"Ilmastotoimiin myönteisesti suhtautuvien suomalaisten määrä on laskenut. Tulos käy ilmi tuoreesta Ilmastobarometri 2023 -tutkimuksesta.
Suomalaisten into ilmastotoimiin näyttää hiipuneen myös siten, että entistä harvempi ajattelee ilmastonmuutoksen hillitsemisellä olevan kiire."
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009417831.html
Suomalaiset alkavat kyllästymään ilmastohumppaan
370
3570
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri näin. Insinöörien pitää antaa ratkaista päästöt eikä tekniikkaa tuntemattomien politikkojjen. Mikä hölmöintä on että yritämme olla mallioppilas kuihduttaen oman taloutemme. Kuvitteleeko joku että voismme olla vihreän teknologian suurvalta kun vastassa on vaikkapa kiina jossa insinöörejä koulutetaan valtavat määrät ja rahaa on käytössä tuhansia miljardeja.
Suomi on seisonut puujaloilla ja nyt vihervasemmisto on potkimassa näitä jalkoja poikki. Vihervasemmisto on kuin perheessä antaisi lapsille taloudenpidon.- Anonyymi
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Suomen viimeisimmät innovaatiot?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen viimeisimmät innovaatiot?
Tiskikaappi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Hyvin sanottu Innovaatiot tehdään lännessä.
Mutta suorittava ja tuottava työ Kiinassa!
Mitä helvetin järkeä on tukea Suomessa veroilla keksintöjä jotka myydään halvalla ( veronmaksajat maksaa tutkijoille jolloin ei edes siihen uhrattuja valtion rahoitusta saada kotimaahan) / tai vakoillaan ulkomaille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Ylimielisyytesi mm. kiinalaisia kohtaan on järkyttävä.
Yhtä järkyttävä on ylimielinen kuvitelmasi itsestäsi ja Suomen voittamattomuudesta.
Suomessa jossa ahdistelijoiden lakko on pysäyttänyt 90% viennistä ja paperi- ja muilta tehtailta annetaan täälä viikolla lomautusvaroitukset kymmenilletuhansille.
Silti toista miljoonaa aivotonta suomalaista vain katseli eilen Uuden Nylkyttelyn Kilpailua.
Siitäkin tuloksena päivän lehti ehti kertoa että kakaroittemme AHDH-diagnoosit ovat lisääntyneet räjähtäen. Kakaroista joista yhä harvempi on oppinut sirkusmaisessa woke-peruskoulussamme lukemaan ja kirjoittamaan.
Sopisi itsesi olla ahkerampi, niin ehkä viisastuisin 60 vuoden ikään mennessä.
Nyt tiedoillasi ja taidoillaisi pääsee korkeintaan pikaruokapaikkaan ja nylkyttäjä-Sannan harhapoliittiseksi neuvonantajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiskikaappi.
Sitä ennen pärekori.
Vielä sitä ennen tuohivirsu (yhden koon unisex -malli.
Muistaako joku vielä muitakin? - Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ennen pärekori.
Vielä sitä ennen tuohivirsu (yhden koon unisex -malli.
Muistaako joku vielä muitakin?REPS LOL :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiskikaappi.
Tiskikaapin ovet sekä sijoittuminen lavuaarin yläpuolelle oli suomalainen keksintö. Itse tiskikaappi on englantilainen keksintö jo kuningatar Victorian ajalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Kiina on ohittanut Suomen Pisa pisteissä ja kiinalaisten perävalotkin hävinneet näkyvistä. Erityisen suuri ero kiinalaisten hyväksi on matemaattisissa aineissa, missä vaaditaan kykyä päättelyyn.
Suomessa tullaan jatkossa kouluaineita korvaamaan mm Pride opetuksella.
Mitä tästä itse päättelisit, missä niitä innovaatioita tullaan tekemään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Soita ennallistamalla saamme lisää lakkoja - kunhan thaimaalaiset saapuu ne keräämään. Suomessa ei ole kuin n.30% pinta-alasta suota, pitäähän sitä saada lisää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Muuten oikein, mutta nykyään Kiinasta tulee suurempi osa tieteellisistä tutkimuksista kuin USA:sta.
Suomi voi olla vihreän teknologian suurvalta, mutta Kiina on tällä hetkellä ykkönen. Se on osasyynä siihen, että Bidenin hallinto satsasi ilmastotoimiin 400 miljardia taalaa. USA haluaa kärkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.taasko unohdit lääkkeitä?
- Anonyymi
Kaiken kukkuraksi toi väitetty ilmastonmuutos sellaisenaan on suuri HUIJAUS.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen viimeisimmät innovaatiot?
Tämä ns ilmastopaneelin pomo selittää kuin olisi eu:n komissaari tai Suomen pääministeri, vaikka koko paneeli on vain neuvoa antama juttu , kaverin jutut on lähes maanpetturuutta , miksi kukaan ei sano näille maille jotka tosiaan tuhoaa maailman ilmastoa, että mitä vittua te meinaatte. Johtuu siitä että ketään isoa maata ei kiinnosta mitä joku Suomi selittää. Nyt on hörhöt saaneet muutaman naalin Suomeen pesimään, vuosikymmenten jälkeen, miten se on mahdollista kun kaikki lämpenee ja tuhoutuu. Kukaan ei ole kertonut sitä sille naalille, mitäs jos hoidettaisiin vanhat ongelmat eikä yritetä saada niitä lisää , vai onko meillä liikaa rahaa taas mikä pitää käyttää muutaman naalin hyväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen viimeisimmät innovaatiot?
<< Suomen viimeisimmät innovaatiot? >>
Kannattaa muistaa Suomen mobiilipelialan nousu (erittäin nerokkaalla ja ennakoivalla sijoittamispäätöksellä). Samoin lääketuotanto on erinomaista, verkkolaitteet jne. Ja tosiaan, osataanhan täällä tehdä kattiloita biopolttoon, rakenteita tuulivoimaloihin jne. Ihmiset taitavat elää pellossa, kun eivät tajua, mitä Suomessa todella tehdään. Kyllä täällä innovoidaan oikein hyvällä prosentilla kansan kokoon nähden. Jopa tuota yrittämisen aloittamisen ja bisneksen kasvattamisen välistä kuilua on onnistuttu kursimaan kokoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimielisyytesi mm. kiinalaisia kohtaan on järkyttävä.
Yhtä järkyttävä on ylimielinen kuvitelmasi itsestäsi ja Suomen voittamattomuudesta.
Suomessa jossa ahdistelijoiden lakko on pysäyttänyt 90% viennistä ja paperi- ja muilta tehtailta annetaan täälä viikolla lomautusvaroitukset kymmenilletuhansille.
Silti toista miljoonaa aivotonta suomalaista vain katseli eilen Uuden Nylkyttelyn Kilpailua.
Siitäkin tuloksena päivän lehti ehti kertoa että kakaroittemme AHDH-diagnoosit ovat lisääntyneet räjähtäen. Kakaroista joista yhä harvempi on oppinut sirkusmaisessa woke-peruskoulussamme lukemaan ja kirjoittamaan.
Sopisi itsesi olla ahkerampi, niin ehkä viisastuisin 60 vuoden ikään mennessä.
Nyt tiedoillasi ja taidoillaisi pääsee korkeintaan pikaruokapaikkaan ja nylkyttäjä-Sannan harhapoliittiseksi neuvonantajaksi.Se on ADHD , valitettavasti tätä ei aikaisemmin tunnistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu Innovaatiot tehdään lännessä.
Mutta suorittava ja tuottava työ Kiinassa!
Mitä helvetin järkeä on tukea Suomessa veroilla keksintöjä jotka myydään halvalla ( veronmaksajat maksaa tutkijoille jolloin ei edes siihen uhrattuja valtion rahoitusta saada kotimaahan) / tai vakoillaan ulkomaille?<< Hyvin sanottu Innovaatiot tehdään lännessä.
Mutta suorittava ja tuottava työ Kiinassa!
Mitä helvetin järkeä on tukea Suomessa veroilla keksintöjä jotka myydään halvalla ( veronmaksajat maksaa tutkijoille jolloin ei edes siihen uhrattuja valtion rahoitusta saada kotimaahan) / tai vakoillaan ulkomaille? >>
Onko sinun ajatuksesi siis se, että keittelemme sellua ja katsotaan, mihin elintasoon se riittää ? Ilman yritystäkään kehittää mitään, koska se ei kannata ?
Niin, eiköhän juuri tuo ole se syy, miksi persuvajakkeja pidetään tyhminä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ns ilmastopaneelin pomo selittää kuin olisi eu:n komissaari tai Suomen pääministeri, vaikka koko paneeli on vain neuvoa antama juttu , kaverin jutut on lähes maanpetturuutta , miksi kukaan ei sano näille maille jotka tosiaan tuhoaa maailman ilmastoa, että mitä vittua te meinaatte. Johtuu siitä että ketään isoa maata ei kiinnosta mitä joku Suomi selittää. Nyt on hörhöt saaneet muutaman naalin Suomeen pesimään, vuosikymmenten jälkeen, miten se on mahdollista kun kaikki lämpenee ja tuhoutuu. Kukaan ei ole kertonut sitä sille naalille, mitäs jos hoidettaisiin vanhat ongelmat eikä yritetä saada niitä lisää , vai onko meillä liikaa rahaa taas mikä pitää käyttää muutaman naalin hyväksi.
Kaiken kukkuraksi tälle ukolle on annettu aivan liikaa aikaa mediassa jossa hän saa kertoa omia valheitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken kukkuraksi tälle ukolle on annettu aivan liikaa aikaa mediassa jossa hän saa kertoa omia valheitaan.
Tällä narsistiukolla ei ole tieteellistä pätevyyttä sanoa ilmastosta mitään.
Ukkeli on valtiotieteen tohtori ja epäonnistunut omalla pätevyysalallaan.
Halos-akka otti ukon kun tarvitsi niljakkaan juonittelijan ajamaan ilmastohumppa-touhua.
Humppa, humppa, tättärää! Tättärää, tättärää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen viimeisimmät innovaatiot?
Matojen kaarnaveneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Näinhän se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen viimeisimmät innovaatiot?
Mämmi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se on.
Päästöjen tulisi olla jokaista suomalaista kohti Sitran mielestä seuraava, jotta 1.5 asteen tavoite saavutetaan 2050 mennessä jokaisen täytyisi
2,5 tonnia CO2 vuoteen 2030 mennessä,
1,4 tonnia CO2 vuoteen 2040 mennessä ja
0,7 tonnia CO2 vuoteen 2050 mennessä.
(Sitran elämäntapatesti)
1. Kotitaloudessasi tulisi asua yli 5 henkilöä
2. Asutte alle 20m2 kerrostalo asunnossa
3. Käytätte (kalliimpaa) ekosähköä
4. Talonne on rakennettu 2010 jälkeen
5. Ensisijaisen lämmitysmuodon tulee olla maalämpö tai ilmalämpöpumppu
6. Asutte Etelä-Suomessa
7. Kotinne tulee olla talvella viileä, noin 19°C tai sen alle
8. Jokainen viettää suihkussa aikaa viikossa max 30min
9. Ette käytä autoa, ettekä käytä joukkoliikennettä
10. Ei lentoja, eikä laivoja
11. Syötte vähän. Ei nautaa, leikkeleitä, eikä kovia juustoja
12. Ei possua, kanaa, kalaa, kananmunaa tai rae-, tuore- tai pehmeitä juustoja
13. Ei maitotuotteita (maito, piimä, jogurtti, rahka, kerma, voi).
14. Ei kahvia, teetä, tuoremehua, olutta tai viiniä
15. Ei kodin ulkopuolella tai työpaikkaruokalassa syömistä.
16. Et heitä ikinä ruokaa roskiin
17. Ostoksesi rajoittuvat vain välttämättömiin hankintoihin
18. Ei kesämökkiä
19. Ei lemmikkiä
"OLET KESTÄVÄN ARJEN SANKARI"
Hiilijalanjälkesi
800kg CO₂e
Sitran selvitys suosittelee Pariisin
ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen
mukaisesti pitkän aikavälin henkeä kohden
lasketuiksi elämäntapojen hiilijalanjälki tavoitteiksi .
Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja sopimus on sitova. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soita ennallistamalla saamme lisää lakkoja - kunhan thaimaalaiset saapuu ne keräämään. Suomessa ei ole kuin n.30% pinta-alasta suota, pitäähän sitä saada lisää
Oletko nyt ihan varma noista soiden ennallistamisista, sillä suothan ovat olleet järviä, eli jos vihervasurit ennallistaakin "uusiutumattomat" suot takaisin järviksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päästöjen tulisi olla jokaista suomalaista kohti Sitran mielestä seuraava, jotta 1.5 asteen tavoite saavutetaan 2050 mennessä jokaisen täytyisi
2,5 tonnia CO2 vuoteen 2030 mennessä,
1,4 tonnia CO2 vuoteen 2040 mennessä ja
0,7 tonnia CO2 vuoteen 2050 mennessä.
(Sitran elämäntapatesti)
1. Kotitaloudessasi tulisi asua yli 5 henkilöä
2. Asutte alle 20m2 kerrostalo asunnossa
3. Käytätte (kalliimpaa) ekosähköä
4. Talonne on rakennettu 2010 jälkeen
5. Ensisijaisen lämmitysmuodon tulee olla maalämpö tai ilmalämpöpumppu
6. Asutte Etelä-Suomessa
7. Kotinne tulee olla talvella viileä, noin 19°C tai sen alle
8. Jokainen viettää suihkussa aikaa viikossa max 30min
9. Ette käytä autoa, ettekä käytä joukkoliikennettä
10. Ei lentoja, eikä laivoja
11. Syötte vähän. Ei nautaa, leikkeleitä, eikä kovia juustoja
12. Ei possua, kanaa, kalaa, kananmunaa tai rae-, tuore- tai pehmeitä juustoja
13. Ei maitotuotteita (maito, piimä, jogurtti, rahka, kerma, voi).
14. Ei kahvia, teetä, tuoremehua, olutta tai viiniä
15. Ei kodin ulkopuolella tai työpaikkaruokalassa syömistä.
16. Et heitä ikinä ruokaa roskiin
17. Ostoksesi rajoittuvat vain välttämättömiin hankintoihin
18. Ei kesämökkiä
19. Ei lemmikkiä
"OLET KESTÄVÄN ARJEN SANKARI"
Hiilijalanjälkesi
800kg CO₂e
Sitran selvitys suosittelee Pariisin
ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen
mukaisesti pitkän aikavälin henkeä kohden
lasketuiksi elämäntapojen hiilijalanjälki tavoitteiksi .
Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja sopimus on sitova.Sain itellekki kestävän arjen sankarin, vaikka ajelen autolla, syön lihaa, ja asun omakotitalossa. Hyvä, ei tarvi karsia mistään.
Sitrahan tosin tuuttaa niin paksua paskaa että ei kai kukaan nuita testejä ja tuloksia tosissaan ota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken kukkuraksi toi väitetty ilmastonmuutos sellaisenaan on suuri HUIJAUS.
Äläs nyt, tietäisitpä, kuinka monta miljardööriä ilmastonmuutos on saanut aikaiseksi päästökaupoilla ym. se mikään huijaus voi silloin olla. Nyt tehdään lisää miljardöörejä patteriautotehtailijoista. Polttomoottoriautot kävivät kaupaksi liian hitaasti ja kestivät liian pitkään, siksi EU päätti tukea Saksan ja Ranskan autoteollisuutta, lopettamalla mahdollisesti uusien polttis autojen myynnin Euroopassa 2035 alkaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päästöjen tulisi olla jokaista suomalaista kohti Sitran mielestä seuraava, jotta 1.5 asteen tavoite saavutetaan 2050 mennessä jokaisen täytyisi
2,5 tonnia CO2 vuoteen 2030 mennessä,
1,4 tonnia CO2 vuoteen 2040 mennessä ja
0,7 tonnia CO2 vuoteen 2050 mennessä.
(Sitran elämäntapatesti)
1. Kotitaloudessasi tulisi asua yli 5 henkilöä
2. Asutte alle 20m2 kerrostalo asunnossa
3. Käytätte (kalliimpaa) ekosähköä
4. Talonne on rakennettu 2010 jälkeen
5. Ensisijaisen lämmitysmuodon tulee olla maalämpö tai ilmalämpöpumppu
6. Asutte Etelä-Suomessa
7. Kotinne tulee olla talvella viileä, noin 19°C tai sen alle
8. Jokainen viettää suihkussa aikaa viikossa max 30min
9. Ette käytä autoa, ettekä käytä joukkoliikennettä
10. Ei lentoja, eikä laivoja
11. Syötte vähän. Ei nautaa, leikkeleitä, eikä kovia juustoja
12. Ei possua, kanaa, kalaa, kananmunaa tai rae-, tuore- tai pehmeitä juustoja
13. Ei maitotuotteita (maito, piimä, jogurtti, rahka, kerma, voi).
14. Ei kahvia, teetä, tuoremehua, olutta tai viiniä
15. Ei kodin ulkopuolella tai työpaikkaruokalassa syömistä.
16. Et heitä ikinä ruokaa roskiin
17. Ostoksesi rajoittuvat vain välttämättömiin hankintoihin
18. Ei kesämökkiä
19. Ei lemmikkiä
"OLET KESTÄVÄN ARJEN SANKARI"
Hiilijalanjälkesi
800kg CO₂e
Sitran selvitys suosittelee Pariisin
ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen
mukaisesti pitkän aikavälin henkeä kohden
lasketuiksi elämäntapojen hiilijalanjälki tavoitteiksi .
Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja sopimus on sitova.Harmi kun yksikään muu maa ei ole sitoutunut Suomen lisäksi.
- Anonyymi
Tutkijat kyllä tietävät missä mennään. Kun jokainen tekee osansa, ilmaston muutosta voidaan hyvinkin hidastaa. Polttomoottorien kieltäminen on listalla ykkösasemassa. Ja onneksi näin tulee tapahtumaan piakkoin. Tavarakuljetukset rautateille ja yksityisautoilu pannaan. 👍
- Anonyymi
Ethän oo ' lapsen kengissä', ei, oothan fiksu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ennen pärekori.
Vielä sitä ennen tuohivirsu (yhden koon unisex -malli.
Muistaako joku vielä muitakin?Karvapohjasukset ja kalaverkko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimielisyytesi mm. kiinalaisia kohtaan on järkyttävä.
Yhtä järkyttävä on ylimielinen kuvitelmasi itsestäsi ja Suomen voittamattomuudesta.
Suomessa jossa ahdistelijoiden lakko on pysäyttänyt 90% viennistä ja paperi- ja muilta tehtailta annetaan täälä viikolla lomautusvaroitukset kymmenilletuhansille.
Silti toista miljoonaa aivotonta suomalaista vain katseli eilen Uuden Nylkyttelyn Kilpailua.
Siitäkin tuloksena päivän lehti ehti kertoa että kakaroittemme AHDH-diagnoosit ovat lisääntyneet räjähtäen. Kakaroista joista yhä harvempi on oppinut sirkusmaisessa woke-peruskoulussamme lukemaan ja kirjoittamaan.
Sopisi itsesi olla ahkerampi, niin ehkä viisastuisin 60 vuoden ikään mennessä.
Nyt tiedoillasi ja taidoillaisi pääsee korkeintaan pikaruokapaikkaan ja nylkyttäjä-Sannan harhapoliittiseksi neuvonantajaksi.Juuri näin!!!Hyvin kirjoitit tosta nylkyttäjä Sannasta..Hyvät naurut sai...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken kukkuraksi toi väitetty ilmastonmuutos sellaisenaan on suuri HUIJAUS.
Se on totta..Rahan keruuta ilmaston varjolla.Karjataloutta syytettiin myös ilmaston pilaamisella..Ihan niinkuin 10 miljardia ihmistä ei paskantaisi ollenkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiskikaappi.
Tiskikaappi ei ikävä kyllä ole suomalainen keksintö vaan amerikkalainen. Maiju Gebhard sen sitten lanseerasi suomalaisille perheenemännille 1930-luvulla ja sekös nappasi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Dish_drying_cabinet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Astiankuivauskaappi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Jokainen tuulimylly pitää kaataa. Ei mitään muuta kuin jätettä ja melujätettä.
"Katsotaan kulta tvtä."
" ei voi kun ei tuule" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai Suomi tulee olemaan vihreän teknologian suurvalta, koska saamme pian sähköenergiaa reilusti liikaa, jota voidaan käyttää vaikka mihin.
Kiinalainen osaa toki kopioida, mutta tulee aina takamatkalta. Innovaatiot tehdään länsimaissa.Kiinalaiset ovat keskimäärin huomattavast älykkäämpiä kuin suomalaiset, tämä tarkoittaa myös sitä, että kiinalaiset insinööritkin ovat suomalaisia insinöörejä parempia. Ja tuotantokustannusten ollessa siellä paljon suomea pienemmät, voimme yhtälöstä todeta, että suomi on hävinnyt pelin jo ennenkuin se alkaa.
On täysin selvää,että kiina on jo kehittänyt/kehittämässä vihreätä teknologiaa ja aivan varmasti valovuoden suomea edellä. Kiina vain ei ota sitä käyttöön, koska ei ole pakko, he tietävät sen olevan niin paljon kalliimpaa käyttää, että se heijastuu teollisuuteen todella negatiivisesti. Se ettei kiina vihreätä teknologiaa käytä, ei tarkoita etteivätkö he sen asiantuntemusta omaisi huomattavasti suomea enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimielisyytesi mm. kiinalaisia kohtaan on järkyttävä.
Yhtä järkyttävä on ylimielinen kuvitelmasi itsestäsi ja Suomen voittamattomuudesta.
Suomessa jossa ahdistelijoiden lakko on pysäyttänyt 90% viennistä ja paperi- ja muilta tehtailta annetaan täälä viikolla lomautusvaroitukset kymmenilletuhansille.
Silti toista miljoonaa aivotonta suomalaista vain katseli eilen Uuden Nylkyttelyn Kilpailua.
Siitäkin tuloksena päivän lehti ehti kertoa että kakaroittemme AHDH-diagnoosit ovat lisääntyneet räjähtäen. Kakaroista joista yhä harvempi on oppinut sirkusmaisessa woke-peruskoulussamme lukemaan ja kirjoittamaan.
Sopisi itsesi olla ahkerampi, niin ehkä viisastuisin 60 vuoden ikään mennessä.
Nyt tiedoillasi ja taidoillaisi pääsee korkeintaan pikaruokapaikkaan ja nylkyttäjä-Sannan harhapoliittiseksi neuvonantajaksi.Kaikki tavarat lähtee vaikka lakko. Se mitää haittaa vaikka paripäivää myöhemmin saavat romunsa. Tais loppua jo muutenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päästöjen tulisi olla jokaista suomalaista kohti Sitran mielestä seuraava, jotta 1.5 asteen tavoite saavutetaan 2050 mennessä jokaisen täytyisi
2,5 tonnia CO2 vuoteen 2030 mennessä,
1,4 tonnia CO2 vuoteen 2040 mennessä ja
0,7 tonnia CO2 vuoteen 2050 mennessä.
(Sitran elämäntapatesti)
1. Kotitaloudessasi tulisi asua yli 5 henkilöä
2. Asutte alle 20m2 kerrostalo asunnossa
3. Käytätte (kalliimpaa) ekosähköä
4. Talonne on rakennettu 2010 jälkeen
5. Ensisijaisen lämmitysmuodon tulee olla maalämpö tai ilmalämpöpumppu
6. Asutte Etelä-Suomessa
7. Kotinne tulee olla talvella viileä, noin 19°C tai sen alle
8. Jokainen viettää suihkussa aikaa viikossa max 30min
9. Ette käytä autoa, ettekä käytä joukkoliikennettä
10. Ei lentoja, eikä laivoja
11. Syötte vähän. Ei nautaa, leikkeleitä, eikä kovia juustoja
12. Ei possua, kanaa, kalaa, kananmunaa tai rae-, tuore- tai pehmeitä juustoja
13. Ei maitotuotteita (maito, piimä, jogurtti, rahka, kerma, voi).
14. Ei kahvia, teetä, tuoremehua, olutta tai viiniä
15. Ei kodin ulkopuolella tai työpaikkaruokalassa syömistä.
16. Et heitä ikinä ruokaa roskiin
17. Ostoksesi rajoittuvat vain välttämättömiin hankintoihin
18. Ei kesämökkiä
19. Ei lemmikkiä
"OLET KESTÄVÄN ARJEN SANKARI"
Hiilijalanjälkesi
800kg CO₂e
Sitran selvitys suosittelee Pariisin
ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen
mukaisesti pitkän aikavälin henkeä kohden
lasketuiksi elämäntapojen hiilijalanjälki tavoitteiksi .
Suomi on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja sopimus on sitova.Ihan realistinen tavoite. Viime vuoden lopussa, etenkin meille uhkailtujen sähkön talvikauden jättihintojen inspiroimana, tein itselläni ihmiskokeen. Olin ilman suihkutusta 3 kk (laskin, ihan oikeasti!), jätin kaikki black fraiday, joulu ja uuden vuoden hössötykset väliin (en ostanut mitään), istuin marras-helmikuun pimeässä, säännöstelin tietokoneella ja TVn edessä istumisen 2-3 tuntiin / vrk (ennen paljon enemmän), en imuroinut koko talvena enkä pessyt pyykkiä tammikuussa kuin 1 kerran (sähkö tuolla hetkellä huippuhinnassa sopparin mukaan), kyttäsin sähkön hintaa ja eri laitteiden kulutusmääriä. Itse asiassa pääsin paljon helpommalla suunnilleen KAIKESSA ja sähkölaskun ja vesilaskun sain tiristettyä todella minimiin, oikeastaan olen erittäin tyytyväinen talven kokonaissäästöön. Elinkeinoelämä ja kauppa eivät varmaan ole. Mutta näin sitä ilmastoa pelastetaan, ei huono lopputulos mielestäni! Tähän on meidän valtiojohdon, Eurroopan unioinin ja KV järjestöjen tahto, saivat mitä tilasivat!
- Anonyymi
Ilmastonmuutoksen varjolla muut yritetään pakottaa Vihreään elämäntapaan. Lopeta lihan syöminen, omalla autolla ajelu, metsien suojelu yms.
- Anonyymi
No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa. Suomen metsätkin pääsevät nauttimaan tuholaisista ja kuolevat käytännössä pystyyn. Siihen loppuu metsätalous Suomessa. Ahneelle tulee ns. paskainen loppu.

Tietosi ovat aika hataralla pohjalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa. Suomen metsätkin pääsevät nauttimaan tuholaisista ja kuolevat käytännössä pystyyn. Siihen loppuu metsätalous Suomessa. Ahneelle tulee ns. paskainen loppu.
Tajuaakohan yksikäään viherapina jotta ihmisten lisäätyessä politiikkanne seurauuksena tulee ottamaan sen reservin vaikka aseilla kun sen aika on?
Maapalolla ei ihmiskasvun takia ole paikkaa jonka reservejä ei käytettäisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa. Suomen metsätkin pääsevät nauttimaan tuholaisista ja kuolevat käytännössä pystyyn. Siihen loppuu metsätalous Suomessa. Ahneelle tulee ns. paskainen loppu.
Suomessa ei ole mitään luontokatoa. Englantilainen tutkimus sanoo että 95 prosenttisesti Suomen luonto on kunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ei ole mitään luontokatoa. Englantilainen tutkimus sanoo että 95 prosenttisesti Suomen luonto on kunnossa.
Seppo Vuokko sanoo että metsäaukot vilisee monimuotoisuutta. Toisin kuin tiheä kuusimetsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo Vuokko sanoo että metsäaukot vilisee monimuotoisuutta. Toisin kuin tiheä kuusimetsä.
Onhan sanomattakin selvää että kun aukkoon tulee heinikko päälle, siellä pörriäiset viihtyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan sanomattakin selvää että kun aukkoon tulee heinikko päälle, siellä pörriäiset viihtyy.
Tällainen aukko sitten alkaa kasvaa uutta metsää kun se on istutettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo Vuokko sanoo että metsäaukot vilisee monimuotoisuutta. Toisin kuin tiheä kuusimetsä.
Minusta tiheä kuusimetsä on ahdistava ..vaikka kuinla soomalaine voimaantuu kuulemma sielä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ei ole mitään luontokatoa. Englantilainen tutkimus sanoo että 95 prosenttisesti Suomen luonto on kunnossa.
On myös tutkittu että vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On myös tutkittu että vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä.
Puupellot eivät ole mitään metsiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tiheä kuusimetsä on ahdistava ..vaikka kuinla soomalaine voimaantuu kuulemma sielä!
Tuo on totta. Mäntymetsä on avara, raikas ja viihtyisä.
Tosin, jos kuusimetsää on hyvin raivattu, sielläkin viihdyn. - Anonyymi
En syö lihaa, mutta kuuna päivänä en äänestä vihreitä enkä vasemmistoa. Ne kurjistavat vain elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa. Suomen metsätkin pääsevät nauttimaan tuholaisista ja kuolevat käytännössä pystyyn. Siihen loppuu metsätalous Suomessa. Ahneelle tulee ns. paskainen loppu.
Sota ja maanjäristykset sekä ilmastonmuutos.Mustan meren molemmin puolin tärisee maa,jos ohjuksilla maata täristää etelässä mannerlaatat siirtyvät toinen toiseen ja tärissee kunnolla.Kaikillako menee huonosti suvereniteettiä kunnioittamaton maa havittelee maita ilmastonmuutosta piittaamtta.Tankit eivät niitä luontoystävällisiä olekkaan.Rauhaa ei taida tulla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tajuaakohan yksikäään viherapina jotta ihmisten lisäätyessä politiikkanne seurauuksena tulee ottamaan sen reservin vaikka aseilla kun sen aika on?
Maapalolla ei ihmiskasvun takia ole paikkaa jonka reservejä ei käytettäisi.Sotatila harventaa lisääntymistä,mutta mullan alla sitäkin enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ei ole mitään luontokatoa. Englantilainen tutkimus sanoo että 95 prosenttisesti Suomen luonto on kunnossa.
Silti Suomessa on jo nyt luontokatoa, vaikka Suomi on siltä vielä melko hyvin säästynyt.
- Anonyymi
Vihreiden pakkosyöttö ilmastohumppa ei tule onnistumaan, koska ei suomalaiset ihan niin masokistisia ääliöitä ole, että haluavat laskea elintasoaan vihreitä miellyttääkseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti Suomessa on jo nyt luontokatoa, vaikka Suomi on siltä vielä melko hyvin säästynyt.
Suomessa on suomalaiskato.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreiden pakkosyöttö ilmastohumppa ei tule onnistumaan, koska ei suomalaiset ihan niin masokistisia ääliöitä ole, että haluavat laskea elintasoaan vihreitä miellyttääkseen.
Kaskummaa kun eivät ole vielä esittäneet armeijan panssareita yms.akulla toimiviksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa. Suomen metsätkin pääsevät nauttimaan tuholaisista ja kuolevat käytännössä pystyyn. Siihen loppuu metsätalous Suomessa. Ahneelle tulee ns. paskainen loppu.
"No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa."
Siinä olikin sitten vihervasemmiston haiseva läjä paskaa, uskokko nää oikein itekkää siihen mitä kirjottelet? Vai oliko toi nyt joku trollaus? Luonnosa lämpötila vaihtelee vuojenaikojen mukkaan ja sen lisäksi pijempiä syklejä, prossikauvella lämpötila oli n.7 astetta korkiampi kuin tännään, niin että pähkinäpensas kasvo Vaasan korkeuvella ja tammet sitäki pohojosempana, sen jäläkeen ilimasto kylymeni ja havupuut valtasi lehtipuitten alueet, niin että, lehtipuut kasvaa etelä ja lounaisrannikkko alueilla tännään, roomalaisaikana ilimasto lämpeni taas merkittävästi, jonka jäläkeen jälleen jäähty. Viikinki aikaan ilimasto lämpeni merkittävästi ja 1600 luvulle tultaessa ilimasto jälleen kylymeni pikku jääkauteen sekä pettuleipä oli nautintoaineena, kulukutauvit, sovat harvensi nekin väjestöä.
Nyt ku ilimasto on taas lämpenemään päin ja siitä vasemmisto valheillaan lietsoo hysteriää ja paniikkia "ilmastomuutos" agendallaan ja aina on niitä Leninin tarkottamia hyövyllisiä itiootteja jokka toistaa sosialistien valheita itelleen ja muille. Ilmasto historiaa kateltaesa voijaan sanoa ilimaston lämpiävän vielä joku sata vuotta jonka jäläkeen se alakaa laskeen. Sosijalisteilla on syvämmen asiana saaha kaikki tasa arvoseksi ja hyviksi, hyvät ovat niitä joilta on riistetty kaikki ja ovat sorrettuja sehän on selevää. Pahoja ovat kaikki ne joilla jottain on kuten nyt kulakit ja pahhuuven kitkemiseksi maailimasta parasta on likvitoija kaikki pahat ja kun niitä kummiski on milijoonia niin paras tapa hoitaa "kansanviholliset" on keskitysleirit, Gulag, josa ne pahat uuvelleen koulutetaan hyviksi, siis totutetaan olemaan iliman ihimisoikeuksia ja alistumaan sosialistisen nomenklatuurin eli vasemmisto eliitin komentoon, valittajat hoijetaan näytös oikeuvenkäynneillä sekä niskalaukauksella varottavana esimerkkinä muille valittajille.
Proletariaattia ei nyt satu olemaan, niin sellanen on pakko tehä ja "ilimastomuutos" agenda on vissiin se paras tapa, "luontokato" on räikeimpiä valheita "ilimastomuutoksen" ohella jolla vasemmisto riistää kaikilta vähitellen kaiken heijän ommaisuuseta mm. vero- ja tukipolitiikalla joka kohistuu maanvilijelijöihin joitten kaulasa vasemmiston köysi vähitellen kiristyy, niin ettei vilijelijä työstään palakoille pääse, Koiviston konklaavi on hirsi johon vasemmiston köysi on solomittu ja sen toinen pää roikkuu silimukkana kulakin kaulasa, kun sitte vilijelijä lopulta on ajettu vasaramarkkinalle kotipihalleen ja vielä milijoonavelat repusa, lainaa ei mikkään pankki anna eikä luottokorttia ja sossunluukulle on sitten turha mennä kerjuulle, toimeentulotukea ei paha kapitalisti saa, se kun on tarkotettu vaan hyville.
Seuraava tallouskriisi autioittaa maaseuvun, kaupunkilaiset tekkee kilometriset leipäjonot ja vasemmistolaine korruptio jatkuu kansan enemmistön tujella kohti proletariaatin tiktatuuria, sitä sosialistista työläisten paratiisia josa kaikki ovat sitten tasa arvosesti piikkilankojen takana töisä, työaika 15/7, ja leipä kiintiöity sen mukkaan miten täyttää ne kiintiöt, paitti vasemmisto eliitti, joka on tasa arvosempi kuin kaikki muut ja kansa elää ja voi hyvin omisa palatseissaan evustajiesa välityksellä. Kaiken kattava turvallisuus on tikitaalisesti hoijettu, että klassista ilimiantosysteemiä ei välttämätä tarvita tai sitten pienimuotosena.
Luonnosa kasvukausi on kasvanu ja peltojen savot sen myötä ku ilimasto on lämmenny ja metät ja samalla arkeologit äkänneet Alaskan ja Norjan jäätiköijen sulettua paljo artevakteja tuhansien vuosien takkaa, Alpeilta löyty mr. Ötz joka on paljastanu paljon siitä miten joskus 4000 vuotta sitte oli eletty ja mitä tauteja sairastettu ja mitä oli syöty. Mitä kaikkia saattaa vielä sulavien jäätikköjen alta löytyä sen aika näyttää. ".. vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa." v!ttu mitä paskapuhetta vasemmisto suoltaa, vasemiston ympäristö politiikka aiheuttaa sellasta tuhoa ympäristölle ja luonnolle siinä mittakaavasa ettei ennen oo ikkään nähty ja kojettu.
Vihervasemmisto on yks pahimmista kuolemankulteista mitä tähän mennesä on ollu koska monet muut ovat olleet uskonnollisia, mutta tämä, tämä on sellanen uskonnollispoliittinen kultti maalimanhistoriasa ja valehtelemalla saanu kansan jakamattoman tujen, pittääkö täsä vielä hermostua, oikeestaan minnoon hermostunu jo. Arveluttaa jo kevvään vaalit jos tosijaan kansa tukkee vielä vasemmiston hulluin höyräyksiä, eipä tuo kokkoomuskaa paljuakkaa parempi oo eikä ne kepulit mokomakki vasemmiston kumileimasimet. Täsä nyt ois vielä jottaii sanomista vielä, mutta loppuu palsta tila, niin että aurinkoista kevättä ja linnun laulua ite kullekki säävylle. Hurskas toivomus ois nyt että sosialistit ja heijän em. tukipuolueesa jäis markinaaliin kevvään vaaleisa nii ruusukki käy kukkimaa tiellä taistojen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällainen aukko sitten alkaa kasvaa uutta metsää kun se on istutettu.
Luontainen uudistuminen on parempi, lehtimehtät ensin ja sitten havupuut vaivihkaa, niin saahaan ensiluokkaista sahatavaraa ja biodiversiteetti on siten turvattu. Mutta kun alue josta petäjät ja kuuset on haettu ja sitten istutetaan mäntyä, niin aikanaan sitten saahaan kuitupuuta ja heti paljon, ongelmaksi tällöin saahaan tämän monokulttuurin kaikki haitat jotka sitten räknätään "ilmastonmuutoksen" piikkiin. Jos nyt aatellaan mehtiä peltona niin vuoroviljely ja kesannointi pitäisi ottaa käyttöön ja näin turvata mehtien biodiversiteetti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On myös tutkittu että vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä.
Ei kait sitä kekälettä tarvi köyttää mihinkään risukkoon, ne ovat luonnon ittensä kannalta, siis sen biodiversiteetin, yhtä arvokkaita tai arvokkaampiaki kuin vain yhtä puulajia kasvava mehtä. Fossiilisia energialähteitä käyttämällä turvataan planeettamme biodiversiteetti tulevaisuudessakin kun sitä tänään käytetään, onneksi sentään Kiina, Intia ja monet muut tuntevat siitä vastuunsa sekä planeettamme tulevaisuudesta CO₂ "päästöillään".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti Suomessa on jo nyt luontokatoa, vaikka Suomi on siltä vielä melko hyvin säästynyt.
Siitä luontokadosta ja ympäristön tuhosta saamme kiittää vihreitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa."
Siinä olikin sitten vihervasemmiston haiseva läjä paskaa, uskokko nää oikein itekkää siihen mitä kirjottelet? Vai oliko toi nyt joku trollaus? Luonnosa lämpötila vaihtelee vuojenaikojen mukkaan ja sen lisäksi pijempiä syklejä, prossikauvella lämpötila oli n.7 astetta korkiampi kuin tännään, niin että pähkinäpensas kasvo Vaasan korkeuvella ja tammet sitäki pohojosempana, sen jäläkeen ilimasto kylymeni ja havupuut valtasi lehtipuitten alueet, niin että, lehtipuut kasvaa etelä ja lounaisrannikkko alueilla tännään, roomalaisaikana ilimasto lämpeni taas merkittävästi, jonka jäläkeen jälleen jäähty. Viikinki aikaan ilimasto lämpeni merkittävästi ja 1600 luvulle tultaessa ilimasto jälleen kylymeni pikku jääkauteen sekä pettuleipä oli nautintoaineena, kulukutauvit, sovat harvensi nekin väjestöä.
Nyt ku ilimasto on taas lämpenemään päin ja siitä vasemmisto valheillaan lietsoo hysteriää ja paniikkia "ilmastomuutos" agendallaan ja aina on niitä Leninin tarkottamia hyövyllisiä itiootteja jokka toistaa sosialistien valheita itelleen ja muille. Ilmasto historiaa kateltaesa voijaan sanoa ilimaston lämpiävän vielä joku sata vuotta jonka jäläkeen se alakaa laskeen. Sosijalisteilla on syvämmen asiana saaha kaikki tasa arvoseksi ja hyviksi, hyvät ovat niitä joilta on riistetty kaikki ja ovat sorrettuja sehän on selevää. Pahoja ovat kaikki ne joilla jottain on kuten nyt kulakit ja pahhuuven kitkemiseksi maailimasta parasta on likvitoija kaikki pahat ja kun niitä kummiski on milijoonia niin paras tapa hoitaa "kansanviholliset" on keskitysleirit, Gulag, josa ne pahat uuvelleen koulutetaan hyviksi, siis totutetaan olemaan iliman ihimisoikeuksia ja alistumaan sosialistisen nomenklatuurin eli vasemmisto eliitin komentoon, valittajat hoijetaan näytös oikeuvenkäynneillä sekä niskalaukauksella varottavana esimerkkinä muille valittajille.
Proletariaattia ei nyt satu olemaan, niin sellanen on pakko tehä ja "ilimastomuutos" agenda on vissiin se paras tapa, "luontokato" on räikeimpiä valheita "ilimastomuutoksen" ohella jolla vasemmisto riistää kaikilta vähitellen kaiken heijän ommaisuuseta mm. vero- ja tukipolitiikalla joka kohistuu maanvilijelijöihin joitten kaulasa vasemmiston köysi vähitellen kiristyy, niin ettei vilijelijä työstään palakoille pääse, Koiviston konklaavi on hirsi johon vasemmiston köysi on solomittu ja sen toinen pää roikkuu silimukkana kulakin kaulasa, kun sitte vilijelijä lopulta on ajettu vasaramarkkinalle kotipihalleen ja vielä milijoonavelat repusa, lainaa ei mikkään pankki anna eikä luottokorttia ja sossunluukulle on sitten turha mennä kerjuulle, toimeentulotukea ei paha kapitalisti saa, se kun on tarkotettu vaan hyville.
Seuraava tallouskriisi autioittaa maaseuvun, kaupunkilaiset tekkee kilometriset leipäjonot ja vasemmistolaine korruptio jatkuu kansan enemmistön tujella kohti proletariaatin tiktatuuria, sitä sosialistista työläisten paratiisia josa kaikki ovat sitten tasa arvosesti piikkilankojen takana töisä, työaika 15/7, ja leipä kiintiöity sen mukkaan miten täyttää ne kiintiöt, paitti vasemmisto eliitti, joka on tasa arvosempi kuin kaikki muut ja kansa elää ja voi hyvin omisa palatseissaan evustajiesa välityksellä. Kaiken kattava turvallisuus on tikitaalisesti hoijettu, että klassista ilimiantosysteemiä ei välttämätä tarvita tai sitten pienimuotosena.
Luonnosa kasvukausi on kasvanu ja peltojen savot sen myötä ku ilimasto on lämmenny ja metät ja samalla arkeologit äkänneet Alaskan ja Norjan jäätiköijen sulettua paljo artevakteja tuhansien vuosien takkaa, Alpeilta löyty mr. Ötz joka on paljastanu paljon siitä miten joskus 4000 vuotta sitte oli eletty ja mitä tauteja sairastettu ja mitä oli syöty. Mitä kaikkia saattaa vielä sulavien jäätikköjen alta löytyä sen aika näyttää. ".. vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa." v!ttu mitä paskapuhetta vasemmisto suoltaa, vasemiston ympäristö politiikka aiheuttaa sellasta tuhoa ympäristölle ja luonnolle siinä mittakaavasa ettei ennen oo ikkään nähty ja kojettu.
Vihervasemmisto on yks pahimmista kuolemankulteista mitä tähän mennesä on ollu koska monet muut ovat olleet uskonnollisia, mutta tämä, tämä on sellanen uskonnollispoliittinen kultti maalimanhistoriasa ja valehtelemalla saanu kansan jakamattoman tujen, pittääkö täsä vielä hermostua, oikeestaan minnoon hermostunu jo. Arveluttaa jo kevvään vaalit jos tosijaan kansa tukkee vielä vasemmiston hulluin höyräyksiä, eipä tuo kokkoomuskaa paljuakkaa parempi oo eikä ne kepulit mokomakki vasemmiston kumileimasimet. Täsä nyt ois vielä jottaii sanomista vielä, mutta loppuu palsta tila, niin että aurinkoista kevättä ja linnun laulua ite kullekki säävylle. Hurskas toivomus ois nyt että sosialistit ja heijän em. tukipuolueesa jäis markinaaliin kevvään vaaleisa nii ruusukki käy kukkimaa tiellä taistojen.<< prossikauvella lämpötila oli n.7 astetta korkiampi kuin tännään >>
Sitten vaan, vajakki, silmää käteen:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg
Maapallon keskilämpötila ei ole ollut pronssikaudella korkeampi kuin nyt. Se on nyt ennätyksessä kymmeniin tuhansiin vuosiin - ja nousunopeus on ollut aivan tolkuton.
Selvittele ensin faktat ja puhutaan sitten (kunhan vielä opettelet kirjoittamaan). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No metsien suojelua tarvitaan myös luontokadon hillitsemiseen. Ei siis pelkästään ilmaston vuoksi, vaikka toki ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sekin luontokatoa. Suomen metsätkin pääsevät nauttimaan tuholaisista ja kuolevat käytännössä pystyyn. Siihen loppuu metsätalous Suomessa. Ahneelle tulee ns. paskainen loppu.
Nimenomaa metsien suojelu ja hakkuiden vähentäminen on syynä hiilinielujen vähäiseen pienentymiseen, näillä toimin hidastetaan metsän uusiutumista, vanha, jopa pystyynkuoleva metsä ei tietenkään pysty sitomaan hiiltä siinä missä nuori kasvava metsä.
"METSÄ ON SUOMEN TUKI" On vanha viisaus, joka pitää paikkansa. Metsätalous ja siihen olennaisesti liittyvä metsänhoito, joka suomessa on huippuluokkaa, täytyy pitää pyörimässä. Paitsi että se on luonnolle ja ilmastolle parasta, on se myös merkittävä työllistäjä suomessa.
- Anonyymi
Mitta on aivan täysi. Ei yhtään enää.
- Anonyymi
Minä haluan lisää! Haluan ylipainoisten ihmisten laihtuvan. Se tuo säästöjä kansantaloudelle. Auto vaihtuu lihasvoimaan ja nakkimakkara parsaan.
- Anonyymi
Juuri niin. Turha kulutus on minimoitava, ihmisten järkevöidyttävä viimeinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluan lisää! Haluan ylipainoisten ihmisten laihtuvan. Se tuo säästöjä kansantaloudelle. Auto vaihtuu lihasvoimaan ja nakkimakkara parsaan.
Valmiiksi hoikille vähävaraisille sitten keskitysleiri dieetti?
- Anonyymi
Alkaa tuntua kansalaisen rahapussissa joka on muutenkin keventynyt kaikkien hinnanousujen myötä eikä se ilmastohumppa ole halpaa eli kyllä Säkkijärven polkka vaikka oman itsensä kanssa olis tullut halvemmaks.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valmiiksi hoikille vähävaraisille sitten keskitysleiri dieetti?
Tulonsiirrolla heille sianlaardia, jolla pääsee kuntoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkaa tuntua kansalaisen rahapussissa joka on muutenkin keventynyt kaikkien hinnanousujen myötä eikä se ilmastohumppa ole halpaa eli kyllä Säkkijärven polkka vaikka oman itsensä kanssa olis tullut halvemmaks.
Se vanha viisaus on parempi kuin vihreiden troijanhevosen sontakasat, jossa ei kasva mikään muu kuin sukupuolen vaihtaja lössit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vanha viisaus on parempi kuin vihreiden troijanhevosen sontakasat, jossa ei kasva mikään muu kuin sukupuolen vaihtaja lössit.
Maailman laajuinen homostelu vähentää ihmispaljoutta.
Ihmisiä on liikaa.
Parisen miljoonaa olisi sopiva määrä.
Nekin laitettaisiin yhteen ja samaan paikkaan, ei eri puolelle maapalloa.
Päiväntasaajan seutu olisi oivallinen paikka, Keski-Afrikka ?
Lisääntymistä valvottaisiin tarkasti, eli uusiutumista. Yli parin miljoonan määrää ei saa ylittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä haluan lisää! Haluan ylipainoisten ihmisten laihtuvan. Se tuo säästöjä kansantaloudelle. Auto vaihtuu lihasvoimaan ja nakkimakkara parsaan.
Haluat varmaan myös kaikkien miesten alkavan vetää toisiaan p---eeseen ja imeskelemään k---iä, niinkuin sinä itse?
- Anonyymi
Ilmastopelleily oli ja meni. Seuraava vöyhötys jo tuloillaan.
- Anonyymi
Pelastetaan kosmos ja Mars tai Kuu.
- Anonyymi
Juu, näitä tulee ja menee.
- Anonyymi
Monia kalliita konferensseja ehdittiin pitää ympäri maailman, kun ilmastoa pelastettiin ja edustajat lenteli kivasti lentokoneella näihin lukuisiin kokouksiin. Ei siis ihme, että kansa on hiukan väsynyt tuohon showhun. Uutta vedätystä on aivan varmasti jo tekeillä.
- Anonyymi
Humppaahan se on pitkälti ollut. Paljon puhetta, vähän oikeita tekoja. Ehkä nyt ryssähiilestä luopuminen viimein ohjaa toimintaa välttämättömään suuntaan.
- Anonyymi
Talous kun ei toimi aatteella ja siinä vihreillä kusee.
- Anonyymi
viher humppa vain kuluttaa luontoa lisää uusineen tuotteineen,nyt revitään akkujen maata raakaaineisiin,
- Anonyymi
Suomen luontokato johtuu siitä että Suomi kieltäytyy ostamassa puuta Venäjältä. Ne samat puut jotka ostettiin ennen Venäjältä hakataan nyt Suomesta.
- Anonyymi
Ei pidä ostaa mitään "samoja puita", vaan pitää vähentää puun käyttöä.
Ei ole sen monimutkaisemmasta asiasta kyse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä ostaa mitään "samoja puita", vaan pitää vähentää puun käyttöä.
Ei ole sen monimutkaisemmasta asiasta kyse.Puut ei onneksi lopu vaan uutta kasvaa kaiken aikaa.
Vanhat hylätyt pellotkin metsittyy nopeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puut ei onneksi lopu vaan uutta kasvaa kaiken aikaa.
Vanhat hylätyt pellotkin metsittyy nopeasti.Suomessa on lajiköyhiä puupeltoja liikaakin. Tarvitaan oikeita metsiä, ikihonkia, katajapensaita, pihlajikkoja ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä ostaa mitään "samoja puita", vaan pitää vähentää puun käyttöä.
Ei ole sen monimutkaisemmasta asiasta kyse.Puutellisuutta pitää siis ajaa alas Suomessa. Hake pitää korvata jollain muulla, millä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puutellisuutta pitää siis ajaa alas Suomessa. Hake pitää korvata jollain muulla, millä.
Pari sellutehdasta kun ajaa alas, niin puuta riittää vielä energiakäyttöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pari sellutehdasta kun ajaa alas, niin puuta riittää vielä energiakäyttöön.
Puupolttoaineiden nykyinen 30 prosentin osuus energiasta tarkoittaa samalla sitä, että Suomen uusiutuvasta energiasta valtaosa on puupolttoaineita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puupolttoaineiden nykyinen 30 prosentin osuus energiasta tarkoittaa samalla sitä, että Suomen uusiutuvasta energiasta valtaosa on puupolttoaineita.
Nykyään pystytään polttamaan puuta ilman haitallisia päästöjä?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään pystytään polttamaan puuta ilman haitallisia päästöjä?🤔🤨🙄
Suurissa voimalaitoksissa kyllä. Kotioloissa poltettava märkä puu tuottaa hiukkaspäästöjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurissa voimalaitoksissa kyllä. Kotioloissa poltettava märkä puu tuottaa hiukkaspäästöjä.
Vain joku ajattelematon vihreä voi polttaa märkää puuta.
Kokenut puilla lämmittäjä kuivattaa kyllä huolellisesti kaikki polttopuunsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain joku ajattelematon vihreä voi polttaa märkää puuta.
Kokenut puilla lämmittäjä kuivattaa kyllä huolellisesti kaikki polttopuunsa.Naapuri kaataa aina lomalla heinäkuussa talven tarpeeseen ja polttaa sitten kosteita klapeja lämmityskattilassa kituuttamalla vaikka on persu. Kehui sytyttävänsä puhalluslampulla kun mikään määrä paperia ei riitä.
nimim. nokipaloa ootellessa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puutellisuutta pitää siis ajaa alas Suomessa. Hake pitää korvata jollain muulla, millä.
Ei puuteollisuutta alas tarvi ajaa, se on vanhimpia Suomen toimivista teollisuuden aloista kaivosten ohella. WC pytyllä hätäistunnon kuittaus on paljon siistimpää kun sen saa paperille suoraan joka on kv. standardi, muuan Arafat hätäistutti, btw, missioillaan ja niiden seurauksilla YK'n jäseniä ehtimiseen aikoinaan ja paperia kului päätöslauselma ja tuomio pökäleisiin. Propellisähkö epävakauttaa tomivaa sähkön siirtoverkostoa sattuman varaisesti ja tarpeettomasti sekä on kertaluokkaa saastuttavampi kuin hiilivoimalaitokset joiden päästöt ovat rikin ja typen oksidien neutralointi sekä noki, mutta kun nyt niitä pystytetään joka niemeen notkelmaan saarelmaan sekä kukkuloille korkeimmille, niin niiden tuottama energia voitaisiin konvertoija maaöljyksi käyttämällä jätevettä, merivettä, haketta, turvetta, olkea, kutteri, sahanpurua jne. johon prosessiteknologia olisi jo valmiina ja halpaa.
Tällä olisi vahvasti työllistävä valtakunnallinen vaikutus, eikä tarvitse erittäin kalliita ja tehottomia vetytehtaita ja vielä kalliimpia putkilinjoja joihin se vety sitten hupenee ennen kuin on päässy edes käyttäjälle, sellainen on sosialistista suunnitelma taloutta toteutuessaan ja edellyttää verotuksen kiristymistä sekä ulkomaan velan reipasta nousua vielä nykyisestään, jostakihan ne pakolliset sadat miljardit eurot on otettava. Kevään vaalit sitten näyttää antaako kansa mandaatin niin viimisen päälle tyhmyydelle, luultavasti minua nyt syytetään "populismista" sekä "persuilusta" tms. antisosialismista.
- Anonyymi
Valemedian luomaa harhaa että kansa kannattaisi elämisen ja asumisen kustannusten nousua todellisuudessa enemmistö vastustaa tätä hulluutta ja on valmis jopa eroamaan eusta ellei tätä hulluutta muutoin saada loppumaan?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Käytännössä vain persut vastustavat luonnonsuojelua näistä isommista puolueista. Kepulaiset on jokotai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä vain persut vastustavat luonnonsuojelua näistä isommista puolueista. Kepulaiset on jokotai.
Ei kait kukaan varsinaista luonnonsuojelua vastusta mutta tuollaista järjetöntä ihmisten rahastusta luonnonsuojelun varjolla on syytäkin vastustaa?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kait kukaan varsinaista luonnonsuojelua vastusta mutta tuollaista järjetöntä ihmisten rahastusta luonnonsuojelun varjolla on syytäkin vastustaa?🤦🤦🤦
Persut vastustavat. On ainoa porukka, joka haluaa jatkaa pellossa elämistä. Ikään kuin kulutustottumuksilla ei olisi mitään vaikutusta ympäristöongelmiin.
Tiedevastaista porukkaa, jotka uskovat omiin satuihinsa. Pölvästejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut vastustavat. On ainoa porukka, joka haluaa jatkaa pellossa elämistä. Ikään kuin kulutustottumuksilla ei olisi mitään vaikutusta ympäristöongelmiin.
Tiedevastaista porukkaa, jotka uskovat omiin satuihinsa. Pölvästejä.Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa sanotaan sitten näin päin ainoastaan persut vastustavat tätä kohtuutonta rahastusta luonnonsuojelun varjolla käsitätkö itsekkään että se tuhoaa suomen talouden ja kansalaisten hyvinvoinnin?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa sanotaan sitten näin päin ainoastaan persut vastustavat tätä kohtuutonta rahastusta luonnonsuojelun varjolla käsitätkö itsekkään että se tuhoaa suomen talouden ja kansalaisten hyvinvoinnin?🤦🤦🤦
Euro on paras konsultti. Koska persu ei ala vapaaehtoisesti elämään siivosti, niin persulle annetaan keppiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euro on paras konsultti. Koska persu ei ala vapaaehtoisesti elämään siivosti, niin persulle annetaan keppiä.
Kyllä, kaltaisesi mielisairas köyhiä vihaava eliitti keksii maksuja köyhemmille, jotta voi saada verohelpotuksia typerille sähköautoille ja aurinkopaaneleille. Oikeasti rikkaiden sähköautoille ja aurinkopaneeleille pitäisi laittaa reippaat raippaverot.

Ei kyse ole mistään köyhyydestä, vaan ympäristöstä, jonka turmelemiselle tehdään loppu. Jos turmelua ei lopeteta vapaaehtoisesti, niin sitten käytetään keppiä.
On ihan oma valintanne muutatteko käyttäytymistänne vapaaehtoisesti, vai uIinan säestämänä. Lopputulos on sama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kyse ole mistään köyhyydestä, vaan ympäristöstä, jonka turmelemiselle tehdään loppu. Jos turmelua ei lopeteta vapaaehtoisesti, niin sitten käytetään keppiä.
On ihan oma valintanne muutatteko käyttäytymistänne vapaaehtoisesti, vai uIinan säestämänä. Lopputulos on sama.Ei Suomessa mitään ympäristöä turmella. Bensa- ja dieselautot eivät turmele ympäristöä aivan kuten ei myöskään öljylämmitys. Eikä sitä tee lihan syöminenkään. Koko ilmastonmuutostakaan ei ole olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kyse ole mistään köyhyydestä, vaan ympäristöstä, jonka turmelemiselle tehdään loppu. Jos turmelua ei lopeteta vapaaehtoisesti, niin sitten käytetään keppiä.
On ihan oma valintanne muutatteko käyttäytymistänne vapaaehtoisesti, vai uIinan säestämänä. Lopputulos on sama.Yli 90% suomalaisista ajaa silti vuonna 2030 bensa- ja dieselautoilla ja jos keppiä käytetään niin polttomoottoriautoja käytetään vain vielä kauemmin. Keppi ei toimi, ei ole koskaan toiminutkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli 90% suomalaisista ajaa silti vuonna 2030 bensa- ja dieselautoilla ja jos keppiä käytetään niin polttomoottoriautoja käytetään vain vielä kauemmin. Keppi ei toimi, ei ole koskaan toiminutkaan.
Kyllä keppi toimii, koska tässä tapauksessa keppinä on euro. Niitä on saastuttajien taskussa vain rajallinen määrä. Kun pelimerkit loppuvat, niin loppuu myös saastuttaminen. Keppi on täten osoittamut tehonsa - jälleen kerran.

Vielä tehokkaampaa on eurojen sijaan tehdä lentomatkailu laittomaksi. Sitten päästöt tipahtavat kerralla todella paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kait kukaan varsinaista luonnonsuojelua vastusta mutta tuollaista järjetöntä ihmisten rahastusta luonnonsuojelun varjolla on syytäkin vastustaa?🤦🤦🤦
Kauppiaat ovat kivasti lisänneet hintoihin ” hiilineutraali ja ilmaston” lisää. Kätevä keppihevonen ja selitys vähän kaikkeen tuo ilmasto. Yhdessä hotellissa, Holiday club, kylpytakista joutuu maksamaan erikseen 2 e, koska hotelli kuulemma on mukana maailman pelastamisessa, puahhaa. Taitaa olla kyse vain omien bisneksien pelastamisesta. Ei siis ihme, että ilmastohumppa kyllästyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa mitään ympäristöä turmella. Bensa- ja dieselautot eivät turmele ympäristöä aivan kuten ei myöskään öljylämmitys. Eikä sitä tee lihan syöminenkään. Koko ilmastonmuutostakaan ei ole olemassa.
<< Ei Suomessa mitään ympäristöä turmella. >>
Kaikki toimet aiheuttavat ympäristöllemme haittaa.
<< Koko ilmastonmuutostakaan ei ole olemassa. >>
Niin kuin sanottu: tiedettä vastustavia pölvästejä.
Otas nyt, vajakki parka, silmä käteen:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Global_Temperature_And_Forces_With_Fahrenheit.svg
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg
Ja sitten järki toiseen käteen.
Ei noita kukaan pysty kumoamaan. Ilmastonmuutos on tieteellistä faktaa. Kieltäminen on ihan luontainen reaktio pelottavan ja uhkaavan tilanteen edessä, mutta se on myös merkki vähä-älyisyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli 90% suomalaisista ajaa silti vuonna 2030 bensa- ja dieselautoilla ja jos keppiä käytetään niin polttomoottoriautoja käytetään vain vielä kauemmin. Keppi ei toimi, ei ole koskaan toiminutkaan.
<< Yli 90% suomalaisista ajaa silti vuonna 2030 bensa- ja dieselautoilla ja jos keppiä käytetään niin polttomoottoriautoja käytetään vain vielä kauemmin. Keppi ei toimi, ei ole koskaan toiminutkaan. >>
Kyllä sillä kepillä on jo kielletty vaikka kuinka paljon rakennuksia tai jätteiden dumppaamista, luontotyyppinen hävittämistä jne.
Ja tuo sama tulee tekemään autoistamme yhä sähköisempiä. Sähköautojen osuus myydyistä autoista kasvaa kovaan tahtia. Kyllä ne korvaavat suuren osan polttomoottoriautoista pienessä ajassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, kaltaisesi mielisairas köyhiä vihaava eliitti keksii maksuja köyhemmille, jotta voi saada verohelpotuksia typerille sähköautoille ja aurinkopaaneleille. Oikeasti rikkaiden sähköautoille ja aurinkopaneeleille pitäisi laittaa reippaat raippaverot.
<< jotta voi saada verohelpotuksia typerille sähköautoille ja aurinkopaaneleille. Oikeasti rikkaiden sähköautoille ja aurinkopaneeleille pitäisi laittaa reippaat raippaverot. >>
[Älä turhaan ole katkera hyvin toimeentuleville: he ovat opiskelleet ja näin muodoin ansaitsevat paremman elintasonsa. Sinä et pystynyt siihen, joten turha urputtaa.]
Jos taas miettii tuota sähköautoilua, niin sen käyttövoima on yli 80-prosenttisesti kotimaista. Polttomoottoriautoissa se on 100 % ulkomaista. Tämähän tekee sen, että sähköautossa liikkumiseen käytetyt eurot jää Suomeen, polttomoottoriautossa ne menee öljyntuottajamaihin. Suomen kokonaistalouden kannalta on siis erittäin järkevää, että vaihdamme mahdollisimman paljon kotimaista käyttövoimaa käyttävään kalustoon. Kyseessä on siis sekä ympäristöteko että talousteko. Siksi sitä on jopa syytä tukea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä tehokkaampaa on eurojen sijaan tehdä lentomatkailu laittomaksi. Sitten päästöt tipahtavat kerralla todella paljon.
Juuri näin! Nämä ilmastovouhottajat ovat juuri niitä jotka ravaavat ulkomailla .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euro on paras konsultti. Koska persu ei ala vapaaehtoisesti elämään siivosti, niin persulle annetaan keppiä.
Ja se keppiä heiluttava viherpunikki ammutaan heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä vain persut vastustavat luonnonsuojelua näistä isommista puolueista. Kepulaiset on jokotai.
Luoja meitä varjelkoon vihreitten "luonnonsuojelusta".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut vastustavat. On ainoa porukka, joka haluaa jatkaa pellossa elämistä. Ikään kuin kulutustottumuksilla ei olisi mitään vaikutusta ympäristöongelmiin.
Tiedevastaista porukkaa, jotka uskovat omiin satuihinsa. Pölvästejä.Niinno, pellostahan se elanto kaikille niille tulee jotka ei oikein elä sillä vihreällä energialla vaan edelleenkin tarvii epätieteellisesti joka päiväsen leivän, voin, potut, soossit ja maidon tai piimän pöytäänsä elääkseen taantumuksellisesti ja niin tehneet kautta maailman sivu. Edistykselliset, tiedeuskovaiset, poliittisesti valveutuneet sekä -vastuulliset elääkin sitten palopuheilla ja niillä viisaasti mahansa täyttävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Ei Suomessa mitään ympäristöä turmella. >>
Kaikki toimet aiheuttavat ympäristöllemme haittaa.
<< Koko ilmastonmuutostakaan ei ole olemassa. >>
Niin kuin sanottu: tiedettä vastustavia pölvästejä.
Otas nyt, vajakki parka, silmä käteen:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Global_Temperature_And_Forces_With_Fahrenheit.svg
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg
Ja sitten järki toiseen käteen.
Ei noita kukaan pysty kumoamaan. Ilmastonmuutos on tieteellistä faktaa. Kieltäminen on ihan luontainen reaktio pelottavan ja uhkaavan tilanteen edessä, mutta se on myös merkki vähä-älyisyydestä.Eikait kukaan ilmastomuutosta ole kieltämässä, sitä on tapahtunut kaiken aikaa niin kauan kuin maailma on kiertänyt aurinkoa joka säätelee planeettamme ilmastoa. Planeettamme keikkuu n.23 asteen kulmassa akselinsa ympäri epälineaarisella elliptisellä radallaan johon vaikuttaa aurinkokuntamme planeetat gravitaatiokentillään ja siten ka. 500 vuoden lämpö- ja kylmäperioideihin planeetallamme ja niiden seikkojen huomioiminen auttaisi ehkä merkittävästi ilmaston kehityksen tieteellisessä povaamisessa. Jäitä nyt hattuun siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikait kukaan ilmastomuutosta ole kieltämässä, sitä on tapahtunut kaiken aikaa niin kauan kuin maailma on kiertänyt aurinkoa joka säätelee planeettamme ilmastoa. Planeettamme keikkuu n.23 asteen kulmassa akselinsa ympäri epälineaarisella elliptisellä radallaan johon vaikuttaa aurinkokuntamme planeetat gravitaatiokentillään ja siten ka. 500 vuoden lämpö- ja kylmäperioideihin planeetallamme ja niiden seikkojen huomioiminen auttaisi ehkä merkittävästi ilmaston kehityksen tieteellisessä povaamisessa. Jäitä nyt hattuun siellä.
<< Eikait kukaan ilmastomuutosta ole kieltämässä, sitä on tapahtunut kaiken aikaa niin kauan kuin maailma on kiertänyt aurinkoa joka säätelee planeettamme ilmastoa. >>
Älä yritä kääntää asiaa väärään määritelmään (mennään sillä yleisimmällä määritelmällä). Ilmastonmuutos on tämä ihmistoiminnan aiheuttama yht'äkkinen lämpeneminen, joka on tapahtunut vain jokusessa vuosikymmenessä. Sitä on aika vitun vaikea kiistää kun katsoo vaikka nämä mittaustulokset:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Global_Temperature_And_Forces_With_Fahrenheit.svg
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg
Ja vielä kun katsoo mitatun hiilidioksidin vaihtelun historian aikana:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Carbon_Dioxide_800kyr.svg
niin miten ihmeessä tuo aivan valtava muutos voisi olla ylipäätään vaikuttamatta ?
Nyt niitä valoja päälle !
Niin, ei asian kieltäminen tee siitä tapahtumatonta. Ymmärrän kyllä, että ensimmäinen reaktio uhkaavan ja varmasti vähän pelottavankin asian edessä on kieltäminen, mutta eikös tuollainen kieltäminen sentään ole merkki heikosta älykkyydestä ? Asia on kuitenkin tieteellisesti todettu tieteellinen fakta. Tuskin sinä olet huippuyliopistojen yhteistä tietotaitoa verrattomasti korkeammalla tasolla muka tietäen, että ihan jokainen huippuyliopisto on väärässä tutkimuksineen. Niin, se on ylivertaisuusvinoumaa; sitä että asiaa tuntematon ihminen kuvittelee tietävänsä asiasta paljonkin vaikka itse asiassa ei tiedä hevonvittuakaan. Olet liian tyhmä tajutaksesi, miten vitun tyhmä olet.
<< Planeettamme keikkuu n.23 asteen kulmassa akselinsa ympäri epälineaarisella elliptisellä radallaan johon vaikuttaa aurinkokuntamme planeetat gravitaatiokentillään ja siten ka. 500 vuoden lämpö- ja kylmäperioideihin planeetallamme ja niiden seikkojen huomioiminen auttaisi ehkä merkittävästi ilmaston kehityksen tieteellisessä povaamisessa. >>
Maapallon rata osataan mitata oikein tarkasti. Esim. etäisyys Auringosta tiedetään hyvin tarkasti kunakin päivänä. Samoin kallistuskulma ja sen muutokset tunnetaan erityisen tarkasti. Voisitko siis osoittaa, mikä dramaattinen muutos noissa on tapahtunut esim. viimeisten 20 vuoden aikana ?
Eikö löydy muutosta ?
Niin, eipä leipä niissä ole mitään muutosta tapahtunut. Edelleen Auringon säteilypaine on sama kuin ennen (itse asiassa elämme Auringon aktiivisuuden matalasuhdannetta: täällä pitäisi olla menossa viileämpi jakso), etäisyys Auringosta on ihan samoissa kuin ennenkin (aivan pientä vaihtelua on ollut kuten vaikka noissa parin tuhannen vuoden päähän ulottuvissa mittauksissa havaitaan - mitään radikaalia muutosta ei ole tapahtunut; ja olisihan se hämmästyttävää, että 20 vuodessa tuollaiset seikat muuttuisi enemmän kuin tuhansissa vuosissa yhteensä), periheli on pysynyt samassa ajankohdassa jne. Mitään muuta radikaalia muutosta ei ole tapahtunut kuin tuo hiilidioksidin valtava nousu.
Jep, tämä ei johdu Maapallon ulkopuolisista parametreista. Tämä on ihmisen aiheuttama. - Anonyymi

Jep, tämä ei johdu Maapallon ulkopuolisista parametreista. Tämä on ihmisen aiheuttama.Tehdäänpäs niin ilmastoystäväni . Yksi m3 1.225g joka muunnettuna riisinjyviksi on 24500 riisinjyvää siitä 78% (19110jyvää) on typpeä, 21%(5145 jyvää) on happea, 1% on muita kaasua joihin sisältyy hiilidioksidi jota on 0.038% elikkä tässä on ilmakehän koostumus . JA NYT NE KORVAT HÖRÖLLE , tästä 0.038% siitä 4prosenttia on ihmisen aiheuttamaa mikä tekee ilmankehän koostumukseen suhteutettuna ihmisten aiheuttaman hiilidioksidin nousun noin 0.5den riisinjyvän kokoiseksi elikkä 24500/0.5 siinä on meidän osuus, voi teitä ymmärtämättömiä älykääpiöitä kun uskoo kaiken mitä mediassa sanotaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehdäänpäs niin ilmastoystäväni . Yksi m3 1.225g joka muunnettuna riisinjyviksi on 24500 riisinjyvää siitä 78% (19110jyvää) on typpeä, 21%(5145 jyvää) on happea, 1% on muita kaasua joihin sisältyy hiilidioksidi jota on 0.038% elikkä tässä on ilmakehän koostumus . JA NYT NE KORVAT HÖRÖLLE , tästä 0.038% siitä 4prosenttia on ihmisen aiheuttamaa mikä tekee ilmankehän koostumukseen suhteutettuna ihmisten aiheuttaman hiilidioksidin nousun noin 0.5den riisinjyvän kokoiseksi elikkä 24500/0.5 siinä on meidän osuus, voi teitä ymmärtämättömiä älykääpiöitä kun uskoo kaiken mitä mediassa sanotaan
<< JA NYT NE KORVAT HÖRÖLLE , tästä 0.038% siitä 4prosenttia on ihmisen aiheuttamaa >>
Ja sitten kun laitat vielä ne omat korvat oikein suurelle hörölle, niin saadaan faktat tiskiin:
4 % vuodessa. VUODESSA.
Tosiaan, hiilidioksidi kiertää luonnossa. Sitä on ollut jokseenkin vakiomäärä, joka todella on syklisesti kiertänyt luonnossa. Ihmistoiminta aiheuttaa tuohon kokonaismäärään 4 % lisän VUOSITTAIN.
Tuollainen määrä on aivan valtava ja sellaisenaanhan tuo nostaisi hiilidioksidin määrän monikertaiseksi jo pienessä ajassa, mutta onneksi tuosta kiertoon tulevasta ylimääräisestä hiilidioksidista reilu puolet absorboituu kiertoon (meriin, metsiin). Kuitenkin tuo hiilidioksidipitoisuus kipuaa parin prosentin vauhtia tällä hetkellä. Ei se vuosittain aivan hurjaa lisää hiilidioksidin määrään tee, mutta sitten kun katsotaan tilannetta sata (tai kaksi sataa) vuotta sitten, niin siitä tilanteesta hiilidioksidin määrä on kasvanut ilmakehässä puolitoistakertaiseksi. Tuossa on melkoisen selkeä mittaustulos, jota vastaan on aika helvetin vaikea inkuttaa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Carbon_Dioxide_800kyr.svg
Tosiaan, muita lähteitä hiilidioksidin ilmakehäpitoisuuden nousulle ei ole kuin ihmistoiminta, joten tuo nousu on ihmisestä lähtöisin. Ei voi mitään eikä kieltäminen tee asiaa tapahtumattomaksi vaikka kuinka tunkisi sormia korviin ja hokisi "ei ole ihmisen aiheuttama, ei ole ihmisen aiheuttama". Ei sitä LISÄhiilidioksidia muualta tule.
Tosiaan, 800 000 vuotta hiilidioksidin määrä on vaihdellut 0,020 % ja 0,028 % välillä jääkausista ja lämpimistä kausista riippuen. Nyt sitten viimeisten n. 50 vuoden aikana tuo prosenttiosuus onkin räjähtänyt 0,030 %:sta 0,0415 prosenttiin (joka taitaa olla viimeiseksi vahvistettu ilmakehän hiilidioksidipitoisuus - sinä käytät jokusen vuoden vanhaa mittaustulosta; se nousee sen verran nopeasti, että kannattaa aina katsoa uusimmat tulokset). Ja tuo nousu on aivan pystysuora verrattuna 800 000 vuoden aikajaksolla tapahtuneisiin hitaampiin nousuihin - ja tosiaan nyt se on räjähtänyt aiemman ylälimitin läpi oikein reippaasti.
Ei tuo nousu voi olla vaikuttamattakaan ilmastoon.
<< voi teitä ymmärtämättömiä älykääpiöitä kun uskoo kaiken mitä mediassa sanotaan >>
Nyt valitettavasti ymmärtämätön älykääpiö on siellä osoitteessa: et ollut tajunnut tuota, että ihmispäästöt nostavat hiilen määrää kierrossa sitä kautta, että ihmiset aiheuttavat 4 % LISÄN hiilidioksidiin VUOSITTAIN. Ja tosiaan, hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä on kuitenkin älyttömän helppo todeta mittaamalla, niin sitä vastaan on melko hankala lähteä denialistin vammailemaan.
Eihän se väestönkasvukaan ole kuin prosentin luokkaa, mutta niin se vaan aiheuttaa väestöräjähdyksen kun lisä tulee joka vuosi. Kyse on eksponentiaalisesta kasvusta. - Anonyymi

Eihän se väestönkasvukaan ole kuin prosentin luokkaa, mutta niin se vaan aiheuttaa väestöräjähdyksen kun lisä tulee joka vuosi. Kyse on eksponentiaalisesta kasvusta.Noh, veikö kissa näppiksen ?
- Anonyymi
luonto kato johdu niinkään ilmasta ,vaan kasvinsuojelu aineista, joita vevitetään moneen kertaan kesässä,sen seurauksena luontoköyhtyy,
- Anonyymi
Pellot ovat lajiköyhiä, puupellotkin.
- Anonyymi
Meidän päättäjät tekivät pahan virheen myydessä suomen lannoitetuotannon vastuuttomien ulkolaisten käsiin nyt koko suomen luonto kärsii tästä?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Sinun takia niitä levitetään koska et suostu syömään madonsyömiä omenoita, homeisia mansikoita etkä myöskään leipää jossa on puolet rikkaruohon siemeniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän päättäjät tekivät pahan virheen myydessä suomen lannoitetuotannon vastuuttomien ulkolaisten käsiin nyt koko suomen luonto kärsii tästä?🤦🤦🤦
Nimittäin sen jälkeen vesistöjen rehevöitymisen lisääntyminen on silminhavaittavasti lisääntynyt?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Suomessa ei ole mitään luontokatoa. 95 prosenttisesti Suomen luonto on kunnossa englantilaisen tutkimuksen mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ei ole mitään luontokatoa. 95 prosenttisesti Suomen luonto on kunnossa englantilaisen tutkimuksen mukaan.
Minkä tutkimuksen ?
- Anonyymi
Maailma pelastuu kun ennallistettaisi kaikki betonoitu kaupunki taajama alueet.Merenrantojen rakentaminen asumis alueiksi.Satamia tietysti tarvitaan.Rakennelmien tulisi olla rannasta vähintään 10-15 km.Eikä vesiin saa laskea jätevesiä ellei ole sterilisoitu.Täysin puhdistettu ja suodatettu.
Lumien on saatava sulaa omilla paikoillaan jos kerätään kaikki on oman kunnan maaperäiselle alueelle läjitettävä.- Anonyymi
Ensimmäinen hyvä lähtökohta olisi se että suomessa ei asu väkeä enempää mitä oma maa kykenee ruokkimaan joten kaikki maahanmuutto seis seuraavaksi 50v.?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäinen hyvä lähtökohta olisi se että suomessa ei asu väkeä enempää mitä oma maa kykenee ruokkimaan joten kaikki maahanmuutto seis seuraavaksi 50v.?🤔🤨🙄
Suomen pohjoinen luonto kestää n. 3 miljoonaa ihmista kuten oli 1900- luvun alussa.
- Anonyymi
Järki palailee pätkittäin. Vihervassujen vouhkaus ei tuota tulosta.
- Anonyymi
Erinomaista.
- Anonyymi
Asia on mitä suurimmassa määrin ideologinen.
- Anonyymi
Ja ilmastohumppa ja jonnijoutavat poliittiset himmelit joissa on herra herran päällä ja kukaan ei ymmärrä mistään mitään. Nämä uudet hyvinvointialueet ei tehokkaita eikä halpoja. Johtoa täytyy ensi purkaa, että on tekijöihin vara. Ja rikkaille veronkorotus. Köyhiltä ei voi enää ottaa.
- Anonyymi
Vihervasemmisto haalii lisää ruokittavia suita tänne vaikka maan kantokyky ei siihen riitä täysin edes vastuutonta touhua kukaan järkevä ihminen ei ikinä äänestä vihreitä?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Aikoinaan Pentti Linkola sanoi että missään nimessä ei köyhien maiden asukkaita ei pidä päästää Suomeen koska heidän tullessaan tänne heidän hiilijalanjälkensä nousee 10 kertaiseksi verrattuna suomalaisiin.

Kääntäen voidaan siis todeta, että suomalaiset kannattaa sirtää köyhiin maihin, jolloin hiilijalanjälki puotoaa 1/10:aan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan Pentti Linkola sanoi että missään nimessä ei köyhien maiden asukkaita ei pidä päästää Suomeen koska heidän tullessaan tänne heidän hiilijalanjälkensä nousee 10 kertaiseksi verrattuna suomalaisiin.
Miksihän tätä ei koskaa nosteta esille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän tätä ei koskaa nosteta esille.
Päästöjen vähentäminen koskee vain suomalaisia.
- Anonyymi
Tämä viheriäinen puolue on järkyttävää politikointia, kun järjen juoksu puuttuu monissa asioissa kokonaan. Yks puhuu suu vaahdoten hiilinielusta, mutta ei huomaa mitä ihminen omaan nieluunsa saa elääkseen, toinen puhuu, että valkoposki hanheille pitää osoittaa oma maa-alue mihin ne voi mennä tuhoamaan peltoa. Kyllä puut kasvaa ja metsä voi hyvin, sekä hanhet saadaan muutenkin pois, kuin Hesasta käsin heidän antamat ohjeet jotka jarruttavat kaikissa päätöksienteoissa.
- Anonyymi
Tuo ilmastohysteria on yksikin syy etten ole enää äänestänyt vuosiin.
- Anonyymi
Ääänestämättä jättäminen on ääni vihervasemmistolle kun kymmenestä äänestäjästä kaksi äänestää vihreitä, kolme vasemmistoa ja loput jättää äänestämättä niin enemmistön päätöksellä poliittinen "ilmastomuutos" jatkuu.
- Anonyymi
hutisalon puolueelta pitää kieltää vihreän sanan käyttö paskan ruskee vastais todellisuutta
- Anonyymi
Putinin mieletön ruudin poltto tuhoaa ilmastoa enemmän kuin suomalaisten rauhallinen arkielämä.
- Anonyymi
NO SE ALKAA OLLA JO VANHENTUNUT VITSI.
- Anonyymi
Tästä ilmastokysymyksestä on tehty vihreä diktatuuri, joka toimii Brysselin johdolla. Tosin se ei ole huomavinankaan Naton aiheuttamaa ilmaston saastutamista. Eli kyseessä on täydellistä pelleilyä.
- Anonyymi
Tulee humppailu kalliiksi tavalliselle duunarille.
- Anonyymi
Millä tavalla? Olen tavallinen duunari, enkä ole huomannut mitään vaikutusta taloudellisessa mielessä.
- Anonyymi
Suomessa on metsää eniten koko EU:ssa ja kuitenkin meitä syyllistetään sen olemassaolosta ja järkevätä käytöstä, uskomatonta skeidaa.... tulee mieleen puttelandia tälläkin järjettömyydellä.
- Anonyymi
Ei Suomessa metsiä käytetä järkevästi. Tehometsätalous on käytännössä maanviljelyä.
Vain luonnontilaiset metsät ovat metsiä. Niitä pitää saada nykyistä enemmän. Ei kaikkea toki tarvitse suojella, mutta kyllä puun käyttöä on varaa vähentää selvästi. Suljetaan ensiksi pari sellutehdasta, jotka tuottavat matalan jalostusasteen puuperäisiä tuotteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa metsiä käytetä järkevästi. Tehometsätalous on käytännössä maanviljelyä.
Vain luonnontilaiset metsät ovat metsiä. Niitä pitää saada nykyistä enemmän. Ei kaikkea toki tarvitse suojella, mutta kyllä puun käyttöä on varaa vähentää selvästi. Suljetaan ensiksi pari sellutehdasta, jotka tuottavat matalan jalostusasteen puuperäisiä tuotteita.Matalan jalostusasteen puusta tehty tavara on esim. WC - ja talouspaperi. Pakko niitä on jonkun tuottaa, vai eivätkö vihreet noita tuotteita tarvi? Jos vihreet ei WC paperia tarvi, pitää sen käyttö siis kieltää muiltakin ja lopettaa tehtaat. Näinhän vihreä logiikka toimii eli pakkoa vaan kehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matalan jalostusasteen puusta tehty tavara on esim. WC - ja talouspaperi. Pakko niitä on jonkun tuottaa, vai eivätkö vihreet noita tuotteita tarvi? Jos vihreet ei WC paperia tarvi, pitää sen käyttö siis kieltää muiltakin ja lopettaa tehtaat. Näinhän vihreä logiikka toimii eli pakkoa vaan kehiin.
Ei "ilmastomuutosta" ajavat tarvi WC tai talouspaperia, mihin ne sitä tarvii? Nehän elää vihreillä arvoilla ja energialla ympäristö ja luontoystävällisesti ja erinomattain ilmaston, niillä kun ei oo metaani eikä rikkivetypäästöjä.
- Anonyymi
Vihreitten ministerit puhuvat siitä, että luontoa pitää suojella, mutta asuvat itse isoissa taloissa ja heillä on monta autoa käytettävissä, ja elämän tyyli on hyvin luontoa kuluttava.
Siinä se nähdään, mitä Vihreitten mielestä luonnonsuojelu on, se on sitä, että Vihreitten poliittinen eliitti saa elää kuin ennekin, mutta tavallinen työssäkäyvä joutuu maksamaan kalliisti tämän vihreitten ylimitoitetun viherhumpan.- Anonyymi
Vihreiden teot ja puheet ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään.
- Anonyymi
Järki käteen ja annetaan tekniikan hoitaa homman. Ihmisten kuritus on lopetettava.
- Anonyymi
Vihersiirtymää,ilmastohumppaa,piiperöiden piiperryksiä.
Kaikki on kohta vihreenä ja kansa maksaa miljardeja,
tosta vihervouhotuksesta. - Anonyymi
Rahavelalla ja ympäristövelalla, jota ilmastovelkakin on, on sellainen ero, että rahavelka on mielikuvitusta, eikä sitä tarvitse maksaa takaisin. Sen sijaan kerran tuhottua ympäristöä ei saada enää koskaan takaisin.
Tärkeysjärjestys on siis:
1. ympäristö
2. talous- Anonyymi
Meillä ei ole mitään ympäristövelkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ei ole mitään ympäristövelkaa.
Teillä ei varmaan ole, mutta maapallolla on.
Raha on kuitenkin hyvä työkalu, koska haittaveroilla saadaan hillittyä ympäristölle haitallista toimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä ei varmaan ole, mutta maapallolla on.
Raha on kuitenkin hyvä työkalu, koska haittaveroilla saadaan hillittyä ympäristölle haitallista toimintaa.Suomella ylipäätään ei ole mitään ympäristövelkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomella ylipäätään ei ole mitään ympäristövelkaa.
Persun uIina ei auta. Saatta maksaaksenne haittaverot, jotta ympäristön tuhoaminen saadaan loppumaan. Fiksut tekevät sen vapaaehtoisesti, mutta persut uIinan säestyksellä.
Miltä kuulostaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persun uIina ei auta. Saatta maksaaksenne haittaverot, jotta ympäristön tuhoaminen saadaan loppumaan. Fiksut tekevät sen vapaaehtoisesti, mutta persut uIinan säestyksellä.
Miltä kuulostaa?Ei ympäristöä Suomessa tuhota ollenkaan. Ei ole mitään syytä lisätä yhtään haittaveroja, koska mitään haittoja ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomella ylipäätään ei ole mitään ympäristövelkaa.
Siksi me maksammekin toisten velkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ympäristöä Suomessa tuhota ollenkaan. Ei ole mitään syytä lisätä yhtään haittaveroja, koska mitään haittoja ei ole.
Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään.
Sitä enemmän maksatte, mitä enemmän umpiluuta on päänne.
Miltä kuulostaa? Oletteko valmiita kaivamaan kuvetta, vai muutatteko käyttäytymistänne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään.
Sitä enemmän maksatte, mitä enemmän umpiluuta on päänne.
Miltä kuulostaa? Oletteko valmiita kaivamaan kuvetta, vai muutatteko käyttäytymistänne?Bensa- ja dieselautot eivät pilaa ympäristöä, joten niille ei tarvitse lisätä veroja. Päinvastoin niiden veroja pitäisi reippaasti leikata.
Sähköautot sen sijaan tuhoavat valtavat määrät luontoa, joten niille pitäisi lisätä paljon veroja. Vaikka kymppitonni lisää veroa sähköauton hankintahintaan näin alkuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään.
Sitä enemmän maksatte, mitä enemmän umpiluuta on päänne.
Miltä kuulostaa? Oletteko valmiita kaivamaan kuvetta, vai muutatteko käyttäytymistänne?"Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään."
Hyvä, jos kerran lisätään haittaveroja niin tehdään saman tien sähköautojen myyminen Suomessa laittomaksi. Sähköautot ovat rikkaan eliitin kikkelinjatkeita ja ne tuhoavat luontoa enemmän kuin bensa- ja dieselautot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bensa- ja dieselautot eivät pilaa ympäristöä, joten niille ei tarvitse lisätä veroja. Päinvastoin niiden veroja pitäisi reippaasti leikata.
Sähköautot sen sijaan tuhoavat valtavat määrät luontoa, joten niille pitäisi lisätä paljon veroja. Vaikka kymppitonni lisää veroa sähköauton hankintahintaan näin alkuun.Haittaveroja kutenkin tulee. Eli joko kaivatte kuvetta, tai sitten alatte elämään siivommin.
Miltä kuulostaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään.
Sitä enemmän maksatte, mitä enemmän umpiluuta on päänne.
Miltä kuulostaa? Oletteko valmiita kaivamaan kuvetta, vai muutatteko käyttäytymistänne?Hyvä, sitten vihreät paskiaiset voivat lopettaa matkailun lentomatkailun jonnekin kaukomaille. Voimme vaikka tehdä lomamatkailun lentokoneilla laittomaksi. Jos ei ole työasiaa ulkomailla niin sitten ei lennetä ulkomaille. Ja tuolle työmatkallekin lentokoneella pitää olla erittäin hyvät perusteet ja jos matkan voi korvata videoneuvottelulla niin sitten jäädään kotimaahan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään."
Hyvä, jos kerran lisätään haittaveroja niin tehdään saman tien sähköautojen myyminen Suomessa laittomaksi. Sähköautot ovat rikkaan eliitin kikkelinjatkeita ja ne tuhoavat luontoa enemmän kuin bensa- ja dieselautot.Sähköautot eivät tuota lainkaan päästöjä, joten tietenkin niitä verotetaan kevyemmin. Eihän autokantaa saada muuten puhtaammaksi,
Toki sähköautojakin verotetaan, koska eivät ne ole yhtä haitattomia kuten vaikkapa nahkakengät, jotka on tehty teuraseläimen nahkasta, eli minkä nahka jäisi muuten hyödyntämättä.
Lihasvoimalla liikkuminen jää siis haittaverovapaaksi. Muita liikkumismuotoja verotetaan sitten aiheutetun haitan mukaan, kuten myös asumista, syömistä. Aivan kaikkea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaveroja kutenkin tulee. Eli joko kaivatte kuvetta, tai sitten alatte elämään siivommin.
Miltä kuulostaa?Kyllä, voisimme laittaa vaikka muutaman tonnin haittaverot per matkustaja lentolippuihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautot eivät tuota lainkaan päästöjä, joten tietenkin niitä verotetaan kevyemmin. Eihän autokantaa saada muuten puhtaammaksi,
Toki sähköautojakin verotetaan, koska eivät ne ole yhtä haitattomia kuten vaikkapa nahkakengät, jotka on tehty teuraseläimen nahkasta, eli minkä nahka jäisi muuten hyödyntämättä.
Lihasvoimalla liikkuminen jää siis haittaverovapaaksi. Muita liikkumismuotoja verotetaan sitten aiheutetun haitan mukaan, kuten myös asumista, syömistä. Aivan kaikkea.Sähköautojen valmistaminen tuottaa valtavasti päästöjä ja tulevaisuudessa niiden valmistusta varten tarvitaan tuhansia kaivoksia. Sähköautot tuhoaa enemmän luontoa kuin bensa- ja dieselautot, joten niille pitää laittaa todella kovat haittaverot.
Ja edelleen, mitä kovemmat haittaverot bensa- ja dieselautoille laitetaan niin sitä vähemmän sähköautoja ostetaan. Kun rahaa on vähemmän niin sitä varmemmin kallista autoa ei osteta. Senkin takia uusien autojen myynti on huimassa alamäessä. Nykyisillä toimilla autokanta vain vanhenee ja nykyiset polttomoottoriautot ovat käytössä ainakin 40 vuotta.
Sähköautot ovat lähinnä eliitin kikkelinjatkeita, ei ne luontoa pelasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautot eivät tuota lainkaan päästöjä, joten tietenkin niitä verotetaan kevyemmin. Eihän autokantaa saada muuten puhtaammaksi,
Toki sähköautojakin verotetaan, koska eivät ne ole yhtä haitattomia kuten vaikkapa nahkakengät, jotka on tehty teuraseläimen nahkasta, eli minkä nahka jäisi muuten hyödyntämättä.
Lihasvoimalla liikkuminen jää siis haittaverovapaaksi. Muita liikkumismuotoja verotetaan sitten aiheutetun haitan mukaan, kuten myös asumista, syömistä. Aivan kaikkea."Lihasvoimalla liikkuminen jää siis haittaverovapaaksi. Muita liikkumismuotoja verotetaan sitten aiheutetun haitan mukaan, kuten myös asumista, syömistä. Aivan kaikkea."
Tuo on ihmisiä vihaavan elitistipaskiaisen märkä päiväuni. Oikeasti ihmisiä pitäisi kehoittaa muuttamaan pois kaupungeista ja ottamaan vanhat ok-talot käyttöön. Ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin jokin ilmastonmuutos. Sinkutkin voi siirtyä helvetillisistä yksiöistä kaupungeissa kunnon isoihin ok-taloihin maaseudulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, voisimme laittaa vaikka muutaman tonnin haittaverot per matkustaja lentolippuihin.
Kenestä "meistä" puhut, kun kirjoitat "voimme"? Mitä sinä ja kumppanisi voitte tehdä, ja millä meriiteillä?
Ei näitä asioita kiukuttelemalla päätetä. Tiedeyhteisö tuottaa mittausdataa ja ennusteita, joiden perusteella tehdään tarvittavat korjaukset lainsäädäntöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenestä "meistä" puhut, kun kirjoitat "voimme"? Mitä sinä ja kumppanisi voitte tehdä, ja millä meriiteillä?
Ei näitä asioita kiukuttelemalla päätetä. Tiedeyhteisö tuottaa mittausdataa ja ennusteita, joiden perusteella tehdään tarvittavat korjaukset lainsäädäntöön.Ja raippaverot lentolippuihin olisi täysin mittausdatojen mukaista. Tätä ei vain eliitti ole halunnut tehdä, koska itsekkäinä paskiaisina haluavat lennellä paikasta toiseen. Muutaman tonnin haittavero per lentolippu olisi täysin perusteltua.
Yksi ainoa Thaimaan matka lentokoneella aiheuttaa enemmän päästöjä kuin useimpien vanha dieselauto vuodessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautojen valmistaminen tuottaa valtavasti päästöjä ja tulevaisuudessa niiden valmistusta varten tarvitaan tuhansia kaivoksia. Sähköautot tuhoaa enemmän luontoa kuin bensa- ja dieselautot, joten niille pitää laittaa todella kovat haittaverot.
Ja edelleen, mitä kovemmat haittaverot bensa- ja dieselautoille laitetaan niin sitä vähemmän sähköautoja ostetaan. Kun rahaa on vähemmän niin sitä varmemmin kallista autoa ei osteta. Senkin takia uusien autojen myynti on huimassa alamäessä. Nykyisillä toimilla autokanta vain vanhenee ja nykyiset polttomoottoriautot ovat käytössä ainakin 40 vuotta.
Sähköautot ovat lähinnä eliitin kikkelinjatkeita, ei ne luontoa pelasta.Käytönaikaisia päästöjä verotetaan käytön perusteella. Kaiken materian tuottaminen toki kuormittaa ympäristöä, mutta ilman uutta teknologiaa ollaan vielä enemmän tuhon tiellä. Sähköauton elinkaaripäästöthän ovat vain murto-osa siitä mitä polttomoottoriautojen.
Suomessa pitää vielä huomioida liikenteen osalta huoltovarmuuskin. Toistaiseksi olemme olleet lähes kokonaan ulkomaisen saastuttavan fossiiliöljyn varassa. Tulevaisuudessa yhä isompi osuus ajosuoritteista voidaan tehdä kotimaisella päästöttömällä sähköllä, tai sähkön avulla tehtyjen synteettisten polttonesteiden käytöllä joissakin tapauksissa, kuten raskaan liikenteen ja työkoneiden osalta.
Fossiilipolttoaineden verot tietenkin nousevat, jotta niiden käyttö saadaan lopetettua. Varmasti osa joutuu luopumaan autosta, mutta saastuttaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kouluttautumalla pääsee parempipalkkaisiin töihin, ja on varaa vaikka ottaa leasingilla sähköauto käyttöönsä ilman suurempia pääomia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja raippaverot lentolippuihin olisi täysin mittausdatojen mukaista. Tätä ei vain eliitti ole halunnut tehdä, koska itsekkäinä paskiaisina haluavat lennellä paikasta toiseen. Muutaman tonnin haittavero per lentolippu olisi täysin perusteltua.
Yksi ainoa Thaimaan matka lentokoneella aiheuttaa enemmän päästöjä kuin useimpien vanha dieselauto vuodessa.Lisään... Autoton joka lentää joka vuosi lentokoneella Thaimaaseen tuhoaa enemmän luontoa kuin sellainen joka ajaa vanhalla dieselautolla Suomessa eikä lennä ikinä lentokoneella. Joten oikeasti lentokoneilla kulkevat vihreät ovat lähinnä tekopyhiä paskanjauhajia ja heidän mielipiteillään voi pyyhkäistä persettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lihasvoimalla liikkuminen jää siis haittaverovapaaksi. Muita liikkumismuotoja verotetaan sitten aiheutetun haitan mukaan, kuten myös asumista, syömistä. Aivan kaikkea."
Tuo on ihmisiä vihaavan elitistipaskiaisen märkä päiväuni. Oikeasti ihmisiä pitäisi kehoittaa muuttamaan pois kaupungeista ja ottamaan vanhat ok-talot käyttöön. Ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin jokin ilmastonmuutos. Sinkutkin voi siirtyä helvetillisistä yksiöistä kaupungeissa kunnon isoihin ok-taloihin maaseudulle.Jokainen saa asua missä haluaa, tai sitten vaikka ulkona. Saastuttamisesta maksetaan jatkossa yhä enemmän sen mukaan, minkä verran tuottaa saateita. Ei muulla ole merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja raippaverot lentolippuihin olisi täysin mittausdatojen mukaista. Tätä ei vain eliitti ole halunnut tehdä, koska itsekkäinä paskiaisina haluavat lennellä paikasta toiseen. Muutaman tonnin haittavero per lentolippu olisi täysin perusteltua.
Yksi ainoa Thaimaan matka lentokoneella aiheuttaa enemmän päästöjä kuin useimpien vanha dieselauto vuodessa.Eliitti ei tee yhtään mitään, vaan lainsäätäjät. Ne äänestetään ainakin Suomessa demokraattisesti. Kansa saa siis päättää. Ja nyt kansa haluaa tehdä stopin ympäristön turmelulle.
Kaikki keskikokoiset tai suuret eduskuntapuolueet ovat persuja lukuun ottamatta sitoutuneet ympäristötavoitteisiin. Muutos tulee siis vääjämättä, koska ainakin 2/3 eduskunnasta on ympäristönsuojelulle suopeita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytönaikaisia päästöjä verotetaan käytön perusteella. Kaiken materian tuottaminen toki kuormittaa ympäristöä, mutta ilman uutta teknologiaa ollaan vielä enemmän tuhon tiellä. Sähköauton elinkaaripäästöthän ovat vain murto-osa siitä mitä polttomoottoriautojen.
Suomessa pitää vielä huomioida liikenteen osalta huoltovarmuuskin. Toistaiseksi olemme olleet lähes kokonaan ulkomaisen saastuttavan fossiiliöljyn varassa. Tulevaisuudessa yhä isompi osuus ajosuoritteista voidaan tehdä kotimaisella päästöttömällä sähköllä, tai sähkön avulla tehtyjen synteettisten polttonesteiden käytöllä joissakin tapauksissa, kuten raskaan liikenteen ja työkoneiden osalta.
Fossiilipolttoaineden verot tietenkin nousevat, jotta niiden käyttö saadaan lopetettua. Varmasti osa joutuu luopumaan autosta, mutta saastuttaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kouluttautumalla pääsee parempipalkkaisiin töihin, ja on varaa vaikka ottaa leasingilla sähköauto käyttöönsä ilman suurempia pääomia."Fossiilipolttoaineden verot tietenkin nousevat, jotta niiden käyttö saadaan lopetettua. Varmasti osa joutuu luopumaan autosta, mutta saastuttaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kouluttautumalla pääsee parempipalkkaisiin töihin, ja on varaa vaikka ottaa leasingilla sähköauto käyttöönsä ilman suurempia pääomia."
Kaikki eivät voi olla korkeasti koulutettuja ja myös pienipalkkaisia tarvitaan töihin. Jos pienipalkkaiset eivät voi kulkea töihin niin sitten mitään ruokaa ei kaupassa ole. Myös kaikki ravintolat katoavat kokonaan. Kukaan ei myöskään hae roskia. Koko yhteiskunta on riippuvainen "heikosti" koulutetuista. Itse arvostan roskakuskia paljon korkeammalle on normaaleja hyväpalkkaisia virkamiehiä.
Parempipalkkaiset ovat lähinnä yhteiskunnan loisia, jotka valehtelevat itselleen olevansa tärkeitä. Oikeassa kriisissä he ovat kuitenkin täysin hyödyttömiä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa pitää siivoojan palkalla pystyä ajamaan vaikka 50 000 km vuodessa dieselautolla.
Jos jostain pitäisi yhteiskunnassa luopua niin se on kaikki lomamatkailu lentokoneilla. Jos ei ole mitään työasiaa ulkomailla niin pysy kotimaassa. Tehdään lomamatkailu lentokoneilla laittomaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eliitti ei tee yhtään mitään, vaan lainsäätäjät. Ne äänestetään ainakin Suomessa demokraattisesti. Kansa saa siis päättää. Ja nyt kansa haluaa tehdä stopin ympäristön turmelulle.
Kaikki keskikokoiset tai suuret eduskuntapuolueet ovat persuja lukuun ottamatta sitoutuneet ympäristötavoitteisiin. Muutos tulee siis vääjämättä, koska ainakin 2/3 eduskunnasta on ympäristönsuojelulle suopeita."Kaikki keskikokoiset tai suuret eduskuntapuolueet ovat persuja lukuun ottamatta sitoutuneet ympäristötavoitteisiin. Muutos tulee siis vääjämättä, koska ainakin 2/3 eduskunnasta on ympäristönsuojelulle suopeita."
Ja ympäristönsuojelun kannalta hyödyllisintä on tehdä lomamatkailu lentokoneilla laittomaksi. Autoja tarvitaan, lentokoneiden kaltaista lentävää paskaa ei ollenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen saa asua missä haluaa, tai sitten vaikka ulkona. Saastuttamisesta maksetaan jatkossa yhä enemmän sen mukaan, minkä verran tuottaa saateita. Ei muulla ole merkitystä.
Eli lentomatkailuun vain reippaasti veroja lisää. Jopa niin paljon, että koko lentomatkailu loppuu kokonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki keskikokoiset tai suuret eduskuntapuolueet ovat persuja lukuun ottamatta sitoutuneet ympäristötavoitteisiin. Muutos tulee siis vääjämättä, koska ainakin 2/3 eduskunnasta on ympäristönsuojelulle suopeita."
Ja ympäristönsuojelun kannalta hyödyllisintä on tehdä lomamatkailu lentokoneilla laittomaksi. Autoja tarvitaan, lentokoneiden kaltaista lentävää paskaa ei ollenkaan.Lentokoneet itse asiassa tarvitsevät vähemmän raivattua maaperää, koska lentokenttiä on vain siellä täällä. Ainakin lyhyen kantaman lentoliikenne tulee sähköistymään jo 2030-luvulla, jolloin lentämisen kokonaispäästöt jäävät autoilua pienemmiksi.
Periaatteessa osa tieverkostosta voidaan metsittää, ja hoitaa maan päällä tapahuva logistiikka rautateitse. Alueet joihin ei kannata rautatieverkostoa tehdä jätettäisiin lentoliikenteen varaan. Lyhyet siirtymät taajamissa ja haja-asutusalueilla suoritettaisiin sähköautoilla. Sähköverkkohan on ja varmaan vielä laajeneekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Fossiilipolttoaineden verot tietenkin nousevat, jotta niiden käyttö saadaan lopetettua. Varmasti osa joutuu luopumaan autosta, mutta saastuttaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kouluttautumalla pääsee parempipalkkaisiin töihin, ja on varaa vaikka ottaa leasingilla sähköauto käyttöönsä ilman suurempia pääomia."
Kaikki eivät voi olla korkeasti koulutettuja ja myös pienipalkkaisia tarvitaan töihin. Jos pienipalkkaiset eivät voi kulkea töihin niin sitten mitään ruokaa ei kaupassa ole. Myös kaikki ravintolat katoavat kokonaan. Kukaan ei myöskään hae roskia. Koko yhteiskunta on riippuvainen "heikosti" koulutetuista. Itse arvostan roskakuskia paljon korkeammalle on normaaleja hyväpalkkaisia virkamiehiä.
Parempipalkkaiset ovat lähinnä yhteiskunnan loisia, jotka valehtelevat itselleen olevansa tärkeitä. Oikeassa kriisissä he ovat kuitenkin täysin hyödyttömiä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa pitää siivoojan palkalla pystyä ajamaan vaikka 50 000 km vuodessa dieselautolla.
Jos jostain pitäisi yhteiskunnassa luopua niin se on kaikki lomamatkailu lentokoneilla. Jos ei ole mitään työasiaa ulkomailla niin pysy kotimaassa. Tehdään lomamatkailu lentokoneilla laittomaksi.Turhat saastuttamista aiheuttavat työtehtävät tietenkin kuolevat pois rakennemuutoksen seurauksena. Se on luonnollista kehittymistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentokoneet itse asiassa tarvitsevät vähemmän raivattua maaperää, koska lentokenttiä on vain siellä täällä. Ainakin lyhyen kantaman lentoliikenne tulee sähköistymään jo 2030-luvulla, jolloin lentämisen kokonaispäästöt jäävät autoilua pienemmiksi.
Periaatteessa osa tieverkostosta voidaan metsittää, ja hoitaa maan päällä tapahuva logistiikka rautateitse. Alueet joihin ei kannata rautatieverkostoa tehdä jätettäisiin lentoliikenteen varaan. Lyhyet siirtymät taajamissa ja haja-asutusalueilla suoritettaisiin sähköautoilla. Sähköverkkohan on ja varmaan vielä laajeneekin.Eli vuoteen 2030 saakka pitää lentokoneilla olla kovat raippaverot. En piittaa paskaakaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa vaan verot maksetaan tämän hetken mukaan.
Ja Suomen sisällä ei tarvita yhtään lentoliikennettä. Niihin joissa ei rautatietä kulje voidaan kulkea busseilla. Suomalaisethan ei nytkään oikeastaan kulje kuin joskus Helsingistä Lappiin lentokoneella (ja enemmän kulkee tuonkin matkan junalla), muuten Suomen sisäiset lentokoneet ovat lähes tyhjiä. Kaikki Suomen sisäinen lentoliikenne voidaan lopettaa ja maakuntakentät tuhota.
Eikä lentomatkailu tule olemaan tarpeellista edes vuoden 2030 jälkeenkään. Turhaa ajan ja rahan haaskausta. Olisi järkevämpää, että ihmiset eivät kulje ollenkaan ulkomailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli vuoteen 2030 saakka pitää lentokoneilla olla kovat raippaverot. En piittaa paskaakaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa vaan verot maksetaan tämän hetken mukaan.
Ja Suomen sisällä ei tarvita yhtään lentoliikennettä. Niihin joissa ei rautatietä kulje voidaan kulkea busseilla. Suomalaisethan ei nytkään oikeastaan kulje kuin joskus Helsingistä Lappiin lentokoneella (ja enemmän kulkee tuonkin matkan junalla), muuten Suomen sisäiset lentokoneet ovat lähes tyhjiä. Kaikki Suomen sisäinen lentoliikenne voidaan lopettaa ja maakuntakentät tuhota.
Eikä lentomatkailu tule olemaan tarpeellista edes vuoden 2030 jälkeenkään. Turhaa ajan ja rahan haaskausta. Olisi järkevämpää, että ihmiset eivät kulje ollenkaan ulkomailla.Lisään... Itsekin kuljen jatkuvasti pitkin maata busseilla. Vaikka samaan kohteeseen pääsisi lentokoneella niin valitsen bussin. Valitsisin bussin (myös dieselbussin) vaikka kyseessä olisi sähkölentokone.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhat saastuttamista aiheuttavat työtehtävät tietenkin kuolevat pois rakennemuutoksen seurauksena. Se on luonnollista kehittymistä.
Ne eivät koskaan kuole pois, koska niistä suuri osa on fyysisiä eikä tietokoneilla niin vain korvata. Sen sijaan tietotyöstä suurin osa kuolee, koska ne on helpoista automatisoida. Eli ensi kuolee kaikki koulutetuimpien ammattien työpaikat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli vuoteen 2030 saakka pitää lentokoneilla olla kovat raippaverot. En piittaa paskaakaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa vaan verot maksetaan tämän hetken mukaan.
Ja Suomen sisällä ei tarvita yhtään lentoliikennettä. Niihin joissa ei rautatietä kulje voidaan kulkea busseilla. Suomalaisethan ei nytkään oikeastaan kulje kuin joskus Helsingistä Lappiin lentokoneella (ja enemmän kulkee tuonkin matkan junalla), muuten Suomen sisäiset lentokoneet ovat lähes tyhjiä. Kaikki Suomen sisäinen lentoliikenne voidaan lopettaa ja maakuntakentät tuhota.
Eikä lentomatkailu tule olemaan tarpeellista edes vuoden 2030 jälkeenkään. Turhaa ajan ja rahan haaskausta. Olisi järkevämpää, että ihmiset eivät kulje ollenkaan ulkomailla.Suomen sisällä liikutaan jatkossa entistä enemmän lentämällä, kun sähköiset lentokoneet tulevat massatuotantoon. Finnairkin on tehnyt jo ennakkovarauksia sähköisistä lentokoneista. Tästä syystä myös maakuntien pienistä lentokentistä pidetään kiinni, vaikka sitten valtion tuella, jottei kentät pääse metsittymään.
Polttomoottorien käyttäminen loppuu tietenkin ensimmäisenä. Uusien polttomoottoriautojen myynti lakkaa viimeistään vuonna 2035, ellei jopa sitä ennen.
Sähkö on joko suoraan tai epäsuorasti tulevaisuudessa se pääasiallinen energiamuoto myös liikkumisessa, kuljettiin sitten taivaalla, kuivalla maalla tai vedessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja raippaverot lentolippuihin olisi täysin mittausdatojen mukaista. Tätä ei vain eliitti ole halunnut tehdä, koska itsekkäinä paskiaisina haluavat lennellä paikasta toiseen. Muutaman tonnin haittavero per lentolippu olisi täysin perusteltua.
Yksi ainoa Thaimaan matka lentokoneella aiheuttaa enemmän päästöjä kuin useimpien vanha dieselauto vuodessa.Ei lentokone saastuta. Kun lähdetään Helsinki-Vantaalta niin minuutin lennon jälkeen ollaan jo Suomen rajojen ulkopuolella eikä näitä Suomen ulkopuolella tapahtuvia päästöjä lasketa enää mihinkään mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne eivät koskaan kuole pois, koska niistä suuri osa on fyysisiä eikä tietokoneilla niin vain korvata. Sen sijaan tietotyöstä suurin osa kuolee, koska ne on helpoista automatisoida. Eli ensi kuolee kaikki koulutetuimpien ammattien työpaikat.
Kyllä turhat työtehtävät häviävät. Ei reikäkortinlävistäjillekään ole ollut töitä vuosikymmeniin.
Saastuttamisen määrä ratkaisee paljon mitkä työtehtävät ovat tulevaisuudessa elinkelpoisia. Osan suorittavasta työstä voi korvata tekoälyn ohjaamilla sähkökäyttöisillä roboteilla, jolloin saastuttaminen vähenee entisestään verrattuna ihmisen tekemään työhön, kun ei tarvitse erikseen liikkua enää työpaikan ja kodin väliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä turhat työtehtävät häviävät. Ei reikäkortinlävistäjillekään ole ollut töitä vuosikymmeniin.
Saastuttamisen määrä ratkaisee paljon mitkä työtehtävät ovat tulevaisuudessa elinkelpoisia. Osan suorittavasta työstä voi korvata tekoälyn ohjaamilla sähkökäyttöisillä roboteilla, jolloin saastuttaminen vähenee entisestään verrattuna ihmisen tekemään työhön, kun ei tarvitse erikseen liikkua enää työpaikan ja kodin väliä.Juuri niiden työt ovat turvassa, jotka tekevät fyysisiä töitä. Etätöitä tekevien työt katoaa ensimmäisenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen sisällä liikutaan jatkossa entistä enemmän lentämällä, kun sähköiset lentokoneet tulevat massatuotantoon. Finnairkin on tehnyt jo ennakkovarauksia sähköisistä lentokoneista. Tästä syystä myös maakuntien pienistä lentokentistä pidetään kiinni, vaikka sitten valtion tuella, jottei kentät pääse metsittymään.
Polttomoottorien käyttäminen loppuu tietenkin ensimmäisenä. Uusien polttomoottoriautojen myynti lakkaa viimeistään vuonna 2035, ellei jopa sitä ennen.
Sähkö on joko suoraan tai epäsuorasti tulevaisuudessa se pääasiallinen energiamuoto myös liikkumisessa, kuljettiin sitten taivaalla, kuivalla maalla tai vedessä.Miksi noista pienistä lentokentistä pitäisi muka pitää kiinni? On paljon järkevämpää muuttaa maakuntalentokentät metsiksi. Ei mitään tukia maakuntakentille. Jos lentokenttä ei ilman tukia pysy käytössä niin poistukoon käytöstä kokonaan.
Kuten sanottua, tulevaisuudella ei ole paskankaan väliä tämän hetken verotuksessa. Lentokoneiden verotuksen pitää perustua tämän hetken saastuttavuuteen. Ja jos kerran sähkölentokoneet tule vasta 2030-luvulla niin siihen asti ei lennetä lentokoneilla yhtään.
Suomen sisällä ei tarvita lentoliikennettä, ei edes sähkölentokoneilla. Autot ovat tarpeellisia, lentokoneet täysin tarpeettomia.
Olet muutenkin selvästi elitistinen tunnevammainen paskiainen. Kun sinun etuihisi puututaan niin sitten heti rääyt kuin idiootti. Jos dieselautoilla ei kuljeta niin ei pidä kulkea lentokoneillakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi noista pienistä lentokentistä pitäisi muka pitää kiinni? On paljon järkevämpää muuttaa maakuntalentokentät metsiksi. Ei mitään tukia maakuntakentille. Jos lentokenttä ei ilman tukia pysy käytössä niin poistukoon käytöstä kokonaan.
Kuten sanottua, tulevaisuudella ei ole paskankaan väliä tämän hetken verotuksessa. Lentokoneiden verotuksen pitää perustua tämän hetken saastuttavuuteen. Ja jos kerran sähkölentokoneet tule vasta 2030-luvulla niin siihen asti ei lennetä lentokoneilla yhtään.
Suomen sisällä ei tarvita lentoliikennettä, ei edes sähkölentokoneilla. Autot ovat tarpeellisia, lentokoneet täysin tarpeettomia.
Olet muutenkin selvästi elitistinen tunnevammainen paskiainen. Kun sinun etuihisi puututaan niin sitten heti rääyt kuin idiootti. Jos dieselautoilla ei kuljeta niin ei pidä kulkea lentokoneillakaan.Ja muuten, itse kuljen Lappiinkin aina junalla. Vaikka sähkölentokoneet olisi olemassa niin menen silti Lappiin junalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen sisällä liikutaan jatkossa entistä enemmän lentämällä, kun sähköiset lentokoneet tulevat massatuotantoon. Finnairkin on tehnyt jo ennakkovarauksia sähköisistä lentokoneista. Tästä syystä myös maakuntien pienistä lentokentistä pidetään kiinni, vaikka sitten valtion tuella, jottei kentät pääse metsittymään.
Polttomoottorien käyttäminen loppuu tietenkin ensimmäisenä. Uusien polttomoottoriautojen myynti lakkaa viimeistään vuonna 2035, ellei jopa sitä ennen.
Sähkö on joko suoraan tai epäsuorasti tulevaisuudessa se pääasiallinen energiamuoto myös liikkumisessa, kuljettiin sitten taivaalla, kuivalla maalla tai vedessä."Finnairkin on tehnyt jo ennakkovarauksia sähköisistä lentokoneista."
Varaukset voi aina perua. Tuo ei ole peruste pitää kiinni maakuntien pienistä lentokentistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niiden työt ovat turvassa, jotka tekevät fyysisiä töitä. Etätöitä tekevien työt katoaa ensimmäisenä.
Ei työn fyysisyys ole mikään mittari työn hyödyllisyydelle. Sata vuotta sitten tukkisavottaa tehtiin kirveillä, sahoilla ja hevosilla. Ukkoja tarvittiin paljon. Nykyään korjuuketjussa on pari kuskia siistissä sisätyössä. Työn fyysisyys on vähentynyt huomattavasti.
Sama koskee myös maanviljelyä. Koneiden koko kasvaa, ja koko ajan tarvitaan vähemmän fyysisiä ponnisteluja per tuotettu yksikkö.
Samasta syystä myös viikkotyöaika lyhenee koko ajan, kun työn tuottavuus kasvaa.
Tähän saakka on tehty runsaasti myös turhaa työtä, koska öljy on ollut niin halpaa. Jatkossa turhan työn teettäminen ei ole enää kannattavaa, jonka vuoksi monet työtehtävät katoavat. Tilalle syntyy toki uusia, kuten robotinkorjaajien ammattikunta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi noista pienistä lentokentistä pitäisi muka pitää kiinni? On paljon järkevämpää muuttaa maakuntalentokentät metsiksi. Ei mitään tukia maakuntakentille. Jos lentokenttä ei ilman tukia pysy käytössä niin poistukoon käytöstä kokonaan.
Kuten sanottua, tulevaisuudella ei ole paskankaan väliä tämän hetken verotuksessa. Lentokoneiden verotuksen pitää perustua tämän hetken saastuttavuuteen. Ja jos kerran sähkölentokoneet tule vasta 2030-luvulla niin siihen asti ei lennetä lentokoneilla yhtään.
Suomen sisällä ei tarvita lentoliikennettä, ei edes sähkölentokoneilla. Autot ovat tarpeellisia, lentokoneet täysin tarpeettomia.
Olet muutenkin selvästi elitistinen tunnevammainen paskiainen. Kun sinun etuihisi puututaan niin sitten heti rääyt kuin idiootti. Jos dieselautoilla ei kuljeta niin ei pidä kulkea lentokoneillakaan.Maakuntakentät pidetään kunnossa osin myös puolustusteknisistä syistä, mutta myös sen vuoksi, että sähköiselle lentoliikenteelle on olemassa myöhemmin valmis infra. Eihän lentokoneilla tee mitään, jos ei ole lentokenttiä.
Lentoliikenteen suosio tulee joka tapauksessa Suomen sisälläkin kasvamaan, kunhan sähköiset lentokoneet yleistyvät. Norjassahan on ollut hyvin suosittua lentäminen jo lentopetroolin aikakaudella. Toki vuoristoinen maa on maantieverkon ylläpidolle haastavampi mitä Suomessa.
Saat toki haukkua ihmisiä paskiaisiksi, mutta siitä huolimatta sinun saastuttamistasi tullaan rajoittamaan nostaalla saastuttamisen hintaa. Vähemmällää kiukuttelulla pääset, kun mukaudut ja alat elämään ekologisemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei työn fyysisyys ole mikään mittari työn hyödyllisyydelle. Sata vuotta sitten tukkisavottaa tehtiin kirveillä, sahoilla ja hevosilla. Ukkoja tarvittiin paljon. Nykyään korjuuketjussa on pari kuskia siistissä sisätyössä. Työn fyysisyys on vähentynyt huomattavasti.
Sama koskee myös maanviljelyä. Koneiden koko kasvaa, ja koko ajan tarvitaan vähemmän fyysisiä ponnisteluja per tuotettu yksikkö.
Samasta syystä myös viikkotyöaika lyhenee koko ajan, kun työn tuottavuus kasvaa.
Tähän saakka on tehty runsaasti myös turhaa työtä, koska öljy on ollut niin halpaa. Jatkossa turhan työn teettäminen ei ole enää kannattavaa, jonka vuoksi monet työtehtävät katoavat. Tilalle syntyy toki uusia, kuten robotinkorjaajien ammattikunta.Typerää haaveilua. Pääosa tarpeellisesta työstä vaatii edelleen matkustamista paikan päälle. Maanviljelyssäkin tarvitaan paljon työvoimaa edelleen eikä koneistaminen ole tätä muuttanut. Nyt vain työvoima tuodaan ulkomailta Suomeen sesonkiajaksi lähes orjatyön hinnalla. Esimerkiksi mansikat poimitaan pelkästään käsin eikä mitään koneita ole. Eikä ole suunnitteillakaan mitään koneita poimintaan. Ja samoin on tomaattien ja muiden kasvisten kohdalla. Jos työvoimaa ei voi tuoda Suomeen ja kuljettaa autoilla pitkin Suomea haittaverojen takia niin mitään kotimaisia kasviksia ei kaupassa ole. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Ne, jotka ovat etätöissä ansaitsee saada ensimmäisenä potkut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maakuntakentät pidetään kunnossa osin myös puolustusteknisistä syistä, mutta myös sen vuoksi, että sähköiselle lentoliikenteelle on olemassa myöhemmin valmis infra. Eihän lentokoneilla tee mitään, jos ei ole lentokenttiä.
Lentoliikenteen suosio tulee joka tapauksessa Suomen sisälläkin kasvamaan, kunhan sähköiset lentokoneet yleistyvät. Norjassahan on ollut hyvin suosittua lentäminen jo lentopetroolin aikakaudella. Toki vuoristoinen maa on maantieverkon ylläpidolle haastavampi mitä Suomessa.
Saat toki haukkua ihmisiä paskiaisiksi, mutta siitä huolimatta sinun saastuttamistasi tullaan rajoittamaan nostaalla saastuttamisen hintaa. Vähemmällää kiukuttelulla pääset, kun mukaudut ja alat elämään ekologisemmin."Eihän lentokoneilla tee mitään, jos ei ole lentokenttiä."
Lentoliikenteelle ei Suomessa tee mitään, joten lentokoneiden varaukset voidaan peruuttaa eikä niitä ikinä hankita.
"Lentoliikenteen suosio tulee joka tapauksessa Suomen sisälläkin kasvamaan, kunhan sähköiset lentokoneet yleistyvät. Norjassahan on ollut hyvin suosittua lentäminen jo lentopetroolin aikakaudella."
Mutta miksi lentokoneiden suosion pitäisi kasvaa? Meillä on junat ja bussit, joten mitään lentoliikennettä ei Suomen sisällä tarvita.
"Saat toki haukkua ihmisiä paskiaisiksi, mutta siitä huolimatta sinun saastuttamistasi tullaan rajoittamaan nostaalla saastuttamisen hintaa. Vähemmällää kiukuttelulla pääset, kun mukaudut ja alat elämään ekologisemmin."
Ja yksi keino mukautumiseen on lentomatkailun tuhoaminen. Hyvätuloisten pitää sopeutua siihen, että eivät enää ikinä elämässään kulje lentokoneilla ulkomailla.
Normaalien kansalaisten aloittaa mukauttaminen lopettamalla kokonaan ulkomaanmatkailun. Jos valintana on dieselauto tai Thaimaan matka niin sitten valitaan dieselauto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eihän lentokoneilla tee mitään, jos ei ole lentokenttiä."
Lentoliikenteelle ei Suomessa tee mitään, joten lentokoneiden varaukset voidaan peruuttaa eikä niitä ikinä hankita.
"Lentoliikenteen suosio tulee joka tapauksessa Suomen sisälläkin kasvamaan, kunhan sähköiset lentokoneet yleistyvät. Norjassahan on ollut hyvin suosittua lentäminen jo lentopetroolin aikakaudella."
Mutta miksi lentokoneiden suosion pitäisi kasvaa? Meillä on junat ja bussit, joten mitään lentoliikennettä ei Suomen sisällä tarvita.
"Saat toki haukkua ihmisiä paskiaisiksi, mutta siitä huolimatta sinun saastuttamistasi tullaan rajoittamaan nostaalla saastuttamisen hintaa. Vähemmällää kiukuttelulla pääset, kun mukaudut ja alat elämään ekologisemmin."
Ja yksi keino mukautumiseen on lentomatkailun tuhoaminen. Hyvätuloisten pitää sopeutua siihen, että eivät enää ikinä elämässään kulje lentokoneilla ulkomailla.
Normaalien kansalaisten aloittaa mukauttaminen lopettamalla kokonaan ulkomaanmatkailun. Jos valintana on dieselauto tai Thaimaan matka niin sitten valitaan dieselauto.Ylipäätään Suomen pitää panostaa nimen omaan rautatieliikenteeseen ja busseihin. Ja lentoliikenteelle ei anneta euronkaan tukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylipäätään Suomen pitää panostaa nimen omaan rautatieliikenteeseen ja busseihin. Ja lentoliikenteelle ei anneta euronkaan tukea.
Esimerkiksi dieselbussi on paljon ekologisempi ja järkevämpi kuin sähkölentokone.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Finnairkin on tehnyt jo ennakkovarauksia sähköisistä lentokoneista."
Varaukset voi aina perua. Tuo ei ole peruste pitää kiinni maakuntien pienistä lentokentistä.Sähkölentokoneet tulevat ainakin aluksi lyhyille matkoille, eli Suomen tapauksessa maan sisäisille lennoille. Tästä syystä lentokentät pidetään toimintakuntoisina ja niille tarvitaan myös valtiontukea, koska pelkillä matkalipputuloilla toimintaa ei saada rahoitettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää haaveilua. Pääosa tarpeellisesta työstä vaatii edelleen matkustamista paikan päälle. Maanviljelyssäkin tarvitaan paljon työvoimaa edelleen eikä koneistaminen ole tätä muuttanut. Nyt vain työvoima tuodaan ulkomailta Suomeen sesonkiajaksi lähes orjatyön hinnalla. Esimerkiksi mansikat poimitaan pelkästään käsin eikä mitään koneita ole. Eikä ole suunnitteillakaan mitään koneita poimintaan. Ja samoin on tomaattien ja muiden kasvisten kohdalla. Jos työvoimaa ei voi tuoda Suomeen ja kuljettaa autoilla pitkin Suomea haittaverojen takia niin mitään kotimaisia kasviksia ei kaupassa ole. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Ne, jotka ovat etätöissä ansaitsee saada ensimmäisenä potkut.Maatalouden koneistumista on saatu hidastettua käyttämällä halpaa ulkomaista kausityövoimaa, jotka myös asuvat maatilojen yhteydessä. Sehän on ihan järkevääkin, koska työtehtävät ovat siellä.
Samasta syystä asutaan kaupungeissa. Työpaikat ovat äärellä, eikä tarvita saastuttavia autoja liikkumiseen, vaan voidaan kulkea polkupyörällä tai potkukelkalla, jos ei jalkaisin viitsi, tai ei halua käyttää kaupunkiliikenteen sähköbusseja tai raitiovaunuja.
Typerimpiä töitä tekevät nämä "pendelöijät", jotka liikkuvat pitkiä matkoja asuinpaikan ja työpaikan välillä säännöllisesti. Tämänkin toiminnan ympäristövahingot saadaan minimoitua nostamalla saastuttamisen hintaa. Sähköjuna tai sähköauto ei saastuta kuten polttomoottoriauto.
Eli tarvitaan fossiilisten polttoaineiden hinnankorotus. Hinnan pitää nousta yli ns. kipurajan, jolloin sillä on myös vaikutusta saastuttamisen määrään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eihän lentokoneilla tee mitään, jos ei ole lentokenttiä."
Lentoliikenteelle ei Suomessa tee mitään, joten lentokoneiden varaukset voidaan peruuttaa eikä niitä ikinä hankita.
"Lentoliikenteen suosio tulee joka tapauksessa Suomen sisälläkin kasvamaan, kunhan sähköiset lentokoneet yleistyvät. Norjassahan on ollut hyvin suosittua lentäminen jo lentopetroolin aikakaudella."
Mutta miksi lentokoneiden suosion pitäisi kasvaa? Meillä on junat ja bussit, joten mitään lentoliikennettä ei Suomen sisällä tarvita.
"Saat toki haukkua ihmisiä paskiaisiksi, mutta siitä huolimatta sinun saastuttamistasi tullaan rajoittamaan nostaalla saastuttamisen hintaa. Vähemmällää kiukuttelulla pääset, kun mukaudut ja alat elämään ekologisemmin."
Ja yksi keino mukautumiseen on lentomatkailun tuhoaminen. Hyvätuloisten pitää sopeutua siihen, että eivät enää ikinä elämässään kulje lentokoneilla ulkomailla.
Normaalien kansalaisten aloittaa mukauttaminen lopettamalla kokonaan ulkomaanmatkailun. Jos valintana on dieselauto tai Thaimaan matka niin sitten valitaan dieselauto.Maakulkuneuvot tarvitsevat raskaan infrastruktuuriverkoston. Sen ylläpito saastuttaa, ja itse infrakin vie pinta-alaa hiilinieluilta.
Lentoliikenne on Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa järkevämpi tapa hoitaa liikkuminen kuin mennä maita pitkin. Lentokoneilla kuljetaan lentokentältä toiselle, ja missä ei ole lentokenttää, niin käytetään joko helikopteria. Kesällä voidaan hyödyntää myös vesitasoja. Syöttöliikenne lentokentiltä ja lentokentille hoidetaan sähköautoilla.
Ympäristön näkökulmasta riittää alkuvaiheessa, että fossiilisten polttoaineiden käyttämisen hintaa nostetaan rajusti. Se vähentää saastuttamista kaikkein tehokkaimmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maatalouden koneistumista on saatu hidastettua käyttämällä halpaa ulkomaista kausityövoimaa, jotka myös asuvat maatilojen yhteydessä. Sehän on ihan järkevääkin, koska työtehtävät ovat siellä.
Samasta syystä asutaan kaupungeissa. Työpaikat ovat äärellä, eikä tarvita saastuttavia autoja liikkumiseen, vaan voidaan kulkea polkupyörällä tai potkukelkalla, jos ei jalkaisin viitsi, tai ei halua käyttää kaupunkiliikenteen sähköbusseja tai raitiovaunuja.
Typerimpiä töitä tekevät nämä "pendelöijät", jotka liikkuvat pitkiä matkoja asuinpaikan ja työpaikan välillä säännöllisesti. Tämänkin toiminnan ympäristövahingot saadaan minimoitua nostamalla saastuttamisen hintaa. Sähköjuna tai sähköauto ei saastuta kuten polttomoottoriauto.
Eli tarvitaan fossiilisten polttoaineiden hinnankorotus. Hinnan pitää nousta yli ns. kipurajan, jolloin sillä on myös vaikutusta saastuttamisen määrään.Ja tuo halpa ulkomainen kausityövoima kuljetetaan erittäin saastuvasti tuhansien kilometrien päästä ja he muuttavat takaisin heti takaisin sesongin jälkeen. Ja tuota kausityövoimaa kohdellaan kuin sontaa ja palkkaa ei anneta lähes yhtään. Lähinnä kyse on ihmiskaupasta.
Isot kaupungit ovat lähinnä saastaisia betonihelvettejä. Varsinkin Helsinki on yksi typerimmistä sontakaupungeista. Helsingissä asutaan vain koska on pakko. Ne joilla on vähänkin enemmän rahaa muuttaa pois Helsingistä omakotitaloihin.
Itse esimerkiksi muutan pian pois yksiöstä ja muutan omakotitaloon maaseudulle, missä mitään julkista liikennettä ei ole ja lähin kauppakin kaukana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähkölentokoneet tulevat ainakin aluksi lyhyille matkoille, eli Suomen tapauksessa maan sisäisille lennoille. Tästä syystä lentokentät pidetään toimintakuntoisina ja niille tarvitaan myös valtiontukea, koska pelkillä matkalipputuloilla toimintaa ei saada rahoitettua.
Lyhyillä matkoilla ei tarvita lentokoneita ollenkaan, siihen on kulkuvälineet. Lentokoneet ovat tarpeettomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyillä matkoilla ei tarvita lentokoneita ollenkaan, siihen on kulkuvälineet. Lentokoneet ovat tarpeettomia.
Itse asiassa lentokoneita ei tarvita ylipäätään. Ei kenenkään tarvitse kulkea ulkomailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maakulkuneuvot tarvitsevat raskaan infrastruktuuriverkoston. Sen ylläpito saastuttaa, ja itse infrakin vie pinta-alaa hiilinieluilta.
Lentoliikenne on Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa järkevämpi tapa hoitaa liikkuminen kuin mennä maita pitkin. Lentokoneilla kuljetaan lentokentältä toiselle, ja missä ei ole lentokenttää, niin käytetään joko helikopteria. Kesällä voidaan hyödyntää myös vesitasoja. Syöttöliikenne lentokentiltä ja lentokentille hoidetaan sähköautoilla.
Ympäristön näkökulmasta riittää alkuvaiheessa, että fossiilisten polttoaineiden käyttämisen hintaa nostetaan rajusti. Se vähentää saastuttamista kaikkein tehokkaimmin.Nuo maantiet ovat olemassa muutenkin, joten perustelu oli aivottoman typerä. Lentoliikenne on Suomessa typerin tapa liikkua. Helsingistä Rovaniemellekin pääsee junalla noin 10 tunnissa, ei edes tuolle matkalle tarvita lentokonetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo maantiet ovat olemassa muutenkin, joten perustelu oli aivottoman typerä. Lentoliikenne on Suomessa typerin tapa liikkua. Helsingistä Rovaniemellekin pääsee junalla noin 10 tunnissa, ei edes tuolle matkalle tarvita lentokonetta.
Lisään... Ja sähkölentokone saastuttaa monta kertaa enemmän kuin dieselbussi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maatalouden koneistumista on saatu hidastettua käyttämällä halpaa ulkomaista kausityövoimaa, jotka myös asuvat maatilojen yhteydessä. Sehän on ihan järkevääkin, koska työtehtävät ovat siellä.
Samasta syystä asutaan kaupungeissa. Työpaikat ovat äärellä, eikä tarvita saastuttavia autoja liikkumiseen, vaan voidaan kulkea polkupyörällä tai potkukelkalla, jos ei jalkaisin viitsi, tai ei halua käyttää kaupunkiliikenteen sähköbusseja tai raitiovaunuja.
Typerimpiä töitä tekevät nämä "pendelöijät", jotka liikkuvat pitkiä matkoja asuinpaikan ja työpaikan välillä säännöllisesti. Tämänkin toiminnan ympäristövahingot saadaan minimoitua nostamalla saastuttamisen hintaa. Sähköjuna tai sähköauto ei saastuta kuten polttomoottoriauto.
Eli tarvitaan fossiilisten polttoaineiden hinnankorotus. Hinnan pitää nousta yli ns. kipurajan, jolloin sillä on myös vaikutusta saastuttamisen määrään."Samasta syystä asutaan kaupungeissa"
Etätöiden tullessa monet ovat muuttaneet pois kaupungeista. Jos kerran pystyy tekemään työnsä etänä niin miksi tehdä työtä betonihelvetissä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuo halpa ulkomainen kausityövoima kuljetetaan erittäin saastuvasti tuhansien kilometrien päästä ja he muuttavat takaisin heti takaisin sesongin jälkeen. Ja tuota kausityövoimaa kohdellaan kuin sontaa ja palkkaa ei anneta lähes yhtään. Lähinnä kyse on ihmiskaupasta.
Isot kaupungit ovat lähinnä saastaisia betonihelvettejä. Varsinkin Helsinki on yksi typerimmistä sontakaupungeista. Helsingissä asutaan vain koska on pakko. Ne joilla on vähänkin enemmän rahaa muuttaa pois Helsingistä omakotitaloihin.
Itse esimerkiksi muutan pian pois yksiöstä ja muutan omakotitaloon maaseudulle, missä mitään julkista liikennettä ei ole ja lähin kauppakin kaukana.No esimerkiksi thaimaalainen on aika vähäpäästöinen kuljettaa A350:llä. Kulutus on vain noin litran luokkaa per matkustajakilometri. Hyvällä plugin-hybridiautolla saattaa päästä yhtä pieniin päästöihin, jos muistaa ladata sitä ahkerasti päästöttömällä sähköllä.
Mutta tietenkin kaikki työ kannattaisi teettää suomalaisilla työttömillä. Sosiaaliturva vaan on tällä hetkellä liian korkea. Monilla työttömillä on jopa varaa saastuttaa polttomoottoriautoilla, vaikkei heidän ajeluista ole mitään hyötyä.
Vaan tosiaan fossiilisten polttoaineiden hinta vaan riittävän ylös, niin vähenee se saastuttaminen itsestään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyillä matkoilla ei tarvita lentokoneita ollenkaan, siihen on kulkuvälineet. Lentokoneet ovat tarpeettomia.
Lentoliikenteen tapauksessa lyhyet matkat ovat satoja kilometrejä. Eli on järkevämpää kulkea lentämällä, kun rakentaa ja ylläpitää liikenneinfraa maan päällä, etenkin jos maan päällä käytetään saastuttavia kulkuneuvoja.
Lentäminen tulee yleistymään monella tavalla. Erilaiset droonit tekevät toimituksia nykyisten autolla kulkevien kuriirien sijaan. Monet asiat tulevat muuttumaan, kun maailmasta tehdään ympäristöystävällisempi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No esimerkiksi thaimaalainen on aika vähäpäästöinen kuljettaa A350:llä. Kulutus on vain noin litran luokkaa per matkustajakilometri. Hyvällä plugin-hybridiautolla saattaa päästä yhtä pieniin päästöihin, jos muistaa ladata sitä ahkerasti päästöttömällä sähköllä.
Mutta tietenkin kaikki työ kannattaisi teettää suomalaisilla työttömillä. Sosiaaliturva vaan on tällä hetkellä liian korkea. Monilla työttömillä on jopa varaa saastuttaa polttomoottoriautoilla, vaikkei heidän ajeluista ole mitään hyötyä.
Vaan tosiaan fossiilisten polttoaineiden hinta vaan riittävän ylös, niin vähenee se saastuttaminen itsestään."per matkustajakilometri."
Korjaan, per 100 km / matkustaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No esimerkiksi thaimaalainen on aika vähäpäästöinen kuljettaa A350:llä. Kulutus on vain noin litran luokkaa per matkustajakilometri. Hyvällä plugin-hybridiautolla saattaa päästä yhtä pieniin päästöihin, jos muistaa ladata sitä ahkerasti päästöttömällä sähköllä.
Mutta tietenkin kaikki työ kannattaisi teettää suomalaisilla työttömillä. Sosiaaliturva vaan on tällä hetkellä liian korkea. Monilla työttömillä on jopa varaa saastuttaa polttomoottoriautoilla, vaikkei heidän ajeluista ole mitään hyötyä.
Vaan tosiaan fossiilisten polttoaineiden hinta vaan riittävän ylös, niin vähenee se saastuttaminen itsestään."Vaan tosiaan fossiilisten polttoaineiden hinta vaan riittävän ylös, niin vähenee se saastuttaminen itsestään."
Eli reippaasti vain lentokonelippujen hintaa ylös. Tällä hetkellä lentokoneiden kerosiinista ei makseta euroakaan veroa, ei edes ALV:ta. Eli meillä on varaa moninkertaistaa lentolippujen hinnat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaan tosiaan fossiilisten polttoaineiden hinta vaan riittävän ylös, niin vähenee se saastuttaminen itsestään."
Eli reippaasti vain lentokonelippujen hintaa ylös. Tällä hetkellä lentokoneiden kerosiinista ei makseta euroakaan veroa, ei edes ALV:ta. Eli meillä on varaa moninkertaistaa lentolippujen hinnat.Kenellä "teillä"?
Matkaliput maksavat sen mitä maksavat, ja fossiiliset polttoaineet sen minkä maksavat. Markkinat pitävät huolta loppuhinnoista.
Kyllähän autoilun määrästä voidaan päätellä, että halpaa on edelleen autoilu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"per matkustajakilometri."
Korjaan, per 100 km / matkustaja.Silti tuosta tulee satoja litroja matkustajaa kohti.
Ja on jo todettu tutkimuksissa, että suomalaisten lentomatkailu saastuttaa paljon enemmän kuin kaikki autot yhteensä. Joten se siitä. Turha valehdella, että lentomatkailu on parempi asia kuin dieselautot.
Jos ruikutat dieselautoista niin sinun ei pidä kulkea lentokoneilla kilometriäkään. Muuten olet pelkkä paskaa jauhava huijari. Jos normaalit ihmiset haluavat vähentää hiilijalanjälkeään niin helpointa on lopettaa kokonaan lentokoneilla kulkeminen. Vaikka koko loppuelämäkseen. Minulla on monia tuttuja, jotka eivät ole koskaan elämässään kulkeneet lentokoneella ja itselläkin on ollut 10 vuotta taukoa lentomatkailusta. Eikä tuossa menetä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenellä "teillä"?
Matkaliput maksavat sen mitä maksavat, ja fossiiliset polttoaineet sen minkä maksavat. Markkinat pitävät huolta loppuhinnoista.
Kyllähän autoilun määrästä voidaan päätellä, että halpaa on edelleen autoilu.Kerosiini on fossiilista polttoainetta, jopa pahempaa kuin diesel, mutta siitä ei makseta mitään haittaveroja. Eikä myöskään ALV:ta.
Olet selvästi narsistinen elitisti, joka et oikeasti piittaa paskaakaan ilmastonmuutoksesta.
Kyllähän lentämisen määrästä voidaan päätellä, että halpaa on edelleen lentäminen. Eli raippaveroja vain lentämiseen.
"Matkaliput maksavat sen mitä maksavat, ja fossiiliset polttoaineet sen minkä maksavat. Markkinat pitävät huolta loppuhinnoista."
Kyllä, eli poistetaan polttoaineverot, sekoitusvelvollisuus ja autoverot ja annetaan markkinoiden huolehtia hinnoista. Miksi lentokoneissa pitäisi olla eri säännöt kuin autoilussa? Vain pitääkö lentokoneilla olla eri säännöt, koska olet kaksinaismoralistinen narsisti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti tuosta tulee satoja litroja matkustajaa kohti.
Ja on jo todettu tutkimuksissa, että suomalaisten lentomatkailu saastuttaa paljon enemmän kuin kaikki autot yhteensä. Joten se siitä. Turha valehdella, että lentomatkailu on parempi asia kuin dieselautot.
Jos ruikutat dieselautoista niin sinun ei pidä kulkea lentokoneilla kilometriäkään. Muuten olet pelkkä paskaa jauhava huijari. Jos normaalit ihmiset haluavat vähentää hiilijalanjälkeään niin helpointa on lopettaa kokonaan lentokoneilla kulkeminen. Vaikka koko loppuelämäkseen. Minulla on monia tuttuja, jotka eivät ole koskaan elämässään kulkeneet lentokoneella ja itselläkin on ollut 10 vuotta taukoa lentomatkailusta. Eikä tuossa menetä mitään.Lentoliikenteen päästöt ovat vain murto-osa tieliikenteen päästöistä. Lentoliikennehän on käytännössä joukkoliikennettä. Tilanne olisi täysin toinen, jos henkilöautoja ei olisi, vaan kaikki kulkisivat busseilla ja junilla.
Nythän tilanne ei niin ole. Ympäristöongelmien juurisyy ovat polttomoottorikäyttöiset henkillöautot, ja etenkin niissä käytetyt fossiiliset polttoaineet. Niitä kun on niin älytön määrä, Suomessakin käytössä koko ajan yli 2,5 miljoonaa.
Ei saastuttaminen vähene kuin saastuttamien hintaa nostamalla. Helpon tapa on nostaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Se on myös oikeudenmukaista, koska se kuka saastuttaa myös maksaa. Pärstäkerroin ei pääse silloin vaikuttamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentoliikenteen päästöt ovat vain murto-osa tieliikenteen päästöistä. Lentoliikennehän on käytännössä joukkoliikennettä. Tilanne olisi täysin toinen, jos henkilöautoja ei olisi, vaan kaikki kulkisivat busseilla ja junilla.
Nythän tilanne ei niin ole. Ympäristöongelmien juurisyy ovat polttomoottorikäyttöiset henkillöautot, ja etenkin niissä käytetyt fossiiliset polttoaineet. Niitä kun on niin älytön määrä, Suomessakin käytössä koko ajan yli 2,5 miljoonaa.
Ei saastuttaminen vähene kuin saastuttamien hintaa nostamalla. Helpon tapa on nostaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Se on myös oikeudenmukaista, koska se kuka saastuttaa myös maksaa. Pärstäkerroin ei pääse silloin vaikuttamaan."Lentoliikenteen päästöt ovat vain murto-osa tieliikenteen päästöistä. Lentoliikennehän on käytännössä joukkoliikennettä."
Tuo on typerää valetta. On jo tutkimuksissa todettu, että suomalaisten lentoliikenne ulkomailla tuottaa yhtä paljon saasteita kuin henkilöautot ja matkustajaa kohti jopa enemmän. Muualla maailmassa lentoliikenteen päästöt ovat vähäisempiä, koska lähes kukaan ei lentokoneilla kulje.
"Ei saastuttaminen vähene kuin saastuttamien hintaa nostamalla. Helpon tapa on nostaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Se on myös oikeudenmukaista, koska se kuka saastuttaa myös maksaa. Pärstäkerroin ei pääse silloin vaikuttamaan."
Eli myös varsinkin lentolippuja reippaasti verottamalla. Kerosiinin hinta voitaisiin vaikka 10-kertaistaa. Pärstäkerroin ei pääse vaikuttamaan silloinkaan. Jokin lomamatka jossain saatanan Thaimaassa on täysin turhaa saastuttamista, joten sinne ei tarvitse ikinä mennä.
Jos fossiilisten polttoaineiden hintaa nostetaan niin sitten kannattaa lopettaa kokonaan ulkomaanmatkailu. Näin tuo hinta on kuitattu. Ulkomailla matkailu on täysin tarpeetonta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lentoliikenteen päästöt ovat vain murto-osa tieliikenteen päästöistä. Lentoliikennehän on käytännössä joukkoliikennettä."
Tuo on typerää valetta. On jo tutkimuksissa todettu, että suomalaisten lentoliikenne ulkomailla tuottaa yhtä paljon saasteita kuin henkilöautot ja matkustajaa kohti jopa enemmän. Muualla maailmassa lentoliikenteen päästöt ovat vähäisempiä, koska lähes kukaan ei lentokoneilla kulje.
"Ei saastuttaminen vähene kuin saastuttamien hintaa nostamalla. Helpon tapa on nostaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Se on myös oikeudenmukaista, koska se kuka saastuttaa myös maksaa. Pärstäkerroin ei pääse silloin vaikuttamaan."
Eli myös varsinkin lentolippuja reippaasti verottamalla. Kerosiinin hinta voitaisiin vaikka 10-kertaistaa. Pärstäkerroin ei pääse vaikuttamaan silloinkaan. Jokin lomamatka jossain saatanan Thaimaassa on täysin turhaa saastuttamista, joten sinne ei tarvitse ikinä mennä.
Jos fossiilisten polttoaineiden hintaa nostetaan niin sitten kannattaa lopettaa kokonaan ulkomaanmatkailu. Näin tuo hinta on kuitattu. Ulkomailla matkailu on täysin tarpeetonta.Lentoliikenne ei tuota juurikaan päästöjä, koska lentokoneita on maailmassa vain muutamia kymmeniä tuhansia, kun taas polttomoottoriautoja lähemmäksi 2 miljardia.
Hyvällä kehityksellä saataisiin vähennettyä henkilöautojen osuus päästöistä nollaan 50 vuoden aikana.
https://ourworldindata.org/co2-emissions-from-transport
Saastuminen vähenee nostamalla saastuttamisen hintaa, eli käytännössä fossiilisten polttoaineiden hintaa. Sieltä se hinnannousu siirtyy sitten muihin hintoihin. Kilpailu johtaa lopulta saastuttamisen vähenemiseen, koska saastuttaminen maksaa liikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentoliikenne ei tuota juurikaan päästöjä, koska lentokoneita on maailmassa vain muutamia kymmeniä tuhansia, kun taas polttomoottoriautoja lähemmäksi 2 miljardia.
Hyvällä kehityksellä saataisiin vähennettyä henkilöautojen osuus päästöistä nollaan 50 vuoden aikana.
https://ourworldindata.org/co2-emissions-from-transport
Saastuminen vähenee nostamalla saastuttamisen hintaa, eli käytännössä fossiilisten polttoaineiden hintaa. Sieltä se hinnannousu siirtyy sitten muihin hintoihin. Kilpailu johtaa lopulta saastuttamisen vähenemiseen, koska saastuttaminen maksaa liikaa.Ja silti muutama kuukausi sitten oli uutinen, että suomalaisten lentomatkailu tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin suomalaisten henkilöautot. Olet vain narsistinen paska, joka et halua luopua mistään itse, mutta haluat muiden tekevän kaikenlaista. Et piittaa paskaakaan ilmastonmuutoksesta, vaan olet köyhiä vihaava sadisti.
Hyvällä kehityksellä voimme tappaa lomamatkailun lentokoneilla. On helppoa säästää fossiilisten polttoaineiden hinnan kun lopettaa lomamatkailun kokonaan. Kenelläkään ei ole velvoitetta mennä kertaakaan elämässään lentokoneella ulkomailla.
"Saastuminen vähenee nostamalla saastuttamisen hintaa, eli käytännössä fossiilisten polttoaineiden hintaa. "
Eli moninkertaistetaan lentämisen hinta. Nyt lentomatkailijat saastuttavat paljon, mutta eivät maksa mitään. Raippaveroja vain lentämiseen.
Ja on yksi paskan hailee vaikka tulevaisuudessa olisi sähkölentokoneita, verotus tehdään tämän hetken perusteella. Tuolla logiikalla autojen polttoaineitakaan ei pitäisi verottaa, koska sähköautot ovat tulossa.
Ja yhteiskunnan kannalta lentomatkailu on tarpeetonta, autoilu on sen sijaan välttämätöntä. Kaikki lentokoneet voisi vaikka tuhota kerralla eikä mitään kaaosta tulisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja silti muutama kuukausi sitten oli uutinen, että suomalaisten lentomatkailu tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin suomalaisten henkilöautot. Olet vain narsistinen paska, joka et halua luopua mistään itse, mutta haluat muiden tekevän kaikenlaista. Et piittaa paskaakaan ilmastonmuutoksesta, vaan olet köyhiä vihaava sadisti.
Hyvällä kehityksellä voimme tappaa lomamatkailun lentokoneilla. On helppoa säästää fossiilisten polttoaineiden hinnan kun lopettaa lomamatkailun kokonaan. Kenelläkään ei ole velvoitetta mennä kertaakaan elämässään lentokoneella ulkomailla.
"Saastuminen vähenee nostamalla saastuttamisen hintaa, eli käytännössä fossiilisten polttoaineiden hintaa. "
Eli moninkertaistetaan lentämisen hinta. Nyt lentomatkailijat saastuttavat paljon, mutta eivät maksa mitään. Raippaveroja vain lentämiseen.
Ja on yksi paskan hailee vaikka tulevaisuudessa olisi sähkölentokoneita, verotus tehdään tämän hetken perusteella. Tuolla logiikalla autojen polttoaineitakaan ei pitäisi verottaa, koska sähköautot ovat tulossa.
Ja yhteiskunnan kannalta lentomatkailu on tarpeetonta, autoilu on sen sijaan välttämätöntä. Kaikki lentokoneet voisi vaikka tuhota kerralla eikä mitään kaaosta tulisi.Ja muuten, tilastojen mukaan lentokone kuluttaa kilometriä kohti 2,5 kertaa enemmän kuin polttomoottoriauto. Siis siinä tapauksessa, kun autossa on vain yksi ihminen. Eli edestakainen matka Thaimaassa vastaa noin 40 tkm matkaa polttomoottoriautolla. Tämä on lähes kolme kertaa enemmän kuin normaali autoilija kulkee vuodessa autossa, joten lentokone saastuttaa 3 kertaa enemmän kuin dieselautoilija saastuttaa vuodessa. Tämä siis yhdellä lennolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Fossiilipolttoaineden verot tietenkin nousevat, jotta niiden käyttö saadaan lopetettua. Varmasti osa joutuu luopumaan autosta, mutta saastuttaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Kouluttautumalla pääsee parempipalkkaisiin töihin, ja on varaa vaikka ottaa leasingilla sähköauto käyttöönsä ilman suurempia pääomia."
Kaikki eivät voi olla korkeasti koulutettuja ja myös pienipalkkaisia tarvitaan töihin. Jos pienipalkkaiset eivät voi kulkea töihin niin sitten mitään ruokaa ei kaupassa ole. Myös kaikki ravintolat katoavat kokonaan. Kukaan ei myöskään hae roskia. Koko yhteiskunta on riippuvainen "heikosti" koulutetuista. Itse arvostan roskakuskia paljon korkeammalle on normaaleja hyväpalkkaisia virkamiehiä.
Parempipalkkaiset ovat lähinnä yhteiskunnan loisia, jotka valehtelevat itselleen olevansa tärkeitä. Oikeassa kriisissä he ovat kuitenkin täysin hyödyttömiä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa pitää siivoojan palkalla pystyä ajamaan vaikka 50 000 km vuodessa dieselautolla.
Jos jostain pitäisi yhteiskunnassa luopua niin se on kaikki lomamatkailu lentokoneilla. Jos ei ole mitään työasiaa ulkomailla niin pysy kotimaassa. Tehdään lomamatkailu lentokoneilla laittomaksi.Lukuisiin ilmastokonferensseihin on Suomestakin lähetetty paljon porukkaa ” edustamaan” . Matkat ympäri maailman ovat tietysti taittuneet lentäen, ei ole halpaa lystiä. Mitä ilmasto tästä menosta tykkää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään."
Hyvä, jos kerran lisätään haittaveroja niin tehdään saman tien sähköautojen myyminen Suomessa laittomaksi. Sähköautot ovat rikkaan eliitin kikkelinjatkeita ja ne tuhoavat luontoa enemmän kuin bensa- ja dieselautot.<< Sähköautot ovat rikkaan eliitin kikkelinjatkeita ja ne tuhoavat luontoa enemmän kuin bensa- ja dieselautot. >>
Mutta vain vajakin kuvitelmissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautojen valmistaminen tuottaa valtavasti päästöjä ja tulevaisuudessa niiden valmistusta varten tarvitaan tuhansia kaivoksia. Sähköautot tuhoaa enemmän luontoa kuin bensa- ja dieselautot, joten niille pitää laittaa todella kovat haittaverot.
Ja edelleen, mitä kovemmat haittaverot bensa- ja dieselautoille laitetaan niin sitä vähemmän sähköautoja ostetaan. Kun rahaa on vähemmän niin sitä varmemmin kallista autoa ei osteta. Senkin takia uusien autojen myynti on huimassa alamäessä. Nykyisillä toimilla autokanta vain vanhenee ja nykyiset polttomoottoriautot ovat käytössä ainakin 40 vuotta.
Sähköautot ovat lähinnä eliitin kikkelinjatkeita, ei ne luontoa pelasta.<< Sähköautot tuhoaa enemmän luontoa kuin bensa- ja dieselautot, joten niille pitää laittaa todella kovat haittaverot. >>
Tuo on kyllä paksua paskapuhetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki keskikokoiset tai suuret eduskuntapuolueet ovat persuja lukuun ottamatta sitoutuneet ympäristötavoitteisiin. Muutos tulee siis vääjämättä, koska ainakin 2/3 eduskunnasta on ympäristönsuojelulle suopeita."
Ja ympäristönsuojelun kannalta hyödyllisintä on tehdä lomamatkailu lentokoneilla laittomaksi. Autoja tarvitaan, lentokoneiden kaltaista lentävää paskaa ei ollenkaan.Jos suomi sähköistetääm tarvitsemme yli 20 olkiluoto 3 ,n verran tuottavaa ydinvoimalaa saadaksemem sähköä tervitsemamme määrän.
Sähkölinjat omistavat ulkolaiset omistajat ,he voivat katkaista sähköntuotannon sillä hetkellä kun haluavat meiltä enemmän rahaa.
Suomi on luisunut muiden armoille.. - Anonyymi
No se kerran tuhotun ympäristön luonto hoitaa kuntoon, kun sen jättää luonnon varaan, esim Chernobyl ja Fukuzima ja sen lisäksi Tyynen valtameren 50 ja 60 luvun ydinkokeitten saastuttamat atollit sinne ei ole menemistä ,uuten kuin lyhyeksi aikaa, asumaan ei parane jäähä. Toisaalta sinappikaasut, sariinit, fosgeenit jne. kemikaalit ovat jopa luonnolle kova pala ja niitä on maailmalla miljoonia tonneja ruostuvissa peltitynnyreissä, siis aikapommina sekä mereen, mehtiin ja kaatopaikoille dumpattuna. Eikä pienimpänä ole jatkuvasti nouseva joka paikkaan leviävä mikromuovi ja fenoli saaste jota tuulimyllyt tuottaa sähkön ohella, puhumattakaan kaakkois Aasian tuottamasta massiivisesta joka sortin muovi jätteestä jonka joet haalaa meriin ja jossa aallot hioo ne joka sortin mikromuoviksi josta ilmavirrat ottaa ne kyytiin ja toimittaa joka mantereille. Mutta kun se "ilmastonmuutos" on se ykkös huolen aihe mediassa ja sitä hehkutetaan päivästä toiseen ja jota vihervasemmisto häätää kepeillä ja porkkanoilla poliittisista syistä, vaikka oikeitakin huolen aiheita olisi tyrkyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaveroja kuitenkin tulee, jotta ympäristön pilaaminen saadaan vähenemään.
Sitä enemmän maksatte, mitä enemmän umpiluuta on päänne.
Miltä kuulostaa? Oletteko valmiita kaivamaan kuvetta, vai muutatteko käyttäytymistänne?Haittaveroilla pystytetään tuulimyllyjä pilaamaan kemikaaleillaan ja mikromuoveillaan ympäristöä jolloin haittaverot kiristyy ja tuulimyllyjä pystytetään lisää joka taas kiristää haittaveroa jne. sähkön tuotannon ohella. Hiilivoimaloiden päästöt, rikki- ja typpi oksidit on neutraloitu jo kauan ja noki päästöt minimoidaan suunnittelemalla poltto siten että kaikki hiili tuottaa sen lämmön joka palaessa vapautuu. Hiilidioksidi otetaan talteen ja uudelleen hyöty käyttää kasvihuoneisssa joiden tuotto maksimoidaan käyttämättä liikaa apulantoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentoliikenteen päästöt ovat vain murto-osa tieliikenteen päästöistä. Lentoliikennehän on käytännössä joukkoliikennettä. Tilanne olisi täysin toinen, jos henkilöautoja ei olisi, vaan kaikki kulkisivat busseilla ja junilla.
Nythän tilanne ei niin ole. Ympäristöongelmien juurisyy ovat polttomoottorikäyttöiset henkillöautot, ja etenkin niissä käytetyt fossiiliset polttoaineet. Niitä kun on niin älytön määrä, Suomessakin käytössä koko ajan yli 2,5 miljoonaa.
Ei saastuttaminen vähene kuin saastuttamien hintaa nostamalla. Helpon tapa on nostaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Se on myös oikeudenmukaista, koska se kuka saastuttaa myös maksaa. Pärstäkerroin ei pääse silloin vaikuttamaan.Miten ne fossiiliset polttoaineet sitten saastuttavat kun niistä on maaöljyn jalostuksen yhteydessä rikki ja muut haitalliset ainekset poistettu ja käytön jälkeen tuloksena puhdas luonnon tuote, josta katalysaattori hapettaa hiilimonoksidin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentoliikenne ei tuota juurikaan päästöjä, koska lentokoneita on maailmassa vain muutamia kymmeniä tuhansia, kun taas polttomoottoriautoja lähemmäksi 2 miljardia.
Hyvällä kehityksellä saataisiin vähennettyä henkilöautojen osuus päästöistä nollaan 50 vuoden aikana.
https://ourworldindata.org/co2-emissions-from-transport
Saastuminen vähenee nostamalla saastuttamisen hintaa, eli käytännössä fossiilisten polttoaineiden hintaa. Sieltä se hinnannousu siirtyy sitten muihin hintoihin. Kilpailu johtaa lopulta saastuttamisen vähenemiseen, koska saastuttaminen maksaa liikaa.Hiilidioksidi on biodiversiteetin tarvitsema komponentti ilmassa, eikä sitä ole missään tapauksessa liikaa, vain n.0.04%. Poliittisista syistä siitä on tehty "saaste" josta melkein kaikki panikoivat, koska se niin sanottu "ilmastonmuutos".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiilidioksidi on biodiversiteetin tarvitsema komponentti ilmassa, eikä sitä ole missään tapauksessa liikaa, vain n.0.04%. Poliittisista syistä siitä on tehty "saaste" josta melkein kaikki panikoivat, koska se niin sanottu "ilmastonmuutos".
<< Hiilidioksidi on biodiversiteetin tarvitsema komponentti ilmassa, eikä sitä ole missään tapauksessa liikaa, vain n.0.04%. >>
Mikäs sinut on mielestäsi pätevöittänyt päättelemään, mikä on liikaa ja mikä ei ? Ja siis tieteellisen konsensuksen vastaisesti ?
Tosiaan, hiilidioksidimäärä on noussut melkein puolella esiteollisesta ajasta. Se aiheuttaa Maapallon lämpenemistä. Ei sitä siis haluta olevan noin paljon. Sitä on liikaa.
- Anonyymi
Miksi ilmastoguru kirjoittaa tällaista? Politiikkaanko vai vain presidentiksi?
- Anonyymi
Linkin linkki unohtui. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/84971ad0-83c8-4b31-bb47-c97cbd97ea32
- Anonyymi
No jokainen tolkuissaan oleva käsittää sen, että Suomen 5,6 miljoonan asukkaan päästöt ovat " Itikan kusi Atlannissa ". Verrattuna koko maailman yli 8 miljardin
ihmisen päästö määrään. - Anonyymi
Vieläkö vihreiden Aino Pennanen jatkaa häirintää lentokoneissa?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/77e6175f-b4dc-40f6-9e87-6b69bcae7037- Anonyymi
Taas näitä tekopyhiä vihreitä. Oikeasti ekologinen ei ikinä elämässään kulje lentokoneella minnekään. Ja ihmisten siirtäminen lämpimämpiin maihin on vain ympäristöteko. Aivan kuten on maahanmuuton rajoittaminenkin.
- Anonyymi
Älä, mut mä keskityn ilmaston pilaamiseen eli kompensoin vihreiden virheet 🤭
- Anonyymi
Valtteri Bottas on keksinyt keinon kompensoida valtavat päästöt joita liikkumisellaan aiheuttaa, se tuntee jonkun tyypin joka kompensoi sen päästöt, aattele 😭😭😭😭😭
- Anonyymi
Hyvä tyyppi, puhdas omatunto 😁
- Anonyymi
Ykdityinen suihkokone, helikopteri, Ferrari urheiluauto, muskelivene /jahti, motskari?, työkaluna F1 kilpa-auto
Ja joku kaveri kuulemma kompensoi noi Valtterin puolesta. Täytää sanoa, että rikkailta ei kiertotiet lopu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ykdityinen suihkokone, helikopteri, Ferrari urheiluauto, muskelivene /jahti, motskari?, työkaluna F1 kilpa-auto
Ja joku kaveri kuulemma kompensoi noi Valtterin puolesta. Täytää sanoa, että rikkailta ei kiertotiet lopu!Varmaan hirveä homma kompensoida kaikki Valtterin leikit? 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ykdityinen suihkokone, helikopteri, Ferrari urheiluauto, muskelivene /jahti, motskari?, työkaluna F1 kilpa-auto
Ja joku kaveri kuulemma kompensoi noi Valtterin puolesta. Täytää sanoa, että rikkailta ei kiertotiet lopu!En ole ikinä omistanut autoa vaan kulkuneuvo on ollut polkupyörä n. 60 vuoden ajan kesät talvet. Tällä tavalla olen tietämättäni kompensoinut aika hyvin superrikkaiden kuten Bottaksen päästöjä mutta kukaan ei ole tätä ilmastotekoa huomannut, saati siitä maksanut. Näin köyhät ovat säästäneet ilmastoa pakosta, toisaalta ei ole ylipainoa tai sairauksia, se on ehkä paras palkkio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ikinä omistanut autoa vaan kulkuneuvo on ollut polkupyörä n. 60 vuoden ajan kesät talvet. Tällä tavalla olen tietämättäni kompensoinut aika hyvin superrikkaiden kuten Bottaksen päästöjä mutta kukaan ei ole tätä ilmastotekoa huomannut, saati siitä maksanut. Näin köyhät ovat säästäneet ilmastoa pakosta, toisaalta ei ole ylipainoa tai sairauksia, se on ehkä paras palkkio.
Eihän autoa ole mikään pakko omistaa. Uuden sähköauton voi ottaa vaikka leasing-sopimuksella ja maksaa siitä vuokraa kuukausittain. Ei tarvitse sitoa silloin pääomia arvonsa alentavaan peltikopperoon.
- Anonyymi
Vihreät tähtäävät tuulivoiman 12-kertaistamiseen!
Aikohatkohan vihreä mennä niitä valmistamaan?- Anonyymi
Espooseen voi asentaa vaikka tuhat tuulivoimalaa, siellähän ne vihreet päättäjätkin asuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Espooseen voi asentaa vaikka tuhat tuulivoimalaa, siellähän ne vihreet päättäjätkin asuu.
Piipertäjien & ituhippien asuinalueiden läheisyyteen ei saa pystyttää,
tuuliropelleja energiaa tuottamaan.
Eräs piipertäjä teki aikoinaan valituksen,kun muutama tuuliropelli
tuli pyörimaan ja pilasi hänen ikkunoistaan näkyvät maisemat.
ja niistä lähtevät äänet eivät sovi piipertäjien kuultavaksi.
Että näin nämä piipertäjät haluaa lisää tätä tuulivoimaa,
kaikki myllyt on vietävä kehäkolmosen ulkopuolelle.
- Anonyymi
Euroopassa sota ja vaikeat ajat, ei siinä paljon ilmasto tule mieleen.
Sitten taas voi hössöttää kun joskus palaa paremmat ajat - Anonyymi
Ilmastonmuutoshysteria on TYHMIEN huijaamista!!!
Joku kehari ruotsalainen pentu keulakuvana! 😂
Uskoitteko ihan oikeasti? 🤣- Anonyymi
Tästä saa hyvät naurut kun joskus historiaa luetaan! 🤔
- Anonyymi
Vapauden liitto on ehkä ainoa puolue, jota kehtaa enää äänestää!
Muut ovat menneet tuohon idioottimaisuuteen mukaan. Pitäisi päästä vielä eduskuntaan asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapauden liitto on ehkä ainoa puolue, jota kehtaa enää äänestää!
Muut ovat menneet tuohon idioottimaisuuteen mukaan. Pitäisi päästä vielä eduskuntaan asti.Minä äänestän joka tapauksessa SDP:tä, oli heillä ehdokkaina ketä tahansa.
Demarit on ainoa puolue, joka hallitsee talouden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä äänestän joka tapauksessa SDP:tä, oli heillä ehdokkaina ketä tahansa.
Demarit on ainoa puolue, joka hallitsee talouden.Eivät hallitse taloutta, lahjoittavat vain rahat ulkomaille. Onhan se nähty!!!
- Anonyymi
Kaikki suomen ilmastotavoitteet 2030 mennessä purettava. Kaikki on kallistunut ja kallistuu lisää jos suomen koko maailman kunnianhimoisin ilmastotavoite täyttyisi
Palataan aiheeseen joskus 2060 - Anonyymi
Miten nuo vihreät kuvittelee ihmisten pystyvän liikkumaan kehä kolmosen ulkopuolella jossa ei kulje linja-autoja 5 min välein tai ole paikallisjunia, ratikoita.
On pakko olla oma auto ilman pattereita.- Anonyymi
Kävellen ja polkupyörällä Pohjois Korean tapaan
- Anonyymi
Luonnonsuojelu on kuin palkankorotukset; koskaan ei ole sopiva aika niille.
- Anonyymi
Luonnon-ja ympäristön / ilmastonsuojelun voisi aloittaa Putinin Venäjältä, diktaattorin terroristinen hyökkäyssota on tuottanut jo vuoden ajan järkyttävän massiivisia ilmasto-ja SUPERMYRKKY päästöjä!
Niistä ollaan hiljaa kuin "kusi sukassa" ,eipä laske nämä ollikaiset ja muut suomalaisia tuntuvilla sanktioilla ilmastopäästöistä uhkailevat tahot mitä tuo Putinin hullu sotiminen ja tuhonta tuottaa.
On lähes absurdia, että tässäkin tilanteessa vain me suomalaiset olemme joutumassa maksajiksi koko maailmankaikkeuden aikaansaannoksista!
Monen tason humppaa ja balalaikan soittoa vielä päälle!
- Anonyymi
Se aloittajan "entistä harvempi" on kuitenkin yli 60 % väestöstä.
Ja ihme se olisikin, jos ei nykyisen kriisin aikana ilmastosta huolestuminen olisi joillain painunut taka-alalle. Sota ja sen tuoma talouslama ovat isoja akuutteja ongelmia, kun taas ilmastonmuutoksen vaikutukset pahenevat vasta vuosikymmenten kuluttua todella pahoiksi.
Ilmastonmuutos tai ihmisten huoli ilmastosta ei ole kadonnut mihinkään, eikä katoa. - Anonyymi
Onko siinäkään sitten mitään järkeä, että Suomessa ei tuoteta, valmisteta eikä yritetä enää mitään, koska päästöt.
Ihmisten ostovoima hupenee, kun ei ole töitä, ei ole rahaa, jolloin ei ole enää varaa ostaa eikä tukea laadukasta, kestävää, eettistä tuotantoa, luomua jne, vaan ostetaan halpaa sieltä mistä saadaan, eli jotain Kiinan, tai muiden halpatyömaiden tuotantoa. Luonto tuhoutuu siellä, ihmiset elää köyhyydessä täällä eikä ole töitä. Kuka tässä voittaa? Suuryritysten omistajat. Ei yhtään kukaan muu.- Anonyymi
Miksi pitäisi "yrittää" mitään, kun pärjäämme ihan hyvin muutenkin?
- Anonyymi
Jokainen valtiontuella ostettu auto on vain tulonsiirtoa rikkaille sekä " vihreälle" markkinavoimille.
- Anonyymi
Joka helv...n tuutista tulee ilmastohöpinää ja hiilijalanjälkeä.. Kyllä tämän varjolla taitaa olla joku muu tavoite menossa. Kaikki äänestämään perussuomalaisia, joilla on kuitenkin suhteellisuuden tajua.
- Anonyymi
Ei asiat perseilemällä paremmaksi muutu. Nythän on eletty kuin pellossa, ja maailma on saatu paskaksi.
Järki päähän. Luontoa pitää kunnioittaa, ei raiskata.
- Anonyymi
Järki palailee päähän.
- Anonyymi
Ette ole näköjään vielä kuullut, mitä vihreät ovat maailmalla keksineet maapallon pelastamiseksi. Kokeneet olette ehkä sen seuraukset terveydenhuollossa:
https://www.youtube.com/watch?v=CFHpnm1ZVyY
Tri Vernon Coleman on Englannin tunnetuimpia tutkivia lääkäreitä. Vihreät ovat keksineet, että maailma pelastuu, kun kaikki toimivat nukutuskaasut ja kipua helpottavat lääkkeet poistetaan käytöstä, koska niiden valmistus tuhoaa ilmakehän. Tämän tavoitteen eteen he ovat jo istuneet kaduilla juurikin ambulanssien eteen, jottei potilaisiin käytetä noita aineita ympäristösyistä.
Siksikö koko HVA touhu on jo nyt pelkää alamäkeä entiseen verrattuna. Vain hallinon palkat ja turhakkeiden kokouspalkkiot ovat nousseet kuin Uuden Vuoden raketit. - Anonyymi
ei kait kukaan täysjärkinen koskaan ole niin ajatellut.. ainoastaan vihreät hörhöt..
- Anonyymi
Ihme kun ilmastohyysäri tuollaisia julkaisee, no OL3 tilaajat ja Uniperin valtaajabandalissimukset sen siirtymän ansaisevat piikikseen persiissänsä,
- Anonyymi
Kaikki toimeliaisuus pitää näivettää
- Anonyymi
Voi sitä tehdä muutakin kuin pilata ympäristöä. Voit vaikka käydä kävelylenkillä.
- Anonyymi
Yhtään puuta ei saa kaataa museo Suomessa ilman eu komissaarin lupaa
- Anonyymi
Lehmät vaarantaa ilmastonmuutoksen läjät pitää siivota pellolta pois
- Anonyymi
Jännä kun edellisen sodan aikana lehmiä oli 1,2 miljoonaa ja nyt vain 200 000, niin silti lehmä on kaikkein suurin pahis.
- Anonyymi
Lihakarjan suolikaasu vaarantaa ilmaston
- Anonyymi
Vihreät talebanit vaarantaa suomen hyvinvoinnin
- Anonyymi
Oli ilmastohumppa ja jumppa mitä tahansa niin jos sitä on pakko harrastaa tippuu koko maan väkiluku samaan kuin Alaskan noin 700 000 as mutta pinta-alalta viisikertaa suurempi niin sillä logiikalla väkiluku tulee olemaan alle 100 000 as. eli ilmastohumppa, talouden kovat tavoitteet markkinatalouden kilpailukyvyssä voi tulos olla viimein 0 as samalla kylmällä pohjolassa. Me tuhoamme itse itsemme, olemme pian kuin itse itsensä paljastaja. Yhtä hälmöilyä, vielä hölmöilyn päälle. Pahinta lienee että oikea elämäkin jää elämättä kaikissa oudoissa veivuissa mutta muut saastuttaa sitä enempi, kaksin käsin.
- Anonyymi
Tällä sivustolla on mainos että suunnittele hautakivesi itse. Eiköhän siinä ole ilmastohumpan koko tulevaisuus ja lopputulema. ON.
- Anonyymi
Se ei olekaan niin helppoa enää vaatia ilmastotoimia kun omassa kukkarossa alkaa ottaa kipeää.
- Anonyymi
Mitä ihmiset jatkossa tekee kun tekoäly tekee työt---> viettää vapaa-aikaa ja liikkuu.
- Anonyymi
Ilmastopolitiikan kääntöpuoli on se että näin pohjoisessa ei ole mitään järjen häivää elää alunperinkään jos siinä ei riitä omat eikä naapurin rahat, kovassa rahastuksessa kun aurinko määrää jokatapauksessa kaapin paikan. Suuret yritystuet ovat vielä kaiken huippu jossa Nokian uusi logo kuvaa kuinka pitäisi sieltä oikeasti leikata, isoja paloja pois. Kauhea tekele joka maksoi varmaan suunnitteluineen miljoonan. Rahat pois oikeista paikoista mutta Suomen ja kansakunnan tilaa kuvaava logoheitto.
- Anonyymi
Se jo auttaisi paljon, kun ihmiset siirtyisivät käyttämään enemmän mopoja henkilöautojen sijaan. Mopo ei paina kuin 50 kiloa, kun taas auto 1000–2000 kiloa. Runsaasti siis ylimääräistä massaa liikuteltavana autossa, joka kuluttaa energiaa.
Etenkin tyypilliset työmatka-ajot, joissa siiirrytään muutama kilometri yksinään työpaikalle ja takaisin olisi järkevämpää tehdä autoen sijaan mopoilla. Kauppareissuja varten hankkii rinkan, johon mahtuu helposti 50 litraa ostoksia, eli noin pari muovikassillista.- Anonyymi
Mopon ongelma on sen keulimisherkkyys.
- Anonyymi
Ja jotain kertoo myös se, että kysely on tehty vihreiden puoluetoimistolla, jos se tehtäisii esim. ruokakaupassa siihen aikaan kun normaalit ihmiset pääsee töistä ja tulee kauppaan ja kysyttäisiin selkeästi siten mitä ilmastohumppa tarkoittaa eli: olisitko valmis siihen että ruuan hinta tuplaantuu niinkuin myös verot ja kulkemaan töihin ja kauppaan jalan tai pyöräillen?
Myönteisesti suhtautuvia olisi tasan 0%- Anonyymi
Tuo kysely on tehty juuri ruokakaupassa ja esitettiin ihmisille mainitsemasi kysymykset.
Tulos on mykistävä. Suomalaiset eivät halua maapallon tuhoutuvan.
- Anonyymi
Minulla ei ole muuta konstia tähän jonnin joutavaan hössötykseen, kuin käydä vaaleissa äänestämässä perussuomalaisia.
Tääsä trendikkäässä ilmastovouhotuksessa se viime kädessä maksajana on suomalainen veronmaksaja. Sinä ja minä. Kiinalaiset nauravat partaansa...- Anonyymi
Päästöt eivät vähene, jos niille ei aseteta hintaa. Siksi saastuttajan pitääkin maksaa touhuistaan.
Rahaahan säästyy, kun saastuttaa vähemmän.
- Anonyymi
Suomessa syyllistetään isojen kaupunkien keskustan ulkopuolella asuvia ja jotakin tuottavaa tekeviä kaikesta mahdollisesta. Autot, työkoneet, lämmönlähteet jopa pellot, lehmät ja muut kotieläimet pitäisi vihreiden mukaan käydä sähköllä etteivät tuota päästöjä. Millä tuotat luomua, jos ei ole sitä luomulantaa
- Anonyymi
Viherpiiperövouhottajille vaan ropellihattu päähän,
siinä sitä tuulivoimaa kerrakseen. - Anonyymi
Ihan sama, mihin kyllästyt.
Maailma ei pärjää ilman ilmastoa, mitta miten luuet sen sinua surevan. Toki ei sinusta kai paljon haittaa ollut, ehkä muutama aivopieru. - Anonyymi
koko suomi vaan istumaan pikiteille, siitä se pelastus lähtee.
on tämä kansa huvittavaa kun yhtaikaa pitää päästä palmurannalle narupöksyissä kuvaamaan takapuoltaan ja samaan aikaan pitää lehmät lopettaa kun piereskelevät liikaa!
katsokaa euroopan lentokarttaa ja miettikää jos jokin vielä liikahtaa pipon alla.- Anonyymi
"katsokaa euroopan lentokarttaa ja miettikää jos jokin vielä liikahtaa pipon alla."
Tehkääpä vastaava "kartta" henkilöautoista. Ei taida riittää prosessointiteho seuraamaan kaikkia maailman kahta miljardia henkilöautoa.
Autoilla tapahtuva saastuttaminen on hirmuista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"katsokaa euroopan lentokarttaa ja miettikää jos jokin vielä liikahtaa pipon alla."
Tehkääpä vastaava "kartta" henkilöautoista. Ei taida riittää prosessointiteho seuraamaan kaikkia maailman kahta miljardia henkilöautoa.
Autoilla tapahtuva saastuttaminen on hirmuista.Luin mediasta että kun yksi kaljalaiva lähtee satamasta se vastaa 40000 pikkuauton liikkumista !
eli miksi ne säästökohteet ei koskaan kohdistu ongelmiin vaan aina siihen viereen eikö ol eihme! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin mediasta että kun yksi kaljalaiva lähtee satamasta se vastaa 40000 pikkuauton liikkumista !
eli miksi ne säästökohteet ei koskaan kohdistu ongelmiin vaan aina siihen viereen eikö ol eihme!Yksin Heatrowin lentoasemalla tankataan joka päivä 25 miljoonaa litraa lentovettä joka myös poltetaan.
ja sanoisin että 85 % turhaan eli ihmisiä kuskataan juopporeissuille ja takasin ekä kukaan vaivaudu puhumaan mitään asiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksin Heatrowin lentoasemalla tankataan joka päivä 25 miljoonaa litraa lentovettä joka myös poltetaan.
ja sanoisin että 85 % turhaan eli ihmisiä kuskataan juopporeissuille ja takasin ekä kukaan vaivaudu puhumaan mitään asiasta.Juoppolaivat seilaa edes takaisin aivan turhaan eikä kukaan korviaan lotkauta.
Tavallista duunaria taas nyljetään sen minkä ehditään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksin Heatrowin lentoasemalla tankataan joka päivä 25 miljoonaa litraa lentovettä joka myös poltetaan.
ja sanoisin että 85 % turhaan eli ihmisiä kuskataan juopporeissuille ja takasin ekä kukaan vaivaudu puhumaan mitään asiasta.Jos laitetaan laki joka sanoo että esm suomalainen saa nousta lentomasiinaan pari kertaa elämänsä aikana muulle kuin pakolliselle työmatkalle, kannattaisin sitä heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos laitetaan laki joka sanoo että esm suomalainen saa nousta lentomasiinaan pari kertaa elämänsä aikana muulle kuin pakolliselle työmatkalle, kannattaisin sitä heti.
mutta nyt suomestakin piti kauhealla haloolla lopettaa turpeen poltto että naruhousut pääsee palmusaarille juopottelemaan, kyllä suomi on todella viisas ja onnellinen maa, aivan iloinen etten sano.
ja miten meitä onkin siunattu niin järkevillä vallankäyttäjillä, se on jo merkillinen ihme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"katsokaa euroopan lentokarttaa ja miettikää jos jokin vielä liikahtaa pipon alla."
Tehkääpä vastaava "kartta" henkilöautoista. Ei taida riittää prosessointiteho seuraamaan kaikkia maailman kahta miljardia henkilöautoa.
Autoilla tapahtuva saastuttaminen on hirmuista.Autoilu aiheuttaa työssäkäyntiä ja veronmaksua. Sillä sinutkin turha elätetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoilu aiheuttaa työssäkäyntiä ja veronmaksua. Sillä sinutkin turha elätetään.
Fillarilla minä töissä käyn, milloin toimistolla pistäydyn.
Minun maksamilla veroilla sinäkin saat bensarahaa kiljutarvikkeiden hankintaa varten.
Ei muuta kuin kunnon verot fossiililpolttoaineille, niin sinäkin vaihdat lihasvoimaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin mediasta että kun yksi kaljalaiva lähtee satamasta se vastaa 40000 pikkuauton liikkumista !
eli miksi ne säästökohteet ei koskaan kohdistu ongelmiin vaan aina siihen viereen eikö ol eihme!Montako kertaa yksi kaljalaiva lähtee satamasta ja kuinka usein suomalaistan 2.7 miljoonaa pikkuautoa polttaa fossiliöljyä taivaalle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako kertaa yksi kaljalaiva lähtee satamasta ja kuinka usein suomalaistan 2.7 miljoonaa pikkuautoa polttaa fossiliöljyä taivaalle?
Suomalaiset ajavat keskimäärin 40 kilometriä päivässä, eli noin 15 000 km vuodessa.
Jos lasketaan 5 litran keskikulutuksella per 100 km ja 2,5 miljoonan polttiksen mukaan, niin joka päivä palaa taivaalle yli 6 miljoonaa litraa polttoainetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"katsokaa euroopan lentokarttaa ja miettikää jos jokin vielä liikahtaa pipon alla."
Tehkääpä vastaava "kartta" henkilöautoista. Ei taida riittää prosessointiteho seuraamaan kaikkia maailman kahta miljardia henkilöautoa.
Autoilla tapahtuva saastuttaminen on hirmuista.autolla ajo perusteltua lentäminen ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fillarilla minä töissä käyn, milloin toimistolla pistäydyn.
Minun maksamilla veroilla sinäkin saat bensarahaa kiljutarvikkeiden hankintaa varten.
Ei muuta kuin kunnon verot fossiililpolttoaineille, niin sinäkin vaihdat lihasvoimaan!pyörä tiet on myös maksettu auto verotuksista.lihasvoima tulee työstä polje postimooses
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
autolla ajo perusteltua lentäminen ei
Ei autolla ajelua voi perustella mitenkään.
Fillarin käytön voi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pyörä tiet on myös maksettu auto verotuksista.lihasvoima tulee työstä polje postimooses
Pyörätiet maksetaan kunnallisveroista. Autoilijat ajavat katuja pitkin maksamatta mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fillarilla minä töissä käyn, milloin toimistolla pistäydyn.
Minun maksamilla veroilla sinäkin saat bensarahaa kiljutarvikkeiden hankintaa varten.
Ei muuta kuin kunnon verot fossiililpolttoaineille, niin sinäkin vaihdat lihasvoimaan!Toimistolla? Ei alkon myymälää sanota toimistoksi,eikä se sellainen ole. Vaikka sieltä ostetuissa tuotteissa on kieltämättä järjetön vero, mutta kun ne ostaa verovaroista saaduilla avustuksista, ei voida sanoa että se yhteistä kassaa kartuttaa. Olehan varovainen "toimisto matkoillasi" varsinkin kotiin palatessa.
- Anonyymi
Suomen pitää ehdottomasti pelastaa koko maailma. Se ei onnistu muute kun joukkoitsemurhalla. Aloitusta vaille valmis.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17757416/500-biljoonaa-korruptio-sotimisrahaa-ukrainanvenalaisille-eriarvoistamiseen
Poliittinen äärioikeistolainen maahantuonti, rasismikortilla ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin MONINKERTAISTAMINEN, on myös ilmastouhka.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17758718/saamelaisten-elakelaiskoyhien-seksuaalivahemmiston-yhdistyminen#comment-119357352
- Anonyymi
Aloitus on äärioikeiston pörssirikollismafioitten provo.
Mitään "ilmastohumppaa", ei Caymansaarten eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ ole.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17761646/marginaalisen-pieni-porssirikollismafia-autokratiausan-sotarikosliitto-hankkeen-takana
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17146739/missa-elokapinan-veroparatiisi-havittajahankkeen-vastustus--sita-ei-ole-
Mitään punavihreää ei Suomen puoluekartalta edes löydy. Entiset punapuolueet ovat vitivalkoisia pörssiporvaripuolueita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17758553/elakelaiskoyhyys-on-raikein-ihmisoikeusloukkaus-suomessa
Ilmastouhkien torjumisen edellytyksenä ja ehtona, tutkijat pitävät sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jokaisen valtion sisällä. Suomessa on menty päinvastaiseen suuntaan, VALE-ELÄKEKOROTUKSILLA pahennettiin eläkeläisköyhyys-oikeusturvattomuutta ja toteutettiin Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17756279/tarkein-tasa-arvoteko-1-250ekk-minimielakkeet-toteuttamatta - Anonyymi
Vihreät haluavat suojella ihmisten metsätkin, itehän heillä ei ole muuta kuin tuulen huuhtoma perse.
- Anonyymi
Ei ihmisillä ole metsiä. Ihmiset voivat toki samoilla metsissä, kuten tekevät monet muutkin maaeläimet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihmisillä ole metsiä. Ihmiset voivat toki samoilla metsissä, kuten tekevät monet muutkin maaeläimet.
suomessa ei ole neliötäkään ilman omistajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suomessa ei ole neliötäkään ilman omistajaa.
Ei luontoa omista kukaan. Se on yhteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei luontoa omista kukaan. Se on yhteistä.
Kyllä maata saa edelleen ostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä maata saa edelleen ostaa.
Saa muttei sitä pysty omistamaan.
- Anonyymi
Sanna Marin vaahtosi juuri äsken että "oikeudenmukainen vihreä siirtymä on valtava mahdollisuus."
Missä hemmetin kuplassa tuo anorektikon näköinen muija elää? Lisäksi se on sotahullu ja ärsyttää Venäjää tahallaan.
Äkkiä joku muu pääministeriksi koska tuo ei osaa. - Anonyymi
Eläminen täytyy tehdä mahdollisimman kalliiksi työssä käynti kannata
- Anonyymi
Hallitus haluaa tappaa kaiken toiminnan suomesta näivettää
- Anonyymi
Suomalaisten ilmastoasioihin puuttumisella onkin samanlainen merkitys kuin amerikkalaisten tai kiinalaisten ilmastoasioihin puuttumisella kansakuntana.. ei nyt sentään, mutta ei se tietenkään täysin turhaakaan ole.
- Anonyymi
Suomen pisatulosten pitääkin laskea. Korkeampi sijoitus kuin Afrikan mailla on rasismia.
- Anonyymi
ollaan suomessa !
samaan aikaanvaahdotaan poltisautojen kauheudesta ja samaan aikaan valtio tukee pandoja kiinasta johonkin peräkylään, ja mainostetaan, ajakaa nyt läpi suomen noita sotkupersseitä katsomaan.
hölmöläiset kantoivat sentään säkillä valoa pirttiinsä, millä sitä pitäisi kantaa johtajillemme, saa miettiä.- Anonyymi
luulen että he kantaisivat klapisäkillä vettä, olis kevyempää kantaa.
- Anonyymi
Jätesäkillä ulos.
- Anonyymi
Melkoisen vahva on kannatus ilmastotoimille, kun tällaisen kriisinkin hetkelläkin enemmän kuin kuusi kymmenstö vastaajasta kannattaa (61 %).
Onko prosenttilasku jäänyt aloittajalta ymmärtämättä? - Anonyymi
Kyllä minä nautin jos tulee se linja-autojen lakko, olisivat nyt viikon alkuunsa, vihreätkin saisivat pikkasen liikuntaa.
Minä olen lopettanut jo vihreitä äänestävien kuljettamisen omassa autossa, oli sitten sukulainen tai ei. - Anonyymi
AIVAN, pienempi osa ihmisistä välittää siitä, minkälaista ilmaa, ja elinolosuhteita lastenlapsemme kokevat.
- Anonyymi
asia ookoo jos on normijärki ja suhteutustaju päättäjillä.
eiköhän suurin osa tavan tallaajista käsitä että suomen osuus mistään saastumisista on minimaalista luokkaa.
kun Pietari kerran vetää vessansa siinä meni suomen vuoden säätämiset ja kituuttamiset mukatalkoissa.
- Anonyymi
Joo. Tuumaillaan. Ootellaan. Funtsitaan.
Ei kai tässä mikään kiire. Keitellään kahvit ja laitetaan datsuni hyrräämään, että on sitten lämmin.
Eihän maapallon lämpötila ole noussut kuin vaivaiset 1,06 astetta esiteollisesta ajasta eli reilussa 100 vuodessa. Mitä toi nyt on. Ennenkin on noussut saman verran parinkymmenen tuhannen vuoden aikana. No niin, enkö sanonut.
Ja jos jäätä sulaa etelästä 150 miljardia kuutiota ja pohjoisesta 125 miljardia, niin onko tuo paljon. Oikeasti. Niin, joka vuosi jo yli 20 vuotena, jolloin jäätä on mitattu satelliitilla.
Ja mitä se nyt aiheuttaa. Rantaviiva nousee hesassa eduskuntatalon eteen. Ei kai se haittaa.
Tai etelämpänä jossain tiheästi asutulla paikalla. Muutama sata miljoonaa lähtee kauemmas rannalta ja osa varmasti eksyy tänne asti. Onhan meillä tilaa ja halua toivottaa tervetulleeksi.
Meristä jos kalat vähenevät lämmönnousun takia, niin so. Onhan ruokaa maailmassa tarpeeksi.
Tai kun entiset viljavat maat kuivuvat, pitää ruokaa saada tuotetuksi jotenkin muuten. Mutta ruokaahan on maailmassa ihan liiaksi asti.
Eli tuumaillaan ja ootellaan.
Mitä tästä nyt on, kun kaikki seuraukset on kerrottu, vuotta, no, vähän päälle.
Ei kato oo ehtiny, kun on pitäny keskittyä öljyn polttamiseen.
Tuumaillaan.
Kyllä ne tulevat polvet sitten. Ihan niin kuin 40 vuotta sitten.
Tulevat polvet.
Olikos sitä kahvia.
Ai senkin viljely käy mahdottomaksi kohta.
No, ollaan sitten yllättyneitä.
Olisihan me tehty kaikki mahdollinen, mutta kun oli muuta just silloin.
Olisi maksanutkin.
Ei tosin murto-osaakaan siitä, mitä myöhemmin, mutta silloin se tuntui isolta rahalta.
Ei myö tiietty. - Anonyymi
ilmastohumppa on ilmastohumppaa ei mitään todellista.
- Anonyymi
Kyllä ne henkilökohtaiset hiilibudjetit vielä tulee ootahan vaan.
Paljon menny propagandaa hukkaan, vielä ei ole kumminkaa kyllästytty maatalouden ahdisteluun.
- Anonyymi
Paskanjauhajia koko sakki. Eivät pidä huolta kuin omien taskujen täyttämisestä.
Muilta leikkaavat eläkkeet ja viimesijaisen toimeentulon.- Anonyymi
Keitä mahdat tarkoittaa? Eläkkeet ovat nousseet ennätyksellisesti ja jope perustoimeentulon ostovoima kasvanut tällä vaalikaudella, joten arvostelusi ei osu ainakaan nykyisiin valtaapitäviin.
- Anonyymi
Ilmastonmuutoksella kiristetään ihmisiä ja joku pieni vale-eliitti käärii sillä tekosyyllä valtavat massit!!
Sitähän se on! Sama idea kuin valepandemiassa ja vale-energiakriisissä.
Siihen tarvitaan mm. tyhmiä poliitikkoja ja ruotsalainen pentu! - Anonyymi
Kun punavihreät politisoi aiheita, oli kyse etnisyydestä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, tai ilmastonmuutoksesta, niin aina, AINA!, perseillään ja aiheutaan ongelmia. Mitään ei pystytä tekemään kunnolla. Johtuuko tämä siitä, että punaisten verenperintöä on vallankumousellinen kommunismi ja vihreillä natsismi?
- Anonyymi
Mitenniin, ihan hyvä biisihän tämä on
https://www.youtube.com/watch?v=RC3JGVp-KdU - Anonyymi
No niin, kaikki hyvin, anna palaa', opeta tietosi myös lapsillesi, ja heidän lapsilleen .
- Anonyymi
Ihminen kun katsoo tarpeeksi kauan lompakkoon joka kuukausi ja miettii sen tyhjyyttä alkaa puolue olemaankin eri kun viime äänestyksessä
- Anonyymi
Eihän tuossa olekkaan mitään järkeä koko asiassa!!Vihreitten höpinää!!!
- Anonyymi
En ole koskaan suhtautunut myönteisesti vihreiden vinguttamaan ilmastohumppaan, joka itseasiassa on globaali suurhuijaus.
Syyllistämällä kansat asiasta johon ei voi mitenkään vaikuttaa, jotkut tahot tahkoavat määrättömästi rahaa...- Anonyymi
<< En ole koskaan suhtautunut myönteisesti vihreiden vinguttamaan ilmastohumppaan, joka itseasiassa on globaali suurhuijaus. >>
Mikä vittu tuossa muka on huijausta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Global_Temperature_And_Forces_With_Fahrenheit.svg ?
Kerro ihmeessä.
Nyt niitä valoja päälle, saatanan vajakki.
- Anonyymi
Oliskohan osasyynä tuo yksityiskoneilla ilmastoa parantamaan ympäri masilmaa lentelevät poliitikot? Tai se että tuetaan ilmastoa parantavia sotia joissa räjäytellään aiina vaan isompia pommeja ja ohjuksia? Pelkkää teatteria jossa toitotetaan että älkää tehkö niinkuin päättäjänne itse tekevät vaan kuten he sanovat. Varsin esimerkillistä johtamista.
- Anonyymi
ilmasto politiikka ,,, pötyä,, mutta koiran omistajille mämmilaatikko mukaan,, joka on laitettu kiinni kengän kärkeen niin sais koiran paskat poi siinä ois oikea ympäristö teko,, koska paska on ihan samaa kuin ihmisen ,,, aatelkaan jos me kanssa käytäisiin ulkona wc:ssä,,
- Anonyymi
<< Oliskohan osasyynä tuo yksityiskoneilla ilmastoa parantamaan ympäri masilmaa lentelevät poliitikot? Tai se että tuetaan ilmastoa parantavia sotia joissa räjäytellään aiina vaan isompia pommeja ja ohjuksia? >>
Ne on aivan mitätön päästölähde verrattuna miljooniin autoihin, jotka ajavat joka päivä, ja miljooniin koteihin, joita lämmitetään joka päivä. Ymmärrä jo !
- Anonyymi
Ilmakehän koostumus:
Typpi (N2) 78,1 %
Happi (O2) 20,9 %
Argon (Ar) 0,93 %
Hiilidioksidi (CO2) 0,039 %
Neon (Ne) 0,0018 %
Helium (He) 0,0005 %
Metaani (CH4) 0,00017 %
Krypton (Kr) 0,00011 %
Vety (H2) 0,00005 %
Otsoni (O3) 0,000004 %
Pelkästään tuosta listasta näkee, ettei hiiliidioksin määrällä ole mitään merkitystä. Suurin piirtein samaa luokkaa mitä on suomalaisten osuus maapallon väestöstä, eikä ihan sitäkään.- Anonyymi
niin miksi koiran paskaan ei paneuduta ,,, koiriahan on enemmän kuin ihmisiä ja kaikki saasteet varsinkin kakka on otsosi kerrostuman ja maan saastuttaja,,
- Anonyymi
<< Ilmakehän koostumus:
Typpi (N2) 78,1 %
Happi (O2) 20,9 %
Argon (Ar) 0,93 %
Hiilidioksidi (CO2) 0,039 %
Neon (Ne) 0,0018 %
Helium (He) 0,0005 %
Metaani (CH4) 0,00017 %
Krypton (Kr) 0,00011 %
Vety (H2) 0,00005 %
Otsoni (O3) 0,000004 %
Pelkästään tuosta listasta näkee, ettei hiiliidioksin määrällä ole mitään merkitystä. >>
Köh siis tuota, hiilidioksidin lämmittävä vaikutus perustuu sen NIR-absorptioon, joka osuu Maapallon oman lämpösäteilyn emissiospektrin maksimin tienoille. Ilmakehä on siis läpinäkymätön (se imee lämpösäteilyn) ko. aallonpituuksilla. Ko. osan lämpösäteily ei siis pääse pois Maapallolta vaan sen sisältämä energia jää lämmittämään meitä. Ja tosiaan, tuo absorptio on voimakas vaikka hiilidioksidia sinällään on aika vähän. Monella muullakin kaasulla on vastaavia absorptiovöitä, mutta ne eivät osu samalle aallonpituudelle kuin tuo lämpösäteily.
Etkö oikein ole perillä, mihin tuo lämmittävä vaikutus perustuu ?
Ja silti olet täällä pää auki vammailemassa kuin vajakki ?
Ei saatana.
Ota ensin asioista selvää ennen kun esität tietäväsi jotain, vitun vajakki.
- Anonyymi
Ilmasto uskonto on lännen satanistien keksintö. Näin käy kun kääntää selkänsä Jumalalle.
Pelkkää rahanhimoista kusetusta. lampaat on huijattu pahan kerran - Anonyymi
Avatkaa lompsanne
- Anonyymi
Ilmastohumppa on lupa verottaa ketä halutaan. Rikkaat on siitä vaapaana.
https://valtioneuvosto.fi/-/1410903/ipcc-n-raportti-ihmisten-toiminta-on-aiheuttanut-ennennakemattoman-laajoja-ja-nopeita-muutoksia-ilmastossamme
Onhan näitä raportteja. Ihmiset kyllästyy.
Juttu on se, että maapallo vaan ei lue niitä.
Eikä ilmakehä. Sillä on oma juttunsa. Yrittää tasapainottaa.- Anonyymi
Saksa ja Italia menettävät tuotantonsa Kiinaan, 10 000 000 000 tn/v käyrän kulmakerroin Kiinan raaka-aineiden siirtomaissa sojottaa 2017 alkaen kohtisuoraan ylös.
- Anonyymi
Se on oikein. Punikkien kotkotuksia nämä humpat.
- Anonyymi
<< Punikkien kotkotuksia nämä humpat. >>
Mikä tuossa on jotain kotkotusta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Common_Era_Temperature.svg ?
Ei ollutkaan 1000 vuotta sitten lämpimämpää kuin nyt. Ei ollutkaan Auringosta kiinni tuo lämpeneminen. Niitä tekosyitä käytit kieltäessäsi ihmisvaikutuksen ilmaston lämpenemiseen. Voiko noin raju hiilidioksidimäärän lisääntyminen (ihmistoiminnan seurauksena):
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change#/media/File:Carbon_Dioxide_800kyr.svg
muka olla vaikuttamatta ilmastoon ?
Selitä meille, miksi tuosta hiilidioksidista olisi tullut kokonaan vaikuttamaton yht'äkkiä. Anna mennä !
Ja tosiaan, esitä meille se älyttömän merkittävä yht'äkkinen muutos jossain muussa parametrissa, joka sitten selittäisi tuon ilmastonmuutoksen, jos tuo hiilidioksidimäärän puolitoistakertaistuminen on mielestäsi täysin merkityksetön asia ilmaston kannalta. Nii-in, aika vähäiseksi jää nyt oljenkortesi enää. Ehkä sitä joutuu vaan myöntämään, että jospa ne tieteentekijät sittenkin tietävät jotain asioista, joista sinulla ei ole hevonvittuakaan osaamista.
- Anonyymi
Ihmisten, joilla ei ole kuin kaupungin kanssa vuokrasopimus ja Kelan tuet ja maksumääräykset on helppo vaatia muita tekemään ilmastotekoja ja istuskella keskellä katuja.
- Anonyymi
Turistimatkailulennot Lappiin, Kuusamoon, Kainuuseen, AutokratiaUsan sotarikosliitto-hävittäjähankkeet, ne niitä ilmastotuholaisia ovat, sille Aalistunturillekin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17146739/missa-elokapinan-veroparatiisi-havittajahankkeen-vastustus--sita-ei-ole-
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17763747/ei-ole-mitaan-kannatusta-aanestaminen-on-jo-loppunut
Täytyy olla aika tollo perintö- ja verosuunnittelijan, jos luulee, että vielä voisi köyhempien selkien taakse piiloutumalla, välttyä talojen, tiluksien, metsien, osakkeiden, torppien ym PAKKOLUNASTUKSILTA, kun AutokratiaUsan sotarikosliitto-hävittäjävelkojen maksu alkaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17729640/diktaattori-niinisto-suunnittelee-yhden-asian-hallitusta#comment-118932750 - Anonyymi
Näissä ilmasto ja energia-asioissa pitää mennä siinä järjestyksessä että ensin pannaan oma energiantuotanto ja verkko ajan tasalle. Sitten karsitaan saastuttavammista muodoista kun ne ovat tarpeettomia. Ei sekuntiakaan aiemmin.
Samoin teollisuudelle lännessä pitää rakentaa riittävä saasteeton energia. Ja tämän myötä tuoda teollisuus takaisin länteen.- Anonyymi
<< Näissä ilmasto ja energia-asioissa pitää mennä siinä järjestyksessä että ensin pannaan oma energiantuotanto ja verkko ajan tasalle. Sitten karsitaan saastuttavammista muodoista kun ne ovat tarpeettomia. Ei sekuntiakaan aiemmin. >>
Öö tuota, milloin tehtäisiin jotain ylimääräistä kapasiteettia niin, että joku tulisi tarpeettomaksi ?
Eiköhän siihen aina ole ihan syy, miksi tulee lisäkapasiteettia yli tarpeen. Ja nyt se syy on, että saadaan laitettua haitallisimpia kiinni.
<< Samoin teollisuudelle lännessä pitää rakentaa riittävä saasteeton energia. >>
Miten sitä saasteetonta energiaa tuotetaan, jos aina vaan ensin pitää laittaa oma energiantuotanto ja verkko ajan tasalle ? Koko ajanhan siinä on laitettavaa ja kirittävää.
Viestisi on ristiriitainen.
- Anonyymi
äänestäkää vihreitä niin saadaan ilmaisia asuntoja ja metsiä ,,,, hitsi tästä tulisi pitkä lista josta hyötyisi köyhätkin ,, autokin olisi olisi pois pyyhitty ,, ja haaviston kaltaiset tulisivat ja rakastaisivat kaikkia miehiä tässä kurjassa maassa ,,,
- Anonyymi
Emme voi elää vaaleanpunaisessa hattarassa.
- Anonyymi
Suomalaiset alkavat kyllästymään ilmastohumppaan.
Ei vaan Hömppään. - Anonyymi
Saksan päästöt ovat suhteessa 13×suuremmat kuin Suomen,eikä Berliinin keskustaa tukita menemällä kaupungin vilkkaimpiin kuuluvalle tielle makaamaan kyljellään ja ulvota ilmastohätätilaa.Suomen päästöt ovat 0,0014% maailman päästöistä,eli reilu promille.Jos Suomen kaikki päästöt olisivat 0,sillä ei olisi mitään merkitystä globaaliin ilmaston muutokseen.Ilmasto on muuttunut aina,30-vuotta sitten puhuttiin tulevasta jääkaudesta,nyt Suomi,tai paremmin punavihreä etuoikeutettu cityvihreä laittaa Suomalaiset maksamaan jostain,jolla ei ole mitään oikeaa merkitystä.Vai onko ajatuksena,että muutetaan vain Suomen ilmasto?,muuhun tämän köyhän kansan rahkeet ei ainakaan riitä.Ei ole pitkä,kun vihreät vastusti ydinvoimaa,sinne oli työmaalle lukittu itseään koivun kylkeen ja koneisiin,taidettiinpa hallituksestakin lähteä,kun uuden ydinvoimalan rakentamista tehtiin päätös.Nämä luonnon ja eläinten suojelijat ovat Punavuoressa hädissään(muka),kun jossain on liito-orava kaavoitusalueella,kettutarhaus ei näitä eläinten suojelijoita kiinnosta,vaikka ollaan hallituksessa,ja sen kieltämistä voitaisiin ajaa.Nyky vihreille tärkeintä tuntuu olevan translait,Euroopan ulkopuolelta miesten tänne vonkaaminen,ja se ala-asteen biologian opetuksen vastainen väite,että mieskin voi synnyttää.Aivan kuin elettäisiin omassa rinnakkais todellisuudessa..,ei se, että mies pukeutuu hameeseen ja tyttöilee ole mikään sukupuoli.Kuten ei nämä GTBLQ..,ties mitä kirjain yhdistelmiä nyt keksitään,todistettaessa"sukupuolten moninaisuutta".Voiko hullumpaa enää olla,konservatismi on mediassakin nykyään kirosana,kiintiö homoja ja lesboja puskemaan joka ohjelmaan,yrityksenä normalisoida se.Heitä miellyttääkseen nämä Eerikäisen ja Haberin rokkarikin sitten vetävät hameen päälle,kunhan Esko on saanut kynnet lakattua.Sitä on vihreiden politiikka,naapurissa riehuu sota,mutta maailman kunnianhimoisin ilmastoposeeraus ja väestön vaihto,yhdistettynä n.10-sukupuoleen on nykyvihreiden eläinten ja luonnon entisen etujärjestön politiikkaa,jossa reaalimaailma ja perinteet,arvot,Suomalaisuus ym.on heitetty sateenkaari lapsen hallituksessa yli laidan.Jäljellä ovat vaan fetissit,joita nykyään sukupuoliksi kutsutaan.
- Anonyymi
<< Saksan päästöt ovat suhteessa 13×suuremmat kuin Suomen >>
Missä helvetin suhteessa Saksan päästöt olisi 13 kertaa suuremmat kuin Suomen ? Esitä lähteesi.
<< Berliinin keskustaa tukita menemällä kaupungin vilkkaimpiin kuuluvalle tielle makaamaan kyljellään ja ulvota ilmastohätätilaa. >>
Eikö Saksassa mielestäsi tehdä mitään ilmaston pelastamiseksi ?
Kuitenkin siellä on ollut jo pitkään käynnissä uusiutuviin energiamuotoihin satsaaminen. Siellä taidetaan olla pidemmällä jo kuin Suomessa.
<< Suomen päästöt ovat 0,0014% maailman päästöistä,eli reilu promille. >>
Tuo prosenttimäärä ei ole mikään reilu promille. Mikähän mahtaa olla tietotaitosi taso, jos et ymmärrä edes prosenttiluvuista hevonvittua - ja kirjoittaminen on tuollaista apukoululaisen sekoilua (kirjoita nyt alkuun ainakin välilyönti pilkkujen ja pisteiden jälkeen).
<< Jos Suomen kaikki päästöt olisivat 0,sillä ei olisi mitään merkitystä globaaliin ilmaston muutokseen. >>
Olisi sillä se reilu promille.
Saksassa tehdään samaa. Sillä on sitten vaikka se n. 13-kertainen vaikutus. Hollanti, Tanska, Ranska jne. Kaikkien yhteisvaikutus onkin jo sitten ihan reipas. Ei me voida jäädä odottelemaan, että "kyllä me sitten kun muut ovat jo tehneet". Meillä on samat säännöt kuin muilla länsimailla.
<< ei nämä GTBLQ..,ties mitä kirjain yhdistelmiä nyt keksitään,todistettaessa"sukupuolten moninaisuutta". >>
Miten sukupuolet nyt liittyy ilmastonmuutokseen ? Onko tuo vaan niin syvästi mieltäsi järkyttävä asia, ettet pysty elämään mitään ajatusta läpi niin, ettei tuo värittäisi jokaista ajatustasi - ja siksi se tunkee aivan idioottimaisesti tähänkin keskusteluun ? Mitä luulet, millaisen kuvan tuollainen poukkoilu tuottaa sinun älykkyydestäsi ? Eikä se taida olla kovin väärä kuva, vai mitä.
- Anonyymi
Monet muutkin ilmeisesti ovat kyllästyneet. Gretakin vastusti vuosia fossiilisia energianlähteitä, nyt Norjassa jo uusiutuviakin.
- Anonyymi
Tietääkö Suomen työttömät että työmarkkinatukea tulee kelan maksaa 21.75 päivää kuukaudessa eikä 20 päivää kuukaudessa niinkuin kela on tehnyt jo vuosia. Nettotappio vuodessa työmarkkinatuki etuuden saajalle 625 euroa !!! Näin kela toimii väärin Suomessa ja näitä joita huijataan on varmasti paljon !
- Anonyymi
Mutta tähän humppaan emme kyllästy ikinä!
https://www.youtube.com/watch?v=pT3LRZxTQu4 - Anonyymi
Hyvä👍
- Anonyymi
Suomesta on 75% metsää. Ja meillä tiukin tavoite saadaksemme päästöjä alas. Eikö tuo nielu muka piisaa meille... Ja meillä promilleluokan päästöt
- Anonyymi
Suomalaiset ovat alkaneet kyllästyä yksinkertaisesti viherkommareiden jatkuvaan ja yhä röyhkeämmäksi käyvään valehteluun. Viherkommareiden tavoite on tappaa suomalaiset sukupuuttoon pikavauhdilla ja tuoda Afrikasta väki valkoihoisen väestömme tilalle. Kyse on silkkaa terrorismia ja seuraavissa vaaleissa on aika kostaa. Nyt on tulossa kostovaalit. Muutoin Suomi ei selviydy.
- Anonyymi
Täysin samaa mieltä.Kun nämä vihreät tytöt fantasioivat negridisviritteisistä Saharan eteläpuolelta tulevista miehistä,ei lopputulosta ole vaikea arvata,jos jaksaa kääntää katseensa länsinaapuriin.Toisaalta vihreät tytöt tiellä lojumisen ohella eivät enää osaa kun heiluttaa sateenkaari lippua,joten harvaa heitä miehet varmaankaan enää kiinnostaa.Miksei näin pikku pakkasilla maata tiellä tukkien Stadin liikenne?,vai pitääkö siihen ilmastohätätilan huutamiseen odottaa ilmojen lämpeämistä,että jaksetaan taas ikuisena opiskelijana kaupungin vuokraluukusta( joka maksetaan asumistuella) raahattua Mannerheimintielle.Toivottavasti Perussuomalaiset seuraavassa hallituksessa,loppuu se ulina siinä keskellä tietä tyttöpareilta.Seuraavaksi kokoontumisen vapauden nimissä samaan paikkaan tien tukkeeksi "Sano EI-maahanmuutolle" mielenosoitus.Ja perussuomalainen sisäministeri maahan,seuraamaan sivusta, ottamatta kantaa,kuten Hutisalo on toiminut näiden ilmastovouhottajien kanssa.
- Anonyymi
Jee!Veit sanat suustani!
- Anonyymi
Voi olla että suomalaiset ovat kyllästyneitä 'ilmastohumppaan'. Sääli. Meillä on korkea koulutus, osaamista ja me pystyttäis säästämään maapallon rajallisia varoja sen avulla.
Mutta joo, ilmastokaan ei paljon piittaa piskuisesta suomalaispopulaaatiosta. Siinä se tuhoutuu kuin isommatkin:-) - Anonyymi
Järvet kuivuu, kaislarannoista tulee mutapeltoja, kuumuus tuhoaa sadot ja heinät, ei -mikään säätä kestää 9 kk, loskaa, kuraa ja pimeetä...
No, kuka mistäkin tykkää. Italialaiset tulee tänne lomalle, kun siellä on niin kuumaa. - Anonyymi
Hollannissa tapellaan mielenosoituksissa tälläkin hetkellä myös Suomalaisten tulkevaisuuden puolesta: https://t.me/seccomms/19580
Dutch Farmer Protest in The Hague
Rebel News speaks with Eva Vlaardingerbroek to find out why the Dutch Farmer story is important globally.
Siellähän valtio on ottamassa viljelijöiltä maat haltuunsa typpiongelman varjolla. Sama on meilläkin edessä, jos pakkolunastukset menevät siellä läpi.
Koska hallitukset pakkolunastavat maat myös muilla planeetoilla, koska sielläkin on menossa samanlainen ilmastonmuutos kuin Maassa?
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674312Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D903870- 503406
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul202646Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242498Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562353- 432187
- 471848
- 361810
- 301616