SDP voittaa

Kolme puoluetta on, joista valita pääministeri. SDP, kokkareet ja persut. Äänestysaktiivisuus keskittyy näihin puolueisiin, koska kilpailevat valtion hallinnasta. Äänestän silti Vasemmistoliittoa. SDP tulee voittamaan kisan.
17109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ihmiset äänestävät enemmän suuria puolueita, koska joku niistä saa valtion hallinnon käsiinsä. Pienpuolueiden keskustalle annettu ääni menee hukkaan, koska on pudonnut puoluekilpailusta täysin ulos.

Äänestä

Persujen kanssa kukaan ei mene hallitukseen !!

Äänestä

Pohjois-Suomeen ja Lappiin on tulossa monta uutta kaivosta lähiaikoina. Kaivoshankkeet ovat etenemässä pitkällä, joten niitä vastaan alkaa olla myöhäistä olla. Soklin kaivos, Ikkarin kaivos, Viiankiaavan kaivos, kuusamon juomasuon kaivos, Kolarin hannukainen, Taivalkosken mustavaara, Ranuan kaivosalueet, Ylitornio-Rovaniemen kultakaivos... muitakin kaivoshankealueita. Keskustapuolue tykkää eniten kaivoksista ja hankkeiden rahoittamisesta. Kokkarit haluaisivat yksityistää ja ulkomaalaiset sijoittajat. Kokkarit eivät halua valtio-omisteista kaivostoimintaa ollenkaan.

Äänestä

Kokkarit haluaisivat myydä Valtiolliset kaivoshankkeet ja kaivosomistukset ulkomaille ja pääomasijoittajille. Kotimainen Valtion Suomen malminjalostusyhtiön toiminta voisi loppua alta aikayksikön.

Äänestä

Kokkarit haluaa yksityistää ja myydä ulkomaille postit, rautatiet, junat, tieverkoston ym. Tietkin pitäisi kokkareiden mielestä rakentaa ja aurata yksityisellä rahalla.

Äänestä

Kokkarit myisivät ulkomaille ja pääomasijoittajille Soklin apulantakaivoksen, Sotkamon nikkelikaivoksen ja keliberin litiumkaivokset. Kokkari möisi eurolla yhden kaivoksen tai kaivoshankkeen. Kokkareiden mielestä Valtiollinen kaivostoimintaa ei ole kannattava sijoitusmuoto valtiolle. Kustapuolue tykkää rahoittaa ja omistaa kaivostoimintaa.

Äänestä

SDP on kommaripuolue ja Taistolaisia vielä täynä. Sosiaalidemokraatit pilas politiikallaan Ruotsin täysin ja sitä samaa sosialismia ei Suomeen halua enään kukaan.

Äänestä

Postimaksut maksaa lähettäjä tai postituksen tilaaja . Postimerkki, pakettikulut ja sanomalehtitoimitukset maksavat paljon. Sanomalehden hinnoissa puolet ovat kohta postikuluja. Minulle olisi aivan sama, jos posti tulisi vaan kerran viikossa ja paketit myös. Lehdet luen netistä ja samat uutiset tulevat televisiosta, jotka ovat lehdissä. Postin kanssa kilpailevat matkahuolto, db schenker ym. Kuljetusliikkeet tavarantoimituksista.

Äänestä

Kokkareet haluaisivat myydä valtionmaita metsineen ulkomaisille sijoittajille, pääomittajille ja yksityisille sijoittajille. Nyt saa todella huippuhintoja metsämaapohjista, koska sijoittajat maksavat maltaita niistä. Valtionmaita tarvitaan kuitenkin yhteiskäytössä, metsätaloudessa, metsästysalueina ja porotaloudessa. Yhtenäisiä valtionmaa-alueita tulee kuitenkin säilyttää.

Äänestä

Harmi, että vain kolme puoluetta ovat kilpailemassa valtionhallinnosta. Sdp, kokkareet ja persut. Tulevat äänestäjät antavatkin äänensä näille puolueille. Silti äänestän vielä pienpuoluetta.

Äänestä

SDP ja Vasemmistoliitto ovat yhdessä eduskuntaenemmistö seuraavalla eduskuntakaudella. Kokkareet ja persut saavat myös ison paikkamäärän. Vihreät ja kustapuolue tippuvat lisää. Pienpuolueet eivät nouse yhtään, vaikka paljon ehdokkaita niillä.

Äänestä

Inflaatio Syö kovasti valtion velkaa vähemmäksi. Jätetään rakentamatta yksi miljardin euron arvoinen moottoritiehanke Etelä-Suomeen ensi eduskuntakaudella, niin valtion velkaa voi lyhentää niillä rahoilla.

Äänestä

Lapista voi mennä läpi Vihreidenkin edustaja. Vasemmistoliitolla vahva kannatus. Sdp ja Vasemmistoliitto luovat vahvan pohjan yhdessä.

Äänestä

Kokoomus ja Perussuomalaiset toimivat yhdessä. 6-9 miljardia leikkaavat kansalaisten rahoja.

Äänestä

Älä unta näe. Ei Marinin näytöillä. Velkaa silmät korvat täynnä suomella. Pöllyssä oleva pm. Ylimielinen pm.

Äänestä

NIIN LUULISI.

Äänestä

Noh, aikuisen oikeasti, kukaan ei vielä tiedä voittajaa, se jää nähtäväksi kun ensin äänestetään. Sen jälkeen alkaakin varsinainen show, kun voittaja raapii päätään, että mitäs nyt tehdään. Mikään puolue ei tule helpolla saamaan hallitusta kasaan. Persujen kanssa ei monikaan suostu hallitukseen, ehkä kokkareita lukuun ottamatta.
SDP voi olla kädetön jos kepu kieltäytyy hallitusvastuusta, noilla kannatusluvuilla kun ainoa järkevä liike olisi oppositioon meno.
Kokoomus olisi vaikeuksissa saada oikeistohallitus kasaan, eikä sinnekään ilman kepua riitä enemmistöön pääsy. Sossujen kanssa taas Marinin linjausten kanssa voi homma jäädä tunnusteluihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kolme puoluetta on, joista valita pääministeri. SDP, kokkareet ja persut. Äänestysaktiivisuus keskittyy näihin puolueisiin, koska kilpailevat valtion hallinnasta. Äänestän silti Vasemmistoliittoa. SDP tulee voittamaan kisan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu