Hyvä ja ravintorikas ruoka on kulmakivi lapsen terveydelle ja kehitykselle. Kaikki lappset voivat paremmin kun vähennetään sokeria ja nopeita hiilihydraatteja, erityisesti niitä mitkä tulevat prosessoidusta roskaruoasta.
Lasten ruoan tulee olla runsaasti ravintoa sisältävää ja sen lisäksi hyvän makuista. Perustana ruoanlaitossa ei tule olla sokeri, viljat ja nopeat hiilihydraatit. Kun puhutaan LCHF (VHH) ruokavaliosta lapsille niin tarkoitetaan paluuta terveelliseen ruokaan-lihaa, vihanneksia, sopivasti hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä ja terveellistä rasvaa. Toisinsanoen oikea ruoka on yksinkertaista/helppoa ruokaa.
https://terveydeksesi.fix4you.se/2016/04/05/lchf-lapsellesi-716/
Katso mitä lapsesi syö
5
172
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo on itsestään selvää!
Tosin penskojen vanhemmista eivät likimainkkaan kaikki itsekään tajua mitä heidän suihinsa työntämä oikeasti sisältää.
Tuo aloituksen periaate ei myöskään tarvitse mitään kalorikeikailua.
Terve penska syö tavallista, terveellistä ruokaa mitä eteen laitetaan ja sen verran, että nälkä lähtee.
Liekö outoa, että penskollamme oli konttausvaiheesta lähtien "hapan" maku. Tosin emme makeilla mielistelleetkään heitä.
Esimerkiksi marjoista karpalo ja puolukka olivat herkkua.
Piimä oli poikaa mutta joivat myos maitoa.
Kun lapsemme olivat 14v ja 12v niin he jäivät rinnetalon asukeiksi keskenään kolmeksi viikoksi.
Tein etukäteen valmiiksi 500 litran pakastearkkuun valmiit annokset kuumennettaviksi syötäviksi mikron kautta. Totta hitossa olin suunnitellut niiden koostumuksen.
Irroitin mittaritaulusta lieden ja uunin sulakkeet.
Koulusta tullessaan kävivät tenavat ilmoittautumassa muutaman kilometrin päässä asuvalle anopilleni.
Vaimoni työpaikan, K:n, ostoksiin ei ilmaantunut muuta kuin tuoretavaroita.
Varsinkin pojan osalta sapuskoiden sisältö oli tärkeää. 5v lähtien painia ja yleisurheilua. Myöhemmin painin lisäksi myös nyrkkeilyä. Kulutus ja sapuskoiden sisällön vaatimukset olivat sen verran vaativat, että olisi ollut rikollista suhtautua niihin välinpitämättömästi. Tytö söi samat sapuskat vaikka harrasti lasten perusliikkumisen lisäksi vain balettia.- Anonyymi
"Totta hitossa olin suunnitellut niiden koostumuksen."
Ja se on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Totta hitossa olin suunnitellut niiden koostumuksen."
Ja se on?Vaatisi esitelmän koska en viitsi ryhtyä läsyttämään kaikille tuttuja ympäripyöreitä yleistyksiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatisi esitelmän koska en viitsi ryhtyä läsyttämään kaikille tuttuja ympäripyöreitä yleistyksiä!
"Vaatisi esitelmän koska en viitsi ryhtyä läsyttämään kaikille tuttuja ympäripyöreitä yleistyksiä!"
ts. ei mitään selitystä
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍒 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi017753846ma
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849