyy joku, joka yhä vaan välittää, vaikka onkin tullut laiminlyödyksi ja unohdetuksi.
"Vain niitä jotka lisää paineitani helpottamisen sijaan saarnaten."
Jos joku on minulle huolineni saarnannut, niin äitini aikoinaan. Niin siinä käy helposti, kun voimat ei riitä kaikkeen. Siispä jaoin huoliani erilaisille tädeille, ja myöhemmin ystäville.
- Sheena
Minulla ystäviksi kutsutut ei taasen uskoneet migreenien vievän sängynpohjalle päiviksi. Heidän voimiaan he eivät ikinä minuun edes testanneet. Että olisi voineet edes väsyä.
Äitini ja isäni taas eivät ole väsyneitä, ovat tottuneet taistelemaan elämässä eteenpäin. Selkäytimessä on pitää omistaan huolta sinnikkäästi.
"Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on sinulla vaikeaa
Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan
Siitä tunnet sä ystävän
Kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat luotas ois
Hävinneet pian pois"
-Tämän laulun sanoihin uskoen, minulla ei ole ystäviä koskaan ollutkaan. Kavereita ja hyvänpäivän tuttuja vain. Siksi niitä ei osaa kaivatakkaan.
No nykyään on mieheni. Hän on kyllä pysynyt vierelläni tyyntä tai myrskyä. Ei ole hävinnyt eikä hylännyt, vaikkei helppoa ole aina ollutkaan.
Jos sinulle ei ole niin minkä sille voin. Ja mikä estää tukiverkkoihin kuulumasta sukulaisiakin. Parempi olisi, että tukiverkostoon kuuluisi mahdollisimman heterogeenistä porukkaa.
- Sheena
Tuollaiset tuon laulun ystävät ovat harvinaisia. Sen kyllä huomaa, kun elämässä vaikeuksia eteen tulee. Osa jää kyllä, mutta harva muuttaisi vaikkapa toisella paikkakunnalle ystävän takia. Kyllä he ystäviä edelleen ovat ja huolia kuuntelevat ja joskus nähdäänkin, mutta kaukana ovat arkea ajatellen. Ei tosiaan juuri kukaan tässä maailmassa muuta ystävän perässä, mutta lähisukulainen muuttaa tarvittaessa kyllä. Minulla on kyllä ystäviä, mutta eivät he nyt todellakaan vaikkapa lastani 24/7 hoiviinsa ottaisi, jos minä tästä nyt vakavasti sairastuisin tai minua holhokikseen ja hoivattavaksi johonkin vierashuoneesensa ottaisi. Tai istuisi kanssani alas pohtimaan miten ME vaikkapa talouden nyt hoidamme, jos vaikka jotain vakavaa sattuisi ja tinkisi omistaan, jotta ME kaikki pärjäämme.
Heikoilla olet, mutta toivottavasti asia ei sinulle koskaan realisoidu.
Äitini kuoli hiljattain. Hän oli tosiaan tottunut taistelemaan elämässä eteenpäin, hoitamaan kaiken ja vähän päälle. Kuitenkin vähintään äidin kymmeneen viimeiseen elinvuoteen yritin sisällyttää/suodattaa lähinnä hyviä asioita. Sen hän oli todentotta ansainnut 💓.
- Sheena
Kyllä, ei sellaisia ystäviä ole. En ole nähnyt minäkään sitä ihmettä. Yleensä ovat joko rakastavia pareja ja ystäviä sen myötä tai sukulaisia nämä ystävät, jotka ottaa huolehtiakseen.
Muut kyllä saattaa joskus jopa kuunnellakin, jos heillä sattuu olemaan aikaa ja mielenkiintoa, mutta yleensä ei ole kumpaakaan. Tai on neuvoja joita et kaipaa, kun kaipaat vain lohtua ilman viisastelua.
Otan osaa suruusi, äitisi poismenon johdosta. Äidit on usein ne perheen todelliset soturit ja taistelijat viimeiseen asti. Jotka ei itseään säästele. 💖
Ai mikä realisoidu? Minulle on realisoitunut aika paljon ja vielä enemmän. Juuri siksi olen turvallisuushakuinen riskienkartoittaja.
- Sheena
💓💓💓
- Sheena
Veri mitään tee, ihmiset tekee tai ei tee. On paljon ihmisiä, joilla ei ole sisaruksia, vanhemmat ovat kuolleet, eikä heilläkään ole ollut sisaruksia, ei ole siis serkkuja, ei tätejä, ei ketään.
Monilla on myös sukulaisia, jotka viihtyvät itsekseen, tai asuvat kaukana, siksi ystävät ovat kultaa.
Kyllä veri tekee paljon enemmän. Ei ystäville mitään vastuuta ole edes lainsäädännöllisesti puuttua.
Laitoin aloituksen huomattuani olevani valveilla tosi myöhään. NHL-pelin jälkeen aloin etsimään tyttärelle sopivaa treenikassia, sellaista johon mahtuisivat kypärä ja luistimet, olisi juomapullolle oma paikkansa, lokero hikisille vaatteille ja väriltään hänelle sopiva. Helppo kannettava nyt ja myös tulevaisuudessa.
Totean vain, tärkeähän se henkilön tulee olla jos yhtä kassia 40 minuuttia netistä etsii, ja saa homman valmiiksi vasta puoliyön jälkeen, "painaa tilaa painiketta".
AV
Kikkelini se saa toimimaan ja sitä miettii et onko pojalla hyvä olo ja rakastan sitä niin se on minun kaverini ja ystäväni ja pää asia että sillä kaikki hyvin
Panosta revolverisi kuin jossain tv-sarjassa Sledge Hammer, on oma lempinimikin järeällä reukulla, se panostaa sitä aina ristipäisillä luodeilla ja nukkumis kaverinakin revolveri.
Anteeksi, mutta rehellinen vastaukseni. Otin munaa mekkoon niin rajusti, etten voinut vastata. Siitä noustessaan hän väänsi pääni itseään katsomaan.
Tärkeimpiä ihmisiä on perhe, läheiset. Äiti ja pikkuveli perheineen. Ja tavallaan ehkä se joku kaikkein tärkein ihminen jota en vain vielä ole tavannut, elämäni rakkaus. Häntä mietin nykyään paljon kun oman elämäni balanssiin olen saanut menneiden huonojen valintojen jälkeen. Pärjään ja viihdyn myös yksinkin mutta silti tuntuu että joku kuitenkin puuttuu joka rinnalla kulkisi ja elämän jakaisi.🙂.
Kyllä Mimmi on mulla numero ykkönen ja heti perään Emo ja Faija, jotka asuvat naapuritalossa. Talo rakennettiin ihan mun taloni viereen, jotta mä pystyn seuraamaan heidän vointiaan päivittäin. Tulevat suhteellisen hyvin toimeen kahdestaankin, nyt kun systerikin muutti mun kanssani asumaan.
Faija kun jaksaa paimentaa meitä, ilmeisesti me ollaan hänelle ikuisia lapsia. Systerikin on jo 18 vuotias ja mä puolta vanhempi häntä, joten kyllä me kaipaamme omaa rauhaamme, emmekä holhousta.
Lisäksi mun huusholliini kuuluu koira ja kaksi kollikattia, joista myös systerin kanssa pidetään huolta. Kahden huushollin ruokatarvikkeet käyn hankkimassa minä, ja osaksi mä myös valmistan vanhempieni ruuat valmiiksi.
Systerin kanssa pesemme molempien talojen pyykit, ripustetaan kuivumaan tai kuivataan kuivurissa. Siivoamme molempia taloja jne. Pihatyöt yritetään tehdä itse, kuten tänäänkin, vaikka lumilinko ei toiminutkaan... lumikola toimi, sen verran ett kulkureitit on puhdistettu! Broidia odotetaan kyläileen, se lumilinko varsinkin!
trollikka
Kyllä se on poikani, jonka vuoksi olen valmis siirtämään vuoria. Teen päätöksiä hänen etunsa edellä. Esim asuinpaikka valikoitui sen mukaan, että ympäristö on turvallinen ja alueella on hyvät koulut (olen ilmeisesti koulushoppailija). Joskus ehkä vähän liikaakin asetan poikani tarpeet omien tarpeidesi edelle. Tästä olen opettelemassa pois, sillä poika alkaa olla sen ikäinen, että hän pystyy jo enemmän ottamaan vastuuta itsestään. En halua täysin kadottaa itseäni äitiyteen.
jos lumi on kuin pehmeä peitto sellainen niin onkin kyllä pehmeä lumi ja hiutaleet.
Poikani on se henkilö. Hänen aidot tarpeensa ovat listan ensimmäisenä. Tosin en edes lapsen vauva-aikana ollut sellainen vanhempi, joka olisi hypännyt heti jokaisen inahduksen perässä. Nykyäänkään en hyppää heti jokaisen tarpeen perää, mutta aitojen tarpeiden kyllä. Nuohan vähenevät jatkuvasti ajan kuluessa ja lapsi kykenee aina vaan enemmän hoitamaan itse niitä tarpeitaan. Esimerkiksi tänä aamuna lopuin pidempään sängyssä ja lapsi osaa itse jo hoitaa aamupalansa. Siinä on selkeä muutos viimevuotiseen.
Erona esimerkiksi aloittajaan huomaan, että en ikinä esim. ostaisi lapselleni jotain kassia, ilman lapsen läsnäoloa ja kontribuutiota sen kassin valintaan. Tämä siitä huolimatta, että lapseni ei juurikaan itse välitä tuollaisista asioista, eikö ole lainkaan tarkka edes vaatteidensa kanssa. Ajatus, että pohtisin toisen puolesta tuollaisia, on minulle todella outo, koska kyse ei ole enää vauvasta.
Varmasti on eroja vanhemmissa, itse en vain osta mitään sateenkaari yksisarvisia, koska ne ovat vain kauniita (lapset usein haluavat ostaa ulkoisten seikkojen perusteella).
Mietin kestävää kehitystä, materiaalien kestävyyttä, kokoa ja käytettävyyttä ja kaiken muun jälkeen ulkonäöllisiä seikkoja. Kun ostaa laadukkaan, kalliimman ja iättömän käytännöllisen, sitä voi käyttää 5-10 vuotta.
Sain peukkuja, eli oli kuulemma hyvä ostos.
AV
Jos lpsi sellaisen haluaa ja jos sellaiset kuuluvat vaikkapa kaveripiirin varustukseen, niin kannattaisi ostaa. Ei se lapsi niitä yksisarvisia montaa vuotta halua. mikään ei lopulta ole lapselle nolompaa, kuin kulkea vanhempien valitsemissa käytännöllisissä kuteissa, kun mieli tekisi ihan muuta.
Omani tosin ei ikinä edes ehdottaisi moisia ja lapsen valintoja on niin äärimmäisen helppoa johdatella, esittämällä vain sopivia valintoja. Sori, mutta pidän tuollaista harrastamaasi helikopterointia pitkällä tähtäimellä tyhmänä. Lapsi ei opi mitään.
Meillä tehdään ne valinnat ajatellen ja järjellä, mutta yhdessä. Mitä haluaisit? Mitä tarvitset? Mikä on järkevää? Miksi haluat mitä haluat? Mitä se maksaa? Olisiko sinulla itselläsi varaa siihen? jne. Lapsi saa kyllä tasan sen mitä haluaa, jos hän osa sen perustella järkevin perustein. Kertaakaan ei lopulta ole valittu mitään "sateenkaariyksisarvisen" kaltaista, sillä lapseni on opetettu jo hyvin pienestä ajattelemaan valintojaan. Äiti ei valitse hänen puolestaan, vaan äiti opettaa hänet itsensä ajattelemaan. Kyllä, seitsenvuotiaani valitsi täysin itse mm. puhelimen, joka hänelle ostettin koulun alkaessa ja teki muuten erittäin hyvän ja erinomaisesti perustellun valinnan. 👍
Juu, on harvinaisen tyhmä tapaus:)
AV
Ei yllätä lainkaan, jos kovin helikopteroidaan. Tymyyttähän on monenlaista ja vanehmpi on täysin turha tapaus sitä arvioimaan. Kaikkien lapsethan ovat vanhempiensa mielestä suoranaisia neroja ja kaikkien mittareiden ylätasoilla.
Niin, vasta sitten kun opettajat koulussa alkavat kehumaan ja ohjaaja opettajat harrastuksissa, tulisi olla jo huolissaan (esimerkiksi jos suorittaa vuoden opinnot puolessa ajassa).
Lopputuloksen näkee sitten myöhemmin vuosien kuluttua, en ole huolissani katsellessa tulevaisuuteen (eivät ole muutkaan hänen kanssaan toimivat kasvatusalojen ammattilaiset).
AV
Tämä on hyvä biisi. Annetaan lasten elää täyttä lasten elämää.
Lapset voivat päättää joistakin asioista, ei läheskään kaikesta. Se onko kaverilla jotain tai ei, tuo ei ole koskaan kuulunut valintakriteereihin. Loppujen lopuksi lapsi ei ole tarvinnut miettiä edes tarvetta, kaikki kun on ollut olemassa ennen puutteen huomaamista.
Aikuisena päivitän elämää hänen tarpeittensa mukaan. Hän saa olla huoleton lapsi vielä muutaman vuoden keskittyen kaikkeen hauskaan mitä haluaa tehdä.
Saa sitten aikuisempana miettiä riittävätkö rahat vaiko eivät.
Nyt ei ole sen aika, eläköön nyt sitä huoletonta, turvallista täyttä elämää ilman aikuisien murheita.
https://www.youtube.com/watch?v=iBWC5Vo_IKo
AV
Voi rakas AV. Sinuakin pitäisi rakastaa niin rajusti, että unohtaisit nuo pelkosi olla huippu aina kaikessa. Ei kaikkeen tarvita ihan kaikkea, voidakseen aina pystyä :) https://youtu.be/oUtM8_DOVUI :)
t.sxth
Kiitos tuosta, reaalielämässä ajattelen kyllä saaneeni sen kaiken rakkauden mitä elämä voi tarjota. Nyt voi antaa niille viisaammille mahdollisuuden hyvään, tavalla joka voi tuntua oudolta, myös ne omat puutteellisuudet tiedostaen.
Rakkautta en ehkä enää edes kaipaa, paljon se antaa, paljon se ottaa.
Lopputulos voi olla sama mitä säkillä valoa pimeään ikkunattomaan pirttiin kantaessa.
AV
Elämässäni ei ole yhtä tärkeää henkilöä, ei ole koskaan ollut. Eri aikakausina läheiset henkilöt ovat tärkeimpiä. Hyvin suuri osa, vanhempi sukupolvi lapsuuden läheisistä henkilöistä on jo kuollut. Se on surullista.. toisaalta iloista, koska kaikilla ei ole koskaan ollut esim. yhtäkään tätiä, minulla on ollut tusinan verran, jos oikein laskin. Tällä hetkellä pidän eniten huolta, jos näin voi sanoa, tädistäni, siitä ainoasta joka on vielä vanhemmasta sukupolvesta vielä elossa.
Minulle on luonteenomaista kantaa liikaa huolta kaikista läheisistä, sellainen käy raskaaksi, eikä siitä ole mitään hyötyä, päinvastoin, useinmiten haittaa vain. Joten tässä elämän vaiheessa valitsen taisteluni (toimintani) erittäin tarkkaan siten, että yksinoloon jää riittävästi aikaa. Viihdyn yksin todella hyvin, mutta monipuolisuuteni vuoksi kaipaan myös toisia ihmisiä elämääni.
- Sheena
Itseeni tällähetkellä.
Sinulla taitaa olla menossa aika jossa lapset itsenäistyvät?
Annetaan molemmin puolin aikaa ottaa yhteyttä, ainakin jos asuvat kaukana.
Kerran viikkoon viestittely on arkipäiväistä. Rahallinen tuki on tuossa elämänvaiheessa aika tärkeä asia, nuoret kun tarvitsevat sitä ja tätä opintojen ohessa.
AV
Niin. Toinen on arjet äitillään ja toinen asuu omillaan ja tekee töitä ja muuta hommaa. Nyt jää aikaa itselleen kivasti. 😊
Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee muita ihmisiä ollakseen onnellinen. Toki tästä on poikkeuksia niinkuin eläinkunnassa muutoinkin. Lisäksi kun ihmisen asiat eivät ole hyvin niin ihmisiä on opetettu ajattelemaan positiivisesti, vaikka kokemaan onnea auringonpaisteesta ym. joillekin ihmisille nimittäin asioiden liika pohdiskelukin voi aiheuttaa vakavaa masennusta.
Mutta aloittajan kysymykseen eikös ihmiselle tärkein henkilö pitäisi olla minä itte ja itsensä kanssa olemiseen kannattaa myös panostaa.
Kyllä minä toimin omista lähtökohdistani. Mielestäni ihmisen elämä on liian kaltevalla pinnalla jos inspiraatio tulee ulkopuolelta.
-keinovaginamies-
aika virkeitä nuo tyttö-urheilijat, mutta hassu mainos kun monesti motonet mainos paidassa kuin moottori sisällä paidan sisällä tehokas moottori.
Jaaha. Vieläkö niitä sytytystulppia pitäisi mielestäsi vaihdella?
Itseäni ajattelen, jo oli aikakin. Karvakavereista huolehditaan vaikka sataisi tulikiveä ja aivot sulaisi. Jos en kykene niin selusta on varmistettu.
Lapset ja omat vanhemmat tietysti. Jos joskus olisi rakastettu ja puoliso, parhaimmassa tapauksessa hänkin kuuluisi samaan sarjaan.
Läheisiin, niihin lukeutuu perheen, sukulaisten ohella muutama ystävä ja heidän lapset.