Kysyisin teiltä, mikä on mielestänne riittävä syy erota? Onko se riittävää, että ei enää rakasta, ei halua osoittaa lempeyttä ja hempeyttä vaimolle? Arvostelen vaimoani liian usein enkä näe kovin paljoa positiivista hänessä. Toisaalta tavallaan välitän hänestä enkä haluaisi loukatakaan. Onko tällainen normaalia eropohdiskeluissa?
Meillä on hommaa hankaloittamassa kaksi lasta niin ja vaimoni mielestä kaikki on ok?
Olisi kiva kuulla teidän kantoja asiaan.
Iloista päivän jatkoa kaikille!
Meillä on hommaa hankaloittamassa kaksi lasta niin ja vaimoni mielestä kaikki on ok?
Olisi kiva kuulla teidän kantoja asiaan.
Iloista päivän jatkoa kaikille!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Etsiskelet siis erolle siunausta täältä, missä meitä erilaisista syistä eronnoita parveilee. Toivot varmasti että joku sanoisi, että ihan hyvä syy on, eroa pois vaan.
Sorry, niin helpolla et pääse.
Vain sinä tiedät onko sinulla riittävä syy avioeroon, ja mikä sitten ratkaisusi onkin, on sinun pystyttävä sen kanssa elämään lopun elämääsi. Koska avioliitossa on myös lapsia, on sinun pystyttävä perustelemaan ero myös heille, vielä vuosienkin kuluttua.
Mielestäni nykypäivänä erotaan ihan liian helposti. Ei suhde ole yhtä ruusuilla tanssimista, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Jokaisesta meistä varmasti löytyy niitä huonoja puolia, jotka ajan mittaan ärsyttävät.
Mitä tuohon sinun tilanteeseesi tulee niin kysy itseltäsi: Luuletko voivasi olla onnellinen jonkun toisen kanssa vielä 10v. kuluttua? Eli siis jos tämä suhde ei sinua tyydytä niin onko vika tässä suhteessa vai liian suurissa unelmissa? Omaan puolisoonkin voi rakastua uudelleen. Koita palauttaa mieleesi ne piirteet hänessä joihin rakastuit. Lapsetkin kaipaavat pysyvyyttä ja molempia vanhempia elämäänsä. Tietysti jos elämä on yhtä tappelua niin se tuskin on hyväksi lapsillekaan, mutta ei tuo teidän tilanteenne ihan siltä vaikuttanut? Eli siis minusta tuo vaikuttaa hieman heppoiselta perustelulta eroamiselle, mutta en minä voi sinun puolestasi päätöstä tehdä.
Jos puoliso pettää tai käyttäytyy niin väkivaltaisesti (henkinen tai fyysinen), että toisen osapuolen henkinen tai fyysinen terveys on vakavasti uhattuna, tai jos mies laiminlyö jatkuvasti elatusvelvollisuuttaan...
Se EI ole mikään peruste avioerolle et just nyt sattuu se toinen kyllästyttämään. Jos on jotain ongelmia, menkää vaikka jonnekin parisuhdekurssille tai perheneuvolaan perheterapeutille juttelemaan.
Naimisiin mennessäsi olet kuitenkin luvannut rakastaa sekä myötä että vastoinkäymisissä. Jos nyt olette jo niin pitkällä että on useampi lapsikin, niin olette luultavasti jo niin läheiset toisillenne ja niin pitkällä yhteisellä matkallanne, että tuskin koskaan edes pystyisit löytämään toista joka voisi merkitä sinulle yhtä paljon, tai jonka kanssa voisit olla läheskään yhtä onnellinen kuin nyt, saatika onnellisempi.
Mieti sitä.
mä erosin just tosta syystä.jos ei välitä toisesta tippaakaan niin oli mielestäni rehellisempää erota.yhteistä taivalta tuli 13 vuotta,mutta asiaa kyllä helpotti se ettei ollu lapsia.lapset on aina oma lukunsa.
Meillä juuri sama tilanne ja vaimon mitta tuli täyteen, ei kuulemma voi yrittää enää.On kerännyt sisälleen kaiken pahan ja sitten vaan ilmoitusluontoisena asiana et haluaa erota. Jätti eropaperit viikko sitten ja lapsi on meilläkin hankaloittamassa asiaa
Oletko keskustellut vaimosi kanssa omista tuntemuksistasi ja mitä voisitte niille yhdessä tehdä, jos vaimosi on järkevä eikä koe sitä mitenkään loukkauksena, hän aikuisena ihmisenä on valmis keskustelemaan asiasta ja tulemaan vastaan sinua. Mielestäni ei heti kannata hanskoja lyödä tiskiin, mutta jos toinen ei pysty lähestymään sinua ja ottamaan ajatuksiasi huomioon,kannattaa miettiä mikä sen liiton tarkoitus sitten on? En tiedä minkä ikäinen olet mutta luulisin 35- 45 vuoden välillä.Jotenkin tuntui että mietteesi ovat ikään liittyviä ja hyvin yleistä kyseisessä iässä niin miehillä kuin naisillakin.Elämää täytyy pohdiskella se on hyvä merkki.
Toivottavasti oli apua!
T.Katja
En ole keskustellut tunteistani paljoakaan vaimoni kanssa. En kyllä oikein tiedä miksi, ehkä pelkään hänen reaktiotaan tai en halua loukata häntä, mutta olen nyt tajunnut sen, että vaikeneminen ja asian siirtely loukkaa varmasti vielä enemmän. (Niin ja lisäksi vaimoni ei mielestäni ole erityisen aikuistunut iästään huollimatta, vaan on lapsellisempi välillä kuin lapsemme).
Kävin keskustelemassa omasta tilanteestani ammatti-ihmisen kanssa. Vaimoni mielestä tähän ei ole syytä, kun ei ole ongelmiakaan. Käsitykseni mukaan hän ei vain näe ongelmaa.
Pohdin jonkun verran elämääni, mutta vaimoni ei sitä tee ollenkaan. Jotenkin vain tuntuu, että kaikki, mitä teen, ei juurikaan vaikuta häneen.
Juu kiitos viestistäsi. Otan asian puheeksi vaimoni kanssa, kun siihen tulee hyvä hetki.
Olen muuten 31. Hyvää alkavaa kesää sinulle!
Siinä olet aivan oikeassa, että keskusteleminen pitäisi saada käyntiin. Vaikeneminen loukkaa kovasti, varsinkin minun tapauksessani, jossa miehelläni oli näitä ajatuksia, joista hän ei puhunut, kunnes oli jo pitkällä suhteessa toiseen naiseen. Olemme vasta nyt puhuneet kaikista asioista, joista olisi pitänyt puhua jo kauan sitten. Silti tilanteemme näyttää nyt hyvältä, ja meillä on halua parantaa avioliittoamme ja yrittää yhdessä vielä tosissamme. Meilläkin on lapsia.
Puhuminen siis kannattaa, ja sillä saattaa saada aikaan positiivisia muutoksia. Ellei puhumisesta ole kuitenkaan hyötyä, eikä vaimosi halua edes juuri keskustella, tai ei ymmärrä ajatuksiasi, niin sitten sinun pitää miettiä rauhassa asiaa uudelleen. Itse olen omaa tilannettani niin paljon miettinyt, että tiedän ensisijaisesti haluavani jatkaa mieheni kanssa, mutta pidän myös hyvänä sitä vaihtoehtoa, että mikäli mieheni ei kuitenkaan halua jatkaa kanssani, niin hän sen sanoo rehellisesti, ja antaa siten myös minulle mahdollisuuden etsiä uutta onnea elämääni muualta.
Minusta kuullosti hyvältä että olet nähnyt vaivaa suhteen eteen, jo sillä, että olet käynyt keskustelemassa ammatti-ihmisen kanssa, et ole heittänyt hanskoja heti tiskiin. Toivottavasti ajatukset selkeytyivät ja pystyt lähestymään vaimoasi helpommin.Muista että sopiva hetki on tässä ja nyt, elä jätä asioita liian kauas se vaan mutkistuttaa ja pahentaa tilannetta.Jos vaimo ei näe tilannetta auta hänet näkemään se,olet pystyvä MIES!Muista että tämä on myös sinun elämä ja sinun avioliittosi!
Kaikkea hyvää, voimia japäättäväisyyttä sinulle!
T.Katja
Voiko ikä 37-v tuoda tullessaan tavan ettei mieheni halua enää puhua syvistä tuntemuksistaan kanssani ja ajatuksistaan vaan jakaa ne mieluummin tuntemattomana netissä toisen naisen kanssa. Olemme aiemmin jakaneet ajatuksemme, toiveemme ja arkiset asiat yhdessä. Tai näin ainakin olen uskonut. En tiedä miten voin enää omista tunteistani häntä kohtaan ym. puhua.
Meillä on kolme lasta. Ja minua pelottaa tämä "toinen" nainen. Vaikka hän olisikin tuntematon. Rakastan miestäni ja arki sujuu kyllä mukavasti. Mieheni on edelleen huomaavainen minua kohtaan.Mieheni tunteet?
En uskalla kertoa miehelleni, että sain asian vahingossa selville. Toisaalta haluaisin ottaa asian puheeksi ja kertoa, että se satuttaa. Voiko kirjoittelu olla harmitonta , ohimenevää?
Vai olenko liian ymmärtäväinen ja kiltti?
Olet naimisissa oleva nainen,rakastat miestäsi. Tämä asiahan voi liittyä ikään?Toivoisin sinun kuitenkin puhuvan miehellesi omista tunteistasi ja viellä rehellisesti.Sinulla on lupa omiin tuntemuksiin.Asioista pitää puhua, vaikka kuinka pelottaa.Mikä sinussa aiheuttaa pelon miestäsi kohtaan? Pelkäätkö että hän häviää rinnaltasi,jos puhut avoimesti?Siinä tapauksessa sinulla ei ole Miestä vaan keskenkasvuinen mies.Toivon että otat asian rohkeasti puheeksi.
Rohkeutta ja paljon mukavia vuosia sinulle,miehellesi,lapsillenne ja teidän yhteiselle tulevaisuudelle.
Terv.Katja
Mielestäni sinun kannattaa keskustella miehesi kanssa, jos asia häiritsee. Ei kannata olla hyökkäävä tai tuomitseva, mutta asia kannattaa ottaa puheeksi. Olen oppinut sen, että asioiden sisällä pitäminen tietää ongelmia ennemmin tai myöhemmin.
Rohkeutta sinulle.
Sain mieheni kiinni puheluista ja tekstareista vieraalle naiselle.Minua ei pelottanut kertoa sitä hänelle vaan menin itse shokkiin, kun luin tekstarin.
Aluksi hän lupasi lähettää "erotekstarin" sille naiselle.Viikko siitä hän kuitenkin lähti kotoa pois.Nyt on ollut viisi viikkoa ties missä, ilmeisesti suhde jatkuu.Ei ole kertonut yhtään mitään.Kysymyksiin tulee vastakysymys.
Aoin hakea eroa, en jaksa enää pelleillä ja olla toisen kynnysmattona.
Perusteet riittää.
Akat ottavat piskit ja pennut kehiin aina kun ukko yrittää etääntyä ja rakkaus on loppunut.
Älä sääli eukkoasi. Lainsäätäjät pitävät siitä huolen.
Ja jos/kun aloitat uuden suhteen, koita hyvä mies tehdä siitä naisesta number one, elä enää hyysää entistä eukkoasi:säälistä lainaa autoa, aikaasi, visakorttiasi.
Lapsista pidä huolta, eukkosi pärjätköön omillaan.
Selkärankaiset miehet rulettaa.
mikä tahansa. Ei sitä kukaan toinen päätä, vaan sinä itse. Jos todella olet sitä mieltä että et vaimoasi rakasta ja usko että tilanteelle voi mitään tehdä, niin parasta lähteä. Kannattaa olla rehellinen itselleen ja myös toiselle. Lapsista pitää kuitenkin vastaisuudessakin yhdessä pitää huolta. Voihan käydä niin että ehkä palaatte vielä yhteen jos rakkaus palaa takaisin , sitten taikka ei. Ei kuitenkaan kannata jäädä suhteeseen jossa ollaan onnettomia. Siitä kärsii kaikki.
niinkuin on tullut luvattua papin edessä.
olen minäkin, tosin olen nainen.
Joskus voi käydä niin, ettei puolisoaan enää yksinkertaisesti rakasta. Tunteille ei voi mitään, ei myöskään negatiivisille.
Olemme olleet kymmenen vuotta naimisissa, meilläkin on lapsia. Olen miettinyt eroa jo ainakin vuoden, mutta joskus tulee taas tilanteita, että sitä ajattelee että kyllähän tätä vielä kestää...
"Kestää", onko se toimivan parisuhteen tarkoitus? Olen vielä nuori, miehenikin on vielä nuori. Eikö meillä ole molemmilla vielä oikeus ja myös mahdollisuus löytää ihminen, joka todella rakastaa? Pitääkö sitä vain junnata lasten takia yhdessä? Ovatko lapset onnellisia tällaisessa perheessä vai olisiko parempi, jos vanhemmat olisivat omilla tahoillaan onnellisia. Pystyisimmekö eroamaan sovussa, ettei lasten tarvitsisi kärsiä turhaan?
Mieheni rakastaa minua, tosin hän tietää tunteistani.
Elämä ei ole niin helppoa kuin kuvitellaan. Myötä- ja vastoinkäymisissä, kyllä, mutta mitä jos tunteet ovat... kuolleet?
Siinäpä se.
Kerroin sitten eilen iltasella vaimolleni tuntemuksistani vaikka ei se helppoa ollut. Tietysti vaimoni itki kamalasti ja lupaili muuttuvansa ja tekevänsä kaikkensa mm. antavansa enemmän tilaa yms. No minä sitten hellyin, minkä sitä voi, kun toinen itkee ja sanoo, että olen hänelle kaikki kaikessa. Kait minussa sitten kuitenkin on vielä jokin osa, joka välittää vaimostani. Siispä kokeilen vielä, jos tästä nyt jotakin tulee. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan.
Kuka on väittänyt että elämä on helppoa miltään osin,en ole ainakaan lukenut yhtään tutkimusta tai väitöskirjaa, joka olisi tullut tähän tulokseen,me vaan eletään, nautitaan pienistä asioista, välillä ollaan vihaisia,surullisia ym,näinhän tämä elämä menee.Rohkea Mies olet!jos tilanne ei parane, sinun ei ainakaan ikinä tarvitse miettiä teitkö tilanteen eteen mitään.Nyt ei muuta kun korjaamaan suhdetta,sitä ei nimittäin itkulla korjata,tarvitaan paljon muuta ja se vie aikaa.
Kaikkea hyvää ja rakennustarpeita teille.
Mukavaa kesää!
T.Katja
Tsemppiä teille,näyttäkää meille eronneille,että rakkaus on sittenkin tahdon asia.Olen varma,ettäteillä on vielä hieno tulevaisuus edessä
Riittävä syy erota on kun:
tuntuu siltä ettei ole mitään syytä olla yhdessä.
Pidempi kaava:
Voihan sitä tietysti tehdä lista hyvistä ja huonoista puolista. Niillä voit yrittää suggeroida ajatusmaailmaasi jompaan kumpaan suuntaan, tai selkeyttää ajatuksiasi. Suosittelen, että keskustelet kumppanisi kanssa miltä hänestä tuntuu. Se saattaa vaikuttaa omiin tuntemuksiisi tai sitten ei. Jos ei kertakaikkiaan itse näe syytä yhteiselon jatkamiseen, ei sitä kannata tehdä vain siksi että toinen haluaa. Mutta jos taas - kuten toivoa sopii - ajatusmaailma selkenee ja alat tuntea siltä että haluat sittenkin elää kumppanisi kanssa niin yrittäkää saada asiat jatkumaan paremmin kuin ennen.
Syitä miksi arvostelet vaimoasi voit miettiä, tai käydä ammattilaisella hakemassa selkoa. Koetko itsesi jotenkin huonoksi tai arvottomaksi ja siirrät nämä tunteet koskemaan vaimoasi? (en osaa selittää). Vaimosi on kuitenkin se sama ihminen johon rakastuit, jonka kanssa menit naimisiin ja jonka kanssa teit lapsia. Mikä hänet olisi muuttanut? Vai oletko vasta nyt avannut silmäsi, ettei hän olekaan sellainen kuin mitä kuvittelit?
.. jo keskustellut. Toivottavasti asiat selkiää.
Kiitos sinulle näkemyksistäsi. Listan tekeminen voisi olla hyvä idea. Tosin tällä hetkellä positiiviset puolet ovat aika vähissä.
Ehkä minulla on joku kolmenkympinkriisi, kun mietin valintojani uudelleen... (vaimoni on minun ensimmäinen yli 2pv kestänyt suhde)... niin ja minä olen kasvanut ihmisenä eri suuntaan kuin vaimoni.
Vaimolleni ero olisi kamala shokki ja järkytys.
Juu kuten jo tuossa viesteilin keskustelin vaimoni kanssa, ja päätimme kokeilla vielä yhdessä.
Sitähän ei voi tietää, mitä tuleva elämä tuo tullessaan. Mikäli koet tuskaa nykyisessä elämässäsi niin silloin kannattaa harkita, eli jos elät helvetissä.
Muista kuitenkin se, että se mahdollisesti tuleva elämä ei ole helppoa. Se kuristava kaipaus lasten perään, huoli niiden tulevaisuudesta ja yksinäisyys on karua elämää.
Pienet jalat eivät enää juokse lattialla isin luo aamuisin; yrität niellä kyyneleesi ja surusi palauttaessa lapset äitin luo sunnuntai-iltana.
Siitä johtopäätöksesi vedä: eron kautta voit saada uuden elämän, eli saada sen mistä luovut tai sitten voi mennä ihan toiseen suuntaan...
Meillä on takana 25 vuotta yhteistä taivalta ja lapsia. Moneen vuoteen ei olla keskusteltu, ei edes juteltu mistään. Käydään joskus jossakin yhdessä kun on (lähes) pakko ja seksi on tavanomaista. Riitelemme silloin tällöin, yleensä olemme kumpikin aika välinpitämättömiä. Ennen muinoin tein kovastikin töitä parisuhteen eteen; järjestin yhteisiä iltoja, järjestin yhteisiä lomia, houkuttelin moneen kivaan juttuun mukaan, ideoin ja yritin houkutella miestäökin mukaan parisuhteen hoitoon, mutta hänellä oli aina tärkeämpää tekemistä. Mieheni on kiinnostunut vain urheilusta ja ns. paskan jauhamisesta eli tyhjänpäiväisestä juttujen kertomisesta ja toisten tekemisistä ja siitä, mitä kullekin on sattunut. Yhtenä päivänä minunkin puoleltani kaikki vain loppui. Mieheni seura ei enää kiinnostanut, eikä kiinnostanut enää tehdä kaikkea valmiiksi ja odottaa, että jospa toinenkin kiinnostuisi. Nyt lähes inhoan miestäni ja haluan avioeron mutta mies ei lotkauta korvaansakaan sanoilleni. Odottaa ilmeisesti, että teen taas kaiken eli hoidan avioeroasiat siihen malliin, että hän voi vain siirtyä paikasta toiseen. En tiedä mitä tehdä, tuntuu, että elämä menee hukkaan mutta toisaalta taas on inhottavaa rueta avioero prosessiin yksin ja ottaa (jälleen kerran) vastuu kaikesta itselle. Lapsetkin ovat iso luku sinällään ja koko vyyhdin purkaminen jäisi tietenkin minulle koska isä on se "kivampi" vanhempi, joka ei komenna, ei huolehdi, ei kysele läksyistä eikä muustakaan vaan antaa rahaa ja kuskaa. Voi tätä elämää....
Näyttäisi ainakin siltä jos vaimo lähtee käymään lomamatkalla Turkissa ystävänsä kanssa niin se riittää eroon - pettää meinaan varmasti.
että nainen on samanlainen kuin Suomalainen mies on kun menee käymään Virossa tai Thaimaassa..Useammat naiset eivät ole niin sikoja kuin miehet.Itse en ainakaan pettäisi miestäni jos menisin yksin Turkkiin(yhes mennään piakkoin sinne)Mieheni on kyllä vähän Turkkilaisen näkönen vaikka on suomalainen,tummempi iho vähän ja ruskeat silmät ja tummat hiukset.Mulla on oma Turkkisuomimies niin en kaipaa kunnon Turkkilaisia siitä syystä..etsivä löytää kunnon miehen/naisen.