Mustasukkaisuus tuottaa karmeita seurauksia.

Televaattorissa oli eläväkuva Ameriikan sisällissodan ajoilta. Metsästä oli Konfederaation alueella löydetty vallan huonokuntoinen jenkkisotilas, jota oli naisten seminaarissa hoidettu ja piiloteltu, kun siihen rakastuivat niin opettajat kuin oppilaatkin ja musta palvelija.

No siitähän seurasi, että siskot ahnehtivat sitä jenkkiä tapaamaan ja sivuamaan. Kun seminaarin yksi oppilas näki kamaloituksekseen, että se ponnahti muunkin kanssa, tuli niin mustikseks, että sitoi porttiin liinan merkiksi etsintäpartiolle. Se tarkoitti, että siellä piileskelee vihollissotilas. Jos olisi jenkki jäänyt kiinni, henkensä olisi menettänyt.

Tilanteen pelasti vain seminaarin omistajan taitava ja kylmäverinen pokka, kun selitti etsintäpartiolle, että liina on jonkin kehnoa pilaa, eikä siellä mitään vihollissotilasta ole.

Fiktiota, mutta kamaloittavan totuudenmukaista. Todellisista kertomuksista näkee, että mustasukkaisuus voi johtaa täydelliseen mielenmenetykseen, jossa rakkaankin henki on täysin merkityksetön, vain oikeutettua kostamista. Ja kaiken kamalempaa, että usein mustiksen synnyttää pelkkä vilkas mielikuvitus ilman pienintäkään todellista syytä.

Siltikään kukaan ei omista ketään. Omistusoikeus ei ulotu ihmisen omistamiseen. 🌹👀

19

116

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mustasukkaisuus on kamalan ahdistava tunne. Muistan vielä etäisesti miltä se tuntui. Palana kurkussa ja jännittyneisyytenä, sitä on ihan kun riivattu silloin. Stressi päällä.

      • Mustasukkainen aiheuttaa itselleenkin suunnatonta kärsimystä ja tekee kumppaninsakin olon helvetiksi. Vaan ei ole mitään tehtävissä. Eikä syyllinen mustikseen ole kukaan. 🌹👀


      • Kynis kirjoitti:

        Mustasukkainen aiheuttaa itselleenkin suunnatonta kärsimystä ja tekee kumppaninsakin olon helvetiksi. Vaan ei ole mitään tehtävissä. Eikä syyllinen mustikseen ole kukaan. 🌹👀

        No joskus joku kumppanikin kyllä oikein provosoi käytöksellään toista. Silloin on kyllä hänessäkin syytä. Etten täysin pesisi toisenkaan vastuuta pois tuosta kuviosta.

        Älä käyttäydy uskottomuuteen viittaavasti eli pelehdi muitten kanssa, jollet halua aiheuttaa toiselle huolta ja mustasukkaisuutta.


      • G-LoveR kirjoitti:

        No joskus joku kumppanikin kyllä oikein provosoi käytöksellään toista. Silloin on kyllä hänessäkin syytä. Etten täysin pesisi toisenkaan vastuuta pois tuosta kuviosta.

        Älä käyttäydy uskottomuuteen viittaavasti eli pelehdi muitten kanssa, jollet halua aiheuttaa toiselle huolta ja mustasukkaisuutta.

        Ei tulisi mieleenkään leikkiä tulella. 🌹👀


      • Kynis kirjoitti:

        Ei tulisi mieleenkään leikkiä tulella. 🌹👀

        Minun jotkut pari ex kumppania ovat leikkineet tulella ja poltinkin heidän näppinsä sitten.

        Nykyään tulee kyllä loukkaantuminen, mutten osaa olla enää mustasukkainen kuten nuorena olin. Olen ajatellut asian niin, että häipyköön jos minä en riitä tai enää kelpaa. Mihin minä paskaa tartten, kun ei ole peltoakaan paskalle. 😌


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🍒 ­­N­­y­­­m­­­f­­o­m­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#177509186

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Huomenta Metusalem.

      • Vaikutti sen verran ystävälliseltä, että lienee syytä lausua kiitos. 🌹👀


    • Anonyymi

      Kyllä konfederaation alueella omistusoikeus ylsi myös ihmisiin. Se oli osa sisällissodan syttymisen syynä. Pääsyyn ollessa mikä hallintomuoto liittovaltiossa on. Konfederaatio oli persujen ajaman valkoisen ylivallan kannalla.

      • Tarkoitin vain nykyistä ajattelua. Mainitsit erään poliittisen ryhmän. En kannata enkä vastusta mitään poliittista ryhmää. Samaa huijausta ne ovat, mutta vain eri kääreissä. En ole äänestänyt vuosikymmeniin. 🌹👀


    • Anonyymi

      Ei se ole mikään televaattori! Se on näköradio!

      • Näköradio-nimitys oli kyl soma. Sitä käytti aluks lehennii. Mut kaiken somempi oli must kuitennii televaattori, jota yks mun luokkatoveri käytti. Siihen aikaan oli nääs muotii, et tekeylyttiin vierassanoi (= sivistyssanoi) osaamattomiks. Ja sit oikeistakin sanoist tehtiin hassui yhistelmii, niiku televisiost ja elevaattorist.

        Yliopiston latinanopettajan mielest sillo ku sanaa valittiin, ois pitäny ottaa televiisio, koska latinas on siinä pitkä i, vaikkei se kirjotukses näykään. 🌹👀


    • Anonyymi

      taas kaatui pahannäköisesti joku nainen kiinalaisten Kong ja löi päänkin pahastikin qalppihiihdon freewstylessä.

    • Kyllä. Ehdottomasti yksi karmeimmista asioita ja tunteista. Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Ja myös äärimmäisen kuluttavaa niin tuntijalle kuin sen kohteellekin

    • Anonyymi

      porvari luulee voivansa omistaa

      jo ajat sitten riki sorsa: haaveissa vainko oot MUN

      • Mä en ala, ku meni taas politiikan puolelle. 🌹👀


    • Sanoisin tarinan opettavan, että sisällisota tuottaa karmeita seurauksia.

    • Anonyymi

      jos haluaa energiaa elimistöön niin syö jotain pikkuautojen sähkömoottoreita, en kyllä suosita.

    • Mitä mustasukkaisuuteen tulee, en näkisi että kyse on toisen omistamisesta. Mustasukkaisuus on pikemminkin reaktio omaan epävarmuuteen toisen rakkaudesta, jolloin sairaalloisessa tapauksessa pieninkin epäilys saattaa laukaista kohtalokkaan väkivaltaisen reaktion. Sairaalloista mustasukkaisuutta esiintyy niin miehillä kuin naisillakin, mutta koska mies on yleensä parisuhteen vahvempi osapuoli, näkyvät mustasukkaisuuden seuraamukset yleensä naisen kehossa erilaisina vammoina taikka naisen kuolemana pahoinpitelyn seurauksena.

      Luonnollisesti jokainen rakastunut kokee mustasukkaisuutta, jos suhde rakkaaseen on uhattuna jonkun toimesta. Jo pienestä pitäen on yleistä, että sisarukset ovat mustasukkaisia toisilleen vanhempiensa taikka toisen vanhemman rakkaudesta. Tätä tosin kutsutaan sisarkateudeksi, vaikka mustasukkaisuudesta siinä tietysti on kyse.

      Rakastuminen ei ole toisen omistamista, mutta rakastuminen tarkoittaa lähtökohtaisesti, ettei rakastumisen kohteeseen suhtaudu välinpitämättömästi. Jos käy ilmi, ettei sydämen valittu koe lainkaan samoin, ymmärtävät useimmat vetäytyä, masentua ja nuolla haavansa yksinään. Tästä pääsemme aasinsiltaa pitkin masentumisen tunteeseen, mikä on aggressiivinen tunne, joskin se aggressio kohdistuu itseen eikä muihin. Masentuminen ei siis ole alakuloisuutta, vaan se aiheuttaa pidemmän päälle hoitamattomana joko itsemurhan, taikka laajennetun itsemurhan (joukkomurha+itsemurha).

      Kaikki ihmiset eivät masennu vastoinkäymisten edessä, vaan heistä tulee (ulospäin) aggressiivisia.

      Mustasukkaisuus on siis aggressiivista reagoimista vastarakkauden loppumisen uhkaa kohtaan. Sairaalloisessa tapauksessa mustasukkaisuus on puolison jatkuvaa kontrollointia ja pahoinpitelyä mitä mielikuvituksellisimmista syistä, jotka kyllä pohjautuvat mustasukkaisen pohjattomaan rakkauden tarpeeseen, mutta myös kyvyttömyyteen ottaa sellaista vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe