Maskeistakaan ei ollut tutkitusti mitään hyötyä

"MASKIT vähentävät koronataudin, influenssan ja niiden kaltaisten hengitystieinfektioiden leviämistä väestössä vähän tai eivät ollenkaan.

Tämä oli tulos parhaan tutkimustiedon yhteen vetäneessä Cochrane-katsauksessa, joka julkaistiin viime viikon lopussa.

Kirurginmaskien ja N95-maskien tehossa ei näkynyt eroa esimerkiksi hoitoalan työntekijöillä, jotka käyttivät maskeja potilaita kohdatessaan."

www.hs.fi/tiede/art-2000009375500.html
129122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Edes nuo "paremmat" maskit eivät ammattilaistenkaan käyttäminä auttaneet mitään.

Silti täysääliöt ja vouhottajat käytännnössä pakottivat kaikki moisia käyttämään.

Yhteiskunta lähinnä todisti typeryytensä pahasti yli kiehuneella koronavouhotuksella, jopa tiedeyhteisö hylkäsi faktat ja valehteli minkä ehti.

Äänestä
  • Opinpahan koronapsykoosista sen, että ihmiset ovat keskimäärin aivan umpityperiä selkärangattomia laumasieluisia paskahousuja. Ja että erilaiset intressiryhmät saavat aika helposti nämä tahdottomat sopulilaumat ravaamaan haluamaaansa suuntaan.

    Äänestä

  • Mutta kun minun taikamaskini toimii, koska minä olen erityinen lumihiutale!

    Äänestä

  • No miten kävi vouhottajat, hävisikö se korona vouhottamalla?

    Äänestä

  • Jännintähän tässä kaikessa tosiaan oli se, että maskien tehottomuus tartuntatauteja vastaan - erityisesti väestötasolla - TIEDETTIIN jo ennen koronapsykoosia.

    Silti kukaan asiantuntija ei sanonut mitään, kun tämä koronasta alkukipinän saanut mielisairauden aalto pyyhki ees taas planeetan yli. Nämä asiantuntijat osoittautuivat siis joko korruptoituneiksi valehtelijoiksi, tai sitten selkärangattomiksi paskahousuiksi.

    Joka tapauksessa koronapsykoosin opetus oli siis se, että olipa ihminen missä virassa tai asemassa tahansa, ei ihmisiin siltikään voi luottaa.

    Äänestä

  • Oikeaoppinen putinatsi menetteli Putinin tapaan koronan torjunnassa.
    Aamulla 2dl virtsaa naamaan, lounaan kanssa samoin ja päivällisen kruunasi 0,5 litran tuoppi kusta. Juomaksi kelpasi oman kusen lisäksi virtaakin kusi, jos se oli myös putinatsista peräisin.

    Jos tästä lääkityksestä huolimatta tauti iski, niin se oli jo huonoa tuuria.

    Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    ❤️ ­­N­y­m­f­­­o­m­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17757079I

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

on niistä apua, vain venäjällä ei oe niistä apua

Äänestä
  • En kyllä ymmärrä miten joku voi olla niin tyhmä, että kuvittelee jonkun suun edessä olevan lapun suodattelevan viruksia kuukausien ajan. Vieläkin näkyy noita maskipellejä turuilla ja toreilla. Itsensä häpäisyyn on niin monia keinoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miten joku voi olla niin tyhmä, että kuvittelee jonkun suun edessä olevan lapun suodattelevan viruksia kuukausien ajan. Vieläkin näkyy noita maskipellejä turuilla ja toreilla. Itsensä häpäisyyn on niin monia keinoja.

    Ihmiset ovat olleet kautta historian käsittämättömän typeriä ja taikauskoisia, siitä lienee kyse. Mikään määrä koulutusta ei muuta sitä.

    Äänestä

  • Oisko osunu tauti hiukan syrjään? Meinaan kun vouhotat vielä siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miten joku voi olla niin tyhmä, että kuvittelee jonkun suun edessä olevan lapun suodattelevan viruksia kuukausien ajan. Vieläkin näkyy noita maskipellejä turuilla ja toreilla. Itsensä häpäisyyn on niin monia keinoja.

    "En kyllä ymmärrä ..."

    Tämän kyllä uskon!!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Oisko osunu tauti hiukan syrjään? Meinaan kun vouhotat vielä siinä.

    Nöyryytitkö itseäsi pitämällä turhaa maskia. Nöyryytätkö itseäsi siten vieläkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "En kyllä ymmärrä ..."

    Tämän kyllä uskon!!

    Ymmärsitkö tuon tutkimustuloksen? Tais mennä yli hilseen sekin, ei sinun uskomisillasi ole paljon virkaa reppana.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miten joku voi olla niin tyhmä, että kuvittelee jonkun suun edessä olevan lapun suodattelevan viruksia kuukausien ajan. Vieläkin näkyy noita maskipellejä turuilla ja toreilla. Itsensä häpäisyyn on niin monia keinoja.

    90% suomen väestöstä olivat pellejä uskoessaan valheeseen.

    Äänestä

Hyvät oli vouhotukset, 3 vuotta ja kymmeniä miljardeja meni hukkaan pelkästään täällä Euroopan peräperseessä. Sillä rahalla ja vaivalla olisi tehty vaikka mitä sille kansanterveydellekin.

Äänestä
  • Peittely, unohtaminen, välttely.

    Äänestä

  • Maskit siis todistetusti eivät tehoa. Kysyttävää?

    Äänestä

näin se salaliittoteoria muuttui todeksi...seuraavaa odotellessa...

Äänestä
  • Ei tällä planeetalla tarvita mitään kovin kummoisia salaliittoja, kun ihmiset ovat enimmäkseen aivan uskomattoman typeriä laumasieluisia, ja siten helposti johdateltavia, lampaita. Se oli koronaperseilyn ainoa todellinen opetus. Tosin olishan se pitänyt jo tätäkin näytelmää ennen tietää, koska maailmanhistoria.

    Äänestä

Aasian maissa tehtiin maskitestiä, johon osallistui satoja tuhansia osanottajia. Tartuntojen määrä maskinkäyttäjien ja maskia käyttämättömien välillä oli niin vähäinen, että meni virhemarginaaliin.

Äänestä
  • Ullatus että joku naaman edessä oleva lappunen ei teekään paljon mitään, virukset menee sisään vaikka kyynelkanavasta.

    Samalla voisi yllättyä vaikka siitä, ettei viruksilta voi suojautua kuukausien ajan pitämällä esim. kukkapurkkia päänsä päällä samalla kun lausuu Dostojevskin kootut teokset takaperin.

    Äänestä

  • Oli se kyllä naurettavaa veivaamista noiden rajoitustenkin kanssa. Oli oikein tanssi- ja laulukiellotkin.

    Äänestä

on noista ollut apua, koko korona-aikana ei juuri muita kulkutauteja ole ollut, nyt taas on kun maskeista on luovuttu. Itse käytän edelleen maskia, enkä ole sairastanut mitään kolmeen vuoteen. Vaimolla oli korona, ei tullut minulle, keinot: Maski, käsidesi, nukkuminen eri huoneessa, kuin myös ruokailu.
Maski: FFP2.

Äänestä
  • Ns. korona-aika jatkuu edelleen pässinpää. Vouhottaminen viruksesta vaan lopetettiin koska se alkoi käydä kestämättömäksi, ja tuli se Venäjän hyökkäys Ukrainaankin ohjaamaan mielenkiintoa muualle.

    Kulkutauteja on ollut ihan jatkuvasti, itse koronaankaan ei tepsinyt juuri mitkään toimet, vaan tartuntoja oli jatkuvasti.

    Et kyllä ole mikään kovin älykäs kun et tajua edes sitä, että n. 70% koronatartunnnan saaneista ei saa taudista edes oireita. Ts. maskipelleilysi vaikuttaa ainoastaaan korviesi väliin, olet sen viruksen jo saanut ilman oireita.

    Jatka toki itsesi nöyryyttämistä hyödyttömillä maskisulkeisilla. Aerosolina (uloshengitys) virukset muuten leviää huoneesta toiseen.

    Äänestä

  • Tässähän tämä ihmisten tyhmyys taas näkyy; ei tiedetä edes että enemmistö "sairastaa" koronan oireettomana, mutta koska on käyttänyt maskia kunnon rivi-idioootin tavoin, niin oireettomuus tarkoittaa tietysti että taikamaski on toiminut.

    Ja luotettavimmatkin tutkimustulokset vaan ohitetaan kylmänviileästi, koska omaa ymmärtämättömyyttään kuvitellaan taikamaskin tehneen jotain. Maskiusko on pohjimmiltaan taikauskoa.

    Äänestä

  • Ja ei se tuo käsidesikään paljon viruksiin auta, näes ne tulee tosiaan sieltä keuhkoista aerosoleina ilmaan leijumaan, eikä auta edes vaikka kaatais käsidesiä suoraan keuhkoihin, koska ne aineet ei tapa viruksia.

    Näes käsidesi on ennen muuta antibakteerista, mutta voihan sitä kaikkia rituaaleja tehdä ja kuvitella että ne auttaa. Sellasta kaikkea hyödytöntä ihmiskuntahan on tauteja vastaan tehnyt jo tuhansia vuosia, on piirrelty kyyhkynverellä merkkejä ovenpieliin jotta pysyis taudit poissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ja ei se tuo käsidesikään paljon viruksiin auta, näes ne tulee tosiaan sieltä keuhkoista aerosoleina ilmaan leijumaan, eikä auta edes vaikka kaatais käsidesiä suoraan keuhkoihin, koska ne aineet ei tapa viruksia.

    Näes käsidesi on ennen muuta antibakteerista, mutta voihan sitä kaikkia rituaaleja tehdä ja kuvitella että ne auttaa. Sellasta kaikkea hyödytöntä ihmiskuntahan on tauteja vastaan tehnyt jo tuhansia vuosia, on piirrelty kyyhkynverellä merkkejä ovenpieliin jotta pysyis taudit poissa.

    niinhän te luulette, hoitoalalla on edelleen maskipakko, esim vanhustenhoidossa. Kyllä sillä alalla tiedetään paremmin kuin te tyhmät kusenjuojat.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    niinhän te luulette, hoitoalalla on edelleen maskipakko, esim vanhustenhoidossa. Kyllä sillä alalla tiedetään paremmin kuin te tyhmät kusenjuojat.

    Sinä vajaaälyinen kusikallo et siis edelleenkään tajua, että asia tutkittiin, ja maskeista ei siis ole hyötyä. Ihan sama mitä hoitoalalla vieläkin larpataan, mutta tutkitusti hyötyä ei ole.

    Äänestä

En noista maskeista lue lehdistö. Kun käytin maskia ostin mitä kaupasta sai.Samoja maskeja on yhä tarjolla kun menen palvelukeskus tervehtii läheisiä.Otan käsidesin sitä ja maskin naaman.Ennen hissiin astumista. 4 korona rokotetta saanut ja 1 infulenssa rokoteen.En ole sairastanut koronaa,en mitään mutakaan ainakan 5-6 vuoteen. Käyn myös voimistelusali ryhmälikunta 4 eri päivänä viikossa.Maski naamassa ahtaassa pienessä pukukopissa.Hätävarjelunko liioittelua jostakin? Ihan samaa .Aina siellä joku yskii.En tupakoi,en käytä alkoholia.Ulkoilen paljon joka päivä ,säät ei estä ulkoilua.Vastustuskykyä antaa ulkoilu.Toki en kulje massoissakan.Sepä se. Itä Helsinki .24.2.23 Terv.Vanha nainen

Äänestä
  • Useimmat ei tosiaan saa koronasta edes oireita, mutta voihan niitä maskeja käyttää, jos on liikaa rahaa ja haluaa välttämättä rikastuttaa jotain kyseenalaisia tyyppejä, jotka noita massoille myytäviä epämääräisiä maskinräppänöitä jossain Kiinassa tehtailee.

    Äänestä

Faktat lensi ikkunasta pian koronasirkuksen alettua. Nyt tämäkin asia halutaan vain hyssytellä unohduksiin.

Äänestä
  • Hiljaisuus asian tiimoilta on todellakin korviahuumaavaa.

    Äänestä

Kai niistä joku hyöty oli, kun ei kukaan sairastanut mitään (oli eilen uutisissa). Maskien käyttö loppu, niin useimmat sairastaa yhtäaikaa flunssat, influenssat ja vatsataudit päällekkäin, kun pöpöjä eivät saaneet normaalisti. Sanoisinko karhunpalvelukseksi tätä maskipakkoa?
Itellä ei mitään em vielä, enkä käyttänyt maskia

Äänestä
  • Kyllä nyt vaan aika helvetin moni sairasti mitään, oletko oikeasti niin hölmö, että kuvittelet maskien lopettaneen kaikki tartuntataudit kuin seinään? Muiden tartuntatautien normaalia vuotuista ehtimistä Suomeen hidastivat mm. ne totalitaristiset matkustuskiellot, maskeilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Korona oli jo täällä, eikä kadonnut millään toimenpiteillä mihinkään.

    Koronasekoilu tosiaan kyllä viivytti normaaleja flunssasyklejä, ja heikensi siten ihmisten vastustuskykyä. Viruksia kun kuuluu tulla vuosittain että kollektiivinen immuunipuolustus pysyy hyvänä. Oli nimenomaan helvetinmoinen karhunpalvelus koko sirkus.

    Mutta tätä maskien tehoa ei tosiaan tarvitse arvuuutella, asia on tutkittu, ja maskit siis eivät tehoa. Eikö se nyt mene jakeluun?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä nyt vaan aika helvetin moni sairasti mitään, oletko oikeasti niin hölmö, että kuvittelet maskien lopettaneen kaikki tartuntataudit kuin seinään? Muiden tartuntatautien normaalia vuotuista ehtimistä Suomeen hidastivat mm. ne totalitaristiset matkustuskiellot, maskeilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Korona oli jo täällä, eikä kadonnut millään toimenpiteillä mihinkään.

    Ilmeisen vaikea on ihmisten asioita ymmärtää, edes aivan selvää tutkimustulosta ei tajuta. Huikeinta on se, että kun on tauti josta oireita saa vain 30% tartunnan saaneista, niin on näitä hölmöjä jotka ilmoittaa naamavaipan varmasti pelastaneen itsensä, koska ovat tunnollisesti pitäneet naamavaippaa jo vuosia.

    Saattaisko olla vaan niin, että kuulut siihen suureen enemmistöön, joka ei saa koronasta oireita? Onko sittenkin lähinnä oman mielenterveyden takia pakko uskoa sen taikanaamarin pelastaneen...

    Äänestä

  • Vatsatauteja ei kukaan saanu kun matkustelu ja ravintolassa syöminen oli koronatotalitarian aikaan kiellettyä. Kuten tanssiminen ja laulaminenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Vatsatauteja ei kukaan saanu kun matkustelu ja ravintolassa syöminen oli koronatotalitarian aikaan kiellettyä. Kuten tanssiminen ja laulaminenkin.

    MENIKÖ KENTIES VÄHÄN ÖVERIKSI TUO KORONAPERSEILY

    ? ? ?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä nyt vaan aika helvetin moni sairasti mitään, oletko oikeasti niin hölmö, että kuvittelet maskien lopettaneen kaikki tartuntataudit kuin seinään? Muiden tartuntatautien normaalia vuotuista ehtimistä Suomeen hidastivat mm. ne totalitaristiset matkustuskiellot, maskeilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Korona oli jo täällä, eikä kadonnut millään toimenpiteillä mihinkään.

    Koronasekoilu tosiaan kyllä viivytti normaaleja flunssasyklejä, ja heikensi siten ihmisten vastustuskykyä. Viruksia kun kuuluu tulla vuosittain että kollektiivinen immuunipuolustus pysyy hyvänä. Oli nimenomaan helvetinmoinen karhunpalvelus koko sirkus.

    Mutta tätä maskien tehoa ei tosiaan tarvitse arvuuutella, asia on tutkittu, ja maskit siis eivät tehoa. Eikö se nyt mene jakeluun?

    Kyllä ffp2 maskit estävät tartunnoilta, mutta jatka sinä vaan sitä kusen juomista, kun siitä tykkäät ja uskot sen auttavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kyllä ffp2 maskit estävät tartunnoilta, mutta jatka sinä vaan sitä kusen juomista, kun siitä tykkäät ja uskot sen auttavan.

    No kuules kusikallo kun asia tutkittiin ja hyötyä ei maskeista ole. Mutta jatka sinä psykoosizombi vaan todellisuuspakoasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä nyt vaan aika helvetin moni sairasti mitään, oletko oikeasti niin hölmö, että kuvittelet maskien lopettaneen kaikki tartuntataudit kuin seinään? Muiden tartuntatautien normaalia vuotuista ehtimistä Suomeen hidastivat mm. ne totalitaristiset matkustuskiellot, maskeilla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Korona oli jo täällä, eikä kadonnut millään toimenpiteillä mihinkään.

    Koronasekoilu tosiaan kyllä viivytti normaaleja flunssasyklejä, ja heikensi siten ihmisten vastustuskykyä. Viruksia kun kuuluu tulla vuosittain että kollektiivinen immuunipuolustus pysyy hyvänä. Oli nimenomaan helvetinmoinen karhunpalvelus koko sirkus.

    Mutta tätä maskien tehoa ei tosiaan tarvitse arvuuutella, asia on tutkittu, ja maskit siis eivät tehoa. Eikö se nyt mene jakeluun?

    << Mutta tätä maskien tehoa ei tosiaan tarvitse arvuuutella, asia on tutkittu, ja maskit siis eivät tehoa. Eikö se nyt mene jakeluun? >>

    Aloituksessa kirjoitetaan: "MASKIT vähentävät koronataudin, influenssan ja niiden kaltaisten hengitystieinfektioiden leviämistä väestössä vähän tai eivät ollenkaan", niin tuo kääntyy foliohattuvajakin päässä muotoon "ehdottomasti ei mitään hyötyä".

    Sinänsähän tuollaisessa r0-arvoltaan lähellä yhtä olevassa epidemiassa juuri pienikin hyöty voi olla ratkaiseva epidemian leviämisen kannalta.

    Edelleen, muuten, jos joudun vaikka leikkaukseen, niin vaadin kyllä, että kirurgilla on maski päässä.

    << Korona oli jo täällä, eikä kadonnut millään toimenpiteillä mihinkään. >>

    Mutta toimenpiteet vähensi tarttumisia. Näin terveydenhuollon kantokyky säilyi ja ostettiin aikaa rokotteiden käytölle (ja samalla viruskin muuntui vähemmän vaaralliseksi). Joskus ne pienetkin hyödyt estävät tilanteen eskaloitumisen.

    << Koronasekoilu tosiaan kyllä viivytti normaaleja flunssasyklejä, ja heikensi siten ihmisten vastustuskykyä. Viruksia kun kuuluu tulla vuosittain että kollektiivinen immuunipuolustus pysyy hyvänä. Oli nimenomaan helvetinmoinen karhunpalvelus koko sirkus. >>

    Ei. Noilla koronatoimilla säästettiin aivan helvetisti ihmishenkiä. Muistatko, että Italiassa ja Espanjassa oli suorastaan maansuru kun koronan ensimmäinen aalto vei niin älyttömästi ihmisiä ? Suomessa siltä pystyttiin välttymään juuri koronatoimien ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Ja taas yksi naurettava, suorastaan säälittävä "käyttäähän ne kirurgitkin maskia" -argumentti. Annatko kirurgin leikata, vaikka olisi maski naamallansa, jos tämä ilmoittaisi että hänellä muuten on leviävä korona päällä? Aivan. Niiden maskien funktio leikkaussaleissa on ihan jokin muu kuin virusten leviämisen estäminen. Viruksia vastaan on täysin eri kaliiperin varusteet.

    Äänestä

Asia tutkittiin: maskeista ei hyötyä.

Umpiluupäiset maskiurpot: juu mutta kyllä minun taikamaski toimii.

Äänestä

aina maskia käytän, kun kulen

Äänestä
  • Hommaa vielä aasinhattu. Se täydentää kokonaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Hommaa vielä aasinhattu. Se täydentää kokonaisuuden.

    Mä kellarista löysin kerran oudon päähineen
    Aasinhatun harmaan papalleni kuuluneen
    Hän ensimmäisten joukos otti rokotteen
    Ja turha maski naamallaan kulki läpi vuosien

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mä kellarista löysin kerran oudon päähineen
    Aasinhatun harmaan papalleni kuuluneen
    Hän ensimmäisten joukos otti rokotteen
    Ja turha maski naamallaan kulki läpi vuosien

    Hehe :,D

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mä kellarista löysin kerran oudon päähineen
    Aasinhatun harmaan papalleni kuuluneen
    Hän ensimmäisten joukos otti rokotteen
    Ja turha maski naamallaan kulki läpi vuosien

    Aasinhatut pakollisiksi koronahörhöille.

    Äänestä

Testatkaa se maski menkää paskalle maski päässä tuleeko haju läpi.

Äänestä
  • Just näin. Kakan haju tarkoittaa sitä, että kakkapartikkelit pääsee nenään.

    Äänestä

"Tiedossa on edelleen epävarmuutta esimerkiksi siksi, että maski-interventioiden osallistujat eivät usein käyttäneet maskeja kuuliaisesti eivätkä ohjeiden mukaisesti."

😅😂🤣!!!!!

𝙆𝙖𝙮𝙩𝙩𝙖𝙢𝙖̈𝙩𝙤̈𝙣 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙞 𝙚𝙞 𝙨𝙪𝙤𝙟𝙖𝙖 😅😂🤣!!!!!😅😂🤣!!!!!

Nobel-palkinnon arvoinen löydys 😅😂🤣!!!!!😅😂🤣!!!!!

Äänestä
  • Eiku nääs ihan se käytetty maski ei suojaa, ja se tiedettiin jo ennen koronafantasiaa.

    Äänestä

Mu...mu...mutta kyllä MINUN halpa paperimaskini suodattaa ihan kaiken, koska minä olen ERITYINEN LUMIHIUTALE!

Äänestä
  • Muutenhan kävisi ilmi, että olet huonolla todellisuudentajulla varustettu typerä reppana, joka piti vuosikaudet maskia turhaan. Onneksi siis olet erityinen pikku lumihiutale, eikä faktat koske sinun elämääsi.

    Äänestä

Peloteltiin , velvotettiinin ihmiset .... Jopa maskihuijarikauppiaat pääsi haaskalle😂

Äänestä
  • Bisnestähän tuo koronavouhotus isolta osin oli. Bisnestä ja politiikkaa. Löi kymmenkertaisesti yli sen tason, mikä todellisuudessa olisi ollut tarpeen.

    Äänestä

Tutkitusti jopa vuotavat "kirurginmaskit" vähentävät tartuntoja 30%
Hämmästyttävästi samassa tutkimuksessa FFP2 vain 70% ?

Käytännäön kokemus Päijät-Hämeem keskussairaalassa oli että vaihdettaessa laskostetut vuotomaskit FFP2-suojaimiin pysähtyi koronan leviäminen.

Äänestä
  • Käytännön kokemus pk sedulla liikkuessa maskin käyttäjistä 85% käytti kirurgin maskia10% kannagasmaskia ja vain 5% ffp2 maskia lisäksi suurin osa kirurginmaskin käyttäjistä käyttivät niitä väärin osa käytti esim. samaa maskia jopa parin viikon ajan maskit oli itseasissa tämän takia usein taudin levittäjiä oikeita tautipesiä kun päivien ajan pyörii sama maski taskussa käsissä ja naamalla vuorotellen.

    Äänestä

  • Kirurginmaskit ei tunnetusti vähennä tartuntoja ollenkaan, kun niitä ei ole suunniteltu mitenkään suodattamaan viruksia, eivätkä ne siis suodata mitään viruksia.

    Lue nyt toi uutinen, mistään maskeista ei ollut mitään mainittavaa hyötyä, varsinkaan koko väestön tasolla. Ei auta mitkään FFP2 maskitkaan ihmeemmin, korona ei missään ole niilläkään pysähtynyt.

    Äänestä

  • Toisessakin suuressa sairaalassa korona levisi henkilölunnan ja potilaiden keskuudessa siihen asti että laskostetut vuotomaskit vaihdettiin FFP2-suojaimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Toisessakin suuressa sairaalassa korona levisi henkilölunnan ja potilaiden keskuudessa siihen asti että laskostetut vuotomaskit vaihdettiin FFP2-suojaimiin.

    Tämmöisillä nimettömillä anekdooteilla, jotka kertovat nimettömistä sairaaaloista, ei ole mitään erityistä arvoa. Maskeista saattaa yksittäisissä lyhytkestoisissa tilanteissa olla rajattua hyötyä, mutta ne eivät estä minkään influenssan tai koronan kaltaisen tartuntataudin leviämistä, eivät väestön eivätkä sairaalan tasolla.

    Asia on siis kattavasti tutkittu, ja maskeista ei ole hyötyä.

    Äänestä

  • Ei niitä turhaan sairaaloissa käytetä. Aasialaiset ovat käyttäneet maskeja flunssakausina vuosikymmeniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Ei niitä turhaan sairaaloissa käytetä. Aasialaiset ovat käyttäneet maskeja flunssakausina vuosikymmeniä.

    Leikkaussaleissa maskin funktio on muu kuin virusten estäminen. Sen ymmärtää tyhmempikin. Aasialaiset taas ovat orjamielisiä alistujia.

    Äänestä

Onnistuitte vajakit vain nöyryyttämään itseänne. Korona ei perseilynne johdosta edes hätkähtänyt.

Äänestä
  • Onko nyt vähän tyhmä olo maskijeesuksilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Onko nyt vähän tyhmä olo maskijeesuksilla?

    Ihan varmasti on. Nyt ovat hiljaa ja häpeävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Ihan varmasti on. Nyt ovat hiljaa ja häpeävät.

    Vältin FFP2 maskilla koronan, ja minun tapauksessani todennäköisesti kuoleman. Eikä siinä kaikki. Maskia käyttäessä astmaoireetkin helpottuivat. Olen ihan helevetin tyytyväinen.:D:D

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Vältin FFP2 maskilla koronan, ja minun tapauksessani todennäköisesti kuoleman. Eikä siinä kaikki. Maskia käyttäessä astmaoireetkin helpottuivat. Olen ihan helevetin tyytyväinen.:D:D

    Maskikuuri astmaan. Olet niin tyhmä.

    Äänestä

Eihän sitä koronaa ollut olemassakaan, mutta saatiin ihmisille mrna piikkiproteiinit kehoon.

Äänestä
  • Huonoa trollausta, kyllä korona on olemassa. Mutta sitä vastaan käytetyt konstit olivat enimmäkseen tehottomia, ja koko totalitaristinen vouhotus meni ainakin kymmenkertaisesti yli sen mikä olisi ollut tarpeen. Varsinkin kun tauti ei ollut lopultakaan erityisen vaarallinen, enemmistölle jopa influenssaa lievempi tapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Huonoa trollausta, kyllä korona on olemassa. Mutta sitä vastaan käytetyt konstit olivat enimmäkseen tehottomia, ja koko totalitaristinen vouhotus meni ainakin kymmenkertaisesti yli sen mikä olisi ollut tarpeen. Varsinkin kun tauti ei ollut lopultakaan erityisen vaarallinen, enemmistölle jopa influenssaa lievempi tapaus.

    Mut..mutta kyllä minun maskini on erityinen taikamaski!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Mut..mutta kyllä minun maskini on erityinen taikamaski!

    Ne on vaan ne muut maskit mitkä ei toimi!

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ne on vaan ne muut maskit mitkä ei toimi!

    En sanonut Maski vaan tarkoitin USKO. Eräät rokotepelkurit palstalla pelkäävär tätäkin rokotetta, sekä jäykkäkoujristusta, poliota sekä lääkärintarkistusta

    kertoi jopa koronan ohella boikotovansa ala-astellla terkkaria ja tyttöjen edessä riisumista terkkarilla. Kuinka idiootti voi rokotekammoinen ollakaan?

    Pässi luottaa isoihin sarviinsa, rokoitepelkoinen pieneen kikkeliinsä?

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Koronavouhottaja pelkurin on turhaa muita syytellä mistään pelkuruudesta, kun koko koronapsykoosi johtui pohjimmiltaan teidän hölmöydestänne ja irrationaalisista peloistanne.

    Rokote oli enemmistölle tarpeeton, ja järjissään oleville se oli alusta saakka selvä asia.

    Äänestä

Minkä tahansa kangasrievunkin pitämisen naamalla väitettiin estävän viruksia leviämästä. Täysin harhaista hullujen hommaa.

Äänestä
  • Ihan kuin tätä aihetta välteltäisiin yhteiskunnassa, jonkinlainen toisaalle katsomiseen perustuva cancelointiyritys menossa.

    Äänestä

  • Ei väitetty. Olet lukutaidoton idiootti.

    Äänestä

Jokainen, jolla on enemmän kuin 2-aivosolua ymmärsi tämän jo alusta asti. Siksi en maskia käyttänytkään, vaikka sainkin lampailta pahoja mulkaisuja.

Äänestä
  • Harvalla oli selkärankaa vastustaa psykoosizombeja joilla oli virus aivoissaan. Ihmiset ovat heikkoja enimmäkseen, niitä on jalostettu vuosituhansien saatossa helposti muovailtaviksi.

    Äänestä

Maskeista oli hyötyä runsaasti esim elintervikekauppojen näpistykset lisääntyivät koska näpistelijät jäivät aina tunnistamattomiksi. Lisäksi yöraiskausten ja naisten yölliset pahoinpitelyt lisääntyivät koska maski esti tunnistamatta. Maskien valmistajat mm Onni rikastuivat ym

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/348246

Äänestä
  • Siis kyllähän koronapsykoosin aiheuttama sirkusesitys hyödytti moniakin. Selkeitä hyötyjiä sen aikana oli runsaasti, sekä taloudellisessa että poliittisessa mielessä. Ilmankos paniikinlietsojia riittikin. Onhan esim. sotakin käsitettävä erityisesti massapsykoosina, jonka kestäessä jotkut voittavat, toiset taas häviävät. Ei ole niin epämiellyttävää ilmiötä, etteikö joku torakka siitä osaisi hyötyä.

    Äänestä

  • Monet rikastui, sai valtaa. Maksajina taas ne keskinkertaiset urpot jotka pantiin zumbaamaan oikein kunnolla.

    Äänestä

  • Naisten raiskaukset ja yölliset pahoinpitelyt lisääntyivät täysin viherpunikkien takia.

    Äänestä

Noloimmat käyttävät edelleen naamavaippaa, vaikka on jo sekin selvinnyt ettei korona ole koskaan normaali flunssaa vakavampi ollut.

Äänestä
  • Normaali flunssa vähemmän vie tehohoitoon ja hoidetuista merkittävän osan hautaan

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Normaali flunssa vähemmän vie tehohoitoon ja hoidetuista merkittävän osan hautaan

    Siis kyllä joku vähän terhakkaampi influenssa vie jokseenkin samaa luokkaa huonokuntoisia hautaan. Influenssa toki vie vähemmän tehohoitoon, esim. koska influenssaan kuolemassa olevia ei ole tavattu laittaa tehohoitoon, niiden on vaan annnettu kuolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Normaali flunssa vähemmän vie tehohoitoon ja hoidetuista merkittävän osan hautaan

    Haloo, normaaliin kausiflunssaankin kuolee pari tuhatta ihmistä vuosittain, joten se varmaan vie myös tehohoitoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Haloo, normaaliin kausiflunssaankin kuolee pari tuhatta ihmistä vuosittain, joten se varmaan vie myös tehohoitoon?

    Kyllä, influenssa voi mennä vastaavalla tavalla keuhkoihin, se ei vain ole yhtä tavallista kuin koronan kanssa. Jatkuva tehohoitokapasiteetista jauhaminen johtui ennen kaikkea siitä, että uutisten mukaan Suomen tehohoitokapasiteetti on ns. normaalioloissakin riittämätön.

    Äänestä

Kyllä tuo maskipakko ei toiminut täällä päin, myös rokote pakko, sillä ei vaan löyvy tasuria pirulle, niin rasittava juippu, että pieni hetken luikku vielä...
Eläimien teurastaminen ruuaksi on lopetettava, myös puun polttaminen lämmitystarkoituksessa on loputtava, ei pitäis hengittää liikaa, happi on kortilla.....

Rauhallista illanjatkoa, turvallista.
https://m.youtube.com/watch?v=J46sRuj99Cw

Äänestä

Aloittaja on väärässä, omakohtaisesti koettuna vähintään FP 2 suojausluokan maskit estäneet koronatartunnat hyvän käsihygienian ohella ja piste.

Kokonaan sitten eri juttu jos luottaa ns.kirurgin maskeihin tms.

Äänestä
  • Sun omakohtaiset kokemukset on ihan merkityksettömiä taliaivo!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Sun omakohtaiset kokemukset on ihan merkityksettömiä taliaivo!

    Omakohtainen kokemukseni piti minut hengissä. Ikävää, jos sinun elämälläsi ei ole merkitystä. Kaikilla ei ole sama tilanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Omakohtainen kokemukseni piti minut hengissä. Ikävää, jos sinun elämälläsi ei ole merkitystä. Kaikilla ei ole sama tilanne.

    Kysehän oli sinusta ja typerästä harhaluulostasi. Ihan yhtä hyvin voisi sanoa että en sairastunut koronaan, koska pidin aina hiekkaa taskussa. Omakohtainen kokemus ja se "piti minut hengissä". Hullunuskosi on vahva.

    Äänestä

Opitaan ymmärtämään alkeisfysiikkaa hengityssuojaimista - ne ei estä yhtikäs mitään - paitsi hengittämistä. Aerosolit ovat se substraatti mikä mm. viruksia kantaa. Ei niitä tarvitse keuhkoista ulos yskiä eli räkiä.

"VAIKKA maskin kummatkin puolet ovat samanlaista kosteutta kestävää sulakehruumenetelmällä valmistettua polypropyleenikuitua, on maskin uloimman sinisen kerroksen ominaisuuksia vielä usein terävöitetty pisaroita _hylkivällä_ pinnoitteella. "

Jos siihen ei pisara tartu, niin ei ne viruksetkaan. Jos pisara tarttuisi, niin kohta ovat jo tavalliseen hengittämiseen kelvottomia - läpimärkiä.

**************************

https://www.youtube.com/watch?v=CmC0h819OV8

Esimerkiksi yhdessä litrassa merivettä viruksia on noin 10 miljardia.

https://tekniikanmaailma.fi/teemalehti/koronavirus/

Äänestä

Kuitenkin kävi niin, että ohjeilla maskeista, käsienpesuista ja kahden metrin turvaväleistä oli seurauksena että ensimmäisen koronavuoden aikana ( mun viimeinen ennen eläköitymistä) muut tartuntataudit katosivat! Ei ollut influenssaa, norovirusta, vatsaflunssaa tai muita 1-3 päivän poissaoloja ollenkaan. Ihmeellistä! Meidän yksikössä oli 48 työntekijää.

Äänestä
  • Ettei ollut - se johtui kirjaamisesta - mm. USA'ssa kävi käsky, että kaikki mahdollinen kirjataan koronaksi - ihan kaikki. Suomi seurasi perässä.

    Äänestä

  • Juuri näin. Esim. influenssaepidemia jäi väliin koronarajoitusten vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Ettei ollut - se johtui kirjaamisesta - mm. USA'ssa kävi käsky, että kaikki mahdollinen kirjataan koronaksi - ihan kaikki. Suomi seurasi perässä.

    Valehtele vaan itsellesi peräkammarin poika.

    Äänestä

Maskit aivan silmin nähden vähensivät flunssien ja influenssien leviämistä. Aloitus on valhetta.

Äänestä
  • Avutonta ..

    Äänestä

  • Silminnähden... kyllä. Ja maskit paransivat myös syöpiä, allergioita, keuhkoahtaumatauteja ja astmaa. Ajatella että lääkärit eivät ole määränneet sairaille maskikuureja.

    Äänestä

  • Aloittajan mielestä hyödytöntä että välttää koronan pitkäaikaivaikutukset?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Aloittajan mielestä hyödytöntä että välttää koronan pitkäaikaivaikutukset?

    No ainakaan naamarätillä sitä ei vältä.

    Äänestä

Poliittista signalointiahan ne maskit etupäässä oli. Sen nyt huomasi jokainen syy ja seuraussuhteita ymmärtävä.

Äänestä
  • Orjamielisten hyvesignalointia

    Äänestä

Paha vähätellä sairaaloissa tehtyjä oikeita tutkimuksia maskien tehosta:
https://www.dailymail.co.uk/health/article-11946447/Masks-hospitals-no-difference-Covid-infection-rates-study-finds.html
Monessa mediassa uskalletaan jo kertoa, että vanhan Espanjantaudin kuolemista noin kolmannes, oli juurikin käytettyjen maskien syytä. Eikä riehuavan flunssan.
Media on suurin syyllinen tähän ihmisten harhauttamiseen. Odotan mielenkiinnolla, mikä tulee olemaan heidän vedätyksensä hinta ja minkälaiseen vastuuseen heidät laitetaan perättömien uutisten jatkuvasta syötöstä ihmisille.
Eikös jonkinlainen lakikin juuri laadittu disinformaation levittämisestä?

Äänestä
  • Päivän naurut.:D:D:D Espanjantaudin aikana ei ollut FFP2 maskeja, eikä aseptiikka ollut kehittynyttä. Samaa rättiä todennäköisesti pidettiin päiväkausia. Karanteeni oli jossain määrin käytössä, mutta hoitokeinoja ei ollut.

    Espanjantautiin kuolleet maailmassa. 50-100 miljoonaa. Koronaan kuolleet maailmassa: noin 6 miljoonaa. Kumpaankaan tautiin ei ollut lääkettä. Mitä tästä opimme? Rokotteet, aseptiikka, rajoitukset ja maskit toimivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Päivän naurut.:D:D:D Espanjantaudin aikana ei ollut FFP2 maskeja, eikä aseptiikka ollut kehittynyttä. Samaa rättiä todennäköisesti pidettiin päiväkausia. Karanteeni oli jossain määrin käytössä, mutta hoitokeinoja ei ollut.

    Espanjantautiin kuolleet maailmassa. 50-100 miljoonaa. Koronaan kuolleet maailmassa: noin 6 miljoonaa. Kumpaankaan tautiin ei ollut lääkettä. Mitä tästä opimme? Rokotteet, aseptiikka, rajoitukset ja maskit toimivat.

    Maskit ei toimi viruksia vastaan, ei valehdella siitä.

    Äänestä

Minulle oli valtavasti hyötyä. En riskiryhmäläisenä sairastunut koronaan. Astmaoireetkin vähenivät kun käytti maskia.

Äänestä

  • Kerro lääkärillesi että määrää muillekin astmaatikoille maskikuureja. Olet keksinyt parannuksen astmaan, vau!

    Äänestä

Kyllä oli maskeista hyötyä. EK-yrittäjät tekivät miljoonatilit.

Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa

Jos olisi riippumatonta, tai mitään tiedonvälitystä, olisi koronarokotteilla sairastetuista ja tapetuistakin saatu uutisia.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17760721/vastaamo-haiskahtaa-korruptiopoliitikko-sote-porssirikollisuus-naytokselta#comment-119393930

Vaan kun ei Suomessa ole, täytyy ihan itse kansalaisten, välittää tietoa toisilleen.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia

Äänestä

Kyllä oli, riippuu mitä tutkimusta tarkastelet.

–" Saksassa Jenan kaupungissa otettiin koronapandemian alkuvaiheessa maskit käyttöön huomattavasti ripeämmin kuin ympäröivällä seudulla. Tutkimuksen mukaan Jenassa tartuntoja tuli sen jälkeen 40 prosenttia vähemmän kuin niillä alueilla, joissa maskeja ei otettu käyttöön."

"Tavallisen ihmisen arjessa maskin käyttäminen kuitenkin kiistatta vähentää taudinaiheuttajien leviämistä."

Yrittäkää nyt jotenkin oppia elämään sen tosiasian kanssa, että kunnon maskeista on ollut ja tulee olemaan hyötyä tartuntatautien ehkäisyssä.

Mikä hauskasinta, paljon esille nostetussa Cochrane-katsauksessa ei kyetty varmistamaan lainkaan sitä, oliko maskeja tosiasiassa käytetty vaiko ei vuosien varrella tehtyjen tutkimusten raporteista.

𝙉𝙤𝙗𝙚𝙡-𝙩𝙖𝙨𝙤𝙣 𝙩𝙪𝙩𝙠𝙞𝙢𝙪𝙨, 𝙟𝙤𝙝𝙤𝙣 𝙤𝙣 𝙝𝙚𝙡𝙥𝙥𝙤 𝙪𝙨𝙠𝙤𝙖: 𝙆𝙖𝙮𝙩𝙩𝙖𝙢𝙖𝙩𝙤𝙣 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙞 𝙚𝙞 𝙨𝙪𝙤𝙟𝙖𝙖😅🤣😂

Äänestä
  • Kannattaa sinun lopettaa piipitys ja valehtelu. Maskeista ei ollut eikä tule olemaan mitään hyötyä viruksia vastaan. Yritä vapautua maskipsykoosistasi ja hysteriasta. Sinulle nauretaan.

    Äänestä

Laskostetuista nollateho-maskeista en kommentoi mutta tiiviit FFP2:t ja FFP3:t estävät tartunnan saamisen ja siksi ovat ammattilaisilla käytössä tartuntatauteja hoidettaessa.

Äänestä
  • Eivät nekään estä viruksia. Harhaluulo.

    Äänestä

PETOSTA seoli koko korona huijaus myrkkypiikkeineen.

Äänestä

Mitähän huijarit vielä keksii kun kautta maailman niin helppo nakki että uskottiin jopa OIREETTOMAAN koronaan !
mitähän ne keksii taas pään (hengen)menoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"MASKIT vähentävät koronataudin, influenssan ja niiden kaltaisten hengitystieinfektioiden leviämistä väestössä vähän tai eivät ollenkaan.

Tämä oli tulos parhaan tutkimustiedon yhteen vetäneessä Cochrane-katsauksessa, joka julkaistiin viime viikon lopussa.

Kirurginmaskien ja N95-maskien tehossa ei näkynyt eroa esimerkiksi hoitoalan työntekijöillä, jotka käyttivät maskeja potilaita kohdatessaan."

www.hs.fi/tiede/art-2000009375500.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu